Toinen maailmansota

  • 311 731
  • 1 906
Suosikkijoukkue
Ässät
Unit 731 on kyllä ehkä sairain juttu mikä löytyy Toisen Maailmansodan tapahtumista. Ja se on aika vitusti. "Tehdäänpäs erittäin tarttuvaa pernaruttoa ja heitetään se johonkin kiinalaiseen kaupunkiin"

Ketään ei tuomittu ikinä.

Jep, koska jenkit saivat kerätä datan noista tutkimuksista. Yksi lähihistorian suurimpia vääryyksiä.

Jos toinen maailmansota kiinnostaa, niin annan vahvan suositukseni Youtubessa pyörivälle "sarjalle", jossa käydään sodan tapahtumia läpi viikko kerrallaan, ns reaali-aikaisesti. Sama ryhmä teki aikoinaan ensimmäisestä maailmansodasta vastaavan sarjan ja itse tuon löysin vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo vuoden 1918 puolella, joten tuli tuo missattua, eikä oikein jälkikäteen ole saanut aikaiseksi katsoa neljän vuoden edestä jaksoja, mutta tämän nykyisen sarjan kelkkaan hyppäsin jo ennen Talvisotaa ja pakko sanoa, että antaa kyllä hemmetin hyvin perspektiiviä ja syvyyttä seurata tapahtumia näin pidemmällä aikavälillä.

Homman juoni on siis, että kerran viikossa ilmestyy noin 10-20 minuutin jakso, jossa kerrataan sillä viikolla X vuotta sitten tapahtuneet asiat toisessa maailmansodassa. Juontaja on selvästi asiaan vihkiintynyt ja käsikirjoitus karttoineen päivineen todella ammattimaisella tasolla. Tällä hetkellä mennään vuodessa 1940 ja jo hetken aikaa on ollut kieltämättä hieman tylsempi vaihe päällä, kun kerrottavana on ollut lähinnä Mussolinin Kreikan retkistä ja japanilaisten ja kiinalaisten välisestä sodasta, mutta vahva suositus lähtee varsinkin 1939 loppuvuodesta 1940 kesään saakka ulottuville jaksoille. Tämä kannattaa ehdottomasti kaikkien historiasta kiinnostuneiden tsekata:



 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jep, koska jenkit saivat kerätä datan noista tutkimuksista.
Samoin jenkit ottivat mielellään saksalaisten tutkimukset joissa oltiin tutkittu ilmanpaineen vaikutusta ihmiseen. Eli mikä on kohtalokasta jne. kun eivät itse halunneet koskea pitkällä tikullakaan vastaavanlaisiin tutkimuksiin. Saksalaisilla taisi olla myös näitä hypotermiaan liittyviä testejä.

Japanilaiset taisivat myös testata räjäteiden vaikutusta ihmiskehoon suhteellisen yksinkertaisella tavalla. Sidotaan kranaatti kiinni ihmiseen ja räjäytetään. Sitten katsottiin mitä tapahtui. Taisivat suorittaa myös pitkänlaisia vivisektioita ihmisiin ilman anestesiaa tai kipulääkitystä.

NL ei jatkanut ihmiskokeilla vaan ihan uteliaisuuttaan Vozrozhdeniya saarella. Pernaruttoa, isorokko ja muut mukavat taudit kohteina. Katsoivat laboratoriossa mitä saavat aikaiseksi. Tämä tosin alkoi vasta sodan jälkeen tiiviimmin.

 
Mä oon lukenu muistelmia ja historiaa. Ei kai mitään koottua ole aiheesta noin rajattuna. Talvisodassa molemmat lopetti ampumisen samaan aikaan. Venakot toki tyhjensi ammusvarastojaan, joten tulitus oli hirmuista juuri ennen välirauhaa, kun tykistö paahtoi minkä kerkesi.

Toivo Suonion kuvaus sodan loppuhetkestä linkin lopussa.

[/URL]
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Taisivat suorittaa myös pitkänlaisia vivisektioita ihmisiin ilman anestesiaa tai kipulääkitystä.

Näitä tehtiin Kiinalaisten lisäksi myös liittoutuneiden sotavangeille, mikä tekee sen että liittoutuneet eivät näiden tekijöitä juurikaan syyttäneet sotarikoksista, entistäkin triviaalimman kysymyksen

Mitäs täällä ollaan mieltä skenaariosta jos Suomi olisikin vuonna 1941 osallistunut Pietarin valloitukseen ja Pietari olisi valloitettu. Oletuksena saksalaiset olisivat kohdistaneet kaiken höökinsä sen jälkeen kohti Moskovaa. Moskovan valloitukseen ei tarvitse ottaa kantaa vaan tässä teoriassa Moskovan valloitus ei olisi onnistunut välttämättä missään skenaariossa.

Rintama olisi kulkenut jotakuinkin samoilla paikoilla millä kulkikin poislukien pohjoisen armeijaryhmän alueella joka olisi saanut yhteyden syvärillä oleviin suomalaisjoukkoihin.

Liitoutuneet olisivat aloittaneet maihinnousun normanniaan normaalisti mutta nyt tullaankin siihen mitä Neuvostoliitto olisi tehnyt; Olisiko Stalin suorittanut sen ”kevennyshyökkäyksen” pohjoisen armeijaryhmän ja suomalaisjoukkojen saumaan, pohjoisempana AOK Norjan joukkoja vastaan vai sitten aikaistanut vain operaatio bagatronia? Oma arvaukseni olisi ensimmäinen ja kolmas olisi suoritettu samaan aikaan, jolloin olisi saatu rintamalinja liikkumaan länteen päin Valko-Venäjällä ja samalle tasolle missä puna-armeija oli Ukrainassa. Miten koko löpinä liittyy Suomeen? Noh, oma uskomukseni on se että puna-armeija olisi pysäytetty Suomen rintamalla hyvissä ajoin ennen Tarton rauhan rajaa. Sanoisin että vaikka se Pietarin valloitusyritys olisi ollut riski, niin se riski olisi pitänyt ottaa.

Moskovan hyökkäykseen tuolla tuskin olisi sinänsä ollut vaikutusta, Ukrainaan suunnatut panssarivoimien pääosat olisivat olleet tärkeämmät suunnata heti Moskovaan Ukrainan sijasta, mutta Aatulle Ukrainan vilja oli tärkeämpää. Tosin vaikka Saksa olisi käynnistänyt hyökkäyksen aiemmin, sillä ei olisi ollut välttämättä miesvoimaa tai muita resursseja piirittää/vallata niin suurta kaupunkia jos venäläiset olisivat päättäneet pitää siitä kiinni.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 1

Japanilla ja Suomella tosiaan oli Toisessa Maailmansodassakin omat mielenkiintoisat liittolaisuuden suhteet.

Ennen sotaa ne myös olivat olleet kaikkiaan pääsääntöisesti hyvät joskin välillä välimatkasyistä etäiset.

Tosin alkuvaiheet virallisesti eli vuosina 1919-1923 olivat melko lailla kauppasuhteiden luomista ja tilapäistä kun Suomella ei Japanissa aina ollut edes kovin järkeviä edustustiloja ja kun lopulta oli niin sitten tuli tietenkin nk. Suuri Maanjäristys mikä myös aiheutti taas haasteita.

Vuosina 1924-1926 Japanilla oli astetta seesteisempää ja onnellisempaa joskin myös välillä levotontakin aikaa havaittavissa missä Suomen ja Japanin tietoisuus toisistaan parani.

Tenno-samakin vaihtui eli uusi hallitsija oli tietysti Yoshihiton sijaan Hirohito joka kyllä käytännössä isänsä sairauden takia oli ollut jo yllättävänkin nopeasti käytännön virassa vuosiakin ennen kuin kaikesta tuli niin kovin virallista.

Pisimmillään jo jonkin verran sen jälkeen kun Suomi oli tunnustettu Japanin tahdolla omaksi valtiokseen täysin virallisesti.

Suomen ja Japanin välillä ongelmallisempaa ja silti hyväksyttyä olivat tietenkin Japanin oma 1920-luvun ja 1930-luvun vaihteen radikalisoituminen.

Suomi ei ymmärtänyt, mutta toisaalta hyväksyi Japanin omat ajoittain erittäin kohtuuttoman ja ajoittain raakalaismaiseksi jo ennen tunnettuja Toisen Maailmansodan raakuuksia äityneen poliittisen radikalismin.

Vastavuoroisesti Japani kunnioitti Suomen omaa poliittista näkökantaa, asennetta ja ulkopolitiikkaa muun muassa Suomen paljon itsekkeettömän ja rotuvapaan näkemyksen takia huonoimmillaankin yleisesti ottaen suopeammin kuin mitä esimerkiksi Natsi-Saksa kunnioitti Suomen näkökantoja 1930-luvulla ennen Toisen Maailmansodan tai puhumattakaan miten Natsi-Saksa Herr Wolfin eli Adolf Hitlerin valtakaudella välttämättä kohteli Japania.

Tosin aivan selkkauksetta tai arvoantoisasti eivät Japanissa katsaukset muun muassa nk. Winckelmannin ja Valvanteen Raportteihin sujuneet kun niistä tuli omat poliittiset skandaalit Japanissa ja ne nähtiin ongelmina Japanin ja Suomen väliselle suhdekehitykselle.

Ramstedin Raporttien ajoittain yltiökansallinen suopeus (G.J Ramstedt tai nk. Nipponin Jussi tai nk. Nipponin Yrjö suomalaisittain ajankuvansa ihmisten sanomana oli Suomen ensimmäinen suurlähettilääksi tai sellaiseksi katsottu merkittävä ulkopoliittinen suomalainen henkilö Japanissa.) 1920-luvulta nähtiin olevan ohi vuosien 1930-1933 tienoilla hieman vuodesta ja japanilaisestakin näkökannasta riippuen.

Suomessa mielenkiintoa ja myös kuohuntaa herättivät tietenkin Japanin yllättävä (Todellisuudessa tietenkin pitkäaikainen Kiinan havittelu huolimatta sen nk. Yllätyksenä tulemisena ainakin politiikkaan valveutumattomille kansalaisille.) Kiinaan kohdistunut hyökkäys, demokratian vähentyminen maan sisäisessä kehityksessä, yltiönationalismin liika korostuminen poliittisessa kaupanteossa maltilliseen kaupallisuuteen nähden ja myös rivien välistä vaaditut kohtuuttomat jatkosopimukset Suomen kaupankäynnille vahingollisin aikomuksin kun niiden rinnastettiin olevan juurikin sotaan tarkoitettuja kuin enemmän todellisiin Suomen ja Japanin väliseen kaupankäynnin, kulttuurin ja kehityksen suhteisiin nähden.

Jossain määrin Suomen ja Japanin kauppasuhteet tuntuivat poliittisenkin suhteen mukaan hieman viilentyneen ja vain hieman ennen yhteisen ongelman eli Neuvostoliiton niin Suomeen kuin Japaniin kohdistuneen 1930-luvun paineen myötä (Ja sodan uhan tietenkin aluksi Japaniin, mutta lopulta myös Suomeen.) ja sen löytymistä ne olivat yllättävänkin kylmäkiskoiset.

Silti molemmissa maissa kuitenkin vastustettiin kommunismia tai lievempääkin vasemmistolaisuutta.

PS. Ennen toista osaa tosiaan ajattelin niin tähän kuin mahdollisesti myös nk. Suuren Sodan eli Ensimmäisen Maailmansodan topikkiin tehdä hieman Japanin näkemyksistä molemmista maailmansodista pienempää tai isompaa vertailua sen suhteista niin sen liittolaismaihin tai erikoisten mutkien kautta liittolaismaihin puolueettomalta tuntuviin itsenäistyneisiin maihin kuten Suomeen.

Ensimmäisen Maailmansodan puolelle yhden tällaisen vertailun jo teinkin ja myöhemmin saatan tehdä lisää Suomen ja Japanin erittäin varhaisista suhteista katsauksia tai vaihtoehtoisesti tehdä Japanin omista nk. Suuren Sodan liittolaisista myös katsauksia. Osin tietysti näitä oli aikomus kirjoittaa viime vuonna kun Suomen-Japanin poliittisista suhteista tuli kuluneeksi 100 vuotta, mutta tuolloin en vain niitä ehtinyt kirjoitella.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 2

Vuoteen 1939 mennessä niin Japanilla kuin Suomella oli yksi yhteinen asia:

Nimittäin poliittiseen eristykseen ajautumisen uhka.

Tosin uhat tietenkin olivat molemmissa maissa hieman erilaiset.

Toisessa eli Suomessa kun sotaa ei jatkuvista hälytysmerkeistä huolimatta uskottu tulevan ei sitten millään tai sitten sen arveltiin koko ajan vain lykkäytyvän yhä kauemmaksi tulevaisuuteen jotta mahdollisia onnen kesiä tai mahdollisesti vähän lauhkeampia kylmiä kesiä voitaisiin onnellisesti jatkaa kun Suomessa alkoivat vihdoin ja viimein yleisen rauhoittumisen tuulet 1930-luvun loppupuolella.

Vaaranmerkkejä ei siis ymmärretty ja vaikka joitakin tiedusteluja kuten yhtä ilman muuta myös sotilaallisempaa yhteistyön mahdollisuutta tarkasteltiin Eestin, Ruotsin ja Norjan kanssa niin poliitikkot suhtautuivat asiaan liian toppuuttelevasti pilaten hyvät mahdollisuudet edes jonkinlaiseen kunnon puolustukseen.

Tosin Suomea ei voinut yksin syyttää kun samat ajatukset pitkin ja poikin olivat Ruotsissa ja Norjassakin vallalla.

Niillä tosin olivat omat valtiolliset sopimukset rauhassa pidättäytymisineen siinä missä Suomella ei sinällään ollut oikeastaan melkein kenenkään kanssa ihan niin tiukkoja rauhassa pidättäytymisen sopimuksia.

Tosin silti käytännössä kaikkia maita kunnioitettiin eikä niihin ollut mitään syytä hyökätä.

Japanissa vuorostaan jouduttiin vuonna 1939 jo tuolloin tosiasialliseen eristäytymiseen poliittisesti.

Länsimaiset suhteet tuntuivat olevan yllättävänkin heikolla tasolla tietenkin myös ratkeamattoman Kiinan kysymyksen ja ennen kaikkea myös Kiinan Sodan takia.

Lisäksi Neuvostoliiton kanssa monet rajakahakat juurikin niin kommunismin vastustamisen kuin myös Neuvostoliiton itsekin aiheuttamien provosointitilanteiden takia sitä ennen äityivät ensimmäiseksi Japanin-Neuvostoliiton Sodaksi eli myös vuoden 1939 Aavikkosodaksi, Kevätsodaksi, Japanin Talvisodaksi osin myös vuoden 1939 talvella tapahtuneiden erittäin kovien rajataistelujen myötä ja Mongolian Sodaksi kutsuttuun tapahtumaan mistä tuli Japanille ja Neuvostoliitolle enemmän tai vähemmän tasapeliin päättynyt taistelu.

Tuossa sodassa Japani haki edelleen joukoilleen taistelukokemusta siinä missä myös varsinkin Neuvostoliittokin sitä haki kun kokemukset Espanjan Sisällissodassa nähtiin jossain määrin riittämättömäksi ja kun mielessä siinsi myös Balttian ja Suomen väistämätön liittämisen yritys Neuvostoliittoon.

Tämä herätti Japanissa pelkotiloja siitä, että ennen pitkää myös toinen Japanin-Neuvostoliiton Sota olisi väistämätön tosiasia.

Kun kuitenkin vaikkapa Ensimmäinen Japanin-Neuvostoliiton sota oli käynnissä niin apua sille ei tuntunut tulevan länsimaista ja Natsi-Saksan monet rotupoliittiset suuntaukset myöskin Japanille osin ajoittain erittäinkin vastenmielisen johtajan eli Hitlerin taholta järkyttivät ja pelottivat japanilaisia.

Natsi-Saksa nähtiin sortajana ja ennen pitkää myös Japaniinkin hyökkäävänä maana mikäli se laajenisi aivan liikaa ja kun se tietenkin oli mennyt eroamaan Kansainliitostakin niin sillä ei juuri ollut ymmärtäjiä sinänsä oikein missään.

Suhteet Suomeenkin tuntuivat olevan tietyllä tapaa jonkin verran pohjalukemissa.

Ei ihan niin huonoimmillaan kuin ehkä miten kaikkein huonoimmillaan oli ollut ennen vuotta 1939, mutta vain hyvin vähän ne olivat paremmatkaan kun Suomi oli vähentänyt kaupankäyntiään Japaniin, kun Suomi ei kyennyt ymmärtämään Japanin näkemyksiä muun kuin rauhantavoittelun kautta (Huolimatta tosiaan sen käymästä sodasta juuri Neuvostoliiton kanssa ja Neuvostoliiton mielenkiinto vain kohdistui enemmän tämän jälkeen vahingollisesti Suomeen kun sotamenestys oli katsottu riittävän tyydyttäväksi sellaisenaan riittämään myös Suomea vastaan.) ja kun Japani taas oli vieläkin tuohtunut Suomen poliittisista näkökannoista ajoittain sen harjoittamaa politiikkaa kohtaan.

Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton hyväksymä sopimus oli järkytys tietyllä tapaa Japanissakin ja tämä herätti viimein edes hieman näkökantoja Suomenkin poliitikoissa huolestuneempaan suuntaan. Tosin vielä Puolan Sotakin tarvittiin ennen kuin lopullisen Maailmansodan mahdollisuus edes teoriassakin Suomessa voitiin ymmärtää paremmin.

Tässä vaiheessa Suomen ja Japanin suhteet alkoivat hieman parantua parempaan suuntaan kuin aiemmin joskin Japani oli hieman ennen Talvisodan aattoakin vieläkin yllättävän kylmäkiskoinen, mutta Natsi-Saksaan verrattuna antoi tukensa Suomelle nk. Moskovan Neuvotteluissa.

Puhumattakaan myöhemmästäkin selvemmästä tuen osoittamisesta Suomelle kun Talvisota ihan todella syttyi.

Kuten Suomen itsenäisyyden tunnustamisen kanssa myös Talvisodankin mahdollinen sotilaspoliittinen tukeminen Suomen kannalta Japanissa nähtiin viivyttelevänä ja ongelmallisena.

Aivan alkupäivinä tietenkin Japanissa oletettiin Suomen jäävän Neuvostoliiton käsiin nopeassa ajassa. Vähän myöhemminkin vastarinta nähtiin toivottomana.

Suomalaisten menestyksekäs vastarinta ja suuret torjuntavoitot herättivät japanilaisissa suurta kunnioitusta ennen pitkää ja yhtä ennen pitkää Japanissakin oli omat hankkeensa Suomen avuksi Talvisodassa viimeistään vuoden 1940 aikana.

Joskin ikävä kyllä taloudellispoliittista ja humanitääristä tukea huomioimatta ne jäivät yllättävänkin vähiin ja hautautuivat Japanissa monien muiden poliittisten asioiden varjoon.

Japanissa kun syntyi muutamakin eri koulukunta Suomen tukemisen suhteen ja ongelmaksi nähtiin osin myös tuleva Englannin, Yhdysvaltojen ja Ranskan sotilasapu Suomelle.

Lisäksi kuten Ensimmäisen Maailmansodankin ongelmaksikin muodostui ennen kaikkea Japanin mahdollisten tukijoukkojen saatavuus ja mobilisointi Suomen avuksi niin, että samanaikaisesti joukkoja olisi jäänyt edelleen riittävä määrä Kiinaa vastaan ja ei vain olisi samaan aikaan liikaa ärsytetty Neuvostoliittoa.

Japani kun samanaikaisesti kautta Toisen Maailmansodan tavallaan vastusteli Neuvostoliittoa haluten hyökätä, mutta osin jo yhden Japanin ja Neuvostoliiton välisen sodan takia se ei halunnut toista sellaista.

Sitten kun tilanne viimein Japanissakin alkoi puhua selkeämmin liittymisestä mukaan Suomen avuksi jatkuvan vastahakoisuuden sijaan niin sitten taas tuttuun tapaan Suomessa tehtiin Välirauha millä hankkeesta tuli tyhjä.

Tosin Suomea katsottiin aivan eri tavalla ja suurella kunnioituksella ennen pitkää toisin kuin tätä ennen oli katsottu.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 3

Japanilla ja Suomella oli Välirauhan 1940 aikana edelleen omat ongelmansa.

Suomesta alkoi tulla nyt jopa Talvisotaankin nähden lopullisen eristäytynyt maa kun Baltian maat valloitettiin osaksi Neuvostoliittoa, Natsi-Saksa hyökkäsi Norjaan valloittaen sen ja samalla tapaa painosti Ruotsia kuin myös Suomeakin.

Japanilla suhteet vuorostaan länsimaihin eivät olleet parantuneet muutamista eleistä huolimatta todellisesti paljon yhtään mitään.

Tosiasiallisesti ilman käytännön erittäin valtavaa Kiinan valloittamisen määrää mieluiten kokonaan, mutta resurssipulankin takia niin pitkälle kuin vain mahdollista ja muutamia muitakin länsivalloille kohtuuttomia vaatimuksia huomioimatta ei Japani selvästikään Toisessa Maailmansodassa Ensimmäiseen Maailmansotaan nähden aikonut liittyä Liittoutuneiden puolelle siinä missä se oli liittynyt Ympärysvaltojen puolelle.

Myös Toisen Maailmansodan aikana entisen melkein käytännön ystävän eli Iso-Britannian poliitikot nähtiin nyt selvästi Japanille vihamielisempänä kuin Ensimmäisen Maailmansodan poliitikot jolloin lopullisesti ei ollut sillä halua olla niiden liittolainen.

Japanille oli aina ollut petollisuutena nähty sekin seikka, että Ympärysvaltojen voittoehdot sille Ensimmäisessä Maailmansodassa olivat olleet toteutuneena sodan jälkeen riittämättömiä.

Toisaalta ei Japani halunnut liittyä Natsi-Saksankaan liittolaiseksi.

Suomi taas vuorostaan yllättäen joutuikin ihme kyllä kaiken jälkeen alkuvaiheen peloistaan huolimatta ajautuneeksi enemmän tai vähemmän Natsi-Saksan liittolaiseksi ennen Jatkosotaa.

Suurilta osin tietysti kun itse Hitlerin suhtautuminen Suomeen oli muuttunut ja kun hän niin kovin tarvitsi myös Petsamonkin nikkeliä.

Japanissa taas Suomen suhteille tuntui tulevan tavallaan hyvä ja sinänsä huolestuttava tilanne kun Japanin Ulkoministeriksi Pääministeri Fumimaro Konoen hallitukseen tuli Yosuke Matsuoka. Matsuoka tunnettiin Natsi-Saksan ja Italian tietyllä tapaa erittäin myötämielisenä kannattajana, mutta Suomessa Matsuoka oli aikaisemmin ollut tietysti poliittisia vastustajia muun muassa Suomen tukemiselle Talvisodassa tai vieläkin oikeammin hän ei vastustanut Suomen tukemista vaikkakin kuului ennen kaikkea Suomen etujen vastaisesti Talvisodassa Japanin nk. Viivyttelevän Kannan poliitikkoihin.

Ja kun siinä mielessä Matsuokan muut ongelmat nähtiin lähinnä Suomelle ongelmallisissa sanailuissa ajalta ennen Talvisotaa.

Muilta osin puhuttaessa Matsuoka hyväksyi monet ikävät piirteet Natsi-Saksasta tai Italiasta, mutta muun muassa juutalaisten joukkotuhontaa tai yleistä rasismia täynnä uhkuneita muita tavoitteita Matsuoka ei voinut hyväksyä.

Keväällä 1941 tosiaan niin Japani kuin Suomi olivat periaatteessa ajatuneet kukin erillistä sotaansa käyvänä tai valmistautuvaan käyvinä maina Akselivaltojen joukkoon.

Japani kai muutoin olisi ollut tullut kohdelluksi Suomen tapaan erillistä sotaa käyvänä valtiona mikäli sen apu kuitenkin Natsi-Saksalle tai Italialle ei olisi ollut kerta kaikkiaan aivan liian suurta tullakseen samalla tapaa kohdelluksi kuin miten Japania kohdeltiin Ympärysvaltojen liittolaisena Ensimmäisessä Maailmansodassa.

Ulkoministeri Matsuoka tosiaan vieraili niin Natsi-Saksassa kuin Italiassakin saaden muun muassa myös von Ribbentropin kehuja asenteestaan tulla niiden liittolaisiksi ja suurin piirtein samaan aikaan mutkien kautta Japani valmistautui tukemaan myös Suomeakin mahdollisessa ja toteutuvassa Jatkosodassa.

Kuitenkin Matsuokan reissusta tuomisinaan Tenno-samana jatkaneelle Hirohitolle oli kaksi asiaa mitkä voitiin hyväksyä, yksi asia voitiin hyväksyä ehdollisesti pitkin hampain tarpeen mukaan ja yhtä asiaa ei voitu hyväksyä.

Kaksi asiaa mitkä hyväksyttiin olivat tietenkin muun muassa Natsi-Saksan ja Italian kanssa yhteistyössä toimiminen vallanjaossa jossa Japani saisi niin Kiinan, Singaporen, tarpeen tullen osittain tai kokonaan Intiankin natsien ja fasismin maailmanvalloituksen osana tietenkin myös osana Kaakkois-Aasiaan kohdistunutta valtausta sen huipentuessa kenties Australian, Uuden-Seelannin ja koko Oseanian valloittamiseen ja sodan julistamiseen Yhdysvalloille.

Asia joka ehdollisesti hyväksyttiin oli mahdollinen hyökkäysten rajoittaminen ja resurssien rajaaminen Kolmannen Valtakunnan toiveiden mukaan vain Singaporeen asti koska Natsi-Saksalla luonnollisesti oli huoli Japanin todellisesta resurssien riittämisestä sitä huolestuttavan Kiinan valtaamisen ohella (Natsi-Saksan kenraalit olivat siinä mielessä oikeassa siinä, että Japani kulutti aivan turhaan voimiaan Kiinan kaltaisen maan valtavaan hallitsemisyritykseen haluten sen mieluummin valloittavan enemmän vain tarpeelliset palat Kiinaa valloittaen siinä sivussa vain järkevän etäisyyden verran muuta Aasiaa vaikkapa enintään Singaporeen asti vaikka tragikoomisesti Natsi-Saksalla itselläänkään ei tuntunut olevan ymmärrystä myös ennen pitkää sitten Neuvostoliitonkaan suhteen siinä mitä tuli resurssien tuhlaukseen tai oikeammin joukkojen järkevään suuntahyökkäyskoordinointiin ja sotimiseen aivan liian monella rintamalla kerrallaan.) ja lisäksi myös Suomen apukin otettiin parantuneiden Suomen ja Japanin suhteen myötä uudelleen tarkasteluun ja joka voitiin hyväksyä osin von Ribbentropin aloitteesta mikäli Suomen tilanne yllättäen vaikeutuisi huomattavasti omalla rintamallaan.

Lopulta yhtä asiaa ei voitu mitenkään hyväksyä ainakaan toteutuneesti.

Nimittäin Natsi-Saksan hyökkäyspyyntöä laajamittaisesti Neuvostoliittoon.

Vaara oli liian suuri ja sinänsä yhtä erikoisesti Matsuoka kävikin jo sitä ennen alustavan allekirjoituksen tekemässä Moskovaan ja ennen pitkää salaisesti erillisellä sopimuksella niin Neuvostoliitto kuin Japani vielä vuoden 1941 aikana varmistivat selustansa jolloin laajamittainen sota puolin ja toisin nähtiin mahdottomana.

Etenkin kun Tyynenmeren suunta ja Neuvostoliitolta enintään vain jotkin raja-alueet joidenkin merialueiden ohella olivat loppupelissä niitä asioita mitä Japani todella Toisessa Maailmansodassa sen osalta halusi.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 4

Vuosina 1941-1944 tietenkin Japani ja sitä kautta Suomi olivat yllättävänkin erillistä sotaa käyvinä maina enemmän tai vähemmän myös Akselivaltojen liittolaisia joskin Suomi ei koskaan Japanista poiketen liittynyt oikeastaan minkäänlaisiin liittosopimuksiin ulkopoliittisesti katsottuna.

Tosin Japanillakin Antikomintern-sopimusta ja yleistä nk. Kolmiliitto-sopimusta huomioimatta todelliset muut sopimukset olivat Akselivaltojen kanssa erittäinkin vähäisiä ja jopa yllättävän lähellä olematonta Suomen tapaan.

Molemmat maat myös kieltäytyivät liittymästä niihin muihin ulkopoliittisiin liittosopimuksiin sodan aikana ajoittain painostavuudestakin huolimatta.

Erittäin paljon Suomessa kuin myös Japanissakin pelastettiin juutalaisia mikä voitiin niiden myönteisyydeksi katsoa.

Molemmissa maissa myös suojeltiin ennen kaikkea omaa täysin kotimaista perinnejuutalaisväestöä.

Japanilla oli oma sotansa kuitenkin rasitteena mahdolliselle Suomen tukemiselle taas kerran ja välillä Suomi tuntui tietenkin itse luottavansa osin tietysti Talvisodankin tilanteen johdosta mieluummin tuttuihin eurooppalaisiin liittolaisiinsa kuin uusiin ja liian pitkien etäisyyksien takana olleisiin maihin ymmärrettävästi tuolloin osin ihan hyvästä syystäkin.

Resurssiapua Japanilta tosin tuli Jatkosodan aikana Suomeen ja tietystin jonkin verran Japanista tuli myös hyödyllisempää tilannetietoa ja tiedustelutietoakin.

Tosin välillä Suomen ja Japanin virallisia neuvotteluja vuosien 1941-1944 keskenään haittasivat muun muassa järkevien kuriiriyhteyksien katkeaminenkin suurlähetystötasolla milloin sähkeyhteydenpito olikin sitten yleisempää.

Yleisesti ottaen Suomen ja Japanin suhteet olivat hyvät, mutta väistämättä kitkaa tuli siinä kun Japanista ei vain tullut oikein edes Jatkosodassa sitä kaivattua miesapua.

Tosin muilta osin jälleen kerran Suomi pystyi hyväksymään Japanin teot siinä missä Japani pystyi hyväksymään Suomenkin ongelmallisen tilanteen.

Vaikka Japani sinänsä ei koskaan hyökännyt Neuvostoliittoon luoden samalla sinänsä Toisen Japanin ja Neuvostoliiton Sodan (Joka lopulta kyllä alkoi hyökkäjänä tuolloin Neuvostoliitto aivan Toisen Maailmansodan loppumetreillä jatkuen siitä epävirallisesti puhuttuna oikeastaan aika kauankin vuonna 1945 kun Japani oli antautunut joskin sitä kieltäydyttiin tunnustamasta ja minkä vuoksi verenvuodatus jatkui yllättävänkin kauan Japanin ja Neuvostoliiton välillä.) niin Operaatio Kantokuen olisi sitä tarkoittanut.

Operaatio Kantokuen (Tulee nimestä Kantogun Tokubetsu Enshu eli Kwangtungin Armeijan Erikoisharjoitus.) oli tietenkin peitenimi tai lopulta ihan puhdas operaatioaikomus hyökätä Neuvostoliittoon.

Tämä Japanin nk. Operaatio Barbarossa oli tarkoitus toteuttaa vuoden 1941 aikana kesäkuun ja heinäkuun aikana.

Kun se ei ihan alkuun tietenkään onnistunut niin 7.7.1941 alkaen suunnitelma alkoi hahmottua todellisemmin jolloin Japanin kenraalikunta sen esitteli Tenno-samalle eli Hirohitolle.

Suunnitelmana oli tietenkin aloittaa heinäkuussa suurhyökkäys, mutta jota valitettavasti vuoden 1941 aikana lykättiin niin elokuulle kuin syyskuulle 1941.

Japanilla olisi ollut täydet hyökkäysvalmiudet kolmivaiheisessa hyökkäykseen kohdistuvassa suunnitelmassa, 7 armeijallista tai armeijakuntaa miehiä ja ylivoimainen, lähtökohtainen enemmistö ilmavoimista kuin myös merivoimien lentotukialuksista jos ei järkevästi itse merivoimia ajoittaisia Siperian alueiden maihin nousemisia huomioimatta olisi valjastettu sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Merilaivuelentueilta tukea olisi tullut 350 lentokoneen verran niitä kuljettavien lentotukialusten ohella.

Ongelmaksi tuli kuitenkin muun muassa Kiinan joukkojen vetäyttäminen tähän tarkoitukseen kuten myös käynnistymäisillään olevan Kaakkois-Aasian valloituksen lykkääminen ja myös riittämättömyys Neuvostoliittoon hyökkäämisen jälkeen tietenkin sotimaan aiottua hyökättävää maata eli Yhdysvaltoja kohtaan.

Mahdollinen Japanin uusi sota Neuvostoliittoakaan kohtaan ei olisi saanut kestää yhtään pidempään kuin puoli vuotta ja mahdollinen alkuvaiheen tai loppuvaiheen sissisotakaan ei olisi saanut kestää toista puolta vuotta pidempään eli enintään vuoden verran sai muka kestää oletettu sota täysimittaisena Neuvostoliittoa vastaan mikä nähtiin käytännössä mahdottomaksi suorittaa.

Käytännössä sodan mahdollisesti sellaisen ihan todella alkaessa oli japanilaisittain paras päättyä mitä pikimmin ja vastuut Moskovan kostosta sitä kohtaan olisi hyväksyttävä kaiken epäonnistuessa edes teoriassa kuten vahvasti pelättiin.

Kemiallisia aseitakin aiottiin käyttää apuna, mutta tilanne nähtiin kuitenkin ongelmallisena kun aseita oli tarkoitus käyttää vain Kaakkois-Aasiaa tai Yhdysvaltoja vastaan enemmän kuin itse Neuvostoliittoa vastaan.

Vaihtoehtoisesti Japanin hyökätessä Neuvostoliittoa vastaan mitään edellytyksiä sotia Yhdysvaltoja vastaan ei ollut.

Ratkaisevaksi nähtiin osin myös Natsi-Saksan ja myös Suomen liian hidas eteneminen mahdollista nopeaa Japanin omaa yllätyshyökkäystäkään varten.

Japanissa Neuvostoliiton hyökkäyksen kysymys aiheutti vakavan poliittisen riidan kun Pääministeri Konoe oli järkyttynyt Natsi-Saksan sinänsä tiedossa toki olleesta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon niin aikaisin kuin mitä hyökkäsi, oli jopa erota Akselivalloista ja pitää Japanin puolueettomana siinä missä taas Ulkoministeri Matsuoka ei taas todellakaan aikonut pitää Japania puolueettomana sodasta vaikka se jostain käsittämättömästä syystä eroaisikn jossain vaiheessa Akselivaltojen alaisuudesta.

Siten Japanin kenraalikunta alkoi suhtautua tilanteeseen kielteisesti jo yllättävänkin varhain heinäkuun ja elokuun 1941 aikana.

Vaikka nimellisen lopullinen kieltäytyminen Neuvostoliittoon kohdistuvasta suurhyökkäyksestä tapahtui niinkin myöhään kuin marraskuussa 1941 sen jälkeen kun Natsi-Saksa, Italia tai yksikään muu Akselivalta ei ollut kyennyt suoriutumaan Japanin edes teoreettisesti hyökkäykseen vaadittavasta asevarustelun tai huollon tasosta käytännössä erittäin valtavien polttoainetoimitusten myötä niin todellisesti jo 9.8.1941 voitiin sen päivän kenraalikunnan ja Tenno-saman suorittaman kokouksen jälkeen julistaa Operaatio Kantokuen päättyneeksi jo ennen kuin se ehti alkaakaan.

Tämä oli tervetullut päätös Japanin Keisarilliselle Laivastolle joka suunnitelmansa Nanshin-ronin kanssa kilpaili tietenkin Japanin Keisarillisen Armeijan Hokushin-ronin kanssa.

Siltikin syyskuun, lokakuun ja ihan vielä marraskuun 1941 alkuun asti muun muassa Japanilla oli muun muassa Mantsurian Armeijakunnan ja Kiinan vastaisilla rajajoukoilla tehostettu hyökkäysvalmius hyökätä milloin tahansa Neuvostoliittoon jos käsky olisi käynyt.

Japani tosiaan ei varsinaisesti sotinut Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1941-1944 tai suuriltakaan osin vuotta 1945, mutta erinäiset sissitason häirintäoperaatiot ja edes teoreettiset suurten hyökkäysvoimien näennäisetkin kasaamiset Neuvostoliiton vastaisille rajoille saivat Stalininkin pelkäämään Japanin todellista hyökkäystäkin milloin tahansa Neuvostoliittoon.

Minkä johdosta kului yllättävänkin kauan aikaa siihen, että lopulta itse varsinaisen tuotannon käynnistyttyä hyvin jo Neuvostoliitolle sen Siperian tehtailta puhuttaessa uskallettiin kuitenkin ihan lopullisen kunnolla päästää ne hyvin talvisotaan varustetut joukot Euroopan puoleisille alueille niin Natsi-Saksaa kuin sitä kautta Suomeakin vastaan verraten myöhäänkin.

Vielä loppuvaiheessakin Toista Maailmansotaa Neuvostoliitto tuntui olevan jossain määrin kuin varpaillaan Japanin kysymyksen suhteen vaikka todellista hyökkäyshalua Japanilta sitä kohtaan ei ollut kuten ei tietenkään siltäkään vielä siinä vaiheessa kun näin meneteltiin.

Välillä Suomi alkoi epäillä Japanin haukanneen liian ison palan.

Etenkin siitä eteenpäin kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin ja tuoden Yhdysvallatkin mukaan sotaan.

Lopullisesti kesäkuun, heinäkuun tai elokuun 1942 aikaan Suomen sotilasjohdossa alettiin nähdä tilanteena se tosiasia, että ainakin Japani tulisi häviämään Toisessa Maailmansodassa siinä missä Natsi-Saksa välttämättä ei tulisi. Tuolloinkin tosin Natsi-Saksan omakin sotaonnen kääntyminen otettiin puheeksi ja rivien välistä ainakin oli todettavissa, että mahdollinen voitto Neuvostoliitosta olisi saavutettava nyt erittäin nopeasti tai muussa tapauksessa niin sen kun Suomenkin peli olisi ollut pelattu.

Japanilla oli toinenkin Neuvostoliittoa vastaan kohdistunut hyökkäysoperaatio eli Operaatio Hachi-Go eli Operaatio 8.

Välillä siitä tunnettiin myös nimitys Operaatio Hachi-Go A ja B. Näistä tosin A pohjautui aiemmin hylätyn Operaatio Kantokuenin päätökselle ja siinä otettiin huomioon, että Japanin olisi pitänyt vuonna 1941 pidättäytyä hyökkäyksestä Neuvostoliittoon ja aloittaa sen vastineeksi Natsi-Saksan ja muiden akselivaltojen tukemana hyökkäys Neuvostoliittoon vuonna 1943 tai 1944 kun resurssit siihen mennessä olisivat olleet riittäviä tai sota Kaakkois-Aasiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Oseaniassa päättynyt Japanille edulliseksi Yhdysvaltain pysyessä myös jollakin tapaa kurissa.

Japanilla oli tässä suunnitelmassa jonkin verran vähemmät suunnitelmat käyttää joukkoja, mutta siltikin 45-50 ja enimmillään jopa 60 divisioonaa Japanin Keisarillisen Armeijan joukkoja olisi ollut ihan yhtä suuri tai vain jonkin verran Neuvostoliiton omia vastaavia Siperian alueen puolustusjoukkoja pienempi aiheuttaen mahdollisesta ja todellisesti tapahtuneesta Neuvostoliiton paremmasta varustelutappiosta silti yllättävän selustaiskun toteutuessaan ja suurimmillaan etenkin vuonna 1941 tai 1942 aloitettuna nyt ainakin vielä tuollaisenaan olisi aiheuttanut erittäinkin kovia tappioita.

Suunnitelma B:ssä oli jonkin verran erilaisempi painotus, huomattavasti enemmän ilmajoukkoja aina jopa 3000 lentokoneeseen ja kolmeen täydelliseen ilmalentuekuntaan tai pienimmilläänkin lentuedivisioonaan keskiarvon ollessa ainakin 1200-1800 lentokonetta kun Suunnitelma A:ssa määrä oli 600-900 lentokonetta enintään 1700 lentokoneen enimmäisrajalla ja siinä myös moottorisoituja joukkoja panssarivaunuineen olisi ollut Japanilla enemmän käytössä myös parempien joukkojen suuntauksenkin myötä.

Itse asiassa mikäli vain kaikki mahdolliset Operaatio Kantokuenin tai rinnakkaisen ja myöhemmän Operaatio Hachi-Go:n suunnitelmat A:sta tai B:stä riippumatta olisivat toteutuneet niin hyökkäysvoimaltaan ja suuntaukseltaan etenkin keskitettyinä hyökkäysjoukkoina se olisi ollut hyökkäysvoimana jopa suurempi yleiseltä voimaltaan kuin mitä koko Operaatio Barbarossa toteutuneenakaan oli tai olisi ollut vielä ajoissa aloitettuna toukokuussa 1941:kään!

Tosin se kaikki vain oli niin kovin melkein mahdotonta.

Etenkin kun melkein kaikki tai vielä rajoitetummassakin operaatiossa erittäin iso osa Kiinan joukoista olisi ollut pakko vetää noita suurimpia mahdollisia iskuja varten sieltä pois sen todelliseen toteutumiseen nähden, Neuvostoliitto oli jonkin verran tehnyt jo sabotointia jopa omille rautateilleen rajoitetussa määrin jotta japanilaisjoukkojen mahdollisesti tosiaan hyökätessä ei olisi ollut samanlaista kuljetusvarmuutta ja esimerkiksi kun Natsi-Saksa ei vain millään voinut toimittaa Japanille polttoainetta muun muassa ainakin 200 000 suurluokan rekka-autolastillisen verran operaatiota varten.

Vaatimukset olivat aluksi olleet tietenkin Natsi-Saksalta hyökkäysapuun nähden paljon pienempiä, mutta olivat kasvaneet osin tarkoituksella Japanin poliittisen päätöksen myötä.

Tärkeä osasyy oli myös Liittoutuneiden kuten Yhdysvaltain ja Iso-Britannian öljyn ja energian saarron alkaessa purra myös Japania jo ennen kuin periaatteessa Japani vielä oli niiden kanssa sodassa ja varsinkin kun sitten oli sodassa.

Lisäksi Japani yritti hyvin Suomen tapaan saada sellaista lausumaa, että se hyökkäisi Neuvostoliittoon vain mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi itse ensin kuten esimerkiksi hyökkäsi Suomeen ensin saaden Suomen sitten toki hyökkäämään puolustuksellisesti Neuvostoliittoon.

Kun Neuvostoliitto ei hyökännyt Japaniin niin mitään tarvetta itse hyökätä ei ollut.

Japanin ehdottaessa Natsi-Saksalle myös pienimuotoisia pikaisia tukihyökkäyksiä (Enintään parin-kolmen kuukauden sodaksi äityvää paikallista rajasotaa.) ei tietenkään Kolmas Valtakunta voinut sellaista sulattaa vaan vaati selkeää hyökkäystä Japanilta mihin se ei suostunut.

Tuollaiset määrät mitä yleensäkin hyökkäys Neuvostoliittoon tulisi mahdollisesti maksamaan polttoainetta oli ainakin kaksi kertaa ellei enemmän kuin se määrä minkä Japani käytti Kiinan taisteluissaan ja joskus ylipäänsä välttämättä edes vuottakaan kohti sotiessaan.

Lisäksi noilla polttoainemäärillä hyökkäys olisi saattanut olla enintään varmaa vain Baikal-järvelle asti jos sinnekään.

Myöskään ehdottomaan varmuuteen Japanissa ei päästy kaiken aikaa vahvistuneista Neuvostoliiton sillanpääasemien valtauksista.

Etenkin kun Neuvostoliitto oli Mongolian Sodan 1939 jälkeen ollut järkyttynyt Japanin iskukyvystä sitä kohtaan ja vain vahvistanut sillanpääasemiaan siellä koko ajan siitä lähtien.

Edes myöhemmät Siperian tai Neuvostoliiton Kauko-Idän joukkosiirrot Eurooppaan eivät tuoneet Japanille helpotuksia teoreettiseen hyökkäykseen nähden kun ne ihan elintärkeimmät Neuvostoliiton tehtaat alun alkaen olivat varsin syrjässä Japanin tai teoreettisen Natsi-Saksan Siperian päähyökkäykseltä siinäkin vaiheessa, että Moskova olisi ollut menetetty tai huomattavan pahemmin saarrostettu kuin olikaan.

Japanissa ei ilahduttu joidenkin vuoden 1941 aikana tehtyjen suunnitelmien pohjalle, että olisi keskitetty sissisotaa parempaan ja silti pienempään hyökkäykselliseen suunnitelmaan kuin mitä Operaatio Kantokuen tai Hachi-Go olisivat olleet.

Siinä olisi aloitettu hyökkäys enintään 22 divisioonalla tai 850 000 miehellä ja noin 800 000 tonnilla tarpeellista hyökkäystavaraa. Sota Neuvostoliittoa vastaan olisi saanut kestää rajoitetumpana nopeammin vuoden 1942 tai vuosien 1943-1944 aikana sen 60-70 päivää keskimäärin, mutta enintään 130 päivää lähtökohtaisesti ja noidenkin raja-arvojen tullessa täyteen ei enempää niistä kuin 6-8 viikkoa, mutta enintään 14 viikkoa kaiken alusta alkaen.

Keisarillisen Sääpalvelun antamien tiedotteiden perusteella noilla seuduin sen ajan pitkäaikaisten säähavaintojen pohjalta esimerkiksi 15.10.1941 alkaen alkaisi paikallinen kelirikkokausi ja pakkaskausi mihin mennessä kerta kaikkiaan mahdollinen vuoden 1942 tai vuosien 1943-1944 aikana käytävä rajoitettu sota Neuvostoliittoa vastaan olisi saanut olla ohi kun hyökkäys olisi jälleen tarkoitettu enimmäkseen kesäsodaksi tai kevätsodaksi pääosin ja kun viivykkeet olisi otettu huomioon.

Vaikka rajoitettu sota olikin mahdollinen Neuvostoliittoa vastaan tuntui mahdollisemmalta kuin todellinen ja äärimmäinen suurhyökkäys niin silti Japanin oma kenraalikunta yleisen sotaministeriön ohella oli yllättävänkin kielteinen asialle.

Edes pienetkään häirintätaistelut esimerkiksi käyttäen Mongolian Sodan 1939 veteraaneista koostunutta Japanin Kuudetta Armeijakuntaa ei ollut lupa käyttää lähimainkaan täydessä valmiustilassa vaan ainoastaan yhtä divisioonaa eli 23:tta Divisioonaa ja Kahdeksatta Rajajoukkojen Yksikköä olisi ollut lupa käyttää enintään.

Tuolloinkin kyse oli vain äärimmäisen tarkoin suoritettavista häirintäluokan operaatioista vailla varsinaista hyökkäystä.

Muun muassa mahdollinen hyökkäys ei sotaministeriön laskelmien ohella saisi olla kuin enintään 16 divisioonaa käsittävä ja mieluiten paljon vähemmän eikä Kiinan joukkoja siihen olisi saanut käyttää vaan mieluummin vaikkapa Japanin joukkoja Koreasta ja viimeiset operaatiot pitäisi olla vuosien 1942-1944 aikana olla vuoden 1941 säähavaintojen perusteella jo syyskuussa eikä lokakuussa.

Vuosien 1942-1944 hyökkäysten suunnitelmissa Neuvostoliittoa kohtaan oli varattu vielä aiempaa 850 000 miehen rajaa vasten isompikin joukko silti vanhimpiin suunnitelmiin verrattuna rajoitetusti eli 1,2 miljoonaa miestä, ainakin 35 000 kuorma-autoa, 400 000 ratsuväen sotilasta hevosineen niin kuormajuhtina kuin jalkautettuun sotaan yhdessä enintään 300 000 miestä käsittävään Mootoroituun Jalkaväkiarmeijakuntaan joiden tehtävänä oli täydentää yleishyökkäystä ja ainakin vähintään 500 panssarivaunua oli asetettu pelkästään taisteluun mukaan luettuna vielä siihen päälle kaikki Japanin oletettavat sen hetken raskaat panssarivaunut.

Se kaikki olisi tarkoittanut sen 23 tai 24 divisioonaa eli paljon vähemmän joukkoja kuin aiemmat, pienimmilläänkin vähän alle 40 divisioonaa ja keskimäärin sen 43 divisioonaa vähintään käsittävät joukot.

Toisaalta tuokin määrä eli 23-24 divisioonaa yhdessä paikkaa olisi tarkoittanut sitä, että Japanille olisi esimerkiksi omalle Mongolian tai Länsi-Kiinan Armeijalle jäänyt 1-2 divisioonaa tai enintään 3 divisioonaa vahvistettuna rajajoukoin.

Tietynlainen enimmäisraja vahvennetuinkin apujoukoin olisi tarkoittanut Japanille 1,5 miljoonaa miestä, ainakin 40 000 kuorma-autoa, 450 000 ratsuväen sotilasta hevosineen niin kuormajuhtina kuin jalkautettuun sotaan, Aivan korkeintaan 2000 tankkia kun Japani oli kääntynyt jossain määrin muiden Akselivaltojen puoleen saadakseen niiltäkin esimerkiksi siltä puuttuvia raskaita tankkeja sen niitä ollessa saamatta muutenkaan kun ei hyökätty ja 2100-3100, mutta enintään 5200 lentokonetta.

Japanilla kaikesta huolimatta olisi mahdollisen hyökkäyksenkin tullessa vuosina 1941-1944 Neuvostoliittoa kohtaan ollut ehkä enintään se noin kuukauden nopea yllätysetu puolellaan ja sen jälkeen kaikki olisi hyvinkin voinut olla mennyttä tilanteesta riippuen tai enintään ehkä vähän pidempään toivoa olisi ollut kun niin nopeaa oli ainakin toteutuneessa historiassa myös Neuvostoliitonkin oman tuotannon käyntiin pääsy kun vain oli lupa niin tehdä.

Sittemmin hyökkäystä ei Neuvostoliittoon tullut kun Japanin Ulkoministeriksi Matsuokan jälkeen tuli nk. Amiraaliministeri eli Teijiro Tono joka tuki lähes tukemasta päästyään lähes rajattomasti laivastoa, rajallisesti tilanteen mukaan ilmavoimia ja ei lopulta paljonkaan maavoimia.

Suomikin alkoi jättäytyä vähitellen sodan ulkopuolelle ja välillä näytti jopa siltä, että Suomi saattaisi ehkä kyetäkin pääsemään edes jonkinlaiseen erillisrauhaan Neuvostoliiton kanssa paljon aiemminkin kuin miltä näytti ehkä sinänsä maailmalle.

Japanin sotilasjohto myös varoitti kuin ennalta siitä miten Suomen tulisi käymään mikäli se yrittäisi kenties irrota sodasta ilman Natsi-Saksan lupaa.

Se nimittäin ennusti, että Suomenkin Natsi-Saksa saattaisi vallata kuten Norjankin.

Ja lopultahan Natsi-Saksa hyökkäsi kuin Suomelle varoitukseksi ja painostukseksi muuttuneesta poliittisesta kehityksestä johtuen veljeskansamme maahan Unkariin jonne Hitler olisi halunnut hyökätä kauemminkin tai ainakin jonkin aikaa aiemminkin ennen kuin hyökkäsi, mutta hänen hyökkäysaikeet ennen vuotta 1944 oli aina onnistuttu tekemään tyhjiksi tai perustelemaan ajoittain dramaattisestikin viime hetkellä aina viimeistään Wehrmachtin tasolta tyhjiksi saavutettavaan etuun nähden ja ennen kuin lopullisesti Hitler vain menetti malttinsa Unkarin nk. Liiallisesta Juutalaisten ja Mustalaisten säästämisestä.

Vuoteen 1944 asti Suomen ja Japanin suhteet olivat myöntyväisen pidättyväiset ja hyvät keskenään.

Autettu puolin ja toisin olisi varmasti enemmänkin, mutta välimatkasyyt olivat myös puolin ja toisin melkoiset joten ei Suomikaan paljon Japania olisi voinut auttaa kuten ei toisaalta Japani Suomeakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Kiitos @Thusberg mielenkiintoisista viesteistä. En todellakaan tiennyt noista Japanin asioista toisessa maailmansodassa. Paljon oot nähnyt vaivaa. Respectit tippuu täältä.

Sitten siihen itseäni eniten kiinnostavaan aiheesen tässä toisessa maailmansodassa eli mitä Suomelle ja suomalaisille olisi käynyt, jos Natsi-Saksa olisi voittanut ww2:sen? Olisiko Suomi Saksan satelliittivaltio niinkuin joissain nettiartikkeleissa on väitetty, vai olisiko suomalaiset olleet arjalaisia saksalaisten silmissä tai edes korkealle arvostettuja sotamenestyksessä Neuvostoliittoa vastaan, joka nyt oli puskettu Arkangelille, Uralille tai kokonaan kukistettu. Miten haluaa asian uskovan. Ilmeisesti Hitler arvosti suomalaisia ja piti arjalaisten veroisina, mutta Hitlerin jälkeen olisi kuulemma käynyt kylmät, kun olisi tullut uusi hallitsija Saksaan ja rotuoppia olisi alettu laittamaan käytäntöön.

Eli siis olisiko Suur-Suomi täysin itsenäinen valtio vai olisiko täysin Saksan komennossa?
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Japanin ja Suomen asema Toisessa Maailmansodassa osa 5

Vuosi 1944 oli synkkä niin Suomelle kuin Japanille.

Molemmilla ei ollut enää sinänsä toivoa jatkaa sotaansa kun Natsi-Saksankin tilanne heikkeni heikkenemistään ja kun saarrot Leningradin ja muutaman muunkin tärkeän paikan osalta olivat päättyneet.

Lisäksi myös Natsi-Saksa oli kyllästynyt vaatimaan niin Suomelta kuin Japanilta turhaan niiden omia lisähyökkäyksiä Neuvostoliittoa kohtaan tai saanut ketään muuta uutta liittolaista liittymään sotaan sen kanssa.

Tietysti olihan joitakin käytännön potentiaalisia tukijoita kuten esimerkiksi Espanja, mutta ne aina vaativat naurettavankin suuren luokan hintaa hyökkäysavustaan sen rinnalla ja mahdollisuus oli tietenkin 'painostaa' tai ihan todella suoran ja välittömän hyökkäyksen uhalla ihan oikean selvästi myös painostaa muun muassa Ruotsia liittymään sotaan sen ja Suomen rinnalle.

Toisaalta taas Ruotsikin tosiaan edes liittyessään sotaan (Sodan loppua kohti Ruotsi oli huomattavasti vähemmän sinänsä Natsi-Saksalle myötämielisempi kuten oli tietysti ollut läpi sodan suhteessa Ensimmäisen Maailmansodan Saksaan nähden joskin myös oli ollut välillä yllättävänkin myönteinen.) sen asema olisi ollut mitä todennäköisimmin hyvin samanlainen kuin Suomenkin.

Eli olisi ehkä sodittu kuten oikeasti sodittiinkin ruotsalaisten omien vapaaehtoisten tai myös Suomen apuna olleiden ruotsalaisten toimesta Jatkosodassakin silti Talvisotaa vähemmän kun Jatkosota tunnetusti oli ruotsalaisittain poliittisesti arveluttava, mutta Ruotsi olisi irtautunut todennäköisesti vielä Suomeakin nopeammin ja helpommin selvempään erillisrauhaan.

Lisäksi Ruotsi koulutti kuitenkin omaa armeijaansa tai vielä sitäkin enemmän varusti salassa tietenkin huomattavissa määrin Norjan vapauttajia tai nk. Pohjan Partisaaneja tietenkin pohjoisesta naapuristamme puhuttaessa Natsi-Saksaa milloin Ruotsi ei senkään takia voinut samalla tapaa tukea Natsi-Saksaa tai Suomea kuin miten olisi halunnut joskin Ruotsi tuki selvemmin Suomea sitten kun oltiin jo Lapin Sodassa.

Japanin ja Suomen osalta tilanne muuttui ongelmalliseksi kun lopulta Jatkosodan päätös alkoi tulla eteen ja Lapin Sota lähestyä.

Diplomaattisuhteiden katketessa Natsi-Saksaan tiedusteli Japanin Apulaisulkoministeri Matsumoto tietenkin Suomen ikiomaa mielipidettä suhteessa Japaniin.

Pitäisikö Suomi nyt Japania vihollisena?

Lopulta sen vaiheen aikana nk. Idmanin Raportin nojalla 30.9.1944 eteenpäin Suomi säilytti kaikki normaalit ja asialliset välit Japaniin edelleen huolimatta aluillaan olevasta Lapin Sodasta.

Toisaalta Suomi ei vain voinut tukea siltikään enää Japania samalla tapaa kuin miten se olisi voinut halutessaan tarpeen mukaan Japania tukea Jatkosodassa.

Japanissa hyväksyttiin helpottuneina ja silti osin raskain sydämin Suomen päätös etenkin kun se oli paljon odotettua parempi lopputulokseltaan.

Lapin Sodan aikana ja väistämättömästi sen kestäessä Suomen alkaessa tietenkin lipua kohti rauhaa ei Japanilla itsellään ollut kuitenkin minkäänlaista toivoa sellaiseen tai ei ainakaan niin, että se olisi todella tyydyttänyt Japanin korkeinta johtoa.

Japanilla alkoi olla jälleen pelkoja Neuvostoliiton kanssa käytävästä sodasta.

Viimeinen todellinen mahdollisuus hyökätä itse Neuvostoliittoon oli mennyt jo aika päiviä sitten milloin tahansa vuosien 1942-1944 välisenä aikana kun ajoittain Neuvostoliitto tosiaan oli höllännyt otettaan Siperian puolustuksessa Japanin poliittisen suunnan varmistuttua hyökkäystä vasten Neuvostoliittoon, mutta ei Stalin milloinkaan Japania ollut unohtanut mielestään kokonaan vaan oli aina pitänyt jonkin verran joukkoja kaiken varalle sitä vastaan.

Stalin oli viivytellyt itsekin hyökkäystä Japaniin lukemattomia kertoja Toisen Maailmansodan kestäessä ja lopulta myöntynyt osin tämänkin hyökkäyksen ollessa viiveestä kiinni eli noin 3 kuukautta Natsi-Saksan kukistumisen jälkeisenä aikana oli tarkoitus hyökätä Japaniin.

Osin Liittoutuneille Stalinin viivyttely kaikkiaan hyökkäyksen aloittamisesta oli aivan yhtä iso ja turhauttava ongelma samalla tapaa kuin mitä Japanin viivyttely hyökkäyksen suhteen oli ollut Hitlerille.

Etenkin kun mikäli Stalin olisi hyökännyt jo vuosien 1942-1944 aikana Japaniin niin Toinen Maailmansota olisi Neuvostoliiton oman kriittisen vaiheen jälkeen ollut erittäinkin paljon nopeammin ohi kuin mitä oli tavallaan.

Huhtikuussa 1945 ja tarkemmin sanottuna 5.4.1945 eteenpäin täydellinen Neuvostoliiton hyökkäys Japaniin pistettiin ensi kertaa sitten vuoden 1939 alkuvaiheiden jälkeen todella valmisteluun.

Japani tiesi joutuvansa ongelmiin ja kun Toinen Maailmansota oli ohi ja toisenkin kerran tavallaan jo ennen sitäkin Suomen ja Japanin osalta tapahtui tai tulisi tapahtumaan juurikin ennen Japanin ja Neuvostoliiton Toista Sotaa tai vuoden 1945 Japanin-Neuvostoliiton Sotaa erotuksena vuoden 1939 vastaavasta tietyllä tapaa pahin asia:

Peläten silloin ja kenties ihan oikeasti painostettunakin Neuvostoliiton ja nimellisesti muidenkin liittoutuneiden taholta Suomi joutui katkaisemaan diplomaattisuhteet Japaniin ja internoimaan aivan oman Toisen Maailmansodan loppumetreillä tai Suomen jo ollessa rauhassakin silti kaikki Suomessa asuvat Japanin kansalaiset ja kohtelemaan heitä verraten vihamielisesti.

Suomi kyllä muun muassa evakuoi oman Suurlähetystönsä Tokiosta siirtyen sitten tietenkin kotimaahan Siperian kautta vertauskuvallisesti junakyydein silloin kun lentäminen ei ollut mahdollista tai kun se oli liian vaarallista yhä käynnissä olevan Toisen Maailmansodan vuoksi.

Varsinaista mahdollisten eurooppalaisten lähimaiden tai Suomessa enemmän tai vähemmän silloin erittäin harvinaisten Japanin kansalaistenkaan internointia ei ollut.

Vaikka olisi ollutkin niin missään tapauksessa Suomi ei suostunut vastoin Neuvostoliiton tai jälleen nimellisesti muiden liittoutuneiden vaatimuksista huolimatta kohtelemaan sellaisenaan Japanin kansalaisia vihamielisesti eikä myöskään luovuttamaan heitä Neuvostoliittoon.

Siitä olivat tietenkin omat ongelmansa odotettavissa, mutta Suomi kieltäytyi niin tekemästä ja saavutti taas sillä hyvää ulkopoliittista mainetta Japanin silmissä.

Juuri muuta apua Suomi ei oikein voinut Japanille antaa joskin mahdollista humanitääristä apua oli tulossa mahdolliseen Japanin kohdistuvan suurhyökkäyksen osalta.

Japanin osalta päivät alkoivat sotimisen osalta olla harvinaisen luettuja.

Viimeinen virhe oli aliarvioida Neuvostoliiton hyökkäyksen tapahtuvan vasta loppuvuodesta 1945 tai aikaisintaan talvella tai keväällä 1946 ja olla laittamatta kunnollisia puolustuksia alueelle yhtään enempää kuin mitä oli varaa olla vaarantamatta tietenkään muuta osaa.

Neuvostoliitto oli vertailunkin vuoksi erittäinkin valmis hyökkäämään Japaniin jo pitkänkin aikaa ennen kuin se sitten lopulta hyökkäsi ja alun perin joillakin tahoilla olisi ollut halukkuutta hyökätä vielä paljon myöhemminkin elokuussa, vasta noin 15.8.1945 lähtien tai jopa paljon myöhemminkin joskin siihen ei sentään Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Kiinan joukot suostuneet vaan halusivat Neuvostoliiton pitävän kiinni sovitusta ja sen Neuvostoliitto kieltämättä tekikin.

Tuloksena oli melkein täydellinen yllätys ja käytännössä ainakin välillä tämäkin shokki ajoi Japanin antautumiseen vain vuorokaudesta noin vajaaseen viikkoon sen eli Japanin-Neuvostoliiton Toisen Sodan alettua.

Joskin kaikkiaan juurikin kun molemmilla eli niin raivostuneen sitkeillä japanilaisilla kuin myös taisteluintoa puhkuneilla neuvostoliittolaisilla oli taisteluja olan takaa välillä lukemattomista aselepokehoituksista huolimattakin niin asiasta oli tulla yllättävänkin kiusallinen ulkopoliittinen ongelma mikä myös nähtiin Kylmän Sodan alkusoitoksi.

Lopulta sota kesti kaiken huomioiden 3 viikkoa ja 3 päivää ja vain tuurilla sen voitiin sanoa jääneen niinkin lyhyeksi kuin jäi ja tietenkin osin kahdenkin atomipommin ansiota.

Ulkopoliittisena ongelmana Neuvostoliitto tietenkin otti silmätikukseen Kuriilit, Sahalinin ja lukemattomia muita lähialueen piensaaria vaikka etenkin Japanissa pelättiin sitä mahdollisuutta, että Neuvostoliitto olisi ilman liittoutuneiden kielteistä asennetta saattanut ottaa haltuun jopa Hokkaidonkin kokonaisia alueita Japanilta korvaukseksi juurikin neuvostokansan piikkiin menneestä verenvuodatuksesta.

Aiemminkin niistä oli ollut ongelmaa.

Monilta osin Suomen ja Japanin asemaa yhdisti sodan jälkeen maan jälleenrakennuksen ohella myös sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja myös täydellisen johdon eli Marskin ja Tenno-saman eli Hirohiton poliittinen koskemattomuus syytesuojineen päivineen vaikka paljon muuta ikävää tapahtuikin sitten pienemmässä asemassa olleille.

Suomi ei myöskään halunnut vielä moneen vuoteen Toisen Maailmansodan jälkeen palauttaa mitä ilmeisimmin Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton josta varsinkin noin vuodesta 1946 lähtien jälkimmäisen reaktioiden pelossa järkeviä poliittisia ja kaupallisia suhteita Japaniin vaan tyytyi sittenkin kun rohkeutta alkoi olla jo nostaa päätä taas sinne suuntaan niin vain esittämään Yhteispohjoismaisia hankkeita tai tekemään yhteisiä Suomi-Ruotsin tai Ruotsi-Suomen Valtuuskunnan vierailuja Japaniin.

Lopullisesti Suomen ulkopoliittiset suhteet Japaniin palautuivat kaikkine edustusongelmineenkin yllättävänkin myöhään.

Sen on esitetty olleen vuosien 1948-1951 aikanakin heti kun vuoden 1947 Pariisin Rauha oli sinetöity, mutta kauemmastakin on puhuttu.

Vasta keväällä 1952 ja osana Helsingin Olympialaisten kansainvälistä myönteisyyttä Suomen osalta silloin viimeistään niiden yhteydessä Suomi palautti diplomaattisuhteet Japaniin ja osin tätä ennen ilmaisemaan huolensa myös Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton asenteesta Japanin suuntaan.

Sittemmin vain hyvin vähän ennen Helsingin Olympialaisia, niiden aikana tai niiden jälkeen vuoden 1952 aikana Japanin oma itsenäinen pääsääntöinen hallinto palautettiin kun sitä ennen se oli ollut 7 vuotta enemmän tai vähemmän Miehitetty Japani kuten Euroopassa oli tietenkin ollut Toisen Maailmansodan jälkeen Miehitetty Saksa tai Miehitetty Itävalta.
 
Viimeksi muokattu:
Natsi-saksa on mielenkiintoinen termi. Nimikettä Saksa käytettiin historioitsien keskuudessa ja yleisessä puheessa 1960-luvun alkuun, sitten alettiin puhumaan Natsi-Saksasta.

Kun hippiaikana vastustettiin sotaa, tai 20 vuotta sodan loppumisen jälkeen arvioitiin, mitä oli tapahtunut, mm. Euroopan pommituksissa, Itä-Euroopan etnisissä puhdistuksissa, tai sotavankien kohtelussa, oli helpompaa luoda historiallinen dissonanssi "Natsi-Saksan", "natsien" ja Saksan ja saksalaisten välille.

Saksa on kuitenkin Euroopan väkirikkain maa ja keskiössä, joten ihmisten nälkään näännyttäminen, ja sotavankien tappaminen vankileirillä, sekä joukkoraiskaukset ja historiallisten kaupunkien palopommittaminen maan tasalle oli helpompaa selittää natseihin kohdistuneena , oikeutettuna toimenpiteenä.

Siltikin historiallinen termi on Saksa, koska eihän muitakaan toiseen Maailmansotaan osallistuneita maita luokitella hallitsevan puolueen mukaan. Japani tosin mainitaan satunnaisesti Keisarillisena Japanina.

Teknisesti alumiini-magnesium-rypälepommit, joiden sekaan oli laitettu 2-4 minuutin viiveellä räjähtäviä sirpalepommeja, eivät valikoineet poliittisesti uhrejaan. Samoin puoluekanta ei vaikuttanut todennäköisyyteen joutua joukkoraiskatuksi.

Itse asiassa korkea arvo Kansallis-sosialistisen puolueen johtoelimissä näytti sodan jälkeen ennemminkin takaavan suhteellisen hyvän aseman sekä itäisissä-, että läntisissä tiedustelupalveluissa, sotilasasiantuntijatehtävissä, ja aseprojekteissa.

Esimerkkeinä olkoon V-ohjusten kehittäjä von Braun idässä, sekä Saksan ilmapuolustuksesta vastannut von Galland, joka kehitti NATO:n ilmapuolustustaktiikan, ja Reinhard Gehlen, joka oletti joutuvansa sotaoikeuteen, mutta päätyikin CIA:n varajohtajaksi.

Reilusti yli 95% Saksan ylimmästä johdosta selvisi sodasta varsin hyvin. Niistä, jotka eivät kuolleet sotatoimien johdosta.

Etnisistä saksalaisista kuoli n. 1/8 vuosina 1939-1954. Ehkä jopa enemmän. Osa on vieläkin kateissa. Oletettavasti kuitenkin kuolivat väkivaltaisesti, ja sodan loppupuolella, tai jälkeen.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eiköhän Natsi-Saksaa ole ihan luonteva termi. Natsien vallassa ollessa Saksa oli massamurhaava diktatuuri, mitä se ei ollut sitä ennen eikä sen jälkeen.

Mutta ei sitä termiä varmaan voitu heti sodan jälkeen ottaa käyttöön, kun ei ollut vielä sitä historiallista perspektiiviä.

Ei kai kyse siitä ollut, että termiä olisi tarvittu liittoutuneiden omantunnon liennyttämiseen. Neuvostoliitossa ei edes ollut mitään omaatuntoa, ja lännessäkin tuo hoitui varmasti paljon helpommin natsien keskitysleirien kauheuksia tutkimalla ja kaikkia miljoonia viattomia uhreja listailemalla. Ilmestyi Anne Frankin päiväkirjaa ym. jotka vahvisti ajatusta, että natsit oli väärällä asialla (kansakuntia hävittämässä ja vapautta tuhoamassa), ja täytyi hoitaa pois päiviltä. Liittoutuneet oli oikealla asialla jos kohta sotkivatkin vähän paikkoja järjestystä palauttaessaan.

Tavallisten saksalaisten kärsimyksiin ei varmaan liiemmin sympatiaa riittänyt, olihan ne kuitenkin äänestänyt natsit valtaan, jos ei muuta pahaa olleetkaan tehneet.

Kriittisempi tarkastelu liittoutuneidenkin toimista on tietysti mahdollista ja suotavaakin nyt, kun aikaa on enemmän kulunut.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kriittisempi tarkastelu liittoutuneidenkin toimista on tietysti mahdollista ja suotavaakin nyt, kun aikaa on enemmän kulunut.
En pidätä hengitystäni, että tähän isommin oltaisiin paukkuja lataamassa. 2. maailmansodan kauheudet on niin voimakkaasti nivottu saksalaisten keskitysleirien ympärille ja 6 miljoonaan kuolleeseen, että ei tuo viitekehys ole minnekään häviämässä. USA kävi pelastamassa Euroopan pahalta ja end of the story. Ensin natseilta ja sen jälkeen kommunisteilta. Ehkä joskus 200 vuoden päästä sieltä voidaan ruveta tarkastelemaan, että miten mielekästä oli pommittaa kokonaisia saksalaisia kaupunkeja keskiajalle ja tappaa kymmeniätuhansia siviilejä. Briteillä siihen oli vielä jonkinlaisia perusteltuja syitä, koska tekiväthän saksalaiset samaa heidän kaupungeilleen. Mutta jenkkien syyt osallistua esimerkiksi Dresdenin pommituksiin oli vähintään kyseenalaisia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Etnisistä saksalaisista kuoli n. 1/8 vuosina 1939-1954. Ehkä jopa enemmän. Osa on vieläkin kateissa. Oletettavasti kuitenkin kuolivat väkivaltaisesti, ja sodan loppupuolella, tai jälkeen.

Historiassa usein käy, että kun tuulta kylvää niin myrskyä niittää. Toisen maailmansodan jälkeen läntinen Saksa ja nykyään yhdistynyt Saksa on ollut vakauden ja rauhanomaisuuden ylläpitäjä Euroopassa. Tämä huomiona mitenkään kiistämättä liittoutuneiden merkittäviä sotarikoksia, etenkään Neuvostoliiton, mikä oli jotakuinkin yhtä paha terrorivaltio kuin Natsi-Saksakin, ehkä jopa pahempikin. Mutta miten Churchill sanoikaan - "jos Hitler hyökkää helvettiin niin minulta löytyisi vähintäänkin myönteisiä sanoja paholaisesta".

edit: Toki Neuvostoliiton hirmutöiden kohdalla on muistettava se käsittämätön terrorihallinto, mitä Saksa piti yllä miehittämillään alueilla: asukkaita kohdeltiin suurin piirtein kuin eläimiä. Tässä suhteessa metsä vastasi takaisin kuten siihen erittäin kovaa huudettiin.
 
Viimeksi muokattu:
Natsi-saksa on mielenkiintoinen termi. Nimikettä Saksa käytettiin historioitsien keskuudessa ja yleisessä puheessa 1960-luvun alkuun, sitten alettiin puhumaan Natsi-Saksasta.

Siltikin historiallinen termi on Saksa, koska eihän muitakaan toiseen Maailmansotaan osallistuneita maita luokitella hallitsevan puolueen mukaan. Japani tosin mainitaan satunnaisesti Keisarillisena Japanina.
Saksassa oli lyhyen ajan sisällä useita eri vaiheita, jotka on historiantutkimuksessa erotettu toisistaan tämmöisillä termeillä.

Virallisesti Saksa oli tosiaan koko ajan "Saksan valtakunta", mutta tutkimuksessa nimityksiä keisarillinen Saksa, Weimarin tasavalta ja Natsi-Saksa. Weimarin tasavalta -nimitystä on ensimmäisenä käyttänyt Adolf Hitler ja sen perusteena oli se, että tasavallan perustaneet kokoukset pidettiin Weimarin pikkukaupungissa, koska Berliinissä oli juuri silloin levotonta. Olojen rauhoituttua oli Berliini tietenkin pääkaupunki, eikä aikalaiset olisi käsitettä ymmärtäneet. Hitleriltä se oli tietysti pilkkanimitys. Tämä nimitys sitten otettiin vakiintuneeksi nimitykseksi Hitleriä edeltäneestä ajanjaksosta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ehkä joskus 200 vuoden päästä sieltä voidaan ruveta tarkastelemaan, että miten mielekästä oli pommittaa kokonaisia saksalaisia kaupunkeja keskiajalle ja tappaa kymmeniätuhansia siviilejä. Briteillä siihen oli vielä jonkinlaisia perusteltuja syitä, koska tekiväthän saksalaiset samaa heidän kaupungeilleen. Mutta jenkkien syyt osallistua esimerkiksi Dresdenin pommituksiin oli vähintään kyseenalaisia.
No miten sen nyt ottaa. Onhan noita kyseenalaistettu jo hyvinkin kauan. Sinällään kannattaa lukea Jonathan Gloverin kirja Ihmisyys sillä siinä käytiin läpi tuota prosessia, mikä johti lopulta ihan puhtaaseen kaupunkien pommittamiseen. Lyhyesti alunperin koitettiin pommittaa sotilaskohteita (esim. tehtaat). Pommituksia kuitenkin tehtiin melko paljon öisin ja pommit tippuivat vähän minne sattui. Plus sotilaalliset kohteet olivat paremmin suojattuja kuin kaupungit. Sitten luultiin myös, että pommittamalla kaupunkeja voidaan vaikuttaa kansalaisten moraaliin. Ilmeisesti britit eivät katsoneet mitä omissa kaupungeissa oli tapahtunut pommitusten jäljiltä. Sitten homma eskaloitui siitä pisteeseen, jossa kaupungeista tuli ihan aktiivisia kohteita.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sitten siihen itseäni eniten kiinnostavaan aiheesen tässä toisessa maailmansodassa eli mitä Suomelle ja suomalaisille olisi käynyt, jos Natsi-Saksa olisi voittanut ww2:sen? Olisiko Suomi Saksan satelliittivaltio niinkuin joissain nettiartikkeleissa on väitetty, vai olisiko suomalaiset olleet arjalaisia saksalaisten silmissä tai edes korkealle arvostettuja sotamenestyksessä Neuvostoliittoa vastaan, joka nyt oli puskettu Arkangelille, Uralille tai kokonaan kukistettu. Miten haluaa asian uskovan. Ilmeisesti Hitler arvosti suomalaisia ja piti arjalaisten veroisina, mutta Hitlerin jälkeen olisi kuulemma käynyt kylmät, kun olisi tullut uusi hallitsija Saksaan ja rotuoppia olisi alettu laittamaan käytäntöön.

Eli siis olisiko Suur-Suomi täysin itsenäinen valtio vai olisiko täysin Saksan komennossa?

Vaikka Suomi olisi säilynyt muodollisesti itsenäisenä, niin tuskin Natsi-Saksa Suomessa mitään demokratiakikkailuja olisi sallinut. Eli eiköhän Saksa olisi asettanut Suomeen vähintäänkin jonkinlaisen itselleen uskollisen autoritaarisen äärioikeistolaisen hallituksen. Natsismi Hitlerin tapaan ei nauttinut Suomessa erityisen suurta suosiota, joten mahdollisesti Saksa olisi tyytynyt nostamaan klerikaalifasistit Suomessa valtaan ja niiden kautta kontrolloinut Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa. Sanomattakin on tietysti selvää, että Suomi olisi ollut Saksasta taloudellisesti ja sotilaallisesti lähes 100% riippuvainen, joten Suomen pitäminen liekanarussa olisi ollut varsin helppoa natseille.


No miten sen nyt ottaa. Onhan noita kyseenalaistettu jo hyvinkin kauan. Sinällään kannattaa lukea Jonathan Gloverin kirja Ihmisyys sillä siinä käytiin läpi tuota prosessia, mikä johti lopulta ihan puhtaaseen kaupunkien pommittamiseen. Lyhyesti alunperin koitettiin pommittaa sotilaskohteita (esim. tehtaat). Pommituksia kuitenkin tehtiin melko paljon öisin ja pommit tippuivat vähän minne sattui. Plus sotilaalliset kohteet olivat paremmin suojattuja kuin kaupungit. Sitten luultiin myös, että pommittamalla kaupunkeja voidaan vaikuttaa kansalaisten moraaliin. Ilmeisesti britit eivät katsoneet mitä omissa kaupungeissa oli tapahtunut pommitusten jäljiltä. Sitten homma eskaloitui siitä pisteeseen, jossa kaupungeista tuli ihan aktiivisia kohteita.

Katselin juuri Netflixistä varsin mainion sarjan, jossa käsiteltiin WW2:n avaintapahtumien taustoja ja kulkua (toisen maailmansodan tärkeimmät tapahtumat väreissä), jota ehdottomasti voin suositella.

Esimerkiksi Dresdenin pommitus herätti liittoutuneiden keskuudessa erittäin vahvaa keskinäistä vääntöä jo heti tapahtumien yhteydessä. Churchill itse vihasi ajatusta "barbaarisesta siviilien terroripommittamisesta" (varmasti osin populistisesta näkökulmasta) ja RAF Bomber Command oli Britannian asevoimien ainoa osa, jota Churchill ei erikseen kiittänyt sodan jälkeen. Churchill ei myöskään ollut väleissä Bomber Commandin hardliner-komentajan Sir Arthur Harrisin kanssa. Lopulta RAF Bomber Command sai oman muistomerkkinsä Lontooseen muiden yksiköiden rinnalle vasta 90-luvulla.

Yhdysvallat ei halunnut osallistua siviilien pommittamiseen Dresdenissä eikä Euroopassa muutenkaan. Dresdenin osalta tarkoituksena oli, että Yhdysvallat pommittaa Britannian keskustapommituksen jälkeen Dresdenin teollisuus- ja sotilaskohteita, mutta se meni perseelleen, koska brittien pommituksen seurauksena koko kaupunki oli savu- ja tulimerenä eikä amerikkalaiset osuneet kohteisiinsa, kun eivät nähneet niitä savun ja liekkien seasta. Näin ollen amerikkalaistenkin pommituksessa kärsijöinä olivat lähinnä puhtaasti siviilit. Ironisesti Dresdenin keskusta tuhoutui pommituksessa aivan totaalisesti, mutta kaupungin laidoilla sijaitsevat strategisesti tärkeät kohteet selvisivät hyvin vähin vaurioin ja niiden toiminta jatkui lähes normaalisti jo parissa viikossa.

Yhdysvallat halusi välttää siis saksalaisten siviilien tappamista, mutta sama ei pätenyt Tyynenmeren sodassa. Japanin kaupunkeja amerikkalaiset tuhosivat pommituksilla ilman sen suurempia tunnontuskia jo ennen HIroshimaa ja Nagasakia. Tyynenmeren sodassa vihollisen dehumanisointi oli vielä karrikoidumpaa ja rasismi täysin avointa molempien osapuolien sotapropagandassa.

Eli kyllä siviilien pommittamisen oikeutuksesta väännettiin jo tuolloin ja siitä on väännetty WW2:n osalta sittemminkin. Kuinka välttämätöntä sodan lopputuleman kannalta liittoutuneiden siviileihin kohdistuneet pommitukset olivat, on tietenkin oma keskustelun aiheensa. Sen voi kuitenkin sanoa, että tuo maineikas Dresdenin pommitus oli paitsi tarpeettoman raju, myös turha ja epäonnistunut strategisesti. Sen lisäksi, että strategiset kohteet selvisivät lähes vahingoitta, Goebbels sai pommituksesta tärkeän propagandavoiton ja siviiliuhrien määrä levisi puolueettomien maiden ja länsiliittoutuneiden mediassa vieläpä rajusti liioiteltuna. Huolimatta brittien vihasta Saksaa kohtaan, tapahtuma herätti inhoa brittien keskuudessa ja Britannian parlamentissa.
 
Vaikka Suomi olisi säilynyt muodollisesti itsenäisenä, niin tuskin Natsi-Saksa Suomessa mitään demokratiakikkailuja olisi sallinut. Eli eiköhän Saksa olisi asettanut Suomeen vähintäänkin jonkinlaisen itselleen uskollisen autoritaarisen äärioikeistolaisen hallituksen. Natsismi Hitlerin tapaan ei nauttinut Suomessa erityisen suurta suosiota, joten mahdollisesti Saksa olisi tyytynyt nostamaan klerikaalifasistit Suomessa valtaan ja niiden kautta kontrolloinut Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa. Sanomattakin on tietysti selvää, että Suomi olisi ollut Saksasta taloudellisesti ja sotilaallisesti lähes 100% riippuvainen, joten Suomen pitäminen liekanarussa olisi ollut varsin helppoa natseille.

Näinhän sitten Neuvostoliitto toimi Suomen kohdalla ja saimme sisäministeriksi Yrjö Leinon , joka mm. luovutti ilman oikeuden lupaa suomalaisia Neuvostoliittoon ja ValPon kautta terrorisoi "neuvostovastaisia" piirejä. Myös poliittinen sotaoikeus saatiin pystyyn, ja sotakorvauksilla ja YYA-sopimuksella Suomi sidottiin ulko-ja sisäpoliittisesti lyhyeen liekaan.

Ainoastaan Suomen vähäpätöisyys sotasaaliina, syrjäinen sijainti, kilpajuoksu Berliiniin, ja puna-armeijan 14 miljoonan miehen tappiot säästivät Unkarin, Romanian tai itäisen Saksan kohtalolta.

Edit: Yrjö Leino
 
Viimeksi muokattu:

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Itse olen pohtinut usein, että 1 ja toinen maailmansota oli omalla tavalla samaa sotaa. Saksaa nöyryytettiin versailesin rauhansopimuksessa ja heidän taloutensa ajettiin 20-30 luvulla täysin kuralle. Juutalaiset koettiin olevan tämän takana. Kansa näki nälkää ja Hitler pystyi vakuuttamaan kansansa häpeärauhan juutalaisten juoneksi.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Näinhän sitten Neuvostoliitto toimi Suomen kohdalla ja saimme sisäministeriksi Ville Leinon , joka mm. luovutti ilman oikeuden lupaa suomalaisia Neuvostoliittoon ja ValPon kautta terrorisoi "neuvostovastaisia" piirejä. Myös poliittinen sotaoikeus saatiin pystyyn, ja sotakorvauksilla ja YYA-sopimuksella Suomi sidottiin ulko-ja sisäpoliittisesti lyhyeen liekaan.

Ainoastaan Suomen vähäpätöisyys sotasaaliina, syrjäinen sijainti, kilpajuoksu Berliiniin, ja puna-armeijan 14 miljoonan miehen tappiot säästivät Unkarin, Romanian tai itäisen Saksan kohtalolta.

Joo, toki tavallaan näin. Kun suurhyökkäys pysähtyi mm. Taliin ja Ihantalaan, Stalin sai Suomesta tarpeekseen ja suuntasi resurssit muualle. Seurauksena Neuvostoliitto pääsi kyllä sanelemaan jotain ja kiristämään, mutta ei siihen asemaan, että olisi voinut sanella valtiojärjestystä. Suomi säilytti demokraattisen valtiojärjestyksensä, vaikka joutui monissa sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa tanssimaan valvontakomission pillin mukaan. Valtiojärjestyksen säilyminen takasi kuitenkin sen, että Suomella oli vielä paljon omaa päätösvaltaa, jonka avulla se myös pääsi pyristelemään ihan kohtuullisen hyvin Neuvostoliiton vaatimuksista irti.

Vähän myöhemmin Neuvostoliitto toki löysi tapoja, joilla se pystyi turhan tehokkaasti vaikuttamaan Suomen asioihin Suomen oman valtiojärjestyksen kautta.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumisessa onnistuminen ja Saksan tappio mahdollistivat oman perustuslaillisen järjestyksen säilyttämisen, ja on oikeastaan mahdoton kuvitella, että mikään muu edes jossakin määrin realistinen lopputulema olisi voinut ollut Suomen kannalta parempi. 60-luvulta 80-luvun alkupuolelle ulottuneina suomettumisen vuosina tapahtui toki paljon häpeällisiä asioita, mutta se on taas eri keskustelun aihe.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ainoastaan Suomen vähäpätöisyys sotasaaliina, syrjäinen sijainti, kilpajuoksu Berliiniin, ja puna-armeijan 14 miljoonan miehen tappiot säästivät Unkarin, Romanian tai itäisen Saksan kohtalolta.

Ei se Suomen armeijakaan kauheasti houkuttanut metsäistä maata miehittämään. Baltiassa oli aktiivista vastarintaa vielä 50-luvulle asti ja Suomessa sissien määrä aseistus ja toimintaedellytykset olisivat olleet aivan toista maata. Siinä ei olisi montaa kiveä jäänyt kiven päälle. Kun ottaa vielä huomioon että Suomessa oli poliitikoita, jotka olivat valmiit juuri tarpeeksi sovittelemaan niin näin kävi - ja SKP poistettiin hallituksesta -48 ja Punainen Valpo puhdistettiin sekä vaaralliset satamalakot murskattiin sosiaalidemokraattien johdolla (Kemissä -49 jopa avattiin tuli mielenosoittajia vastaan). Ei pidä vähätellä suomalaisen yhteiskunnan ja puolustuslaitoksen osuutta sodanjälkeiseen kehitykseen.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Olen muutamien palstojen ilmaisartikkelien satunnainen kärkkyjä, sarjassani turhaa tietoa mutta ei haittaa maailmankuvaani koska kiinnostaa kuitenkin. No niin se oli preludi, johdanto josta kehtaan sitten siirtää Suomen Sotilas-julkaisuun sytyttimistä.
En ole tykkimies, vaikka sytytin löytyy taskusta jos toisesta ja näinpä: » Epäsuoran tulen katastrofi talvisodassa

Toisessa Maailmansodassa teollisen tuotannon, optimoinnin kehitysharppaus oli kai valtava.
Tuo sytytin oli suomalainen detalji, mutta jenkkien lentsikka-laiva-automobiilituotannon järkeily vaikuttaa näin jälkikäteen helvetin uskomattomalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös