Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

  • 703 199
  • 3 544

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ja eikös Selännettä kritisoida nyt aika ajankohtaisista teoista, ei jostain ysärin alkuajoista? Olisi kieltämättä erikoista jos tuolloin olisi kritisoitu Teemun vuoden 2022 touhuja.
Kyllä siitä Ruskon Motorestilla puhuttiin jo silloin, että takuulla mokaa itsensä viimeistään 2022 ja hyvin osuttiin oikeaan. Ei ollut silloin tunnareita Twitteriin niin jäi juttu sinne kahvipöytään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse syytän ennen kaikkea mediaa siitä, että tällainen tilanne on syntynyt. Toisaalta on erittäin aiheellista myös kysyä, miksi näin on käynyt.
Selänteestähän alettiin kirjoittaa pk-seudun mediassa Super-Teemuna jo 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa koko maassa ei tuntunut muita pelaajia olevankaan kuin Teemu Selänne. Tämä oli tavallaan ymmärrettävää sillä suomalaisessa urheilussa ja jääkiekossa erityisesti oli silloin valtava tilaus Selänteen kaltaiselle hahmolle eikä hänestä ole mielestäni liioiteltua puhua suomalaisen urheilun ensimmäisenä tietoisesti rakennettuna mediatuotteena. Tähän hänen luontaiset ominaisuutensa ovat myös antaneet mahdollisuuden: en tiedä onko suomalaisen urheilun historiassa ollut toista henkilöä joka olisi ollut yhtä aikaa yhtä hyvä urheilija ja viihtynyt yhtä vaivattomasti huomion keskipisteenä.

Kultapojan täydellisen imagoon on tietysti kuulunut täydellinen parisuhde, tai ainakin illuusio sellaisesta, kuva johon yllättävän monet ovat halunneet uskoa. Ehkä se on jotain suomalaisissa syvällä asuvaa, vaikeasti myönnettävää ja selitettävissä olevaa glamourin kaipuuta joka toisissa yhteyksissa näkyy esimerkiksi kuninkaallisten fanituksena. Voihan jopa olla että "Teme ja Sipe" edustavatkin joillekin jonkinlaista kuninkaallisuutta Suomessa. Varmaa on joka tapauksessa se että Selänteillä on myyty vuosikymmenten mitassa niin järjetön määrä lehtiä että toimittajien kynnys puuttua siihen että keisarilta puuttuukin osa vaatteista on kasvanut korkeaksi; niin korkeaksi kaiketi ettei voida puhua kynnyksestä vaan koko kerrostalosta.

Toisaalta toimittajien jos kenen pitäisi kertoa totuus ihmisistä eikä ylläpitää kaupallisista syistä kuvaa joka ei pidä paikkaansa. Kertoo jotain mielenkiintoista mediasta ja tästä yhteiskunnasta että meille myydään ihanneavioliittona mallia jossa mies on mahdollistanut hulppean elämän, nainen hoitanut lapset kotona ja mies saanut vastineeksi luvan uittaa katkarapuaan vieraissa matalikoissa kunhan käyttää kortsua. Ehkä yllättävän moni mies sittenkin haluaa olla ja elää kuin Teemu Selänne ja yllättävän moni nainen haluaisi sellaisen miehen kuin Selänne, pikkuvioista kuten pettämisistä huolimatta.

Oli miten oli, minusta on hyvä että näitä asioita tulee esiin ja niistä keskustellaan. Minua(kin) häiritsee monessa paikassa toistuva argumentti jossa Selänne on legenda jota ei saisi arvostella. Selänne todella on legenda mutta myös ihminen joka itse valinnut elää elämäänsä julkisuudessa. Julkisuus taas on peliä jossa voitetaan tai hävitään ja Selänne on saanut yli 30 vuotta pelata lähes täysin omilla säännöillään. Siksi arvostan niitä toimittajia jotka ovat nyt uskaltaneet arvostella hänen somekäytöstään, heihin kohdistuneista solvauksista huolimatta.

Selänteen legendaa ei mielestäni tarvitse tahria enempää kuin on "pakko". Itse kuitenkin toivon että nuoremmasta pelaajasukupolvesta kasvaisi uusia kultapoikia jotka edustaisivat elämällään hiukan modernimpia arvoja.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Toisaalta toimittajien jos kenen pitäisi kertoa totuus ihmisistä eikä ylläpitää kaupallisista syistä kuvaa joka ei pidä paikkaansa.
Juuri näin. Elmo-lehden Samuel Savolainen kirjoitti jo vuosi sitten hyvän kolumnin, jossa pohdiskeli Selänteen hahmon eri puolia:

 

redpecka

Jäsen
Teemu on siis kutsunut Sihvosta luuseriksi, kannattanut Trumpia ja sitten on jotain epämääräisiä vihjailuja, että on ollut joskus ikävä jollekin ihmiselle.

Ja näiden perusteella on ansainnut tämän monta sivua jatkuneen dissaamisen?

Ok.
Onhan tässä ketjussa myös puolustettu Temeä ja ihmetelty dissaajia.

Joskus tämä Teemu-ketju kuleksi pitkin keskustelupalstaa, mutta nyttemmin vakiintunut Vapaan keskustelun puolelle otsikolla "Teemu Selänne - liikemies ja & some-vaikuttaja".

Mielestäni suht hyvin pysytty otsikon aiheessa vaikka välillä halutaankin muistella jääkiekkosuorituksiaan. Sekin on toki hyvä, jotta nuorempi polvi tietää kuka tämä on ja mistä tuli alunperin kuuluisaksi.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Eli, siis Teemu Selänteen asioita tai hänen edesottamuksiaan julkisuudessa ei saisi pohtia, koska...? Koska pitäisi olla hänen välittömässä lähipiirissään voidakseen tehdä niin? Hauska ajatus, mutta ei toimi reaalimaailmassa. Kirjoituksestasi sai myös sellaisen käsityksen, että Teemua arvostelevat ja hänestä keskustelevat ihmiset olisivat hänelle jollain tavalla kateellisia. Kysyn edelleen, että mistä? Urasta? Rahasta? Ulkonäöstä?
Totta kai saa pohtia. Ja nimettömät julkkisjuoruthan ovat internetin ydintä ja niitähän on keskustelupalstat pullollaan. Kuka tahansahan voi netissä väittää mitä tahansa ja millä motiiveilla tahansa. Erityisesti kansainväliset julkkisnaisethan saavat näistä juoruista suurimman osan väärennettyine kuvineen. Ja varmasti kateus näyttelee näissä vähintäänkin jotain roolia. Ehkä Teemunkin kohdalla jotain, ei toki missään nimessä välttämättä sinun kohdallasi. Urheilutähdillä ei mielestäni useimmiten ole kyse kateudesta, vaan siitä että pelaaja on pelannut väärässä joukkueessa omasta näkökulmasta. Mutta hienoa, että tunnet Teemun henkilökohtaisestikin niin hyvin, että olet syvällisesti ehtinyt pohtia hänen eri puoliaan ja käyttäytymistään eri tilanteissa ja jakaa näistä kirjallista analyysia esim. täällä. Analyysi varmasti kiinnostaa monia. Varmaan joku on tehnyt vastaavaa analyysia vaikkapa esimerkillisen maajoukkuekapteeni Mikko Koivun edesottamuksista.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Juuri näin. Elmo-lehden Samuel Savolainen kirjoitti jo vuosi sitten hyvän kolumnin, jossa pohdiskeli Selänteen hahmon eri puolia:

Hyvä kolumni. Tämän ketjun aiheeseen osuu erityisen hyvin seuraava kohta:

"Olen jälkeenpäin miettinyt, kuinka todellinen Selänteestä syntynyt tähtikultin piirtämä kuva oli. Voiko kukaan olla oikeasti sellainen kultapoika, jonka teflonmaiseen pintaan ei tartu mikään lika?

Vai oliko se vain se kuva, jonka me kaikki halusimme Selänteestä nähdä?" (boldaus oma)


Juuri tätä tapahtuu ja on tapahtunut lukemattomien ihailtujen ihmisten osalta. Esimerkkejä on valtavasti, mutta yksi kuvaavimmista koskee The Beatlesia. Yhtyeestä luotiin etenkin sen alkuaikoina niin fanien kuin median taholta kuvaa mukavina ja viattomina poikina, eikä kukaan pitänyt kornina, että he vielä vuonna 1964 julkaisivat sellaisia kappaleita kuin "I Want To Hold Your Hand". Mukavat pojat unelmoimassa, että saisivat pitää tyttöä kädestä. Kivaltahan sellainen kuulostaa. Samat jantterit olivat kuitenkin jo viettäneet melkoista seksihurjasteluelämää, etenkin Hampurissa, jossa jokaiseen heistä tarttui tiettävästi tippurikin. Vaikkei tuolloin vielä varsinaisesti vietetty keltaisen lehdistön aikaa, modernimmista viestimistä puhumattakaan, eivät beatlejen todellinen tausta ja luonteet olleet fanien tietämättömissä. Mutta miksi kiusata itseään ikävillä asioilla, kun on paljon mukavampaa uskoa kaikkeen mukavaan – tai ainakin unelmoida, että se voisi olla totta?
 

Karra

Jäsen
Ei minulla Teemun käytöksestä ja kirjottelusta ole juuta eikä jaata sanottavana. Siinäpähän kirjottelee mitä kirjottelee, ei vaikuta minun kuvaan Selänteestä. Jokaisen on saatava mielipiteensä sanoo mut enemmän ihmettelen tämän Wänströmin kirjotusta Teemusta. Wänström saa sanoo mielipiteesä mediassa Selänteestä mut selänne ei saa sanoo Wänströmin mielestä mielipidettään Petteri Sihvosesta??
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Jos sanoisin sinulle @Karra, että kirjoituksesi on idioottimainen ja käytöksesi tällä palstalla leimaa sinut totaaliseksi uuvatiksi ja luuseriksi, niin lukisitko sen niin, että et minun mielestäni saisi tähän ketjuun kirjoittaa?

Oma asiansa on kannattaako veriruplaretkeltä palaavan seuran kasvoiksi haluavan käyttäytyä somessa niin kuin nyt on käyttäytynyt. Aika moni mediassa ja muuallakin on ollut sitä mieltä, että ei ehkä kannattaisi.
 

Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Teemu olisi myös halunnut mennä Suomessa istumaan sakkonsa päiväkotiin, eli vankilaan. Mutta Don kertoi sen vaikeuttavan USA:n kansallisuuden saamista, niin Teemu valitsi sakon maksamisen päiväkodin sijasta.


Linkki Iltalehden uutiseen.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta kai saa pohtia. Ja nimettömät julkkisjuoruthan ovat internetin ydintä ja niitähän on keskustelupalstat pullollaan. Kuka tahansahan voi netissä väittää mitä tahansa ja millä motiiveilla tahansa. Erityisesti kansainväliset julkkisnaisethan saavat näistä juoruista suurimman osan väärennettyine kuvineen. Ja varmasti kateus näyttelee näissä vähintäänkin jotain roolia. Ehkä Teemunkin kohdalla jotain, ei toki missään nimessä välttämättä sinun kohdallasi. Urheilutähdillä ei mielestäni useimmiten ole kyse kateudesta, vaan siitä että pelaaja on pelannut väärässä joukkueessa omasta näkökulmasta. Mutta hienoa, että tunnet Teemun henkilökohtaisestikin niin hyvin, että olet syvällisesti ehtinyt pohtia hänen eri puoliaan ja käyttäytymistään eri tilanteissa ja jakaa näistä kirjallista analyysia esim. täällä. Analyysi varmasti kiinnostaa monia. Varmaan joku on tehnyt vastaavaa analyysia vaikkapa esimerkillisen maajoukkuekapteeni Mikko Koivun edesottamuksista.

Eli, minun motiivini kommentoida liittyy sinun mielestäsi siihen, että Teemu Selänne on narri ja minä kannatan HIFK:ta? Voin vakuuttaa sinulle, että vaikka 1990-luvun Jokerit on aiheuttanut minulle jonkinlaiset traumat, kuten varmasti kaikille muillekin HIFK:n kannattajille, jotka ne vuodet sai (lue: joutui) kokea, siitä ei ole kysymys. Joten jälleen kerran, kysymys ei ole kateudesta tai edes naapurivihasta. Ja jos olet huomannut, myös teikäläisten kannattajilta on tullut palstalle vastaavanlaisia havaintoja ja kokemuksia tekstien muodossa. Varmaan heitäkin harmitti, että Teemu omassa suosikkijengissään pelasi...

En ole väittänyt missään tuntevani Teemua henkilökohtaisesti, koska en häntä tunne. Olen kuitenkin tavannut Teemun useamman kerran, myös yöelämän ulkopuolella. Tunnen myös ihmisiä, jotka tuntevat Teemun. Teemu Selänne on ollut näkyvä hahmo Helsingin yössä niin kauan, kun minä olen ollut aikuinen, joten Teemuun törmäämiseltä ei ole voinut välttyä. Itse en ole koskaan ajatellut, että pitäisi olla moikkaamatta omia tuttujani, jos he sattuvat olemaan muiden ystäviensä kanssa liikkeellä, joten en ole ymmärtänyt luikkia karkuun myöskään niitä tuttuja, jotka ovat olleet Selänteen kanssa liikkeellä. Ja kun nyt kysyit, niin analyysini ovat itse asiassa varsin monia kiinnostaneetkin, joten en todennäköisesti ole aivan yksin näkemyksineni.

Mikko Koivun asiat eivät minua niinkään kiinnosta, koska häntä ei ole nostettu esimerkilliseksi hahmoksi, muiden yläpuolelle. Mutta, kun nyt asiasta mainitsit, sanoisin Mikko Koivulle, että hän on toiminut amatöörimäisen typerästi. Ja koska näin on tapahtunut, hänen kannattaisi nyt niellä ylpeytensä, kaivaa kuvettaan ja löytää sellainen ratkaisu elatusmaksujen ja omaisuutensa jaon kanssa, että pääsisivät molemmat ex-vaimonsa kanssa elämässä eteenpäin. Viime kädessä asiassa kärsivät lapset kaikkein eniten. Ja eniten voittavat lakimiehet.

Mainitsit myös, että "Erityisesti kansainväliset julkkisnaisethan saavat näistä juoruista suurimman osan väärennettyine kuvineen. Ja varmasti kateus näyttelee näissä vähintäänkin jotain roolia. Ehkä Teemunkin kohdalla jotain, ei toki missään nimessä välttämättä sinun kohdallasi". En ymmärrä tätä kommenttia, koska Teemustahan ei kukaan "kansainvälinen julkkisnainen" ole lyönyt ns. leiville, koska mitään juttuja ei ole koskaan tehty. Jo lähtökohta, että kuvat olisivat automaattisesti väärennettyjä, on perin erikoinen. Minä en todellakaan kaipaa lehtiin mitään juttuja Teemun pettämisistä, vaan olen ihmetellyt sitä, miksi Teemu on nostettu sellaiselle jalustalle kuin mille hänet on nostettu. Maailma on täynnä ahneita naisia, jotka hakeutuvat tilanteisiin, missä voisivat päästä rahastamaan rikkaan ja tunnetun miehen mokailuilla. Itse en voisi näin toimia, enkä moista hyväksy, mutta ahne nainenkaan ei tällaisissa tilanteissa ole viime kädessä se pahis. Pahis on se rikas ja tunnettu mies, joka on ajatellut tollokepillään aivojensa sijasta ja on itse asettanut itsensä alttiiksi moisille seurauksille. Jos aikoo pettää puolisoaan, kannattaa sitten edes pitää huolta siitä, ettei asia paljastu. Teoilla on seuraukset ja kun paska osuu tuulettimeen, syyllinen löytyy hyvin usein ihan peiliin katsomalla. Toki itselleen voi uskotella olevansa kaikenlaisten juonitteluiden uhri, mutta kovin harvoin niin lopulta käy. Ja kun tarina on täynnä ristiriitaisuuksia ja valheita, niistä jää vastapuolikin kiinni. Kysykää vaikka Amber Heardilta.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Eli, minun motiivini kommentoida liittyy sinun mielestäsi siihen, että Teemu Selänne on narri ja minä kannatan HIFK:ta?
Ei, vaan kommentoin ylipäänsä ihmisten motiiveja. Ehkä olet aidosti huolissasi niistä nykyään keski-ikäisistä teemufaneista, jotka edelleen pitävät häntä unelmavävynä ja uskovat kaiken mikä naistenlehdissä lukee ;) En usko, että kovin moni oikeasti jaksaa olla kateellinen Teemulle. Teemu oli jääkiekkoilijana niin omassa kastissaan pitkään, että aika naurettavaa olisi olla hänelle kateellinen, kun tuon tason kiekkoilijoita on äärimmäisen harvassa. Huomattavasti yleisempää on sitten tietyn joukkueen fanitukseen pohjautuva ilkeämielisyys ja monesti se vaikuttaa asenteisiin ihan tiedostamattakin. Ilmiö on mielestäni erittäin selvä ja yleensä mitä parempi ja/tai persoonallisempi pelaaja, sen voimakkaammat reaktiot puolesta ja vastaan. Patrik Laine ehkä hyvä esimerkki nykypäivänä. Selänteen kohdalla tämä oli aikoinaan erittäin voimakasta, vaikka monella ura NHL:ssä ja pelit maajoukkueessa painoikin ne kokonaan unholaan. 90-luvun jokeri-ilmiö oli erittäin voimakas, mutta niin olivat myös sen aiheuttamat vastareaktiot. Monesti olen myöhemmin yllättynyt kuinka voimakkaita vastareaktioita se olikaan saanut aikaan jossain maaseudullakin. Toki sieltäkin löytyi niitä fanaattisia teemufaneja, joten sikäli varmaan ymmärrettävää.

Itse en lue naistenlehtiä, eikä minua jaksa kiinnostaa Selänteiden parisuhde. Ehkä sen verran voisi kuitenkin kommentoida, että voisi avioliitto varmaan olla enemmänkin viturallaan, kun se on kuitenkin kestänyt jo useamman vuosikymmenen. Ehkä se on auttanut, että pari tutustui jo ennen kuin Teemu oli ainakaan Sirpan tietämä tähti ja luonteet vain natsaavat noin pääosin hyvin yhteen. Aika monen NHL-miljonäärin avioliitto on nopeasti loppunut uran jälkeen, kun mies alkoikin viettää aikaa kotonaan. Ja ylipäänsä huippu-urheilijan luonne on monesti hieman vinoutunut erilaisine addiktioineen, mikä ei varmaankaan tee yhteiselosta yhtään helpompaa. Mutta noin ylipäänsä on minusta pienimielistä pohtia nimettömien juorujen ja kuulopuheiden, tai vaikka olisi itsekin ollut jotain todistamassa, perusteella toisten avioliiton motiiveja. Olkoon se sitten Selänteiden tai kenen tahansa. Toki ymmärrän, että juorut kiinnostaa ja ne on myös valtava bisnes, mutta moraaliltaan vertautuu lähinnä johonkin pikavippeihin tai yksityisiin parkkifirmoihin.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Ylex aamussa eilen vedettiin sen verran kölin alta, että mahtaakohan Teemulta enää irrota Yleisradiolle haastatteluja.
Tästä voisi hieman kertoa lisää. Kaikki eivät Ylex:ää kuuntele.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oopi

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ylex aamussa eilen vedettiin sen verran kölin alta, että mahtaakohan Teemulta enää irrota Yleisradiolle haastatteluja.
Itseäni kiinnostaisi tietää mitä Teme itse ajattelee tästä negatiivisuudesta joka on alkanut puskemaan pintaan häntä kohtaan. Voin kuvitella että äijä istuu sohvalla, puhaltelee Meripäivien rännin jäljiltä ja miettii että mitäs vittua nyt tapahtuu.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Itseäni kiinnostaisi tietää mitä Teme itse ajattelee tästä negatiivisuudesta joka on alkanut puskemaan pintaan häntä kohtaan. Voin kuvitella että äijä istuu sohvalla, puhaltelee Meripäivien rännin jäljiltä ja miettii että mitäs vittua nyt tapahtuu.
Itse luulen, että Teemun ympärillä pyörii tarpeeksi näitä "it's all good" ihmisiä pumppaamassa hänen renkaita, niin hänen ei tarvitse miettiä mitä muut kateelliset vihervassarit hänestä ajattelee.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Itse luulen, että Teemun ympärillä pyörii tarpeeksi näitä "it's all good" ihmisiä pumppaamassa hänen renkaita, niin hänen ei tarvitse miettiä mitä muut kateelliset vihervassarit hänestä ajattelee.
Totta tämäkin, ja varmasti pumpataan muutakin kun renkaita, mutta voi siellä takaraivossa hieman hiertää muukin kuin viikonlopun bourbonit.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hah, minä en ole mikään gloryhunter vaan kritisoin ja paheksuin Selännettä jo vuonna 1992, kun hän päätti "raskaan kauden jälkeen mennä pelamaan golffia ja valmistautumaan NHL-kauteen" sen sijaan, että olisi mennyt pelaamaan nimettömän rosterin Suomi-paidassa MM-kisoissa Prahassa, johon hän sitten yrittikin päästä mukaan Kummolankin avustuksella, kun Suomi olikin kaikken yllätykseksi voittanut alkusarjan ilman tappiota... Suomen paskin jengi koskaan voitti sitten ensimmäisen MM-mitalin.
Eikös tuo kuitenkin mennyt ihan puhtaasti Kummolan piikkiin - kuten Söörkin tuossa jutussa sanoo. Kummolalle oli tärkeää saada menestyksen lisäksi edustava keulakuva, jonka varaan rakentaa brändiä. Tuolloin suomalainen urheilu vasta opetteli ammattimaisuutta, lähinnä muutama moottoriurheilija ja NHL-pelaaja oli oikeasti rikastunut urheilulla, mutta heissä ei ollut vastaavaa loistokkuutta. Kurri on pökkelö, Tikkanen juntti ja Kankkunen iäkkään näköinen maanviljelijä. Kaipuu esikuvalle oli lama-aikana valtaisa, jopa pesäpallossa ajeltiin mestaruusparaateja dollarihymyillä. Kummolasta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta brändääjänä hän on loistava ja haistaessaan markkinaraon ei sitä jätä käyttämättä.

Selänteestä oli jo 1980-luvun lopussa käyty tarjouskilpailua (KalPa kaikessa viisaudessaan kieltäytyi, kiitos Leo Äikäs) ja hän oli edustanut Leijonia useissa arvoturnauksissa. Prahan esimerkki todistaa, kuinka tärkeä hän oli Kummolalle ja vielä enemmän Hjallikselle, joka saisi Teemun kautta Jokereista dynastian ja haluamansa oman hallin - ja veisi myöhemmin Jokerit KHL:ään, mutta se on toinen tarina se -. Tunnetusti hyvissä väleissä ollut duo on omilla suhteillaan ja taidoillaan kyennyt pumppaamaan Teemun renkaita ja koska media rakastaa sankaritarinoita, Teemulle oli valtava tilaus. Viimeistään legendaarisen tulokaskauden alussa toimittajille oli selvää, että tähän mieheen tulee pitää mutkattomat välit, koska hän on a) rikas b) urheilee Amerikassa eikä jossain helvetin alppikylässä ja c) avaisi suomalaiselle medialle ovet NHL:ään. Tuohon aikaan toimittajat matkustivat vielä paljon enemmän kuin nykyään ja erinäiset kisareissut olivat hyvin tavoiteltuja. Monella journalistilla on iso ego, monta työpaikkaa tuhottiin ihan oikeasti sillä, että joku pääsi Winnipegiin muita useammin.

Tavallaan ymmärrän Selännettä, että hän on muuttunut noinkin kontrollifriikiksi, kun pukumiehet ja oma perhe ovat läpi elämänsä paaponeet. Ei hänen ole tarvinnut ikinä miettiä, miltä toisista tuntuu (ja HUOM! uskon Temen olevan esim. hyvä isä), riittää kunhan kiekko on maalissa. Nyt se ei ole ja tilanne lävähtää silmille.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itseäni kiinnostaisi tietää mitä Teme itse ajattelee tästä negatiivisuudesta joka on alkanut puskemaan pintaan häntä kohtaan. Voin kuvitella että äijä istuu sohvalla, puhaltelee Meripäivien rännin jäljiltä ja miettii että mitäs vittua nyt tapahtuu.
Eiköhän siellä ole jo Sirpa laukut pakannut ja lentoliput ostanut. Ranchilla odottaa jo Pepe, Juan ja Belicia Sirpan uusia kodinhoitovinkkejä, sekä uusia ruokareseptejä Teemun grillijuhliin. Elämä on taas mallillaan ja ilkeät toimittajat kaukana pohjolassa. Ensi vuonna sitten taas uudestaan.
 

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Miten tuosta nyt Jaloselle vittuilua voi löytää? Jos jollekin niin Sihvoselle tuo on suunnattu, koska Petterin ruma ja lapsellinen ajojahti Westerlundia kohtaan ei ole voinut unohtua keneltäkään Suomi-kiekkoa 2000-luvun alussa seuranneelta.

Oikeassa olet, varmaan Sihvoselle(kin) erityisesti viime päivien twiittailut huomioon ottaen. Mutta jotenkin itselleni Jalonen on ollut se "ykkösnimi" joka yhdistetään aina meidän peliin, ja kun siihen liitin Vancouverin tapahtumat, niin tuo tuli mieleeni.

Ps. jos. vastaa viestiin niin kannattaa klikata sitä lainausnappia.
 

Glove

Jäsen
Oikeassa olet, varmaan Sihvoselle(kin) erityisesti viime päivien twiittailut huomioon ottaen. Mutta jotenkin itselleni Jalonen on ollut se "ykkösnimi" joka yhdistetään aina meidän peliin, ja kun siihen liitin Vancouverin tapahtumat, niin tuo tuli mieleeni.

Ps. jos. vastaa viestiin niin kannattaa klikata sitä lainausnappia.
Erkka oli jääkiekkoliiton urheilujohtajana silloin kun prosessi aloitettiin, eli meidän pelin primus motor.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten ylempää näkee, aletaan mennä samalle linjalle kuin Valavuoren tai Karalahden ketjut eli ihan sama mitä Teemu tekee niin kyllä joku salapoliisi siitä naurettavat motiivit löytää ja voidaan porukalla kokoontua että ei vittu mitä se taas sekoilee.

Miettikää nyt, Westerlundin kanssa golf-kierros ja viittaus meidän peliin, "huhhuh Teemu nyt pois sieltä, siellä on peli jne.."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös