Hyytiäinen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KeuPa & Ottawa
Tänään tulee Ylen Akuutissa pätkä Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Itse aion ainakin kattoa tuon.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Miro Heiskasen telonut Rangersin Matt Rempe kahdeksan ottelun pelikieltoonLue lisää »
-
HIFK:n Petr Kodýtekille mätkäistiin kaksi pelikieltoa − yhteensä seitsemän ottelua pakkohuiliaLue lisää »
-
Kärpät voitolla joulutauolle – Karhunen piti nollat paluupelissäänLue lisää »
-
Pauliina Salonen haluaa tulla johtajaksi HIFK:ssa − "Omat odotukset itseäni kohtaan ovat kasvaneet"Lue lisää »
-
Maalivahdeilla ällistyttävä määrä töitä Auroraliigan vuoden viimeisinä pelipäivinäLue lisää »
-
Auroraliiga siirtyi joulutauolle Kiekko-Espoon komennossa − pudotuspelipaikoista vääntöä, pohjakerroksessa yksinäistäLue lisää »
Taudinkuvana depressio
- Viestiketjun aloittaja Ruutiveijari
- Alkaa
- 563 058
- 2 101
Paljon on saanut miettiä tässä vuosien varrella maaseudun ja kaupungin väliä ravatessa, että vaikka kovasti pidän alkeellisemmistakin ja mieltä rauhoittavista olosuhteista, niin mieli lepää kyllä mukavuuksissa todella eri tavoin. Lepo onkin avainsana, sillä sitä on niin erilaista. Teknologian myötä tietysti kotona on liuta mukavuuksia, jotka auttavat vaikeuksissa, mutta joista kaikkea ei tavalliseen hyvään elämään välttämättä tarvitse. Onhan näitä mukavuuksia toki maaseudullakin, mutta usein pitää olla hitusen luovempi ja keskittää tarmoa siihen, että joutuu tekemään konkreettisesti enemmän pärjäämisensä eteen. Pitää myös pärjätä enemmän yksinään, kun kaikkea ei saa kädenkäänteessä mistään, tai sitten pitää nähdä ekstravaivaa asioiden eteen.
Masentuneena et jaksa tehdä kuin aivan välttämättömän, eikä korvessa silloin tule niin helposti toimeen, vaikka voimat eivät olisikaan täydellisesti menneet vaan toimintakykyä on vielä jonkin verran jäljellä. Korpimeno ei ole kuitenkaan väsyneen ihmisen hommaa, sillä päivittäin pitää jaksaa toistaa tiettyjä rutiineja. Tiedän tämän, kun asuin keskellä metsää pari talvea putkeen (lopulta itsemurhakunnossa), eikä sitä tönöä aina jaksanut lämmittää, jolloin varsinkin kovilla pakkasilla sai herätä hytisten. Pesullakaan ei kylmässä huvittanut käydä, mutta sähkö oli, joten tietokoneen sai aina toimimaan. Kaljaakin kului. Elämä oli kirjaimellisesti aika kylmää ja yksinäistä puurtamista, mutta toisaalta sellaisena sen halusi pitääkin. Olen introvertimpi kuin luulinkaan, mutta en tietysti osannut olla täysin kontaktitta ihmisiin. Jotain kautta yhteys oli aina saatava, mutta nopeasti se yhteys oli myös saatava katkaistua. Piti saada valita tarkasti, koska on saatavilla ja koska ei.
Kaupungissa asuessa ja ollessa sitten tietysti mieli lepää siinä, että kaikki on heti saatavilla, mutta kenties elo on liiankin helppoa. Ei ole sellaisia vaatimuksia kuin maaseudulla, kun kaikki toimii katkaisimesta. Eniten minä olen tyytyväinen siitä, ettei tarvitse palella. Niinkin pieneen voi tyytyä ja se saattaa masentuneena jo reilusti piristää. Mutta mieli herkästi sitten esimerkiksi lämmitystoimenpiteiden yms konkreettisesta tekemisen puutteesta harhautuu usein sellaisten asioiden ääreen, joihin ei voi vaikuttaa tai jotka eivät edes välillisesti kovinkaan paljoa kosketa. Niin sanotusti terveellä tavalla masentunut ihminen ei välttämättä kanna maailmantuskaa tai seuraa mitään synkkyyksiä, vaan hän voi olla täydellisesti omassa kuplassaan, jossa ajatus joko kulkee jotenkin tai jumittaa paikallaan. Hän saattaa majailla siellä täysin omassa tahdissaan ja kokea harrastamansa asiat mielekkäiksi, jos hänen annetaan niin tehdä. Toki tämä onnistuu myös kaupunkiolosuhteissa, joissa itse viihdyn selkeästi ihan puhtaasti juuri siksi, ettei tarvitse lämmittää.
En tiedä oliko tässä viestissä mitään järkeä, mutta nyt kun talvi tulee, niin sitä taas ymmärtää monien asioiden positiiviset puolet. Niitä ei sovi unohtaa, kun on katto pään päällä ja kaapissa ruokaa. Muutama masennusoire ei tule minulla vaikuttamaan mihinkään tekemiseen enää nykyään, kun tätä historiaa on jo niin kaukaa, niin ei paljoa hetkauta mikään vaikeakaan pakkoajatus. Saan tehdä oman jaksamisen mukaan mitä ikinä sitten pitääkin tehdä ja siihen pitää tyytyväinen.
Masentuneena et jaksa tehdä kuin aivan välttämättömän, eikä korvessa silloin tule niin helposti toimeen, vaikka voimat eivät olisikaan täydellisesti menneet vaan toimintakykyä on vielä jonkin verran jäljellä. Korpimeno ei ole kuitenkaan väsyneen ihmisen hommaa, sillä päivittäin pitää jaksaa toistaa tiettyjä rutiineja. Tiedän tämän, kun asuin keskellä metsää pari talvea putkeen (lopulta itsemurhakunnossa), eikä sitä tönöä aina jaksanut lämmittää, jolloin varsinkin kovilla pakkasilla sai herätä hytisten. Pesullakaan ei kylmässä huvittanut käydä, mutta sähkö oli, joten tietokoneen sai aina toimimaan. Kaljaakin kului. Elämä oli kirjaimellisesti aika kylmää ja yksinäistä puurtamista, mutta toisaalta sellaisena sen halusi pitääkin. Olen introvertimpi kuin luulinkaan, mutta en tietysti osannut olla täysin kontaktitta ihmisiin. Jotain kautta yhteys oli aina saatava, mutta nopeasti se yhteys oli myös saatava katkaistua. Piti saada valita tarkasti, koska on saatavilla ja koska ei.
Kaupungissa asuessa ja ollessa sitten tietysti mieli lepää siinä, että kaikki on heti saatavilla, mutta kenties elo on liiankin helppoa. Ei ole sellaisia vaatimuksia kuin maaseudulla, kun kaikki toimii katkaisimesta. Eniten minä olen tyytyväinen siitä, ettei tarvitse palella. Niinkin pieneen voi tyytyä ja se saattaa masentuneena jo reilusti piristää. Mutta mieli herkästi sitten esimerkiksi lämmitystoimenpiteiden yms konkreettisesta tekemisen puutteesta harhautuu usein sellaisten asioiden ääreen, joihin ei voi vaikuttaa tai jotka eivät edes välillisesti kovinkaan paljoa kosketa. Niin sanotusti terveellä tavalla masentunut ihminen ei välttämättä kanna maailmantuskaa tai seuraa mitään synkkyyksiä, vaan hän voi olla täydellisesti omassa kuplassaan, jossa ajatus joko kulkee jotenkin tai jumittaa paikallaan. Hän saattaa majailla siellä täysin omassa tahdissaan ja kokea harrastamansa asiat mielekkäiksi, jos hänen annetaan niin tehdä. Toki tämä onnistuu myös kaupunkiolosuhteissa, joissa itse viihdyn selkeästi ihan puhtaasti juuri siksi, ettei tarvitse lämmittää.
En tiedä oliko tässä viestissä mitään järkeä, mutta nyt kun talvi tulee, niin sitä taas ymmärtää monien asioiden positiiviset puolet. Niitä ei sovi unohtaa, kun on katto pään päällä ja kaapissa ruokaa. Muutama masennusoire ei tule minulla vaikuttamaan mihinkään tekemiseen enää nykyään, kun tätä historiaa on jo niin kaukaa, niin ei paljoa hetkauta mikään vaikeakaan pakkoajatus. Saan tehdä oman jaksamisen mukaan mitä ikinä sitten pitääkin tehdä ja siihen pitää tyytyväinen.
Hyvää perjantaita!
Tästä se taas lähtee, viikonloppu. Aika hyvä meno on jo heti näin aamusta. En muista koska viimeksi on herännyt siten, ettei oikeastaan ole mitään rasittavaa masennusoiretta tunkemassa joka puolelta mieleen. Toki aina on jotain outoja tuntemuksia, mutta nyt on ihan siihen varautunut, että saa rauhassa viettää puolison kanssa viikonlopun, katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia ja varmaankin myös perseillä Jatkoajassa. Eli sellaista ihan vaan ajan viettämistä vailla kummempaa älyä tai suurempaa tekemistä. Eikös niitä aivoja kuulukin aina välillä vähän tuulettaa.
Perkeles sentään, minä olin valmistautunut taas siihenkin, että olisi jonkinlainen liigakierros, mutta tietystikään sitä ei ole maajoukkuetauon takia. En minä kyllä välitä näistä EHT-jutuista, mutta en nyt valita siitä sen enempää. Mitään tunnetta niissä vaan ei oikein ole, kun ovat enempi työhaastatteluita kuin itse työtä.
Leiniö pukkasi uuden videon, taattua laatua. Näin kaupungin sykkeessä rauhoittuminen on numero 1 niistä asioista, joka pitää saavuttaa, jotta elämässä on iloa. Niin paljon vain riidellään ja huudellaan ympäriinsä. Ei sellaista oikein jaksa, joten luontoa seuratessa aina pääsee hieman eroon sellaisesta tarpeettomasta negatiivisuudesta. Yksinkertaisuus kunniaan. Ilma, tuli, maa, vesi. Mitä muuta tarvitsee?
Ja kun ei dokaakaan enää, niin eipä paljoa sitäkään tule ajateltua. Mutta ne jotka dokaavat, niin kippis vaan, minulla on pullossa vissyä.
Tästä se taas lähtee, viikonloppu. Aika hyvä meno on jo heti näin aamusta. En muista koska viimeksi on herännyt siten, ettei oikeastaan ole mitään rasittavaa masennusoiretta tunkemassa joka puolelta mieleen. Toki aina on jotain outoja tuntemuksia, mutta nyt on ihan siihen varautunut, että saa rauhassa viettää puolison kanssa viikonlopun, katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia ja varmaankin myös perseillä Jatkoajassa. Eli sellaista ihan vaan ajan viettämistä vailla kummempaa älyä tai suurempaa tekemistä. Eikös niitä aivoja kuulukin aina välillä vähän tuulettaa.
Perkeles sentään, minä olin valmistautunut taas siihenkin, että olisi jonkinlainen liigakierros, mutta tietystikään sitä ei ole maajoukkuetauon takia. En minä kyllä välitä näistä EHT-jutuista, mutta en nyt valita siitä sen enempää. Mitään tunnetta niissä vaan ei oikein ole, kun ovat enempi työhaastatteluita kuin itse työtä.
Leiniö pukkasi uuden videon, taattua laatua. Näin kaupungin sykkeessä rauhoittuminen on numero 1 niistä asioista, joka pitää saavuttaa, jotta elämässä on iloa. Niin paljon vain riidellään ja huudellaan ympäriinsä. Ei sellaista oikein jaksa, joten luontoa seuratessa aina pääsee hieman eroon sellaisesta tarpeettomasta negatiivisuudesta. Yksinkertaisuus kunniaan. Ilma, tuli, maa, vesi. Mitä muuta tarvitsee?
Ja kun ei dokaakaan enää, niin eipä paljoa sitäkään tule ajateltua. Mutta ne jotka dokaavat, niin kippis vaan, minulla on pullossa vissyä.
Huono aamu kääntyy hyväksi illaksi. On ollu melkoinen jännitystila päällä koko päivän. Syöminen ei meinannut onnistua ollenkaan, mutta ostin herkkuja kaupasta ihan sillä mielellä, että mitä ikinä tahansa syömishäiriöinen saa alas, niin sitä pitää sitten syödä (eli juustokakkua). Jos joku tätä lukeva kärsii siitä, ettei ruoka maistu, niin minun luvallani saa syödä vaikka karkkia, kunhan vähän tulee jostain energiaa ja mieli virkistyy :)
Sunnuntaistakin voi siis iloita, vaikka tämä on se viikon hankalin päivä. Kaikki viikonlopun riemu on takanapäin, vaikka tietysti eihän minulla pitäisi olla mitään väliä mikä päivä milloinkin on, kun ei ole menoa töihin tai kouluun tai oikein mihinkään, mutta jostain tässä on pidettävä kiinni. On sillä merkitystä senkin takia, että tässä maailmassa ei elä yksin ja on mentävä myös muiden rytmissä. Se on ihan ok, en valita. Pitää olla tyytyväinen vaivoista huolimatta, ja vaikka en yleensä itseäni muihin vertaakaan, niin jollakulla menee aina vähän huonommin. Toivottavasti heilläkin joskus se masentava harmaus vaihtuu joksikin muuksi, edes hetkeksi aikaa.
Tuleehan tänään ilmaiskanavalta änäriäkin, joten mikäs tässä sitä odotellessa.
Sunnuntaistakin voi siis iloita, vaikka tämä on se viikon hankalin päivä. Kaikki viikonlopun riemu on takanapäin, vaikka tietysti eihän minulla pitäisi olla mitään väliä mikä päivä milloinkin on, kun ei ole menoa töihin tai kouluun tai oikein mihinkään, mutta jostain tässä on pidettävä kiinni. On sillä merkitystä senkin takia, että tässä maailmassa ei elä yksin ja on mentävä myös muiden rytmissä. Se on ihan ok, en valita. Pitää olla tyytyväinen vaivoista huolimatta, ja vaikka en yleensä itseäni muihin vertaakaan, niin jollakulla menee aina vähän huonommin. Toivottavasti heilläkin joskus se masentava harmaus vaihtuu joksikin muuksi, edes hetkeksi aikaa.
Tuleehan tänään ilmaiskanavalta änäriäkin, joten mikäs tässä sitä odotellessa.
Pääsisipä pian nukkumaan, jotta voi nousta ylös katsomaan ulos pimeyteen, jota kuitenkin valaisee kaupungin valot. Pieni pullollinen kylmää vissyä ja rauhoittumisen hetki. Siinäpä se on ollut nyt joka yö jo keskikesästä lähtien, vaikkakin alunperin tämä omituinen rituaali alkoi mökillä ollessa. Silloin katselin hämärälle järvelle sen mitä näki ja hörpin juomaa, kun oli vielä tunnelmallista. Mutta sitten tosiaan tämä siirtyi vaivattomasti myös kaupunkiolosuhteisiin, enkä olisi koskaan uskonut, että kaupunki pärjää luonnolle, kun verrataan mitä yöllä sitten fiilistelee. Saatan nousta jopa pari kertaa yössä ylös, eikä edes avovaimo tiedä tästä mitä teen. Se on minun oma juttuni.
Tämä on paras lääke omaan vaikeitakin piirteitä sisältävään masennukseen, kun on jotain mitä oikeasti odottaa ja mikä toimii tietoisesti mielen hyväksi. Voit päättää ihan itse mikä auttaa. Se on todella voimaannuttava kokemus ja pelkkä ajatus jo auttaa. Yleensähän esimerkiksi lääkkeet ja kaikki keinotekoisemmat keinot ja terapiat ovat arpapeliä, eikä niistä ole mitään takeita. Eivät välttämättä paranna tai hoida mitään, vaikka ehkä pitävät jotain aisoissa.
Ja sanotaan nyt sekin suoraan, että jollekin toiselle kaikki kuvailemani voi olla vaan väsyttävää ja rasittavaa, joten en varsinaisesti ole suosittelemassa kokeilemaan. Voi vaan tulla tyhmä olo, että se yks saatanan godspeed sössötti jotain typeryyksiä ja minä menin hölmönä kokeilemaan :)
Tämä on paras lääke omaan vaikeitakin piirteitä sisältävään masennukseen, kun on jotain mitä oikeasti odottaa ja mikä toimii tietoisesti mielen hyväksi. Voit päättää ihan itse mikä auttaa. Se on todella voimaannuttava kokemus ja pelkkä ajatus jo auttaa. Yleensähän esimerkiksi lääkkeet ja kaikki keinotekoisemmat keinot ja terapiat ovat arpapeliä, eikä niistä ole mitään takeita. Eivät välttämättä paranna tai hoida mitään, vaikka ehkä pitävät jotain aisoissa.
Ja sanotaan nyt sekin suoraan, että jollekin toiselle kaikki kuvailemani voi olla vaan väsyttävää ja rasittavaa, joten en varsinaisesti ole suosittelemassa kokeilemaan. Voi vaan tulla tyhmä olo, että se yks saatanan godspeed sössötti jotain typeryyksiä ja minä menin hölmönä kokeilemaan :)
Ja sittenhän se olisikin jo lauantai. Viikon paras päivä!
Kärsin loppuviikosta jostain mystisestä oireilusta, kun oli pari päivää aivan kuin kova ja väsähtänyt krapula, vaikken ole juonut kohta 100 päivään alkoholia. Eilen illalla se meni ohi. Psykosomaattista? Mutta miksi? Onhan tässä sellaisista pienistä asioista tuota stressiä ollut, joten voi ollakin, että mieli oireilee ja aiheuttaa fyysistä vikaa päässä ja kehossa.
Mitä tuolle stressille sitten voi tehdä, kun olo vaan keinuu ja keinuu. Välillä keinot loppuvat kesken, jos vaikka kaksi päivää vaan särkee päätä, eikä mene buranalla ohi. Mahdollinen psykosomaattinen oireiluhan on siitä kiusallista, että esim terveydenhuollossa kaikista fyysisistä pikkuvioista ei välttämättä oteta koppia, jos on (pahaa) masennusta tai muuten hieman todellisuus hakusessa. Ne voidaan kuitata hullun puheena. Tiedän, että näin on ainakin joskus ollut uhkana. Mutta ihan pienestä toki ei mihinkään vastaanotolle mennä muutenkaan, vaan asiasta mainitaan lekurille vain, jos masennukseen liittyy fyysistä pahoinvointia olennaisesti.
No, nyt olo on taas hyvä ja meininki on aina viikonloppuna katossa. Kiekkoa, elokuvia, sauna, hyvää ruokaa ja juomaa. Mitäs sitä muutakaan tarvii :)
Adam Clendening seurannassa. Aivan jäätävä ukko.
Kärsin loppuviikosta jostain mystisestä oireilusta, kun oli pari päivää aivan kuin kova ja väsähtänyt krapula, vaikken ole juonut kohta 100 päivään alkoholia. Eilen illalla se meni ohi. Psykosomaattista? Mutta miksi? Onhan tässä sellaisista pienistä asioista tuota stressiä ollut, joten voi ollakin, että mieli oireilee ja aiheuttaa fyysistä vikaa päässä ja kehossa.
Mitä tuolle stressille sitten voi tehdä, kun olo vaan keinuu ja keinuu. Välillä keinot loppuvat kesken, jos vaikka kaksi päivää vaan särkee päätä, eikä mene buranalla ohi. Mahdollinen psykosomaattinen oireiluhan on siitä kiusallista, että esim terveydenhuollossa kaikista fyysisistä pikkuvioista ei välttämättä oteta koppia, jos on (pahaa) masennusta tai muuten hieman todellisuus hakusessa. Ne voidaan kuitata hullun puheena. Tiedän, että näin on ainakin joskus ollut uhkana. Mutta ihan pienestä toki ei mihinkään vastaanotolle mennä muutenkaan, vaan asiasta mainitaan lekurille vain, jos masennukseen liittyy fyysistä pahoinvointia olennaisesti.
No, nyt olo on taas hyvä ja meininki on aina viikonloppuna katossa. Kiekkoa, elokuvia, sauna, hyvää ruokaa ja juomaa. Mitäs sitä muutakaan tarvii :)
Adam Clendening seurannassa. Aivan jäätävä ukko.
Päätykiekko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Taas on hetki mennyt kun olen tänne kirjoitellut. Melko sekavaa aikaa taas mennään ja fiilikset vaihtelee päivän sisälläkin todella paljon. Vieläkin saa mennä ihan päivä kerrallaan jaksamisen kanssa ja sen kanssa ettei tee mitään itselleen. Rehellisesti täytyy sanoa että pelottaa olla joka päivä itsensä kanssa ja se on tosi kuluttavaa. Välillä soitan kriisipuhelimeen ja välillä mietin että lähden päivystykseen hakemaan apua. Viime kerrat vain päivystyksessä on mennyt niin että on lähetetty kotiin ja en ole edes päässyt arviointiin että olisinko osastojakson tarpeessa.
Eilen taas mietin että jos ottaisi lääkkeiden yliannostuksen ja kokeilisi tappaa itsensä. Tiedän että se kuullostaa aivan järjettömältä ajattelulta, mutta niin paha olo minulla on tällä hetkellä. Huolia on liikaa ja murhetta aiheuttaa oikeastaan jokainen asia elämässä. Iloa saa harvoista asioista ja nekin ilot on vain ohimeneviä. Raha asiat huolettaa ja se miten pystyy edes kaupassa käymään. Hävettää ja nolottaa että on nekin asiat tässä jamassa, mutta eipä siitä sen enempää.
Aloitin pari viikkoa sitten sosiaalinen kuntoutumisen ja käyn yhdessä paikassa pari kertaa viikossa, neljää tuntia per päivä. Sekin tuntuu tällä hetkellä aika vaikealta ja yleensä seuraavat parit päivää menee melkein kokonaan sängyn pohjalla kun on niin väsynyt. Tiedän että tämäkin kuullostaa aika naurettavalta, mutta voimat ovat niin vähissä.
Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää aika synkältä ja en tiedä oikein miten jaksan taas uuden viikon elää. Ehkä soitan kriisipuhelimeen tai menen päivystykseen. En haluaisi tehdä itselleni mitään, enkä satuttaa läheisiä ihmisiä, mutta on vaikea vain jaksaa. Eikai kukaan määränsä enempää jaksa negatiivisia asioita ja taistella niiden kanssa. Haluaisin nähdä tulevaisuudessa valoa ja toivoa. Toivoa siitä että parannun ja pystyn olemaan tälle yhteiskunnalle hyödyllinen yksillö. Tällä hetkellä minusta tuntuu että sitä en ole, vaan enemmänkin haitaksi ja taakaksi liian monelle ihmisille. Joudun kysymään itseltäni jokainen päivä että miksi minun on hyödyllistä elää täällä? Mitä hyvää tuon tähän maailmaan?
Tälläinen purkautuminen tällä kertaa. Voimia kaikille ja tsemppiä tähän sunnuntaihin.
Eilen taas mietin että jos ottaisi lääkkeiden yliannostuksen ja kokeilisi tappaa itsensä. Tiedän että se kuullostaa aivan järjettömältä ajattelulta, mutta niin paha olo minulla on tällä hetkellä. Huolia on liikaa ja murhetta aiheuttaa oikeastaan jokainen asia elämässä. Iloa saa harvoista asioista ja nekin ilot on vain ohimeneviä. Raha asiat huolettaa ja se miten pystyy edes kaupassa käymään. Hävettää ja nolottaa että on nekin asiat tässä jamassa, mutta eipä siitä sen enempää.
Aloitin pari viikkoa sitten sosiaalinen kuntoutumisen ja käyn yhdessä paikassa pari kertaa viikossa, neljää tuntia per päivä. Sekin tuntuu tällä hetkellä aika vaikealta ja yleensä seuraavat parit päivää menee melkein kokonaan sängyn pohjalla kun on niin väsynyt. Tiedän että tämäkin kuullostaa aika naurettavalta, mutta voimat ovat niin vähissä.
Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää aika synkältä ja en tiedä oikein miten jaksan taas uuden viikon elää. Ehkä soitan kriisipuhelimeen tai menen päivystykseen. En haluaisi tehdä itselleni mitään, enkä satuttaa läheisiä ihmisiä, mutta on vaikea vain jaksaa. Eikai kukaan määränsä enempää jaksa negatiivisia asioita ja taistella niiden kanssa. Haluaisin nähdä tulevaisuudessa valoa ja toivoa. Toivoa siitä että parannun ja pystyn olemaan tälle yhteiskunnalle hyödyllinen yksillö. Tällä hetkellä minusta tuntuu että sitä en ole, vaan enemmänkin haitaksi ja taakaksi liian monelle ihmisille. Joudun kysymään itseltäni jokainen päivä että miksi minun on hyödyllistä elää täällä? Mitä hyvää tuon tähän maailmaan?
Tälläinen purkautuminen tällä kertaa. Voimia kaikille ja tsemppiä tähän sunnuntaihin.
Itsesi tuot. Olet hyvä tyyppi sellaisena kuin olet, tiedän sen, kun olen sinut tavannutkin. Minä olen opetellut ajattelemaan sitä ainutlaatuisuutta, jota me kaikki tuomme elämään. Kaikilla meillä on omat kykymme ja puolemme, jotka eivät tietysti aina kaikessa ole esillä, mutta ne ovat olemassa. En halua käyttää ihmisistä puhuttaessa sanaa arvo, koska se tuo mieleen ikään kuin meitä mitattaisiin jollain valuutalla. Ja minä vihaan rahaa, kaikkea mitä se mieleen tuo. Pitää mitata muulla tavoin.
Me ihmiset parhaimmillamme, kuten sinäkin @Päätykiekko tilanteessasi, olemme kaiken tuomitsevan arvostelun yläpuolella. Sinä et ole taakka kenellekään. Hyötyäkään ei aina tarvitse tuottaa muille kuin itselleen, sillä me olemme aina ihan tasan niin hyviä kuin vain me itse ikinä jaksamme. Ja se riittää.
Toisinaan jaksaminen on koetuksella, mutta ei siitä tarvitse huolehtia muiden kantilta, sillä me olemme tilivelvollisia vain itsellemme. Ihmisten ei tarvitse kaiken aikaa miettiä mitä muut ajattelevat, se ei ole hyödyllistä ajattelijalle itselleen. Sinä osaat fiksusti kyllä huomioida muut, ja ottaa vastuuta asioista, mutta kyllä minä sanoisin, että keskityt nyt vain sillä virralla mitä on, siihen omaan jaksamiseesi. Mikään pakko ei ole mihinkään, ja jos väsyttää, niin sitten pitää ottaa lepoa.
Hyvä että kirjoitit! :)
Perkeles, muija alkoi kyselemään yöllä mitä minä ravaan ylhäällä kaiken aikaa. Hänellä oli hieman huonot unet ja minä sitten tällä tutulla toiminnallani pidin häntä jopa vähän hereillä. Mutta puolustauduin sitten, että enpä kuitenkaan kävellyt ja riehunut unissani kuten helposti käy, vaan hallitusti kävin juomassa ja fiilistelemässä. Oli loistava yö, sillä aamusta asti olo on ollut harvoin näin hyvä ja auttanut pitkälle päivän lusimisessa.
Hyvää perjantaita kaikille!
Taas mennään. Hieman vatkaa olossa kun ei tiedä täysin mitenpäin olisi. Jokainen pienikin negatiivinen asia keikuttaa venettä, mennäkseen kuitenkin hetkeksi pois mielestä, tullen kuitenkin uudelleen sekoittamaan kuvioita hetken päästä. En oikein tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen valinnut tekeväni sitkeästi niitä asioita, jotka mieltä jotenkin rauhoittaa, eli kuuntelemalla paljon musiikkia ja juomalla paljon eri nesteitä. Juomalla ja kuuntelemalla aivoissa pysyy sellanen moodi päällä, että paketti pysyy läjässä jotenkin.
Olen kuitenkin huomannut, että kaksisuuntaisestani johtuen mieliala saattaa olla hyvästä tasaavasta lääkityksestäkin huolimatta usein myös aika korkealla ihan itsestään, ja jopa hypomaniatasoista tietyillä hetkillä, mikä voi olla vaarallistakin sinällään ellen tunnistaisi näitä oloja ja osaisi siten suhtautua asiaankuuluvalla tavalla. Vuorottelua tuossa hyvässäkin olossa siis on, ja siitä syystä on hyvin vaikea selkeästi ja koherentisti kuvailla millaista se elo oikein on, kun muutoksia on päivän sisälläkin :)
Tänään voisi katsoa HIFK - TPS, kun llves ei pelaa.
Taas mennään. Hieman vatkaa olossa kun ei tiedä täysin mitenpäin olisi. Jokainen pienikin negatiivinen asia keikuttaa venettä, mennäkseen kuitenkin hetkeksi pois mielestä, tullen kuitenkin uudelleen sekoittamaan kuvioita hetken päästä. En oikein tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen valinnut tekeväni sitkeästi niitä asioita, jotka mieltä jotenkin rauhoittaa, eli kuuntelemalla paljon musiikkia ja juomalla paljon eri nesteitä. Juomalla ja kuuntelemalla aivoissa pysyy sellanen moodi päällä, että paketti pysyy läjässä jotenkin.
Olen kuitenkin huomannut, että kaksisuuntaisestani johtuen mieliala saattaa olla hyvästä tasaavasta lääkityksestäkin huolimatta usein myös aika korkealla ihan itsestään, ja jopa hypomaniatasoista tietyillä hetkillä, mikä voi olla vaarallistakin sinällään ellen tunnistaisi näitä oloja ja osaisi siten suhtautua asiaankuuluvalla tavalla. Vuorottelua tuossa hyvässäkin olossa siis on, ja siitä syystä on hyvin vaikea selkeästi ja koherentisti kuvailla millaista se elo oikein on, kun muutoksia on päivän sisälläkin :)
Tänään voisi katsoa HIFK - TPS, kun llves ei pelaa.
Pää räjähtää ihan just kun se ei kestä mitään stressiä. Tai "stressiä", sillä mitään ei pitäisi olla. Ei vittu mitä tälle ololle voi tehdä? Tällaista oli joskus silloin viimeksi kun join sekopäisesti, ja siitä hurlumheistäkin on päästy jo aikaa sitten eroon. Yöllä on pakko nousta rauhottumaan, kun viime yönä en niin tehnyt. Siitäkö se on kiinni saatana!
Pahin taitaa olla takana... ei ainakaan tätä kirjoittaessa iske mitkään paniikkiolot päälle, joita siis on viimeiset 3-4 päivää ollut enemmän tai vähemmän. Ehkä saan kirjoitettua suuremmitta ongelmitta, että kyllä tästä selvitään. Olen koko päivän odottanut jotain kiekkomatsia alkavaksi, kun se tuntuu olevan nyt hyvää terapiaa. Saa vaan seurata peliä ja siinä vähän lepää mielikin.
Mietin myös, että voisi alkaa katsoa Dexteriä ihan alusta, jotta saa vähän purettua tätä oloa sellaisenkin viihteen/taiteen kautta. Eli kyllä se tässä kirjoittaessa vaan vähän alkaa nostaan mielialaa, vaikka aina sekään ei auta. Aika se on se suurin lääke pahaankin paikkaan. Vaan kun ihmiset oppisi sen, että huonokin olo voi mennä pikaisesti ohi, suhteellista on tosin se, että mikä kullekin on pikaista. Joskus tarvitsee vaan sietää enemmän kuin on voimia. On se vaan sellainen perkele se ahdistuspiru, kun se laskeutuu helvetistä tuohon olkapäälle kuiskuttelemaan. Ja aina ei edes tiedä mikä piru, vaikka maailma olisi mustaa täynnä herätessä.
Mutta hyvää keskiviikon peli-iltaa ja jos et katso peliä vaan jotain muuta, niin iltaa sitten ihan noin muuten vaan!
Mietin myös, että voisi alkaa katsoa Dexteriä ihan alusta, jotta saa vähän purettua tätä oloa sellaisenkin viihteen/taiteen kautta. Eli kyllä se tässä kirjoittaessa vaan vähän alkaa nostaan mielialaa, vaikka aina sekään ei auta. Aika se on se suurin lääke pahaankin paikkaan. Vaan kun ihmiset oppisi sen, että huonokin olo voi mennä pikaisesti ohi, suhteellista on tosin se, että mikä kullekin on pikaista. Joskus tarvitsee vaan sietää enemmän kuin on voimia. On se vaan sellainen perkele se ahdistuspiru, kun se laskeutuu helvetistä tuohon olkapäälle kuiskuttelemaan. Ja aina ei edes tiedä mikä piru, vaikka maailma olisi mustaa täynnä herätessä.
Mutta hyvää keskiviikon peli-iltaa ja jos et katso peliä vaan jotain muuta, niin iltaa sitten ihan noin muuten vaan!
PERJANTAI!
Viikonloppu tuli ja meikäläinen on ihan mehuissaan tästä. Sellaisella pikkupojan innolla. Kaupasta on haettu eväät ja katsomista riittää niin kauan kuin jaksaa katsoa vaan, kun blu-ray-ostot on melkein kaikki tulleet postissa ja onhan minulla tuossa yksi uusi edullinen suoratoistokin hommattuna. Ja illalla on tietysti Ilves - TPS.
Masennuskaan ei oireile nyt, jos nyt masennuksesta on viime viikkoina/kuukausina ollukaan kyse. Se on nuo ahdistukset ja ihan normaalinkin rajoissa olevat stressit sellaisia, jotka vie toimintakykyä ja saa olon veteläksi. Vähän kuin olisi loputon kova morkkis, ei sitä varmaan paremmin voisi luonnehtia, kun on tilanne päällä.
Paljonkohan ihmiset kärsii tosiasiassa ahdistuksesta silloin kun epäillään masennusta. Toki nuo kulkevat myös rinnakkain sulassa sovussa, mutta itsellä tosiaan varmaan jos ahdistuksen saa kuriin, niin masennuksen kanssa osaan elää, kun sitä on harjoiteltu niin kauan.
Mutta viikonloput kaikille ja nautitaanhan hyvästä viihteestä!
Viikonloppu tuli ja meikäläinen on ihan mehuissaan tästä. Sellaisella pikkupojan innolla. Kaupasta on haettu eväät ja katsomista riittää niin kauan kuin jaksaa katsoa vaan, kun blu-ray-ostot on melkein kaikki tulleet postissa ja onhan minulla tuossa yksi uusi edullinen suoratoistokin hommattuna. Ja illalla on tietysti Ilves - TPS.
Masennuskaan ei oireile nyt, jos nyt masennuksesta on viime viikkoina/kuukausina ollukaan kyse. Se on nuo ahdistukset ja ihan normaalinkin rajoissa olevat stressit sellaisia, jotka vie toimintakykyä ja saa olon veteläksi. Vähän kuin olisi loputon kova morkkis, ei sitä varmaan paremmin voisi luonnehtia, kun on tilanne päällä.
Paljonkohan ihmiset kärsii tosiasiassa ahdistuksesta silloin kun epäillään masennusta. Toki nuo kulkevat myös rinnakkain sulassa sovussa, mutta itsellä tosiaan varmaan jos ahdistuksen saa kuriin, niin masennuksen kanssa osaan elää, kun sitä on harjoiteltu niin kauan.
Mutta viikonloput kaikille ja nautitaanhan hyvästä viihteestä!
Hämmentävä uniterapia osa 249 tms.
Viime yö oli aivan mahtava! Ensin katselin NHL-matsin telkkarista ja sitten hyvillä mielin melko väsyneenä nukkumaan. Tein 2-3 nousua hiippailemaan ja juomaan. Eritoten se puoli viiden maissa tapahtunut nousu tuntui erityisen hyvältä. Siinä istuin pitkään sängyn laidalla ja hyvä olo vaan meni kehon läpi. Meillä on makkarissa sellanen tunnelmavalo, joka valaisee kivasti pimeässä ja sitä siinä sitten fiilistelin.
Noissa tilanteissahan periaatteessa voisi jopa nousta ihan aamutoimille, kun olo on niin hyvä ja levännyt, mutta sorrun sitten kuitenkin aina menemään takaisin nukkumaan. Eihän tuo herääminen varmaan tuntuisikaan niin hyvältä, jollei sitten saisi mennä rauhassa takaisin nukkumaan.
Viime yö oli aivan mahtava! Ensin katselin NHL-matsin telkkarista ja sitten hyvillä mielin melko väsyneenä nukkumaan. Tein 2-3 nousua hiippailemaan ja juomaan. Eritoten se puoli viiden maissa tapahtunut nousu tuntui erityisen hyvältä. Siinä istuin pitkään sängyn laidalla ja hyvä olo vaan meni kehon läpi. Meillä on makkarissa sellanen tunnelmavalo, joka valaisee kivasti pimeässä ja sitä siinä sitten fiilistelin.
Noissa tilanteissahan periaatteessa voisi jopa nousta ihan aamutoimille, kun olo on niin hyvä ja levännyt, mutta sorrun sitten kuitenkin aina menemään takaisin nukkumaan. Eihän tuo herääminen varmaan tuntuisikaan niin hyvältä, jollei sitten saisi mennä rauhassa takaisin nukkumaan.
Tällainen Korpimuijan "erävideo" tällä kertaa, kun Ali Leiniön jutut on jo katsottu monta kertaa.
Itsekin olen elänyt lähes näin joskus muutaman vuoden putkeen, mutta ei kyllä kestäisi enää polla tuota touhua. Ei ehkä se yksinäisyys, eikä varmaan mikään pimeys tai kylmyyskään, mutta tuo, että sitten kun olet yksin, niin että ei olisi viinaa. Tuollaiset olosuhteet suorastaan vaativat viinaa, jota saisi kiskoa mielinmäärin ilman mitään huolta mistään tai muista. Tai voisin kuvitella, että sortuisin välittömästi, jos pitäisi yksin asua keskellä metsää. Niin siinä kävi viimeksikin.
Tämä videon tekijämuija on kyllä kova muija, mutta ei tainnut tällä videolla sanoa mitään. Antaa kuvan puhua. Mutta sitten kun hän sanoo, niin on miellyttävä persoona. Jalat maassa ja niin poispäin, joten en oikein osaa kaivata mitään selitystä elämäntavalleen, vaikka jotain voisi asioista päätelläkin. Aina ei tarvitse olla paljoa muuta kuin rauha sielulle ja olo, jota kokiessa ei ole riippuvainen perusasioissa kenestäkään. Ei tarkoita, että pakenisi ihmisiä, mutta ei vaan osaa kaivata mitään hulabaloota ja sirkusmeininkiä mitä moderni elämä usein on. Pienistä asioista, kuten halonhakkuusta, saa suurimman ilon ja tekeminen oman hyvinvoinnin edistämiseksi on konkreettisinta mahdollisinta, kun ei ole välikäsiä liiaksi missään.
Yöllä minä herään taas katselemaan ikkunasta öistä kaupunkia, sen lähemmäksi tuollaista erärauhoittumista ei toistaiseksi pääse, mutta jouluna sitten olisi tarkoitus mennä parantelemaan mielenterveyttä maaseudulle asti. Pääsee naapureista hetkeksi eroon.
Niin vain on tämäkin ketju hautautunut johonkin. Ehkä se kertoo siitä, että minullakaan vakiokävijänä masennusta ei ole vaan elämä soljuu eteenpäin vääjäämättömästi. Tai sitten se kertoo siitä, että masennus vaan muuttaa muotoaan siedettävämmäksi tai vaipuu taustalle kytemään. Siihen voi tottua, kun se on kroonista. Toivottavasti ihmisillä ei ole ainakaan mitenkään rajumpia versioita näistä mielenterveysongelmista päällänsä ja tulevaisuudessa näkyy valoa.
Uusi vuosi on nimittäin tulossa ja aina minä mietin näihin aikoihin, että tulisipa edellistä parempi vuosi. Se on vähän tällaista lapsenomaista uskoa siihen, että kaikki paranee. Pitää ajatella positiivisesti silloin kun siihen on jotain aihetta, eikä alkaa rypeä itsetietoisesti paskassa, kuten masentunut ihminen helposti tekee. Ehkä hän ei tiedosta sitä aina, mutta se on hyvin tyypillistä käytöstä. Siihen on myöskin omaisten hyvin vaikea puuttua, koska suurimman työn avusta huolimatta tekee sairastunut itse. Hän on monesti suuresta osasta asioistaan päävastuussa, vaikka ei jaksamista tai virtaa olisikaan. Se on julmaa, mutta se on totta. Ihminen joutuu tahtomattaan aikamoiseen mankeliin, kun mielensairaus iskee. Häntä pitää vain ohjata eri suuntiin.
Tämä vuosi 2023 ei ollut itselleni mitenkään surkea vaan ihan hyvä kokonaisuutena, kun oli vapauksia rytmittää itse omaa elämäänsä ensimmäistä kertaa elinaikanaan. Ei tähän omaan elämään ole koskaan ollut helppo sopeutua, eikä siitä ole ollut kovinkaan hyvää otetta, joten tavallaan pitää olla tyytyväinen siihen, että hengissä selviää päivästä toiseen ilman suurempia itsemurha-ajatuksia tai yleistä epävakautta. Kaikkea tällaista negatiivista kuitenkin vilahtelee mielessä esimerkiksi lukuisina pakkoajatuksina, mutta tavallaan niitä olemassaolon ongelmia osaa siirtää syrjään tai käsitellä kuten minä nyt teen, kun turvaudun kirjoittamiseen. Suosittelen.
Hieman on kaikesta hyvästäkin huolimatta epätodellinen ja puristava olo. Sitä en osaa sanoiksi pukea kovinkaan hyvin. Jokainen osaa kuitenkin kuvitella, kun on tapahtunut jotain erittäin ikävää ja olo on sellainen, ettei oikein usko tapahtunutta todeksi. Vähän kuin vaikkapa jos joku on ennenaikaisesti ja koskettavasti kuollut ja tuntuu siltä, ettei voi olla totta, ja surettaa ihan fyysisestikin. Mutta tämä olo tulee, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. On vaan ahdistuneisuutta milloin mistäkin pienestäkin asiasta, eikä mikään jätä rauhaan. Masennusta olen monesti verrannut kovaan morkkikseen, ja sitten kun on tämä epätodellisuus ja masennus yhtä aikaa päällä, niin puhutaan aika sekavasta menosta kaikkinensa.
No mutta. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja eiköhän tehdä seuraavasta vuodesta parempi kuin tästä. Se on ihan mahdollista, sillä jos minäkin jotain olen oppinut, niin aika harva asia modernia ihmistä enää tappaa niin kuin vielä 100 vuotta sitten. Me elämme nykyään pisimpään koskaan ihmisen historiassa, emmekä toivottavasti anna mielenterveysongelmien koskaan lannistaa itseämme.
Uusi vuosi on nimittäin tulossa ja aina minä mietin näihin aikoihin, että tulisipa edellistä parempi vuosi. Se on vähän tällaista lapsenomaista uskoa siihen, että kaikki paranee. Pitää ajatella positiivisesti silloin kun siihen on jotain aihetta, eikä alkaa rypeä itsetietoisesti paskassa, kuten masentunut ihminen helposti tekee. Ehkä hän ei tiedosta sitä aina, mutta se on hyvin tyypillistä käytöstä. Siihen on myöskin omaisten hyvin vaikea puuttua, koska suurimman työn avusta huolimatta tekee sairastunut itse. Hän on monesti suuresta osasta asioistaan päävastuussa, vaikka ei jaksamista tai virtaa olisikaan. Se on julmaa, mutta se on totta. Ihminen joutuu tahtomattaan aikamoiseen mankeliin, kun mielensairaus iskee. Häntä pitää vain ohjata eri suuntiin.
Tämä vuosi 2023 ei ollut itselleni mitenkään surkea vaan ihan hyvä kokonaisuutena, kun oli vapauksia rytmittää itse omaa elämäänsä ensimmäistä kertaa elinaikanaan. Ei tähän omaan elämään ole koskaan ollut helppo sopeutua, eikä siitä ole ollut kovinkaan hyvää otetta, joten tavallaan pitää olla tyytyväinen siihen, että hengissä selviää päivästä toiseen ilman suurempia itsemurha-ajatuksia tai yleistä epävakautta. Kaikkea tällaista negatiivista kuitenkin vilahtelee mielessä esimerkiksi lukuisina pakkoajatuksina, mutta tavallaan niitä olemassaolon ongelmia osaa siirtää syrjään tai käsitellä kuten minä nyt teen, kun turvaudun kirjoittamiseen. Suosittelen.
Hieman on kaikesta hyvästäkin huolimatta epätodellinen ja puristava olo. Sitä en osaa sanoiksi pukea kovinkaan hyvin. Jokainen osaa kuitenkin kuvitella, kun on tapahtunut jotain erittäin ikävää ja olo on sellainen, ettei oikein usko tapahtunutta todeksi. Vähän kuin vaikkapa jos joku on ennenaikaisesti ja koskettavasti kuollut ja tuntuu siltä, ettei voi olla totta, ja surettaa ihan fyysisestikin. Mutta tämä olo tulee, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. On vaan ahdistuneisuutta milloin mistäkin pienestäkin asiasta, eikä mikään jätä rauhaan. Masennusta olen monesti verrannut kovaan morkkikseen, ja sitten kun on tämä epätodellisuus ja masennus yhtä aikaa päällä, niin puhutaan aika sekavasta menosta kaikkinensa.
No mutta. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja eiköhän tehdä seuraavasta vuodesta parempi kuin tästä. Se on ihan mahdollista, sillä jos minäkin jotain olen oppinut, niin aika harva asia modernia ihmistä enää tappaa niin kuin vielä 100 vuotta sitten. Me elämme nykyään pisimpään koskaan ihmisen historiassa, emmekä toivottavasti anna mielenterveysongelmien koskaan lannistaa itseämme.
Tämä oli hyvin silmiä avaavaa kuulla. Vastaavia tarinoita löytyy näistä urheilun super-menestyjistä paljon muitakin, jossa ne sisäiset demonit ruoskivat ihmisen häikäiseviin urheilusuoritukseen ja menestykseen.
Mutta hinta siitä taitaa usein olla todella kova?
/img-s3.ilcdn.fi/f612e582cfb68e5d6aad20b8edddf25f0c2490892e7f9b0711e6e4bd33b08efd.jpg)
www.iltalehti.fi
Mutta hinta siitä taitaa usein olla todella kova?
Thierry Henry avautui koko elämän mittaisesta piinasta, jonka isän käytös aiheutti
Isän käytös vaikutti Ranskan jalkapallosankariin negatiivisesti.
www.iltalehti.fi
Ai saatana, juuri kun olin jo epätoivoinen ja jonkin piristyksen tarpeessa, koska orastavasti masentaa ja väsyttää, niin Ali Leiniöltä tulee uusi terapeuttinen video!
Eritoten nämä tyypin kylmät talvivideot on parasta kontenttia. Itsekin tein rapsakalla kelillä pientä kävelylenkkiä ja pitää laittaa juuri siten päälle, että pakkanen sopivasti puraisee. Sitten on mukava tulla sisälle lämpimään, kun on hieman veri lähtenyt kiertämään, ajatukset rauhoittumaan ja olo kaikinpuolin tasaantumaan. Kyllä kova pakkanen tekee minun mielestäni vaan hyvää, sitä voisi jollain tasolla nimittää jopa masennuslääkkeeksi, jos vaan saa itsensä lähtemään vaikka kävelylle. Eihän sitä niin pitkää lenkkiä tarvitse tehdä, kunhan vaan tekee ja saa itsensä tuntemaan siltä, että on elossa!
Ja minä kun luulin, että tällainen hyvä olo on minulle kerrankin normaali reaktio, niin tuntuu kyllä taas, että pikemminkin kaali leikkaa kohta kiinni. Kyllä se epätoivo hiipii puseroon, kun koskaan ei voi olla ihan vaan tavallisesti ja sillain iisisti hommat, vaan aina menee yli. Pyydänkö kirjoitusoikeuksien poistoa? Olisiko ylireagointia? Koska ei tämä tästä koskaan parane...
Amerikanihme
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
@godspeed, toivottavasti et lähde pois palstalta, vaan pysyt täällä ilonamme. Ehkä kirjoittelu tänne osaltaan lieventää tuskaasi, toivon niin.
Mikään ei ole niin huonosti, ettei sitä hyvät unet hieman parantaisi. Eilen menin nukkumaan jo yhdeksältä illalla, kun tosiaan tunne oli se, että aivot sammuu pystyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että ne sulkevat itseään, koska sen hetkinen olotila alkaa olemaan hieman liian vaikea kestää. Aivot siis harrastaa itsepuolustusta. Erittäin harvinaista, että näin käy.
No kuitenkin, kiitos viestistäsi, positiivisuudella pitäisi jaksaa eteenpäin. Ehkä minä seuraan tilannetta, koska eihän tässä pitäisi mitään suurempaa hätää olla. Lääkkeideni vuoksi minun ei pitäisi voida seota isommin, vaikka tulisikin jokin tällainen eilisen kaltainen kohtaus. Pelottavaa se oli.
Kirjoittaminen ei varmaan minulta koskaan lopu missään, kun se on toiminut tällaisena kanavointikeinona jo niin pitkään. Ainahan mikään raapustaminen ei auta, mutta usein on silti tarve kirjoittaa, sillä aina muutakaan ei ole. Tämän olen huomannut koskettavan toisinaan muitakin jatkislaisia, kun on tapahtunut näitä ns pimahtamisia. Joku on vaan alkanut tuuttaan kovinkin sekavaa tekstiä jostain syystä.
Luulen tietäväni osittain mitä tuossa vaiheessa päässä liikkuu, vaikka itsellä on toki niin järeät suodattimet käytössä, että esimerkiksi mitään "palstaitsemurhia" en tule koskaan tekemään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan kaikille meistä liika fooruminkäyttöäkään ei ole hyväksi, koska se ei ole kommunikointiväylänä se kaikista terveellisin, jos on yhtään taipumusta epävakauteen. En tiedä tarkalleen psykologiaa ylilyöntien taustalla, mutta usein jokin aihe tai vaikkapa ihan se jääkiekko on otettu turhankin tosissaan, jolloin sitten alkaa mielessä kuumenemaan herkästi ja tämä koko ketjureaktio saa käyttäytymään eräänlaisella itsetuhoisella tavalla.
Varmaankaan siinä todellisuudentaju ei ole mennyt keneltäkään, mutta tunnepuolella koetaan toiveiden vastaisesti niin suurta pettymystä ja ärsytystä, että lopputulos on mitä on. Kyllä minä tuon lopputuloksen tiedän paremmin kuin hyvin, mutta muista yhteyksistä... ja vitutus sekin on todella tuttu tunne!
Vaan onhan nyt perjantai! Huippupäivä, kun saa aloittaa viikonlopun paremmalla mielellä kuin eilen. Viettäkäämme kaikki tänään mielenterveydellisesti tasainen päivä.
Surnu-Pekka eli erakkona Lapin erämaassa
Pekka asutti yksin pientä hirsikämppää Vätsärin erämaassa.
yle.fi
Heppu on jo menehtynyt jokin aika sitten, mikä antaa tällekin tarinalle tietysti oman mausteensa. En tiedä olisiko itsestä ihan täysin erakoksi, vaikka sitä monesti mietin ja pari kylmää talvea maaseudun rauhassa olenkin yksinäni viettänyt. Ei varmaan olisi, sillä niin paljon nautin erilaisista sivistyneen maailman jutuista ja tarjonnasta. Yleensä kulttuurista. Ja vaikka itseni kanssa pärjään nykyään paremmin kuin ennen, niin en kuitenkaan omaa seuraani niin paljoa rakasta, että osaisin ihan noin vaan olla ja asettua.
Ehkä ihmisten olisi joskus hyvä miettiä mitä se oma elämä pitää sisällään, ja jos pitää paljon negaa, niin mitä sille voisi tehdä. Paljonhan jengi valittaa pienistäkin asioista materialismin tuskissaan, jolloin vaikuttaisi siltä, ettei oikeastaan arvosteta sitä mitä on. Aina joskus sitä pitää pysähtyä miettimään asioita. Kuten historioitsija Teemu Keskisarjakin jaksaa muistuttaa, niin "ennen" on ollut aika paljon kurjempaa laaja-alaisesti, vaikka tietysti jos esimerkiksi näitä mielenterveysongelmia sattuu olemaan, niin ei siinä paljoa historiaan peilaamalla olo parane. Sitä hänkään ei aina tunnu tajuavan, vaikka noin muutoin jonkin verran tolkun miehenäkin pidän.
Artikkelista löytyy siis tuollainen lyhyt dokumenttikin mikäli aihe kiinnostaa :)
Man in the Box
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Änärin suomalaiset
Näin alkuun kaikille ketjun aihetta koskettaville kovasti voimia!
Se oman pään toiminta kaikkine keloineen on merkillinen juttu ja ikävää on se että tuskin koskaan saadaan mitään semmoista ratkaisua että siitä pääsisi eroon. Lääkkeet lievittävät toki, mutteivat poista sitä syytä mikä kullakin meistä on niin yksilöllistä. Tai no, välillä noista keloista voi päästä eroon mutta ne tuppaavat vain palaamaan takaisin. Samaan aikaan on sekä ahdistavaa että lohdullista kun tietää että ahdistus ja masennus ovat kuitenkin semmoisia juttuja joita ihan varmasti jokainen kokee kuitenkin jossakin välissä elämäänsä. Yksin ei siis olla. Toki osa meistä on sikäli onnellisemmassa asemassa tämän ongelman kanssa kuin toiset, kun osa meistä oireilee vain tiettyinä ajanjaksoina ja toisilla se on kroonisempaa ja koskettaa enemmän läpi elämän. Perseestä se on joka tapauksessa.
Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla depressio on kausittaista. Yleensä syksyn saapuessa tulee kaaos-masennus joka sitten lievittää kevään saapuessa. Toki tuon lisäksi koen välillä jaksoja jolloin mieli on matala vuorokaudesta riippumatta. Pidän itseäni onnekkaana tuossa suhteessa ja luulen, että minulla ainakin semmoinen tietynlainen "typeryys" on luontaisesti auttanut siinä että vasta myöhään aikuisiällä olen kokenut syvempiä ahdistuksen ja masennuksen oireita.
Oma pikkusiskoni on ollut syvästi masentunut jo jostain 10-vuotiaasta lähtien. Ja kun häneen peilaan itseäni niin huomaan joitakin eroja minkä vuoksi itse olen saanut elää suhteellisen huoletonta elämää paljon pitempään aikuisikään saakka. Siskoni on hyvin älykäs ja voimakkaasti tunteva ihminen ja ikään kuin aikuistunut minua huomattavasti aiemmin vaikka meillä on ikäeroa se 10 vuotta. Hän on huomannut maailman raadollisuuden paljon aiemmin kuin minä. Ja itse olen vielä jollakin tavalla lapsen tasolla ja pystyn helpommin pakenemaan piiloon tältä pahalta maailmalta oman lapsekkaan mieleni kautta. Minulla on yleisimmin hyvä kyky paeta ahdistusta vaikkapa leffojen tai pelien pariin. Ikävä kyllä myös päihteiden. En sitten tiedä että onko tuo loppupeleissä kovin hyvä ominaisuus kun mieli koittaa paeta sitä henkistä paskaa johonkin kauaksi todellisuudesta.
Toivottavasti tämä teksti ei ole täyttä hepreaa. Olen nyttenkin päissäni. Ehkä tuo vuosien ahdistus on tehnyt sen ikävyyden minulle etten oikein selvin päin pysty sitten purkamaan mielensyövereitä muille. En puhumaan tai mitään.
Mutta haluan sanoa kaikille joilla on vaikeaa sen, että olette vahvoja hienoja, herkkiä ihmisiä. Ja vaikkei siltä ehkä juuri nyt tunnu niin teillä on paljon annettavaa. Ja ei ole ihmistä jota maailma ei jäisi kaipaamaan. Jokaisella meillä on jotakin annettavaa ja kaikki me olemme tärkeitä. Minä koitan ajatella näin. Se ahdistus ja elämään masentuneisuus on vittumaista paskaa, mutta minusta tuntuu että taakan ottava ihminen on semmoinen joka ei ainakaan paha ole. Herkkä vain tälle kaikelle missä me elämme. Ehkä liiankin herkkä, mutta herkkyys on tässä epäaitoistuvassa maailmassa ominaisuus josta pitäisi pitää kiinni. One love.
Se oman pään toiminta kaikkine keloineen on merkillinen juttu ja ikävää on se että tuskin koskaan saadaan mitään semmoista ratkaisua että siitä pääsisi eroon. Lääkkeet lievittävät toki, mutteivat poista sitä syytä mikä kullakin meistä on niin yksilöllistä. Tai no, välillä noista keloista voi päästä eroon mutta ne tuppaavat vain palaamaan takaisin. Samaan aikaan on sekä ahdistavaa että lohdullista kun tietää että ahdistus ja masennus ovat kuitenkin semmoisia juttuja joita ihan varmasti jokainen kokee kuitenkin jossakin välissä elämäänsä. Yksin ei siis olla. Toki osa meistä on sikäli onnellisemmassa asemassa tämän ongelman kanssa kuin toiset, kun osa meistä oireilee vain tiettyinä ajanjaksoina ja toisilla se on kroonisempaa ja koskettaa enemmän läpi elämän. Perseestä se on joka tapauksessa.
Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla depressio on kausittaista. Yleensä syksyn saapuessa tulee kaaos-masennus joka sitten lievittää kevään saapuessa. Toki tuon lisäksi koen välillä jaksoja jolloin mieli on matala vuorokaudesta riippumatta. Pidän itseäni onnekkaana tuossa suhteessa ja luulen, että minulla ainakin semmoinen tietynlainen "typeryys" on luontaisesti auttanut siinä että vasta myöhään aikuisiällä olen kokenut syvempiä ahdistuksen ja masennuksen oireita.
Oma pikkusiskoni on ollut syvästi masentunut jo jostain 10-vuotiaasta lähtien. Ja kun häneen peilaan itseäni niin huomaan joitakin eroja minkä vuoksi itse olen saanut elää suhteellisen huoletonta elämää paljon pitempään aikuisikään saakka. Siskoni on hyvin älykäs ja voimakkaasti tunteva ihminen ja ikään kuin aikuistunut minua huomattavasti aiemmin vaikka meillä on ikäeroa se 10 vuotta. Hän on huomannut maailman raadollisuuden paljon aiemmin kuin minä. Ja itse olen vielä jollakin tavalla lapsen tasolla ja pystyn helpommin pakenemaan piiloon tältä pahalta maailmalta oman lapsekkaan mieleni kautta. Minulla on yleisimmin hyvä kyky paeta ahdistusta vaikkapa leffojen tai pelien pariin. Ikävä kyllä myös päihteiden. En sitten tiedä että onko tuo loppupeleissä kovin hyvä ominaisuus kun mieli koittaa paeta sitä henkistä paskaa johonkin kauaksi todellisuudesta.
Toivottavasti tämä teksti ei ole täyttä hepreaa. Olen nyttenkin päissäni. Ehkä tuo vuosien ahdistus on tehnyt sen ikävyyden minulle etten oikein selvin päin pysty sitten purkamaan mielensyövereitä muille. En puhumaan tai mitään.
Mutta haluan sanoa kaikille joilla on vaikeaa sen, että olette vahvoja hienoja, herkkiä ihmisiä. Ja vaikkei siltä ehkä juuri nyt tunnu niin teillä on paljon annettavaa. Ja ei ole ihmistä jota maailma ei jäisi kaipaamaan. Jokaisella meillä on jotakin annettavaa ja kaikki me olemme tärkeitä. Minä koitan ajatella näin. Se ahdistus ja elämään masentuneisuus on vittumaista paskaa, mutta minusta tuntuu että taakan ottava ihminen on semmoinen joka ei ainakaan paha ole. Herkkä vain tälle kaikelle missä me elämme. Ehkä liiankin herkkä, mutta herkkyys on tässä epäaitoistuvassa maailmassa ominaisuus josta pitäisi pitää kiinni. One love.
Hieno viesti @Man in the Box !
Masennuksessahan on se puoli kuten monissa muissakin sairauksissa, ettei se sinällään katso ikää tai kokoa tai mitään muutakaan. Sairaus se masennuskin on muiden joukossa, mutta nyt vaan aivot sattuvat sairastumaan. Sellaisetkin ihmiset ovat masentuneet, joita on pidetty vahvoina, mikä saa aina miettimään, että mitä tässä elämässä sitten oikeasti voi pitää vahvuutena?
Päästään siihen, että vahva ja heikko ynnä muu tuollainen kuvailu ei oikein päde mielenterveysongelmissa, vaikka siten edelleen kuulee puhuttavankin. Ehkä asia on muutostilassa, en tiedä, mutta se on todella usein heikkoutta, jos mieli voi huonosti. Vahva ei nimittäin sairastu. Muissa sairauksissa tuo kuvailu voi jollain tasolla selvemmin päteä, jos ihminen saa ihan itse päättämällä vaikutettua asioihin ja asiat riippuvat suoraan jostain helposti ratkaistavasta ongelmasta, jonka hoitamisessa tästä mystisestä vahvuudesta on havaittavaa etua. Nämä asiat vain harvoin ovat noin yksinkertaisia, kuin ihmiset haluavat ajatella.
Masentunutkaan ihminen ei voi päättää parantuvansa, kuten syöpäsairas ei vaan voi toivomalla yhtäkkiä selvitä kovasta kurimuksesta. Eikä sitä syöpääkään välttämättä näe missään päällepäin, kuten ei masennustakaan, eli on aika huteraa todeta sellaiset sairaudet "oikeiksi", jotka on nähtävissä tuosta noin vaan päälleppäin. Mutta me tiedämme missä nämä sairaudet on todettu ja masennus on todettu tapahtuvaksi aivoissa. Missä muuallakaan? Miksi aivosairauksia ei hyväksytä? Fyysinen elin ne aivotkin ovat, joten eikö sairauskin ole luonteeltaan myös fyysinen?
Herkkyys on sitten sellainen luonteenpiirre, joka helposti altistaa toki masennukselle. Onko herkkyys kuitenkaan heikkoutta? Kaikki herkätkään eivät masennu, tai meillä olisi aikamoinen kansanterveydellinen ongelma käsillä tälläkin hetkellä. Herkkä voi myös olla monissa muissa asioissa vahva, paitsi niin sanotusti masennuksessa, mutta hän näillä muilla kyvyillä voi kompensoida tehokkaasti oman masennuksensa hoitoa. Masennus on aina sidoksissa kokijaan, emmekä me ole samasta puusta sinällään veistettyjä, vaikka oirekuva voisi olla samankaltainen. On siis hyvin vaikea sanoa yksiselitteisesti millainen sairastaminen on "oikeaa" ja millainen "väärää".
Minulla on sellanen fiilis omankin kokemuksen perusteella, että ihmisiä ärsyttää ihan perkeleesti, jos joku on tällainen heikko, sairas tai jotenkin ikään kuin huono ihminen. Olen kohdannut tätä ajattelua ja minutkin on esimerkiksi hylätty muutaman kerran, koska olen ollut erittäin rasittava eri vaiheissa sairautta. Ymmärrän sen. Ihmiset eivät siedä mielenterveysongelmia, ja usein voidaan myös ajatella, että ne ovat itseaiheutettuja. Mutta tuota minä mietin, että mikä on se perimmäinen ajatuskuvio sen inhon, ärsytyksen tai jopa vittuuntuneisuuden takana, jos sitä kohdistetaan ihmiseen, joka on vain sairas? Antakaa kun arvaan, häntä pidetään laiskana. Toki hän voi myös piehtaroida ongelmissa, joita toinen ei hänen puolestaan jaksa vatvoa. Niinkin voi käydä, mutta toisaalta, tarvitseeko sellaisia kavereita esimerkiksi sitten ollakaan, jos ne eivät kauheasti jaksa kuunnella.
No, minä en ole mikään lääketieteellistä käynyt lääkäri ja logiikassani voi hyvinkin olla ammottavia aukkoja, mutta pirullisiahan nämä mielenterveysongelmat on siinä, että niistä ei välttämättä pääse eroon. Minullakin on loppuelämän sairaus. Jotenkin se on vaan luovittava eteenpäin, mutta sentään sen tiedän sanoa, että kyllä minä ainakin sitkeä paskiainen olen. En ehkä vahva, heikko, tai muutakaan, mutta todellinen paskiainen.
Masennuksessahan on se puoli kuten monissa muissakin sairauksissa, ettei se sinällään katso ikää tai kokoa tai mitään muutakaan. Sairaus se masennuskin on muiden joukossa, mutta nyt vaan aivot sattuvat sairastumaan. Sellaisetkin ihmiset ovat masentuneet, joita on pidetty vahvoina, mikä saa aina miettimään, että mitä tässä elämässä sitten oikeasti voi pitää vahvuutena?
Päästään siihen, että vahva ja heikko ynnä muu tuollainen kuvailu ei oikein päde mielenterveysongelmissa, vaikka siten edelleen kuulee puhuttavankin. Ehkä asia on muutostilassa, en tiedä, mutta se on todella usein heikkoutta, jos mieli voi huonosti. Vahva ei nimittäin sairastu. Muissa sairauksissa tuo kuvailu voi jollain tasolla selvemmin päteä, jos ihminen saa ihan itse päättämällä vaikutettua asioihin ja asiat riippuvat suoraan jostain helposti ratkaistavasta ongelmasta, jonka hoitamisessa tästä mystisestä vahvuudesta on havaittavaa etua. Nämä asiat vain harvoin ovat noin yksinkertaisia, kuin ihmiset haluavat ajatella.
Masentunutkaan ihminen ei voi päättää parantuvansa, kuten syöpäsairas ei vaan voi toivomalla yhtäkkiä selvitä kovasta kurimuksesta. Eikä sitä syöpääkään välttämättä näe missään päällepäin, kuten ei masennustakaan, eli on aika huteraa todeta sellaiset sairaudet "oikeiksi", jotka on nähtävissä tuosta noin vaan päälleppäin. Mutta me tiedämme missä nämä sairaudet on todettu ja masennus on todettu tapahtuvaksi aivoissa. Missä muuallakaan? Miksi aivosairauksia ei hyväksytä? Fyysinen elin ne aivotkin ovat, joten eikö sairauskin ole luonteeltaan myös fyysinen?
Herkkyys on sitten sellainen luonteenpiirre, joka helposti altistaa toki masennukselle. Onko herkkyys kuitenkaan heikkoutta? Kaikki herkätkään eivät masennu, tai meillä olisi aikamoinen kansanterveydellinen ongelma käsillä tälläkin hetkellä. Herkkä voi myös olla monissa muissa asioissa vahva, paitsi niin sanotusti masennuksessa, mutta hän näillä muilla kyvyillä voi kompensoida tehokkaasti oman masennuksensa hoitoa. Masennus on aina sidoksissa kokijaan, emmekä me ole samasta puusta sinällään veistettyjä, vaikka oirekuva voisi olla samankaltainen. On siis hyvin vaikea sanoa yksiselitteisesti millainen sairastaminen on "oikeaa" ja millainen "väärää".
Minulla on sellanen fiilis omankin kokemuksen perusteella, että ihmisiä ärsyttää ihan perkeleesti, jos joku on tällainen heikko, sairas tai jotenkin ikään kuin huono ihminen. Olen kohdannut tätä ajattelua ja minutkin on esimerkiksi hylätty muutaman kerran, koska olen ollut erittäin rasittava eri vaiheissa sairautta. Ymmärrän sen. Ihmiset eivät siedä mielenterveysongelmia, ja usein voidaan myös ajatella, että ne ovat itseaiheutettuja. Mutta tuota minä mietin, että mikä on se perimmäinen ajatuskuvio sen inhon, ärsytyksen tai jopa vittuuntuneisuuden takana, jos sitä kohdistetaan ihmiseen, joka on vain sairas? Antakaa kun arvaan, häntä pidetään laiskana. Toki hän voi myös piehtaroida ongelmissa, joita toinen ei hänen puolestaan jaksa vatvoa. Niinkin voi käydä, mutta toisaalta, tarvitseeko sellaisia kavereita esimerkiksi sitten ollakaan, jos ne eivät kauheasti jaksa kuunnella.
No, minä en ole mikään lääketieteellistä käynyt lääkäri ja logiikassani voi hyvinkin olla ammottavia aukkoja, mutta pirullisiahan nämä mielenterveysongelmat on siinä, että niistä ei välttämättä pääse eroon. Minullakin on loppuelämän sairaus. Jotenkin se on vaan luovittava eteenpäin, mutta sentään sen tiedän sanoa, että kyllä minä ainakin sitkeä paskiainen olen. En ehkä vahva, heikko, tai muutakaan, mutta todellinen paskiainen.
Tätä olen viime aikoina miettinyt, että kirjoitanko tuskan vuoksi, mutta miettinyt myös ymmärtävätkö ihmiset mitä (krooniset) mielenterveyspotilaat kirjoittaa tai sanoo. Aika harvoin asiasta mitään keskustelua saa aikaiseksi ja olen tulkinnut, että osittain se johtuu ihmisten osaamattomuudesta kommentoida ikäviäkin viestejä. Se on ihan hyvä pelko tai tunne kohteliaisuutta ajatellen, mutta sen ei pitäisi voida estää mitään sillä varjolla, että tuleekin jotain "vääriä" letkautuksia, joista potilas saa kimmokkeen vaikka tehdä itselleen jotain.
Ehkä muut siis pääasiassa pelkää (sinällään järkevästi), että sanoo jo valmiiksi epävakaalle ihmiselle jotain, joka laukaisee tässä jotain epätoivottuja tunteita tai ajatuksia. Mielestäni se on, toki tilanteesta riippuen, väärä lähestymistapa, sillä varmasti ainakin osa meistä kirjoittaa siksi, että ehkä muualtakaan ei apua saa tai tällainen väylä on jotenkin terapeuttisempi. Mukavampi. Tai jos saa apua, niin ei saa esimerkiksi juuri tätä kirjoitusapua, kun kaikki eivät ole suulaita tyyppejä tuolla "ulkomaailmassa" tai sitten klassisia vastaanotolla vollottajia. Joskus meitä ihmisiä pitää lähestyä eri tavoin ja räätälöidä apua vähän kunkin mukaan.
Joskus tarvitaan älyä. Aina sitä ei saa psykiatreilta tai lääkäreiltä, koska eivät he sen paremmin omaa asiantuntemusta esimerkiksi nyt vaikkapa tästä masennuksesta. He ovat ihan tavallisia ihmisiä virkansa takana, ja he ovat lukeneet asiansa kirjoista. Siihen päälle vastaanotolle on sattunut tulemaan vuosikymmenten kuluessa useampia ihmisiä ihmistuntemusta kehittämään, vaikka kukin potilas on aina erilainen. Hekään eivät siis voi yleistää, vaikka joskus siihen turvautuvatkin. He vasta kylmäkiskoisesti osaavatkin suhtautua. Se jotenkin opetetaan koulussa, että ei saa mennä liian lähelle potilasta. Ok, ymmärrän miksi, jotta hoitoa onnistuttaisiin antamaan mahdollisimman puolueettomasti.
Sanoisin siis, että jos tulee mieleen jokin vähänkin positiiviselta tuntuva ajatus, ihan sama mikä, niin kirjoittaa tai sanoo vaan. Ei siitä haittaakaan voi olla. Jos pelkää, että tyyppi, jota kommentoidaan tekee itselleen jotain, niin sillä logiikalla kukaan ei voisi sanoa tälle mitään missään koskaan. Joskus siis jokin yksittäinen kommentti voikin murtaa jään, jos toinen on valmis ja halukas vastaanottamaan apua. Asiat ei aina ole niin synkkiä, jotta niitä ei voisi lähestyä lainkaan ilolla. Suorapuheisuudessa ei ole mielestäni mitään vikaa, vaan se voi herätellä ajattelemaan eri kanteilta. Joskus ihminen on niin jumissa siinä omassa maailmassaan, että pitää vähän auttaa sitä irti siitä.
Sitten kun siitä maailmasta pääsee vähän muidenkin pariin ja olo kohenee, niin saattaa huomata jotain muutakin elämässään kuin sen pohjattoman synkkyyden. Aika harvoin mikään olotila kestää loputtomiin, vaikka masennuksessakin niin saattaisi tuntua. Ymmärrän tosin entisenä itsemurhakandidaattina hyvinkin, että se voi tuntua hankalalta ajatella niin, mutta usein se menee niin. Aukaiskaa vaan suu, jos tarve niin vaatii.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy