Taudinkuvana depressio

[Ollakseni]

Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.

Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.

Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.

Vaikka voi tuntua pahalta tai "löysäilyltä" niin ota yhteyttä työterveyteen. Urakehitys ei ole niin tärkeää kuin oma mielenterveys. Sieltä voi saada myös ihan apua siihen miten stressiä voi hallita paremmin.

Tänne voi tietysti myös avautua jos on tarvetta, mutta ammattiapu on aina ammattiapua, emmekä osaa antaa sellaista apua kuin ehkä tarvitset. Jaksamisia.

 

[Glove]

Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.

Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.

Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.

Tuohan kuulostaa melkein samalta kuin minun tarinani. Sillä poikkeuksella, että yrittäjänä olin itse oma pomoni. Liikaa töitä ja liian vähän työntekijöitä. Piti sitten itse tehdä ja eihän siinä loppuviimein hyvä heilunut. Burnout, vaikea masennus jne. Varmasti johtamiskulttuurissa olisi Suomessa ja varmaan muuallakin parannettavaa. Mutta niin se vaan näyttää usein olevan, että imetään työntekijästä kaikki irti ja sitten heitetään se roskiin.

 

[Surukuku]

Tuohan kuulostaa melkein samalta kuin minun tarinani. Sillä poikkeuksella, että yrittäjänä olin itse oma pomoni. Liikaa töitä ja liian vähän työntekijöitä. Piti sitten itse tehdä ja eihän siinä loppuviimein hyvä heilunut. Burnout, vaikea masennus jne. Varmasti johtamiskulttuurissa olisi Suomessa ja varmaan muuallakin parannettavaa. Mutta niin se vaan näyttää usein olevan, että imetään työntekijästä kaikki irti ja sitten heitetään se roskiin.

... och samma på svenska... @Holik
Eli niin minäkin onnistuin polttamaan itseni loppuun, josta seurasi keskivaikea masennus, pitkien sairaslomien paheneva kierre n. kymmenen vuotta, mutta lopulta OYS:n työkykytutkimusjakson päätteeksi työkokeiluun ja siitä osittaisen kuntoutustuen turvin olin vielä reippaat kymmenen vuotta osa-aikaisena työelämässä ennen eläkettä. Työelämässä työskentelin kuitenkin enää pienessä yksikössä ja roolissa tietoisena siitä, että olin ikään kuin jatkoajalla. Lähin esimieheni ja työkaverini olivat ymmärtäväisiä, ihan huippuja, mutta muuten asetelma kyllä pisti nöyräksi, joskin näin jälkikäteen nähtynä, tuskin olisin enempään juuri kyennytkään.

Minun pelastukseni oli vt. työterveyslääkäri, jonka välittämisen, ymmärryksen ja ammattitaidon kautta pääsin ensinnäkin työkykytutkimuksiin, jossa minun kaikki, myös raha-asiani, perattiin ja pantiin kuntoon heti alkuun ja siitä sitten kuukausien aikana tutkimusten ja testien perusteella pääsin takaisin töihin työkokeilun kautta.
Matkani varelle sattui muutama muukin erikoislääkäri, joiden avun turvin sain koottua näitä elämäni palapelin paloja oikeaan, tai oikeammin, minulle sopivaan järjestykseen.

Minulle kovin paikka oli pikku hiljaa ymmärtää, ettei masennus ole mikään flunssa, josta toivutaan ennalleen, vaan loppuelämän taakka, jonka kanssa pitää vain oppia elämään - harjoittelen tuota vieläkin...

 

[godspeed]

Kun esim arkiajatuksina kauppareissun aikana miettii vaan, että olisiko jossain kotona tarpeeksi terävää veistä, jolla vetää käsi apposen auki, niin alkaa taas väsyttään. Nämä on niin perusajatuksia mulle, joskin aina sitä miettii, että mikä sitten lopulta katkaisee selän ja ainakin yritän leikata käden auki...

 

[ez_pound]

Hei vaan kaikki! En löytänyt muutakaan ketjua ja oman huoleni ovat pieniä moniin muihin nähden. Henkilökohtaisessa elämässä on ollut viimeisen vuoden ajan ihan helvetillinen stressi päällä ja valtaosa stressiaiheista on liittynyt taloudellisiin asioihin. Tämä on johtanut talven ajan valtaviin lisätöihin ja vielä kun itselläni on päätyössä sellainen tehtävä, missä on tarkoitus kasvaa vaativimpiin tehtäviin.
Älytön liki vuoden kestänyt ralli on alkanut vaatimaan veronsa. Työssä minun tulisi suorittaa kollegoita paremmin ja valtavan uupumisen vuoksi en ole siinä onnistunut. Uupumista en ole tunnistanut, mutta oireisto on vahvasti viitannut siihen. Palautetta olen saanut alisuoriutumesta, huolimattomuudesta, keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta muistista. Lisäksi kun tavoite ja oletus on, että työssä täytyy loistaa, niin se laittaa yrittämään enemmän ja useimmin huonommilla tuloksilla.

Nostan kuitenkin esiin huolestuttavan toksisen työkulttuurin. Tässä leikitään omalla terveydellä ja työyhteisössä kuitenkin jopa kyseenalaistetaan sopivuus työhön kun on hieman valottanut henkilökohtaisen elämän stressiä. Tuntuu, että useimmissa organisaatioissa johdossa ovat ne 50-60v miehet jotka elävät kulttuurissa missä johtaja ei voi olla heikko, uupuminen on heikkoutta ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot. Lisäksi työssä tulee joustaa ja tehdä palkatta rutosti ylitöitä lojaaliudesta. Useimmiten myös nämä pitävät työn määrää hyvin vertauskuvainnollisena sitoutumiselle ja ahkeruudella. Tämä johtaa siihen, että apua on mahdoton hakea. Pakosti miettii, mitä tekee omalle urakehitykselle jo nyt alkaa osoittamaan uupumisen merkkejä.

Sekava kirjoitus, mutta suomalaisten yritysten johtamisessa olisi kyllä valtavasti kehitettävää monessa paikassa.

Ensinnäkin, vaihda työpaikkaa. Joo, sulla on miljoona syytä pysyä nykyisessä, mutta vaihda silti. Jos urakehityksen menetys pelottaa, niin urakehitys on parasta heillä, jotka vaihtavat työnantajaa 2-3 vuoden välein. Lisäksi, jos tuolla kehityt organisaation kannalta hyväksi johtajaksi, niin etkö nyt sieltä alempaa katsellessa ole aika huono johtaja? Jossain toisessa organisaatiossa saat myös näkökulmaa nykyiseen tilanteeseesi.

Työterveyteen yhteydenotto voi olla hyvästä tai pahentaa tilannetta. Itselläni pahensi ja työuupumuksen hoito masennuksena ja ahdistuksena vei lopulta työkyvyn, toivottavasti vain väliaikaisesti. Ei siinä, kyllä mulla varmasti masennusta ja ahdistusta on, mutta tämä johti kierteeseen, jossa työnantaja alkoi vähentää vastuutani ja keventää tehtäviäni ( hiukan pakko, koska työterveys ohjaa tähän ja korvausvastuiden takia näitä ohjeita on hiukan pakko totella, vaikka työntekijä olisi eri mieltä ), joka taas huononsi vointiani, koska saan energiani työhön vastuusta, päätösvallasta ja kehittämisestä.

Toivottavasti päädyt vaihtamaan työpaikkaa, mutta muista, että jos seuraava ei tunnu hyvältä, niin tässä vaiheessa voit hyvin vaihtaa työnantajaa vaikka pari-kolme kertaa vuodessa, kunnes hyvä löytyy. Tietysti kovin montaa vuotta niin ei kannata tehdä, mutta työpaikan vaihtaminen osoittaa kykyä riskinottoon, ymmärrykseen itsestä ja työnantajasta, päätöksentekokykyä ja muita uralla etenemisessä tärkeitä kykyjä.

 

[godspeed]

@Holik vaikuttaa myös ystävälliseltä, mutta vaarallisen kiltiltä mieheltä. Tunnistan nämä, kun itsekin on joutunut kaikkialla kiltteyden takia kiusatuksi. Ja kun sanon kaikkialla, tarkoitan kaikkialla.

 

[obi-wan]

Itse olen "oksentanut" tunteitani pikkuhiljaa kasvavaan Word dokkariin ja se tuntuu ihan mukavalta kun voi avata tunteitaan sanoin ja miettiä sitä. Etenkin kun ei ole oikein ketään kaveria jolle puhua noin paljon. Tai ehkä olisi, mutta en halua heitä ihmeemmin rasittaa.

Mä oon pitänyt sähköpostipäiväkirjaa. Lähetän yhteen laatikkoon maileja, tulee aikaleimat jne, voi laittaa kuvia näppärästi yms.

Rakentaa hienosti myös itselleen aikajanaa. Et milloin pinnalla ja milloin pinnan alla

 

[lainelaser]

Olen huomannut että on jossain määrin vaarallista masentuneena lukea muiden masentuneiden juttuja ja jatkuvasti velloa siinä ja ruokkia sitä omaa pahaa oloa. Monesti vertaistuki voi viedä tilannetta jopa huonompaan suuntaan kun jäädään ns siihen pahaan oloon jumiin muiden tarinoiden kautta. En tarkoita tätä jatkoaikaa, mutta tietyissä paikoissa tuo vertaistuki onkin rinkirunkkausta jossa kilpaillaan melkein siitä kenellä on kaikkein paskin olla.

Masentuneiden keskuudessa noin muutoin on poikkeuksellisen fiksuja ja älykkäitä ihmisiä, jotka pohtivat elämää hyvin syvällisesti sielun ja mielen pohjamutia myöden. Olenkin joskus miettinyt, että ihminen joka ei käy sisäistä dialogia ja on, noh sanotaan nyt ei niin terävin kynä, ei masennu läheskään niin herkästi kuin syvällisemmin ajatteleva ihminen.

Itsellä on nyt kohtuu hyvä fiilis, asiat rullaa pikku hiljaa eteenpäin. Sain kontaktin terveydenhuoltoon ja vaikuttaa siltä että vuosia jatkuneen ahdistuksen, riittämättömyyden tunteen ja ikuisen yliajattelun ja ”’miksi tietyt asiat on mulle niin vaikeita tai jopa mahdottomia” -ongelmavyyhdin takaa saattaakin löytyä hoitamaton adhd. Tai no, saattaa on vähän alimitoitettu termi kun parista testistä sain 1-2 pistettä vailla täydet pisteet. Homma etenee, josko tässä saisi vastauksia koko elämää varjostaneisiin kysymyksiin ja toiminnanohjauksen ongelmiin.

 

[D.Santon]

Shaattanan shaattana, kun taas niitä ajatuksia alkaa pesiä päähän miten pitäisi lopettaa kaikki ja miten kaikki tuntuu turhalta. Aika pitkään sentään meni ilman noita. Purraan hammasta kuitenkin ja mennään eteenpäin kuin Juti konsanaan, onneksi sitä on vahvempi kuin silloin ja perspektiivikin on hieman avartunut.

 

[Surukuku]

@D.Santon Puhun nyt täysin vain omasta puolestani yrittämättä puoskaroida mitään.

Minulla tulee huonoja fiboja, siis ahdistusta ja voimakkaita negatiivisia tunteita aina, kun olen väsynyt (unenpuute) ja krapulassa. Kemiallisesti kyse on kai vain serotoniinin puutteesta, jonka määrää mielialalääkkeilläkin yritetään pitää korkealla, mutta joita en enää käytä. Puute korjaantuu pikkuhiljaa itsellään, kun nuo mainitut haitat katoavat eli kunnon unet selvinpäin ja taas on parempi.
Olen oppinut tunnistamaan näitä syy-seuraussuhteita itsessäni ja sitä kautta myös hyväksymään kulloisenkin olotilan välttämättömyytenä, mikä taas helpottaa hieman tunteen/tilanteen kestämistä, vaikka eihän se silti mukavaa ole.

 

[godspeed]

Muistan taas kuinka hyvältä tuntuu, kun ajatukset pyörivät itsemurhan ympärillä. Olisi niin helpottavaa vaan leikata käsi auki ja tällä kertaa onnistuneesti, eikä sillain, että vähän tihuttaa.

 

[godspeed]

Onhan tässä taas mietitty. Vittuako tännekään mitään kirjottaa.

 

[Ötökkä]

Muistan taas kuinka hyvältä tuntuu, kun ajatukset pyörivät itsemurhan ympärillä. Olisi niin helpottavaa vaan leikata käsi auki ja tällä kertaa onnistuneesti, eikä sillain, että vähän tihuttaa.

Kannattaa ottaa sinne päivystykseen yhteyttä jos olo näin huono. Kannattaa myös muistaa, että olet (ilmeisesti kirjoituksen perusteella) ennenkin tuosta suosta olon paremmaksi saanut, joten kyllä se uudelleenkin voi onnistua.

 

[godspeed]

Kannattaa ottaa sinne päivystykseen yhteyttä jos olo näin huono. Kannattaa myös muistaa, että olet (ilmeisesti kirjoituksen perusteella) ennenkin tuosta suosta olon paremmaksi saanut, joten kyllä se uudelleenkin voi onnistua.

Viimeksi sattui sellainen keikka, että kesken illalla alkaneen kihtikohtauksen kohdalla vedin lääkkeitä överit naamaan. Sitten aamulla mentiin sairaalan ensiapuun kihdin takia, mutta mielenterveyspuoli hoidettiin vaan sillain, että jokin hoitaja rauhallisesti mutta mitäänsanomattomasti haastatteli. Ei mua mihkään ensiapuun enää saa, nää jutut on nähty.

 

[Ötökkä]

Viimeksi sattui sellainen keikka, että kesken illalla alkaneen kihtikohtauksen kohdalla vedin lääkkeitä överit naamaan. Sitten aamulla mentiin sairaalan ensiapuun kihdin takia, mutta mielenterveyspuoli hoidettiin vaan sillain, että jokin hoitaja rauhallisesti mutta mitäänsanomattomasti haastatteli. Ei mua mihkään ensiapuun enää saa, nää jutut on nähty.

Silloin olet mennyt päivystykseen somaattisesta syystä ja oletus on ollut ehkä, että kipukohtaus on ollut ainakin osasyy yliannostukseen.

En usko, että sinne päivystykseen soitosta ainakaan haittaa olisi. Nyt olisit menossa sinne psyk syyn vuoksi jolloin se olisi se ensisijainen hoito.

 

[godspeed]

Silloin olet mennyt päivystykseen somaattisesta syystä ja oletus on ollut ehkä, että kipukohtaus on ollut ainakin osasyy yliannostukseen.

En usko, että sinne päivystykseen soitosta ainakaan haittaa olisi. Nyt olisit menossa sinne psyk syyn vuoksi jolloin se olisi se ensisijainen hoito.

Minulla on löydetty, mutta diagnosoimaton depressiivinen persoonallisuushäiriö, niin tämä on sellaisen ihmisen tekstiä. Joku voi nähdä sen huomiohakuisuutena ja perseilynä, vaikka kyse ei ole edes sinällään masennuksesta. Persoona on vaan vähän kieroon mennyt, joten siksi normaalin elämän asioita näkee väkisinkin synkkinä ja se on tavallaan se pelin henki.

Eli pyydän anteeksi tässä vaiheessa, jos joku hermostuu viesteistäni. Tämäkin keskustelu jo auttaa, mutta ensiavussa ei pääse keskustelemaan. Se on niin ruuhkaista ja tuskaista yrittää sinne, etten viitsi viedä sellaisen paikkaa, joka kokee saavansa avun.

 

[Surukuku]

Kun esim arkiajatuksina kauppareissun aikana miettii vaan, että olisiko jossain kotona tarpeeksi terävää veistä, jolla vetää käsi apposen auki, niin alkaa taas väsyttään. Nämä on niin perusajatuksia mulle, joskin aina sitä miettii, että mikä sitten lopulta katkaisee selän ja ainakin yritän leikata käden auki...

Muistan taas kuinka hyvältä tuntuu, kun ajatukset pyörivät itsemurhan ympärillä. Olisi niin helpottavaa vaan leikata käsi auki ja tällä kertaa onnistuneesti, eikä sillain, että vähän tihuttaa.

Onhan tässä taas mietitty. Vittuako tännekään mitään kirjottaa.

@godspeed Pieniä huomioita ihan ystävällisessä mielessä...

Kun sinä tuollaista yo. tekstiä tälle palstalle kirjoitat, monen tuntosarvet ja velvollisuudentunto nousevat vaistomaisesti esiin.
Tähän ketjuun eivät juuri mt-ongelmilta välttyneet kirjoittele enkä tiedä, paljonko edes lueskelevatkaan, joten sinun tekstejäsi lukevat suurimmaksi osaksi sellaiset, jotka ovat itsekin omalla tahollaan ja tavallaan olleet pohjilla ja miettineet samoja asioita sinun laillasi eli reaktiot nousevat niin ikään omien kokemustensa kautta, mikä voisi olla sinulle avuksi ja miten ehkä kannattaisi edetä vaikeassa tilanteessa.

Sinulla on myöskin hyvin selkeät ja jyrkät mielipiteet asioista, joita kannattaa/ei kannata tehdä tilanteessasi. Voi olla kokemuksen tuomaa viisautta, mutta ainakin henk.koht. olen joutunut useasti pitkän, vuosikymmenten sairauskertomukseni aikana reivaamaan käsityksiäni siitä, mikä minulle voisi olla hyväksi tiellä kohti seesteisempää oloa ja eloa, joskus alkuun aika kitkerästikin...

Kuten todettua mm. aika hiljakkoin tässä ketjussa, minulla on yli parikymmentä vuotta ensimmäisestä diagnoosistani ja minulla on myös todettu vaativa persoonallisuushäiriö, joka on hankaloittanut niin omaani kuin kanssaeläjienikin elämää vuosikymmenet eli pohjia on koluttu myös.
Mutta - kuten myös todettua, puhun vain omasta puolestani ja näkemyksestäni, joten tämä teksti ole mikään moite sinua, kirjoituksiasi kohtaan, päinvastoin, jos ne sinua auttavat, mutta muutakin apua varmasti olisi tarjolla.

Tsemppiä!

 

[godspeed]

@Surukuku

Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen persoonallisuushäiriö syöttää noita juttuja mulle. Eli jos mä kirjotan, että haluan viiltää käden auki, niin todennäköisesti se on vaan tällainen perinteinen pakkoajatus, joka erittäin harvoin johtaa mihinkään tekoon. En ehkä itse tunnista sitä heti, mutta voin sanoa, ettei asiasta tarvitse tehdä mitään keissiä. Kyse ei siis ole millään tasolla itsemurhahakuisesta huomiosta, vaan noista tuskaisista ajatuksista :)

 

[Surukuku]

@Surukuku

Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen persoonallisuushäiriö syöttää noita juttuja mulle. Eli jos mä kirjotan, että haluan viiltää käden auki, niin todennäköisesti se on vaan tällainen perinteinen pakkoajatus, joka erittäin harvoin johtaa mihinkään tekoon. En ehkä itse tunnista sitä heti, mutta voin sanoa, ettei asiasta tarvitse tehdä mitään keissiä. Kyse ei siis ole millään tasolla itsemurhahakuisesta huomiosta, vaan noista tuskaisista ajatuksista :)

Niin - kuten totesin, tähän eloon kuuluu, että asioita peilataan omasta näkökulmasta eikä suurta ymmärrystä voi olla näinkin monisäikeisestä asiasta kuin mt-ongelmat eli tuo sinun pakko-oireinen häiriö voi näyttäytyä joillekin aika hälyttävänäkin. Joka tapauksessa, olin huolissani minäkin ja hyvä, että asia tuli keskusteltua.

 

[godspeed]

Niin - kuten totesin, tähän eloon kuuluu, että asioita peilataan omasta näkökulmasta eikä suurta ymmärrystä voi olla näinkin monisäikeisestä asiasta kuin mt-ongelmat eli tuo sinun pakko-oireinen häiriö voi näyttäytyä joillekin aika hälyttävänäkin. Joka tapauksessa, olin huolissani minäkin ja hyvä, että asia tuli keskusteltua.

Joo, olen kyllä pahoillani tästä käytöksestäni, mutta kyllä tässä apua sai. Joskus minulle vaan pitää sanoa, että oletko ajatellut mitä kirjoitat. Monasti on ollut erittäin nihkeä vastaanotto, kun oikein pääsen vauhtiin. Ei se maniaa tai masennusta aina ole suoraan, kuten lääkärit ajattelevat. Nuo tyypit eivät välillä YHTÄÄN ajattele, että ehkä joku voi vain vittuunnnuksissaan tehdä jotain tai sanoa jotain, eikä se ole jokin maaninen purkaus. Saatanan puoskarit. Parin viikon päästä lääkäri, jonka jälkeen varmaan pääsee niistäkin eroon.

Kiitän.

 

[Glove]

Näihin univaikeuksiinko tää taas menee? La-su yönä nukuin jotai 2,5-3 h. Pari kohtalaista yötä väliin, mutta taas tilanteessa, ettei uni tuli eikä lääkkeetkään tunnu auttavan. Otin jopa ton nukahtamislääkkeen, että nukahtaisin. Toinen lääke on pitkäkestoisempi ja saan sen avulla jotenkin kyllä nukuttu, jos saan unen. Arkiannoksella mitä käytän niin herään 6-8 kertaa yössä. Jos olen sängyssä vaikka 9 h niin nukun siitä ehkä 7 h tai 7,5 h. Viikonloppuna voi sitten vetää täyden setin lääkettä ja silloin uni maistuu. Arkena tuota ei voi kokeilla kun olisi liian pöllyssä ajaakseni töihin.Onhan tässä toki vielä 8 h aikaa ennen kuin pitää töihin lähteä.

 

[Päätykiekko]

Ensi viikolla lähdetään Sastamalaan taas ottamaan vähän vaihtelua arkeen. Tällä kertaa on parin viikon setti kyseessä. Tulee kyllä hyvään saumaan ja on positiivinen fiilis tästä.

Muuten tässä on ollut aika synkkää viimeiset viikot. On ollut vaikea nukkua, ahdistanut ja väsyttänyt. Ja tietenkin kaiken kukkuraksi masennus on ollut todella voimakkaasti läsnä.

 

[Ollakseni]

Miksi kaikki merkittävät filosofit, valtiomiehet, runoilijat tai taiteilijat ovat olleet melankolikkoja?

Antiikin filosofit keksivät melankolisen taiteilijan hahmon.

yle.fi

Melankolia, musta sappi ja muu sellainen. Aina ei ole maailma liikaa muuttunut aiemmista ajoista. Melankoliaa (masennusta) kuvaillaan tavoin jotka ovat tuttuja varmasti monille. Samoin hoidot olivat lääkkeitä ja ratkaisukeskeistä psykoterapiaa. Kaikkea oppiikin kun alkaa lueskelemaan jotain höpöhöpo kirjoja.

 

[lainelaser]

Melankolia tuo luovuutta. Ainakin itselle. Taiteeseen tuntuu tulevan ihan eri merkitys ja oma luovuus on huipussaan mitä ns huonommin menee. Ja taitelijoiden keskuudessa tämä on ihan tunnettu tosiasia. Ammattilaisuudella tuosta pääsee yli ja taiteita voi tehdä työkseenkin kuten moni tekee, mutta se on aika laskelmoidumpaa kuin aidosta tunteesta syntynyt. Mikä ei tietenkään tarkota huonompaa.

Osin tämä myös houkuttelee elämään rohkeammin ja ottamaan vaikka rakkaudessa riskejä, koska pahin mitä voi käydä on satuttaa itseään henkisesti niin, että siitä syntyy parhaimmillaan jotain kuolematonta. Tämä onkin monella taiteilijalla kuten itselläkin, itseään ruokkiva kierre. On hankittava muusa, innoittaja, hinnalla millä hyvänsä.

 

[godspeed]

Mutta se on jokin outo myytti, että mt-ongelmainen olisi automaattisesti luovempi tai kyvykkäämpi kuin muut jossain luovassa tehtävässä. Osa on, mutta kuten normaalissakin elämässä, osa ei.

Itse olen tehnyt 20 vuotta erilaisia kirjotustehtäviä, joista en luonnollisesti voi yksityisyyden nojalla kertoa enempää, ja tietysti mt-ongelmat (eritoten mania) tekivät minusta eittämättä luovemman. Sekin on tietysti sitten debatoitavissa, että tekivätkö ne minusta paremman vai ei. Ehkä tekstistä riippuen tekivät, mutta kyllä sitä paskaa on tullut omaltakin osalta suollettua ihan riittävät määrät.

Eniveis pointti on, että itse haluaisin nämä myytit jo haudata, koska tälläkin hetkellä miljardi ihmistä luulee valheellisesti, että he ovat lahjakkaampia kuin muut. Eivät kaikki voi olla, tai sitten mittarit on pielessä.