Hyvänä esimerkkinä minä: latasin alkuvuodesta ja otin goldin, tuli paljon matchejä kauniilta ja mielenkiintoisilta naisilta. Tykkäyksiä myös paljon muiltakin. Otin pienen tauon deittailusta ja laitoin profiilin piiloon useammaksi kuukaudeksi. Nyt kesällä palasin Tinderin pariin ilman goldia ja tsädääm ei muutakuin aropallo pyöri siellä.
Tämä on yleinen kokemus kaikille, koska Tinder antaa uusille käyttäjille alkuboostin. Tuoreet käyttäjät ovat jonkin aikaa, ehkä päivän tai pari, huippuprofiileja ja saavat paljon näkyvyyttä. Syitä tähän on ainakin kaksi, joista toinen on se, että käyttäjät ylipäätään haluavat nähdä uusia profiileja, eivätkä pyörittää samoja vanhoja päivästä toiseen. Toinen on sitten se, että annetaan uudelle käyttäjälle tavallaan valheellinen kuva siitä, minkä verran itse tuossa formaatissa kerää kiinnostusta. Parin päivän jälkeen se profiilin arvosana (eli kuinka moni ja miten suositut profiilit sinusta tykkäävät) asettuu kaikille sitten "oikeaan" näkymättömään tasoon, jonka perusteella näkyvyyttä jaetaan. Ja koska miehiä on suosituimmissa deittisovelluksissa reilusti enemmän kuin naisia, ei sitä näkyvyyttä riitä kaikille.
Tottakai tämä kaikki lopulta tähtää tavoitteeseen nyhtää käyttäjiltä rahaa, mutta efekti on sama riippumatta siitä tilaako heti goldin vai ei. Tinder varmasti laskee, että jos ihmisen totuttaa saamaan useamman matchin per päivä, tuntuu niiden vähittäinen pudottaminen pahalta ja saa ainakin harkitsemaan rahan käyttämistä, jotta pääsisi taas nauttimaan niistä mikroannoksista dopamiinia.
Jos haluaa hetken aikaa leikkiä suosittua profiilia käyttämättä rahaa, niin kannattaa käydä reissussa. Uuden käyttäjän boostin saa jos on uusi profiili toisella alueella. Tästä johtuu se toinen yleinen ilmiö näissä keskusteluissa, jossa joku kertoo käyneensä Helsingissä/Rovaniemellä/Roomassa ja saaneensa sieltä huomattavasti enemmän huomiota kuin kotikylän kylmiltä akoilta.
Paska appi se on, mutta nähdäkseni megakorporaation ahneutta isompi ongelma on epätasapainoinen jako sukupuolten välillä. Miehille ei tuppaa riittämään osumia ollenkaan ja naiset saavat niin paljon, etteivät voi olla ollenkaan varmoja kuka on tykännyt tosissaan ja kuka siksi, ettei jäisi kokonaan ilman matcheja. Minulle ja monelle muulle se kuitenkin on toiminut hyvin. Se on aivan totta, että miesten profiilien taso on keskimäärin surkea, joten pienellä panostuksella ja itsensä likoon laittamisella on helppo erottua joukosta. Sen jälkeen se on sitten itsestä ja omasta asenteesta kiinni mitä sieltä saa irti.