Mieliala on korkeammalla kun tekee mieli kirjoitella. Lähinnä tässä miettii, että kroonistuneethan tässä monet olotilat ovat ja sellainen yleinen hämmennys niistä on mielessä kokoajan. Eli kyse on siitä, että on lopullisesti peli menetetty ja masennus todennäköisesti on lopun elämää se hallitsevampi osapuoli kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, vaikka välillä on ihan hyväkin olo. Kuten nyt.
Se ei kuitenkaan vaadi kuin sen yhden pieleen menneen asian, myös jonkun ulkopuolisen aiheuttaman, jotta alkaa masentamaan ja on sellainen epätasainen fiilis. Se tulee siis ihan mitättömästäkin asiasta, joten paljoa ei vaadita. Käytännössä minä voin masentua jo tästä viestistä, jos koen, että tuli kirjoitettua tyhmyyksiä, vaikka olen tietoinen, että ymmärrän itseäni ja sairauttani aika hyvin.
Mutta se on vähän epäselvää, että vaikka diagnooseja on, niin epävakaata persoonallisuushäiriötä ei koskaan edes epäilty. Eihän sen diagnosoimisesta mitään hyötyä enää tietystikään ole, kun ei persoonallisuushäiriötä lääkkeilläkään voida parantaa, enkä minä toivottomana tapauksena ja eläkeläisenä pääsisi edes mihinkään terapioihin. Saisihan uusista diagnooseista toki sellaista apua, että ymmärtäisi paremmin missä mennään. Se on varmasti useimmille aika tuskaista, jos ei ole mitään käytöstä ja oloa selittäviä tekijöitä kerrottu, eikä halutakaan kertoa. Se vaatisi toki myös rahaa, ja sitähän sairaisiin ihmisiin ei olla valmiita satsaamaan.
Minun elämäni on tällaista vähän, että koskaan et tiedä miten päivä etenee, ja pienistäkin menoista kasvaa valtavia stressin kohteita, mutta sitten kun niitä saa tehtyä niin aina poistuu kivi sydämeltä. Illalla on kuitenkin usein hyvä olla, se on jotenkin minun aikaani. Keskellä valoista päivää en ole niin elementissäni, vaikka olen opetellut vähän sellaisestakin nauttimaan.
Kiitos ja hyvää viikonloppua!
/img-s3.ilcdn.fi/25d7c709d3b0020b23341ee217a0b9d34fde96d2fbce734359802475f765d6c9.jpg)
