Mainos

Taudinkuvana depressio

  • 560 481
  • 2 095

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Itselläni tällä hetkellä mielialat vaihtelee todella paljon. Itselleni illat on ehkä sitä pahinta aikaa aina. Silloin sitä mielessään pyörittelee kaikenlaisia ajatuksia ja nukkumisesta ei välillä tule yhtään mitään. Jotenkin vaikea rauhoittaa omaa mieltään ja saada itsenä rauhalliseen mielentilaan. Eikä se varmaan ole mikään yllätys, että välillä yöunet jää ihan muutamaan tuntiin tai sitten ne saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä väliin kokonaan. Onhan se selvää, että pitemmän päälle sellainen ei tuolle pääkopalle kauhean hyvää tee.

Tottakai mielessä itselläni ainakin pyörii tällä hetkellä se, että milloin sitä on taas valmis menemään töihin. Liian kauan ei tietenkään ole hyvä vain kotona olla ja ihmetellä maailman menoa. Toisaalta liian nopeasti töihin palaaminen ei myöskään sitten ole kovin hyvä vaihtoehto. Tämäkin on varmaan niin yksilöllistä. Toki itselleni työ on myös tärkeä osa elämää ja jopa ollut välillä terapeuttista. Auttaa välillä unohtamaan ne omat vaikeudet, mutta tottakai ne yleensä sitten odottaa siellä jossain ja valtaa taas mielen. Ehkä tässä on vain parasta mennä päivä kerrallaan ja yrittää kuunnella itseään. Enään en uskalla ottaa liian isoa harppausta eteenpäin. Viime syksynä etenin turhan nopeaa ja niin siinä taas kerran kävi, että asiat meni vain huonompaan suuntaan.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
On se kyllä ihmisaivojen kemia jännä asia. Viime syksynä kun tein 2,5 kk:n ajan arkisin töitä siten, että töihin menin aamulla kahdeksan tienoilla ja työpäivä loppui (ma-to) yleensä siinä kello 21-23, perjantaisin sentään noin kello 15, niin alkoi siinä ylikierroksilla kyllä uni jäädä tyngäksi ja jos tuota olisi jatkanut enää yhtään pitempään, niin vieteri olisi jossain kohtaa katkennut. Sitten hidastin tahtia, lyhensin päivää, luin työaikana enemmän Jatkoaikaa niin kyllä sitä noin kuukaudessa palautui.

Mutta nyt on minun mittakaavaan ihan vitusti rahaa, (kohta ei ole, kun se työpaikan kahvin hinta tuplaantui) voisi vaikka päiväristeilyllä Uumajassa käydä. Kyllä kannatti.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Iltaa jääkiekon ystäville, suosikkiseurasta ja liigasta riippumatta.

En tiennyt oikeen, että mihin sitä kirjottaisi (joku Suoli24 ei ainakaan) niin muistin tämän ketjun, jota joskus muistan lukeneeni. Työpajaohjaajani otti minut keskiviikkona huoneeseensa keskusteluun ja epäili vakavalla naamalla ja koulutuksensa pohjalta, että kärsin masennuksesta. Oli tietysti aika kova pommi kuulla tuo ja tänään sain tietää, että keskiviikkona menen jonnekkin psykiatrille tms.

On aika tyhjä ja epätodellinen olo. Antakaa nyt kokeneempina jotain neuvoja, että miten tässä oikeen pitäisi edetä eteenpäin.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Iltaa jääkiekon ystäville, suosikkiseurasta ja liigasta riippumatta.

En tiennyt oikeen, että mihin sitä kirjottaisi (joku Suoli24 ei ainakaan) niin muistin tämän ketjun, jota joskus muistan lukeneeni. Työpajaohjaajani otti minut keskiviikkona huoneeseensa keskusteluun ja epäili vakavalla naamalla ja koulutuksensa pohjalta, että kärsin masennuksesta. Oli tietysti aika kova pommi kuulla tuo ja tänään sain tietää, että keskiviikkona menen jonnekkin psykiatrille tms.

On aika tyhjä ja epätodellinen olo. Antakaa nyt kokeneempina jotain neuvoja, että miten tässä oikeen pitäisi edetä eteenpäin.

Aika paha tilanne sinänsä, että joku toinen väittää tuon masennuksen huomanneensa.
Yleensä pahin tilanne on siinä vaiheessa, jos ei itse ymmärrä kärsivänsä masennuksesta.

Kirjoituksesi pohjalta on ihan mahdotonta sanoa mikä on tilanteesi.

Yhden ainoan ohjeen annan keskiviikon tapaamiseesi: ole rehellinen itsellesi ja kaikille muille. Yritä olla tapaamisessa mahdollisimman avoin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Yhden ainoan ohjeen annan keskiviikon tapaamiseesi: ole rehellinen itsellesi ja kaikille muille. Yritä olla tapaamisessa mahdollisimman avoin.

Tämä on oivallinen neuvo mutta samalla kokemuksesta voin sanoa (kirjoittaa) sen, että alkuun sitä on todella vaikea olla rehellinen itselleen sekä muille. Sitä ei vaan tahdo uskoa todeksi vaan epäilys jäytää rinnassa ja sen myötä mahdollisen totuuden haluaa kieltää - Minäkö sairas? Ehei, ei sentään!

Mutta yhtäkaikki saman vinkin minäkin Ketunkololle antaisin - olla rehellinen!

vlad.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nimenomaan pitää olla niin rehellinen kuin vaan pystyy. Jos lähtee ns. valehteluntielle tai asioiden kieltämiseen, huijaa lopulta vain itseään ja näin ollen muutosta parempaan ei välttämättä tapahdu.

Voimia kaikille! Terv. Yksi potilaista.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Iltaa jääkiekon ystäville, suosikkiseurasta ja liigasta riippumatta.

En tiennyt oikeen, että mihin sitä kirjottaisi (joku Suoli24 ei ainakaan) niin muistin tämän ketjun, jota joskus muistan lukeneeni. Työpajaohjaajani otti minut keskiviikkona huoneeseensa keskusteluun ja epäili vakavalla naamalla ja koulutuksensa pohjalta, että kärsin masennuksesta. Oli tietysti aika kova pommi kuulla tuo ja tänään sain tietää, että keskiviikkona menen jonnekkin psykiatrille tms.

On aika tyhjä ja epätodellinen olo. Antakaa nyt kokeneempina jotain neuvoja, että miten tässä oikeen pitäisi edetä eteenpäin.

"... olla rehellinen ..." Hyvä neuvo, mutta tilanteessa, jossa olet, ajatukset ovat vielä kovin jäsentymättömiä ja sekaisin eikä oikein itsekään ymmärrä, missä mennään, mikä oikeasti on vikana ja mikä on todellista.
Luonnollisesti, kannattaa kuitenkin olla rehellinen, rehellinen etenkin itselleen niissä rajoissa kuin vain kykenee - mukana raahatut käyttäytymismallit hämärtävät ongelmien perimmäisiä syitä ja omia reaktioita niihin ja tuon todellisuuden aukeaminen voi kestää kauankin - kaikki aikanaan...

Ole kuitenkin mahdollisimman levollinen lääkärin kohtaamista ajatellen, sillä psykiatrit osaavat hahmottaa tilasi ja tilanteesi riittävän tarkasti omilla metodeillaan ja määritellä tarvittavia jatkotoimia. Lääkärillemeno ei siis ole ensinkään huono vaan erinomainen asia ja ensimmäinen askel ongelmiesi ratkaisemiseksi.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
On tämä nyt perseestä.
Kaks viikkoa työkokeilua takana ja vasen käsi on niin saatanan kipeä ettei kättä saa puristettua nyrkkiin. Kädellä ei voi avata edes limsapullon korkkia. Nimetön sormi on selkeästi kipeä ja se säteilee kyynärpäähän asti. Menis nyt saatana ohi.
Kai tämäkin päästä johtuu? Ainakin päässä se tuntuu vitutuksena. Aion kyllä purra hammasta hetken, ennenkuin tästä menen valittamaan, sillä se olisi vähän niinkuin luovuttamista ja sitä en kestä nyt.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Olin alkuviikosta kolme päivää kestävässä kelan kuntoutustutkimuksessa. Monille varmasti tuttuja nämä. Kyllä tuntui hemmetin raskaalta kolmelta päivältä, kun piti useammalle henkilölle avautua ja kertoa mahdollisimman kattavasti omasta tilanteesta. Kaiken näköistä testiähän tuolla oli jne. Turhauttavaa oli täytellä kaiken maailman ammattilomakkeita yms. kun ei tiedä mihin tämä tilanne tästä kääntyy. Kaikkien näiden henkilöiden mielestä yksi asia oli kuitenkin selvää. En ole vielä lähelläkään työkykyistä, kun pää ei pysy vielä tarpeeksi hyvin kasassa. Ensi kuun alussa on joku toinen vaihe ja silloin kartoitetaan tarkemmin vähän aloja, jotka voisivat olla meikäläiselle sopivia sekä henkisesti, että fyysisesti.

Onneksi tässä 2-3 viikon sisään alkaa psykoterapia, että pääsen puhumaan kipeistä asioista ihan kunnolla ja se, että saan asian mukaista hoitoa. Hieman vaan pelottaa kyllä, että miten tuon jaksaa, kun tämäkin viikko tuntui todella raskaalta. Huhtikuun loppupuolella on lääkärille aika ja tarkoituksena on anoa lisää sairaslomaa, kun kaikkien mielestä en vielä tarpeeksi hyvässä kondiksessa ole ja siltä se kyllä itsestäkin tuntuu. Toivottavasti lääkärini ymmärtää sen myös, että pakko tässä on saada vielä päätä kasaan ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Monista varmasti tuntuu vähäpätöiseltä tää avautuminen, mutta raskastahan tuo on kuin mikä. Ainakin meikäläiselle. Pahoittelut hieman sekavasta tekstistä, mutta pakko vähän kirjoittaa näistä tapahtumista, että saa edes hetkeksi pois mielestä nämä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...

Monista varmasti tuntuu vähäpätöiseltä tää avautuminen, mutta raskastahan tuo on kuin mikä. Ainakin meikäläiselle. Pahoittelut hieman sekavasta tekstistä, mutta pakko vähän kirjoittaa näistä tapahtumista, että saa edes hetkeksi pois mielestä nämä.

Älä huoli - kukaan vastaavassa tilanteessa oleva/ollut ei tule sinua sormella osoittamaan. Nää jutut ovat niin äärisubjektiivisia, ettei kukaan toinen voi tulla sanomaan ja syyttämään, ettei sua mikään vaivaa ja että ryhdistäytyisit nyt vain.

Yhden ohjeen minäkin omasta kokemuksestani voin sinulle antaa näissä työ-/kuntoutustuki-/sairauslomakuvioissa:
Sinä olet kuitenkin pääosassa ja sinun mielipiteelläsi on lopulta suuri merkitys jatkoja punnittaessa eli mieti rauhassa ja ole itsellesi rehellinen omia halujasi ja kykyjäsi punnitessasi. Esitä lääkäreille mielipiteesi omiin tuntemuksiisi peilaten liioittelematta ja vähättelemättä, siitä se lähtee.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Tänään tuli käytyä asiantuntijan pakeilla ja tuomio oli selvä - masennuksesta selviä merkkejä, mutta mitään todella hälyttävää ei ole. Nyt on vaihtoehtoja kaksi: säännölliset keskustelut kyseisen hepun kanssa tai lääkitys. Molemmat on myös vaihtoehto.

Mitkä on muitten kokemukset näistä masennuslääkkeistä? Tietysti riippuu vähän että mitä nappeja vetää, mutta näin päältäpuolin.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Itse ottaisin kummatkin. Itsellä todettiin masennus toki vasta 2002, vaikka vahvoja oireita oli jo keväällä 2000. Harmi että olin silloin intissä ja varuskuntalääkäri luuli minun hakevan vain vemppaa ku menin valittamaan unettomuutta. Mutta jos jossittelisin niin keväällä 2000 olisin ottanut lääkkeet ja keskusteluterapian hoitomuodoksi. Ainakin itselläni tuo yhdistelmä tuottaa parhaan tuloksen.

Omasta tilanteestani sen verran että nyt olen kolmatta viikkoa saikulla työharjoittelupaikasta. Neljäs viikko alkaa ens maanantaina. En tod näk pysty enää jatkamaan työharjoittelua tämän jatkuvan unettomuuden / nukahtamisvaivojen takia. Mutta elämä vie minne virta sen kuljettaa. Hyvin vähän me siihen reittiin pystytään vaikuttamaan. Tärkeintä on yrittää nauttia matkasta.

-Tinke-80
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kaveri sai tänään diagnoosin vaikeasta masennuksesta. Toivottavasti hoito on hyvää, en kai minä tässä mitään voi tehdä.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen, perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset, häpeä omasta tilasta, huoli toisten reaktioista - siinäpä niitä masennuksen oireita eli aika kattavasti kävit läpi luetteloa.

Irroitin tämän kommentin tuolta aiemmin käydystä keskustelusta, kun päädyin tätä ketjua jostain syystä selailemaan.

Eli kun itsetuntoni on ollut pohjamudissa niin kauan kuin muistan, syytän itseäni päivittäin tekemistäni vääristä valinnoista, ja häpeän tilaani ja itseäni monella eri tasolla... Niin ilmeisesti masennuksen oireet ovat minulla osa jokapäiväistä arkea.

Nukkumisestani kun ei meinaa tulla oikein mitään, niin kävin siitä vuosi sitten terkkarillekkin kommentoimassa. Tämä sitten ehdotteli psykologille puhumista ja samoin teki lääkäri seuraavalla visiitillä. Stressaan aivan käsittämättömästi kaikista asioista ja tätä sitten unettomuuden syyksi syyttivät. Tuossa vaiheessa vasta havahduin, että näinhän se toki voi olla. Henkiset ongelmat muuttuvat fyysisiksi. Enpä kuitenkaan mennyt minnekkään puhumaan ja ei ole suunnitelmat sen osalta vaihtuneet. Mitäs se nyt auttaisi mennä kertomaan ongelmistani jollekkin tuntemattomalle tyypille, kun ne ongelmat kuitenkin tiedän ja eihän se niistä jauhaminen mitenkään asioita muuttaisi. Lisäksi tiedän, että jotkut lääkkeet voisivat auttaa varmaan tuohon nukkumiseenkin, mutta en semmoisiin halua koskea, sillä sitten varmaan on ihan turha sen jälkeen toivoa nukahtavansa ilman niitä.

Aikanaan, useita vuosia sitten, tunnelmat olivat erittäin synkät. Enpä ole missään lääkärissä tuolloinkaan käynyt, mutta voisin arvella, että kyllä siinä aika vakavaa masennusta on ollut. Sitten kuitenkin pääsin tilanteesta yli ja ei ole ollut enää ihan niin synkkää. Sateenkaaria ei kuitenkaan pään sisällä näy, mutta synkkyys on ollut mukana niin kauan kuin muistan, joten eipä ole hajua paremmastakaan. Tiedän kyllä olevani varsin ongelmallinen ihminen ja tässä ketjua lukiessa taas tuli mieleen, että mitähän diagnoosia sieltä mahtaisi tohtoreilta tulla... Mutta niin. Eipä minulla muuta.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
koko teksti

Voisin toistaa tähän sen lopunkin, mitä kommentoin nimimerkki puukädet avautumiseen tälle palstalle, mutta kykenet lukemaan sen varmasti muutenkin.
Kysymys on hyvin pitkälle siitä, millaisen mahdollisuuden on lopulta kykenevä itselleen antamaan taistelussa mt-sairauttaan vastaan.
Nyt ei kuitenkaan pidä käsittää tätä väärin, sillä kyseessä ei ole vaatimus vaan mahdollisuus!

Eli - mitä tarkoitan?

Mieli pyrkii parantamaan itsensä, kunhan sille saadaan annettua mahdollisuus. Ensin on kuitenkin saatava poikki vallitseva negatiivisuuden kehä, joka jokaista masennukseen sairastuvaa/sairastunutta ihmistä ympäröi. Unettomuus, stressi, jne. ovat osaltaan syitä, osaltaan seurauksia tässä taudissa ja jo pelkästään pitkäaikainen unenpuute kykenee aiheuttamaan niin mielen kuin fyysisiäkin sairauksia; näissä yhteyksissä puhutaan yleisesti somaattisista oireista, jotka voivat generoitua sairaudeksi asti.

Tuon kierteen katkaisemiseksi tarvitaan lähes poikkeuksetta jokin voimakas (ulkopuolinen) vaikutin, jolla saadaan urautunut ja synkkä elämän- ja ajattelumalli muutettua. Tämä vaikutin tai vaikuttaja on käytännössä lähes aina sekä terapia- että lääkehoito, joka ensinnäkin parantaa oloa (lääkkeet) ja avaa mielen näkemään oman tilansa (terapia) eli sairauden syyt ja seuraukset alkavat eriytyä ja selvitä ja niitä on helpompi käsitellä niin terapiassa kuin itsekseenkin. Lääke- ym. hoito voidaan lopettaa, kun toipuminen on edistynyt tarpeeksi pitkälle, joskin on sanottava, että mikä tulee ajan kanssa, ei myöskään lähde ilman aikaa.

Kokemusteni mukaan pitkässä juoksussa mielialalääkkeiden tehoa liioitellaan ja mielen parantavaa voimaa vähätellään, mutta tämä jälkimmäisen voima ja vaikutus liittyy aina vahvasti syvään itsetuntemukseen, mikä voimistuu yhdessä toipumisen kanssa = syy ja seuraus.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Eli kun itsetuntoni on ollut pohjamudissa niin kauan kuin muistan, syytän itseäni päivittäin tekemistäni vääristä valinnoista, ja häpeän tilaani ja itseäni monella eri tasolla... Niin ilmeisesti masennuksen oireet ovat minulla osa jokapäiväistä arkea.

Nukkumisestani kun ei meinaa tulla oikein mitään, niin kävin siitä vuosi sitten terkkarillekkin kommentoimassa. Tämä sitten ehdotteli psykologille puhumista ja samoin teki lääkäri seuraavalla visiitillä. Stressaan aivan käsittämättömästi kaikista asioista ja tätä sitten unettomuuden syyksi syyttivät. Tuossa vaiheessa vasta havahduin, että näinhän se toki voi olla. Henkiset ongelmat muuttuvat fyysisiksi. Enpä kuitenkaan mennyt minnekkään puhumaan ja ei ole suunnitelmat sen osalta vaihtuneet. Mitäs se nyt auttaisi mennä kertomaan ongelmistani jollekkin tuntemattomalle tyypille, kun ne ongelmat kuitenkin tiedän ja eihän se niistä jauhaminen mitenkään asioita muuttaisi. Lisäksi tiedän, että jotkut lääkkeet voisivat auttaa varmaan tuohon nukkumiseenkin, mutta en semmoisiin halua koskea, sillä sitten varmaan on ihan turha sen jälkeen toivoa nukahtavansa ilman niitä.

Mene ihmeessä sinne lääkäriin ja kallonkutistajalle. Unilääkkeitäkin on nykyään monenlaisia, kaikki eivät ole koukuttavia, joten niiden avulla voi unta normalisoida pikku hiljaa annosta pienentämällä vähitellen.

Mun tilanne on se, että liiallinen viinan kanssa läträäminen varmaankin aiheutti masennuksen, jota hoidin sitten juomalla lisää viinaa. Tai kumpi oli ensin, muna vai kana, väliäkö tuolla.

Tossa meni jokunen vuosi, etten pystynyt nukkumaan ilman viinaa ollenkaan ja lopuksi niin, että työpäivän alla aamuyö meni sängyssä pyöriskelyksi, vaikka promillen kännillä olisi illalla joten kuten uneen päässytkin. Samalla viikonloput muuttuivat yhä kosteammiksi ja kosteammiksi.

Masennus ja itseinho meni sitten siihen, että vedin yhtenä pyhäiltana verenpainelääkkeitä puolentoista kuukauden annoksen. Emäntä huomasi vahingossa tilanteen ja soitti pii-paa-auton pihaan ja sitten hanua vietiin. Ensiavun kautta teholle ja sieltä sitten pöpilään. Yritin siis tappaa itseni ihan tosissani, kysessä ei ollut mikään avunpyyntö, eikä onnistuminen ollut kaukana. Omassa harhaisessa päässäni olin tullut siihen tulokseen, että pitkässä juoksussa ratkaisu olisi ollut parempi läheisillenikin kuin katsella jatkuvaa ryyppäämistäni. Tarpeettomuuden tunne ja itseinho miljoonista petetyistä lupauksista olivat päällimmäisenä mielessä silloin, kun se valo tunnelin päästä loppui kokonaan.

Kolme viikkoa olin osatolla jossa alkuun pidettiin tokkurassa diapamin avulla ja haettiin masennus ja unilääkitystä kohdalleen. Samalla sairausloman ensisijainen syy vaihtui alkoholismista vaikeaan masennukseen.

Jatkoin siitä sitten päihdepsykiatriseen kuntoutukseen neljäksi viikoksi. Ryhmäterapia, henkilökohtaiset hoitokokoukset, puutyöverstaalla askartelu, A-killan vertaistukirymässä käynti sekä liikunta kuuluivat tiiviihköön viikko-ohjelmaan. Emäntä oli myös osin mukana henkilökohtaisissa hoitokokouksissa ja on tukenut minua kyllä loistavasti, vaikka on itsekin joutut käymään psykiatrin juttusilla tämän vuoksi.

Ydinaseista emme luovu, mutta niin koti kuin keämökki on julistaettu alkoholittomiksi vyöhykkeiksi, vaimon aloitteesta. Jos joku haluaa meillä vaikkapa saunakaljat juoda, niin tuokoon mukanaan, me ei osteta eikä tarjota kenellekään.

Olen vuosien itsellenikin valehtelun jälkeen myöntänyt sen totuuden, että minusta ei kohtuukäyttäjäksi ole. Jos se pullo ei pysy jatkossa kiinni ja päästän itseni taas samaan jamaan, niin sitten pidän huolen siitä, että se itsemurha onnistuu. Samaa helvettiä en aio enää läpikäydä.

Viime perjantaina kotiuduin kuntoutuksesta, nyt mennään päivä kerrallaan. Onneksi katsoivat minut työkykyiseksi, ettei tarvitse maata kotona hautomassa ajatuksia yksinään vaan saa mielekästä tekemistä. Saan hommat kyllä tehtyä, vaikka alkuun pääsy on vähän vaikeaa. Samaten tuntuu, että käy vielä vähän hitaalla ajoittain.

Päivä kerrallaan tässä mennään, antabus on kainalosauvana viinaa vastaan, masennus- ja unilääkkeitä lisäksi popsin. Unilääke on sellainen, että voin ite harkita otanko vai en sekä annoskokoa. Ajattelin kokeilla viikonloppuna olla ainakin yhden yön ilman ja yritän päästä siitä pikku hiljaa eroon.

Emännälle kiitos tuesta samoin työnantajalle ymmärtämisestä. Kuntousporukan ryhmäkaverit olivat myös avuksi. Työterveys otti myös asiat tosissaan ja säännölliset tapaamiset niin lääkärin kuin hoitajan kanssa on sovittu, psykiatrillekin pääsen tarvittaessa ihan firman piikkiin.

Polku on vielä ihan alussa ja seuraavan mutkan taakse ei näe. Toivottvasti pysytään kuivalla maalla ja polun haarautuessa tehdään oikea valinta. A-killan vertaistukiryhmää olen ajatellut etsiä tästä lähistöltä sopivaa, AA:ssa vähän meikäläisen ajatusmaailmaa vastaan sotii tuo korkeamman voiman mukana olo, vaikkei Jumalasta suoraan puhutakkaan.

Tämäkin avautuminen helpotti osaltaan. Toivottavasti auttaisi jotakuta hakemaan apua ajoissa ettei tarvisisi tehdä samoja virheitä kuin minä.

t. Olen hanu ja alkoholisti
 

Aatos

Jäsen
A-killan vertaistukiryhmää olen ajatellut etsiä tästä lähistöltä sopivaa, AA:ssa vähän meikäläisen ajatusmaailmaa vastaan sotii tuo korkeamman voiman mukana olo, vaikkei Jumalasta suoraan puhutakkaan.

Tämäkin avautuminen helpotti osaltaan. Toivottavasti auttaisi jotakuta hakemaan apua ajoissa ettei tarvisisi tehdä samoja virheitä kuin minä.

t. Olen hanu ja alkoholisti

Alkuun tämä on kyllä yksi parhaista Jatkoajan ketjuista. Täällä ei vittuilla.

Olen törmännyt tuohon samaan Korkeampaan Voimaan, ja mulla se tökki pahasti. Vaikka mulle todettiin moneen kertaan että aivan sama mihin uskon..

Mua häiritsi tuo pahasti. Aa:n teksteissäkin puhutaan Jumalasta - sellaisena kuin hänet käsitän. Ja että kyse on vain hengellisestä heräämisestä.

Minkäs teet, kun ei tunnu omalta.

Mutta onneksi on muitakin polkuja. Mulla saatiin aisoihin Bipolääritauti, Terapiaa ja oikeat lääkkeet. Lopetin päihteet, kuntoilen sekä nukun hyvin. Ja voin hyvin.

Ja kävin pohjalla, Vähän samaan tyyliin, hiekkahoito oli todella lähellä.

Kaikki kivet kun elämässään käänsi, löytyi elämään tyytyväinen ihminen. Aikansa otti, ehkä vuoden tahi kaksi. Alussa ahdisti pahasti, mutta pikkuhiljaa olo tasaantui.

Ja kaiken jälkeen mun sekoiluista on tullut jollain kipeällä tavalla rakkaita. On mistä ammentaa hyvää oloa, tässä ja juuri nyt.

Muista Hanu, että anna aikaa itsellesi. Aika tasoittaa..

Ihmisen tunnejärjestelmän koneisto on monimutkainen. Aivojen lainehtiessa viinassa, se ei kykene toimimaan tarkoituksen mukaisesti. Ja kestää pitkän ajan ennenkuin aivot kunnolla toipuvat.

Jossain vaiheessa itseäni vitutti eräänlainen addiktin leima, mutta tänä päivänä ei merkkaa mitään. Vertaisryhmissä puhuttiin että muut ovat taviksia ja me ollaan ylpeinä addikteja. Tavikset ei ymmärrä meidän erikoislaatuisuutta jne.. Kai tuo jollain toimii, muttei mulla.

Hanu, voimia tulevaan. Muista että elämä kantaa aina jossain vaiheessa. Ja kasvaminen tekee yleensä aina kipeää. Mutta se kannattaa...
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viimeaikaisen matalalennon ja muutamien pohjakosketuksien varalle lääkäri keksi uuden ihmelääkkeen - jälleen kerran. Onkos kenelläkään kokemuksia Venlafaxin nimisestä maailmanmullistajasta? Pikaisella kelauksella intterwebissä tuomittiin melkoiseksi myrkyksi, joten pikkaisen arveluttaa lähteä noita rouskimaan. Jos aloittamisvaiheen pahoinvoinnit ja väsymykset kestävät viikonkaan yli niin kivahan se on varmasti lähteä uuteen työpaikkaan.

Työt alkavat siis 3.4, 5pv/vko ja 7h/pvä. Melko tuttua hommaa, mutta jotain uuttakin toki mahtuu sekaan. Mielenkiinnolla ja jopa innolla odotan, mutta tuon lääkkeen sovittaminen tähän ennestäänkin hankalaan palettiin tuntuu hivenen hankalalle.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Viimeaikaisen matalalennon ja muutamien pohjakosketuksien varalle lääkäri keksi uuden ihmelääkkeen - jälleen kerran. Onkos kenelläkään kokemuksia Venlafaxin nimisestä maailmanmullistajasta? Pikaisella kelauksella intterwebissä tuomittiin melkoiseksi myrkyksi, joten pikkaisen arveluttaa lähteä noita rouskimaan. Jos aloittamisvaiheen pahoinvoinnit ja väsymykset kestävät viikonkaan yli niin kivahan se on varmasti lähteä uuteen työpaikkaan.

Monelle sopii, minulle ei.
Lopetin tuon juuri ennenkuin lähdin nykyiseen työkokeiluun ja siirryin Voxraan. Lääkkeen vaihto yhdistettynä isoon mullistukseen, kuten töihin menoon ei välttämättä ole helppo yhtälö.
Venlafaxin ei kyllä minun vireystilaan tehnyt mitään muutosta parempaan suuntaan, vaan aina väsytti ja siitä(lääkkeestä) eroon pääseminen oli aika helvettiä.
Vierostusoireita eli ihme tärinöitä tuli pitkään vaikka se hiljalleen lopetettiin ja söin sitä hetken jopa päällekkäin Voxran kanssa.
Voxralla olen suht hyvin jaksanut päivät ja Ketipinorilla nukkunut yöt.

Edit:
Lisättäköön vielä, että tämä todellakin on hyvä ketju. Olen saanut täältä paljon tukea toisten viesteistä ja monesti on tehnyt hyvää, kun on itsekin saanut purkautua tänne tekstin muodossa.
Kaikille ei ole helppoa puhua asioista, mutta tässä ketjussa onneksi puhutaan asiaa nimimerkkien takaa ja vittuilijat ovat suht hyvin loistaneet poissaolollaan, kiitos siitä.
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Venlafaxin ei kyllä minun vireystilaan tehnyt mitään muutosta parempaan suuntaan, vaan aina väsytti ja siitä(lääkkeestä) eroon pääseminen oli aika helvettiä.
...

Minulla on vuosien takaa kokemusta Efexorista, joka on yksi venlafaxin-valmisteen tuotemerkki.
Minullekaan se ei ilmeisesti kovin hyvin istunut, koska annosta lisättäessä (max. 375mg/vrk) tulin lääkkeen nauttimisen jälkeen aivan hillittömän uniseksi - esim. autolla ajaminen kävi suorastaan vaaralliseksi. Lääkkeen määrännyt psykiatri taasen melkein suuttui pääni reaktiostani, kun sen olisi kuulemma pitänyt vain piristää.
No, sitten eräs toinen lääkäri vaihtoi sen "lennosta" Cymbaltaan => ojasta allikkoon sivuvaikutusten suhteen.

Kyllähän näiden eri mielialalääkkeiden kanssa taitaa mennä itse kelläkin kotvan aikaa ennen kuin löytyy se oikea ja sopiva lääke ja annostus, joten kärsivällisyyttä veljet...
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Vierostusoireita eli ihme tärinöitä tuli pitkään vaikka se hiljalleen lopetettiin ja söin sitä hetken jopa päällekkäin Voxran kanssa.
Voxralla olen suht hyvin jaksanut päivät ja Ketipinorilla nukkunut yöt.
En ole lukenut kuin huonoja kokemuksia tuosta lääkkeestä, joka siis tulisi Voxran rinnalle nyt. Taitaa jäädä resepti lääkärille ihmeteltäväksi.

Alan pikkuhiljaa taipua sille kannalle, etten kaipaa yhtään vahvaa lääkettä lisää - saati mitään xxRI-myrkkyjä - sillä niistä on pitkässä juoksussa enemmän haittaa kuin hyötyä.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Minulla on vuosien takaa kokemusta Efexorista, joka on yksi venlafaxin-valmisteen tuotemerkki...

Aika pitkälle sama. Kunnallisen puolen idioottilääkäri vielä lopetti kuurini seinään ja siitähän se ilo vasta seurasi - ei mm. pystynyt kääntämään nopeasti päätään ilman että meinasi lähteä taju, päässä tuntui kummallisia "sähkövirtauksia", jatkuvia paniikkikohtauksia jne.

En suosittelisi edes IFK-faneille.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Aika vähin henkisin "vaurioin" olen selviytynyt tästä viikosta vaikka kaikenlaista on tapahtunut. Ihminen sopeutuu yllättävän hyvin ja hyvät "defenssit" meillä masentuneillakin on.

-Tinke-80
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Polku on vielä ihan alussa ja seuraavan mutkan taakse ei näe. Toivottvasti pysytään kuivalla maalla ja polun haarautuessa tehdään oikea valinta. A-killan vertaistukiryhmää olen ajatellut etsiä tästä lähistöltä sopivaa, AA:ssa vähän meikäläisen ajatusmaailmaa vastaan sotii tuo korkeamman voiman mukana olo, vaikkei Jumalasta suoraan puhutakkaan.

Tämäkin avautuminen helpotti osaltaan. Toivottavasti auttaisi jotakuta hakemaan apua ajoissa ettei tarvisisi tehdä samoja virheitä kuin minä.

t. Olen hanu ja alkoholisti

Kiitos kertomastasi. Rehellisyys on varmasti yksi niitä tärkeimpiä asioita, jotka vievät eteenpäin. Päihteiden kanssa sössiessään yrittää selittää sata asiaa ensin läheisilleen ja sitten itselleen parhain päin, mutta kun pysähtymisen paikka tulee, on syytä olla ihan raadollisesti rehellinen.

Monille on vaikea myöntää, että tarvitsee muita ihmisiä tuekseen, koska kulttuurimme on rakennettu sellaiseksi, että yksin vaikeuksien kanssa kamppailu on jotenkin sankarillista. 'Itte mä ristini kannan'...

Ajatuksesi A-killasta kuulostaa oikein hyvältä. Kukaan muu kuin itse päihteiden kanssa solmuun mennyt ei ymmärrä samalla tavalla - ei edes puoliso, vaikka yhteistä matkaa olisi takana vuosikymmeniä.

Ehkä ei kannata sulkea AA:takaan pois, vaikka hengellinen aspekti ei tuntuisi omalta? Hengellinen (spiritual) ja uskonnollinen (religious) ei ole sama asia :) Pitkään ja hartaasti sitä omaa elämäänsä on varmasti pyrkinyt ohjaamaan, eikä tahdonvoimasta huolimatta kaikki ole mennyt niinkuin suunnitteli. Mitä enemmän pyrkii jälleen määrittelemään sitä, mikä ei missään nimessä minulle käy, sitä enemmän sulkee mahdollisia hyviä kokemuksia itseltään.

Voimia ja kestävyyttä! Ja iloa uuteen elämääsi :)
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lääkärin tapaan 30.4. ja tuolloin neuvotellaan lääkityksestä, sitä ryhdytään mahdollisesti karsimaan. Mutta nyt tilanne on sellainen, että en tiedä jaksanko oleilla tuhon päivään saakka. Jokainen hetki tuntuu tuskalliselta elää, jokainen minuutti ja tunti ahdistavalta ja mielessä kaihertaa hyvinkin synkeitä ajatuksia - poispääsystä lähtien.

Mietin sairauslomalle jäämistä, tai itseasiassa työnkuvan totaalisen muuttumisen jälkeen olen miettinyt päivä päivältä enemmän lopputilin ottamista. En jaksa, en halua, en ymmärrä, en osaa - nämä tuntemukset ovat kaiken aikaa pinnalla vaikka samalla tiedän, että ymmärrän ja osaan... Voimat aika finaalissa, pakko tunnustaa!

Työasioista en voi kirjoittaa käytännössä mitään, ne vain ahdistavat minua aivan kuin harteillani olisi suunnaton vuori. Enkä pääse purkamaan ongelmiani mihinkään, koska terapiaa ei ole tiedossa lähiaikoina - seurava hoidollinen tapahtuma todellakin vasta 30.4. lääkärin pakeille päästyäni, mutta tiedän, että en jaksa siihen saakka. Entäpä työterveyshuolto... Sinne meneminen on sama kuin lopputilin otto, tämä on fakta. Mutta ehkäpä se on parempi ottaa itse kuin saada leima töissä otsaansa ja leiman myötä menettää mahdollinen tulevaisuus kyseisen työnantajan palveluksessa - jos sellaista on.

Ilman lääkkeitä ei nukkumisesta tulisi mitään. Koko satsi illalla naamaan tarvittavineen ja toivomus perään, että uni tulisi mahdollisimman pian. Se tulee kun on tullakseen!

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös