Tästä toki samaa mieltä, vaikka löytyykin Sotaromaani kirjahyllystä. Täällä Pohjantähden alla on ehkä paras suomalainen "kirja" koskaan.
Niinpä, se on hämmentävän majesteettinen teos...
Kävin muuten kirjastossa lukaisemassa sen julkaistun Kotilais-kohdan (
Sotaromaania siellä ei harmittavasti ollut). Ja onhan se tietyssä yksiulotteisuudessaan aika kiehtova kuvaus: teksti ei
olennaisesti erota itseään miehistön (varmasti realistisesti) kuvatuista asenteista - lotta Kotilainen oli kulutettu loppuun, "kevyt kenttäpatja" oli tullut tiensä päähän, ei tullut miestä, mutta miehiä oli tullut, ja lopulta oli sorruttu jopa vaivaiseen pst-mieheen. Eli likainen lutka, jonka avoin julkinen halveksiminen ja pilkkaaminen oli täysin ymmärrettävää ja realistista. En väitä, että Linna olisi näin ajatellut, mutta hän ei myöskään merkittävästi problematisoi miehistön asenteita.
Olisi todella kiinnostava nähdä nykyohjaaja, joka tekisi tuon kohtauksen
täsmälleen alkuperäistä (tai Sotaromaanin vielä voimakkaampaa) kuvausta noudatellen, ilman mitään kummempaa myötätuntoa kohdettaan, likaista, langennutta naista kohtaan... Veikkaanpa ettei onnistu, koska emme enää ole siinä ajatusmaailmassa, eikä se välity meille enää.
Sama ongelmahan on sodan kokemuksen suhteen: voidaan kuvata suht. moderneja ihmisiä siinä mielettömässä maailmassa - mutta todelliset aikalaisethan eivät olleet kovin moderneja vaan monessa suhteessa hyvin arkaaisen kulttuurisen ympäristön leimaamia. Joku Linna edusti vasta ensimmäisiä askeleita modernimman näkökulman ottamisessa. Anyway,
me emme siis tuossa maailmassa taistelleet, eivätkä myöskään 80-lukulaiset sodanvastustajat. Tässä suhteessa
Talvisota-elokuvan ja -sarjan kuvausta on ehkä vähän aliarvostettu - minusta se on melko älykkään ja mielenkiintoisen, aikakaudelle yllättävän uskollisen näkökulman valinnut teos.