Päätin noin vuoden tauon jälkeen itsekin kokeilla tinderöintiä uudestaan. Avioerosta tulee kuluneeksi aivan juuri parisen vuotta, joten pikkuhiljaa taas pitäisi yrittää muistella, miten niiden naispuolisten kanssa oikein oltiinkaan..
Sellainen ilmiö on pistänyt silmään, että tinderissä näyttää olevan todella paljon pitkiä naisia, sellaisia 180-185cm. Noinkohan heidän on sitten jotenkin keskimääräistä vaikeampi pariutua, mene tiedä häntä. Toki itse en heikäläisistä olekaan kiinnostunut, sillä minulle näin karvan yli 170 miehenä jo sellainen 175cm pitkä nainen alkaa olla luonnottoman pitkä *hymiö*
Matcheja on tullut , ja turvaväli kävelylläkin on tullut käytyä erään neitosen kanssa, ja uskalsipa tuo päästää minut sitten jopa kotiinsakin. Kuitenkin yhteistuumin totesimme, että ei tästä mitään parisuhdetta tule. Muutoin on sitten ollut sitä tinderissä matchien kanssa ilmeisesti hyvin klassista, että jos heitän kokeeksi jonkun avausviestin jollekin niin minut poistetaan vastaamatta, kerran minut poistettiin jopa kesken keskustelun. Saattoi olla etten vastaillut riittävän nopeaan tahtiin, ja siellä oli daamilla mielenkiintoisempia keskusteluja menossa. Poistin silti itsekin yhden matchin kesken keskustelun, koska hän kertoi että on ollut sinkkuna virallisesti kolme viikkoa (epävirallisesti kuulemma silti jo helmikuusta asti). Totesin heti, että koska en muutenkaan ollut innostunut, niin miksikään laastariksi en todellakaan ryhdy. Jos neiti on niin läheisriippuvaista sorttia, että kolme viikkoa erosta on jo tinderissä, niin se on välitön turnoff minulle, olen nimittäin elämässäni nähnyt läheisriippuvaisia ihmisiä, ja se on aivan kauhea ihmistyyppi..
Saas nähdä mitä vastaan tulee jatkossa, josko tällä nyt jaksaisi itseään ainakin jonkin aikaa viihdyttää..