Taudinkuvana depressio

[Uleåborgir]

Tarkennuksena edelliseen sen verran, ettei kyse ollut väkivallasta.

 

[Trenchtown]

Lyrica

Varmaan puolitoista viikkoa on nyt kuuria takana. Ensimmäisenä tulee väkisinkin mieleen, että miksi helvetissä tuo ei ole kolmiolääke. Sivuvaikutukset ovat toki yksilöllisiä, mutta minulle tuo ei tunnu sopivan ollenkaan. Aloitin yhdellä 75 mg kapselilla päivässä, josta tarkoitus oli nostaa annostusta vähitellen jopa 600 (!) milligrammaan päivässä. Not gonna happen. Tuo 75 mg meni vielä ilman suurempia ongelmia, joskaan en huomannut merkittävää vaikutusta ahdistukseen/ masennukseen. Kun tuplasin annostuksen lekurin ohjeiden mukaisesti, tulivatkin sitten kaikki mahdolliset huhheijaa- oireet. Näkö hämärtyi, huimasi niin etten tahtonut pysyä edes pystyssä ja oksetti kaikissa muissa asennoissa paitsi makuulla. Väsytti ja päässä humisi. Jatkoin noiden syömistä vielä jonkin aikaa, koska lekurin mukaan em. oireet häviävät kyllä muutamassa päivässä. Ja vitut, sanon minä.

En ihmettele yhtään, että addiktit näkevät tuossa viihdekäyttöarvoa. Sen verran sekaisin se pään laittoi.

Ihmettelin samoja asioita frendilleni, joka kertoi hänen lääkärinsä sanoneen, että isommilla annostuksilla nuo oireet sitten häviävät. Voisi kai olla kokeilemisen arvoista, mutta pakko sanoa, että ei kiitos. Lisäksi ilmeisesti ammattilaisetkaan eivät oikein tiedä lääkkeen vaikutusmekanismia ja se jos mikä nostaa karvat meikäläisellä pystyyn.

Perjantaina lääkäriin, seuraavaksi varmaankin kokeiluun sitten Efexor tai Cymbalta, niiden vaikutusmekanismi on ainakin tiedossa. Jos SNRI osoittautuu huonoksi vaihtoehdoksi, niin varmaankin on sitten pakko palata SSRI:n käyttäjäksi. Huonot puolensa on silläkin, mutta minkäs teet.

 

[tant gredulin]

En ihmettele yhtään, että addiktit näkevät tuossa viihdekäyttöarvoa. Sen verran sekaisin se pään laittoi.

Addiktit käsittääkseni hakevat sopivaa yhdistelmää, ja usein Lyrica on yksi komboon kuuluvista. Valitettavasti lääkkeiden yhteisvaikutukset ovat vielä huonommin ennustettavissa. Itsetuhoisuus tuntuu olevan suurin yhteinen nimittäjä jopa niillä, jotka hakevat apua eivätkä viihdekäyttöä.

En tiedä kauanko Lyrica on ollut markkinoilla, mutta Jenkeissä FDA on jo joutunut antamaan varoituksen. Ymmärtääkseni myös yhteiskannetta väsätty, mutta se tuntuu olevan enemmänkin tapa toimia sielläpäin.

 

[Trenchtown]

Addiktit käsittääkseni hakevat sopivaa yhdistelmää, ja usein Lyrica on yksi komboon kuuluvista.

Näin minäkin käsitin. Mulla on kipulääkkeenä Tramal ja olin huomaavinani, että Lyrica vahvistaa melkoisesti sen vaikutusta. Tai siis yksinään Tramal ei sekoita mulla päätä, vie vaan kivun hyvin ja nopeasti pois. Yhdessä Lyrican kanssa taas kyllä huomaa, että Tramal on opioidi. En ihmettelisi, vaikka Lyrica toimisi samoin monen muunkin lääkkeen kohdalla. Kuitenkin vaikutus ihan yksinäänkin tuntuu mulle olevan sellainen, että ei kiitos.

 

[ms.qvist]

Näin minäkin käsitin. Mulla on kipulääkkeenä Tramal ja olin huomaavinani, että Lyrica vahvistaa melkoisesti sen vaikutusta. Tai siis yksinään Tramal ei sekoita mulla päätä, vie vaan kivun hyvin ja nopeasti pois. Yhdessä Lyrican kanssa taas kyllä huomaa, että Tramal on opioidi.

Tramalin ohjeistukseen kuuluu se, että lääkärin kanssa tulisi neuvotella, jos käyttää samanaikaisesti unilääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä, masennus- tai muita psyykelääkkeitä. Tramalia ei tule käyttää samanaikaisesti, jos lääkepalettiin kuuluu jokin MAO-estäjien* ryhmään kuuluva lääke, esim. Moklobemidi.

vlad.

*: masennuslääke.

 

[Trenchtown]

Tramalin ohjeistukseen kuuluu se, että lääkärin kanssa tulisi neuvotella, jos käyttää samanaikaisesti unilääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä, masennus- tai muita psyykelääkkeitä.

Jep, tiesin tuon kyllä. Kuitenkin viimeksi kun Tramal uusittiin, oli tuo Lyrica samassa reseptissä, joten en osannut sen kummemmin kyseenalaistaa lääkäriä. Lyrican vaikuttava aine on pregabaliini, joka ei kuulu MAO- estäjiin. Se on gamma-aminovoihapon johdos, eikä sen tarkkaa vaikutusmekanismia käsittääkseni tunneta.

Tuon Tramalin kanssa on kyllä oltava tarkkana, koska yhdistettynä muihin lääkkeisiini saattavat vaikutukset olla hyvinkin arvaamattomia. En tosin syö Tramalia säännöllisesti ja olenkin koittanut jättää muut lääkkeet pois niinä päivinä, kun Tramalia tarvitsen. Tramadolissa on käsittääkseni myös jonkinlainen SNRI- vaikutus, joten tarkkana saa olla, kun tätä lääkepalettia pyörittää. Noh, perjantaina on lekuri, pitänee katsoa, että löytyisikö joku kokonaisvaltaisesti hyvä ja ennen kaikkea turvallinen ratkaisu.

 

[er_bai_wu]

Joulukuussa kirjoittelin, että hieman pelottivat silloin "suuruudenhullut" ajatukset.

Olisin halunnut lainata koko tekstisi, mutta en sentään. Halusin kuitenkin vain sanoa, että harva teksti on pysäyttänyt niin totaalisesti kuin sinun; tunnistan itsessäni paljon samoja piirteitä, on mokailtu, tullut oltua typerä, mutta sisimmässään sitä on oikeasti hyvä ihminen. Toivon sinulle koko sielustani voimia, koska sait minut ajattelemaan.

 

[magnum37]

Cipralex oli bensaa orastaviin liekkeihin

Jännä miten sitä lääke voi vaikuttaa ihmiseen aika eritavalla. Minulla on ollut lääkitys kahdesti (virallisesti masennuksen hoitoon) ja juuri olen vieroittamassa itseäni Cipralexista. Lievittää minulla ainoastaan ahdistusta, mutta ei mitenkään aktivoi, maniasta nyt puhumattakaan. Tämä nk. Essitalopraami pitäisi olla parhaimpia ellei paras SSRI-lääkeaine markkinoilla, mutta itselläni sen hyöty on jäänyt kyseenalaiseksi. Päinvastoin; painoa on kertynyt 15 kiloa vuodessa (samalla ruokavaliolla kuin ennen lääkitystä) ja sen lisäksi lihakset ovat hyvin voimattomat. Tuntuu että tässä joutuu valitsemaan ahdistuksen ja liikuntakyvyn välillä.

Aiempi lääkkeeni oli tämän pelätynkuuluisa Prozac, jota Suomessa markkinoidaan nimellä Seromex. Se sai myös painon nousemaan ja teki olemuksen veltoksi, mutta aiheutti myös aktiivisuutta. Vähän kaikki asiat kiinnosti, mikä on minulle erittäin harvinaista.

Joka tapauksessa uskoni lääkityksen tehoon melankolian ja masennuksen hoidossa alkaa murentua. Pysyvää muutosta niillä on vaikea saada, ja sivuvaikutukset ovat erittäin haitallisia.

 

[TF-79]

Jippijaijee... eli päin vittua menee. Tässä on jo vähän noustu masennuksen kanssa aallon harjalle, ja nyt pudottu taas mätkähtäen alas. Ehdin jo ajatella, että pahin ois takana, ja taas mennään hana piukassa alas.
Viimiset pari viikkoa unet on ollu 3-4 tuntia per vrk. Mikään ei oikeen kiinnosta, mitään ei oikeen jaksa, mikään ei oikeen innosta. Aamulla sängystä noustessa on yhä vaikeampi keksiä syitä, miksi jaksaisi nousta...

 

[Worrell]

Itselläkin on kanssa ollut viime ajat helvetin vaikeita. Kaikki tuntuu menevän alamäkeä. Nukun hyvin hyvin vähän ja päivät olen sitten hirveän masentunut tai hyperaktiivinen johtuen parin tunnin yöunista.

Niin tuttua tarinaa tämä. Hetken aikaa tuntui kaikki paistavan hyvin. Opiskelu-/työasiasat näyttivät todella hyvältä, mutta eiköhän sieltä tullut se joku joka veti mut alas masennuksen puolelle. Ainoa positiivinen asia on se, että ei tätä ehkä kestä kuin sen 2-3 kk ja sitten saa olla pari viikkoa onnen kukkuloilla...

 

[b4b]

Tulipa itselle löydettyä uusi ketju. Alkuun iso hatunnosto kaikille jotka täällä uskaltautuvat avautumaan, ei varmasti ole helppoa kirjoittaa oman elämänsä varjopuolia kaikkien luettavaksi. Ja todettakoon heti että en masennuksesta (ainakaan omasta mielestäni) kärsi, vaikkakin välillä tulee päiviä jolloin ajattelee että onkohan nämäkin mielentilat ns. normaaleja. Onhan niitä päiviä jolloin aamulla tuntuu että kaikki paska heitetään omille hartioille jatkuvalla syötöllä, illalla onkin jo yleensä se tunne että antaa tulla vaan onhan sitä ennenkin kestetty... Se sisäinen voima jotenkin löytyy (eye of the tiger soi taustalla) kait se siitä johtuu että elämäni tähän asti ei välttämättä ole ollut mikään "fairytale", vaan vaikeuksien kautta uusiin vaikeuksiin ja silti voittajana uuteen päivään!

Tätä ketjua kun nyt on lukenut niin jotenkin iski se että se on hiuskarvan varassa milloin voi lipsua masennuksen "vaikealle" tasolle, omaa eläämääni kun ajattelen näin jälkeenpäin (mikä on helppoa) niin en voi kuin todeta että askel harhaan tietyssä tilanteessa ja avot olisinkin jo vaikeuksissa mistä itse ei ylös niin helposti olisi noustukkaan...
Masennus ym. ihmismielen kiemurat on nyt noussut myös median hampaisiin mitä itse pidän erittäin positiivisena asiana, keskustelu asioista ei koskaan ole negatiivinen juttu. Vielä kun kaikki saataisiin kaikki tajuamaan että se on ihmisen mieli joka tätä hommaa pyörittää, ei ne rikkaudet ja tittelit... Kun on hyvä olla niin silloin on kivaa, aivansama jos duunista ei saa tarpeeksi liksaa tai opinnot kusee jos mieli sanoo että kiva päivä tää, kiva päivä tää.. Onhan silloin jo jotain voittanut. Mutta surullisen moni meistäkin kokee joka päivän raskaana ja jotenkin pakkomaisena kuravellinä. Onkohan meillä vaan koko ajan kasvanut se tarve ja mielipide että jos haluat menestyä ja olla joku niin sinun pitäisi keksiä pyörä uudestaan tai vastaavaa...? Missä vaiheessa meiltä häviää se riemuntunne jonka saimme aikaan kun 4 vuotiaana hyppäsimme vesilätäkköön? Milloin se muuttuu siihen että se on aina vaan pakko saada roiskimaan ylemmäksi ja ylemmäksi, kunnes joku päivä katsot ulos ikkunasta ja toteat että paskat mä ulos meen kun siellä on satanut ja kaikkea...

Joo mediassa on juttua masennuksesta, milloin Merja 17v on yrittänyt itsemurhaa ja milloin Joni 12v on niin koulukisattu että ei halua mennä enään kouluun. Milloin maamme päättävät politikot tajuavat että hei kansamme ei voi hyvin, pitäisikö meidän kenties tehdä asialle jotain tarpeeksi ripeästi!? Kyllähän näihin asioihin herätään ajoittain kunhan tapahtuu jotain tarpeeksi räikeätä ja "mediaseksikästä" kuten kouluampumiset ym. ongelma näissäkin on ollut se että politikoiden puolelta tulee lakiesityksiä että käsiaseet tulee kieltää kokonaan mutta ei esimerkisksi että joka kouluun LAKISÄÄTEINEN koulupsykologi...Ei ne aseet tapa vaan vioittunut ihmismieli! Eihän tämmöistä asiaa voi ehdottaa koska ne maksaa selvää rahaa, mutta jokainen voi omassa mielenkiemuroissa laskea paljonko työkykyinen ihminen tuo valtiolle rahaa verotuloina työuransa aikana tai vastaavasti kuinka paljon rahaa kuluu kun samainen kaveri on sairaseläkkeellä mielenterveyshäiriöiden takia siitä asti kun täyttää 22v. Eikä se raha tässä minulla nyt ollut se pääpointti vaan se että me (yhteiskunta) tiedostamme ongelman (jopa erittäin suuren) mutta silti ummistamme silmämme.
Alkoholismin nostaisin esimerkkinä siihen että miten joku mielenterveydellinen "fiba" on senkin aiheuttanut, mulla on paha olla niin koskenkorva auttaa... Kaikki lähtee meidän mielen hyvinvoinnista ja jos se ei voi hyvin se aiheuttaa monenlaista uutta sairautta. Missä on ne rahakeräykset joilla voisimme työllistää "mielen"ammattilaisia suomessa? Samaan aikaan kerätään milloin Haitille, katulapsille (mitkä tarvitsevat apuamme myös,en halua tätä vähätellä) ym mutta jaksaahan se naapurin Tomppa joka päivä salesta hakea pakin kaljaa eli ei sillä voi huonosti mennä. Aina pitää olla joku maanjäristys tai vastaava että tajutaan että ihmiset tarvitsee oikeasti apua, milloin tajutaan että ehkä se on juuri minun naapuri jota elämä potkii pähään joka perk..een päivä ja että ehkä tämä kaveri tarvitsisi myös apuani!?


Jos 1 esim. koulupsykologi on onnistunut antamaan "kellukkeet" yhdelle oppilaalle niin sillä teolla hän on jo maksanut vähintään vuoden palkkansa takaisin yhteiskunnalle. Missä on se katse tulevaisuuteen!? Kaikki nyt ja heti,sehän on nykyaikaa.
Kiitos ja anteeksi ja kaikille tsemppiä että jaksaa eteenpäin!

 

[Birchman]

Syksyllä tähän ketjuun kirjoittelinkin. Silloin mieli oli todella maassa, mutta pikkuhiljaa fiilis alkoi parantua. Lääkärissä en ole käynyt. Syytä siihen en tiedä. Ehkä en kuitenkaan usko kärsiväni masennuksesta - ainakaan enää.

Omat fiilikset tosiaan ovat paranemaan päin. Virtaa löytyy niin opiskeluun, urheiluun (4-6 krt viikossa), töiden tekemiseen etc etc. Olen myös yhä enemmän alkanut liikkumaan kaveriporukoissa, ts. en enää vain kyhjötä parin luottoystävän kanssa, vaan rohkeasti hengailen vähän tuntemattomiempienkin ihmisten kanssa. Samalla nautin elämän pienistä asioista, kuten prätkäilystä ja vaikka auringon paisteesta. Tähän en vielä viime kesänä pystynyt.

Ongelmana on edelleen, vaikkakin pienemmissä määrin, ailahteleva mielenlaatu. Olen keksinyt tälle hetkelle hienon nimen "kuilu", koska se kuvaa mielestäni hyvin sitä fiilistä, mikä minulle tulee. "Kuilussa" olevat ongelmat eivät liity töihin, opiskelumenestykseen eikä mihinkään muuhunkaan. Ongelmana tuntuu olevan ns. kroonisesti huono itsetunto. Eräänä esimerkkinä olin muutama viikko sitten baarissa. Siellä kaikkien iloisten ja kauniiden ihmisten ympärillä yhtäkkiä tipuin tähän "kuiluun". Koen itseni täysin mitättömäksi ja haluan vaan pois siitä tilanteesta. Mieli vetää surulliseksi ja haluaa vain kotiin turvaan. Alkoholi todenteolla pahentaa tätä fiilistä ja juuri siksi kirjoittelen tätä nyt lauantai-iltana pelkkä Fanta kaverina.

Hassuinta tässä on se, että tämä paska fiilis ei yleensä kestä montaa tuntia pidempään. Ja se esiintyy koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mutta onhan se raskasta kun yhtäkkiä pamahtaa ihan tyhjästä nämä "pakkoajatukset". Nämä ajatukset liittyvät lähinnä erääseen naissuhteeseen, jossa sain aika määrän lokaa päälleni. Ja se sama suru/inho itseään kohtaan nousee aina silloin esiin muistoista, kun "kuilun" kohtaa. Eli haavat eivät ole tainneet siltä osin vielä parantua. Ihan oikeasti sain kuulla sellaista paskaa siitä kuinka huono olen ja itsetunto haihtui suorastaan pois. Eli vieläkin, vaikkakin heikompana, ne sanat kaikuvat korvissani ja koen, että ihmiset ympärillä näkevät minut sellaisena, mitä en oikeasti ole.

 

[ms.qvist]

Minulla vaihtui SSRI-napit Lamictalin ja samassa diagnoosi masennuksesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Onko sinulla kaksisuuntaisessa vain yksi lääke? Minulla on käytössä lamictal 2x 50 mg sekä toisena lääkkeenä absenor, annostuksella 4x 300 mg. Sitten on tukku muitakin lääkkeitä estämään yhtä jos toista sivuoiretta.

vlad.

 

[Aatos]

Löytyykö täältä bipoja, jotka innokkaasti pitävät mielialapäiväkirjaa? Tässä yksi noviisi-bipo yrittää opetella elämään tämän kanssa.

Täällä on bipo päässä ja lääkkeitä rouskutellaan. Aluksi mulle oli suoraan shokki, diagnoosin suhteen. Sain Lamotrigiini lääkityksen II-tyypin bipoon. Vitutti, että onko mulla tämmöinenkin..

Mutta elämän laatu parani huomattavasti huomatessni että alamäet eivät ole enää niin jyrkkiä. Olin tottunut siihen että on parempi päiviä ja helvetin paljon huonompia. Ajattelin että mä nyt olen tällainen. Kuuluu mun persoonaan, niin kuin kuuluukin. Tuttavat kuitenkin rohkaisivat että eihän tässä mikään muutu, muuta kuin mun on parempi olla. Kuinka oikeassa olivatkaan..

Kun pääsin yli asian, olen elämään tyytyväisempi kuin ehkä koskaan. Mielestäni ei kannata liikaa tuijottaa diagnoosia, se on vain työkalu lääkärille ymmärtää potilasta. Ei muuta. Kyse ei ole mistään tuomiosta, vaan apukeinosta auttaa. Tämä on hyvä tajuta. Ja voit miettiä miksi evoluutio on säilyttänyt kyseisen ominaisuuden ? Ei ole ihan sattumaa.

Itse olen oppinut tunnistamaan mieleni liikkeitä, ja oppinut toimimaan sen mukaan. Tärkeää on huolehtia itsestään, kohdella itseään terveellä tavalla, kuten säännöillsesti elämällä. Olen vähentänyt mm. alkoholin käyttöä huomattavasti.

Viesti sulle on kiteytettynä se että tämän ominaisuuden tunnistaminen ( F31.xx) auttaa sinua elämän laadussa. Ja se ei ole huono juttu, päinvastoin !!

 

[ms.qvist]

Löytyykö täältä bipoja, jotka innokkaasti pitävät mielialapäiväkirjaa? Tässä yksi noviisi-bipo yrittää opetella elämään tämän kanssa.

Unohdin vastata tähän. Eli diagnoosin alkuvaiheessa pidin päiväkirjaa unirytmistä, kirjasin hyvin tarkoin ylös vuorokautisen unirytmin ja sen kuinka paljon nukuin ja mihin aikaan vuorokaudesta. Siitä pystyi aika hyvin ennakoimaan mielenliikkeitä, jos alkoi näyttää siltä, että nukkuu huomattavasti vähemmän kuin normaalisti, eikä päivällä väsytä laisinkaan vaan ajatukset voivat olla hyvinkin korkealentoisia ja mielessä pyöriä vaikkapa mitä suunnitelmia, tiesin toimia ennakkoon annettujen ohjeiden mukaisesti - tai pyrin siihen. Onneksi kohdalleni ei alkuvaiheessa, jolloin etsittiin oikeaa lääkitystä, sattunut todella pahoja hypomania tai maniavaiheita kuin muutamia, kunnes lääkitys alkoi tepsiä. Tosin kohtalaista haittaa nekin saivan aikaan, pääasiassa taloudelliselle puolelle. Lääkitykseni on kuitenkin säännöllisessä seurannassa ja tietenkin mukaan kuuluu absenorin tähden kerran vuodessa labrakokeet, joilla seurataan munuais- ja maksa-arvoja tms.

Pidin myös normaalia päiväkirjaa, tai pyrin pitämään mutta silloin kun isoratas heitti tyhjää, oli turha kirjoitella mitään rakentavaa päiväkirjaa, sen sijaan kaikkea muuta kirjoittelin sekalaisista runoista alkaen ja päätyen keskenjäänesiin novelleihin ja romaaneihin. Nyt en ole enää vuosiin kirjoitellut säännöllisesti tuntemuksiani ylös, toisinaan jotain mielialoja ja ajatuksia. Lisäksi kirjeenvaihdon kautta voin seurata myös mielialojeni liikkeitä ja ajatusmaailmojani kullakin hetkellä. Vaikka kirjeenvaihto pitää sisällään pääasiassa muiden asioiden ja aiheiden käsittelyä.

vlad.

 

[ms.qvist]

Tätä itse opettelen tietysti vasta tai lähinnä ihmettelen että mitä tuleman pitää. Kaikki on tietysti kovin yksilöllisestä, mutta miten helppoa tulevia (hypo)mania tai masennusjaksoja on ennakoida tai tunnistaa? Ajanmyötä ehkä helpompaa, kun oppii sairautensa? Toisaalta taas sairaus voi mennä pahemmaksi?

Alkuun tunnistaminen on vaikeampaa ja sitä saattoi kuvitella jokaisen positiivisenkin jakson tietävän sitä, että se kääntyy (hypo)maniaksi mutta nyt sitä, vuosien kuluttua, on oppinut kuuntelemaan itseään jo toisella tavalla ja eron osaa tuntea mutta edelleen kohdalle tulee hetkiä, jolloin jokin voi mennä pieleen. Onneksi en ota pahemmin kännejä, koska olen huomannut, että niitä seuraavina päivinä olotila voi olla muullakin tavalla kuin krapulan tähden huteralla pohjalla ja mopo voi karata käsistä. Merkityksellisintä nykyään on juuri tuo alkoholin käyttö ja sen liiallisen käytön välttäminen. Siideriä ja viiniä voin juoda kohtuudella mutta övereiden juomista on syytä välttää.

Sitä on tavallaan vaikea kertoa toiselle mitkä ovat juuri ne omat merkit, joiden avulla kykenee ennakoimaan tilanteet ja niiden mahdolliset muutokset. Alkoholin käyttö on minulla se yksi, mutta kaikkien kohdalla tämä sääntö ei välttämättä pidäkään vaan he voivat nauttia alkoholia runsaammin, itse en kuitenkaan suosittelisi kenekään mt-ongelmaisen etsimään rajoja alkoholin käytön ja sairauden eri vaiheiden välillä koska pahimmillaan vaikeammista mt-ongelmista puhuttaessa (tai miksei vaikea-asteisesta masennuksesta puhuttaessa) seurauksena voi olla psykoosi.

Hypomania on sinänsä oireiltaan hiipivämpi, joten se saattaa yllättää helpommin, on yllättänyt minutkin. Tosin nyt minulla on ollut jo parin vuoden ajan toimiva lääkitys, mikä on aika hyvin estänyt suuremmat ongelmat - sellaiset ongelmat jotka saattaisivat laukaista hypomanian tai manian. Ongelmakohta on omalla kohdallani se, että vastaavasti lääkitys on "latistanut" elämääni ja normaalit nautinnonaiheuttajatkin ovat vähentyneet. En iloitse kovinkaan usein vaan näen maailman aika harmaana ja latteana. Samalla masennuskausista en ole päässyt täysin eroon, nyt keväällä oli useampi viikko todella vaikeaa ja mietin vakavasti, että lyön hanskat tiskiin ja lopetan opinnot. Onneksi jatksoin sinnitellä ja nyt nautin sitten lomasta ja kerään voimia.

vlad.

 

[Amerikanihme]

"latistanut" elämääni ja normaalit nautinnonaiheuttajatkin ovat vähentyneet. En iloitse kovinkaan usein vaan näen maailman aika harmaana ja latteana.

Jaaha, tänne ovat kadonneet vanhat väittelijät "Uskotko Jumalaan" ketjusta.

No joo, itsekin olen huomannut, että entiset "nautinnonaiheuttajat" ovat elämästäni vähentyneet. Tuntuu siltä, että tämä homma on nähty ja mikään ei oikein enää säväytä. Maailma on tosiaan vähän harmaa ja lattea. Mutta en ole koskaan ajatellut, että tämä olisi jotain masennusta, pikemminkin ikääntymistä ja uusien virikkeiden puutetta. Nuorempana kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä, oli paljon paikkoja jonne halusi matkustaa ja jotka halusi nähdä, oli unelmia ammattien suhteen jne.

Mihinkään pilleritalkoisiin ei kiinnostaisi ryhtyä kyllä ollenkaan, aloitin verenpainepillereiden syömisen pari kuukautta sitten enkä millään haluaisi niidenkään hotkimista jatkaa. Jotenkin nekin tuntuvat aiheuttavan väsyneemmään olon. Käsittääkseni te, vlad ja Morgoth, olette kuitenkin vähän meikäläistä nuorempia, joten ehkä ikä sitten ei ole ainut syy tähän tuntemukseeni. Tietenkin uskonnon puolelta voi hakea myös vastausta/lohdutusta, mutta sielläkin tulee vähän vastaan tämä "tämä on jo nähty, eikö ole mitään uutta" ilmiö. Toivottavasti tämä nyt ei ole masennusta, tuntuu vaan siltä, että pitäisi löytää joku uusi asia elämässä joka sitten avustaisi elämän paremmassa nauttimisessa.

 

[Aatos]

Toivottavasti tämä nyt ei ole masennusta, tuntuu vaan siltä, että pitäisi löytää joku uusi asia elämässä joka sitten avustaisi elämän paremmassa nauttimisessa.

Beckin masennustesti - Beck Depression Inventory

http://www.xestia.net/testit/bdi.php

Tuolla on testi - toki vain suuntaa antava - mutta itse käytän sitä töissä tukena ihmisten kanssa.



Ja masennus ja alakulo ovat joskus vaikeita erottaa toisistaan.

 

[kiljander]

Ottaisin kantaa yleisellä tasolla Vladin mainitsemaan kuningas alkoholiin. Henkilökohtaisesti olen selvästi kokenut että alkoholilla ja masennuksella/alakulolla/ahdistuksella/tms on ihan selkeä yhteys. Ahdistukseen otetaan alkoholia, joka auttaa hetkellisesi mutta seuraavana päivänä tilanne on entistä pahempi. Sitten juodaan lisää jne...ja noidankehä on valmis. Olin taannoin pari kuukautta kokonaan ilman ja kuten jo toisalla totesin mieleni ja elämäni parani totaalisesti eikä mikään ns. vituttanut. Tämä ei toki ole kuin yksi pieni osa laajempaa teemaa, mutta väitän kokemuksella että absolutismilla/max 1 annos kerrallaan alkoholia, paranisi aika moni vitutus.

Edit: enkä siis edes yritä sanoa etteikö mielen sairauksia ole myös ilman alkoholia

 

[Aatos]

Ottaisin kantaa yleisellä tasolla Vladin mainitsemaan kuningas alkoholiin. Henkilökohtaisesti olen selvästi kokenut että alkoholilla ja masennuksella/alakulolla/ahdistuksella/tms on ihan selkeä yhteys.

Alla olevasta linkistä löytyy kelpo tekstiä asiasta:

http://www.kaypahoito.fi/khhaku/PrintArticle?tunnus=nak06929

 

[obi-wan]

Onko sinulla kaksisuuntaisessa vain yksi lääke? Minulla on käytössä lamictal 2x 50 mg sekä toisena lääkkeenä absenor, annostuksella 4x 300 mg. Sitten on tukku muitakin lääkkeitä estämään yhtä jos toista sivuoiretta.

vlad.

Täällä mennään pelkällä Lamotrogiinilla / Lamictalilla. Toki diagnoosina onkin F34.0 joten vähän eri tilanteessa ollaan. Mutta tosiaan vain tuolla pelkästään.

 

[Uleåborgir]

Tätä itse opettelen tietysti vasta tai lähinnä ihmettelen että mitä tuleman pitää. Kaikki on tietysti kovin yksilöllisestä, mutta miten helppoa tulevia (hypo)mania tai masennusjaksoja on ennakoida tai tunnistaa? Ajanmyötä ehkä helpompaa, kun oppii sairautensa? Toisaalta taas sairaus voi mennä pahemmaksi?

Omassa tapauksessani hypomania hiipii paikalle noin kuukauden seesteisen jakson lopuksi ja kestää muutaman viikon. Sen jälkeen onkin päällä parin kolmen viikon mania, josta en oikein tiedä, onko se kivaa vai ei. No varmasti kivaa sillä hetkellä, mutta jälkeenpäin katseltuna hyvin dazed and confused. Masennukseen ehtii varautua noin kahden vuorokauden ajan, se tuleekin sinänsä aina puun takaa. Ja kestää pitkään. Sanoisinkin, että itselläni manian ja mustan masennuksen kesto on yhden suhde viiteen. Kuukausi maniaa tietää viisi kuukautta masennusta. Tapauksessani manian puhkeamisiin on ensimmäistä kertaa lukuunottamatta liittynyt jonkinlaista penailua lääkintäasioissa.

Masennuksen jälkeisen kuukauden-parin seesteisen ajan aikana olen yrittänyt tehdä asiallisia hommia, hoitaa raha-asioita, mahdollisia kouluasioita ja tavata ystäviä. Ikävä kyllä sosiaalisten tilanteiden pelko, joka kehittyi viime manian jälkeisen masennusjakson häpeilyaikana, on tapauksessani voimistunut niin vahvaksi, että jopa vanhempieni luona käyminen on minulle hankalaa. En haluaisi vieraantua kuitenkaan ystävistäni, onneksi parhaat ystäväni ymmärtävät sairauttani.

 

[Amerikanihme]

Beckin masennustesti - Beck Depression Inventory

http://www.xestia.net/testit/bdi.php

Tuolla on testi - toki vain suuntaa antava - mutta itse käytän sitä töissä tukena ihmisten kanssa.

6 pistettä, joten tuskin kyseessä on masennus. Varmaan se midlife crisis, ainakin osittain. Varmaankin monien tekijöiden summa. Toivon tsemppia kaikille masennuksesta kärsiville, ymmärrän, että se on vakava ja ikävä sairaus.

 

[Jomppa_Koo]

6 pistettä, joten tuskin kyseessä on masennus.

Itse sain 17 pistettä eli juuri siinä masennuksen rajamailla mennään. Oli sellainen tunne, että pisteitä olisi voinut tulla enemmänkin eli selvästi tuon masennusrajan (17) yli.

 

[anatsu]

Beckin masennustesti - Beck Depression Inventory

http://www.xestia.net/testit/bdi.php

Tuolla on testi - toki vain suuntaa antava - mutta itse käytän sitä töissä tukena ihmisten kanssa.

Itse en ole masentunt, en siellä päinkään. Tuntuu myös siltä, etten kyllä ihan helposti tästä masennukkaan. Minulla on aina ollut positiivinen asenne elämään ja odotan tulevaisuutta innolla. Olen myös huomannut, että nauran paljon enemmän kuin muut. Joitakin tämäkin ärsyttää, siinä vaiheessa kysyn vain heiltä, että mitä helvettiä? Mielummin sitä on nauravainen kuin ihan mutrusuuna istuu nurkassa. Tekasinpa sitten tuon yllä olevan testin ihan huvin vuoksi ja sain kokonaista 2 pistettä. Asiani ovat ilmeisen mallillaan. Joku varmaan huomasi, jos naisasia-ketjua luki, että sain pakitkin tässä joku päivä sitten, mutta ei se ole yhtään masentanut. Päinvastoin sain siitä aivan uutta energiaa, kun uskalsin edes tehdä aloitteen. Minusta elämä on aivan mahtavaa ja kun tätä nyt ei ole suotu kuin yksi kappale kullekin, niin koittakaahan käyttää se sillä arvolla. Nauttikaa hyvät ihmiset. Jos esim. joku asia mietityttää, että uskaltaako tehdä, niin ehdottomasti tehkää. Myöhäistä se silloin on miettiä, kun rovasti alkaa multia heittämään arkkusi päälle. Eläkää unelmianne. Perskutarallaa, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

Jotakin tämäkin riemunjulistus varmaan vituttaa, niin pyydän häntä pohtimaan, että miksi se vituttaa. Miksei elämä saa olla mukavaa? Jos ei se elämä tällä hetkellä mukavalta tunnu, niin tehkää siitä mukava. Toivottavasti kaikki te jotka masennuksesta kärsii löydätte lääkkeenne siitä eroon pääsemiseen. Usein se paras lääke on jo teillä. Ajattelutavan muutoksella saa ihmeellisiä asioita aikaan.