Tinder – statsit & keskustelu

  • 683 229
  • 1 835
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Tässä on vain se ongelma, että jos teininä/nuorena aikuisena ei ole saanut näitä kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta (tai samasta, tai mistä tahansa riippuen suuntautumisesta), niin lähtee melkoiselta takamatkalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta tässä on ikään kuin hyväksyttävä se että todennäköisesti tulevat treffikumppanit ovat huomattavasti kokeneempia. Snakster tuossa antoikin erinomaisia vinkkejä siitä mistä kannattaa lähteä liikkeelle, kyllä se siitä.
Tiedostan varsin hyvin, että olen rookie-pelaaja iässä jossa monella muulla olisi takana jo kymmenisen vuotta kokemusta niinsanotusti isoista peleistä. Olen myös sen verran rehellinen itselleni, että myönnän avoimesti @JYP#44 osuvan oikeaan siinä että itsetunnossani on puutteita. En mä nyt mitenkään sairaalloisen lihava onneksi ole, hieman vaan ylimääräistä massaa keskivyötärössä ja tiukan kuntokuurin aloittaminen ei lieneisi huono idea, niin että sipsien syönti jäisi samalla vähemmälle.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, aion olla nyt aiempaa avoimempi enkä sulje esim. salimuijia (kunhan nyt ei asu salilla) tai eläinallergikkoja automaattisesti pois, jos profiili on muuten mielenkiintoinen. Kiitos kaikille tähänastisista neuvoista!
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Kiitos. Noin muuten otan kyllä mielelläni deittailuvinkkejä vastaan.

Otatko oikeasti? Vähän tuntuu että sä haluat vain kehuja ja kannustusta, et ollenkaan kritiikkiä. Ihan näin neutraalisti, kritiikistä oppii parhaiten. Vieläkään et ole kertonut esim. mitä sulla olisi tuoda suhteeseen? Kirjoita se ainakin sinne deittisovelluksiin.

Miten muuten Valo-sovellus? On tarkoitettu uskovaisille sinkuille.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Otatko oikeasti? Vähän tuntuu että sä haluat vain kehuja ja kannustusta, et ollenkaan kritiikkiä. Ihan näin neutraalisti, kritiikistä oppii parhaiten.
Kyllä mä olen jokaisen viestin johon mut on tägätty/mulle vastattu lukenut, vaikka en jokaista jaksa yksitellen kommentoida, ja ottanut ne deittailuvinkit ns. korvan taakse, joita pidän hyödyllisinä.
Miten muuten Valo-sovellus? On tarkoitettu uskovaisille sinkuille.
Katsotaan jos jossain vaiheessa. En pysty kunnolla keskittymään kuin yhteen deittisovellukseen kerrallaan :D
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tuosta nyt jää vaan vähän sellainen kuva, että samaan aikaan ehkä tiedostetaan olevansa kokematon, mutta samaan aikaan jää silti jopa vähän ylimielinen kuva noin vaativilla "speksiluetteloilla".
Ei saa olla läski, ei saa kuitenkaan urheilla liikaa, mutta samaan aikaan ei itsekään olla huippukunnossa ja on ylimääräistä vyötäröllä jne.

Näillä tiedonmuruilla mitä on täältä viestejä lukenut, niin valitettavasti täytyy ikävästi sanoa, että kyllä ne salimuijat rajaa @Breeze Harbour pois, et sinä heitä.
Joo siis mul tuli Tinderissä eräs M******* vastaan ja hänellä luki biossa että etsitään tenniskaveria kesäksi. Laitoin viestiä, tyyliin "täällä yks potentiaalinen tenniskaveri." emojin kera. Kului yli kolme viikkoa, ei vastausta joten poistin tykkäykseni.

Harmi, koska oli ihan tavallisen näköinen neito, johon olisin voinut haluta tutustua. Miksi tykätä toisen profiilista, jos ei vaivaudu edes vastaamaan, kun matchi laittaa viestiä. "Ei kiinnosta enää, sori." olisi sekin varsin käypä vastaus.
Koska hän on varmaan saanut sanasta sanaan tuon saman viestin kymmeniltä eri kandidaateilta ja ehkä poiminut sieltä mielestään "kiinnostavimman", ehkä sellaisen joku erottuu viestissä jollain tavoilla tai sitten puhtaaasti ulkoisesti ja profiililtaan vaikutti kiinnostavalta.

Kylmä fakta on kyllä myös se, että jos Tinderissä ei saa juurikaan tykkäyksiä, niin jotain vikaa on siinä omassa pärstässä, profiilissa tai fiiliksessä mikä niistä lähtee toiselle.
Kylmä fakta on myös se, että deittisovelluksissa miehiä on moninkertainen määrä naisiin verrattuna, joten kilpailu on kovaa ja kannattaa myös olla keulimatta liikaa niistä matcheista mitä tulee.
Se ei ole merkki minkäänlaisesta rakkaudesta tai edes kiinnostuksesta vielä lopulta.

Tässä on nyt kyllä merkit suoraan siihen, että vihdoin jos @Breeze Harbour löytää sopivan deittikumppanin ja tapaa tämän, niin odotukset on aivan jossain pilvilinnoissa ja pudotus voi olla aika raju.
Lähtisin kyllä ihan siitä, että niitä standardejaan laskee ja aloittaa siitä miten luontevasti käyttäydytään vastakkaisen sukupuolen kanssa, ei niin että etsitään sitä elämänsä rakkautta ja petytään, kun treffit ei sujunutkaan tai toinen osapuoli ei ollutkaan kiinnostunut.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tiedostan varsin hyvin, että olen rookie-pelaaja iässä jossa monella muulla olisi takana jo kymmenisen vuotta kokemusta niinsanotusti isoista peleistä. Olen myös sen verran rehellinen itselleni, että myönnän avoimesti @JYP#44 osuvan oikeaan siinä että itsetunnossani on puutteita. En mä nyt mitenkään sairaalloisen lihava onneksi ole, hieman vaan ylimääräistä massaa keskivyötärössä ja tiukan kuntokuurin aloittaminen ei lieneisi huono idea, niin että sipsien syönti jäisi samalla vähemmälle.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, aion olla nyt aiempaa avoimempi enkä sulje esim. salimuijia (kunhan nyt ei asu salilla) tai eläinallergikkoja automaattisesti pois, jos profiili on muuten mielenkiintoinen. Kiitos kaikille tähänastisista neuvoista!

Sitä kokemusta ei kerry olemalla nirso. Tai jos näytät nuorelta Ville Valolta, niin varmasti saat valita päältä kenet haluat. Mutta jos tämä olisi tilanne, niin tuskin täällä valittelisit miten ei tykkäyksiä tule.

Pointti on siinä, että heivaa turhat kriteerit hiuksista vittuun, ja menee rohkeasti tulta päin. Käy treffeillä, juttelee naisille ja hakee sitä kautta kokemusta. Tai jos joku mamma haluaa just sun kanssa heilutella peittoa, niin miksi ei? Paskaan seksiin ei kuole, ja tulee kokemusta siitäkin touhusta. Ja parhaimmassa tapauksessa nainen kehuu sinut maasta taivaseen, ja itseluottamus saa valtavan boostin.

Enkä tarkoita että nyt pitää tykätä kaikista sokeasti, mutta harvalla on tässä maassa mahdollisuus nirsoilla tosissaan.
 
Eläinallergiasta vielä sen verran, että mähän olen itse allerginen mm. kissoille ja koirille. Nykyisen vaimokkeen mukana tuli kaksi koiraa. Ensimmäiset kuukaudet söin allergialääkkeitä tarpeen mukaan, viimeiseen kahteen vuoteen en ole syönyt kertaakaan.
Ja sit tietty se, että kun niitä lemmikkejä ei vielä edes ole, niin ”vaatimuksena” allergiattomuus kuulostaa vielä oudommalta. Mutta jokainen toki speksaa kriteerit kuten parhaaksi näkee.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kylmä fakta on kyllä myös se, että jos Tinderissä ei saa juurikaan tykkäyksiä, niin jotain vikaa on siinä omassa pärstässä, profiilissa tai fiiliksessä mikä niistä lähtee toiselle.
Tähän päätelmään olen itsekin tullut. Ois pitänyt varmaan pyytää ChatGPT:tä kirjoittamaan mulle kiinnostava bio kun ilmeisesti en kovasta yrityksestä huolimatta itse osaa. Tähän hymiö.
 
Spire

Jäsen
Tiedostan varsin hyvin, että olen rookie-pelaaja iässä jossa monella muulla olisi takana jo kymmenisen vuotta kokemusta niinsanotusti isoista peleistä. Olen myös sen verran rehellinen itselleni, että myönnän avoimesti @JYP#44 osuvan oikeaan siinä että itsetunnossani on puutteita. En mä nyt mitenkään sairaalloisen lihava onneksi ole, hieman vaan ylimääräistä massaa keskivyötärössä ja tiukan kuntokuurin aloittaminen ei lieneisi huono idea, niin että sipsien syönti jäisi samalla vähemmälle.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, aion olla nyt aiempaa avoimempi enkä sulje esim. salimuijia (kunhan nyt ei asu salilla) tai eläinallergikkoja automaattisesti pois, jos profiili on muuten mielenkiintoinen. Kiitos kaikille tähänastisista neuvoista!
Jokaisella on ärsyttäviä piirteitä, ei kannata tosiaan sulkea ketään pois pelkästään niiden takia. Poikkeuksena tietysti esimerkiksi aivan totaalisen erilaiset elämänkatsomukset, jotka tekisivät seurustelusta mahdotonta. Mutta alkuun kun tarkoitus on vain kevyesti tavata uusia ihmisiä, ei kannata alkaa liian jyrkäksi. Rennosti vaan, tuli mitä tuli.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Päätin just että alan käyttämään taloyhtiön kerhorakennuksen kuntosalia, kun käyttömaksukin on vaatimaton pari kymppiä vuodessa. Ja huom. tein tämän päätöksen ensisijaisesti itseni takia, koska en ole varsinaisesti tyytyväinen nykyiseen kehonrakenteeseeni, mikä itsessään ruokkii huonoa itsetuntoa, mutta ei tuosta nyt varmaan haittaa ole sinkkumarkkinoillakaan että alan laihduttamaan.

Olisi oikeastaan pitänyt tehdä tämä jo paljon aikaisemmin. Syynä miksi en ole, ollut lähinnä oma viitsimättömyys. Tästä se lähtee!

Vähän OT joten sori siitä.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt tuntuu, että alkaa taas tällä erää olla @Breeze Harbour in kuulumiset käsitelty loppuun, mutta jos ei tällä haavaa enää tule kovin paljoa uutta käsiteltävää, niin eiköhän asiaan palata viimeistään muutaman kuukauden kuluttua. Kuitenkin ennen kuin annetaan keskustelun kokonaan hiipua, haluaisin vielä kysyä, että mikä on se varsinainen tai suurin ongelma: A) osumia ei tule riittävästi, B) osuman tullessa keskustelu ei etene, C) keskustelun jälkeenkään ei pääse treffeille vai D) treffit eivät johda haluttuun lopputulokseen?

Toimenpiteet ja suosituksethan riippuvat siitä, missä vaiheessa prosessia ongelmia esiintyy. Olen päätellyt, että kohta A ei ole ongelmista suurin, koska niitä osumia kuitenkin jonkin verran tulee, vaikka harvakseltaan. Myöskään D:stä ei ole kysymys, kun ilmeisesti koskaan ei olla päästy vielä niin pitkälle. Eli satsaus ennen kaikkea keskustelutaitoihin sekä kirjallisesti että suullisesti, niin jo alkaa tapahtua!
 
Jep, eiköhän se tuo B tässä vaiheessa ole. Toki jos osumia olis tullut enemmän niin olis tota B:täkin päässyt edes harjoittelemaan, mutta niin.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten jo aiemmin kirjoitin, aion olla nyt aiempaa avoimempi enkä sulje esim. salimuijia (kunhan nyt ei asu salilla) tai eläinallergikkoja automaattisesti pois, jos profiili on muuten mielenkiintoinen. Kiitos kaikille tähänastisista neuvoista!
Älä sulje pois myöskään niitä "XXL-kokoisia" matcheja. Kuten moni muukin on sulle jo sanonut, niin tärkeintä on hankkia niitä kokemuksia. Vaikka etenisi siihen pisteeseen semmoisen osuman kanssa joka ei sinua lähtökohtaisesti kiinnosta, että kävisit kerran esim. kahvilla, niin et menetä mitään mutta saat sen kokemuksen.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Helpointa harjoitusta ihmisten kanssa jutteluun saattavat olla juuri he, jotka eivät ole omasta mielestä kaikkein puoleensavetävimpiä ennakkoon ajatellen. Ei tarvitse jännittää, että tykkääkö tuo mun jutuistani vai pitääkö se minua tylsänä pässinä. Voi jutella rennompana ihminen ihmiselle ilman hermostuttavia odotuksia itseään ja toista kohtaan.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ei kannata sulkea ketään pois, mutta on se jotenkin jännää, jos se toinen on sitten heti täysillä mukana ja ite vaan kokemuksen takia liikkeellä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Mistä sen toisen mietteet tietää? Tiedä, vaikka hän harjoittelisi myös. Ei kaikki treffit koskaan merkitse kuin satunnaista kohtaamista.
No voi se keskustelussa tulla ilmi. Ainakin itellä on ollu sellaisia tilanteita, että toinen on odottanut näkemistä tosi, tosi paljon eikä ole olut mistään harjoittelusta kyse. Toki itsekkin sitten samalla tavalla.
 
kyyninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Englanti, paikalliset huumoriseurat
Pääasia kuitenkin, että ei muodosta pariutumisesta mitään pakkomiellettä ja siten pilaa muuta elämää ympäriltänsä - sellaisiakin tyyppejä on (yli 30 vuotiaitakin), jotka eivät muuta osaakaan ajatella, kuin päästä parisuhteeseen/vällyjen väliin ja siinä sitten ahdistuu/masentuu.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Pääasia kuitenkin, että ei muodosta pariutumisesta mitään pakkomiellettä ja siten pilaa muuta elämää ympäriltänsä - sellaisiakin tyyppejä on (yli 30 vuotiaitakin), jotka eivät muuta osaakaan ajatella, kuin päästä parisuhteeseen/vällyjen väliin ja siinä sitten ahdistuu/masentuu.
Tää on kyllä hyvä pointti. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin kannattaa ensin saada muut elämänalueet itselleen mieleisiksi, kuten harrastukset, ystävyysuhteet, terveys yms. Yrittää jättää sen pariutumisen/panemisen sinne prio-listan häntäpäähän, niin kas kummaa, sitten sen kumppanin löytyminen tuppaa tapahtumaan kuin itsestään.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Kävipä tuossa hassu juttu. Pari viime päivää OkCupidissa viettäneenä siellä liikkuu niin vähän ulkoisesti mun tyyppiä olevia naisia, siis varmaan 90 prosenttia on joko ulkomaalaisia profiileita (osa varmaan jopa feikkiprofiileja) tai muuten vaan "meh"-reaktion aiheuttajia.

No avasin äsken Tinderin ja huomasin yhtäkkiä swaippailevani oikealle ennätystahtiin. Kyllä olin muuten typerä hölmö kun ns. vierastin salilla käyviä naisia. Kohtahan se on mullekin arkipäivää kun huomenna aloitan treenikuurini.

PS. Lisäsin vielä maininnan saleilun aloittamisesta bioni loppuun. Tuskinpa tuosta haittaakaan on. Ehkä tää tästä ja tarvitsin vain viikon totaalibreikin tinderöinnistä? Niin sanotusti hard resetin tähän hommaan.

Edit: hassu juttu tääkin, yksi tykkäys poistui lähes heti kun muokkasin bioani. En ihmettelisi jos oli yksi niistä mainitsemistani XXL-kokoisista naisista. Jospa siellä joku vierasti salimiehiä kuten minä salinaisia aiemmin. En mene takuuseen, kun en tällä hetkellä Goldia käytä. Ja eipä tuolla väliä ole, mutta teinpähän tällaisen havainnon.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tää on kyllä hyvä pointti. Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin kannattaa ensin saada muut elämänalueet itselleen mieleisiksi, kuten harrastukset, ystävyysuhteet, terveys yms. Yrittää jättää sen pariutumisen/panemisen sinne prio-listan häntäpäähän, niin kas kummaa, sitten sen kumppanin löytyminen tuppaa tapahtumaan kuin itsestään.
No siis sama periaatehan elämässä ylipäätään sopii moneenkin asiaan. Yliyrittäminen harvoin tuo sitä parasta lopputulosta, vaan se tulee usein ikään kuin sivutuotteena rennon letkeällä asenteella kun asiaa ei ota liian vakavasti.

En ole mikään kokemusasiantuntija naisasioissa toistaiseksi, mutta tämä konsepti on osoittautunut useasti toimivimmaksi ihan normielämässä. Liiasta puristamisesta ja yliyrittämisestä ei seuraa muuta kuin töhöilyä ja epäonnistumista siinä mitä on liikaa tavoiteltu.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Joo-o. Sen kerran kun sitten saankin tykkäyksen täysin tavanomaisen perusnätiltä, vaaleahiuksiselta nuorelta naiselta, ei XXL-kokoinen, ei edes äiti kahdelle lapselle tai mitään sellaista. Tavallinen siro, nuori neito joka ei edes tupakoi, niin arvatkaa mitä Breeze teki? "Äh, toi saattaa olla vähän liian nuoren näköinen mulle kuitenki." *Swaippaa vasemmalle*

Tinder ilmoittaa hetken kuluttua että missasin matchin. Nyt oli sit sitten pakko hommata itelleni uudelleen Gold jotta voin korjata virheeni ja päästä kenties juttusille tämän sievän naisen kanssa, jolle onnistuin jotenkin keksimään syyn vasemmalle pyyhkäisemiselle.

Musta alkaa tuntua että en yksinkertaisesti osaa pelata Tinderiä ilman että näen koko ajan kuka minusta on tykännyt. Ilmaisversiolla onnistun kerta toisensa jälkeen pyyhkimään vasemmalle myös ne 50/50 tapaukset jotka ovat tykänneet musta.

Edit: tää viesti olis voinut hyvin mennä myös tonne kierrätyskeskuksen "Pitäisikö itkeä vai nauraa?" -ketjuun, mutta koska oli tästä ah niin ihanasta deittisovelluksesta kyse niin menkööt taas tänne.
 
Tätä viestiä lukiessa aloin muistelemaan, että tähän ketjuun oli kirjoitettu joku tämän suuntainen viesti...
En tarkoita olla mikään viisastelija @Breeze Harbour mutta tulee mieleen, että perustelet itsellesi kaikin tavoin, että ei tarvitse oikeasti kohdata ketään, ettet pety.

@Breeze Harbour , kun osumien määrä tuntuu pyörivän jossain välimaastossa 0...1, niin kannattaa joko a) olla kokonaan miettimättä ja swaipata kaikki oikealle tai b) poistaa koko sovellus tällä erää. Riippuu ihan siitä, haluaako oikeasti kehittyä asiassa vai käyttääkö senkin ajan johonkin kehittävämpään toimintaan ja unohtaa koko asia hetkeksi.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Ja ihmiset swaippailee kymmeniä tai satoja kertoja päivässä, eli en nyt ottaisi stressiä yhdestä swaippauksesta tai matchista. Se on vaan deittiappi.
 
Tuamas

Jäsen
Joo-o. Sen kerran kun sitten saankin tykkäyksen täysin tavanomaisen perusnätiltä, vaaleahiuksiselta nuorelta naiselta, ei XXL-kokoinen, ei edes äiti kahdelle lapselle tai mitään sellaista. Tavallinen siro, nuori neito joka ei edes tupakoi, niin arvatkaa mitä Breeze teki? "Äh, toi saattaa olla vähän liian nuoren näköinen mulle kuitenki." *Swaippaa vasemmalle*

Tinder ilmoittaa hetken kuluttua että missasin matchin. Nyt oli sit sitten pakko hommata itelleni uudelleen Gold jotta voin korjata virheeni ja päästä kenties juttusille tämän sievän naisen kanssa, jolle onnistuin jotenkin keksimään syyn vasemmalle pyyhkäisemiselle.

Toki muistaisin, että ainakin silloin ~5 vuotta sitten kun itse pelailin ko. peliä, se ”missasit osuman” tms. ei yleensä ollut se juuri ohi mennyt tyyppi, vaan se on keino saada sut ostamaan se gold-tilaus.

Ja miehenä ainakin silloin ainoa oikea taktiikka oli lyödä about kaikki oikealle, koska osumat ovat sen verran harvinaisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös