Taudinkuvana depressio

[Aatos]

Tänään Hesarissa asiaan liittyen mielenkiintoinen artikkeli: Masennus voidaan pian leikata aivoista pois - Kotimaa - Helsingin Sanomat

-Leikkauksia on meillä tehty neljälle pakko-oireisesta häiriöstä kärsineelle potilaalle, kaksi Tampereen ja kaksi Helsingin yliopistollisessa sairaalassa.

Tulokset ovat lupaavia. Parhaassa tapauksessa ahdistavat pakkoajatukset ovat hävinneet kokonaan. Tutkimusten mukaan kolme neljästä saa leikkauksesta selvää apua.

Linkin takaa löytyy tietoa ko. operaatiosta.


http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo10841.pdf

 

[Aatos]

Onko kellään täällä kokemusta pakko-oireisesta häiriöstä eli OCD:sta? Olen kärsinyt tästä vittumaisesta sairaudesta vähän yli vuoden verran. Tautini on ajatuspainoitteista, eikä varsinaisia pakko-oirerituaaleja ole esiintynyt. En pystynyt enään maaliskuusta lähtien opiskelemaan ja jouduin pitkälle sairaslomalle, mikä on ihan perseestä.

Linkin takaa löydät tutkittua tietoa asiasta.

Lääkärin tietokannat - Duodecim

 

[Teepussi]

Linkin takaa löydät tutkittua tietoa asiasta.

Lääkärin tietokannat - Duodecim

Vaatii näemmä sisäänkirjautumista.

Vähän päivitystä tilanteeseeni. Pakkoajatukset eivät tällä hetkellä juuri vaivaa, vaan ongelmana on psykoottisuus. Aistit ovat heikentyneet, mieli on sekaisin ja epätodellista oloa pukkaa. No ehkä tämä tästä.

 

[Turha Kaukalo]

Onko kellään täällä kokemusta pakko-oireisesta häiriöstä eli OCD:sta? Olen kärsinyt tästä vittumaisesta sairaudesta vähän yli vuoden verran. Tautini on ajatuspainoitteista, eikä varsinaisia pakko-oirerituaaleja ole esiintynyt. En pystynyt enään maaliskuusta lähtien opiskelemaan ja jouduin pitkälle sairaslomalle, mikä on ihan perseestä. Olen nyt toipunut vähän ja uskoisin pystyväni opiskelemaan.

Löytyykö kanssakärsijöitä? Tarpeen tullen tälle voisi avata myös oman ketjunsa.

Nostan täällä käden. Pennusta saakka on ollut ja lääkitys pitää jotenkin kurissa. Todella vittumainen tauti. Nolo. Mutta tässä tämä elämä menee kun sinnittelee.

Voimia sinne!

 

[Bruno]

Pitkästä aikaa päivitystä tähän ketjuun ja täytyy aloittaa kertomalla, että olen helvetin onnellinen. Viimeistä kymmentä kuukautta kun miettii, niin paljon on sattunut ja tapahtunut, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menty. Onnellinen olen jo siitä asiasta, että viime syyskuun alun umpikujasta on päästy tilanteeseen, jossa edessä ei ole umpikuja vaan risteys, josta on useampi vaihtoehto eteenpäin. Enää ei tunnut lohduttomalta jatkaa eteenpäin, vaan pettymysten sattuessa jaksaa jatkaa eikä tule vaivuttua sängyn pohjalle voivottelemaan.
Yksi suuri syy tähän on se, että olen keskittynyt vain ja ainoastaan itseeni. Olen jättänyt parisuhteet taka-alalle, koska tunnen itseni sen verran hyvin, etten jaksaisi vielä panostaa siihen niin paljon kuin siihen pitäisi. Niiden aika tulee vielä, mutta se ei ole nyt. Parisuhteet ovat olleet yksi syy masennukseen, mutta tiedän myös syyn löytyvän oman pään sisältä. En ole ollut mikään paras mahdollinen poikaystävä ja niin kauan, kun tiedän etten pysty sitä vieläkään olemaan, en parisuhdetta itselleni hanki.
Toinen syy on totaalinen muutos elämäntyyliin. Olen pystynyt lopettamaan itsesäälissä rypemisen ja alkanut tehdä asioita elämässäni. Lopettanut himassa yksin hengailun ja tavannut elämääni tärkeitä ihmisiä, pitänyt harrastuksistani kiinni ja matkustellut sekä alkanut opiskella.
Kolmas syy on asunut kanssani maaliskuun alusta. Nimittäin uusi paras ystäväni kissa. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tästä otuksesta on ollut niin paljon iloa, että ikävien fiilisten yllättäessä tämä veijari kyllä auttaa pelkästään olemalla olemassa.
Mukavaa on myös kirjoitella tälle palstalle ja huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa eli kiitokset myös tämän palstan jengille.

Hymiö :)

 

[Cemetery Gates]

Pitkästä aikaa päivitystä tähän ketjuun ja täytyy aloittaa kertomalla, että olen helvetin onnellinen. Viimeistä kymmentä kuukautta kun miettii, niin paljon on sattunut ja tapahtunut, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menty.

Good for you, Bruno. Hieno homma. Meikäläisellä valitettavasti täysin päinvastaiset fiilikset. Uusi lääkitys vielä alkuvaiheessa, mikä voi osaltaa aiheuttaa paskan olon, mutta voi vittu, että osaa kyrpiä tämä elämä.

 

[Bruno]

Good for you, Bruno. Hieno homma. Meikäläisellä valitettavasti täysin päinvastaiset fiilikset. Uusi lääkitys vielä alkuvaiheessa, mikä voi osaltaa aiheuttaa paskan olon, mutta voi vittu, että osaa kyrpiä tämä elämä.

Ikävä kuulla moisia uutisia. Omatkin lääkkeet ovat olleet varsin vittumaisia aluksi ja melkein enemmän hajottaneet päätä kuin korjanneet sitä. Alun vittupäisen jakson jälkeen kuitenkin alkaneet parantaa elämää.
Kummallisia lääkkeitä nuo mielialalääkkeet, kun tuntuvat aiheuttavan enemmän sivuvaikutuksia kuin parantavia vaikutuksia. Olen itsekin päässyt kokemaan sivuvaikutuksista useamman ja vieläkin tuo aamulääke aiheuttaa mukavia sähköiskuja kroppaan, jos en muista sitä ottaa.
Tsemppiä, se on ainoa mitä voin sanoa.

 

[Tinke-80]

Youtubessa on pätkinä loistava tunnin mittainen video miehestä joka syntyi ilman käsiä ja jalkoja. Vaikuttavaa ja puhuttelevaa katsottavaa, tässä linkki: Nick Vujicic. Tuolta kaverilta olisi opittavaa, meillä kaikilla.

e. linkki korjattu

Hyvä video, ei siinä mitään. Mutta mitä hemmettiä se tekee Taudinkuvana Depressio ketjussa? Onko tämä minun sairauteni jotain josta voin toipua kunhan opin että ei tätä elämää tarvitse ottaa niin vakavasti?

-Tinke

 

[Cemetery Gates]

Hyvä video, ei siinä mitään. Mutta mitä hemmettiä se tekee Taudinkuvana Depressio ketjussa? Onko tämä minun sairauteni jotain josta voin toipua kunhan opin että ei tätä elämää tarvitse ottaa niin vakavasti?

Ajattelin ihan samaa, vaikken edes katsonut videota. Enkä katso.

Ilmeisesti joillekin videoiden latailu ilman sen kummempia syitä on jonkin sortin elämäntehtävä. Tai ehkä pointti onkin se, että pääsee vähättelemään muiden ongelmia.

 

[Shard]

Pointti oli se, että kun nuoret masentuvat aika pienistä asioista niin tuo kaveri selittää että elämä on arvokasta ja meillä on arvoa vaikka muut mitä sanoisivat. Ei todellakaan ollut tarkoitus loukata ketään, anteeksi. Teen näköjään kaiken väärin... En keksinyt parempaakaan ketjua mihin sopii, mutta halusin tuoda julki. Luulin että depressio tarkoittaa masennusta niin sopi mielestäni tänne.

 

[ms.qvist]

Pointti oli se, että kun nuoret masentuvat aika pienistä asioista niin tuo kaveri selittää että elämä on arvokasta ja meillä on arvoa vaikka muut mitä sanoisivat. Ei todellakaan ollut tarkoitus loukata ketään, anteeksi. Teen näköjään kaiken väärin... En keksinyt parempaakaan ketjua mihin sopii, mutta halusin tuoda julki. Luulin että depressio tarkoittaa masennusta niin sopi mielestäni tänne.

Depressio tarkoittaa todellakin masennusta mutta menepä sanomaan masentuneelle (diagnosoitu sairautena) että elämällä on tarkoitusta niin ei pidä ihmetellä laisinkaan jos masennukseen sairastunut loukkaantuu huomautuksesta tahtomattaan ja sillä voi olla suurikin vaikutus hänen itsetuntemukseensa.

Ei pidä sekoittaa keskenään arkipäiväistä masennusta jollaista kuka tahansa voi kokea jos nukkuu parina yönä huonommin tai tapahtuu jotain ikävää ja hiukan on alavireinen ja masentunut olo diagnosoituun sairauteen nimeltä masennus, joka todellakin "rampauttaa" ihmisen henkisesti ja fyysisestikin siihen kuntoon ettei elämässä näe iloa vaikka kuinka joku kädetön ja jalaton suu paasaten sellaista julistaisi. Ennemminkin voi tulla tunne ja halu sanoa "suksi vittuun".

vlad.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Pointti oli se, että kun nuoret masentuvat aika pienistä asioista niin tuo kaveri selittää että elämä on arvokasta ja meillä on arvoa vaikka muut mitä sanoisivat.

Ovathan nuo linkkaamasi kaverin videot (wanhaa! harhar) tietysti kovin iloisia, mutta eivät kyllä kuulu tämän ketjun antiin sitten vähääkään. Ihan kiva, että kaverilla pyyhkii hyvin.

Moni on sen jo paremmin sanonut, mutta minä sanon sen näin:"pidä masennukses." Syynä lienee se, että masennuksella ja masennuksella on kuitenkin vissi ero. Toinen on diagnosoitua ja toinen ei. Kun tämä ketju nyt kuitenkin koskee tautia nimeltään masennus eli depressio niin enpä kyllä keksi mitään mieltä ylentävää tuosta sinun postauksestasi.

Sori jos tulee vähän paskaa niskaan, mutta itsepähän sen lavallisen tilasit.

Muuten aiheeseen liittyen: olen nyt ihan kokeilunhalusta taasen ollut pian kuukauden ilman Voxraa. Ihmetys ja kummastus kuitenkin, kun huomaan luisuvani takaisin apatiaan ja tekemättömyyteen uudelleen. Pitäisi varmaan voittaa jossain überlotossa, jotta voisi käydä tarkistuttamassa dopamiinin ja noradrenaliinin tuotanto elimistöstä, sillä niiden kemiallinen lisäys näyttäisi olevan toistaiseksi paras vaihtoehto minulle, jotta voin olla ns. normaali.

 

[Vuokralainen]

Muuten aiheeseen liittyen: olen nyt ihan kokeilunhalusta taasen ollut pian kuukauden ilman Voxraa.

Saman olen tehnyt nyt heinäkuun alusta ja kyllä elämä on synkkää. Kai se voxra purkki pitää apteekista hakea. Ei se elämä paljon parempaa voxran kanssa ole ollut, mutta ilman sitä en saa aikaiseksi muuta kuin nukkumista.

 

[Shard]

Joo, oli väärä ketju, olisi pitänyt tajuta. Kierrätyskeskuksen puolelle ois pitäny heittää... Minulla on aika rajoitetusti kokemuksia vakavasta masennuksesta. Hyvin tuntemani serkku on paraikaakin sairaalassa masennuksen takia, ollut jo useamman kuukauden. Aika pelottavalta tuo tuntuu, kun ei tunnu olevan mitään ratkaisua kuinka tuo hellittäisi. Mutta jätän tämän ketjun vastedes rauhaan, että olkaa rauhassa.

 

[Tinke-80]

Vielä pari kuukautta sitten oli suunnitelmissa hoitaa eräs roikkumaan jäänyt tutkinto loppuun ja sitten syksyllä alkaa pohtimaan osa-aikaisen työsuhteen etsimistä oikein tosissana. Onneksi pääsi taas sairaus yllättämään ja voi taas vähäksi aikaa unohtaa nämä työelämään paluu -haihattelut. Toki on positiivista ettei tullut sen kaltaista romahdusta mitä joskus vuosia sitten aina tuli, mutta kai sitä uskoi ja toivoi että on vahvistunut niin ettei pienet stressit aja miestä alas.

No niin, tutkinto tuli suoritettua vaikka suurin osa lähipäivistä jäi tekemättä mutta tutkinto meni kuin menikin läpi. Nyt olisi seuraavana askeleena ensi kuun alussa työvoimaneuvojan tapaaminen. Mielenkiinnolla odotan mitä ko. neuvoja minulle ehdottaa. Henkinen kunto vaihtelee aina vuodenaikojen mukaan joten minun on vaikea suunnitella etukäteen minkälaiseen työhön pystyisin sitoutumaan mutta toivon mukaan löytyisi osa-aikainen työpaikka. Eikun sormet ja varpaat ristiin että jotenkin pääsisin takaisin työelämään kiinni. Tämä kotona jouten olo alkanut vähitellen rassaamaan.

-Tinke

 

[Vuokralainen]

Tämän kuun lopussa tulee vuosi täyteen työkokeilupaikassa. Työpaikan omistajanvaihdoksen myötä työllistyminen kyseiseen paikkaan taitaa olla mahdotonta. Taidan mieluummin jäädä työttömäksi työnhakijaksi kuin hakea jatkoa työkokeilulle ilman toivetta työllistymisestä. Tuskin vakuutusyhtiökään enää on innokas jatkamaan työkokeilua, sillä viimeisin päätöskin oli jo aika kiven takana.
Ens viikolla on hoitoneuvottelu, jolloin pitäis tietää taas mitä jatkolta haluaa. Keskitytäänkö lähitulevaisuuteen vai vähän pidemmälle aikajaksolle.
Vittu, mä en tiedä mitä tekis.

 

[Aatos]

Tämän kuun lopussa tulee vuosi täyteen työkokeilupaikassa. Työpaikan omistajanvaihdoksen myötä työllistyminen kyseiseen paikkaan taitaa olla mahdotonta. Taidan mieluummin jäädä työttömäksi työnhakijaksi kuin hakea jatkoa työkokeilulle ilman toivetta työllistymisestä. Tuskin vakuutusyhtiökään enää on innokas jatkamaan työkokeilua, sillä viimeisin päätöskin oli jo aika kiven takana.
Ens viikolla on hoitoneuvottelu, jolloin pitäis tietää taas mitä jatkolta haluaa. Keskitytäänkö lähitulevaisuuteen vai vähän pidemmälle aikajaksolle.
Vittu, mä en tiedä mitä tekis.

Pidemmälle jaksolle ilman muuta..

 

[Tinke-80]

Tämän kuun lopussa tulee vuosi täyteen työkokeilupaikassa. Työpaikan omistajanvaihdoksen myötä työllistyminen kyseiseen paikkaan taitaa olla mahdotonta. Taidan mieluummin jäädä työttömäksi työnhakijaksi kuin hakea jatkoa työkokeilulle ilman toivetta työllistymisestä. Tuskin vakuutusyhtiökään enää on innokas jatkamaan työkokeilua, sillä viimeisin päätöskin oli jo aika kiven takana.
Ens viikolla on hoitoneuvottelu, jolloin pitäis tietää taas mitä jatkolta haluaa. Keskitytäänkö lähitulevaisuuteen vai vähän pidemmälle aikajaksolle.
Vittu, mä en tiedä mitä tekis.

Pidemmälle työjaksolle vaan jos henkinen kunto antaa myöten. Kotona työttömänä istuminen ei ole ikinä vienyt ketään eteenpäin. Mutta teet toki niinkuin parhaaksi itsellesi näet. Itselläni on tiistaina työvoimaneuvojan tapaaminen ja tarkoitus on kartoittaa työkykyä ja osa-aikatyön mahdollisuutta.

-Tinke

 

[Vuokralainen]

Tänään oli hoitoneuvottelu.

Lääkitys pidetään entisellään. Voxra 300mg aamuisin ja Olanzapin 5mg iltaisin.
Onkos toi Olanzapin lisännyt muuten teidän muiden käyttäjien ruokahalua? Mulle on tullut varmaan 15kg lisää jo muutenkin isoon ruhooni.

Työkokeilulle haetaan jatkoa vuoden loppuun asti perusteena työpäivän pituuden lisääminen. Nykyään teen nelituntista päivää. Olen tämän kuun lopussa ollut jo vuoden samassa työkokeilupaikassa, joten vähän varauksella suhtaudun vakuutusyhtiön tulevaan päätökseen jatkosta.

 

[Worrell]

Vähän on haikeat fiilikset. Nelisen kuukautta kestänyt työhön valmennus on päätöksessään. Viihdyin työssä todella hyvin. Mukava porukka ja sain tehdä tarpeeksi hommia. Suurempia ongelmia ei töissä ollut henkisen eikä fyysisenkään sairauden takia. Muutama henkisesti rankka päivä matkalle mahtui, mutta niistä onneksi selvittiin.

Kelan kuntoutustuki ja ammatillisen kuntoutuksen on tarkoitus jatkua. Ensi viikolla alkaa koulu. Samaa alaa, millä olen työhön valmennuksessa ja työkokeilussa ollut. Sikäli hyvä, että on löytynyt ala, jossa ei fyysinen sairauteni haittaa ja etenkin, että ainakaan hetkeen ei ole mielenterveysongelmista ollut suurta haittaa työelämässä. Mt-puoli on kuitenkin se jonka kanssa eniten ongelmia ollut.

Tuota kuntoutushommaa selvitin ja kaikki paperit ovat jo vetämässä. Kelasta ilmoitettiin aiemmin ennen kuin tukia hain, että tuon pitäisi olla ihan läpihuutojuttu. Mutta kyllä tässä saa silti vähän jännittää, että keksiikö kelan päättäjät jonkun syyn, miksi eivät antaisi minun opiskella eläkeläisenä/kuntoutustuella. Jos huonosti käy, niin tuo leikki jää aika nopeasti kesken. Noh, toivotaan parasta.

 

[Tinke-80]

Itse olen Worrellin kanssa vähän samassa tilanteessa mutta pari piirua taaempana. Huomenna olisi tarkoitus soittaa työvalmennusta järjestävälle taholle ja kysyä tutustumisaikaa. Mielenkiinnolla odotan minkälainen paikka on kyseessä ja minkälaista valmennusta ja työharjoittelua sieltä voi tarjoutua.

-Tinke

 

[Ötökkä]

Viimesen kuukauden aikana kolme ihmistä joita en ole tavannut ~ puoleen vuoteen on kysynyt, että mitä helvettiä minulle on tapahtunut. Kuulemma koko olemus on erilainen, enkä enää pyydä anteeksi että olen olemassa.

Viimenen vuosi on kuitenkin ollut ehkä raskain vuosi mun elämässä. Muutin n. 2vuotta sitten toiselle paikkakunnalle ja päätin, että en voi enää jatkaa siinä itsesäälisessä paskassa mitä koulukiusaaminen oli aiheuttanut. Koko peruskoulu tuli kyllä henkisesti turpaan ja sen lisäksi lukiossa luokalla oli kolmesta eri koulusta nämä "pomokiusaajat" ja niiden taustajengiä. Sitten kun lukion jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle, niin tuntunui että 5v meni ihan sumussa eikä asioista vaan päässyt yli.

No sitten tämä muutto pari vuotta sitten. Eka vuosi meni tosi hyvin, sain luokasta paljon kavereita ja ensimmäisen kerran ikinä(!) tuntui, että mut hyväksytään omana itsenäni ja että kuulun johonkin. No, kesällä sitten satuin saamaan kesätöitä sieltä kotipaikkakunnalta. Sieltä, missä 12 vuoden koulu oli ihan pelkkää helvettiä (porukka esim. kerääntyi välitunneilla riviin mun eteen keskustelemaan siitä mikä kaikki mussa oli rumaa. Kun tällasta 9v kuuntelee, niin itsetunto ei todella ole korkea).

No, vanhalle kotipaikkakunnalle meno oli vaikeaa, mutta mä päätin etten saatana enää anna niiden paskojen mun elämään vaikuttaa. Yllättäen sitten kesä olikin todella mukava ja työkaverit mahtavia. Tuntui tosi isolta jutulta, että se kotipaikkakunta vihdoin olikin kiva paikka.

Sitten tulin takaisin tänne nykyiseen kotikuntaani. Yhtäkkiä jotain oli tapahtunut: Koko luokasta vain kaksi ihmistä puhui mulle, muut jopa vaihtoi pöytää kun menin istumaan siihen. Siinä vaiheessa se epätoivo meinasi iskeä, mutta onneksi luokalla oli yksi ihminen joka uhkasi tulla repimään hiuksista kouluun jos en sinne ilmesty. Tätä samaa paskaa jatkui lähes 3kk, ennen kun paljastui että koko juttu oli lähtenyt liikkeelle jostain juorusta... loppuvuoden sitten oli taas kivempaa olla koulussa.

No, sitten tuli viimeinen työharjoittelu. Ilmeisesti ohjaajan kanssa ei kemiat kohdanneet, koska loppuarviointitilanteessa mut haukuttiin ihan maanrakoon - kukaan ei koskaan ole mua loukannut niin pahasti, kyseinen nainen ei ilmeisesti pitänyt siitä että olen hiukan omaperäinen ihminen ja haukkui mut mm. ylimieliseksi (tulkitsi vissii vähän väärin sen että olen jonkin verran ujo uudessa porukassa). Mutta - lopulta tämä on osoittautunut yhdeksi parhaista asioista mun elämässä. Arvioinnin jälkeen oli vielä lähes viikko harjottelua jäljellä, ja vaikka se oli yksi vaikeimmista asioista mitä olen koskaan(!) tehnyt mä menin sinne takas ja tein asiat niin hyvin kun osasin. Sitten viimesenä päivänä kerroin kyllä mielipiteeni (ihan sivistyneesti) siitä että mua on mielestäni kohdeltu väärin. En usko että mikään yksittäinen asia on koskaan tehnyt niin hyvää itsetunnolle - ensimmäisen kerran puolustin itseäni enkä vaan niellut/uskonut kaikkea skeidaa.

Samana päivänä soitin tuota viimestä harjottelupaikkaa edelliseen paikkaan ja kysyin töitä, ja 5 min puhelun aikana mulle niitä luvattiin. Paras tunne maailmassa - sain vahvistusta sille että en mä ehkä niin paska ollutkaan. Sitten vielä koko kesän työt meni hyvin ja muutenkin elän ehkä parasta aikaa elämässäni tällä hetkellä. Tuntuu että vihdoin tulee palkinto siitä, että ei ole muuttunut kiusaajien/muiden kusipäiden mielen mukaiseksi.

Niin, se on kiva huomata että ihmiset jotka on mut n. 20 vuotta tunteneet huomaa eron mussa viidessä minuutissa. Eli elämäni rankin vuosi on samalla ollut paras - vie ihan saatanasti voimia oikeasti tehdä asioita jotka on vaikeita/pelottaa, mutta joskus liika on liikaa. Nyt olen oikeasti "onnellinen", ja ihan yksikseni eli ei ole joku ohimenevä vaihe/rakastumisen ensihuuma.

Tulipas pitkä viesti. On vaan niin uskomattoman hyvä olla tällä hetkellä :')

EDIT: Oikeasti tuntuu, että on ollut jossain koomassa 20 vuotta ja nyt vihdoin herännyt. Osa ajasta on ihan "sumussa", kun on keskittynyt siihen ettei tiedä mitä ympärillä tapahtuu. Muistan väläyksiä, joissa istun nurkassa pää polvien välissä ja suolaan naamaa käsillä, kun jengi heitteli pyyhkäreillä ja roskilla. En edes siirtynyt, kun tiesin että ne seuraisi.

Se tunne, kun löydät itsetunnon ekan kerran kahteenkymmeneen vuoteen. Mikään tuskin voi olla parempaa.

 

[kananlento]

Se tunne, kun löydät itsetunnon ekan kerran kahteenkymmeneen vuoteen. Mikään tuskin voi olla parempaa.

Iso virtuaalituoppi täältä! Hienoa, että elämä alkaa luistaa. Terve itsetunto tekee kyllä ihmeitä tässä maailmassa, ei siitä mihkään pääse.

 

[Ötökkä]

Iso virtuaalituoppi täältä! Hienoa, että elämä alkaa luistaa. Terve itsetunto tekee kyllä ihmeitä tässä maailmassa, ei siitä mihkään pääse.

Kiitoksia! Oli kyllä sellanen vuosi, että varmaan ratkaisi paljon asioita ihan loppuelämääkin ajatellen. Useamman kerran tuntu että on ihan pohjalla kun tuli isoja takaiskuja, mutta sitten kun niistä nousi ja oikeasti puolusti itseään ensimmäisen kerran ikuisuuksiin. Tuli jotenkin uskomattoman vahva olo, kun kaikesta paskasta huolimatta vaan teki asiat vaikka vaikealta tuntukin. Tällä hetkellä en oikeastaan haluaisi mitään enempää omaan elämään, tuntuu että nyt asiat on niinku kuuluukin, eikä elämä ole enää "selviytymistä".

Niin, siis olen vähän tällanen oman pään sisällä eläjä, ja en koskaan mitään apua noihin paskoihin aikoihin hakenut. Viimesen vuoden aikana varmaan ensimmäisen kerran edes puhunut kiusaamisesta ja siitä mitä se itsetunnolle teki. En ehkä suosittele tätä pitkää reittiä kaikille - n. 10 vuotta se vei että peruskoulun kiusaaminen ei enää vaikuta elämään joka päivä.

Joskus jos olisi uskallusta mennä esim. kouluun puhumaan asiasta. En usko, että kiusaajat tajuaa miten kauaskantoiset vaikutukset noilla jutuilla on - yksi koulutuskin meni ihan päin helvettiä luultavimmin itsetunnon takia.

 

[ms.qvist]

Se tunne, kun löydät itsetunnon ekan kerran kahteenkymmeneen vuoteen. Mikään tuskin voi olla parempaa.

On todella hienoa lukea tällaisia viestejä! Onnittelut sinulle!

Olemme tavallaan kumpainenkin samassa jamassa ja kumpikin meistä on viimein löytänyt sen itsetunnon!

Olin vuosia sairauslomalla/kuntoutustuella ja sitten v. 2008 pääsin kuntouttavaan työtoimintaan LAPtuotteelle Lappeenrannassa ja se lopullisesti avasi silmäni.

Meillä oli varsin tiukka ohjaaja tuolloin mutta ainakin minä voin kiittää häntä täydestä sydämestäni, koska juuri hänen ansiosta löysin itseni ja aloin tehdä todella paljon töitä kuntoutumiseni eteen. Monta kertaa olin valmis luovuttamaan mutta tämä mies kuntoutuksessa potki minua "perseelle" ja lopulta vuoden periodin jälkeen olin valmis aloittamaan uuden elämän tyhjältä pöydältä.

Lähdin opiskelemaan ja reilussa parissa vuodessa valmistuin nykyiseen ammattiini, ja nyt suunnittelen jatko-opintoja amk:n puolelle mutta olen valmis yltämään jopa vieläkin korkeammalle tasolle. Mutta yhtäkaikki, olisinko päässyt tälle tasolle ilman ulkopuolista tukea? En oikein usko. Minä ainakin sain todella paljon irti terapiasta sekä kaikesta tukitoiminnasta, jota sain vaikeimpina aikoinani.

Ja nyt, tunnen itseni varmaksi ja luotan itseeni - olen valmis vastaamaan haasteiniini! Toivottavasti sinäkin olet!

vlad.