Taudinkuvana depressio

[Ollakseni]

Vaihtaisin kyllä luovuuden tai taiteellisuuden pois jos voisin olla onnellinen ja hyvin toimiva ihminen.

 

[Turha Kaukalo]

Tässä vakavasta masennuksesta kärsineenä ammattitaiteilijana on ihan ihmeissään, kun saa kuulla, että depressio onkin hyvä juttu. Ja naimisissakin olen. Taidan olla feikki.

Kirjoitin vähän pidemminkin, mutta alkoi mennä niin pahasti vittuilun puolelle, että jätän julkaisematta.

 

[WildThing]

En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä, mutta en pysty lopettaan juomista. Eka kertaa ikinä pelottaa että kuolen. Mietin soittaa 112 mutta en halua vaivata turhaa.

 

[heketsu88]

En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä, mutta en pysty lopettaan juomista. Eka kertaa ikinä pelottaa että kuolen. Mietin soittaa 112 mutta en halua vaivata turhaa.

Kriisipuhelimeenkin voi soittaa, jos on paha olla: 09 2525 0111.

Kriisipuhelin 09 2525 0111

MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.

mieli.fi

 

[Glove]

On tää kyllä kummaa. Univammanen kun olen muutenkin nin nyt kun voisi viikonloppuna nukkua ja yrittää palautua viikosta niin ei saatana kun sitten nukkuu huonosti. Viime yönä joku 4 h. Ittu taatana.

 

[lainelaser]

Tässä vakavasta masennuksesta kärsineenä ammattitaiteilijana on ihan ihmeissään, kun saa kuulla, että depressio onkin hyvä juttu. Ja naimisissakin olen. Taidan olla feikki.

Kirjoitin vähän pidemminkin, mutta alkoi mennä niin pahasti vittuilun puolelle, että jätän julkaisematta.

Kuka on sanonut sen olevan hyvä juttu? Ihan perseestähän se on. Puhuin melankoliasta ja alakulosta, niiden tunteiden mukanaan tuomasta olosta. Jos siis mun viestiin viittasit. Masennus vie pahimmillaan kaiken toimintakyvyn, kyllä minä sen tiedän.

 

[godspeed]

Vaihtaisin kyllä luovuuden tai taiteellisuuden pois jos voisin olla onnellinen ja hyvin toimiva ihminen.

Tässä vakavasta masennuksesta kärsineenä ammattitaiteilijana on ihan ihmeissään, kun saa kuulla, että depressio onkin hyvä juttu. Ja naimisissakin olen. Taidan olla feikki.

Kirjoitin vähän pidemminkin, mutta alkoi mennä niin pahasti vittuilun puolelle, että jätän julkaisematta.

Kyllä minä olen lukenut ihmisistä ja jutellutkin sellaisten kanssa, jotka haluavat, että se mania ennen pitkää tulee, koska silloin on niin hyvä olla. Mutta sitten typeryys ei rajoitu tuohon, kun pian tullaan häntä koipien välissä ulisemaan, kun se helvetin masennus taas iski.

Ehkä minäkin noin joskus ajattelin, mutta silloin ei ollut sairastanut vielä riittävästi. Nykyisin on ihan hyvä olla jatkuvasti masentunut ja tässä tavallaan ajattelee, että kyllä sitä kerkiää olemaan kuollut vielä useamman miljardin vuotta, joten eletäänpä nyt sitten.

Olen kyllä toisinaan miettinyt, että kumpi on pahempi: unipolaari vai bipolaari masennus. Vaikea sanoa, eikä näitä varmaan tarve ole suoraan verratakaan, mutta jotenkin kaikkeen tottuu. Vaarahan on kuitenkin aina se, että suurin osa jengistä tappaa itsensä ennen kuin ehtivät tottua. Masennus on sikäli siis "voitettavissa", jos ihmiset otetaan vakavasti ennen mitään itsemurhaneronleimauksia, ja heille kerrotaan, että elääkin voi ja voi elää suhteellisen tasapainoista elämää kuoppineen.

Minä siis tiedostan nykyisin erittäin lihallisesti sen, että masennus ei pahimmillaan ole väliaikainen ongelma, mutta sitä voi itse masennuspotilas kohdella ja käsitellä niin. Se on vähän sellaista aivojumppaa, kuten on sairastaminenkin. Olot tulee ja menee, ja huomenna on usein hyvä päivä, jos edellispäivänä on tehnyt jotain oikein. Ne pienet jutut voi tehdä oikein, jos suuret linjat olisivatkin hakusessa. Kun jaksaa elää, niin lopulta voi tulla pelottomaksi ja se on pelkästään hyvä asia.

 

[lainelaser]

Minä saan käynnistettyä maniakauden jättämällä erään lääkityksen pois. Sillon on luova, mutta menee muutenkin aivan liian vauhdikkaasti ja saatan valvoa päiviä. Jos on tarpeeksi syvällä, sillon ei kyllä tehdä mitään.

 

[godspeed]

Minä saan käynnistettyä maniakauden jättämällä erään lääkityksen pois. Sillon on luova, mutta menee muutenkin aivan liian vauhdikkaasti ja saatan valvoa päiviä. Jos on tarpeeksi syvällä, sillon ei kyllä tehdä mitään.

Vedin kerran Seronilia ihan siksi, että tulisi hyvä olla. Tuloksena aivan jäätävä kuukausien sekamuotoinen paskajakso, jolloin melkein olisi ollut sama kuin painaa itsetuhonapista räjähdyksiä myöten. Jos joku ei tiedä, niin osa SSRI-lääkkeistä voi laukaista manioita.

 

[Päätykiekko]

Noniin taas on olo mennyt Sastamalan hoitojakson jälkeen huonompaan suuntaan. Itsemurhaan liittyviä ajatuksia on mielessä kokoajan ja tänään sitten asiat eskaloitui siihen malliin että tulin päivystykseen. Toiveissa olisi että pääsisi muutamaksi päiväksi turvalliseen ympäristöön rauhoittumaan, mutta sehän on aina aivan kolikonheittoa että pääseekö sisään vai ei.

 

[Glove]

Noniin taas on olo mennyt Sastamalan hoitojakson jälkeen huonompaan suuntaan. Itsemurhaan liittyviä ajatuksia on mielessä kokoajan ja tänään sitten asiat eskaloitui siihen malliin että tulin päivystykseen. Toiveissa olisi että pääsisi muutamaksi päiväksi turvalliseen ympäristöön rauhoittumaan, mutta sehän on aina aivan kolikonheittoa että pääseekö sisään vai ei.

Hienoa, että hait apua ja toivotaan, että pääset sisään.

 

[Päätykiekko]

Hienoa, että hait apua ja toivotaan, että pääset sisään.

Pääsin pariksi päiväksi onneksi osastolle. Saa vähän rauhoittua.

 

[Ollakseni]

On tämä kyllä perseestä kun joka päivä miettii että pitäisikö mennä päivystykseen. Sitten miettii olisiko siitä apua. Joutuisiko selittelemään muille mihin katosi. Katsottaisiinko vinoon ja luultaisiinko pinnariksi. Sitten selviää päivästä ja sitten seuraavana päivänä uusiksi samat ajatukset. Kaikki kiertää kehää. Ajatuksetkin jotka ovat koko ajan samoissa asioissa ja vaikka kuinka koittaa rentoutua tai ajatella muuta niin aina alkaa ahdistamaan jokin muisto, kuvitteellinen keskustelu, ajatukset epämiellyttävistä kohtaamisista ja muusta. Tuntuu vähän hankalalta kerätä nautintoa asioista. Keskittyä mihinkään pitkäjaksoisesti.

 

[Glove]

On tämä kyllä perseestä kun joka päivä miettii että pitäisikö mennä päivystykseen. Sitten miettii olisiko siitä apua. Joutuisiko selittelemään muille mihin katosi. Katsottaisiinko vinoon ja luultaisiinko pinnariksi. Sitten selviää päivästä ja sitten seuraavana päivänä uusiksi samat ajatukset. Kaikki kiertää kehää. Ajatuksetkin jotka ovat koko ajan samoissa asioissa ja vaikka kuinka koittaa rentoutua tai ajatella muuta niin aina alkaa ahdistamaan jokin muisto, kuvitteellinen keskustelu, ajatukset epämiellyttävistä kohtaamisista ja muusta. Tuntuu vähän hankalalta kerätä nautintoa asioista. Keskittyä mihinkään pitkäjaksoisesti.

Onpas tutunoloista tekstiä, olisin voinut kirjoittaa samanlaista joku vuosi sitten. Onneksi hoidot ja lääkkeet on auttanut sen verran, että olen jo vähän järjissäni. Tsemppiä sinne päin. Hae apua, jos siltä tuntuu.

 

[heketsu88]

On tämä kyllä perseestä kun joka päivä miettii että pitäisikö mennä päivystykseen. Sitten miettii olisiko siitä apua. Joutuisiko selittelemään muille mihin katosi. Katsottaisiinko vinoon ja luultaisiinko pinnariksi. Sitten selviää päivästä ja sitten seuraavana päivänä uusiksi samat ajatukset. Kaikki kiertää kehää. Ajatuksetkin jotka ovat koko ajan samoissa asioissa ja vaikka kuinka koittaa rentoutua tai ajatella muuta niin aina alkaa ahdistamaan jokin muisto, kuvitteellinen keskustelu, ajatukset epämiellyttävistä kohtaamisista ja muusta. Tuntuu vähän hankalalta kerätä nautintoa asioista. Keskittyä mihinkään pitkäjaksoisesti.

Jos olet työelämässä, niin neuvoisin ottamaan yhteyttä työnantajaasi/esihenkilöllesi rehellisesti, mikä on tämänhetkinen tilanteesi. Varmasti ymmärtävät, että tarvitset nyt ammattilaisen apua purkaaksesi ajatuksiasi ja noita muistojasi.

Mikäänhän pakko sinun ei tarvitse kertoa siitä, mihin "katosit". Voit kertoa sitten jälkikäteen, jos haluat, että missä olit ja miksi. Jos katsovat sinua vinoon tai luulevat sinua pinnariksi, niin se on heidän oma vikansa, ei sinun. Tärkeintä on se, että sinä voit hyvin. Suosittelen siis menemään päivystykseen ja sitä kautta pohtimaan, mikä olisi sinulle paras mahdollinen hoito (esimerkiksi terapia).

 

[JoMe84]

Joo-o.. Nyt sitten menossa taas vähän nihkeämpi vaihe. Eilen tuli nukuttua 15 tuntia ja neljään päivään en ole saanut edes hampaita pestyä. Syönnit on ollut tasoa banaani päivässä.
Joutuukohan tällä tahdilla vielä muumilaaksoon? Lääkkeet on tietty aika vahvoja ja nekin väsyttää. On Aripiprzolia, Diapamia, Tramalia, Oxynormia ja Lyricaakin nostettiin 225 mg:aan. Ihan sumussa menee kokoajan. Niin, oli tosiaan nuo vatsaleikkaukset (komplikaatiot, eli yhteensä kolme leikkausta) ja nekin kyllä on vaikeuttanut arkea. Puolikunnossa on ukko kertakaikkiaan. Saikkua vielä 31.12 saakka ja ensi kuussa alkaa saurauspäiväraha.

Onkohan täsä mitään toivoakaan huomisesta?

 

[Päätykiekko]

Taas on olot päällä. On ihan kauheaa olla kotona ja jännittää kokoajan että tekee itselleen jotain peruuttamatonta. Toiveissa tietenkin että olo tästä paranee, mutta tällä hetkellä ei oikein tunnu siltä. Pelottaa mitä huominen tuo tullessaan vai tuleeko huomista olleenkaan. Kyllä tässä aika kuilun reunalla mennään jaksamisen suhteen, ei sille oikein mitään voi.

Kokoajan ajattelen kuolemaa ja itsemurhaa. Joka päivä useaan otteeseen. Mietin tänäänkin että lähden päivystykseen, mutta on niin voimat pois etten jaksa lähteä edes sinne. En tiedä mitä tässä oikein tekisi. Mikään ei tunnu auttavan.

 

[Päätykiekko]

Noniin pari päivää tuli oltua Sastamalassa, kun pitkäänniemeen ei otettu sisään tai sitten paikat oli täynnä siellä. Eipä tämä olo vieläkään ole kovin hyvä ja pelottaa olla kotona kokoajan.

Haluan kuitenkin toivottaa kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville oikein hyvää juhannusta.

 

[peksa]

Noniin pari päivää tuli oltua Sastamalassa, kun pitkäänniemeen ei otettu sisään tai sitten paikat oli täynnä siellä. Eipä tämä olo vieläkään ole kovin hyvä ja pelottaa olla kotona kokoajan.

Haluan kuitenkin toivottaa kaikille näiden asioiden kanssa kamppaileville oikein hyvää juhannusta.

Eikös olis sit aika tavata taas Meikäläinen? Voin lauantaina laittaa whats apis viestii ja katsotaan mitä keksitään

 

[Päätykiekko]

Pitkästä aikaa jotain hyvääkin : pääsen aloittamaan sähköhoidon 10.7. On tätä kyllä odotettu ja nyt pääsee testaamaan että onko tuosta hoitomuodosta itselle apua.

 

[godspeed]

Lopetin tosiaan kesäkuun alussa erittäin huumaavan, mutta minulle ihan laillisesti reseptillä kirjoitetun lääkkeen. Se vei vieroitusoireiden jälkeen jatkuvan hypomania/sekamuotoispainotteisen meiningin pois ja aloin olla taas enempi oma tasaisempi itseni. Tunsin itseni narkkariksi ja varmaan teknisesti sitä olinkin, koska söin tätä paskalääkettä myös välillä ihan omia annoksiani ja sitten sitä oli vaikea saada apteekista lisää, koska saantia oli rajoitettu.

Vuoden (herra siunaa!) ehdin syödä ja varmaan sen takia täälläkin tuli sekoiltua ihan urakalla. Tuollaista kuraa ne lääkärit määrää ihmisille välittämättä yhtään seurauksista. Tai sitten ajatellaan, että pitää kestää tarpeeksi sivuvaikutuksia. No, pidin sitten taukoa myös tänne kirjoittelusta ja se teki oikein hyvää - määrään kotitohtorina samaa muillekin aina väliajoin. Pää vähän selkiää kun ei stressaa liikaa nettikäytöksestä. Ja masennukseen auttaa sekin, kun ei liikaa vello missään kirjoituksissa. Ei omissa mutta ei myöskään toisten teksteissä.

Minulla onkin masentuneille yksi neuvo, jonka itse tajusin jokunen vuosi sitten kun ensin olin selittänyt netin täyteen. Älkää tehkö niin. Älkää piehtaroiko. Ottakaa sellainen asenne, että minä pidän nyt ensin huolta itsestäni, ja sitten ehkä muista, jos siihen voimia riittää. Vertaistuki on toki tärkeää, mutta se voi myös olla vääränlaista ja aiheuttaa ahdistusta. Eli tutkikaa aina ennen kuin kirjoitatte, että onko se tarpeen siinä mielessä, että saatte itse ensisijaisen hyödyn. Oma mieli ensin.

Tämä ei ole mielestäni mitenkään julma neuvo, vaan pelkästään realiteettien hyväksymistä. Jos joku takertuu sinuun, niin tiedät viimeistään, ettei olisi kannattanut sanoa mitään. Itse voin Jatkoaikaan näistä asioista kirjoittaa, koska täällä on lähtökohtaisesti ja keskimääräisesti vähän erilaista porukkaa kuin esimerkiksi joissain FB-ryhmissä. Täällä ei haittaa lainkaan, jos joku kysyy apua ja itsekin mielelläni kirjoitan, jos virtaa vain on.

Kiitos ja näkemiin taas seuraavassa viestissä.

 

[godspeed]

Tällä hetkellä ehkä kyse ei ole niinkään masennuksesta, vaan minua viime vuosina enemmän vaivanneesta ahdistuksesta. Syksy tulee, eikä kohta pääse enää mökille. Tuo on kuin tikari sydämeen. Koko pitkä ja pimeä talvi edessä, eikä oikein nappaisi. Ja se vaan tulee, eikä kysy sinulta sopisiko tulla. Ihan paskaa. Ahdistaa paikoin ihan törkeästi, että tässä maailmassa jotkin asiat vaan tapahtuvat ja aina on pakko ottaa vastaan.

Mietin vaan, että kuinkahan monella on ahdistus niin suurena vikana, että se estää kaikenlaisten asioiden tekemisen tai tutkimisen. Tai sietämisen, jolloin olo muuttuu tuskaiseksi. Ei siis pysty tekemään jotain juttuja ilman, että tulee halu jopa tappaa itsensä. Sillä saisi kaiken vain loppumaan, eikä kyse olisi niinkään halusta kuolla. No, ehkä en oleta, että monella ihan noin rajusti oireilisi, mutta minulla voi käydä niinkin. Tajuaa aina satunnaisesti tämän elämän mitättömyyden, rumuuden, pahuuden ja julmuuden - ja ahdistuu kerta toisensa jälkeen. Mutta minä ajattelen näitä asioita toisin kuin stereotyyppinen masentunut, joka ajattelee maailman pyörivän hänen ympärillään. Nykyään funtsin enemmän toisinpäin, että minä pyörin maailmassa, eikä maailma minun ympärilläni. Se sama itsekkyys voi pahimmillaan löytyä kuitenkin myös ahdistuneista olotiloista, koska ihminen on jumissa päänsä sisällä ajatuksineen.

Erittäin musertavan suurta ahdistusta koin viimeksi pari tuntia sitten, kun katsoin jonkin universumivideon, mikä sinällään oli todella mielenkiintoinen. Kun aletaan mittaamaan useilla miljardeilla, niin käsityskyky haihtuu ilmaan. Siinä taas muistaa, että on niin järkyttävän pienen kokoinen pisara meressä, että ei oikein jaksa yrittää ajatellakaan. Eikä tosiaan taidotkaan riitä hahmottamaan. Joskus olin esimerkiksi eksistentialismista varsin kiinnostunut, mutta se ei oikein johda mihinkään, vaikka voi olla ihan piristävää unilääkettä, jos ei heti nukkumaan mennessä simahda. En minä kyllä mikään nihilistikään ole, vaikka se voi rauhoittaa joidenkin niin ajattelevien mieltä, kun sanoo itselleen vaan, että perseestä kaikki tyynni.

Kaikkihan meistä osaa kuitenkin ajatella samoin kuin minäkin, joten oletan, että muillakin on samantyylisiä olemassaolon murheita. Ainahan kyse ei ole vain masennuksesta, vaan osa meistä on moniongelmaisia. Minullakin on useampia diagnooseja, ja joskus ne pätevät samaan aikaan ja joskus eri aikaan. Ahdistus on siitä viheliäinen, että se voi iskeä koska tahansa ja se voi poistua koska tahansa. Autolla en esimerkiksi aina voi ajaa, koska voi tulla paha kohtaus, jos menen reiteille, joita en tunne. Masennukseen en siis vertaisi suoraan, koska masennus iskee pääasiassa eräänlaisina jaksoina ja voi viipyä kuukausia, tai vuosia, enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti. Ja se voi tappaa, toisin kuin ahdistus. En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat 2-3 viikkoa masentuneita ja sitten paranevat. Se on minusta kummallista.

Liikaa on joka tapauksessa asioita, jotka laittavat pään puristimeen, eikä niistä pääse eroon. Käytännössä mikä tahansa havainnoitu epäjärjestys tai ongelma voi triggeröidä jonkinlaisen paineen korvien välissä. Itsemurhan tehnyt kaverini esimerkiksi saattoi hämmästellä jotain hiekanmurusten järjestystä ja ahdistua siitä, ettei ymmärtänyt miksi ne sijaitsevat sillä paikallaan siten kuin sijaitsevat. Minulla on alkanut olla tätä, mutta ei psykoottisella tasolla kuten hänellä. Ymmärrän ahdistuneenakin tietyn kaaoksen, koska sitenhän maailmassa asiat rakentuvat. Kaaos tuntuu todelliselta ja loogiselta. Niinhän se elämä tosiaan etenee.

Kiitän.

 

[peksa]

Itsellä kans menee päin persettä kun saikulla olla 11 viikkoo ja Kelan sairaspäivärahalla. Kassa täysin tyhjä kun kuukauteen en oo saanu euron latia. Viimeinen päätös Kelasta oli että työnantajan pitää toimittaa tulot 16.8 jälkeen. No, se on kiva olla työkyvytön ja konkassa....

 

[godspeed]

No, se on kiva olla työkyvytön ja konkassa....

No, tässä oppii olemaan iloinen siitä mitä on. Minun elämäni on ihan hyvää, vaikka mt-ongelmat voivat kuulostaa rankoiltakin. Olen ollut niin kauan sekaisin, yli 20 vuotta jo, että tavallaan tällaiseen tottuu, eikä sillain anna paljoakaan painoarvoa joillekin perus masennusoireille.

 

[Päätykiekko]

Noniin, on taas hetki vierähtänyt kun olen tänne kirjoitellut. Kovin hyvin ei mene tällä hetkellä ja olin pari päivää tuossa kriisiosastolla itsetuhoisten ajatusten takia. Sähköhoito ei oikein toiminut omalla kohdalla valitettavasti ja aika nopeaa jo elokuussa olo alkoi menemään huonompaan suuntaan kotiutumisen jälkeen.

Vähän alkaa olla takki tyhjä ja avuton olo, että mikä tähän kaikkeen auttaa. Minulla on hyvä avoihoidon kontakti ja erittäin osaava työntekijä, mutta ei hänkään määränsä enempää pysty auttamaan kuitenkaan valitettavasti. Päivät on todella pitkiä ja kokoajan vähän jännittää että milloin tässä oikeasti itselleen jotain tekee. Jotekin on ilo elämästä kokonaan pois ja jokainen päivä on yhtä taistelua itsensä kanssa. Se on aika uuvuttavaa hommaa ja pelkään todella paljon että jossain vaiheessa vain voimat loppuu itselläni.

Tiedän ettei itsemurha ole mikään ratkaisu ja joidenkin mielestä se on myös itsekäs teko, mutta mitä jos elämä ja arki ei vain kanssa. Minulla on tavallaan halu elää, mutta toisaalta yhtä kova halu on päästä myös pois. Sanoinkin avohoidon tapaamisessa, että ei minua harmittaisi vaikka saisin tänään sydänkohtauksen ja kuolisin. Siinä pisteessä minun ajatukseni ovat tällä hetkellä. Tuska on kova sisällä ja tuntuu ettei tässä kaikessa ole vain mitään järkeä. Miksi en voi olla välillä iloinen ja nauttia elämäst? Miksi en voi antaa itseni nauttia elämän pienistä iloista? Enemmän vain haluan ruoskia itseäni, syyttää itseäni kaikista epäonnistumisista ja näen itseni epäonnistuneena yksilönä. Rikkinäisenä yksilönä.

Tuntuu pahalta sanoa tämä, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei minulla juurikaan ole syytä elää. Enemmänkin tuntuu että olen vaivaksi muille ihmisille, kuormitan heitä ja aiheutan vain vaivaa. En haluaisi olla sellainen. Haluaisin olla jotain muuta. Tällä hetkellä tuntuu että olen liian yksin arjessa ja liikaa yksin. On aikaa ajatella liikaa omia asioita, virheitä ja syyllisyyttä asioihin. Sitten alkaakin tuntumaan itsemurha aika hyvältä ajatukselta. Silloin ainakin tämä kaikki loppuisi ja saisin rauhan asioille. Siltä tämä kaikki tällä hetkellä tuntuu.

Tiedän ettei osastollakaan voi kokoajan olla ja kaikkensa ammattilaiset varmasti yrittävät että en tee itselleni mitään ja että elämäni suuntaa muuttuisi. Kaiken avun myös otan vastaan mitään tarjotaan, vaikka se tuntuisikin ettei välttämättä ole apua, mutta silti haluan yrittää. Tällä hetkellä se vain tuntuu siltä ettei se yrittäminenkään pidä minua pinnalla tarpeeksi hyvin. Tuntuu että olen joka päivä lähempänä itsemurhaa kuin etten tekisi sitä. Oli itsekästä tai ei, niin siltä tällä hetkellä tuntuu.

Paljon olen miettinyt tapoja miten voisin itsemurhan tehdä, jätänkö viestin jälkeeni vai annako mennä vain. Tiedän ettei nämä ajatukset ole terveen ihmisen ajatuksia ja välillä näihin ajatuksiin herää ja ajattelee että mitä helvettiä oikein ajattelen? Mutta ehkä tämä kaikki kertoo siitä kuinka sekaisin olen ja kuinka pienestä tällä hetkellä kaikki on kiinni. Kaikki voi päättyä tänään, huomenna tai ylihuomenna. Tai sitten mitään ei tapahdu.

Tällä hetkellä mietin pitäisikö minun olla kotona? Täällä en tunne olevani turvassa, vaan kokoajan vaanii ajatus siitä että otan yliannostuksen lääkkeitä tai lähden kävelemään junan alle. Päivystykseen on raskasta lähteä, kun koskaan ei tiedä minkälaisen vastaanoton siellä saa. Yksi huono kokemus on tässä takana tälle kuukaudelle ja sen takia kynnys lähteä on todella iso. Mitä jos taas on samanlainen lääkäri vastassa joka vähättelee ja ei ota sinua tosissaan, vaan antaa rauhoittavan lääkkeen ja lähettää kotiin? Onko se silloin sen arvoista että siellä käy?

No oli miten oli, niin taistelu jatkuu, vaikka tällä hetkellä vuori kiivettäväksi onkin mahdottoman korkea. Pitää kai myöntää itselleni että olen sairas ja ajatukseni sen mukaisia, vaikka se pahalta tuntuukin. Täytyy vain jaksaa ja yrittää löytää asioita minkä takia täällä on hyvä elää, mutta helvetin vaikeaa se on tällä hetkellä.

Kaikkea hyvää kaikille jotka näiden asioiden kanssa kamppailevat.