Hieno homma, en tosin tiedä mistä on kyse. Itselle eilinen resetti teki myös hyvää, tänään on ollut aika hyvä olla olemassa.
Vaikka voi tuntua pahalta tai "löysäilyltä" niin ota yhteyttä työterveyteen. Urakehitys ei ole niin tärkeää kuin oma mielenterveys. Sieltä voi saada myös ihan apua siihen miten stressiä voi hallita paremmin.Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.
Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.
Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.
Tuohan kuulostaa melkein samalta kuin minun tarinani. Sillä poikkeuksella, että yrittäjänä olin itse oma pomoni. Liikaa töitä ja liian vähän työntekijöitä. Piti sitten itse tehdä ja eihän siinä loppuviimein hyvä heilunut. Burnout, vaikea masennus jne. Varmasti johtamiskulttuurissa olisi Suomessa ja varmaan muuallakin parannettavaa. Mutta niin se vaan näyttää usein olevan, että imetään työntekijästä kaikki irti ja sitten heitetään se roskiin.Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.
Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.
Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.
... och samma på svenska... @HolikTuohan kuulostaa melkein samalta kuin minun tarinani. Sillä poikkeuksella, että yrittäjänä olin itse oma pomoni. Liikaa töitä ja liian vähän työntekijöitä. Piti sitten itse tehdä ja eihän siinä loppuviimein hyvä heilunut. Burnout, vaikea masennus jne. Varmasti johtamiskulttuurissa olisi Suomessa ja varmaan muuallakin parannettavaa. Mutta niin se vaan näyttää usein olevan, että imetään työntekijästä kaikki irti ja sitten heitetään se roskiin.
Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.
Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.
Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.
Itse olen "oksentanut" tunteitani pikkuhiljaa kasvavaan Word dokkariin ja se tuntuu ihan mukavalta kun voi avata tunteitaan sanoin ja miettiä sitä. Etenkin kun ei ole oikein ketään kaveria jolle puhua noin paljon. Tai ehkä olisi, mutta en halua heitä ihmeemmin rasittaa.
Kannattaa ottaa sinne päivystykseen yhteyttä jos olo näin huono. Kannattaa myös muistaa, että olet (ilmeisesti kirjoituksen perusteella) ennenkin tuosta suosta olon paremmaksi saanut, joten kyllä se uudelleenkin voi onnistua.Muistan taas kuinka hyvältä tuntuu, kun ajatukset pyörivät itsemurhan ympärillä. Olisi niin helpottavaa vaan leikata käsi auki ja tällä kertaa onnistuneesti, eikä sillain, että vähän tihuttaa.
Kannattaa ottaa sinne päivystykseen yhteyttä jos olo näin huono. Kannattaa myös muistaa, että olet (ilmeisesti kirjoituksen perusteella) ennenkin tuosta suosta olon paremmaksi saanut, joten kyllä se uudelleenkin voi onnistua.
Silloin olet mennyt päivystykseen somaattisesta syystä ja oletus on ollut ehkä, että kipukohtaus on ollut ainakin osasyy yliannostukseen.Viimeksi sattui sellainen keikka, että kesken illalla alkaneen kihtikohtauksen kohdalla vedin lääkkeitä överit naamaan. Sitten aamulla mentiin sairaalan ensiapuun kihdin takia, mutta mielenterveyspuoli hoidettiin vaan sillain, että jokin hoitaja rauhallisesti mutta mitäänsanomattomasti haastatteli. Ei mua mihkään ensiapuun enää saa, nää jutut on nähty.
Silloin olet mennyt päivystykseen somaattisesta syystä ja oletus on ollut ehkä, että kipukohtaus on ollut ainakin osasyy yliannostukseen.
En usko, että sinne päivystykseen soitosta ainakaan haittaa olisi. Nyt olisit menossa sinne psyk syyn vuoksi jolloin se olisi se ensisijainen hoito.
Kun esim arkiajatuksina kauppareissun aikana miettii vaan, että olisiko jossain kotona tarpeeksi terävää veistä, jolla vetää käsi apposen auki, niin alkaa taas väsyttään. Nämä on niin perusajatuksia mulle, joskin aina sitä miettii, että mikä sitten lopulta katkaisee selän ja ainakin yritän leikata käden auki...
Muistan taas kuinka hyvältä tuntuu, kun ajatukset pyörivät itsemurhan ympärillä. Olisi niin helpottavaa vaan leikata käsi auki ja tällä kertaa onnistuneesti, eikä sillain, että vähän tihuttaa.
@godspeed Pieniä huomioita ihan ystävällisessä mielessä...Onhan tässä taas mietitty. Vittuako tännekään mitään kirjottaa.
Niin - kuten totesin, tähän eloon kuuluu, että asioita peilataan omasta näkökulmasta eikä suurta ymmärrystä voi olla näinkin monisäikeisestä asiasta kuin mt-ongelmat eli tuo sinun pakko-oireinen häiriö voi näyttäytyä joillekin aika hälyttävänäkin. Joka tapauksessa, olin huolissani minäkin ja hyvä, että asia tuli keskusteltua.@Surukuku
Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen persoonallisuushäiriö syöttää noita juttuja mulle. Eli jos mä kirjotan, että haluan viiltää käden auki, niin todennäköisesti se on vaan tällainen perinteinen pakkoajatus, joka erittäin harvoin johtaa mihinkään tekoon. En ehkä itse tunnista sitä heti, mutta voin sanoa, ettei asiasta tarvitse tehdä mitään keissiä. Kyse ei siis ole millään tasolla itsemurhahakuisesta huomiosta, vaan noista tuskaisista ajatuksista :)
Niin - kuten totesin, tähän eloon kuuluu, että asioita peilataan omasta näkökulmasta eikä suurta ymmärrystä voi olla näinkin monisäikeisestä asiasta kuin mt-ongelmat eli tuo sinun pakko-oireinen häiriö voi näyttäytyä joillekin aika hälyttävänäkin. Joka tapauksessa, olin huolissani minäkin ja hyvä, että asia tuli keskusteltua.