Pitkästä aikaa päivitystä tähän ketjuun ja täytyy aloittaa kertomalla, että olen helvetin onnellinen. Viimeistä kymmentä kuukautta kun miettii, niin paljon on sattunut ja tapahtunut, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menty. Onnellinen olen jo siitä asiasta, että viime syyskuun alun umpikujasta on päästy tilanteeseen, jossa edessä ei ole umpikuja vaan risteys, josta on useampi vaihtoehto eteenpäin. Enää ei tunnut lohduttomalta jatkaa eteenpäin, vaan pettymysten sattuessa jaksaa jatkaa eikä tule vaivuttua sängyn pohjalle voivottelemaan.
Yksi suuri syy tähän on se, että olen keskittynyt vain ja ainoastaan itseeni. Olen jättänyt parisuhteet taka-alalle, koska tunnen itseni sen verran hyvin, etten jaksaisi vielä panostaa siihen niin paljon kuin siihen pitäisi. Niiden aika tulee vielä, mutta se ei ole nyt. Parisuhteet ovat olleet yksi syy masennukseen, mutta tiedän myös syyn löytyvän oman pään sisältä. En ole ollut mikään paras mahdollinen poikaystävä ja niin kauan, kun tiedän etten pysty sitä vieläkään olemaan, en parisuhdetta itselleni hanki.
Toinen syy on totaalinen muutos elämäntyyliin. Olen pystynyt lopettamaan itsesäälissä rypemisen ja alkanut tehdä asioita elämässäni. Lopettanut himassa yksin hengailun ja tavannut elämääni tärkeitä ihmisiä, pitänyt harrastuksistani kiinni ja matkustellut sekä alkanut opiskella.
Kolmas syy on asunut kanssani maaliskuun alusta. Nimittäin uusi paras ystäväni kissa. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta tästä otuksesta on ollut niin paljon iloa, että ikävien fiilisten yllättäessä tämä veijari kyllä auttaa pelkästään olemalla olemassa.
Mukavaa on myös kirjoitella tälle palstalle ja huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa eli kiitokset myös tämän palstan jengille.
Hymiö :)