Ensinnäkin suuret kiitokset kaikille vastaajille. Helpottaa oloa aika paljon, kun saa tsemppaavia kommentteja ja neuvoja henkilöiltä, jotka ovat jotain samantyyppistä joskus kokeneet.
Mitä mieltä esimiehesi on siitä kuinka työssäsi pärjäät? Loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä mitä tulee työsi tuloksiin.
Sanotaanko näin, että viimeisen vuoden aikana saamani palaute on ollut lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan positiivista. Kehityskeskustelussakin oma esimies sanoi, ettei alkutaipale alalla olisi voinut mennä yhtään paremmin ja naureskelikin, miten he onnistuvat aina rekrytoimaan parhaat tyypit. Olen myös saanut vastuullisia hommia suhteessa pieneen kokemukseeni.
Sinänsä onkin todella "hauska" huomata, miten toisessa paikassa olet sylkykuppi, ja toisessa paikassa sinut kehutaan maasta taivaaseen. Organisaatio oli aikanaan niin sekaisin, että olisi pitänyt tajuta se, eikä ottaa kaikkea saatua feedbackia itseensä.
Ehkä ongelmat juontavat juurensa osittain roolin täydellisestä muutoksesta. Aiemmin olin se, jolta kaikki tulivat kysymään vastauksia. Nyt minua ei välttämättä edes kuunnella, vaikka tasan tarkkaan tiedän miten ongelma ratkaistaisiin. Nämä tietty tulevat ajan kanssa luultavasti muuttumaan ja kyseessä on kuitenkin osittain erittäin hierarkinen organisaatio. Muutos on silti ollut haastava käsitellä.
Huomaan jatkuvasti pelkääväni (kuten mission16W myös kertoi) aivan älyttömiä asioita. Päässä nauha saattaa toitottaa koko päivän sitä, miten kohta kupla puhkeaa, miten yhtäkkiä olenkin syyllinen huonoon työviihtyvyyteen, miten kohta en olekaan enää projekteissa mukana, kun en ole tarpeeksi ystävällinen etc... Ja onhan tämä ennustus tavallaan itsensä toteuttava. Vaikea siinä on tuottaa fiksua ja filmaattista tekstiä, kun tekee töitä koko päivän nuo ajatukset päässä ja kun joku tulee kysymään ystävällisesti jotain, on aivan lukossa eikä saa oikein mitään fiksua tuotettua ulos.
Mulla oli aiemmin yksi alainen, joka oli vähän samanlainen. Silloin olin vasta aloittanut aiemmassa työssäni ja mielessäni naureskelin, että miten joku voikaan olla noin sekaisin. Enää ei naurata. Sen verran fiksuksi itseni koen, että toivoisin saavani todellista apua. Oli se sitten lääkitys tai terapia. Minulle on turha sanoa, että mieti iloisia asioita tai muuta. Sen verran olen itseäni reflektoinut vuosien varrella, etten sille koe tarvetta.
Tuosta pelosta ja syyllisyydestä: ilmeisesti työpaikallasi (riippumatta omista peloistasi) on ihmisiä tai kulttuuri jossa syyllisiä etsitään jos jotain menee pieleen. Tämä näyttäisi huonolta työilmapiiriltä, jossa ei välttämättä ole viisasta pysyä vaan miettiä työpaikan vaihtoa.
Nykyisessä työssä en ole niinkään kokenut pelolla johtamista. Aikaisemman työnantajan kohdalla kokemus oli päinvastainen. Usein palaute tuli ainoastaan silloin, kun hommat olivat menneet perseelleen. Tarvittaessa kuunneltiin ongelmatilanteissa, mutta kyllä jokainen oli lopulta omasta viihtyvyydestään/selviytymisestään vastuussa. Tähän päälle vielä hätäkokoukset, jossa etsittiin syyllinen ja annettiin palaute muiden tiimiläisten edessä. Kun näin kävi, päätin lopullisesti vaihtaa työpaikkaa.
Jotenkin nämä fiilikset ovat jääneet sieltä päälle ja kummittelevat mielessä. Nykyinen pomo on jopa naureskellut, etteivät nämä työasiat niin vakavia ole - ja hyvä niin. Tuntuu vaan helvetin oudolta, miten nykypäivän yhteisöissä työntekijöitä johdetaan. Ei luoteta ollenkaan siihen, mitä alaiset tekevät. Jos mietitään organisaatiota, jossa on selkeästi määritetyt prosessit ja luotu tarvittava kontrolliympäristö, alkaa se olemaan jo aika vainoharhaista, että joudutaan pitämään hätäkokouksia yms. paskaa. Varsinkin asioista, joita ei ole esim. tavoitteina määritetty ihmisten osaamis-/vastuualueelle. Nykyisessä duunissa onneksi luotetaan todella paljon ja sen koenkin työrauhan puolesta erittäin hyväksi asiaksi.
Lopuksi: jos palaute työstäsi on positiivista ja silti suret jotain epämääräsiä juttuja ja pelkäät niin kannattaa kyllä käydä keskustelemassa esim työterveyshoitajan kanssa jos sellainen on.
Joo eiköhän lääkärikäynti ole edessä tässä muutaman kuukauden sisällä. En koe, että ongelmat johtuisivat tällä hetkellä nykyisestä työstä, vaan aiemmasta duunista, jossa burnout ei varmasti ollut kaukana. Virheitä tuli tehtyä ja peiliin aikanaan katsottua, mutta hyvät fiilikset ja asioista nauttiminen katosivat täysin.
Kuvittelin vain, että minulla oli hetken aikaa ollut hieman vaikeaa, mutta asiat kyllä korjautuisivat ajan myötä. Turhaan sitä terve mies pienistä valittaa.
Itse olen nyt ajatellut yllä olevalla tavalla viimeisen viisi vuotta. Työntänyt asioita sivuun ja kuvitellut, että kohta jotain tapahtuu ja asiat muuttuvat paremmaksi. Ehkä samalla alan luomaan tulevaisuudelle epärealistisia odotuksia ja petyn sitten, kun huonot fiilikset eivät muutoksen osuessa kohdalle muuttuneetkaan mihinkään.
Voihan tuo kaikki olla myös sisäinen viesti siitä, että itseasiassa haluaisit toisenlaisen uran?
Niin, olen tätä työpaikkaa janonnut jo ties kuinka monta vuotta. Ylipäätään minulla ei ole ollut oikein mitään muuta ajatustakaan, kuin taloushallinnon työtehtävät. Nyt kun niitä olen reilut kaksi vuotta tehnyt, on alkanut kieltämättä tulla fiilis, etten ihan rehellisesti ottaen voi sanoa nauttivani töistä. Tai no, laskeminen on kivaa, mutta jäätävä tuloskeskeisyys/kylmyys ja prosessijohtaminen ovat alkaneet tulla täysin ulos korvista. Ihmiset tekevät järkyttävän määrän töitä, jotta ulkomaalainen pääomasijoittaja voi tilikauden vaihduttua kotiuttaa kymmenien prosenttien liikevoitot veroparatiisiin. Pohjaton ahneus alkaa vain jossain vaiheessa tulemaan korvista ulos.
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"
Tässäpä loistava mietelause. Tämän kun muistaa jatkossa päivittäin, on paljon helpompaa :) Loppuun sen verran, että tänään koin pitkästä aikaa pienen hetken ylpeyttä työstäni ja siitä, millaisen panoksen annan itsestäni muille. Se tuntui aika hienolta, sillä siitä on varmasti useampi vuosi, kun olen viimeksi hetken tuntenut samanlaista fiilistä.
