Tuntematon sotilas (vuoden 2017 versio)

[Byvajet]

Itse vierastan hieman sitä ajattelua, että elokuvan pitäisi suoraan ja täsmällisesti kuvata kirjan tapahtumat.

Minusta tuohon vaikuttaa kirjan asema. Jos klassikoista lähdetään runtelemaan omaa versiota, mennään helposti metsään. Esimerkiksi vuonna 1995 ilmestynyt varsin uskollisesti kirjaa noudatteleva Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja on huikean hieno (mikä näkyy palautteestakin), kun taas jälkimmäinen 2005 vuoden tekele on täysin kelvoton.

Mitä voimakkaammin leffa nojaa kirjaan, sitä uskollisemmin sen on syytä noudatella kirjan maailmaa.

Jos kirjaa käytetään vain innoituksena, tulos voi olla erinomainen, mutta puolivillaiset tarinat eivät omasta mielestäni toimi. Täytyy olla rohkeutta seurata kirjaa tai sitten irtautua siitä, mutta välimuodot ovat huono ratkaisu.

 

[Radiopää]

Itse vierastan hieman sitä ajattelua, että elokuvan pitäisi suoraan ja täsmällisesti kuvata kirjan tapahtumat. Mieluummin hyvä tulkinta kuin suora käännös elokuvaksi. Esim. tässä Louhimiehen TV-sarjassa (leffaversiota en ole nähnyt) jos joku asia ärsytti niin se oli se, että ne kaikki kirjan legendaarisimmat repliikit piti tähänkin versioon saada mukaan käytännössä sanasta sanaan.

Täysin samaa mieltä. Tuntematon on siitä vaikea kirja tehdä elokuvaksi, että sen status kansan keskuudessa on niin vahva, ettei ohjaaja ja käsikirjoittaja yksinkertaisesti voi sivuuttaa ikonisia repliikkejä, koska elokuvan pitää palkita suuri joukko katselijoita. Vaikka ehdin jo uhata, etten mene katsomaan elokuvaa, menin kuitenkin, kun niin kauniisti pyydettiin ja maksettiin. Teatterissa ihmettelin, miten iso joukko nauroi ääneen joitakin repliikkejä. Pohdin tätä, ja tulin siihen tulokseen, että kysymys on rjan lukemisen kautta tutuksi tulleiden repliikkien odottamisen palkitsemisesta. Naurettiin siis niitä repliikkejä, eikä katsomisen kohteena olevan elokuvan kohtausta ja näyttelijän tulkintaa.

Taiteellisesti elokuvan on syytä olla oma tulkintansa, mutta Tuntemattoman sotilaan kohdalla on kysymys rahasta. Tuntematon sotilas voi olla monille ainoa luettu kirja, ja sellaiselle yleisölle on kannattamatonta tehdä elokuvaa, jossa kirja ei toteudu lähes yksi yhteen. Johan se nähtiin, miten ihmiset reagoivat, kun elokuvaa ei valittu parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi tai Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Ihan kuin Ikitien valinta olisi tarkoittanut sen olevan parempi kuin Väinö Linnan romaani.

 

[Hereworth]

kiintoisaa miten realismin määrä on lisääntynyt suoraan suhteessa katsojien omakohtaisen sodan ymmärryksen vähentymiseen.

Tämähän on oikeastaan melko normaalia kun kyseessä on traumatisoiva historian tapahtuma. Paikalla olleilla ei välttämättä ole halua tai edes kykyä muistella tapahtumia niin kuin ne oikeasti menivät, saati ainakaan tehdä niistä realistista filmatisointia. Myöhemmin tehdyt historian tulkinnat ja laaja tutkimustyö, jota tätä elokuvaa varten tehtiin huomattavan paljon mahdollistavat realistisemman kuvauksen.

 

[TAM]

Olihan tuo Lehdon kuolema kuvattu muutoinkin vähän oudosti, sillä en ainakaan muista, että olisi kirjassa palannut takaisin Lehdon luokse. Lähinnä paniikissa tuo karkasi ja eksyi. Louhimiehen versio antaa hänestä viittauksen orastavaan sankarillisuuteen, kun palasi Lehdon luokse ja kuoli yrittäessään auttaa häntä.

En nyt sano, että valinta oli mitenkään huono, mutten pidä tuota alkuperäisteoksen mukaisena.

Riitaojan epätoivoa: TS, neljännestä painoksesta kirjailen pätkän:

"Ja Lehdon parahdus. Mitä kamalaa olikaan nyt maailmassa tapahtunut?...Sikäli kuin lamauttava pelko salli, liikkui hänen mielessään erilaisia kuvitelmia siitä, miten hän voisi tästä tilanteesta pelastua. Tuolla rätinän seassa olivat omat, mutta siellä oli myös Lammio. Niin, ja hänellä ei ollut patruunalaatikoita. Suo siellä, vetelä täällä. Polulla oli välitön kuolema. Kenties siellä oli koko ensimmäinen kivääri kuolleena..."
(*Lehto, Vanhala, Rahikainen, Sihvonen, Riitaoja)
.... No mitä tekee Riitaoja? Hän etenee peloissaan , pimeää polkua pitkin yksin, ryhmäänsä hakien, turvaa kaivaten.

Lehtoon on siis jo osunut kuolettavasti. Vanhala, Rahikainen ja Sihvonen ovat tilanteen hahmottaneet. Riitaoja on jäänyt yksin, mutta tuntee kuitenkin näennäisten patruunalaatikoiden painon, velvollisuuden, ne pitää viedä pimeyteen..

Nämä Riitaojan, oikeastaan kaikkien muidenkin tähtinäyttelijöiden tuntemukset jäävät jokaisessa elokuvaversiossa valjuiksi. Pinnallisiksi, koska kuolemanpelko on luultavasti hyvin henkilökohtalainen kokemus mutta filmi on kallista. Tai avustajat, organisatio maksaa.

Lukekaa se kirja, Tuntematon Sotilas. Se ei ole sankaritarinakokoelma, mutta lukekaa nyt edes tämä yksi kirja.
Mikäli olet ammattijääkiekkoilija, niin lue se sitten kuusikymppisenä eläkeläisenä.

Ja ainakin Sotaromaanissa kerrotaan miten Riitaojan palatessa polulle etsimään patruunalaatikoita hän kuulee Lehdon huutavan Vanhalaa ja Rahikaista. Tästä hän päättelee heidän olevan Lehdon luona ja lähtee etenemään heitä kohti. Lehto ryömii kiväärinsä luo (tämä kohta missä kerrotaan kynsien kääntyvän kaksinkerroin on aina tehnyt pahaa itselläni kirjassa vaikkei mikään raain kohta olekaan), ampuu itsensä ja sen perään vihollinen ampuu pikakiväärisarjan ja heittää käsikranaatin. Riitaoja pelästyy kranaattia, lähtee juoksemaan ja saa luodin takaraivoonsa.

Näin siis Sotaromaanissa. Tuntematonta ei ole hyllyssä niin en muista onko siinä miten erilailla. Kuitenkin kirjassa annetaan mielestäni aikalailla sellainen kuva kuin @arvee edellä esitti. Ei mikään sankariteon yritys Riitaojalta vaan pelko yksinolosta ja pelko seurauksista jos palaa ilman patruunalaatikoita saivat hänet pakottamaan itsensä takaisin.

Tuossa samassa kohtaa kerrotaan myös siitä miten Vanhalassa ei ollut vähääkään johtajaa. Sihvonen ja Rahikainen halusivat lähteä takaisin mutta Vanhalan mielestä olisi pitänyt tarkistaa oliko Lehto vain haavoittunut. Vanhala ei em. syystä mielellään asettunut muiden mielipidettä vastaan. Tuossa vaiheessa Lehto siis oli tajuton. Vanhala teki kompromissipäätöksen ja huusi Lehtoa saamatta vastausta. Niin ja hetkeä aiemmin Vanhala haki polulta myös Rahikaisen pudottaman jalustan, jonka Rahikainen oli valmis jättämään sinne.

Itse pidin sarjasta, koska siinä oli tuotu elokuvaan verrattuna paljon hyviä lisäkohtauksia. Perääntymisvaihekin oli mielestäni nyt paljon vaikuttavampi ja uskoisin sen aukenevan sarjassa paremmin niillekin jotka eivät ole lukeneet kirjaa tai tunne historiaa niin hyvin. Elokuvasta jäi mieleen että olisi ollut enemmän pelkkää hyppimistä taistelusta toiseen... toki voi olla että en niin tarkkaan enää muista miten elokuva meni.

 

[El Gordo]

Tämähän on oikeastaan melko normaalia kun kyseessä on traumatisoiva historian tapahtuma. Paikalla olleilla ei välttämättä ole halua tai edes kykyä muistella tapahtumia niin kuin ne oikeasti menivät, saati ainakaan tehdä niistä realistista filmatisointia. Myöhemmin tehdyt historian tulkinnat ja laaja tutkimustyö, jota tätä elokuvaa varten tehtiin huomattavan paljon mahdollistavat realistisemman kuvauksen.

Enpä usko tuolla olleen vaikutusta. Elokuvissa tietyllä tavalla tavoitellaan aina suurempaa realismia (lavasteet ei saa kaatua tai niistä ei saa selvästi nähdä että ovat pahvia), toisaalta ei tavoitella koska katsojahan tietää katsovansa elokuvaa. Jotkut toimintakomedian one-linerit tai Jim Carreyn naamanvääntely ei tänäkään päivänä pyri millään tavoin kohti realismia. Mutta ovat suosittuja silti ja yleisöä ei häiritse.

Kyse on kai kulloisenkin aikakauden makutottumuksista ja sanattomasta sopimuksesta yleisön ja elokuvantekijöiden välillä, mitä elokuvalta odotetaan ja miten se on kerrottava. Laineen elokuvaa kävi katsomassa suuri joukko sodan itse kokeneita, ja ilmeisesti voittopuolisesti pitivät näkemästään ja katsoivat sen vastaavan omia kokemuksia.

60 vuoden aikana muotivirtaukset on muuttuneet moneen kertaan, ja nykykatsojat ei tunnu enää pääsevän Laineen versiota katsoessaan kiinni siihen, missä kohtaa pitää nauraa ja missä taas tuntea jylhää isänmaallista tunnetta.

Sama ongelmahan voi olla Louhimiehen versiota katsovilla sitten 60 vuoden päästä. Tämäkin on vaan elokuvaa, ei todellista elämää, ja kyllä siinä näkyvät ne aikakauden ajatukset, miltä elokuvan tulee näyttää ja tuntua. Se tulee sitten tulevaisuudessa taas muuttumaan.

 

[Sistis]

Nämä Riitaojan, oikeastaan kaikkien muidenkin tähtinäyttelijöiden tuntemukset jäävät jokaisessa elokuvaversiossa valjuiksi. Pinnallisiksi, koska kuolemanpelko on luultavasti hyvin henkilökohtalainen kokemus mutta filmi on kallista. Tai avustajat, organisatio maksaa.

Nämä ovat toki mielipidekysymyksiä, mutta minusta Hannu Kivioja onnistuu todella vakuuttavasti tulkinnassaan Mollbergin versiossa. Tuossa tulkinnassa pelko kohdistuu kuoleman lisäksi ennen kaikkea Lehtoon, ja tässä Porasen ja Kiviojan yhteinen roolityö on aivan huikeaa.

Mutta toki kirja on aina kirja.

Minusta Louhimiehen versiossa Koskela jää hahmona jotenkin värittömäksi. Hahmossa ei ole samanlaista syvyyttä, kuin aiemmissa versioissa. Koskelan tausta, omalla esimerkillä johtaminen, ja tätä myöten saavutettu laaja arvostus miehistön joukossa eivät välity kerronnassa erityisen hyvin.

 

[Musta Nuoli]

Rahikaisen hahmo muuten on jokaisessa leffaversiossa aika erilainen. Laineen leffassa 30 vuotta rooliinsa liian vanha läskimaha, Mollen versiossa hyväsydäminen velmuilija ja Louhimiehen Rahikainen oli taas vastenmielisyydessään lähes vertaansa vailla. Nyt kun kirjan lukemisesta on se parikymmentä vuotta niin en osaa suorilta sanoa onko kirjan Rahikainen lähempänä Mollbergin vai Louhimiehen Rahikaista, mutta molemmilla oli leffoissaan paikkansa. Vaikka kieltämättä kyllä Mika Mäkelän esittämää Rahikaista tuli ikävä tässä uusimmassa versiossa.

Sotaromaanissa oli enemmän Rahikais-kohtia kuin lopullisessa Tuntemattomassa, ja mulkkuhan Rahikainen on kummassakin. Kiero opportunisti, jonka touhussa naiskauppoineen ja vastuun välttelemisineen on häivähdys luonnehäiriöistä narsismia, eräänlaista oman elämänsä Auervaaraa. Äänislinnan sutenöörikohtaus oli Rahikaista omimmillaan. Hän kauppaa paikallisnaisia ja hyväksikäyttää näiden hätää valloittajien vietyä heidän kaupunkinsa. Varas, luihu lusmuilija ja sutenööri jolla on kovasti karismaa ja pintapuolista velmuilua mutta joka on sisimmässään niin niljakas, että sodan jälkeen hänestä tulee todennäköisesti rikollinen, poliitikko tai "uskonpastori". Rahikainen ei muista välitä juurikaan, mutta ymmärtää, että hänen oman hyvinvointinsa vuoksi hänen on paras silloin tällöin antaa omalle ryhmälleenkin jotain saalista ja/tai oltava joukon jatkeena, jotta hänestä ei tule uutta Riitaojaa tai muuten syntipukkia. Lehtoa hän luultavasti pelkäsi ja seisoi siksi "kovennettua", koska vaistosi Lehdon olevan ehta psykopaatti joka on valmis ampumaan vankeja selkään tai polkemaan alaisensa suohon.

 

[Individual]

Nämä ovat toki mielipidekysymyksiä, mutta minusta Hannu Kivioja onnistuu todella vakuuttavasti tulkinnassaan Mollbergin versiossa. Tuossa tulkinnassa pelko kohdistuu kuoleman lisäksi ennen kaikkea Lehtoon, ja tässä Porasen ja Kiviojan yhteinen roolityö on aivan huikeaa.

On. Etenkin kohtaus suolla, missä Riitaoja romahtaa väsymyksestä maahan ja Lehto alkaa häntä repimään, potkimaan ja ties mitä, niin se on Kiviojan puolelta todella riipaisevaa näyttelijäntyötä. Samoin toki myös Porasen. Avuttoman ihmisen rääkkäämistä aidoimmillaan. Toki Kristian Smeds veti Kansallisteatterin Tuntematon-ohjauksessaan kyseisen kohtauksen jos mahdollista vielä ilkeämmäksi katsoa. Riitaoja oli muistaakseni kehitysvammainen, jota siinä kiusattiin.

 

[sampio]

Nyt kun tuon sarjan sain loppuun, olen oikein tyytyväinen kokonaisuuteen. Yksittäisiä roolisuorituksia on parempia muissa tulkinnoissa, mutta ymmärrettävästi viidessä tunnissa päästään syvemmälle kokonaisuuteen kuin parissa.

Itse pidin varsinkin loppuosan dokumenttiklipeistä, joissa evakkoja ja siviilejä oli mukana. Vaikka Tuntematon on kirjana miesten sotatarina ja sellaiseksi kuuluukin jäädä, oli tässä onnistuttu raottamaan kotirintaman tuntoja sekä rintamalottien arkea myös. Tarina oli tuttu klassikkotapahtumineen, mutta mukana oli kuitenkin ekstroja, jotka sopivat tuttuun runkoon sitä rikkomatta. Osa näistä oli erittäin hyviä, osa hiukan kankeita, mutta kuten edellä jo totesin, mielestäni kokonaisuus onnistui hyvin. Kyllä mä jälleen löysin itseni ihmettelemästä sodan mielettömyyttä ja sen aiheuttamia henkilökohtaisia sekä kansallisia arpia, ja silloin sotaan liittyvä teos on mielestäni aina onnistunut, olkoon tarina kuinka tuttu tahansa.

Koskelan ja Hietasen kohtalot tuntuivat jälleen kerran yhtä pahoilta kuin aiemminkin, vaikka olen ne nähnyt ja lukenut kymmenesti. Tykkäsin myös molempien näyttelijöiden roolisuorituksia, vaikka ensireaktio Putous-kasvoihin oli toki vähän epäuskoinen. No, hyviä näyttelijöitä Vatanen ja Hirviniemi toki ovat, mutta Suomen tv-tarjonnassa naama tahtoo kulua nopeaan tahtiin. Yksi Louhimiehen lisistä oli muistaakseni tuo Koskelan ja Rokan kohtaus, jossa kävivät Hietasen ruumiin luona ja siihen liittyen Koskelan romahdus. Koskettava kohtaus ja sopi tuohon tarinan kaareen. Siihen vielä se Koskelan tyhjä katse, kun vanha raja ylitettiin kotiin päin - pieniä juttuja, mutta sanoo paljon.

Kaikesta kohusta ja epäilystä huolimatta hienoa, että tämä uusintaversio tehtiin, ja vielä hienompaa, että siitä jalostettiin sarja. Tämä on osaltaan historiatietoisuuden ja veteraanien perinnön siirtämistä uusille sukupolville nykypäivän standardeilla.

 

[dana77]

On. Etenkin kohtaus suolla, missä Riitaoja romahtaa väsymyksestä maahan ja Lehto alkaa häntä repimään, potkimaan ja ties mitä, niin se on Kiviojan puolelta todella riipaisevaa näyttelijäntyötä. Samoin toki myös Porasen. Avuttoman ihmisen rääkkäämistä aidoimmillaan.

Tätä ei nyt tietenkään pitäisi sanoa, mutta en ole samaa mieltä tästä kohdasta. Tuossa tilanteessa kovuuden jakaminen oli jollain tavalla perusteltua. Ilman sitä ja repun kantamista Riitaoja olisi jäänyt sinne. Toki Lehto oli ryhmänjohtajana vastuussa, mutta eipä Riitaojaa kukaan mukaan auttanut kuin Lehto. Monessa muussa kohtauksessa vittumaisuus ei olisi ollut tarpeen.

edit: tarkennetaan vielä, että en siis ole eri mieltä näyttelijäsuorituksista vaan siitä, että oliko tuo Lehdon toiminta vammaisen kiusaamiseen verrattavissa olevaa rääkkäämistä (jos ei oteta näkymystä, että koko sota olisi juuri sitä)

 

[mjr]

Sama ongelmahan voi olla Louhimiehen versiota katsovilla sitten 60 vuoden päästä. Tämäkin on vaan elokuvaa, ei todellista elämää, ja kyllä siinä näkyvät ne aikakauden ajatukset, miltä elokuvan tulee näyttää ja tuntua. Se tulee sitten tulevaisuudessa taas muuttumaan.

Sen kuitenkin huomauttaisin että sota oli olemassa ollut empiirinen tapahtuma, jonka fiktiivisen toistamisen todenmukaisuudesta voi tehdä ihan objektiivisia huomioita. Näin historian harrastajana siis tämä argumentti - muuten huomiosi ovat epäilemättä oikeaan osuvia.

 

[Stolk-2]

Tätä ei nyt tietenkään pitäisi sanoa, mutta en ole samaa mieltä tästä kohdasta. Tuossa tilanteessa kovuuden jakaminen oli jollain tavalla perusteltua. Ilman sitä ja repun kantamista Riitaoja olisi jäänyt sinne. Toki Lehto oli ryhmänjohtajana vastuussa, mutta eipä Riitaojaa kukaan mukaan auttanut kuin Lehto. Monessa muussa kohtauksessa vittumaisuus ei olisi ollut tarpeen.

Näkikö kukaan muu suohonpotkimiskohtauksen kuin minä? Lehto ensiksi vaatii reppua Riitaojan selästä ja sitten potkii häntä. Lopuksi Lehto auttaa hänet pystyyn, suoristaa Riitaojan univormun ja sen jälkeen isällisen empaattisesti taputtaa Riitaojan selkää ja lausuu sen ristinkantamislauseen. Louhimies tulkitsee Lehtoa todella toisella tavalla kuin se, että Lehto olisi vain kovapintainen öykkäri. Eikös siinä kohtauksessa kun Lehto tokaisee sen, että suotavaa olisi ettet potkaisisi minun pakkia nurin, niin lopuksi Lehto antaa puuronsa jämät toiselle sotilaalle? Muut sotilaat näkevät Lehdon kovapintaisena öykkärinä, mutta hänellä on kuitenkin hyvä sydän jonka vain hänen läheiset näkevät. Se selittää miksi tässä versiossa Riitaoja on ainut joka palaa paikalle ja edes vähän yrittää auttaa Lehtoa. Myöskin miksi Hietanen käy kuumana Lehdon kuolemasta. Plussaa Louhimiehelle tästä Lehdon ja Riitaojan tulkinnasta.

Tästä jaksosta antaisin plussaa myös Hietasen, Rokan ja Rahikaisen esittäjille. Myös siitä että vihdoinkin oli vihollisiakin taistelukohtauksissa.

 

[Migron]

EIkös siinä ennen Lehdon potkimista joku ottanut jo Riitaojan kiväärin kantoon tyyliin miehen kantamiseen ei minun asevelihenkeni riitä? Saatan kyllä muistaa väärin, kun kuuntelin sarjan kanssa sekaisin kuunnelmaversiota Areenasta niin saatoin sekoittaakin nämä keskenään.

 

[dana77]

Näkikö kukaan muu suohonpotkimiskohtauksen kuin minä? Lehto ensiksi vaatii reppua Riitaojan selästä ja sitten potkii häntä. Lopuksi Lehto auttaa hänet pystyyn, suoristaa Riitaojan univormun ja sen jälkeen isällisen empaattisesti taputtaa Riitaojan selkää ja lausuu sen ristinkantamislauseen. Louhimies tulkitsee Lehtoa todella toisella tavalla kuin se, että Lehto olisi vain kovapintainen öykkäri.

Näin kai voitaisiin sanoa, että minä näin. Ei tämä ole koskaan ennen ollut kohtaus, jossa olisin Lehtoa ymmärtänyt edes vähää alusta. Nyt kun tuon eilen katsoin, niin ensimmäistä kertaa heräsi ajatus, että ehkä toiminta oli vähintään joltain osin perusteltua, tarpeellista ja oikeaa. Tuli mieleen miten itse tuli joskus armeijassa kannettua joidenkin tuplasti minun kokoisten kavereiden varusteita, kun ei ne ressukat itse jaksaneet ja minkälaisia tuntemuksia asiaan liittyi. En tiedä mikä Linnan oma ajatus asiaan oli, eli oliko tämä puhtaasti Louhimiehen omaa tulkintaa.
Sanottua tietenkään ei ole, että oliko Linnalla itselläkään asiaan lopullista totuutta vai oliko hänen näkemys, että oikein tai väärin, niin sellaista sota oli. Vähän nyt harmittaa, että jäi aikoinaan tarkemmat keskustelut tuolloin oikeasti paikalla olleiden kanssa käymättä.

Hyvin ohjattu kohtaus. Samoin kuin Hietasen ja Rahikaisen kohtaamisetkin.

 

[Fordél]

Näkikö kukaan muu suohonpotkimiskohtauksen kuin minä? Lehto ensiksi vaatii reppua Riitaojan selästä ja sitten potkii häntä. Lopuksi Lehto auttaa hänet pystyyn, suoristaa Riitaojan univormun ja sen jälkeen isällisen empaattisesti taputtaa Riitaojan selkää ja lausuu sen ristinkantamislauseen. Louhimies tulkitsee Lehtoa todella toisella tavalla kuin se, että Lehto olisi vain kovapintainen öykkäri. Eikös siinä kohtauksessa kun Lehto tokaisee sen, että suotavaa olisi ettet potkaisisi minun pakkia nurin, niin lopuksi Lehto antaa puuronsa jämät toiselle sotilaalle?

Kyllä, tismalleen samat havainnot tein itsekin. Aiemmissa versioissa en ole vastaavia huomannut. Nämä selkeesti pehmensivät Lehtoa. Tosin muuten Lehto jää tässä Tuntemattomassa aika statistiksi ja näyttelijän ilmaisu on mun makuun jopa liian niukkaa.

 

[Stolk-2]

Näin kai voitaisiin sanoa, että minä näin. Ei tämä ole koskaan ennen ollut kohtaus, jossa olisin Lehtoa ymmärtänyt edes vähää alusta. Nyt kun tuon eilen katsoin, niin ensimmäistä kertaa heräsi ajatus, että ehkä toiminta oli vähintään joltain osin perusteltua, tarpeellista ja oikeaa. Tuli mieleen miten itse tuli joskus armeijassa kannettua joidenkin tuplasti minun kokoisten kavereiden varusteita, kun ei ne ressukat itse jaksaneet ja minkälaisia tuntemuksia asiaan liittyi. En tiedä mikä Linnan oma ajatus asiaan oli, eli oliko tämä puhtaasti Louhimiehen omaa tulkintaa.
Sanottua tietenkään ei ole, että oliko Linnalla itselläkään asiaan lopullista totuutta vai oliko hänen näkemys, että oikein tai väärin, niin sellaista sota oli. Vähän nyt harmittaa, että jäi aikoinaan tarkemmat keskustelut tuolloin oikeasti paikalla olleiden kanssa käymättä.

Hyvin ohjattu kohtaus. Samoin kuin Hietasen ja Rahikaisen kohtaamisetkin.

Juuri tuollaisia kokemuksia tuli omasta intti ajasta myös mieleen kun osa auttoi heikommin pärjääviä. Joten tämä Louhimiehen tulkinta teki Lehdosta inhimillisemmän ja monisyisemmän. Laineen versiossa Lehto oli pottuileva sankari ja Mollbergin versiossa hän oli melkein psykopaatti. Pitää ottaa takaisin kritiikkiä Lehdon hahmosta minkä annoin ensimmäisen jakson perusteella. Nyt ensimmäisen jakson Lehto avautuikin uudessa valossa ja samoin myös Riitaojasta tuli myöskin monitahoisempi hahmo.

 

[Dennis]

Lammion kehityskaari tässä sarjassa on hieno ja tuo myös esiin hahmosta sen puolen jota kummassakaan aiemmassa filmatisoinnissa ei ole tuotu esiin. Aluksihan hän toimii johtajan asemassa vain niin kuin koulutuksessa on opetettu ja häneltä puuttuvat täysin luontaiset johtajan ominaisuudet. Toisin kuin esimerkiksi Koskelalta. Vasta sodan loppupuolella kokemuksen kautta Lammiolle syntyy kyky ihmislähtöisempään johtamiseen ja loppupuolellahan hän pyrkii auttamaan Korpelaa sekä kykenee tarjoamaan tupakan Rokalle. Tupakan tarjoamista en muista kirjasta, mutta hienosti se alleviivaa Lammion kehityskaarta aiemmissa versioissa on kokonaan unohdettu.

Uusimmassa Tuntemattomassa Lammion (Vauramo) ja Rokan (Aho) yhteisiin kohtauksiin tulee entistäkin enemmän syvyyttä, kun muistelee samaisten näyttelijöiden roolihahmojen kanssakäymistä 10 vuoden takaisen Käsky-elokuvan loppupuolella. Kyseinen elokuva muuten sekin Louhimiehen ohjaama ja siinä olisi varmasti monella naama venähtänyt, jos Louhimies olisi ottanut "hieman" taiteellisia vapauksia ja olisi sekoittanut Käsky-elokuvan kohtauksen Tuntemattoman asemasotavaiheen Lammio-Rokka -keskusteluun komentokorsulla.

 

[sampio]

Sen kuitenkin huomauttaisin että sota oli olemassa ollut empiirinen tapahtuma, jonka fiktiivisen toistamisen todenmukaisuudesta voi tehdä ihan objektiivisia huomioita. Näin historian harrastajana siis tämä argumentti - muuten huomiosi ovat epäilemättä oikeaan osuvia.

Piti tuohon @El Gordo kirjoittamaan ottaa kiinni itsekin aiemmin, mutta unohtui. Sotaa kai voidaan jäljentää varsin aidon tuntuisesti varsinkin nykyosaamisella, enemmänkin kyse on siitä, kuinka se kokemuksena valkokankaalla tulkitaan.

 

[Hereworth]

Uusimmassa Tuntemattomassa Lammion (Vauramo) ja Rokan (Aho) yhteisiin kohtauksiin tulee entistäkin enemmän syvyyttä, kun muistelee samaisten näyttelijöiden roolihahmojen kanssakäymistä 10 vuoden takaisen Käsky-elokuvan loppupuolella. Kyseinen elokuva muuten sekin Louhimiehen ohjaama ja siinä olisi varmasti monella naama venähtänyt, jos Louhimies olisi ottanut "hieman" taiteellisia vapauksia ja olisi sekoittanut Käsky-elokuvan kohtauksen Tuntemattoman asemasotavaiheen Lammio-Rokka -keskusteluun komentokorsulla.

No eihän tuo olisi ollut mikään uusi näkökulma, Mollbergin versiossahan Lammion ja tämän adjutanttien välillähän on jonkinlaita miesten välisen rakkauden värinää. Ei sillä, etteikö komentokorsulla homostelun kirvoittama keskustelu olisi ollut huvittavaa seurattavaa. Siinä olisi saattanut jopa musta Mannerheim jäädä toiseksi.

 

[heketsu88]

Myöskin miksi Hietanen käy kuumana Lehdon kuolemasta.

Kirjassa Lehdon kuolema ja sen jälkipyykki kuvataan suunnilleen näin: Lehto menetti tajuntansa saatuaan osuman vihollisen luodista. Tämän jälkeen Vanhala yritti saada selville, kuinka Lehdolle kävi huutamalla Lehdon nimeä. Kun mitään vastausta ei kuulunut, olettivat Rahikainen, Vanhala ja Sihvonen Lehdon kaatuneen ja päättivät perääntyä. Lehto palasi myöhemmin tajuihinsa, mutta muut olivat sillä välin poissa, tietenkin RIitaoja palasi paikalle, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Lisäksi kirjassa Lehto oli raapinut itsensä kiväärinsä luo, minkä jäljet sitten näkyivätkin, kun muu porukka saapui Lehdon ruumiin luokse.

Kun Rahikainen, Vanhala ja Sihvonen palasivat muun joukkueen luokse, Rahikainen kertoi Koskelalle Lehdon kaatuneen. Kun joukkue löysi Lehdon ruumiin, todellinen tapahtuma selvisi näille, että Lehto ei ollutkaan vielä kuollut, mitä Rahikainen oli kertonut. Tästä syystä Hietanen kimpaantui Rahikaiselle, Vanhalalle ja SIhvoselle varmaan olettaen, että Lehto olisi voitu pelastaa. Koskela kuitenkin toteaa, että ei Lehtoa olisi voitu saada hengissä tuosta paikasta.

 

[Migron]

Ei leffaa, mutta kuunnelmaversiossa oli Matti Ranin ja Kauko Saarentaus kertojina.
Linkki vie Areenaan kuunnelmaversioon Tuntemattomasta.
Tuntematon sotilas

 

[Sistis]

Mietityttää, että miten sellainen versio Tuntemattomasta/Sotaromaanista toimisi, jossa olisi kertojan ääni mukana. Tunnetusti Laineen Pohjantähti ja Akseli & Elina onnistuivat, koska realismin jättiläisen, Väinö Linnan, teksti on niin vahvaa ja kerronta kuljetti tarinaa upeasti. Toki myös Linnan henkilöiden dialogi on luontevaa, joten sen ja kuvallisen kerronnan varassa Tuntematon toimii vallan hyvin, mutta olisiko kerronnan kera vielä parempi lopputulos saavutettavissa. Kenties vanhanaikaista, mutta..

Hauska ajatus. Sotaelokuvissa kertojaääntä ei varmaan ole juurikaan käytetty. Vaikea sanoa, että toimisiko tuo, vai olisiko lopputuloksena vain päälleliimatulta tuntuva tehokeino.

Akselissa ja Elinassahan ei kertojaääntä ollut. TPA:ssa se taas oli minusta tarpeellinen, koska Edvin Laineen ohjaus oli aika tönkkö, ja koko elokuva koostui vain läpikuvatuista yksittäisistä kohtauksista, joiden yhteen nivoutuminen onnistui vain kertojan avulla.

Koivusalon TPA toimi ilman kertojaa, sillä siinä ohjaus oli parempi. Silti sekin tuntui ajoittain syyllistyvän samaan: kohtaukset eivät nivoutuneet järkevästi yhteen. Tuo lienee seurausta siitä, että alkuperäinen teos on niin massiivinen. Jotain on pakko karsia. Koivusalon kakkososa onnistuu paremmin samasta syystä kuin Akseli ja Elina: ne käsittelevät vain yhtä kirjaa, kun taas aiempaan elokuvaan on mahdutettu kaksi teosta.

 

[Stolk-2]

Kirjassa Lehdon kuolema ja sen jälkipyykki kuvataan suunnilleen näin: Lehto menetti tajuntansa saatuaan osuman vihollisen luodista. Tämän jälkeen Vanhala yritti saada selville, kuinka Lehdolle kävi huutamalla Lehdon nimeä. Kun mitään vastausta ei kuulunut, olettivat Rahikainen, Vanhala ja Sihvonen Lehdon kaatuneen ja päättivät perääntyä. Lehto palasi myöhemmin tajuihinsa, mutta muut olivat sillä välin poissa, tietenkin RIitaoja palasi paikalle, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Lisäksi kirjassa Lehto oli raapinut itsensä kiväärinsä luo, minkä jäljet sitten näkyivätkin, kun muu porukka saapui Lehdon ruumiin luokse.

Kun Rahikainen, Vanhala ja Sihvonen palasivat muun joukkueen luokse, Rahikainen kertoi Koskelalle Lehdon kaatuneen. Kun joukkue löysi Lehdon ruumiin, todellinen tapahtuma selvisi näille, että Lehto ei ollutkaan vielä kuollut, mitä Rahikainen oli kertonut. Tästä syystä Hietanen kimpaantui Rahikaiselle, Vanhalalle ja SIhvoselle varmaan olettaen, että Lehto olisi voitu pelastaa. Koskela kuitenkin toteaa, että ei Lehtoa olisi voitu saada hengissä tuosta paikasta.

Tuntematon on luettu tarpeeksi monta kertaa ja tässä ketjussa käydään läpi Louhimiehen tulkintaa. Viestissäni tulkitsin Louhimiehen tulkintaa Lehdosta niin, että mahdollisesti Hietanen tunsi paremmin Lehdon kuin kirjassa annetaan ymmärtää.

 

[Uuhis #97]

H

Koivusalon TPA toimi ilman kertojaa, sillä siinä ohjaus oli parempi. Silti sekin tuntui ajoittain syyllistyvän samaan: kohtaukset eivät nivoutuneet järkevästi yhteen. Tuo lienee seurausta siitä, että alkuperäinen teos on niin massiivinen. Jotain on pakko karsia. Koivusalon kakkososa onnistuu paremmin samasta syystä kuin Akseli ja Elina: ne käsittelevät vain yhtä kirjaa, kun taas aiempaan elokuvaan on mahdutettu kaksi teosta.

Tähän vielä laittaisin välikaneettina että Koivusalon TPA1 tuntui vähän noudattelevan Laineen askelmerkkejä, tosin elokuvallinen toteutus oli parempi. Mutta olisi tietenkin mielenkiintoista jos jollakulla kotimaisella elokuvantekijällä olisi rahoitus tehdä TPA trilogiana, päästäisiin tuosta ensimmäisten kahden kirjan läpijuoksemisesta eroon.

 

[Rankkari]

Tv sarja on jopa parempi, kuin elokuva. Elokuvakin on ok, vaikka meetoo kukkahatut ovatkin eri mieltä.
Vihervasemmiston inhokki sarja/elokuva Louhimiehen ja isänmaallisuuden vuoksi.