Tällä hetkellä ehkä kyse ei ole niinkään masennuksesta, vaan minua viime vuosina enemmän vaivanneesta ahdistuksesta. Syksy tulee, eikä kohta pääse enää mökille. Tuo on kuin tikari sydämeen. Koko pitkä ja pimeä talvi edessä, eikä oikein nappaisi. Ja se vaan tulee, eikä kysy sinulta sopisiko tulla. Ihan paskaa. Ahdistaa paikoin ihan törkeästi, että tässä maailmassa jotkin asiat vaan tapahtuvat ja aina on pakko ottaa vastaan.
Mietin vaan, että kuinkahan monella on ahdistus niin suurena vikana, että se estää kaikenlaisten asioiden tekemisen tai tutkimisen. Tai sietämisen, jolloin olo muuttuu tuskaiseksi. Ei siis pysty tekemään jotain juttuja ilman, että tulee halu jopa tappaa itsensä. Sillä saisi kaiken vain loppumaan, eikä kyse olisi niinkään halusta kuolla. No, ehkä en oleta, että monella ihan noin rajusti oireilisi, mutta minulla voi käydä niinkin. Tajuaa aina satunnaisesti tämän elämän mitättömyyden, rumuuden, pahuuden ja julmuuden - ja ahdistuu kerta toisensa jälkeen. Mutta minä ajattelen näitä asioita toisin kuin stereotyyppinen masentunut, joka ajattelee maailman pyörivän hänen ympärillään. Nykyään funtsin enemmän toisinpäin, että minä pyörin maailmassa, eikä maailma minun ympärilläni. Se sama itsekkyys voi pahimmillaan löytyä kuitenkin myös ahdistuneista olotiloista, koska ihminen on jumissa päänsä sisällä ajatuksineen.
Erittäin musertavan suurta ahdistusta koin viimeksi pari tuntia sitten, kun katsoin jonkin universumivideon, mikä sinällään oli todella mielenkiintoinen. Kun aletaan mittaamaan useilla miljardeilla, niin käsityskyky haihtuu ilmaan. Siinä taas muistaa, että on niin järkyttävän pienen kokoinen pisara meressä, että ei oikein jaksa yrittää ajatellakaan. Eikä tosiaan taidotkaan riitä hahmottamaan. Joskus olin esimerkiksi eksistentialismista varsin kiinnostunut, mutta se ei oikein johda mihinkään, vaikka voi olla ihan piristävää unilääkettä, jos ei heti nukkumaan mennessä simahda. En minä kyllä mikään nihilistikään ole, vaikka se voi rauhoittaa joidenkin niin ajattelevien mieltä, kun sanoo itselleen vaan, että perseestä kaikki tyynni.
Kaikkihan meistä osaa kuitenkin ajatella samoin kuin minäkin, joten oletan, että muillakin on samantyylisiä olemassaolon murheita. Ainahan kyse ei ole vain masennuksesta, vaan osa meistä on moniongelmaisia. Minullakin on useampia diagnooseja, ja joskus ne pätevät samaan aikaan ja joskus eri aikaan. Ahdistus on siitä viheliäinen, että se voi iskeä koska tahansa ja se voi poistua koska tahansa. Autolla en esimerkiksi aina voi ajaa, koska voi tulla paha kohtaus, jos menen reiteille, joita en tunne. Masennukseen en siis vertaisi suoraan, koska masennus iskee pääasiassa eräänlaisina jaksoina ja voi viipyä kuukausia, tai vuosia, enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti. Ja se voi tappaa, toisin kuin ahdistus. En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat 2-3 viikkoa masentuneita ja sitten paranevat. Se on minusta kummallista.
Liikaa on joka tapauksessa asioita, jotka laittavat pään puristimeen, eikä niistä pääse eroon. Käytännössä mikä tahansa havainnoitu epäjärjestys tai ongelma voi triggeröidä jonkinlaisen paineen korvien välissä. Itsemurhan tehnyt kaverini esimerkiksi saattoi hämmästellä jotain hiekanmurusten järjestystä ja ahdistua siitä, ettei ymmärtänyt miksi ne sijaitsevat sillä paikallaan siten kuin sijaitsevat. Minulla on alkanut olla tätä, mutta ei psykoottisella tasolla kuten hänellä. Ymmärrän ahdistuneenakin tietyn kaaoksen, koska sitenhän maailmassa asiat rakentuvat. Kaaos tuntuu todelliselta ja loogiselta. Niinhän se elämä tosiaan etenee.
Kiitän.
Mietin vaan, että kuinkahan monella on ahdistus niin suurena vikana, että se estää kaikenlaisten asioiden tekemisen tai tutkimisen. Tai sietämisen, jolloin olo muuttuu tuskaiseksi. Ei siis pysty tekemään jotain juttuja ilman, että tulee halu jopa tappaa itsensä. Sillä saisi kaiken vain loppumaan, eikä kyse olisi niinkään halusta kuolla. No, ehkä en oleta, että monella ihan noin rajusti oireilisi, mutta minulla voi käydä niinkin. Tajuaa aina satunnaisesti tämän elämän mitättömyyden, rumuuden, pahuuden ja julmuuden - ja ahdistuu kerta toisensa jälkeen. Mutta minä ajattelen näitä asioita toisin kuin stereotyyppinen masentunut, joka ajattelee maailman pyörivän hänen ympärillään. Nykyään funtsin enemmän toisinpäin, että minä pyörin maailmassa, eikä maailma minun ympärilläni. Se sama itsekkyys voi pahimmillaan löytyä kuitenkin myös ahdistuneista olotiloista, koska ihminen on jumissa päänsä sisällä ajatuksineen.
Erittäin musertavan suurta ahdistusta koin viimeksi pari tuntia sitten, kun katsoin jonkin universumivideon, mikä sinällään oli todella mielenkiintoinen. Kun aletaan mittaamaan useilla miljardeilla, niin käsityskyky haihtuu ilmaan. Siinä taas muistaa, että on niin järkyttävän pienen kokoinen pisara meressä, että ei oikein jaksa yrittää ajatellakaan. Eikä tosiaan taidotkaan riitä hahmottamaan. Joskus olin esimerkiksi eksistentialismista varsin kiinnostunut, mutta se ei oikein johda mihinkään, vaikka voi olla ihan piristävää unilääkettä, jos ei heti nukkumaan mennessä simahda. En minä kyllä mikään nihilistikään ole, vaikka se voi rauhoittaa joidenkin niin ajattelevien mieltä, kun sanoo itselleen vaan, että perseestä kaikki tyynni.
Kaikkihan meistä osaa kuitenkin ajatella samoin kuin minäkin, joten oletan, että muillakin on samantyylisiä olemassaolon murheita. Ainahan kyse ei ole vain masennuksesta, vaan osa meistä on moniongelmaisia. Minullakin on useampia diagnooseja, ja joskus ne pätevät samaan aikaan ja joskus eri aikaan. Ahdistus on siitä viheliäinen, että se voi iskeä koska tahansa ja se voi poistua koska tahansa. Autolla en esimerkiksi aina voi ajaa, koska voi tulla paha kohtaus, jos menen reiteille, joita en tunne. Masennukseen en siis vertaisi suoraan, koska masennus iskee pääasiassa eräänlaisina jaksoina ja voi viipyä kuukausia, tai vuosia, enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti. Ja se voi tappaa, toisin kuin ahdistus. En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat 2-3 viikkoa masentuneita ja sitten paranevat. Se on minusta kummallista.
Liikaa on joka tapauksessa asioita, jotka laittavat pään puristimeen, eikä niistä pääse eroon. Käytännössä mikä tahansa havainnoitu epäjärjestys tai ongelma voi triggeröidä jonkinlaisen paineen korvien välissä. Itsemurhan tehnyt kaverini esimerkiksi saattoi hämmästellä jotain hiekanmurusten järjestystä ja ahdistua siitä, ettei ymmärtänyt miksi ne sijaitsevat sillä paikallaan siten kuin sijaitsevat. Minulla on alkanut olla tätä, mutta ei psykoottisella tasolla kuten hänellä. Ymmärrän ahdistuneenakin tietyn kaaoksen, koska sitenhän maailmassa asiat rakentuvat. Kaaos tuntuu todelliselta ja loogiselta. Niinhän se elämä tosiaan etenee.
Kiitän.
/img-s3.ilcdn.fi/25d7c709d3b0020b23341ee217a0b9d34fde96d2fbce734359802475f765d6c9.jpg)
