Mainos

TPS pudotuspeleissä 2021

  • 55 228
  • 346

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Oli yllättävän hyvää settiä. Odotin pahempaa. Kuvailivat hienosti Viron voittomaalin. Rantanen totesi että Jääskä näytti ihan mäntiltä. Repesin hieman.
Tuo maalin kuvaelma sai kyllä aikaan kylmiä väreitä. En olis uskonut että tuo kaksikko saa sellaisia aikaan.
Tosin kyllähän Rantanen kertoi että Tepsin peli oli sekaisin lähes koko runkosarjan..aika hyvin sekoitettu kun oltiin kuitenkin sarjassa kolmansia.
 
Selänpesijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Turkulaiset maailmalla
Oli yllättävän hyvää settiä. Odotin pahempaa. Kuvailivat hienosti Viron voittomaalin. Rantanen totesi että Jääskä näytti ihan mäntiltä. Repesin hieman.
Odotin myös jotain räkimistä, olikin mukavaa kuunneltavaa. Hyvin Rafkin sai myös kehuja ja mainittiin se että Tepsin junioritoiminnassa on hyvin pullat uunissa. Hihitytti Nyholmin "aina sanonu" osio Raipesta ja ymmärrän kyllä että kesällä/alkusyksystä valmennuksen ja "muukalaislegioonan" epäily on ollut relevanttia, mutta täysi tuomitseminen ei.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Tuo maalin kuvaelma sai kyllä aikaan kylmiä väreitä. En olis uskonut että tuo kaksikko saa sellaisia aikaan.
Tosin kyllähän Rantanen kertoi että Tepsin peli oli sekaisin lähes koko runkosarjan..aika hyvin sekoitettu kun oltiin kuitenkin sarjassa kolmansia.

Nämä kaikki medianherrat on aika hyvin tässä kiekkokontrollin kuplassa. Jääkiekkoa voi pelata monella tapaa. Se kiekkokontrolli ja träppi voi näyttää hyvinkin siltä, että peli on kontrollissa eikä sekaisin toisin kuin TPS:n aktiivinen pystysuunnan luistelukiekko.

Joku voi tykätä tuosta oman maalin takana seisoskelusta ja keskialueen sumputuksesta mutta kyllä nyt pitäisi median pikkuhiljaa herätä Suomessakin ja tajuta, että jääkiekkoa voi pelata iloisemminkin ja sillä tavoin menestyä.

Onneksi Rafkin ei HIFK:ta vastaan jatkoajalla lähtenyt oman maalin taakse seisoskelemaan kuten Sallinen ilmeisesti oletti, vaan alkoi pelaamaan jääkiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Nämä kaikki medianherrat on aika hyvin tässä kiekkokontrollin kuplassa. Jääkiekkoa voi pelata monella tapaa. Se kiekkokontrolli ja träppi voi näyttää hyvinkin siltä, että peli on kontrollissa eikä sekaisin toisin kuin TPS:n aktiivinen pystysuunnan luistelukiekko.

Joku voi tykätä tuosta oman maalin takana seisoskelusta ja keskialueen sumputuksesta mutta kyllä nyt pitäisi median pikkuhiljaa herätä Suomessakin ja tajuta, että jääkiekkoa voi pelata iloisemminkin ja sillä tavoin menestyä.

Ja samaan tapaan kuin median pitää saada juttunsa myydyksi niin myös jääkiekon pitää olla myyvää eli viihdyttävää. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, millainen jääkiekko lähtökohtaisesti on katsojaystävällisempää. Joka kausi kaikki tai yhtä vaille kaikki joukkueet jäävät ilman mestaruutta, joten syy lätkän seuraamiseen ei voi olla pelkkä mestaruus. Tepsin tämän kauden pelaaminen on joka pelissä tuottanut jollekulle iloa. Välillä Tepsin kannattajille ja välillä vastustajille. Molemmat tekevät lajin katsojamäärille varmasti hyvää.
 
Jep, ja vielä pitäisi ymmärtää, että pelikirja pitäisi tehdä pelaajien mukaan eikä toisinpäin. Viime kauden pelaajilla Tepsi ei olisi finaaleissa nykyisellä pelikirjalla - tuskin edes pudotuspeleissä. Toisaalta en usko hetkeäkään, että Raipe olisi edes yrittänyt peluuttaa koukkupolvia tällä samalla pelikirjalla.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Olen sitä mieltä, ettei Suomessa urheilujournalismin taso ole erityisen korkealla tasolla ja sitten tosiaan aina tuntuu olevan vallalla joku yksi totuus, jota sitten palvotaan, kuin jonkun lahkon hurmoksellisessa messussa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa. Joku Petteri Sihvonen silloin ennen muinoin oli tästä hyvä esimerkki, kun jaksoi päivästä toiseen vaahdota "meidän pelistä". Se oli hänen mielestään ainoa oikea tapa pelata ja kaikkien suomalaisten seurojen olisi pitänyt pelata samalla tavalla.

Pitäisi ymmärtää, että pelitapoja on monia erilaisia ja ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa pelata. Kyllä kiekkokontrolli on yksi osa peliä ja sitäkin tarvitaan ehdottomasti ja joskus on tilanne, että on parempi vain sumputtaa keskialue tukkoon tai ottaa viivelähtö ja rauhoittaa tilannetta oman maalin takana, jos on oltu pahassa pyörityksessä.

Minusta jotkut suomalaiset ja myös ulkomaalaiset Suomessa pelanneet pelaajat ovat sanoneet, että Suomessa pelataan liian puolustusvoittoisesti ja keskitytään vaan sumputtamaan ja pelaamaan ylivarovaisesti kaikkia riskejä vältellen. Siitä on myös ollut kommenttia, että Suomessa jotkut valmentajat syyllistyvät mikromanageeraamiseen ja tappavat pelistä kaiken luovuuden ja vapauden. Kyllä muistaakseni joku Tepsinkin pelaaja menneinä vuosina haukkui joukkueen pelitavan ihan pystyyn. Täällä ei oikein tunnuta ymmärtävän sitä, että voi pelata viihdyttävää ja iloista jääkiekkoa, jossa sattuu ja tapahtuu, mutta voidaan myös menestyä. Ei yleisöön menevä, vauhdikas ja viihdyttävä jääkiekko tarkoita sitä, ettei voida menestyä.

Ja samaan tapaan kuin median pitää saada juttunsa myydyksi niin myös jääkiekon pitää olla myyvää eli viihdyttävää. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, millainen jääkiekko lähtökohtaisesti on katsojaystävällisempää. Joka kausi kaikki tai yhtä vaille kaikki joukkueet jäävät ilman mestaruutta, joten syy lätkän seuraamiseen ei voi olla pelkkä mestaruus. Tepsin tämän kauden pelaaminen on joka pelissä tuottanut jollekulle iloa. Välillä Tepsin kannattajille ja välillä vastustajille. Molemmat tekevät lajin katsojamäärille varmasti hyvää.

Todellakin jääkiekon pitää myydä tuotettaan ja saada katsojat hallille katsomaan peliä. Peli on parasta mainosta, mutta kuka jaksaa katsoa 30 kotipeliä virkamiesjääkiekkoa, jossa vain seistään oman maalin takana ottamassa viivelähdön viivelähtöä ja sitten pyöritään omalla alueella rinkiä. Ei kukaan jaksa katsoa hidasta peliä, jossa ei tapahdu mitään, kun kaikki riskin minimoidaan ja puolustettaessakin tyydytään vain peruuttelemaan ja sumputtamaan. Hyökätessäkin pelataan ylivarovaisesti. Tepsin tämän kauden pelitapa on miljoona kertaa katsojaystävällisempää, kuin Kaskisen aikakauden pelitapa. Kaskisen pelitavalla ei edes tullut menestystä lopulta.

Jep, ja vielä pitäisi ymmärtää, että pelikirja pitäisi tehdä pelaajien mukaan eikä toisinpäin. Viime kauden pelaajilla Tepsi ei olisi finaaleissa nykyisellä pelikirjalla - tuskin edes pudotuspeleissä. Toisaalta en usko hetkeäkään, että Raipe olisi edes yrittänyt peluuttaa koukkupolvia tällä samalla pelikirjalla.

Vähän tuntuu olevan joillakin urheilutoimittajilla se ajatus, että yksi ja sama pelikirja käy kaikkien joukkueiden ja pelaajien kanssa. Ei se nyt ihan niin mene. Jokaisella valmentajalla on ajatus millaista jääkiekkoa haluavat joukkueensa pelaavan, mutta kyllä pelikirjaa pitää soveltaa joukkueen materiaalin mukaan. Pelitapa pitäisi luoda sen mukaan millainen materiaali on käytettävissä. Eikä se tosiaan tarkoita sitä, että joukkueella ei olisi pelitapaa tai pelikirjaa, jos hyökätään iloisesti ja muutenkin pelataan aktiivista peliä, jossa on tekemisen meininki sen sijaan, että koko ajan ollaan käsijarru päällä ja peruutellaan. Tepsin pelitavassa on omat ongelmansa ja nämä ongelmat ovat näkyneet pudotuspeleissäkin. Tepsin pelitapaa olisi hyvä kehittää ja se varmasti onnistuisi ilman, että pelin viihdearvo kärsii.

Varmasti Tepsin suoritustason ailahtelu yksittäisen pelinkin sisällä johtuu osittain joukkueen nuoruudesta ja kokemattomuudesta. Aina ei ihan jakseta keskittyä ja fokus karkaa jonnekin muualle. En nyt muista tarkalleen miten Kapanen asian esitti yhden TPS-Hifki pelin erätauolla näissä välierissä, mutta hän vertasi minusta aika hyvin Tepsin peliä muihin joukkueisiin. Tepsin pelaaminen on enemmän sitä kovaa työntekoa, yritystä ja luomujääkiekkoa, jossa on välillä enemmän vauhtia kuin ajatusta ja ideaa. Mennään enemmän kokeilemisen ja yrittämisen kautta, kuin että olisi selvät systeemit ja suunnitelmat, kuinka esim. maalipaikka luodaan viisikkona. Tepsi pelaa enemmän yksilövetoisesti, kuin viisikkovetoisesti, vaikka kaikkia puhaltavat yhteen hiileen ja paiskivat hommia kentällä. Muilla joukkueilla on vahvempi pelitapa ja pelisuunnitelma, kuinka kentällä toimitaan missäkin tilanteessa ja miten maalipaikkoja luodaan. Raipen jääkiekossa viisikkopelin organisointi ei ole niin vahvaa, kuin jollain toisella joukkueella, vaan enemmän mennään yrityksen ja erehdyksen kautta.

Raipe tiiminsä kanssa on tehnyt erinomaista työtä, mutta kyllähän tuossa pelitavassa olisi kehitettävää. Pelitavallinen selkänoja saisi olla vahvempi ja rakennetta saisi pelissä olla enemmän. Kapanen sanoi, että Tepsin pelaajat eivät aina esim. hyökätessä tiedä, mitä voi odottaa ketjukavereiden tekevän. Ei oikein tiedetä, minne pelataan kiekkoa ja miten edetään. Mennään enemmän siis yksilövetoisesti. Tästä ainakin osittain johtuu se, että syötöt menevät vähän minne sattuu ja syötön vastaanottaja ei aina saa kiekkoa haltuun, kun syöttö on tullut yllättäen tai vähän heikossa asemassa olevalle pelaajalle. Tämän takia Tepsille tulee helpohkoja kiekonmenetyksiä ja yksin puskemista. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä te muut tästä ajattelette, mutta ehkä tuo pelitapa vaatisi vähän säätämistä ja se auttaisi myös siihen, ettei suoritustaso pelin sisällä ailahtelisi niin paljon. Nykyisen valmennuksen työkalupakki voisi olla vähän ehkä monipuolisempi ja ehkä ei aina osata toimia oikealla tavalla, kun vastustajalla on pelin hallinta ja momentum.

Kiva tätä Tepsin pelaamista on seurata. Pitää vain finaaleja varten hakea apteekista lisää nitroja ja diapamia.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Tepsi tulee jyräämään, ei kahta sanaa. Mitä enemmän luen näitä ns. ennakoita, niin niin ylivoimaiselta Lukko tuntuu. Kuitenkin me ollaan voitettu Lukko aika monta kertaa. Toki kyllä he oli parempia loppukauden matseissa, mutta nämä on eri pelejä. Paine varmasti tuntuu kovalta jo näiden kehujen jälkeen. Tepsillä ei ole mitään painetta, päinvastoin. Jokohan nyt alotetaan heti ensimmäisesta ottelusta se pelaaminen, eikä vasta toisessa?

Täytyy käydä etsimässä kirpparilta se kultainen pikkutakki!
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi hyvin mennä 3-0, koska Lukolla on todella paljon ratkaisuvoimaa eli kykyä TPS:n virheistä on rankaista. Myös Lehtinen on ilmeisen kova maalivahti. Tosin enemmän tuntuu, että suuriosa Lehtisen hyvyydessä johtuu joukkueesta edessä. On myös nähty, että TPS voi sulaa nopeasti jos vastustaja saa maalin tehtyä. Pelicansia vastaan reppu repesi nopeasti eräässä kakkoserässä. Viimeisessä pelissä HIFK:iä vastaan peli kääntyi aika nopeastikkin.

Toisaalta TPS on hyvin villikortti, että jos Lukko saadaan pidettyä hyvin aisoissa. Erityisesti ratkaisupelaajat, niin TPS voi hyvin sitkeydellään kairata viidestä kolme voittoa. Se on kuitenkin vain kolme voittoa.

Toisinsanoen TPS on pelannut sen verran epätasaiset pleijarit, että 3-0 Lukolle on hyvin mahdollinen. Toisaalta TPS:n otteet on ajoittain ollut niin hyvä, että jos se saadaan huipulle tasoitettua, niin mestaruus ei ole mitenkään epätodennäköinen. Kaksi nopeaa peliä Raumalla, jos tepsi ottaa 2-0 ni sarja on meidän. Sitten Lukko on aivan sekaisin. Mutta siihen tarvitaan kauden kaksi parasta peliä joka jätkältä.
 
Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Siellä on jätkät psyykattu oikeaan asenteeseen. Näin sitä kuulukin tehdä!

Mitäköhän mestaruusvideoita Raumalla kattellaan? ":D"
Ihan mielenkiintoinen lainaus:
" Jostain luin kesken Pelicans-sarjan, että jotkut alkoivat kutsumaan minua filmaajaksi, niin yritin vähän sarjan kolmannessa ottelussa herätellä joukkuetta. "

Tuo ykköskentän herääminen mielestäni oli sarjan käännekohtia ja lähti liikkeelle juuri tuosta Pajuniemen rymistelystä yhdessä ottelussa. Hienoa että vastustajien suoltama ilkkuminen käännettiin vahvuudeksi, kiitos Lahteen!
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Hyvä että Raipe yrittää jotain uutta mutta taitaa olla sääntöjenvastaista.. yksi kerrallaan.
Mukavaa kun toit asiantuntemuksesi ja raumalaisen huumorin tähän(kin) ketjuun.

Olis huikeeta jos Kareev on jo kunnossa. Siitäkin huolimatta laittaisin tänään Rämön maalille ja huomenna olis Kareevin vuoro. Jos Rämö joutuu pelaamaan kokonaan tämänkin sarjan voi väsy tulla jossain vaiheessa.
 
Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Voi hyvin mennä 3-0, koska Lukolla on todella paljon ratkaisuvoimaa eli kykyä TPS:n virheistä on rankaista. Myös Lehtinen on ilmeisen kova maalivahti. Tosin enemmän tuntuu, että suuriosa Lehtisen hyvyydessä johtuu joukkueesta edessä. On myös nähty, että TPS voi sulaa nopeasti jos vastustaja saa maalin tehtyä. Pelicansia vastaan reppu repesi nopeasti eräässä kakkoserässä. Viimeisessä pelissä HIFK:iä vastaan peli kääntyi aika nopeastikkin.

En nyt sanoisi, että TPS sulaa jos vastustaja saa maalin tehtyä. On ollut hetkiä kun sulaa, ja sitten oli esimerkiksi HIFK pelin G4, jossa nähtiin vähän erilainen reaktio, kun kaveri tuli takaa ohi. Ailahtelevuutta on ollut, mutta suunta on kokoajan ollut oikea.

Ei HIFK pystynyt omaan peliin, kun TPS sai tuon prässipelaamisen kuntoon ja voitti kaksinkamppailuita. Samaan pitää pyrkiä Lukkoa vastaan. Jos Lukon selkäytimestä tuleva peli ei enää toimikaan, niin mitä heillä sitten löytyy kikkapankista?
 
Malcolm

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jumalauta, se ois finaalipäivä! Keli on kuin lonkero jäillä: kylmä, märkä ja harmaa. Halleihin ei ole pääsyä, kapakoissakaan ei pysty peliä väijymään, mutta ei latista fiilistä, ei sitten yhtään. Etäpalaverissa rokkasin Legioona-paita päällä ja oli hienoa huomata, että myös muutamat muut tunnustivat niitä oikeita värejä. Menipä palaverista ensimmäinen viisitoistaminuuttinen pelkästään Palloseurasta väritellessä. Realismi on pääasiassa läsnä keskusteluissa, kun puhutaan odotusarvoista tähän ottelusarjaan, mutta onneksi myös pientä turkulaista ylikorostunutta itsetuntoa on aistittavissa. Kaikki mahdollisuudet naarata Kanada-malja suomen kauneimpaan on olemassa. Tänään toivon, että Palloseuran hunksit tulevat luukuista kuin nuoret oriit kevätlaitumelle. Siellä on jätkillä itseluottamus kunnossa, tuulta purjeissa ja peruutuspeiliin ei tarvitse enää vilkuilla. Kohta mennään!
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tepsi tulee jyräämään, ei kahta sanaa. Mitä enemmän luen näitä ns. ennakoita, niin niin ylivoimaiselta Lukko tuntuu. Kuitenkin me ollaan voitettu Lukko aika monta kertaa. Toki kyllä he oli parempia loppukauden matseissa, mutta nämä on eri pelejä. Paine varmasti tuntuu kovalta jo näiden kehujen jälkeen. Tepsillä ei ole mitään painetta, päinvastoin. Jokohan nyt alotetaan heti ensimmäisesta ottelusta se pelaaminen, eikä vasta toisessa?
Lukko on ollut niin kova, että paineet musertuvat hurjan itseluottamuksen alle. Tulee mieleen Kärpät Kari Jalosen päävalmentajuuden aikana. Tepsin pitää vain laittaa parasta pöytään ja viedä sitkeys taas uudelle tasolle. Onnea matkaan!
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Lukko on ollut niin kova, että paineet musertuvat hurjan itseluottamuksen alle. Tulee mieleen Kärpät Kari Jalosen päävalmentajuuden aikana. Tepsin pitää vain laittaa parasta pöytään ja viedä sitkeys taas uudelle tasolle. Onnea matkaan!

Voi olla et meitin jyrätään, mutta ollaan jo henkisiä mestareita! ;D Kannua ei ole vielä jaettu, siihen asti kaikki on auki! Pelaajien kommenttien perusteella lähdetään todellakin _voittamaan_.
 
Täällä näiden pleijareiden aikana on syljetty lähes kollektiivisesti ainakin Ishakovin, Pajuniemen, Kestnerin, Rämön, jne, päälle, vaatien poppareita ja mitä vielä.

Nyt ollaan niin täysiä altavastaajia, ettei kukaan toivottavasti vetele ranteita auki ja hauku kaikkea vitunpaskaksi, vaikka turpaan tulisikin. Nyt me nautitaan, eiköhän kaikki tämä ole "extraa", niin alhaiset olivat odotukset. Kävi miten kävi, niin helvetin hieno kausi, eikä ole mitään syytä enää kesken pelien maanisella vihalla yksittäisiä pelaajia tai koko seuraa haukkua, sillä jokaikinen pelaaja on venynyt tämän kevään aikana, muuten ei oltaisi tässä.

Olispa jo ilta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voi olla et meitin jyrätään, mutta ollaan jo henkisiä mestareita! ;D Kannua ei ole vielä jaettu, siihen asti kaikki on auki! Pelaajien kommenttien perusteella lähdetään todellakin _voittamaan_.
Henkisiä mestareita ei ole olemassakaan. Finaaleissa on vain voittajia ja häviäjiä. Toki varmaan joskus kesällä voitaisiin TPS:n leirissä myhäillä myös hopealle. Lukon leirissä hopea maistuisi pahalle vielä 2080 -luvulla.

Sitä vain, että hullun kiilto silmissään ja ”mitään ei ole vielä voitettu” -asenteella puskee Helmisen legioona tavoitettaan kohti. Ei tippakaan tyytyväisyyden tunnetta, vaan adrenaliinit tapissa jättiläisen kumppuun. Tulta munille!
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Oisko samanlainen sarja kuin 2010 Lukkoa vastaan tuloksien muodossa?

Pelit siis menisivät kutakuinkin:
2-4
0-1
5-0
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vittu mulla on jätkät hyvä olo tästä. Raumalla on ohimarssi tilattuna ja laivastokin varmaan vain merkkiä odottaa, niin voittoregata voi jostain kanaalin varrelta startata ja tämäkin ketju täynnä konsultteja Oulusta Raumalle asti todistelemassa, että kuinka Lukko=punakone.

#Lukkosulaaaina
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös