Tuohan kuulostaa melkein samalta kuin minun tarinani. Sillä poikkeuksella, että yrittäjänä olin itse oma pomoni. Liikaa töitä ja liian vähän työntekijöitä. Piti sitten itse tehdä ja eihän siinä loppuviimein hyvä heilunut. Burnout, vaikea masennus jne. Varmasti johtamiskulttuurissa olisi Suomessa ja varmaan muuallakin parannettavaa. Mutta niin se vaan näyttää usein olevan, että imetään työntekijästä kaikki irti ja sitten heitetään se roskiin.
... och samma på svenska...
@Holik
Eli niin minäkin onnistuin polttamaan itseni loppuun, josta seurasi keskivaikea masennus, pitkien sairaslomien paheneva kierre n. kymmenen vuotta, mutta lopulta OYS:n työkykytutkimusjakson päätteeksi työkokeiluun ja siitä osittaisen kuntoutustuen turvin olin vielä reippaat kymmenen vuotta osa-aikaisena työelämässä ennen eläkettä. Työelämässä työskentelin kuitenkin enää pienessä yksikössä ja roolissa tietoisena siitä, että olin ikään kuin jatkoajalla. Lähin esimieheni ja työkaverini olivat ymmärtäväisiä, ihan huippuja, mutta muuten asetelma kyllä pisti nöyräksi, joskin näin jälkikäteen nähtynä, tuskin olisin enempään juuri kyennytkään.
Minun pelastukseni oli vt. työterveyslääkäri, jonka välittämisen, ymmärryksen ja ammattitaidon kautta pääsin ensinnäkin työkykytutkimuksiin, jossa minun kaikki, myös raha-asiani, perattiin ja pantiin kuntoon heti alkuun ja siitä sitten kuukausien aikana tutkimusten ja testien perusteella pääsin takaisin töihin työkokeilun kautta.
Matkani varelle sattui muutama muukin erikoislääkäri, joiden avun turvin sain koottua näitä elämäni palapelin paloja oikeaan, tai oikeammin, minulle sopivaan järjestykseen.
Minulle kovin paikka oli pikku hiljaa ymmärtää, ettei masennus ole mikään flunssa, josta toivutaan ennalleen, vaan loppuelämän taakka, jonka kanssa pitää vain oppia elämään - harjoittelen tuota vieläkin...