Joulukuussa kirjoittelin, että hieman pelottivat silloin "suuruudenhullut" ajatukset. Niinhän siinä sitten kävi, että jo uutenavuotena olin maniassa. Vahinkoa syntyi ja rajusti. Sosiaalisen tilannetajun hämärtymisen seurauksena tein tekosen, joka johti avioeropapereiden toimittamiseen käräjäoikeudelle. Bipolaarihäiriössä pahimmat vahingot syntyvät juuri maniassa, eivät niinkään masennuksessa, vaikka se onkin toki pahempi lusittava. Maniassa repostelin yksityisasioita muun muassa täällä, missä ei jälkeenpäin katsottuna oikein ole järkeä ollut.
Syyt jotka johtivat maniaan olivat siinä, että lopetin viime syksynä bentsojen käytön seinään. Annokseni oli hyvin korkea, ja lipsahtipa touhu väärinkäytönkin puolelle, jolloin päätin katkaista kierteen. Edessä oli uskomaton helvetti, kun kylmä kalkkuna tuli kylään. Koska lopetin bentsot, jouduin vähentämään myös Seroquelin määrää yhteen kahdeksasosaan, koska Sero aiheuttaa minulle paniikkia, eivätkä bentsot olleet enää siltä suojaamassa. Seroquelhan on mielialantasaaja. Se kompressoi huippuja ja pohjia lähemmäs toisiaan. Mielialantasausteho oli siis kahdeksasosassa aiemmasta. Ja yhtä aikaa bentsojen lopettamisen kanssa minuun iski tähänastisen elämäni ylivoimaisesti rankin masennus, joka invalidisoi minut täydellisesti yhteiskunnan ulkopuolelle puoleksitoista kuukaudeksi. Tuo ajanjakso on traumatisoinut minua rajusti. En vieläkään pysty katsomaan esimerkiksi Simpsoneiden Halloween-spesiaaleja... Kun tilanteeni alkoi koheta, ja sain raahauduttua MTT:hen, päätimme lekurin kanssa siitä, että Cipralex-lääkitys aloitetaan uudestaan. Virheliike näin jälkikäteen pohdittuna. Erittäin paha.
Cipralex oli bensaa orastaviin liekkeihin. Bipolaarihäiriön sairaalloisesti koheneva mieliala + yhden kahdeksasosan mielialantasaus + Cipralex = mania. Tammikuussa häröilin ihan tosissani. Taksi oli se peruskuljetusväline niinä päivinä. Söin ulkona kuin pahainen nousukas. Vedin kännejä pelkillä baarihinnoilla. Kirjoitin kirjaa. En muista hirveän hyvin yksityiskohtia noilta ajoilta. Mutta se kuumeinen palo, joka maniaan liittyy, oli taas kuin olisi ollut nousuhumalassa kuukauden päivät. Rakastin kaikkia ja kaikki "rakastivat minua". Mutta jokaista hyvää humalaa seuraa paha krapula. Helmikuun alussa tuli täydellinen romahdus, jälleen invaliditeetti. Elämä oli kerta kaikkiaan retuperällä. Alkoi selitysten aika. En tosissani kuvittele saavani anteeksi vaimoltani tekoani, mutta olen yrittänyt painottaa sitä, että ilman sairauttani sellaista paskaa ei olisi sattunut. En kaikesta huolimatta ole paha ihminen.
Nyt käyn terapiassa ja lääkitys on sorvattu kohdalleen. Paitsi että en voi käyttää mielialatasaajia tarpeeksi isolla annoksella, koska ne aiheuttavat niillä annoksilla paniikkia ja raakaa kuolemanpelkoa, joita saatoin ennen säädellä bentsoilla. Nukkuminen on vitun hankalaa. Edelleen asutaan vaimon kanssa saman katon alla, hyvin tullaan toimeen, mutta vain minulla taitaa olla ajatuksia yhteiselämästä myös tulevaisuudessa.
Jep. Tsemppiä kaikille. Onni yksillä, kesä kaikilla.
