Ei sitä ensimmäistä versiota voi juuri enää heikentää nykymittapuulla. Täysin pannukakku leffa, jossa 30-40 vuotiaat ukot heittävät onelinereita ja josta kaikki raadollisuus on poistettu(esim. Karjula vs. Viirilä ja Lehto). Molbergin versio on ihan riittävän hyvä versio Linnan kirjasta. Epäilisin tämän uuden version keskittyvän liikaa näyttäviin bensaräjähdyksiin ja samoihin näyttelijöihin kuin kaikissa muissakin suomileffoissa ryyditettynä 7 päivää julkkiksilla.
Mutta tuo on aika lailla retrospektiivinen tuomio. Laine teki elokuvansa ihmisille jotka olivat oikeasti kokeneet sodan. Voisiko olla haastavampaa yleisöä? Vähän toinen tilanne kuin 80-luvun yleisön kohdalla, jolla oli hyvin etäinen käsitys aihepiiristä ja sen konkretiasta. Enkä usko, että se oli ihan niin raskaan sodanvastaista kuin mitä Mollbergin sinänsä tyylikäs versio antaa olettaa. Eivät olisi jaksaneet sotia, jos olisivat olleet liian raskasmielisiä ja kriittisiä. Sinänsähän sota on absoluuttinen hirvittävyys, abominaatio, mutta samalla kuitenkin aktiviteetti, mikä näyttää aika tavalla ikuiselta - jotain houkuttelevaakin siinä täytyy olla.