Taudinkuvana depressio

[Glove]

Alkaa taas tuntua siltä, että olisi pikkuhiljaa aika viheltää peli poikki. Nyt on torstai, vielä yksi työpäivä jäljellä tällä viikolla. Eihän se ole kuin 5 h sekään. Mutta kyllä minä olen jo nyt hemmetin väsynyt. No, jospa sitä saisi nukuttua jotenkin ja jaksaisi vääntää vielä huomisen. Viikonloppuna ei sitten varmaan jaksakaan mitään.

 

[godspeed]

Alkaa taas tuntua siltä, että olisi pikkuhiljaa aika viheltää peli poikki. Nyt on torstai, vielä yksi työpäivä jäljellä tällä viikolla. Eihän se ole kuin 5 h sekään. Mutta kyllä minä olen jo nyt hemmetin väsynyt. No, jospa sitä saisi nukuttua jotenkin ja jaksaisi vääntää vielä huomisen. Viikonloppuna ei sitten varmaan jaksakaan mitään.

Käytiin tossa hoitamassa kauppareissut ja postissa ja kotona, kunnes tultiin takaisin maalle. Jo pelkästään tämä noin 4 tunnin reissu tällaisessa perusasioiden hoidossa tuntuu, kuin olisi tehnyt täyden työpäivän. Sitten on väsynyttä olla kotona. No, toisaalta tässä voi alottaa jo viikonlopun, niin ihan jees fiilinki!

 

[Morgoth]

Alan olemaan riski liikenteessä. Lääkkeet aiheuttavat lisäksi pahaa sekamuotoisuutta. MITÄ MINÄ TEEN?

Käyt vaihtamassa lääkkeet tai kiroat lääkkeitä ja maailmaa ja jatkat sekamuotoisuudessa.

 

[godspeed]

Käyt vaihtamassa lääkkeet tai kiroat lääkkeitä ja maailmaa ja jatkat sekamuotoisuudessa.

No, täytyy kattoa kun kuukauden päästä on lääkäri. En aio sanoa sille mitään, mikä vaikeuttaa lääkitystä tai oloa, eli käytännössä vaikenen vaivoistani. Eroon lääkäristähän tässä on viimein päästävä ja sitä varten tapaaminenkin on, joten ei kannata kauheasti mainostaa tarvetta hänen työlleen. Maailmaa minä kiroan oli tilanne mikä tahansa, sillä melkoisessa paskakasassa me elämme elämämme.

 

[godspeed]

Ei vaikuta siltä, että olisi vielä valmis katkaisemaan ryyppyputkeakaan mutta onko tuossa tilanteessa mitään apua tarjolla mistään?

Kyllä sieltä vielä haimatulehdus jossain vaiheessa tulee. Sitten ei narahda enää yksikään korkki.

 

[godspeed]

@Iisoppi

Minä tunnistan tämän kuoleman romantisoinnin, sitähän sellaisen prosessointi useimmille vähän on, vaikka sinulla sitten olisikin eri käsitys asiasta. Miten vaan :) Mutta kyse oman näkemykseni mukaan on siitä, että tavallaan tajutaan syvemmin se, että täältä voi poistua nyt, kohta tai myöhemmin. Mitäs sen väliä koska, sillä millään ei ole mitään väliä, eikä kuolemaa sitten välttämättä edes sen tullessa huomaa. Yhtäkkiä me vaan häviämme. Miten kullekin sitten ikinä käykään. Ollaan sinut tämän asian kanssa, eikä välttämättä kyse ole äärimmäisen masentuneen ajatuksista. Ei todellakaan. Asia ei pelota, kuolema on luonnollinen asia ja meitä kuolee ja syntyy kaiken aikaa. Osalle on tullut vuoro häipyä. Meitä minun kaltaisia huonoja filosofejakin on moneen junaan ja osa vie leirille.

Itse olen kuitenkin nyt viime aikoina ollut paremmassa kunnossa kuin vuosiin, niin arvostan elämää jollain tasolla. Arvostaa on ehkä huono sana, mutta voin löytää pyyteetöntä iloa, enkä ajatella kuolemaa joka välissä edes millään metatasolla. Välillä mietin, että hirtän itseni metsässä ja joku sitten löytää jos löytää ja sitten seuraan sitä etäältä. Vaikea sanoa, mutta joskus tulee ihan hereillä ollessakin ruumiista irtaantumisen tunteita. Kiinnostuneet voivat googlata dissosiatiivisen häiriön...

Mutta en minä oikein sitä kuolema-ajattelua jaksa useinkaan, en missään muodossa. Ehkä se on jossain määrin oman mielen ns tervehtymistä. Synkkyys tai sen kaltainen ajattelu ei kuitenkaan aina ole sairaalloista, sitä kenties koetan kertoa. Se voi hyvin olla sitä omaa kulttuuria muiden kulttuurien joukossa. Elämä on ihan kivaa välillä, jos antaa luvan itselleen elää. Toivottavasti sinä Iisoppi, voit vaan hyvin ja treenaat mieltäsi, sillä sieltä on tullut kauniita ajatuksia. Aina romantiikka ei piile kuitenkaan pimeydessä, minkä kyllä itsekin hyvin tiedät.

 

[Iisoppi]

@Surukuku ja @godspeed luin teidän vastaukset mutta en ole ihan varma pystyinkö niitä sisäistämään. Yritin kyllä lukea ajatuksella. Sisäistämisen hankaluus liittyy ehkä kykyyni omaksua lukemaani (lukihäiriö) ja tunnistaa tunnetilojen ilmaisuja (autisminkirjoon liittyen). Tai oli silkkaa keskittymiskyvyn puutetta.

Minun ajatukset ihmisen elämästä saattaa olla varsin linkolaisia. Minusta ihmiset tuhoaa maailmaa, riitelee, ovat pahoja toisilleen ja sotkevat asioita. Olisi maapallolle parempi jos meitä ei olisi. Ja loppujen lopuksi tälle maailmalle on ihan se ja sama olenko minä olemassa. Pienessä mittakaavassa olen tietenkin merkittävä ja kunnioitan sitä. Olen valmis lähtemään mutta ei minua haittaa että olen vielä täällä. Kasvattamassa kukkia, tekemässä ruokaa... Olen vain pieni hiekanjyvänen maailman rannalla.

 

[godspeed]

@Surukuku ja @godspeed luin teidän vastaukset mutta en ole ihan varma pystyinkö niitä sisäistämään. Yritin kyllä lukea ajatuksella. Sisäistämisen hankaluus liittyy ehkä kykyyni omaksua lukemaani (lukihäiriö) ja tunnistaa tunnetilojen ilmaisuja (autisminkirjoon liittyen). Tai oli silkkaa keskittymiskyvyn puutetta.

Minun ajatukset ihmisen elämästä saattaa olla varsin linkolaisia. Minusta ihmiset tuhoaa maailmaa, riitelee, ovat pahoja toisilleen ja sotkevat asioita. Olisi maapallolle parempi jos meitä ei olisi. Ja loppujen lopuksi tälle maailmalle on ihan se ja sama olenko minä olemassa. Pienessä mittakaavassa olen tietenkin merkittävä ja kunnioitan sitä. Olen valmis lähtemään mutta ei minua haittaa että olen vielä täällä. Kasvattamassa kukkia, tekemässä ruokaa... Olen vain pieni hiekanjyvänen maailman rannalla.

Ei minun juttujani moni muukaan aina tajua, mutta minä olenkin runoilija... :)

Linkolan ajattelussa ei ole mielestäni mitään varsinaista vikaa, mutta näen, että se voi estää iloisemman elämän, jos hänen ajatuksiaan käyttää ns väärin. Sinä osaat kaivaa iloa elämään kaikesta arkisesta ja normaalista puurtamisesta, mikä on erittäin kunnioitettavaa. Linkolakaan ei ollut mikään umpimasentunut erakko ihmisvihaaja, joksi häntä usein luultiin, vaan ihan nautti siitä mitä tekee. Kyse ajatuksissaan ei ollut edes mistään inhorealismista, vaan ihan siitä missä oikeasti mennään. Kiitän @Iisoppi näiden ajatusten esiin tuomisesta, sain taas pienen muistutuksen joistain tärkeämmistä asioista kuin esim. juuri turhasta riitelystä ja kiittämättömyydestä, joka on maailman palkka.

 

[Morgoth]

No, täytyy kattoa kun kuukauden päästä on lääkäri. En aio sanoa sille mitään, mikä vaikeuttaa lääkitystä tai oloa, eli käytännössä vaikenen vaivoistani. Eroon lääkäristähän tässä on viimein päästävä ja sitä varten tapaaminenkin on, joten ei kannata kauheasti mainostaa tarvetta hänen työlleen. Maailmaa minä kiroan oli tilanne mikä tahansa, sillä melkoisessa paskakasassa me elämme elämämme.

En ymmärrä tuosta yhtikäs mitään, mutta jätä nyt se vitun auto ainakin parkkipaikalle.

 

[Surukuku]

@Surukuku ja @godspeed luin teidän vastaukset mutta en ole ihan varma pystyinkö niitä sisäistämään. Yritin kyllä lukea ajatuksella. Sisäistämisen hankaluus liittyy ehkä kykyyni omaksua lukemaani (lukihäiriö) ja tunnistaa tunnetilojen ilmaisuja (autisminkirjoon liittyen). Tai oli silkkaa keskittymiskyvyn puutetta.

Minun ajatukset ihmisen elämästä saattaa olla varsin linkolaisia. Minusta ihmiset tuhoaa maailmaa, riitelee, ovat pahoja toisilleen ja sotkevat asioita. Olisi maapallolle parempi jos meitä ei olisi. Ja loppujen lopuksi tälle maailmalle on ihan se ja sama olenko minä olemassa. Pienessä mittakaavassa olen tietenkin merkittävä ja kunnioitan sitä. Olen valmis lähtemään mutta ei minua haittaa että olen vielä täällä. Kasvattamassa kukkia, tekemässä ruokaa... Olen vain pieni hiekanjyvänen maailman rannalla.

Ei minun vietissäni ollut sen suurempaa sisältöä, vain se, etten näköjään ole vieläkään oppinut elämää tarpeeksi. Ja kiitos siitä, sillä aina, kun tuntee jotain oppivansa, tuntee elävänsä ja siitä voi tuntea myös mielihyvää kaikkien muiden tunteiden lisäksi, mitä tuo oppimistilanne aiheuttaa.

Yritän joka ilta tuntea kiitollisuutta ja hyväksyntää kuluneesta päivästäni... itselleni, läheisilleni ja laajemminkin, vaikka koko universumille. Yritän kertoa itselleni, että minä saan olla ihan vain minä, oma hiekanjyväseni, kaikkine puuteinenikin ja että minun olisi hyväksynnän periaatteen mukaan hyvä antaa toistenkin olla omia itsejään.
Näistä rutiineista minulle tulee hyvä mieli, useimmiten, ja voin nukahtaa rauhallisesti.

Näitä asioita minulle opetti aikoinaan eräs herttainen vanha rouva, psykiatrian erikoislääkäri, joka tutustutti minut HOT-terapiaan, HOT = hyväksymis- ja omistautumisterapia.

 

[godspeed]

En ymmärrä tuosta yhtikäs mitään, mutta jätä nyt se vitun auto ainakin parkkipaikalle.

Lääkärit eivät usein osaa tehtäviään, joten jos minä menisin vaikka sanomaan, että on vähän maanisuutta välillä, niin hyvä lääkitys muutettaisiin toiseen, jonka toimivuudesta ei olisi mitään takeita. Älä korjaa mikä kuitenkin parhaiten tähän asti on toiminut.

Lisäksi nyt kun olen eläkkeellä, niin minulla ei ole todennäköisesti enää jatkossa erikoissairaanhoitokontaktia, eli ns pysyväisyyslääkitys laitetaan kuntoon seuraavalla käyntikerralla. Eli siinä toinen syy, miksei kannata liikaa mainostaa huonompia puolia, koska sitten myöhemmin lääkitystä on erittäin vaikea muuttaa jossain terveyskeskuksessa, jos niin sattuu tulemaan tarvetta. Ja mitään lääkäriä minä toivottavasti en koskaan enää tule tarvitsemaan missään mielessä.

Mitä autoiluun tulee, niin minä en voi ajaa pidempiä matkoja, mutta lyhyet kauppareissut sujuvat ihan kuten ennenkin. Lisäksi vaikeilla kaupunkialueilla ei tahdo tulla aina ajamisesta mitään. Eikä minun usein tarvitse ajaa edes kauppareissua, kun on toinenkin kuski.

Koin nyt tarpeellisesti kirjottaa tämä auki selvemmin, jotta ei jengin tarvitse ihmetellä. Mitään vitun selitysvelkaahan minä en teille ole, mutta ehkä tässä enemmän purkaa omia ajatuksiaan kuin selittää muille :)

 

[Vaakuna]

@Vaakuna

Kirjoitan eilisestä keskustelustamme tänne, koska on enemmän tämän ketjun asiaa.

Kehoitit/pyysit minua kirjoittamaan vaikeista asioista, sillä ne ovat minun arkeani. Kaiken aikaa niitä ratkon ja hoidan. Kun on kokemusta tarpeeksi, voi nähdä masennuksessakin jotain kaunista kaiken rumuuden keskellä. Minä en olisi minä, enkä edes kovinkaan hyvä kirjoittamaan, ellen olisi vääjäämättä sairastunut. Aloin silloin opetella tätä touhua, kun oli halua prosessoida mielessä asioita, sekä opetella ja tuoda taitoja muiden tietoisuuteen.

Alkuun kirjoittaminen oli jotain vituttavaa, varsinkin kun sitä piti tehdä koulussa asioista, joita ei yhtään kiinnostanut käsitellä. Vittu mitä paskaa sanoi se eräs meidän ministerimmekin joskus muutama vuosi sitten. Jatkoin kypsymättömästä iästäni huolimatta kirjoittamista, ja sitten pikkuhiljaa se alkoi sujua ja lutviutua, kun tuli palkintojakin kehujen muodossa. Opettelin kaiken periaatteessa itse, koska mitään ohjausta ei ole ollut, enkä varsinkaan palautetta ole saanut koskaan. Olin yksin vain tietokoneen ruutu edessäni. Masensi kovasti.

Toki kirjoittamiseen luovuutta tuonut sairaus ei paranna itsessään mitään, mutta se tuo mielestäni tietoa ja erilaisia sävyjä teksteihin. Joku voi olla eri mieltä, mutta kyllä minun mieleni ja muiden mielten ymmärtämistäni on monet ihmetelleet. En ole lääkäri, enkä sosiaalityöntekijä, mutta sinällään kohtuullisen taitava ihan oman kokemukseni pohjalta. Minulla sairaus voi tuoda jotain, mitä muut eivät ole nähneet. Minä siis olen "ammatiltani" toimittaja, eli toimin vapaaehtoispohjalta, mutta olen siten menestynyt, että jotain voi sanoa saavuttaneensa samalla tavalla kuin joku on tavoittanut urheilusuorituksessa jonkin tavoitteen.

Yli 10 vuotta olen jo tehnyt toimittajan hommia. Välillä vähän väsähdellyt ja välillä ottanut taukoa. Mitään ei ole ollut pakko tehdä, mikä on hyvä verrattuna ihan oikeaan ammattijulkaisuun liittyen. Tähän matkaan mahtuu niin paljon, että kaksikin hyvää ystävääni on sanoneet, että mikset tee kirjaa teksteistäsi. No, se on ensinnäkin aika vaikeaa, toiseksi julmetun kallista ja kolmanneksi melko turhaa. Toki omistan oikeudet teksteihini, mutta en minä koe, että ne pitäisi johonkin kansien väliin änkeä. Ääh, ihan turhaa. Ja sitten se tärkein: pitäisi viimeinkin OSATA kirjoittaa!

Jos en kuitenkaan kirjoittaisi jotain, niin varmaan tappaisin itseni. Se olisi varmaan jo tapahtunut, sillä kirjoittamalla osaan käsitellä mieltäni. Tämä itsemurhaheitto ei siis ole koskaan missään yhteydessä jokin uhkaus tai ylidramaattinen huomionhakunumero, jonka takia pitäisi nyt heti soittaa poliisille. Se nyt vain on kaiketi pointtina siinä tosiasiassa, että äärettömän pahasta masennuksesta kärsinyt/kärsivä ihminen tiedostaa itsetuhoisuuden mahdollisuuden, vaikka ei olisi lainkaan aikomuksia toteuttaa mitään. Useimmilla itsemurha kuitenkin vähintään käy mielessä, ja silloin asioihin pitäisi pystyä ensimmäistä kertaa puuttua. Harmi, että moni tekee sen onnistuneen teon heti ensimmäisellä kerralla, kun vielä olisi ollut täydet voimat auttaa kuiville silkasta pimeydestä ja kertoa, että meidän kaikkien kannattaa käyttää rajallinen aikamme parempaan. Elämä on pimeää vain yöllä, jos me oikein asiaa tarkastelemme.

Jotain sisältöä me kaikki kaipaamme elämäämme, tai vähintään jotain, joka pienissä asioissa pitää pinnalla. Kaverini sanoi, että hän juo vain alkoholitonta olutta. Pidin sitä erinomaisena ratkaisuna, mutta junan alle meni hänkin siitä huolimatta. Selvinpäin. Sen pienen asian, josta saa iloa, ei siis tarvitse olla mitään suurta tai ihmeellistä, mutta se voi kannatella, vaikka se juna kummittelisikin mielessä. Joskus esimerkiksi jokin yksinkertainen ihmiskontaktikin voi riittää pitkälle. Minulle monesti ihmiskontakti on riittävä netissäkin, ja sitten heistä pääsee eroon yläkulman ruksia painamalla. Tuo on julmasti sanottu, mutta masentuneet ihmiset tekevät tätä. Voidaan olla ystävällisiä, mutta sitten vedetään täysi hylkäysmoodi tai mykkäkoulu päälle. Kyllä, olen ollut vastaanottajanakin lukuisia kertoja, koska olen niin raskas ihminen.

Itse en vihaa ihmisiä tai että olisin erakko pelkästään omasta päätöksestäni. Ei pidä ajatella niin, vaan ahdistuneisuushäiriö on nykyisin jopa vaikeaa tasoa ja pitää minut omissa oloissani pääasiassa. Sinä yhtenä saatanan kylmänä talvena minä olen kerran katsonut kuolemaa suoraan silmiin, sillä yksi askel pimeyteen, ja se olisi ollut siinä. Niin lähellä asiantuntijuutta minä olen. Parhaita asiantuntijoita ovat ne, jotka onnistuvat yrityksessään. Jopa Chuck Norris pelkää edes vilkaista heitä. Tämän verran minuakin auttaa musta huumori. Kuolema on toki vakava asia, mutta senkin läsnäoloon joko turtuu tai tottuu, ja joskus vaan tajuaa, että lopulta kaikki meistä täältä poistuu.

Okei, riittää tältä erää. Kiitän lukemisesta.

Kiitos erittäin paljon tekstäsi. Pahoittelen, että nyt vasta reagoin tähän. Tekstisi kyllä luin jo maanantaina illalla, mutta osa-aikaisä kun olen, minulla oli silloin lapset käymässä. Ajattelin, että vastaan paremmalla ajalla. Näin siksi, että on aikaa paneutua asiaan paremmin, eikä tule vain nopeasti sanottua jotain.

Ja kiitos myös siitä, että jaksoit nähdä vaivaa kirjoittaaksesi. Minulla oli ihan pyyteetön tarkoitus siinä, että hyvä jos kirjoittaminen edes hieman auttaa voimaan hetkessä paremmin. En tiennyt, enkä arvannut, että juuri kirjoittaminen on sinun juttusi. Sinänsä hauska sattuma.

Pitääkin ottaa ketju vakioseurantaan. Vaikka en itse mielenterveysongelmista kärsi sanan varsinaisessa merkityksessä, monessa nopealla vilkaisulla tänne kirjoitetuista asioista jollakin tasolla löysin itseni. Mikä sinänsä saattaa kaiketi olla normaalia?

 

[godspeed]

Kiitos erittäin paljon tekstäsi. Pahoittelen, että nyt vasta reagoin tähän. Tekstisi kyllä luin jo maanantaina illalla, mutta osa-aikaisä kun olen, minulla oli silloin lapset käymässä. Ajattelin, että vastaan paremmalla ajalla. Näin siksi, että on aikaa paneutua asiaan paremmin, eikä tule vain nopeasti sanottua jotain.

Ja kiitos myös siitä, että jaksoit nähdä vaivaa kirjoittaaksesi. Minulla oli ihan pyyteetön tarkoitus siinä, että hyvä jos kirjoittaminen edes hieman auttaa voimaan hetkessä paremmin. En tiennyt, enkä arvannut, että juuri kirjoittaminen on sinun juttusi. Sinänsä hauska sattuma.

Pitääkin ottaa ketju vakioseurantaan. Vaikka en itse mielenterveysongelmista kärsi sanan varsinaisessa merkityksessä, monessa nopealla vilkaisulla tänne kirjoitetuista asioista jollakin tasolla löysin itseni. Mikä sinänsä saattaa kaiketi olla normaalia?

Kiitän luvusta, vaikka enhän minä tietysti sillain odota, että monikaan lukee. Ei haittaisi, koska tosiaan vaan jo se, että saa suoltaa kamaa ulos edesauttaa minun mieleni edes osittaista tervehtymistä. Kokonaanhan minä en koskaan voi parantua, se on kaksisuuntaisen mielialahäiriön ikuinen kirous. Mutta tosiaan olen viime vuodet kirjoitellut, osin tietysti sairauden eri vaiheissa, joten voi olla aina vaikutusta lopputulokseen.

Mielenterveysongelmista noin yleensä voin sanoa helpon ohjenuoran: jos jokin asia ei vaivaa tai häiritse sinua kohtuuttomasti, niin mistään suuremmasta todennäköisesti ei ole kyse. Mutta jos on jokin ihan valtava henkinen este edessä, joka alkaa masentamaan niin paljon, että se sinua erityisen rajusti häiritsee, voi olla kyse jonkinasteisesta mt-ongelmasta. Joskus normaaleihinkin ihmisiin sopii myös useita oireita, vaikkei olisi sairaalloisuudesta kyse. Se on hyvä muistaa.

Masennuksestakin puhutaan usein vasta sitten, kun on mennyt viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, kun ihminen on kärsimyksestä aivan riutunut. Kukaan ei ole huomannut mitään, eivät välttämättä edes läheisetkään saati tuntemattomat kuten lääkärit - nuo puoskarit. Masennus siinä mielessä on hyvin henkilökohtainen sairaus, että se näkyy eri tavoin ihmisillä. Toiset tosiaan makaavat kaksi kuukautta pimeässä huoneessa peiton alla, toiset tekee kovaa duunia, jolla jotenkin reagoidaan huonoon oloon eli pidetään aivot liikenteessä. Miten vain haluaa käsitellä ongelman. Ehkä kumpikaan tällaisista esimerkeistä ei hae edes apua, vaikka kyllä sitä nykysuomessakin jostain saa. Ehkä aina ei jakseta hakea. Sekin on ongelma.

Mielenterveysongelmista ihmisten kannattaisi lukea enemmän, sillä usein se on sitä, että "ottakaa itseänne niskasta kiinni". No, sanotko sinä syöpäsairaalle, että kyllähän tuosta paranee, kun vaan päättää. Logiikka on ihan sama, jos vaikka toisella sattuisi olemaan aivosyöpä ja toisella masennus. Kummatkin ovat aivojen sairauksia. Tämä on hikisyyteen asti käytetty vertaus, mutta sinällään pitää kutinsa, jos jollekulle pitäisi asioita konkretisoida. Sairaus mikä sairaus. Sijaitsee samassa paikassa, paitsi jos on ihan persreikä.

Mutta joo, nyt stop tälle jorinalle. Menen perjantaisaunaan ja nautin elämästä.

 

[Glove]

Kyllähän näitä tulee luettua @godspeed . Ehkä jotain voisi kirjoittaakin kun saisi sen sanottavansa järkevään kirjalliseen muotoon.

Hyviä löylyjä ja nauti elämästä.

 

[godspeed]

Ehkä jotain voisi kirjoittaakin kun saisi sen sanottavansa järkevään kirjalliseen muotoon.

Senkun paahtaa vaan meneen, vaikka ensin johkin wordiin, ajatus kerrallaan. Kukaan ei ole täällä arvostelemassa mitä kirjoitat. Jos joku mulkku ryhtyy vittuilemaan, niin teki sen viimeisen kerran.

 

[Ollakseni]

Siitä se alkaa kun näkee jonkun joka tuo kivuliaita muistoja, ajatuksia siitä mitä olisi voinut olla. Sitten vaikka mennään pitämään hauskaa baareihin, niin yhtäkkiä onkin yksin kotona ajatusten kanssa ja on pakko koittaa saada ajatukset hiljenemään. Jatkaa juomista ja lopulta makaa lattialla itkien miksi aivot eivät voi toimia normaalisti. Sitten juomisen jälkeen tulee puolisen viikkoa kestävä ahdistus siitä kuinka tuli ryypättyä ja kannattaisi vältellä sitä alkoholia tunteiden säätelyssä jonka sinä jo tiedät.

Sitten menee ehkä hyvin jonkun aikaa kunnes tulee joku muu asia joka sitten kaataa henkistä hyvinvointia ja tuhoaa halun tehdä mitään järkevää.

 

[godspeed]

Siitä se alkaa kun näkee jonkun joka tuo kivuliaita muistoja, ajatuksia siitä mitä olisi voinut olla. Sitten vaikka mennään pitämään hauskaa baareihin, niin yhtäkkiä onkin yksin kotona ajatusten kanssa ja on pakko koittaa saada ajatukset hiljenemään. Jatkaa juomista ja lopulta makaa lattialla itkien miksi aivot eivät voi toimia normaalisti. Sitten juomisen jälkeen tulee puolisen viikkoa kestävä ahdistus siitä kuinka tuli ryypättyä ja kannattaisi vältellä sitä alkoholia tunteiden säätelyssä jonka sinä jo tiedät.

Sitten menee ehkä hyvin jonkun aikaa kunnes tulee joku muu asia joka sitten kaataa henkistä hyvinvointia ja tuhoaa halun tehdä mitään järkevää.

Alkoholismia taustalla? Kuulostaisi siltä.

 

[Ollakseni]

Alkoholismia taustalla? Kuulostaisi siltä.

Olenhan minä käynyt alkoholin käyttöön liittyvää nettiterapiaakin läpi. Kyllä se auttoi kontrolloimaan sitä. Toki kun darra kestää pari päivää ja ahdistus alkaa lähtemään neljän päivän jälkeen lienee paikoillaan pohtia onko edes järkeä käyttää alkoholia päihtymistarkoituksessa.

 

[Morgoth]

Mitä autoiluun tulee, niin minä en voi ajaa pidempiä matkoja, mutta lyhyet kauppareissut sujuvat ihan kuten ennenkin. Lisäksi vaikeilla kaupunkialueilla ei tahdo tulla aina ajamisesta mitään. Eikä minun usein tarvitse ajaa edes kauppareissua, kun on toinenkin kuski.

Anteeksi tai taisin hieman ymmärtää väärin toteamuksesi "olen riski liikenteessä". Noihin lääkkeisiinhän on hankala sanoa tai jollakin tavalla itseähän sitä paras asiantuntija on niiden toimivuudesta, kun sitä on objektiivisesti mahdotonta mitata. Esim. kolesterolilääkkeen teho on helppo mitata verikokeessa eikä siinä ole mitään tulkinnanvaraista. Psykelääkkeet on vain yhtä tulkintaa ja sellaista pienemmän pahan löytämistä.

 

[godspeed]

Anteeksi tai taisin hieman ymmärtää väärin toteamuksesi "olen riski liikenteessä". Noihin lääkkeisiinhän on hankala sanoa tai jollakin tavalla itseähän sitä paras asiantuntija on niiden toimivuudesta, kun sitä on objektiivisesti mahdotonta mitata. Esim. kolesterolilääkkeen teho on helppo mitata verikokeessa eikä siinä ole mitään tulkinnanvaraista. Psykelääkkeet on vain yhtä tulkintaa ja sellaista pienemmän pahan löytämistä.

Kyllä minä olin riski jo ennen tätä nykyistä lääkitystäkin, ns tervepäisenäkin, mutta olen itse jättäytynyt pois kaikenlaisiasta ajotehtävistä, mitä niitä ikinä on ollutkin. Oireita on vaan tullut lisää ja ne ovat pahentuneet. Siitä on kyse, mutta minä tietysti osaan kantaa vastuuni, jos kukaan muu ei erikseen minua kiellä ajamasta tiettyjä juttuja. Aika huonossa kunnossa saa olla, että joku voisi vaikka napata kortin. Tuolla liikenteessä menee tuhansia minua vatipäisempiä kuskeja ja heistä saamme lukea joka päivä.

 

[godspeed]

Onkohan minun kirjoittamisessani jotain outoa, jotain mitä te muut huomaatte, mutta minä en. Se voi olla ihan tahansa. Jotain tyylissä, kirjoitusvirheitä, tavallista oudompia ajatuksia (ei siis pelkästään depressiivisiä) tai vaan omituisia ja vaikeaselkoisia lauserakenteita?

Tietysti minulla on aina ollut outouteni, ja tunnistan noita yllämainittuja asioita itsekin teksteistäni, mutta toisinaan näistä asioista eri ihmiset eri tilanteessa huomauttavat. Onko se masennusta, onko minulla aivokasvain, vai mistä johtuu tämä? Jos kyse on masennuksesta, niin sitten on varmaan selvää, että aivot vaan on niin juntturassa, että tekstintuotto ja ajatukset häiriintyvät siitä syystä.

 

[Amerikanihme]

Onkohan minun kirjoittamisessani jotain outoa, jotain mitä te muut huomaatte, mutta minä en. Se voi olla ihan tahansa. Jotain tyylissä, kirjoitusvirheitä, tavallista oudompia ajatuksia (ei siis pelkästään depressiivisiä) tai vaan omituisia ja vaikeaselkoisia lauserakenteita?

En nyt ole kirjoittamistasi kauhean tarkkaan seurannut, mutta ei minulla ainakaan ole mitään huomauttamista kirjoitustapasi tai -tyylisi suhteen. Jatka vaan entiseen malliin! Tsemppiä!

 

[godspeed]

En nyt ole kirjoittamistasi kauhean tarkkaan seurannut, mutta ei minulla ainakaan ole mitään huomauttamista kirjoitustapasi tai -tyylisi suhteen. Jatka vaan entiseen malliin! Tsemppiä!

Okei, tänks. Mietin tuon viestini kirjoittamisen jälkeen asiaa ja luin uudelleen ja uudelleen viestiäni, ja päädyin siihen tulokseen, ettei ole psykoottisuutta, mutta on kaikenlaista epäluuloisuutta, josta lääkäri aikanaan jo sanoi. Psykoottisuus ei ole sama asia kuin eskapismi, jota myös on. Tavallaan on myös pelkoa, että menettää todellisuudentajunsa, vaikka olisikin ihan järjissään. Tyhmä voin olla, mutta sentään tajuan missä mennään :)

 

[Glove]

Tunnin päästä pitäs lähteä töihin. Mieluummin jäisi tänne peiton alle koko päiväksi.

 

[Ollakseni]

Lääkärin kanssa pohdittiin puhelimitse vaihtoehtoja hoidoille ja hän ottaa huomenna uudemman kerran yhteyttä kunhan on puhunut psykiatrin kanssa vaihtoehdoista. Onko sitten terapiaa vai lääkkeiden jumppaamista vai sekoitus molempia. Vähän tuli parempi olo vaikka olin taas lähellä hajoamista, kuten monena muunakin päivänä lähiaikoina.