Mikä ihmeellinen sairaus se mahtaa olla, joka saa jännityksen kulminoitumaan lorutteluun ja hassutteluun? Yritin löytää oikeaa diagnoosia nettihakua käyttämällä ja tämä taitaa olla nyt sitä legioonalaistautia. Tuossa taannoin Mariska auttoi minua tekemään ylistysiskelmän Hannu Kurusta. Nyt törmäsin mielelläni Petraan. Hänkin oli kaunis. Miten niin hänkin? Minä myös.
Voitetaan
Muuli repii kuin oltais me roskia vaan,
jotka joku pois heittänyt luovutettuaan.
Eipä kaunista yritetä pelatakaan,
jos rivit sekaisin, ei jää kerrottavaa.
Pidä kiinni hei mua,
niin mä pitää voin sua,
kyllä toveria pitää aina saada taklata (hei).
Mutta syötti tai laukoi, me yritetään
päästä toverin luo hänet pimentämään.
Muuli vaihdosta huudellu, tuu haastamaan,
jäältä se kai on poissa tai piilossa vaan.
Pidä kiinni hei mua,
niin mä pitää voin sua,
kyllä toveria pitää aina saada taklata (hei).
Hei - me voitetaan taas, eikä turhaan juhlita,
ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta.
Hei - me voitetaan taas, eikä nyt me kaaduta,
ei me Stadille hävitä tai heille pelata.
Ei se meidän syy oo, jos on Kousa hukassa,
Anton takaperin käy, Leskinen on vinossa (hei).
Liput liehuvat suorina, ne juhlistaa vain,
tätä päivää, kun Pikkarainen hepulit sai.
Meistä mestareita ei saisi tekemälläkään -
hyvä, että legioonana sarjas pysytään.
Pidä kiinni hei pää,
sul ei oo lisättävää,
kyllä mediasta pitää aina totuus lukea.
Hei - me voitetaan taas, eikä turhaan juhlita,
ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta.
Hei - me voitetaan taas, eikä nyt me kaaduta,
ei me Stadille hävitä tai heille pelata.
Ei se meidän syy oo, jos on Kousa hukassa,
Anton takaperin käy, Leskinen on vinossa (hei).
Kaljaan huurteiseen käteni tarttuu,
niin kaunis on jää.
Juhlaa, on vielä kaikille aikaa,
taas - jännätään.
