Teemu Selänne kertoo puolisonsa Sirpa Selänteen antaman haastattelun seurauksista 23 minuuttia -podcastin tuoreessa jaksossa.
www.is.fi
– Yksi sanoi, että häntä hävettää, että hän on ollut joskus mun fani. Sanoin takaisin, että mua hävettää, että mulla on ollut tollanen fani kuin sinä, Selänne täräyttää podcastissa.
Huhei.
Lainauksista päätelleen tämän pellen parhaita ystäviä maailmassa pitäisi olla mm putte possu naapurimaasta, sekä tietenkin varmaan vessan seinällä roikkuu kyynärpäätaktikko hitlerin kuva.
No eipä tämä gaiffari ole koskaan oikein ymmärtänyt mitään nöyryydestä ja kiitollisuudesta, ja jo uransakin aikana osoitti olevansa melko ahne jäppinen, ja jäänyt kiinni siihen näemmä koko elämäkseen.
Virhe itsellä tapahtuu siinä, että lukee näitä juttuja edes täältä, sillä kaiken kaikkiaan en kauheasti kykene ymmärtämään ihmisten halua seurailla näitä "sometähtösiä", sen sijaan että jättäisivät omaan arvoonsa käymään keskutelua itsensä kanssa.
Mikähän vimmaa ihmisillä on saada olla jotenkin osana näiden "julkkisten" elämää, ja tosiaankin käyttää aikaansa siihen, että käy luekelemassa ja kannustelemassa näitä siellä heidän alustoillaan, kun voisi jo alun alkaenkin tosiaankin jättää ihan omaan arvoonsa. Fanitus on kyllä niiin mystinen laji, että ei pieni ihminen oikein millään ymmärrä sen välttämättömyyttä joillekin.
Tässä yrittänyt keksiä, että ketä hittoa niin paljon "fanittaisi", että menisi seuraajaksi, saati sitten vielä, että maksaisi jostakin seuraamisesta.
Mutta niin pitkälle ei tosiaan itselläkään järki pelaa, että jättäisi nämäkin uutisoinnit kokonaan klikkailematta, vaikka aika hyvin niitä jo onnistuukin välttelemään nykyisellään.
On toki olemassa ihmisiä, joiden jotakin -en sanoisi välttämättä että saavutuksia- elämän alaa arvostaa, ja olisi mukava esim törmätä kadulla, ja mennä istuskelemaan kahville ja jutustelemaan aiheesta, mutta hyvin pitkälle siinä se. Ongelmia myös sen suhteen, että en oikein millään osaa -enkä näemmä edes opi- asemoimaan ketään toisen yläpuolelle sen asemansa tai saavutustensa vuoksi, ja arvostakin enemmän sellaisia ihmisiä, jotka osaavat myös olla nöyriä sen edessä, mitä elämä heille on tarjonnut.
Kyynärpään heiluttelijoitakin olen eri töissäni kohdannut, ja erityisestkin vielä jos tilanne yrityksissä on kriisiytynyt, enkä totisesti osaa heitä juurikaan ihmisinä arvostaa. Saavutustensakin vaatimattomuudesta huolimatta, tunne kyllä hyvinkin ihmisiä, jotak aihan varmastikin ovat olleet kovia tekemmään vaikkapa sitä työtä, joten oppinut myös ymmärtämään ihmisten onnekkuuden sen suhteen, että se ei aina ole lainkaan sidottu siihen työmäärään jonka tekevät, vaan ihan moneen muuhunkin yksityiskohtaan, joiden myötä vähän nöyrempi ihminen voisi ymmärtää olevansa hyvinkin onnekas.
Teemulta, ja näemmä haastavan työuran tehneeltä vaimoltaan näemmä puuttuu jotakuinkin kokonaan kyky ymmärtää sitä tosiseikkaa. En arvosta!
