Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 4
Vuosina 1941-1944 tietenkin Japani ja sitä kautta Suomi olivat yllättävänkin erillistä sotaa käyvinä maina enemmän tai vähemmän myös Akselivaltojen liittolaisia joskin Suomi ei koskaan Japanista poiketen liittynyt oikeastaan minkäänlaisiin liittosopimuksiin ulkopoliittisesti katsottuna.
Tosin Japanillakin Antikomintern-sopimusta ja yleistä nk. Kolmiliitto-sopimusta huomioimatta todelliset muut sopimukset olivat Akselivaltojen kanssa erittäinkin vähäisiä ja jopa yllättävän lähellä olematonta Suomen tapaan.
Molemmat maat myös kieltäytyivät liittymästä niihin muihin ulkopoliittisiin liittosopimuksiin sodan aikana ajoittain painostavuudestakin huolimatta.
Erittäin paljon Suomessa kuin myös Japanissakin pelastettiin juutalaisia mikä voitiin niiden myönteisyydeksi katsoa.
Molemmissa maissa myös suojeltiin ennen kaikkea omaa täysin kotimaista perinnejuutalaisväestöä.
Japanilla oli oma sotansa kuitenkin rasitteena mahdolliselle Suomen tukemiselle taas kerran ja välillä Suomi tuntui tietenkin itse luottavansa osin tietysti Talvisodankin tilanteen johdosta mieluummin tuttuihin eurooppalaisiin liittolaisiinsa kuin uusiin ja liian pitkien etäisyyksien takana olleisiin maihin ymmärrettävästi tuolloin osin ihan hyvästä syystäkin.
Resurssiapua Japanilta tosin tuli Jatkosodan aikana Suomeen ja tietystin jonkin verran Japanista tuli myös hyödyllisempää tilannetietoa ja tiedustelutietoakin.
Tosin välillä Suomen ja Japanin virallisia neuvotteluja vuosien 1941-1944 keskenään haittasivat muun muassa järkevien kuriiriyhteyksien katkeaminenkin suurlähetystötasolla milloin sähkeyhteydenpito olikin sitten yleisempää.
Yleisesti ottaen Suomen ja Japanin suhteet olivat hyvät, mutta väistämättä kitkaa tuli siinä kun Japanista ei vain tullut oikein edes Jatkosodassa sitä kaivattua miesapua.
Tosin muilta osin jälleen kerran Suomi pystyi hyväksymään Japanin teot siinä missä Japani pystyi hyväksymään Suomenkin ongelmallisen tilanteen.
Vaikka Japani sinänsä ei koskaan hyökännyt Neuvostoliittoon luoden samalla sinänsä Toisen Japanin ja Neuvostoliiton Sodan (Joka lopulta kyllä alkoi hyökkäjänä tuolloin Neuvostoliitto aivan Toisen Maailmansodan loppumetreillä jatkuen siitä epävirallisesti puhuttuna oikeastaan aika kauankin vuonna 1945 kun Japani oli antautunut joskin sitä kieltäydyttiin tunnustamasta ja minkä vuoksi verenvuodatus jatkui yllättävänkin kauan Japanin ja Neuvostoliiton välillä.) niin Operaatio Kantokuen olisi sitä tarkoittanut.
Operaatio Kantokuen (Tulee nimestä Kantogun Tokubetsu Enshu eli Kwangtungin Armeijan Erikoisharjoitus.) oli tietenkin peitenimi tai lopulta ihan puhdas operaatioaikomus hyökätä Neuvostoliittoon.
Tämä Japanin nk. Operaatio Barbarossa oli tarkoitus toteuttaa vuoden 1941 aikana kesäkuun ja heinäkuun aikana.
Kun se ei ihan alkuun tietenkään onnistunut niin 7.7.1941 alkaen suunnitelma alkoi hahmottua todellisemmin jolloin Japanin kenraalikunta sen esitteli Tenno-samalle eli Hirohitolle.
Suunnitelmana oli tietenkin aloittaa heinäkuussa suurhyökkäys, mutta jota valitettavasti vuoden 1941 aikana lykättiin niin elokuulle kuin syyskuulle 1941.
Japanilla olisi ollut täydet hyökkäysvalmiudet kolmivaiheisessa hyökkäykseen kohdistuvassa suunnitelmassa, 7 armeijallista tai armeijakuntaa miehiä ja ylivoimainen, lähtökohtainen enemmistö ilmavoimista kuin myös merivoimien lentotukialuksista jos ei järkevästi itse merivoimia ajoittaisia Siperian alueiden maihin nousemisia huomioimatta olisi valjastettu sotaan Neuvostoliittoa vastaan.
Merilaivuelentueilta tukea olisi tullut 350 lentokoneen verran niitä kuljettavien lentotukialusten ohella.
Ongelmaksi tuli kuitenkin muun muassa Kiinan joukkojen vetäyttäminen tähän tarkoitukseen kuten myös käynnistymäisillään olevan Kaakkois-Aasian valloituksen lykkääminen ja myös riittämättömyys Neuvostoliittoon hyökkäämisen jälkeen tietenkin sotimaan aiottua hyökättävää maata eli Yhdysvaltoja kohtaan.
Mahdollinen Japanin uusi sota Neuvostoliittoakaan kohtaan ei olisi saanut kestää yhtään pidempään kuin puoli vuotta ja mahdollinen alkuvaiheen tai loppuvaiheen sissisotakaan ei olisi saanut kestää toista puolta vuotta pidempään eli enintään vuoden verran sai muka kestää oletettu sota täysimittaisena Neuvostoliittoa vastaan mikä nähtiin käytännössä mahdottomaksi suorittaa.
Käytännössä sodan mahdollisesti sellaisen ihan todella alkaessa oli japanilaisittain paras päättyä mitä pikimmin ja vastuut Moskovan kostosta sitä kohtaan olisi hyväksyttävä kaiken epäonnistuessa edes teoriassa kuten vahvasti pelättiin.
Kemiallisia aseitakin aiottiin käyttää apuna, mutta tilanne nähtiin kuitenkin ongelmallisena kun aseita oli tarkoitus käyttää vain Kaakkois-Aasiaa tai Yhdysvaltoja vastaan enemmän kuin itse Neuvostoliittoa vastaan.
Vaihtoehtoisesti Japanin hyökätessä Neuvostoliittoa vastaan mitään edellytyksiä sotia Yhdysvaltoja vastaan ei ollut.
Ratkaisevaksi nähtiin osin myös Natsi-Saksan ja myös Suomen liian hidas eteneminen mahdollista nopeaa Japanin omaa yllätyshyökkäystäkään varten.
Japanissa Neuvostoliiton hyökkäyksen kysymys aiheutti vakavan poliittisen riidan kun Pääministeri Konoe oli järkyttynyt Natsi-Saksan sinänsä tiedossa toki olleesta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon niin aikaisin kuin mitä hyökkäsi, oli jopa erota Akselivalloista ja pitää Japanin puolueettomana siinä missä taas Ulkoministeri Matsuoka ei taas todellakaan aikonut pitää Japania puolueettomana sodasta vaikka se jostain käsittämättömästä syystä eroaisikn jossain vaiheessa Akselivaltojen alaisuudesta.
Siten Japanin kenraalikunta alkoi suhtautua tilanteeseen kielteisesti jo yllättävänkin varhain heinäkuun ja elokuun 1941 aikana.
Vaikka nimellisen lopullinen kieltäytyminen Neuvostoliittoon kohdistuvasta suurhyökkäyksestä tapahtui niinkin myöhään kuin marraskuussa 1941 sen jälkeen kun Natsi-Saksa, Italia tai yksikään muu Akselivalta ei ollut kyennyt suoriutumaan Japanin edes teoreettisesti hyökkäykseen vaadittavasta asevarustelun tai huollon tasosta käytännössä erittäin valtavien polttoainetoimitusten myötä niin todellisesti jo 9.8.1941 voitiin sen päivän kenraalikunnan ja Tenno-saman suorittaman kokouksen jälkeen julistaa Operaatio Kantokuen päättyneeksi jo ennen kuin se ehti alkaakaan.
Tämä oli tervetullut päätös Japanin Keisarilliselle Laivastolle joka suunnitelmansa Nanshin-ronin kanssa kilpaili tietenkin Japanin Keisarillisen Armeijan Hokushin-ronin kanssa.
Siltikin syyskuun, lokakuun ja ihan vielä marraskuun 1941 alkuun asti muun muassa Japanilla oli muun muassa Mantsurian Armeijakunnan ja Kiinan vastaisilla rajajoukoilla tehostettu hyökkäysvalmius hyökätä milloin tahansa Neuvostoliittoon jos käsky olisi käynyt.
Japani tosiaan ei varsinaisesti sotinut Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1941-1944 tai suuriltakaan osin vuotta 1945, mutta erinäiset sissitason häirintäoperaatiot ja edes teoreettiset suurten hyökkäysvoimien näennäisetkin kasaamiset Neuvostoliiton vastaisille rajoille saivat Stalininkin pelkäämään Japanin todellista hyökkäystäkin milloin tahansa Neuvostoliittoon.
Minkä johdosta kului yllättävänkin kauan aikaa siihen, että lopulta itse varsinaisen tuotannon käynnistyttyä hyvin jo Neuvostoliitolle sen Siperian tehtailta puhuttaessa uskallettiin kuitenkin ihan lopullisen kunnolla päästää ne hyvin talvisotaan varustetut joukot Euroopan puoleisille alueille niin Natsi-Saksaa kuin sitä kautta Suomeakin vastaan verraten myöhäänkin.
Vielä loppuvaiheessakin Toista Maailmansotaa Neuvostoliitto tuntui olevan jossain määrin kuin varpaillaan Japanin kysymyksen suhteen vaikka todellista hyökkäyshalua Japanilta sitä kohtaan ei ollut kuten ei tietenkään siltäkään vielä siinä vaiheessa kun näin meneteltiin.
Välillä Suomi alkoi epäillä Japanin haukanneen liian ison palan.
Etenkin siitä eteenpäin kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin ja tuoden Yhdysvallatkin mukaan sotaan.
Lopullisesti kesäkuun, heinäkuun tai elokuun 1942 aikaan Suomen sotilasjohdossa alettiin nähdä tilanteena se tosiasia, että ainakin Japani tulisi häviämään Toisessa Maailmansodassa siinä missä Natsi-Saksa välttämättä ei tulisi. Tuolloinkin tosin Natsi-Saksan omakin sotaonnen kääntyminen otettiin puheeksi ja rivien välistä ainakin oli todettavissa, että mahdollinen voitto Neuvostoliitosta olisi saavutettava nyt erittäin nopeasti tai muussa tapauksessa niin sen kun Suomenkin peli olisi ollut pelattu.
Japanilla oli toinenkin Neuvostoliittoa vastaan kohdistunut hyökkäysoperaatio eli Operaatio Hachi-Go eli Operaatio 8.
Välillä siitä tunnettiin myös nimitys Operaatio Hachi-Go A ja B. Näistä tosin A pohjautui aiemmin hylätyn Operaatio Kantokuenin päätökselle ja siinä otettiin huomioon, että Japanin olisi pitänyt vuonna 1941 pidättäytyä hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja aloittaa sen vastineeksi Natsi-Saksan ja muiden akselivaltojen tukemana hyökkäys Neuvostoliittoon vuonna 1943 tai 1944 kun resurssit siihen mennessä olisivat olleet riittäviä tai sota Kaakkois-Aasiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Oseaniassa päättynyt Japanille edulliseksi Yhdysvaltain pysyessä myös jollakin tapaa kurissa.
Japanilla oli tässä suunnitelmassa jonkin verran vähemmät suunnitelmat käyttää joukkoja, mutta siltikin 45-50 ja enimmillään jopa 60 divisioonaa Japanin Keisarillisen Armeijan joukkoja olisi ollut ihan yhtä suuri tai vain jonkin verran Neuvostoliiton omia vastaavia Siperian alueen puolustusjoukkoja pienempi aiheuttaen mahdollisesta ja todellisesti tapahtuneesta Neuvostoliiton paremmasta varustelutappiosta silti yllättävän selustaiskun toteutuessaan ja suurimmillaan etenkin vuonna 1941 tai 1942 aloitettuna nyt ainakin vielä tuollaisenaan olisi aiheuttanut erittäinkin kovia tappioita.
Suunnitelma B:ssä oli jonkin verran erilaisempi painotus, huomattavasti enemmän ilmajoukkoja aina jopa 3000 lentokoneeseen ja kolmeen täydelliseen ilmalentuekuntaan tai pienimmilläänkin lentuedivisioonaan keskiarvon ollessa ainakin 1200-1800 lentokonetta kun Suunnitelma A:ssa määrä oli 600-900 lentokonetta enintään 1700 lentokoneen enimmäisrajalla ja siinä myös moottorisoituja joukkoja panssarivaunuineen olisi ollut Japanilla enemmän käytössä myös parempien joukkojen suuntauksenkin myötä.
Itse asiassa mikäli vain kaikki mahdolliset Operaatio Kantokuenin tai rinnakkaisen ja myöhemmän Operaatio Hachi-Go:n suunnitelmat A:sta tai B:stä riippumatta olisivat toteutuneet niin hyökkäysvoimaltaan ja suuntaukseltaan etenkin keskitettyinä hyökkäysjoukkoina se olisi ollut hyökkäysvoimana jopa suurempi yleiseltä voimaltaan kuin mitä koko Operaatio Barbarossa toteutuneenakaan oli tai olisi ollut vielä ajoissa aloitettuna toukokuussa 1941:kään!
Tosin se kaikki vain oli niin kovin melkein mahdotonta.
Etenkin kun melkein kaikki tai vielä rajoitetummassakin operaatiossa erittäin iso osa Kiinan joukoista olisi ollut pakko vetää noita suurimpia mahdollisia iskuja varten sieltä pois sen todelliseen toteutumiseen nähden, Neuvostoliitto oli jonkin verran tehnyt jo sabotointia jopa omille rautateilleen rajoitetussa määrin jotta japanilaisjoukkojen mahdollisesti tosiaan hyökätessä ei olisi ollut samanlaista kuljetusvarmuutta ja esimerkiksi kun Natsi-Saksa ei vain millään voinut toimittaa Japanille polttoainetta muun muassa ainakin 200 000 suurluokan rekka-autolastillisen verran operaatiota varten.
Vaatimukset olivat aluksi olleet tietenkin Natsi-Saksalta hyökkäysapuun nähden paljon pienempiä, mutta olivat kasvaneet osin tarkoituksella Japanin poliittisen päätöksen myötä.
Tärkeä osasyy oli myös Liittoutuneiden kuten Yhdysvaltain ja Iso-Britannian öljyn ja energian saarron alkaessa purra myös Japania jo ennen kuin periaatteessa Japani vielä oli niiden kanssa sodassa ja varsinkin kun sitten oli sodassa.
Lisäksi Japani yritti hyvin Suomen tapaan saada sellaista lausumaa, että se hyökkäisi Neuvostoliittoon vain mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi itse ensin kuten esimerkiksi hyökkäsi Suomeen ensin saaden Suomen sitten toki hyökkäämään puolustuksellisesti Neuvostoliittoon.
Kun Neuvostoliitto ei hyökännyt Japaniin niin mitään tarvetta itse hyökätä ei ollut.
Japanin ehdottaessa Natsi-Saksalle myös pienimuotoisia pikaisia tukihyökkäyksiä (Enintään parin-kolmen kuukauden sodaksi äityvää paikallista rajasotaa.) ei tietenkään Kolmas Valtakunta voinut sellaista sulattaa vaan vaati selkeää hyökkäystä Japanilta mihin se ei suostunut.
Tuollaiset määrät mitä yleensäkin hyökkäys Neuvostoliittoon tulisi mahdollisesti maksamaan polttoainetta oli ainakin kaksi kertaa ellei enemmän kuin se määrä minkä Japani käytti Kiinan taisteluissaan ja joskus ylipäänsä välttämättä edes vuottakaan kohti sotiessaan.
Lisäksi noilla polttoainemäärillä hyökkäys olisi saattanut olla enintään varmaa vain Baikal-järvelle asti jos sinnekään.
Myöskään ehdottomaan varmuuteen Japanissa ei päästy kaiken aikaa vahvistuneista Neuvostoliiton sillanpääasemien valtauksista.
Etenkin kun Neuvostoliitto oli Mongolian Sodan 1939 jälkeen ollut järkyttynyt Japanin iskukyvystä sitä kohtaan ja vain vahvistanut sillanpääasemiaan siellä koko ajan siitä lähtien.
Edes myöhemmät Siperian tai Neuvostoliiton Kauko-Idän joukkosiirrot Eurooppaan eivät tuoneet Japanille helpotuksia teoreettiseen hyökkäykseen nähden kun ne ihan elintärkeimmät Neuvostoliiton tehtaat alun alkaen olivat varsin syrjässä Japanin tai teoreettisen Natsi-Saksan Siperian päähyökkäykseltä siinäkin vaiheessa, että Moskova olisi ollut menetetty tai huomattavan pahemmin saarrostettu kuin olikaan.
Japanissa ei ilahduttu joidenkin vuoden 1941 aikana tehtyjen suunnitelmien pohjalle, että olisi keskitetty sissisotaa parempaan ja silti pienempään hyökkäykselliseen suunnitelmaan kuin mitä Operaatio Kantokuen tai Hachi-Go olisivat olleet.
Siinä olisi aloitettu hyökkäys enintään 22 divisioonalla tai 850 000 miehellä ja noin 800 000 tonnilla tarpeellista hyökkäystavaraa. Sota Neuvostoliittoa vastaan olisi saanut kestää rajoitetumpana nopeammin vuoden 1942 tai vuosien 1943-1944 aikana sen 60-70 päivää keskimäärin, mutta enintään 130 päivää lähtökohtaisesti ja noidenkin raja-arvojen tullessa täyteen ei enempää niistä kuin 6-8 viikkoa, mutta enintään 14 viikkoa kaiken alusta alkaen.
Keisarillisen Sääpalvelun antamien tiedotteiden perusteella noilla seuduin sen ajan pitkäaikaisten säähavaintojen pohjalta esimerkiksi 15.10.1941 alkaen alkaisi paikallinen kelirikkokausi ja pakkaskausi mihin mennessä kerta kaikkiaan mahdollinen vuoden 1942 tai vuosien 1943-1944 aikana käytävä rajoitettu sota Neuvostoliittoa vastaan olisi saanut olla ohi kun hyökkäys olisi jälleen tarkoitettu enimmäkseen kesäsodaksi tai kevätsodaksi pääosin ja kun viivykkeet olisi otettu huomioon.
Vaikka rajoitettu sota olikin mahdollinen Neuvostoliittoa vastaan tuntui mahdollisemmalta kuin todellinen ja äärimmäinen suurhyökkäys niin silti Japanin oma kenraalikunta yleisen sotaministeriön ohella oli yllättävänkin kielteinen asialle.
Edes pienetkään häirintätaistelut esimerkiksi käyttäen Mongolian Sodan 1939 veteraaneista koostunutta Japanin Kuudetta Armeijakuntaa ei ollut lupa käyttää lähimainkaan täydessä valmiustilassa vaan ainoastaan yhtä divisioonaa eli 23:tta Divisioonaa ja Kahdeksatta Rajajoukkojen Yksikköä olisi ollut lupa käyttää enintään.
Tuolloinkin kyse oli vain äärimmäisen tarkoin suoritettavista häirintäluokan operaatioista vailla varsinaista hyökkäystä.
Muun muassa mahdollinen hyökkäys ei sotaministeriön laskelmien ohella saisi olla kuin enintään 16 divisioonaa käsittävä ja mieluiten paljon vähemmän eikä Kiinan joukkoja siihen olisi saanut käyttää vaan mieluummin vaikkapa Japanin joukkoja Koreasta ja viimeiset operaatiot pitäisi olla vuosien 1942-1944 aikana olla vuoden 1941 säähavaintojen perusteella jo syyskuussa eikä lokakuussa.
Vuosien 1942-1944 hyökkäysten suunnitelmissa Neuvostoliittoa kohtaan oli varattu vielä aiempaa 850 000 miehen rajaa vasten isompikin joukko silti vanhimpiin suunnitelmiin verrattuna rajoitetusti eli 1,2 miljoonaa miestä, ainakin 35 000 kuorma-autoa, 400 000 ratsuväen sotilasta hevosineen niin kuormajuhtina kuin jalkautettuun sotaan yhdessä enintään 300 000 miestä käsittävään Mootoroituun Jalkaväkiarmeijakuntaan joiden tehtävänä oli täydentää yleishyökkäystä ja ainakin vähintään 500 panssarivaunua oli asetettu pelkästään taisteluun mukaan luettuna vielä siihen päälle kaikki Japanin oletettavat sen hetken raskaat panssarivaunut.
Se kaikki olisi tarkoittanut sen 23 tai 24 divisioonaa eli paljon vähemmän joukkoja kuin aiemmat, pienimmilläänkin vähän alle 40 divisioonaa ja keskimäärin sen 43 divisioonaa vähintään käsittävät joukot.
Toisaalta tuokin määrä eli 23-24 divisioonaa yhdessä paikkaa olisi tarkoittanut sitä, että Japanille olisi esimerkiksi omalle Mongolian tai Länsi-Kiinan Armeijalle jäänyt 1-2 divisioonaa tai enintään 3 divisioonaa vahvistettuna rajajoukoin.
Tietynlainen enimmäisraja vahvennetuinkin apujoukoin olisi tarkoittanut Japanille 1,5 miljoonaa miestä, ainakin 40 000 kuorma-autoa, 450 000 ratsuväen sotilasta hevosineen niin kuormajuhtina kuin jalkautettuun sotaan, Aivan korkeintaan 2000 tankkia kun Japani oli kääntynyt jossain määrin muiden Akselivaltojen puoleen saadakseen niiltäkin esimerkiksi siltä puuttuvia raskaita tankkeja sen niitä ollessa saamatta muutenkaan kun ei hyökätty ja 2100-3100, mutta enintään 5200 lentokonetta.
Japanilla kaikesta huolimatta olisi mahdollisen hyökkäyksenkin tullessa vuosina 1941-1944 Neuvostoliittoa kohtaan ollut ehkä enintään se noin kuukauden nopea yllätysetu puolellaan ja sen jälkeen kaikki olisi hyvinkin voinut olla mennyttä tilanteesta riippuen tai enintään ehkä vähän pidempään toivoa olisi ollut kun niin nopeaa oli ainakin toteutuneessa historiassa myös Neuvostoliitonkin oman tuotannon käyntiin pääsy kun vain oli lupa niin tehdä.
Sittemmin hyökkäystä ei Neuvostoliittoon tullut kun Japanin Ulkoministeriksi Matsuokan jälkeen tuli nk. Amiraaliministeri eli Teijiro Tono joka tuki lähes tukemasta päästyään lähes rajattomasti laivastoa, rajallisesti tilanteen mukaan ilmavoimia ja ei lopulta paljonkaan maavoimia.
Suomikin alkoi jättäytyä vähitellen sodan ulkopuolelle ja välillä näytti jopa siltä, että Suomi saattaisi ehkä kyetäkin pääsemään edes jonkinlaiseen erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa paljon aiemminkin kuin miltä näytti ehkä sinänsä maailmalle.
Japanin sotilasjohto myös varoitti kuin ennalta siitä miten Suomen tulisi käymään mikäli se yrittäisi kenties irrota sodasta ilman Natsi-Saksan lupaa.
Se nimittäin ennusti, että Suomenkin Natsi-Saksa saattaisi vallata kuten Norjankin.
Ja lopultahan Natsi-Saksa hyökkäsi kuin Suomelle varoitukseksi ja painostukseksi muuttuneesta poliittisesta kehityksestä johtuen veljeskansamme maahan Unkariin jonne Hitler olisi halunnut hyökätä kauemminkin tai ainakin jonkin aikaa aiemminkin ennen kuin hyökkäsi, mutta hänen hyökkäysaikeet ennen vuotta 1944 oli aina onnistuttu tekemään tyhjiksi tai perustelemaan ajoittain dramaattisestikin viime hetkellä aina viimeistään Wehrmachtin tasolta tyhjiksi saavutettavaan etuun nähden ja ennen kuin lopullisesti Hitler vain menetti malttinsa Unkarin nk. Liiallisesta Juutalaisten ja Mustalaisten säästämisestä.
Vuoteen 1944 asti Suomen ja Japanin suhteet olivat myöntyväisen pidättyväiset ja hyvät keskenään.
Autettu puolin ja toisin olisi varmasti enemmänkin, mutta välimatkasyyt olivat myös puolin ja toisin melkoiset joten ei Suomikaan paljon Japania olisi voinut auttaa kuten ei toisaalta Japani Suomeakaan.
