Mainos

Tinder – statsit & keskustelu

  • 697 128
  • 1 866

Undrafted

Jäsen
Ensinnäkin epäoikeudenmukaisuus ja oikeus toiseen ihmiseen ovat kaksi eri asiaa. Toisekseen eikö siellä sitten sinun mielestäsi ole naisten markkinat?
Ei minulla ole ollut mitään ongelmaa saada treffiseuraa, joten mitä merkitys jos ja luultavasti joku muu on saanut enemmän treffiseuraa? Suurin osa treffikumppaneistani ei ole ollut kiinnostunut toisista treffeistä, jotn voisin katkeroitus ja kirota maailmanvääryyttä. Voin myös tiedostaa, että en ole itse ollut kiinnostunut toisista treffistä suurimman osan treffikumppanietsa kanssa. Joten oikeastaan voisin kirota itseäni tai sitten keskityn posin kautta seuraaviin treffeihin uskoen kemioiden kohtaavan joku kerta. Ehkä jo ensi perjantaina, kun seuraavat treffit.

Tinderiäkin voi minusta kärjistäen käyttää kahdella tapaa. Joko swaippaa oikealle kaikki, joissa ei ole jotain syytä hylätä profiili tai swaippaa oikealle kaikki, joissa on joku syy kiinnostua. Hylkykriteerit ovat sitten yksilökohtaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Arkkienkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sain eilen illalla osuman poikkeuksellisen hyvännäköisen naisen kanssa. Jutun aloitus oli vähän nihkeää ja väkinäistä ja ajattelin että näinköhän tästäkään mitään tulee. No, siitä se viestittely jatkui kuitenkin yön tunneille ja lopulta ihan tasapuolisesti ja hyvässä hengessä jutut kävivät myös hyvin seksuaalissävytteisiksi. Olihan se hieman outoa heittää ventovieraan kanssa sellaista juttua, mutta molemmat tuntuivat heittäytyvän tilanteeseen sopivalla tavalla ja ajattelin, että ehkä pelaamalla korttini näin ja luomalla edes jonkinlaisen yhteyden tunteen, olen pienen askeleen lähempänä oikeita treffejä.

Päivällä sitten laitoin viestin ja ehdotin numeroiden vaihtamista ja WhatsAppiin siirtymistä. Tästä ei sitten mennytkään kovin kauaa, kun hän oli kadonnut. Jälleen kerran nettideittimaailma näytti sitä karvaista hanuriaan. Eniten tässä ottaa päähän se, että haluaisin niin kovasti ymmärtää, mitä taas tapahtui, mutta en vaan kertakaikkiaan ymmärrä. Jos hän oli feikki, niin ei voi ymmärtää kuka saa kiksejä tuollaisesta. Jos taas oli oma itsensä, niin ei voi ymmärtää miksi pitää kadota sanomatta sanaakaan. Jälleen kerran erehdyin luulemaan, että olisi se pienen pieni pohjatyö ja yhteys luotu seuraavaan steppiin, mutta ei.

Avaudun siksi, koska alkaa olla mitta täynnä näitä nettideittimaailman oikkuja. Mikä siinä on niin v*tun vaikeaa kohdata ja kohdella toisia ihmisinä? No, jos tästä taas jotain opin, niin enää en Tinderissä pitkään kirjoittele. Se on vaihto heti WhatsAppiin, pian treffeille, tai sitten ei ollenkaan. Alustana aivan perseestä, kun mahdollistaa tuon totaalisen katoamisen ihan koska vaan jälkiä jättämättä, paitsti toisen mieleen ja päänuppiin.
 
4

444

Täällä Helsingissä tulee vastaan tosi paljon (jopa pari per päivä) profiileja joissa naiset luonnehtii itseään sanoilla kuten "suvakkihuora", "vihervassarilehmä", "vihermädättäjä", "rotupetturi", "mamupatja".

Oli arvot ja tavat mitkä hyvänsä, niin miksi pitää puhua itsestään noin rumasti? Eikö silloin jo ole ikäänkuin tunnustanut tappionsa niille, jotka tuollaisia juttuja alunperinkin ovat heittäneet? Ehkä nämä ovat toisaalta jonkinlaisia meriittejä myöskin ja vetoavat tarkoitettuun kohdeyleisöön. Itse mietin asian niin, että jos ei itse anna itselleen tuon enempää arvoa, niin ei voi odottaa muidenkaan antavan.
Voisin kuvitella, että tuolla hätistetään vain saman tien pois kaikki elämäm_koululaiset lähettämästä dickpicejä. Toki sillä liukenee paljon myös fiksuja tyyppejä, kun ajatus on, että juttujen taso ei välttämättä päätä huimaa. Mene ja tiedä.
Itse en ole Helsingin alueella moisiin törmännyt, mutta voi myös olla, että hakukriteerimme ovat erilaiset. Itse huitoisin vasuriin moiset. Toki itse myös odotan naisen osaavan oikeasti kuvailla itseään myös sanallisesti ja kertovan lyhyesti, mitä haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Jos mietitään 35v työtöntä tai miesvaltaisella alalla toimivaa, joka ei käy baareissa koska ei jostakin syystä käytä alkoholia, ja kaveripiiri on suppea tai olematon eikä siihen kuulu naisia, niin mitä muita tapoja on kohdata vastakkaista sukupuolta kuin netti.
Hommaa koiran ja ei muuta kuin koirapuistoon. Kuulemma toimii.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi vaihto Whatsappiin? Itse olen tosi nihkeänä antamaan numeroni ennen ensitreffejä.
Jep. Muutama viesti ja jos toinen vaikuttaa selväpäiseltä niin treffikutsu. Monet naiset itseasiassa arvostavat suoraa ja nopeaa toimintaa.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Hommaa koiran ja ei muuta kuin koirapuistoon. Kuulemma toimii.

Voin vahvistaa. Varsinkin koiran ollessa pentu, pysähtyy valtava määrä naisia rapsuttelemaan kun toinen on niin ihana, ja siitä on aika helppo jatkaa juttua. Minä olin tuolloin parisuhteessa, joten en pyrkinyt tilanteita hyödyntämään, mutta ihan suoria kysymyksiäkin tuli, että voisko pentua tulla joskus katsomaan. Mutta ihan jäätävän helppoa oli saada juttuseuraa, tepasteli pennun kanssa eteenpäin ja naiset hoitivat aloitteet.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä on hyvä juttu (The Atlantic), joka avaa mainiosti Tinderin ja muiden sovellusten luomaa pariutumismaailmaa numeropelinä ja sitä, kuinka numerot voivat olla haitallisia ja tehdä haittaa itse kunkin hyvinvoinnnille.

Mielenkiintoista on se, että monet asiat, joita tekstissä käsitellään, ovat sellaisia että toisessa yhteydessä sanottuna luovat välittömän ''katkera misogynistinen valittaja'' -leiman. Toivottavasti tästä pikkuhiljaa päästään eteenpäin.
 
kamenski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voin vahvistaa. Varsinkin koiran ollessa pentu, pysähtyy valtava määrä naisia rapsuttelemaan kun toinen on niin ihana, ja siitä on aika helppo jatkaa juttua. Minä olin tuolloin parisuhteessa, joten en pyrkinyt tilanteita hyödyntämään, mutta ihan suoria kysymyksiäkin tuli, että voisko pentua tulla joskus katsomaan. Mutta ihan jäätävän helppoa oli saada juttuseuraa, tepasteli pennun kanssa eteenpäin ja naiset hoitivat aloitteet.

Tässäkin kuten kaikessa kanssakäymisessä harjattu pelisilmä on tärkeä. Itselläni sellaista ei ole, joten kaikki "saisko tulla rapsuttamaan" ehdotukset (joita minulle hyyvin harvoin tulee), luetaan sellaisenaan, eli se on koira mikä kiinnostaa, en minä.

Samasta syystä keskustelut ylipäätään jää aika lyhyeen kun olisi minusta aika creepyä jos koiraa rapsutellessa hihnan toisesta päästä alkaisi tulla jotain how yoou doing? juttua.
 
Perusjäbä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Itseäkin miehenä kiinnostaa ne koirat usein enemmän kuin naiset, sen verran vekkuleita yleensä ovat, pari kertaa se on naisiakin ihmettänyt, kun ei tullutkaan iskemään.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tässäkin kuten kaikessa kanssakäymisessä harjattu pelisilmä on tärkeä. Itselläni sellaista ei ole, joten kaikki "saisko tulla rapsuttamaan" ehdotukset (joita minulle hyyvin harvoin tulee), luetaan sellaisenaan, eli se on koira mikä kiinnostaa, en minä.

Samasta syystä keskustelut ylipäätään jää aika lyhyeen kun olisi minusta aika creepyä jos koiraa rapsutellessa hihnan toisesta päästä alkaisi tulla jotain how yoou doing? juttua.

Totta kai, mutta pointti olikin se, että tuossa tulee kanssakäymistä lähes väkisin. Sulla on pomminvarma jutunaihe, kun koirasta kysellään, niin luultavasti tiedät oman koirasi nimen, rodun, iän etc. Tulee juteltua sekalaisen sakin kanssa, ja ehkä huomaa että eihän tämä niin vaikeaa ole.

Aika useasti se ongelma on juurikin se, että ei uskalleta tehdä aloitetta ollenkaan. Ei sen aloitteen tarvi olla mikään "how you doing", kunhan menee juttelemaan vaan. Tai näin minä väitän, voi se olla että olen nykyajasta aivan pihalla.

Pelimiehet/naiset on sitten tietty erikseen. Tämä kategoria painaa itseluottamuksella eteenpäin, ja pelkkä rivouksien kuiskuttaminen riittää toisinaan. En ole koskaan tätä tajunnut, mutta en ole koskaan ollutkaan pelimies. Tämän sakin neuvot kannattaa unohtaa suoraan, toki itseluottamus on iso juttu, mutta jos värisevällä äänellä menee tuntemattomalla daamille selittämään miten aikoo "pa-pa-panna tajun kankaalle", niin poliisithan siitä saa perään.

Ja nuoremmille kaikista tärkein juttu, pakkeihin ei kuole!
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kerran teimme eräälle (miespuoliselle) kaverille pienen jäynän ja laitoimme hänen Tinderiinsä, että on kiinnostunut miehistä. Johan alkoi tykkäyksiä satelemaan.

Kyllä tämä sovellus on aivan muita kuin heteromiehiä varten olemassa.

Vähän joo. Kuitenkin hyvä app niillekin vaikka naisista tulee matcheja vähemmän.

Kyllä siellä paremmat markkinat homoille on koska kokolailla täydellinen sovellus niille jotka haluavat kokeilla m+m juttuja.

Ite en ole tavannut vielä ketään tuon kautta.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Sanokaa nyt vaikka että vaatiiko tää tinderi jonkun perkuleen älylaitteen? Onko vanhiksille jotain leppoistempoista deittipalstaa netissä jossa voisi sanoa että kahdenkymmenen vuoden erakkomatkan jälkeen olen valmis sulkeutumaan syliisi?

Harmittaa kun ei mitään osaa ja niin. Mutta punertavatukkaiselle hipahtavalle tytölle, jolla olisi rakkautta paljon jaettavana niin nyt olisi pörröinen söpö ja rakastava MIES tarjolla. Osaisi puutarhahommia, luotettava kuin fasaani. Kaipaa lämpöä mitä kenties sinulla juuri olisi jaettavana kunhan saadaan nää tontin puut tästä ekä kaadettua. Anteeks, ei tästä enempää. Luulen tähän tarvittavan älypuhelimia ja toistaiseksi ei ole näköpiirissä.

Suomi24 treffit oli ainakin kohtuu toimiva paikka vielä viitisen vuotta sitten. Toki miehiä paljon enemmän kuin naisia. Pari hyvää kuvaa ja hyvä esittelyteksti, niin eiköhän sieltä treffiseuraa löydy kunhan ei näytä ihan kotkan perseeltä ja osaa kommunikoida edes alkeellisella tavalla.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Mikko600, en minä avaa tuollaisia linkkejä ihan sokkona. Joko haluat vastata kysymykseeni tai sitten et.

Anteeks. En vain osaa ja se ei ole teidän vika. PS. Ajan muutenkin katsastamattomalla winseiskalla.

Huoh. Linkissä Tinderin nettisivut jossa voit rekisteröityä ja tehdä itsellesi profiiliin ja alkaa käyttämään Tinderiä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No mutta kun alun perin kysyin että vaatiiko jotain pirun älylaitetta? Äh nyt menee jankaamiseksi. Minä myönnän etten näitä tajua. Anteeks siitä. Mutta ihan varmaan tuolla on joku puna... No en jaksa enää tätäkään. Jatkakaa tinderöintiänne.
Voit käyttää samaa laitetta, jolla kirjoitit äskeisen viestisi Jatkoajan keskustelupalstalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
No mutta kun alun perin kysyin että vaatiiko jotain pirun älylaitetta? Äh nyt menee jankaamiseksi. Minä myönnän etten näitä tajua. Anteeks siitä. Mutta ihan varmaan tuolla on joku puna... No en jaksa enää tätäkään. Jatkakaa tinderöintiänne.

Sä käytät jatkoaikaa tietokoneella? Käytä sillä tietokoneella sitten Tinderiä myös. Älypuhelimiin saa myös Tinder-aplikaation.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Olipa outo keissi. Erään daamin kanssa juttelin Tinderissä, kun tämä oli lähtenyt kaverinsa synttäreiltä kohti kotia ja sopivasti puheenaiheeksi koitui lempiasiani eli ruoka. Tästä hetken puhuttuamme aihe kääntyi baarielämään ja siellä pyöriviin urpoihin ihmisiin, joista molemmilla oli samanlainen mielipide. Tultiin yhteistuumin lopputulokseen, että mitä elämässä muuta tarvitsee kuin salia, ruokaa ja Wolttia. Lisäsin vielä loppuun että olisi se tyttöystäväkin joskus kiva.

Seuraavaksi kun avasin sovelluksen, niin kyseinen nainen oli kadonnut matcheista.

Kehitin jo päässäni muutaman villin teorian, jonka tuumin hän minut mahdollisesti poisti.

1) Kun mainitsin, että tyttöystävä olisi joskus kiva, takertui hän tuohon sanaan "joskus" ja oletti, että haen pelkästään hetken huvia.
2) Hän ahdistui siitä, että mainitsin avoimesti haluavani tyttöystävän joskus (mainitsenhan tästä kuitenkin profiilissanikin).
3) Hän kyllästyi ihmisiin ja poisti koko Tinderin sattumalta juuri nyt yöllä.
4) Onnistui räpeltämään puhelintaan niin, että poisti vahingossa minut matcheista (on meinannut käydä itselle pari kertaa näin).

Tähän saagaan tuskin saadaan ikinä oikeaa vastausta.
 
abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
On hyvinkin mahdollista, että tänne ryntää moni ajatusmaailmaltaan realismista irtaantunut mikko sepustamaan asiaa, jossa pitää katsoa peiliin ja sitä ja tätä. Asia ei ole näin. Kyllä, moni mies on vitun idiootti Tinderissä, mutta he ansaitsevatkin huonoa kohtelua. Kukaan ei liene toista mieltä tässä. Yhtälailla faktaa on se, että suurin, kyllä, suurin osa suomalaisista, valkoihoisista, suomenkielisistä naisista haluavat parisuhteen, mutta pelkäävät yli kaiken samaa asiaa, koska "mies saattaa olla takertuja, väkivaltainen, kiroilija, tupakoija, sähköpyörätön, äänestämätön" ja tätä rataa. Eli, hän poisti sinut, koska noi sun sanat sanat on suomalaisen, valkoihoisen, suomenkielisen naisen mielestä epätoivoisen miehen merkki, ja se on pahinta koskaanikinämissään. Kuuntele mua, älä noita muita. Mulla ei koskaan ole ollu vaikeutta löytää parisuhdetta, mutta on ollu vitun vaikeaa löytää naista, joka haluaa ihan vain perheen ja olla rakastettu. Rakastettuna oleminen on vaikea asia nykylikoille. Suomalaisen valkoihoisen ja suomenkielisen naisen pitää dokaa viskii, piereskellä, jumppaa benjihyppyjä joka päivä, olla puoleltakin keholta tatuoitu ja vielä pitää skruudata ja kehua alatimorilaista nuudelskonkäyttää tunteakseen olevansa nainen ja olevansa hyväksytty omassa vertaisryhmässään. Eli, älä koskaan sano suoraan yhdessäkään viestissä KAIPAAVASI parisuhdetta tms. Voit sivulta aihetta, jos nainen ottaa asian esille, mutta muuten nou nou. Jos keskustelukumppani on ulkkari, ni käyttäydy päinvastoin ja hehkuta miten haluat perheen ja tyttöystävän ja näin.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Eli, hän poisti sinut, koska noi sun sanat sanat on suomalaisen, valkoihoisen, suomenkielisen naisen mielestä epätoivoisen miehen merkki, ja se on pahinta koskaanikinämissään.
Voipi olla. En jäänyt asiaa kauheasti harmittelemaan, koska ei kukaan ns. normaali ihminen toista vain poista yhtäkkiä matcheista, jos on eri mieltä jostain asiasta. En ole muutenkaan ikinä ymmärtänyt tuota poistelua, mutta ehkä se on sitten naisten juttu.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Olipa outo keissi. Erään daamin kanssa juttelin Tinderissä, kun tämä oli lähtenyt kaverinsa synttäreiltä kohti kotia ja sopivasti puheenaiheeksi koitui lempiasiani eli ruoka. Tästä hetken puhuttuamme aihe kääntyi baarielämään ja siellä pyöriviin urpoihin ihmisiin, joista molemmilla oli samanlainen mielipide. Tultiin yhteistuumin lopputulokseen, että mitä elämässä muuta tarvitsee kuin salia, ruokaa ja Wolttia. Lisäsin vielä loppuun että olisi se tyttöystäväkin joskus kiva.

Seuraavaksi kun avasin sovelluksen, niin kyseinen nainen oli kadonnut matcheista.

Kehitin jo päässäni muutaman villin teorian, jonka tuumin hän minut mahdollisesti poisti.

1) Kun mainitsin, että tyttöystävä olisi joskus kiva, takertui hän tuohon sanaan "joskus" ja oletti, että haen pelkästään hetken huvia.
2) Hän ahdistui siitä, että mainitsin avoimesti haluavani tyttöystävän joskus (mainitsenhan tästä kuitenkin profiilissanikin).
3) Hän kyllästyi ihmisiin ja poisti koko Tinderin sattumalta juuri nyt yöllä.
4) Onnistui räpeltämään puhelintaan niin, että poisti vahingossa minut matcheista (on meinannut käydä itselle pari kertaa näin).

Tähän saagaan tuskin saadaan ikinä oikeaa vastausta.
Todennäköisesti luonut profiilin nousuhumalassa eilen, kun lähtenyt viihteelle. Poistanut sitten viihdeillan jälkeen. Moni tuntuu syystä tai toisesta tekevän näitä "yhden illan profiileita" ilman sen kummempaa päämäärää.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Yleisin matchin poistuminen mulla on kun saan toisen innostuun ja sit se kysyy että nähdäänkö illalla? Vastaan joka kerta että mulla on yövuoro töissä(saattaa olla niin en periaattessa valehtele). Niin yleensä sen jälkeen ei kuulu mitään.

Ne jotka sanoo että katotaan jonain parempana aikana sit niin pääsee jatkoon ja seksinvonkaajat vetäköön tumppuunsa.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sain eilen illalla osuman poikkeuksellisen hyvännäköisen naisen kanssa. Jutun aloitus oli vähän nihkeää ja väkinäistä ja ajattelin että näinköhän tästäkään mitään tulee. No, siitä se viestittely jatkui kuitenkin yön tunneille ja lopulta ihan tasapuolisesti ja hyvässä hengessä jutut kävivät myös hyvin seksuaalissävytteisiksi. Olihan se hieman outoa heittää ventovieraan kanssa sellaista juttua, mutta molemmat tuntuivat heittäytyvän tilanteeseen sopivalla tavalla ja ajattelin, että ehkä pelaamalla korttini näin ja luomalla edes jonkinlaisen yhteyden tunteen, olen pienen askeleen lähempänä oikeita treffejä.

Päivällä sitten laitoin viestin ja ehdotin numeroiden vaihtamista ja WhatsAppiin siirtymistä. Tästä ei sitten mennytkään kovin kauaa, kun hän oli kadonnut. Jälleen kerran nettideittimaailma näytti sitä karvaista hanuriaan. Eniten tässä ottaa päähän se, että haluaisin niin kovasti ymmärtää, mitä taas tapahtui, mutta en vaan kertakaikkiaan ymmärrä. Jos hän oli feikki, niin ei voi ymmärtää kuka saa kiksejä tuollaisesta. Jos taas oli oma itsensä, niin ei voi ymmärtää miksi pitää kadota sanomatta sanaakaan. Jälleen kerran erehdyin luulemaan, että olisi se pienen pieni pohjatyö ja yhteys luotu seuraavaan steppiin, mutta ei.

Avaudun siksi, koska alkaa olla mitta täynnä näitä nettideittimaailman oikkuja. Mikä siinä on niin v*tun vaikeaa kohdata ja kohdella toisia ihmisinä? No, jos tästä taas jotain opin, niin enää en Tinderissä pitkään kirjoittele. Se on vaihto heti WhatsAppiin, pian treffeille, tai sitten ei ollenkaan. Alustana aivan perseestä, kun mahdollistaa tuon totaalisen katoamisen ihan koska vaan jälkiä jättämättä, paitsti toisen mieleen ja päänuppiin.
Eipä siinä välttämättä muuta ole ollut taustalla, kuin että halunnut viihdyttää itseään sen yhden illan verran ja sinä satuit olemaan sillä hetkellä sopiva avustaja. Ei ole ajatellutkaan mitään enempää teidän välille ja numeroa pyydettyäsi päätti sitten lyödä linjat poikki. Tiedän, että pahalta tuntuu itsestä, koska vastaavaa on tullut koettua, mutta semmosia ne on. Pitää siirtyä itsekin eteenpäin.

Tuosta numeroiden vaihdon ajoittamisesta sekä "nopeasta toiminnasta" treffien suhteen on monenlaisia kokemuksia itsellä. Välillä itsekin pyrin siihen että matchin kanssa sais treffit nopeasti sovituksi jos yhtään kemiaa on löytynyt. Se vain on tupannut hyydyttämäön keskustelun täysin. Osalta on tullut kommenttiakin siitä, että onpa ripeää toimintaa, muttei ole johtanut mihinkään. Keväällä kun viimeksi tinderiä käytin, tuntui toimivan paremmin kun antoi keskustelun edetä rauhassa ja jossain vaiheessa naiset itse olivat jo kyselemässä treffien perään. Ehkä siinä oli hieman esitystäkin päällä ettei itseä muka kiinnostaisi, mikä vaati hieman itsekuria, mutta näköjään kannatti. Siinä samassa oli sitten helppo kysyä numeroiden vaihtoa eikä ne siihen kariutuneet. Toki tuon naisen, kenen kanssa sitten kehittyi muutaman kuukauden etäsuhde, kokemukset numeroiden vaihtoon liittyen olivat melko negatiiviset. Vuoden takainen tinder kumppani oli pommittanut monta kuukautta puheluilla ja viesteillä vaikka oli tehty selväksi, ettei kiinnosta. Ymmärrän siis, jos eivät ihan heti halua olla jakamassa numeroaan. Se pitää vain saada naisen luottamus puolelleen, ettei numeron saatuaan ole häiriöksi toiselle. Siinä mielessä ensitreffit ilman numeroiden vaihtoa voi ollakin ihan toimiva taktiikka. Itsellä on kyllä onnistunut se luottamuksen rakentaminen ihan viestienkin perusteella, mutta kyllähän maailmaan monenlaista manipuloijaa mahtuu.

Voi toki olla alueellisiakin eroja. Tuntuu että pohjoissuomalaiset naiset ovat avoimempia/rohkeampia kuin eteläsuomalaiset. Toki kokemukset on vielä aika vähissä, joten ehkä yleistämään ei kannata lähteä.

Nyt on muutama viikko tuostaa suhteen päättymisestä mennyt ja alkaa hiljalleen fiilis olla sellainen, että voisi alkaa tosissaam katsomaan eteenpäin myös naisrintamalla. Avaamaan tinderin, innostumaan ja ehkä taas pettymään jonkin ajan päästä. Mutta eipä siinä mitään. Itseasiassa tuossa on jo luonnos tinder profiiliin kehitteillä mitä aina välillä ajankuluksi olen silmäillyt ja viilaillut. Toisaalta vanhallakin tuli matcheja yli omien tarpeiden, joten kannattaako lähteä muuttamaan. Joskus olen kuullut, että sopiva pituus profiilin tekstille on merkkimäärältääm noin puolet maksimimäärästä, eli 500 merkistä. Kuviakin voi päivittää, mutta se on jo melkein hoidettu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös