Mainos

Tuntematon sotilas (vuoden 2017 versio)

  • 259 049
  • 1 089

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
"Kaikki muistavat Linnan nerokkaasta kerronnasta luutnantti Lammion mulkvistimaisen sielunmaiseman. Lammiota esittävä SAMULI VAURAMO ei saanut osallistua muiden näyttelijöiden kanssa samoihin koulutuksiin, jotta hän ei olisi osa muun porukan yhteishenkeä. Vauramon piti myös nukkua vaikeassa kuvausmaastossa eri teltassa kuin muiden."
Hehe, Louhimies seurannee Spielbergin oppeja. Elokuvassa "Saving private Ryan", Matt Damon joka esitti Ryan:ia elokuvassa ei joutunut osallistumaan ennen elokuvan tekoa olleelle ns. booth campille (muut nayttelijat joutuivat kaymaan sen lapi) ja ideana oli se etta Matt Damonia pelastavat muut nayttelijat olisivat alkaneet vihaamaan hanta, niinkuin elokuvassa kavi, pari partion jasenta taisi kuolla ennen kuin Damon (Ryan) loydettiin.

JOL
 

scholl

Jäsen
Kukas tämä Robin Packalen on?

Kyllä minäkin ymmärrän tuon kuntokuurin. On syytä näyttää sellaiselta, että voisi olla oikeasti sodassa. Sen sijaan en ole ihan varma, onko järkeä, että ne majoitusolosuhteet ovat olleet hyvin alkeelliset. Toisaalta sekin riippuu palkasta. Jos saa vaikkapa miltsin niin kyllä sitä nukkuu koulunkin lattialla.

En vain tajua miksi Tuntematon Sotilas piti taas tehdä. Se entinenkään ei jaksa kiinnostaa pennin latia. Sodasta on perhana kohta 80 vuotta, joten nyt pitäisi mennä eteenpäin ja miettiä uusia juttuja, eikä miettiä jotain hemmetin Rokkaa. Mä en ainakaan saa mitään isänmaallisuuden fiiliksiä paskanjauhamisesta ankeissa oloissa tai pyssyn paukkeesta. Katson mielummin vaikka Lasse Virénin juoksua. Tuollaisten leffojen katsominen on jonkinlaista kurjuuden maksimointia.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hesarin kuukausiliitteessä oli ihan mielenkiintoinen juttu Tuntemattoman tekoprosessista. Jutussa kiinnitin huomiota useasti, että pikkudetaljit ja muut olisi hiottu nyt kuntoon. Eli olisi murteet, eleet, liikkeet, varusteet, aseiden äänet tms aikakauden mukaista.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomen kaikkien aikojen suosituimpia artisteja. Aikuisuutensa kynnyspuulla oleva (ex) teinitähti, jonka kädestä melkein koko Suomi on syönyt viimeiset 6 vuotta. Robin (poplaulaja) – Wikipedia
:)

Toistetaan se mitä taisin kertaalleen jo laittaakin. Hauhiahan on täydellisen naiivi ja sinisilmäinen pojannulikka Linnan kirjassa. Tuo Robinihan sopii rooliin fyysistä habitustansa myöden suorastaan hienosti. Niin, että vaikka tässä varmaan teinityttöjäkin houkutellaan lippuluukulle, niin pidän oikeastaan ihan hyvänä ideana.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Elokuva on nyt sitten nähty. Juoni on kaikilla tiedossa, ja tarina kesti mielestäni hyvin tämän kolmannenkin tulkinnan. Nuo Sotaromaanin rivien välieistä ammentavat lisäykset antoivat lisäsyvyyttä tarinalle ja henkilöille, ja kokonaisuus on hyvä.

Yleiseltä tunnelmaltaan elokuva on yhtä aikaa Louhimiehelle tyypillisen ahdistava ja jopa inhorealistinen, toisaalta se on taas dokumentäärisen tarkka historian kuvaus. Pienillä yksityiskohdilla tuodaan jatkosota katsojan eteen kaikessa rumuudessaankin, Suomen historian mustemmatkin puolet ovat siis mukana elokuvassa. Henkilöhahmot tuovat tämän kaiken keskelle mukaan myös huumoria, kuten kirjassa ja Laineen elokuvassa. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tämä on paras filmatisointi Tuntemattomasta sotilaasta.

Muutama ranskalainen vielä:

- Tarina keskittyi selkeästi enemmän muutamaan avainhenkilöön kuin aiemmat elokuvat, tämä tekee tarinasta samaistuttavamman. Toisaalta jotkut hahmot jäävät valitettavasti hieman paitsioon
- Elokuva olisi voinut olla pidempikin, jotain tuttuja kohtauksia oli jätetty nyt pois. TV-sarja korjannee tätä tunnin lisäpituudella
- Hirviniemi ja Vatanen eivät vaikuttaneet putoushahmoilta. Roolisuoritukset muutenkin hyviä, etenkin Ahon Rokka. Robinkaan ei ärsyttänyt(!)
- Taistelukohtaukset on tehty rumiksi ja ahdistaviksi, sota ei ole mitään rillumareita. Sellainen Band of Brothers - tyyppinen toteutus tältä osin
- Luonto on läsnä ja erittäin kauniita maisemia riittää läpi elokuvan. Tätä en odottanut mutta hienolta näytti

Avoimin mielin vain katsomaan. Jos kirja on jäänyt lukematta, ei tuokaan haittaa vaan mielestäni tästä saa kiinni näinkin.
 
Viimeksi muokattu:

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa kuulla!

Itse odotan erityisesti, että tässä versiossa kuvaus on päivitetty nykyaikaan: terävää kuvaa ja oikeat kirkkaat värit, eikä mitään tarkoituksellista nuhjuisuutta ja värien haalennusta (tämä siis liittyen yleisesti ottaen moniin sotakuvauksiin). Kun sota on realistisen rumaa, niin sitä voidaan tasapainottaa juuri esim. luonnon kauniilla kuvauksella. Ymmärtämäni mukaan myös äänimaailma on onnistunut?

Itse olen odottanut elokuvaa alusta lähtien. Harmittaa että projekti sai vähän negatiivisen julkisuuskuvan lähinnä ohjaajaan ja pariin näyttelijävalintaan perustuen.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
@Luke kyllähän elokuva on tumma värimaailmaltaan, pääosa tapahtumista sijoittuu hämäriin ja sateisiin metsiin tai pimeisiin vuorokauden ja vuodenaikoihin. Mielestäni kuitenkaan sellaista keinotekoista suttaamista (kuten esim. Etulinjan edessä) ei ollut mutta voin olla väärässäkin, itselleni tuo ei hyppää silmille kovin pahasti.

Äänimaailma sen sijaan on oikein hieno esim. räjähdykset ja luodit tuntuivat olevan ympärillä, johtuen tuosta elokuvan äänityksessä käytetystä surround-äänitekniikasta. Samaten juuri luonnon äänet loivat tunnelmaa hiljaisempina hetkinä. Tästä syystä teatterikokemus on erityisen suositeltavaa.

Musiikki ei ollut mitään mullistavaa, mutta sellaista sotadraamaan sopivaa, kulloistakin tunnelmaa alleviivaavaa. Finlandiakin tekee tähän versioon paluun, se olkoon nyt ainoana spoilerina.
 
Viimeksi muokattu:

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pimeys ja sade ei haittaa, eikä sitä kautta tuleva tumma värimaailma. Ne on luonnollisia asioita. Joskus vain sotaelokuvissa värejä lähdetään tarkoituksellisesti haalistamaan ja kuvan terävyyttä rikkomaan. Haluan nähdä värit aitoina ja luonnollisina niin kuin ne omin silminkin nähdään. Oli sitten yö tai päivä, sade tai auringonpaiste. Näin tässä elokuvassa trailereiden ja valokuvien mukaan onkin.

Mediassa elokuva on tuntunut saavan positiivisen vastaanoton. Alla linkki Ilta-Sanomien tämänpäiväiseen uutiseen (sisältää kevyttä spoilausta elokuvan tapahtumista):

Kommentti: Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on parempi kuin Linnan romaani - Viihde - Ilta-Sanomat
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Pimeys ja sade ei haittaa, eikä sitä kautta tuleva tumma värimaailma. Ne on luonnollisia asioita. Joskus vain sotaelokuvissa värejä lähdetään tarkoituksellisesti haalistamaan ja kuvan terävyyttä rikkomaan. Haluan nähdä värit aitoina ja luonnollisina niin kuin ne omin silminkin nähdään. Oli sitten yö tai päivä, sade tai auringonpaiste. Näin tässä elokuvassa trailereiden ja valokuvien mukaan onkin.

No mitä nyt itse olen metadataa analysoinut (odotan vielä RottenTomatoesin arvioita), niin synkkä ja masentavan pitkä raina on kyseessä.

Veikkaan että tulee syrjäyttämään Laineen version joinakin itsenäisyyspäivinä.

Mediassa elokuva on tuntunut saavan positiivisen vastaanoton.

Suomi100.

Alla linkki Ilta-Sanomien tämänpäiväiseen uutiseen (sisältää kevyttä spoilausta elokuvan tapahtumista):

Kommentti: Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on parempi kuin Linnan romaani - Viihde - Ilta-Sanomat

Kategoriavirhe. Käykö nuo toimittajat vieläkään niitä koulujaan (loppuun)?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Word of mouth on kyllä tän leffan kohdalla yllättävän hyvä. Ilmeisesti se onkin vakuuttava pläjäys, mikä kelpaa kyllä. Ei haittaa jos väsynyt Laineen versio syrjäytetään itsenäisyyspäivältä.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mutta kertokaahan leffan nähneet se tärkein. Vesalan Paulan saunakohtaus. Näkyykö tissejä ja/tai pimperoa? Ja jos tusbero näkyy, niin onko Paulalla ajalle tyypillisesti kunnon puska, vai onko Aku antanut taiteilijan vapauksia Paulan alapäälle?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei haittaa jos väsynyt Laineen versio syrjäytetään itsenäisyyspäivältä.
Turha toivo. Laineen Tuntematon nauttii niin suurta arvostusta, ettei sitä korvata yhtään mitenkään. Oli kyseessä sitten Mollbergin tai Louhimiehen Tuntematon, Parikan erinomaisesta Talvisodasta puhumattakaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mutta kertokaahan leffan nähneet se tärkein. Vesalan Paulan saunakohtaus. Näkyykö tissejä ja/tai pimperoa? Ja jos tusbero näkyy, niin onko Paulalla ajalle tyypillisesti kunnon puska, vai onko Aku antanut taiteilijan vapauksia Paulan alapäälle?

Epähistoriallisia ja epärealistisia puskakuvauksia on ennenkin nähty suomalaisissa elokuvissa, toivottavasti nyt olisi tilanne kohdallaan. Esimerkiksi Lauri Törhösen Raja 1918 -elokuvassa häiritsi suuresti se, että Minna Haapkylän hahmo oli erittäin vaaleahiuksinen, lähes valkohiuksinen, mutta alastonkohtauksessa hahmon puska olikin sitten Haapkylän omaa väriä eli punertavan tumma. Ei näin.

Ulkomailla asiat osataan paremmin, eli Paul Verhoevenin toiseen maailmansotaan liittyvässä elokuvassa Black Book päähenkilö Carice van Houten esitti juutalaistyttöä joka soluttautui natsien pariin saksalaisnaisena ja tätä operaatiota varten hän värjäsi puskansa tummasta vaaleaksi, jotta puskan päälle ymmärtävät natsiupseerit eivät tulisi epäluuloisiksi hänen taustastaan. Ehkä varman päälle vetämistä, mutta koskaan ei tiedä miten tarkkaan natsiupseeri tutkii naistensa rotutaustoja (ja puskaa).
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mutta kertokaahan leffan nähneet se tärkein. Vesalan Paulan saunakohtaus. Näkyykö tissejä ja/tai pimperoa? Ja jos tusbero näkyy, niin onko Paulalla ajalle tyypillisesti kunnon puska, vai onko Aku antanut taiteilijan vapauksia Paulan alapäälle?

Häpykarvojen ajelu ei, toisin kuin luullaan, ole mikään moderni juttu vaan sitä on harrastettu jo pitkään muun muassa satiaisten torjumiseksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Häpykarvojen ajelu ei, toisin kuin luullaan, ole mikään moderni juttu vaan sitä on harrastettu jo pitkään muun muassa satiaisten torjumiseksi.

Epäilen aika vahvasti, että 1940-luvun Karjalassa olisi maalaisemäntien parissa harrastettu kovasti alapään ajelua.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Epäilen aika vahvasti, että 1940-luvun Karjalassa olisi maalaisemäntien parissa harrastettu kovasti alapään ajelua.

Missään ei Lyytistä muistaakseni kerrota sen tarkemmin, ehkä hän elättääkseen perhettä miehen ollessa rintamalla joutui tekemään "sivubisnestä"?
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Epähistoriallisia ja epärealistisia puskakuvauksia on ennenkin nähty suomalaisissa elokuvissa, toivottavasti nyt olisi tilanne kohdallaan. Esimerkiksi Lauri Törhösen Raja 1918 -elokuvassa häiritsi suuresti se, että Minna Haapkylän hahmo oli erittäin vaaleahiuksinen, lähes valkohiuksinen, mutta alastonkohtauksessa hahmon puska olikin sitten Haapkylän omaa väriä eli punertavan tumma. Ei näin.

Ulkomailla asiat osataan paremmin, eli Paul Verhoevenin toiseen maailmansotaan liittyvässä elokuvassa Black Book päähenkilö Carice van Houten esitti juutalaistyttöä joka soluttautui natsien pariin saksalaisnaisena ja tätä operaatiota varten hän värjäsi puskansa tummasta vaaleaksi, jotta puskan päälle ymmärtävät natsiupseerit eivät tulisi epäluuloisiksi hänen taustastaan. Ehkä varman päälle vetämistä, mutta koskaan ei tiedä miten tarkkaan natsiupseeri tutkii naistensa rotutaustoja (ja puskaa).

Pätevä esimerkki amatööri/ammattilaistason eroista. Olisikohan ekassa tapauksessa näyttelijä ennemmin kieltäytynyt koko roolista.
Törhösen olisi ehkä kannattanut paneutua tematiikkaan kunnolla jo Riisuminen-leffansa yhteydessä esim. kirjoittamalla Eloranta/Saarela blondiksi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mutta kertokaahan leffan nähneet se tärkein. Vesalan Paulan saunakohtaus. Näkyykö tissejä ja/tai pimperoa? Ja jos tusbero näkyy, niin onko Paulalla ajalle tyypillisesti kunnon puska, vai onko Aku antanut taiteilijan vapauksia Paulan alapäälle?

Varma tieto uudesta Tuntemattomasta: Paula Vesalan esittämä Lyyti-rouva istuu pääosin jalat ristissä saunassa, mutta tarkkaan katsoessa pilkahtaa hillitty tummakarvainen puska, eli hahmo on riittävän autenttisesti toteutettu 1940-lukulaiseksi maalaisemännäksi. Tietysti normaali aikuisen naisen karvoitus on muutenkin terve ja luonnollinen roolimalli nuoremmille nykynaisille tänä kerettiläisenä aikana, jolloin pillukarvoituksen ajelu on päässyt leviämään kuin musta surma aikoinaan. Onneksi tämäkin suuntaus on sentään kääntymässä ja paluu kohti au naturel -tilaa on alkanut myös julkkisnaisilla kuten näyttelijättärillä ja laulajattarilla. Silkoiset karvattomat pimpithän kuuluvat vain pikkutytöille ja muovisille jenkkipornotähdille. Ensinmainittujen himoaminen on sairasta, jälkimmäisten perään haikailu on vain mautonta.

Ai niin, toki myös Vesalan tissit näkyvät, koska perheen kesken harvemmin kun saunotaan täysissä vaatteissa. Tämä ystävälliseksi tarkoitettuna vinkkinä myös Jatkoajan suurimmalle tissienhehkuttajasovinistille... anteeksi, siis Jatkoajan suurimmalle poliittisen korrektiuden puolustajalle. BREASTS, vai miten se menikään?
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liput ensi perjantain näytökseen hommattu. Trailerin perusteella veikkaan että aika kova setti tulossa. Sen verran kylmät väreet meni jo tuon parin minuutin perusteella.

Hienoa lähteä leffaan yläkoulu-ikäisen poikani kanssa, joka kyllä nykysukupolven tapaan tykkää "sotia" verkossa, mutta jonka tietämys touhuista Suomessa 1940-luvulla on melko vähäistä. Leffan aihe kuitenkin sellainen mitä ei pidä eikä saa unohtaa koskaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kävin katsomassa ja tykkäsin kyllä paljon. Etenkin Eero Aho oli Rokkana helvetin hyvä. En tiedä voiko näin tuttua tarinaa mitenkään spoilata tai vetääkö siitä joku täällä herneen nokkaan, mutta etenkin tutun kohtauksen loppu jossa Rokka lahtasi naapureita pellolle oli vaikuttava huutoinen päivineen. Jäi mieleen.

Janne Virtasesta en tykännyt, mutta rooli oli onneksi pieni. Muuten kyllä todellakin kiitettävä elokuva, jonka voisi käydä katsomassa teatterissa toiseenkin kertaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä voiko näin tuttua tarinaa mitenkään spoilata tai vetääkö siitä joku täällä herneen nokkaan, mutta etenkin tutun kohtauksen loppu jossa Rokka lahtasi naapureita pellolle oli vaikuttava huutoinen päivineen. Jäi mieleen.

Kyllähän tuosta trailerissakin pikku pätkä on ja on kyllä oikein vaikuttavan näköinen. Pitäisi tuo muutaman päivän päästä käydä vilkaisemassa ja odotukset on kasvanut, kun tuota nyt tunnutaan kovasti kehuvan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Perjantaina olisi tarkoitus minunkin se tsekata. Tuntematon on luettu kerran yläkoulussa ja pari kertaa lukioaikaan, lisäksi Sotaromaanin luin sen ilmestyttyä. Tällä viikolla aloitin jälkimmäisen eli yli 15 vuotta on taukoa teokselle tullut, leffoja en kumpaakaan ole kokonaan saanut katsottua, vanhempaa en edes haluaisi.

Vaikka rapiat parikymppisenä viimeisin lukukerta onkin takana, on näin oikeasti aikuisena aikalailla erilainen kokemus ollut kirjaa lukea. Nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ja kehitys tähän saakka tietysti tuo Linnan sanomaa lähemmäksi entisestään, vaikka toki sen junnunakin tajusi, että paska juttuhan tuo sota on. Hiukan jopa surullistakin on ollut lukea, kun hahmot avautuvat paremmin elämänkokemuksen myötä, ja sitten kun tietää, mitä heille tulee tapahtumaan. Hieno kirja kyllä, ja uskon, että uusi leffa pääsee jälleen lähemmäs sen henkeä kuin edeltäjänsä. Olikohan se itse ohjaaja, joka sanoi, ettei tarkoitus ole nostaa esiin sotaa, vaan ihmisiä sen keskellä. Olipa kuka tahansa, uppoaa se minun tapaani lähestyä näitä tapahtumia.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Erinomainen elokuva. Aikamoisin ennakkoluuloin astelin saliin, mutta poistuin sieltä hämmästellen Ja todella tyytyväisenä. Suomessa osataan tehdä oikeasti hyvää elokuvataidetta ja kun kyse on vielä niistä yhdestä kruununjalokivestä, niin ei voi muuta tehdä kuin "lakki päästä". Visuaalisuus oli huippuluokkaa ja kuvan terävyys/tekniikka toi kaikki kauneudet ja kauheudet esiin. Paikoin tuntui kuin itse olisi ollut paikalla. Niin iholle ainakin omalta kohdalta leffa pääsi yllättämään tällä kertaa.

Äänitehosteet ainakin ko. teatterissa (scape-sali) olivat todella todentuntuiset. Varmaan väistelen ujelluksia ja kuulia ensi yönä unissani. Toteutus oli siis silläkin saralla huipputekniikkaa.

Näyttelijät onnistuivat roolisuorituksessaan hienosti ja huonoja suorituksia ei nähty. Vaikka Rokka olikin se ns. päähenkilö, niin moni roolihahmo sai tilaa sopivasti tuoda oman merkityksensä esiin. En aiemmin ole näyttelijä Eero Ahosta niin perustanut, mutta nyt roolisuoritus oli huikea. Hyvin haki erilaisia tunnetiloja esiin. Ahon esittämän Rokan fiiliksen mukaan pitkälti myös leffakatsomo varmasti eli. Elokuvan edetessä fiilis kääntyi välillä ahdistuksenkin puolelle. Harvemmin itse reagoin tuolla tavoin leffaa katsoessa.

Louhimies osaa ahdistuksen luonnin ja sitä vähän pelkäsinkin aluksi tulevan liikaa. Ja tulihan sitä, mutta niin tässä leffassa kuuluukin tulla. Heräsi entistä suurempi kunnioitus veteraaneja kohtaan. Ja nyt en kuitenkaan käänny nationalismin puolelle. Kannattaa lähteä katsomaan tätä leffaa avoimin mielin.

5 tähteä minulta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näyttelijät onnistuivat roolisuorituksessaan hienosti ja huonoja suorituksia ei nähty.

Tästä kyllä vankasti eri mieltä! Esimerkiksi Andrei Alénin suoritus Rahikaisena oli niin kelvoton että on varmaan kaikkien kolmen Tuntemattomasta tehdyn elokuvan heikoin suoritus. Murre ei muistuttanut edes etäisesti pohjois-karjalan murretta ja muutenkin Alén teki olemuksellaan ja puhetyylillään lunkista ja kierosta Rahikaisesta ihan päinvastaisen hahmon. Myös Vanhalan näyttelijän suoritus oli minusta heikko, enkä oikein kehuisi Jussi Vatastakaan Koskelana. Ja Joonas Saartamo nyt hyvin harvoin onnistuu missään roolissa, eikä Lahtinen ollut mikään poikkeus tähän sarjaan.

Jos positiivisia roolisuorituksia etsii niin Eero Aho Rokkana yllätti minut ja oli todella loistava! Toi Rokan rooliin ihan uudenlaista syvyyttä kadottamatta kuitenkaan sitä jatkuvasti äänessä papattavaa velikultaa. Myös Lehtoa esittänyt Severi Saarinen onnistui minusta aivan mahtavasti, ja harmitti että Lehto (ja Riitaoja) oli jätetty niin olemattomaan pieneen rooliin. Ilmeisesti Louhimiehen oli ollut pakko saada Hirviniemi mahtumaan jokaiseen mahdolliseen kuvaan niin piti karsia aika tärkeitä henkilöhahmoja pois. Milonoff Honkajokena yllätti todella ja oli minusta myös hyvä.

Kotirintaman mukaan tuominen oli minusta hyvä veto, ja se kuinka lopussa onnistuttiin esittämään koko kansan väsyminen ja epätoivo, vaikka näitä ei varsinaisesti kirjassa käsiteltykään. Mutta toimi erinomaisesti tässä elokuvassa. Myös visuaalisesti ja äänimaailmaltaan elokuva oli hienoa työtä, vaikkakin myös tätä vaivasi se suomalaisten elokuvien helmasynti että puhe meni välillä epäselväksi mökellykseksi ja jos Tuntematon ei ole niin tuttu kuin esim. minulle niin meni varmasti aika monta repliikkiä ohi.

Harmi vaan että minusta ehkä koko Tuntemattoman keskeisin hahmo oli jätetty täysin sivurooliin - eli Lammio oli pelkkä ohut kuori johon ei saatu mitään syvyyttä. Samuli Vauramossa oli kyllä sellaista sopivaa "mulkkumaisuutta" Lammion rooliin joten luulen että kyse oli ohjauksellisesta ratkaisusta, ja minä sanoisin että se oli täysin väärä ratkaisu. Minulle Tuntemattomassa olennaisin asia on se ryhmähenki ja ryhmän sisäinen veljeys, ja sen muodostumisessa Lammiolla on valtavan iso rooli koska Lammion vihaaminen ja halveksunta oli kaikille yhteistä ja toi hyvinkin erilaiset ja muuten erimieliset ihmiset yhteen. Lammio toimii myös hyvänä vastavoimana rauhalliselle ja luontaiselle johtajalle Koskelalle, ja Lammio on myös tärkeä vastavoima Rokan hahmolle. Siksi oli todella ihmeellinen ratkaisu tehdä Lammiosta noin mitätön hahmo elokuvaan.

Hirviniemi oli yllättävnkin OK Hietasen roolissa, mutta jotenkin tuli sellainen olo että tosiaan oli karsittu muita henkilöitä että Hirviniemen pallinaamaa saataisiin mukaan jokaiseen mahdolliseen kuvaan. MInusta siellä oli mm. monta muiden ihmisen repliikkiä laitettu Hietasen suuhun.

Mutta jälleen kerran, kuten aika monessa viime vuosien sotaelokuvassa, suurin kompastuskivi oli murteet. Tuosta Alénin kelvottomasta suorituksesta sanoinkin jo, mutta ei sieltä minun mielestä kovin puhtain paperein selvinnyt moni muukaan näyttelijä. Kun Louhimies vakuutteli haastatteluissa miten jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan on panostettu ja mukana on ollut murreasiantuntijoita niin oli yllättävääkin miten heikkoja esityksiä oli päästetty mukaan elokuvaan. Epäonnistujina murteen suhteen pitäisin Alénin lisäksi ainakin Vatasta Koskelana, Saartamoa Lahtisena ja kyllä siellä myös näiden pieneen rooliin jääneiden näyttelijöiden kohdalla tuli aika tökeröltä kuulostavia esityksiä. Sinänsä pieni asia, mutta kun Tuntemattomassa nuo murteet minusta on niin iso osa koko henkilön persoonaa niin siihen olisi pitäny panostaa extra-paljon. Jokseenkin puhtain paperein selvisi minusta Aho ja Hirviniemi, ja tietysti nämä Kariluotoa, Lammiota ym. hyvin pitkälti yleiskieltä puhuvia henkilöitä esittäneet.

Mutta edelleenkään ei tullut siis sitä onnistunutta elokuvaversiota Tuntemattomasta. Kuten Laineen ja Mollbergin versioissa, niin myös tässä oli monta hyvin tehtyä asiaa. Mutta myös ihan liikaa epäonnistuneita ja ärsyttäviä asioita että voisin pitää tätä hyvänä elokuvana. Ehkä tässäkin on taas se että kirja on liian läheinen, mutta kun elokuva tehdään klassikkokirjasta niin silloin sitä vaan aina tullaan vertaamaan kirjaan. Minä en tälle voi kyllä antaa kahta tähteä enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös