Taudinkuvana depressio

[Vuokralainen]

Tänään tuli taas käytyä psykiatrilla ja lääkitys menee vaihtoon. Venlafaxin 225mg aamuisin vaihtuu Voxraan 150mg.

Itse itseäni lainaten.

Viime perjantaina aloin syömään tuota uutta lääkettä. Vanhaa lääkettä menee vielä sivussa hyvin pienenä annoksena.
On tämä lääkkeen vaihto vaan niin perseestä. Siis niin syvältä suolesta ettei sinne pääse lapamatokaan.
Vierotusoireita vanhasta eli ihme sätkyjä ja uusi aiheuttaa hiukan pahoinvointia, todennäköisesti vaan muutaman päivän. Tehoja uudelta lääkkeeltä on turha odottaa ihan hetkeen.

Huomenna olen menossa sopimaan mahdollisesta työkokeilusta. Vähän huonoon saumaan tämän olotilan kanssa, mutta skarpattavahan tuo on.
Jos en tohon firmaan työkokeiluun pääse, niin sitten on taas henkisesti helvetti irti. Ei tietoa ensi kuukauden tuloista. Vakuutusyhtiö voi katsoa minut täysin työkykyiseksi, vaikka työkokeilua ollaan vasta hiljalleen suunnittelemassa ja voi evätä kuntoutustuen. Enempää en viitsi ajatellakaan.

Töihin olisi jo kamala into, mutta pelko siitä jaksaako, on kova.

Ennenkuin joku tulee sosiaalipummiksi haukkumaan, niin olen minä veroja ja työeläkemaksujani maksellut pitkästi yli 20 vuotta, perkele.

Edit: Mainittakoon vielä, että psykiatrini mukaan en ole työkykyinen, mutta vakuutusyhtiö edellyttää työkokeilua. Ymmärrän tuon vakuutusyhtiön kannan ja olen ehdottomasti valmis ja jopa innokas työkokeiluun. Vakuutusyhtiö vaan todennäköisesti evää kuntoutustuen, koska katsovat minun olevan työkykyinen, koska olen menossa työkokeiluun.

Onneks noissa mun keittämissä makarooneissa on rusetti.

 

[Aatos]

Itse itseäni lainaten.
Edit: Mainittakoon vielä, että psykiatrini mukaan en ole työkykyinen, mutta vakuutusyhtiö edellyttää työkokeilua. Ymmärrän tuon vakuutusyhtiön kannan ja olen ehdottomasti valmis ja jopa innokas työkokeiluun. Vakuutusyhtiö vaan todennäköisesti evää kuntoutustuen, koska katsovat minun olevan työkykyinen, koska olen menossa työkokeiluun.

Onneks noissa mun keittämissä makarooneissa on rusetti.

Itsellä jonkun sortin alavireisyys menossa. Hallitseva väri lienee harmaa.

Kun tuota työsysteemiäsi miettii, ei kyllä täälläkään yhtään helpota.

Ei irtoa enempää, pakko oli jotain kuitenkin laittaa. Toivottavasti sinulla onnistuu...

 

[Trenchtown]

Huomenna olen menossa sopimaan mahdollisesta työkokeilusta. Vähän huonoon saumaan tämän olotilan kanssa, mutta skarpattavahan tuo on.
Jos en tohon firmaan työkokeiluun pääse, niin sitten on taas henkisesti helvetti irti. Ei tietoa ensi kuukauden tuloista. Vakuutusyhtiö voi katsoa minut täysin työkykyiseksi, vaikka työkokeilua ollaan vasta hiljalleen suunnittelemassa ja voi evätä kuntoutustuen. Enempää en viitsi ajatellakaan.

Miksi et hae Kelan kautta työkokeiluun, josta sitten yleensä jatketaan työelämävalmennukseen, eli siis juuri sitä työpaikalla tapahtuvaa kokeilua. Lisäksi Kelan työkokeilusta annetaan helvetin hyvät eväät tulevaisuuteen. Tiedän tämän, koska juuri tällä hetkellä olen kuntoutuskeskus Petreassa Kelan kautta työkokeilussa.

 

[Vuokralainen]

Miksi et hae Kelan kautta työkokeiluun, josta sitten yleensä jatketaan työelämävalmennukseen, eli siis juuri sitä työpaikalla tapahtuvaa kokeilua. Lisäksi Kelan työkokeilusta annetaan helvetin hyvät eväät tulevaisuuteen. Tiedän tämän, koska juuri tällä hetkellä olen kuntoutuskeskus Petreassa Kelan kautta työkokeilussa.

Koska en tiedä näistä asioista yhtään mitään.
Olen paikallisen kuntoutuskeskuksen kanssa suunnitellut tätä työkokeilua ja nyt siis tänään menossa mahdolliseen työkokeilupaikkaan haastatteluun työhönvalmentajani kanssa, joka on mukana siksi, että hoitaa tulevan paperisodan ja osaa kertoa työnantajalle työkokeilun yksityiskohdista. Työkokeilun kestoksi on suunniteltu kolmea kuukautta ja tietysti tarkoituksena olisi työllistyä tuon jakson jälkeen, mikäli työkokeilu menee yhtään putkeen. Jotain muitakin vaihtoehtoja on ja yksi on oppisopimus ja olisiko toinen sitten tuo työelämävalmennus, en tiedä. Kolmas on ainakin työttömyys.
Käsittääkseni työkokeiluun päästessäni Kela tuon kuntoutusrahan maksaa.
Luettuani vitutusketjun viestisi olen kyllä entistä enemmän ulalla kaikesta ja tulevaisuus pelottaa. On kyllä aivan perseestä, kun ei ole aavistustakaan koska saa seuraavan kerran rahaa ja mistä.
Kuntoutustuen saisin normaalisti kuukauden eka päivä, mutta nyt ei ole aavistustakaan saanko sitä. Siihen olisi kaksi viikkoa aikaa, joten kiire tulee. Kuntoutusrahan saaminen on sitten viestisi perusteella Kelan hallussa eli voi vittu.
Tulevaisuus kunnossa, perkele.

Edittiä: Työkokeilupaikka taskussa ja kuntoutusrahan maksaa vakuutusyhtiö, mutta koska niin siitä ei vielä tietoa.

 

[Trenchtown]

Luettuani vitutusketjun viestisi olen kyllä entistä enemmän ulalla kaikesta ja tulevaisuus pelottaa. On kyllä aivan perseestä, kun ei ole aavistustakaan koska saa seuraavan kerran rahaa ja mistä.

Niin mulla on se tilanne, että Kela maksaa sen kuntoutuksen, joten kuntoutusrahankin maksaa Kela. Petreasta, eli kuntoutuslaitoksessa jossa olen, lähtee kahden viikon välein läsnäolotodistus Kelalle, joka sen perusteella maksaa mulle kuntoutusrahaa, kuitenkin niin, että jokaisen läsnäolotodistuksen kohdalla on aina uusi n. kahden viikon käsittelyaika. Eli tiedän suurin piirtein koska rahaa tulee, mutta tarkka päivä on tiedossa vasta, kun läsnäolotodistus on käsitelty. Kelan systeemit eivät ole maailman loogisimpia.

Onnea työkokeilupaikasta! Leuka pystyyn ja uusia kokemuksia kohti.

 

[Vuokralainen]

Vaihteeksi ihan tyytyväinen fiilis.
Olen aina ollut kova lukemaan, mutta tietyistä syistä viimeisen parin vuoden aikana on lukeminen ollut sitä, että huomaan lukeneeni kirjaa jonkin matkaa, mutta mitään siitä ei ole jäänyt mieleen ja kirjan lukeminen on lopahtanut kesken.

Tänään sitten tuli luettua kirja alusta loppuun miltei yhdeltä istumalta ja huomasin ihan keskittyväni siihen kirjaan.
Lisää tätä.

Olisiko jo muutama viikko sitten aloittamallani Voxralla vaikutusta vai missä "vika".
Ihan positiivista sinänsäkin, kun parin viikon päästä pitää jaksaa keskittyä työkokeiluun.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Olisiko jo muutama viikko sitten aloittamallani Voxralla vaikutusta vai missä "vika".

Mahdollisesti. Oletko muuten nyt kokeillut nukkua luomuna? Minulla jää unet alle tuntiin tämän lääkkeen vuoksi, mutta väsymys ei kuitenkaan vaivaa kuten ehkä pitäisi.

Melkoista spiidiä, sano.

 

[scholl]

vai missä "vika".

kirja aiempaa mielenkiintoisempi? Kannattaa varmaan tuollaisissa tilanteissa valita kirjoja, joiden aiheita kohtaan tuntee suurta mielenkiintoa ja jonka aihe on jossain määrin positiivinen.

 

[Vuokralainen]

Oletko muuten nyt kokeillut nukkua luomuna?

Ei tule yhtään mitään.

Tämä on hienoa, jos saa jotain tehtyä eikä jatkuvasti tee mieli käpertyä sohvalle.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Ei tule yhtään mitään.

Tämä on hienoa, jos saa jotain tehtyä eikä jatkuvasti tee mieli käpertyä sohvalle.

Todellakin. Huikea parannus "entiseen elämään" tämän myrkyn kanssa omalla kohdallani, mutta välillä on todella synkkiäkin hetkiä. Ehkä tämä kuitenkin auttaa jaksamaan. Ehkä.

 

[ms.qvist]

kirja aiempaa mielenkiintoisempi? Kannattaa varmaan tuollaisissa tilanteissa valita kirjoja, joiden aiheita kohtaan tuntee suurta mielenkiintoa ja jonka aihe on jossain määrin positiivinen.

Vaikka tiedänkin, että lukeminen syvässä masennuksessa voi olla hankalaa, olisi kaikesta huolimatta hyvä, että jos löytää jonkin mielenkiintoisen kirjan tai kirjailijan niin hänen teoksiinsa tutustuminen voi antaa todella paljon. Nyt minulla on parempi kausi, tosin työ on hyvin vastuullista, mutta koetan lukea kaiken aikaa kirjoja ja lehtiä, jotka minua kiinnostavat - klassikoista tietokirjoihin sekä lehdistä pääasiassa Tiede- ja Tähdet ja avaruus -lehteä.

Yllä oleva siis edellyttäen, että se lukeminen on tärkeä asia elämässä. Jos jokin muu tuntuu mieluisalta, kannattaa koettaa harrastaa sitä. Olipa kyse liikunnasta tms. Pienikin aika viikossa voi tuoda hyvän mielen ja auttaa toipumisessa ja auttaa jatkamaan elämässä eteenpäin. Mutta ei, en missään nimessä tarkoita sitä, että itseään on otettava niskasta kiinni. Tiedän, että syvässä masennuksessa se on mahdotonta mutta koetan kannustaa tekemään jotain, edes silloin tällöin.

vlad.

 

[Tinke-80]

Itsellä on ainakin sairauden myötä keskittymiskyky alentunut huomattavasti. En jaksa pitkään keskittyä esim kirjaan vaikka kyseessä olisi kuinka mielenkiintoinen kirja. Elokuvia vielä jaksaa onneksi katsoa. Toki tämäkin keskittymiskyky tai enemmänkin sen puute vaihtelee ihan kausittain. Joskus jopa jaksaa keskittyä kirjaan niin kauan että saa sen luettua loppuun. Toinen asia jonka olen huomannut ajan myötä että muisti alkaa tekemään tepposiaan varsin pahasti. Nimet joko unohtuvat tai muistan nimen väärin. Onneksi kasvomuisti on ihan tajuttoman hyvä. Onneksi on olemassa helppoja muistisääntöjä millä muistaa ihmisten nimet. Esim koko nimi on helpompi muistaa kuin pelkkä etunimi.

Mutta jos päivittäisi tilannettani sen verran että nyt alkaa näyttämään elämä valoisalta. Toki rahatilanne on mitä on ja aina saa puristaa että saa rahat riittämään kuukaudeksi. Henkinen hyvinvointi on alkanut tasaantumaan vuosien myötä ja nykyään tietää varsin hyvin oman vointinsa ja mitkä ovat omat ennakko-oireet. Alkutalvesta vähän huolestutti uutena oireena tullut yöherääminen mutta onneksi nyt on alkanut vähän helpottamaan sen suhteen. Nyt alkaa mieli jo suunnittelemaan uusia kuvioita tämän työharjoittelun jälkeiselle ajalla. AMKhon menoakin jo suunnittelin mutta nyt näyttäisi että muut suunnitelmat ajavat sen ohi. Mutta kertoo mielestäni omasta henkisestä hyvinvoinnistani se että suunnittelen jo ensi syksynä tapahtuvia asioita. Pienin askelin eteenpäin eikä ikinä pidä luovuttaa tai alkaa surkuttelemaan omaa oloaan.

-Tinke-80

 

[Tinke-80]

Mutta ei, en missään nimessä tarkoita sitä, että itseään on otettava niskasta kiinni. Tiedän, että syvässä masennuksessa se on mahdotonta mutta koetan kannustaa tekemään jotain, edes silloin tällöin.

vlad.

Asia on juurikin näin miten vlad sanoo. Ota itseäsi niskasta kiinni on melkein pahinta mitä voi sanoa masentuneelle ihmiselle. Tai näin itse ainakin koen näin jälkikäteen mietittynä.

Jos alkaisin purkamaan sairauden aikaisia asioitani niin ensimmäisenä varmaan tulisi esiin häpeä. Häpeä siitä ettei ole hoitanut mt-sairauttaan niinkuin mt-kuntoutujan pitäisi hoitaa itseään. Olen aika monet asiat oppinut kantapään kautta ja moni asia kaduttaa näin jälkikäteen. Mutta menneistä ei voi kuin oppia ja oppimisen jälkeen vain hyväksyä että menneet ovat menneitä ja elämä jatkuu. Halusit sitä tai ei. Mutta seuraavana tunteena tulee varmaan esiin onnellisuus siitä että vaikka välillä mennäänkin pari askelta taakse niin suunta on kuitenkin ollut nyt pari vuotta vahvasti eteenpäin! Jotenkin tulee pieni hymy jopa kasvoille kun kirjoittaa tuon asian vaikka nyt esim jatkoajan foorumille. Voimia jokaiselle ja jaksamisia kaikille.

-Tinke-80

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Onko muillekin tuttu tilanne? Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta jokin huolestuttava ajatus saa romahdutettua korttitalon hitaasti mutta varmasti? Olen tässä nyt koko alkuvuoden pärjännyt oikeastaan ihan hyvin, mutta viime viikko on ollut todellista tuskaa taas. Ei mitään syytä tälle olotilalle, kunnes tämä alkaa taas niitä synnyttämään. Nyt tuntuu ettei elämässä olekaan kuin yhtä silkkaa Himalajaa ylitettäväksi ilman varusteita.

Helvetti soikoon, työt alkavat ihan pian. Mahdollisesti koulukin. Kevääksi ja kesäksi on matkustamista tiedossa. Liikunta maistuu ja paino laskee, sekä tuo huvikumpu katoilee. Ystäviä on elämässä. Raha-asiat kondiksessa. Kaiken pitäisi vittu olla ihan ok!

Aika helvetin mukavaa, että näitä nyt sitten tipahtelee eteen ilman ennakkovaroitusta. Otin asian tänään mt-hoitajan kanssa ja aikoihan tuo jotain taikanappia (pyynnöstäni) tiedustella lääkäriltäni. Toivottavasti tämä menee pian ohi, ettei tarvitse tavallisella lääkityksellä (=kalja) enää enempiä koettaa väistellä näitä tuntoja. Tai toivottavasti jotain.

Varamiespalvelun hommia nämä ajat.

 

[Surukuku]

Onko muillekin tuttu tilanne? Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta jokin huolestuttava ajatus saa romahdutettua korttitalon hitaasti mutta varmasti? ...

Tuttu juttu!

Kysymys on lähinnä tarpeesta hallita kaikkia ja kaikkea, mitä koskaan missään ja kellekään tapahtuu, jos sillä voisi olla jotakin vaikutusta omaan elämiseen.
Näin yli kymmenen vuodenkin sairastamisen/toipumisen jälkeen koen ao. tuntemuksia - katsos, kun en ole elänyt tuota huomistakaan päivää aikaisemmin.
Tämä tarve/piirre kumpuaa usein oletetuista ulkoisista odotusarvoista, siis niistä, joita kuvittelemme toisten ihmisten, instituutioiden, tjsp. meille jatkuvasti asettavan.

Olen toivoton perfektionisti, vaativa persoonallisuushäiriö diagnosoitu eli alitajuisesti jännitän kaikkea tietämääni mahdollista etukäteen. Jälkikäteen olen niin maan pirun helpottunut, kun selvisin tielleni tulleesta vaateesta, esim. tyttärieni koirien vahtimisesta - todella rasittavaa, passivoivaa ja ahdistavaa.
Ainoa asia, mikä tuohon auttaa, on minulle ollut kulloisenkin asian/murheen/odotusarvon analysointi ja tutkiminen eli miksi/mistä levottomuuteni johtuu: onko sille mitään rationaalista, siis järkevää perustetta, onko se siis edes todellinen ja kuinka siitä voisi päästä eroon juuri sillä hetkellä.

Opetetut/opetellut rentoutusharjoitteet ja ylipäätään rentoutuminen ovat minulla avainasemassa turhista murheista irti pääsemiseksi.

 

[Morgoth]

Onko muillekin tuttu tilanne? Kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta jokin huolestuttava ajatus saa romahdutettua korttitalon hitaasti mutta varmasti?

Kyllä on. Itselläni oli loppuvuodesta todella hyvä jakso (liiankin) kaikki oli loistavaa ja oma olo mitä parhain. Valitettavasti tämän vuoden aikana ollaan vajottu hitaasti mutta varmasti aina vain syvemmälle. Pienetkin asiat saavat helposti ahdistumaan pahasti ja elämä alkaa tuntumaan lähes toivottomalta. Korttitalo romahtaisi täysin isomman vastoinkäymisen edessä. Olen täysin kyllästynyt tähän ja samalla on täysin väliinpitämätön olo kaikkeen ja mikään ei tunnu miltään, paitsi ahdistus ja toivottomuus.

Viikon päästä pitäisi taas käydä psykiatrille, mutta se on aina sitä samaa. Vituttaa koko psykiatri. Haluaisi että olisin useammin hoitokontaktissa. En vain halua. Tekisi mieli jättää menemättä, mutta reseptit pitäisi kai käydä uusimassa. Tuntuu että ei tästä parane mihinkään ja tämä pitäisi kärsiä luomuna.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Tuttu juttu!

Olen vielä opettelemassa tämän ihanan ahdinkoni monipuolisia tapoja saada minut takaisin lähtöpisteeseen pelilaudalla, joten suurin osa viestistäsi meni vielä ohi. Ehkä jokin päivä voimmekin puhua samasta asiasta samalla sivulla.

Toisaalta rohkaisevaa luettavaa, että tästä on reittejä eteenpäin. Kiitos siitä.

Kyllä on. Itselläni oli loppuvuodesta todella hyvä jakso (liiankin) kaikki oli loistavaa ja oma olo mitä parhain. Valitettavasti tämän vuoden aikana ollaan vajottu hitaasti mutta varmasti aina vain syvemmälle. Pienetkin asiat saavat helposti ahdistumaan pahasti ja elämä alkaa tuntumaan lähes toivottomalta. Korttitalo romahtaisi täysin isomman vastoinkäymisen edessä. Olen täysin kyllästynyt tähän ja samalla on täysin väliinpitämätön olo kaikkeen ja mikään ei tunnu miltään, paitsi ahdistus ja toivottomuus.

Minulta on puuttunut tuo loistava olo kokonaisuudessaan elämästä sitten ensimmäisen munakarvan tai jotain. Hyviä ja fantastisiakin hetkiä rikkomassa kokonaisuutta on ollut kyllä, mutta mitään maniaan tai vastaavaan viittaavaa ei ole koskaan ollut. Eikä niitä ihan aitojakaan huippuja kuin viitteeksi.

Olen myöskin täysin kyllästynyt tähän. Tiedän, että oma typerä ylpeys saattoi minut näin syvälle, kun en apua hakenut ennen kuin viimeisellä hetkellä. Nyt maksan sitten hintaa tästä.

Jos keinot ja voimavarat ovat niin vähissä, että tieten tahtoen rikkoo lupauksia itselleen ei asiat ole hyvin. Eli päiväkänneillä siirrän enimmän tästä paskasta huomiselle, jolloin toivottavasti bentsot tai edes mirtatsapiini palaa elämään. Ei helvetti voi juuri nyt yksin kulkea läpi tätä muuten.

Toki tämä yksin kulkeminen viittaa vahvasti edelliseen viestiini naisasia-ketjussa. Paras ystävä piti jättää, kun sen toisena vahvana ominaisuutena on olla exä. Yksin ei ole ihmisen hyvä olla.

Kiitokset vastauksista. Jotenkin se vain auttaa, kun kuulee muidenkin kertomana sitä samaa mitä itsekin elää.

 

[Morgoth]

Olen myöskin täysin kyllästynyt tähän. Tiedän, että oma typerä ylpeys saattoi minut näin syvälle, kun en apua hakenut ennen kuin viimeisellä hetkellä. Nyt maksan sitten hintaa tästä.

Itse ainakin (tilapäisesti?) menetän täysin uskon mihinkään hoitoon tämän kanssa. Psykiatrin kanssa voi säätää lääkitystä ja juttelemassa tai mt-hoitajan kanssa, voi käydä jossakin vertaistuessa tjms. Lopulta mikään ei hirveästi helpota ja aina käy vain saman syklin uudestaan ja uudestaan. Tuntuu vain että tätä "kirousta" ei enää jaksa tai taistella tuulimyllyjä vastaan. Tekee mieli antaa vain olla ja katsoa mihin se johtaa. Aivan sama.

Toki, ainakin vielä, tiedostan että näin on tyhmää toimia.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Itse ainakin (tilapäisesti?) menetän täysin uskon mihinkään hoitoon tämän kanssa. Psykiatrin kanssa voi säätää lääkitystä ja juttelemassa tai mt-hoitajan kanssa, voi käydä jossakin vertaistuessa tjms. Lopulta mikään ei hirveästi helpota ja aina käy vain saman syklin uudestaan ja uudestaan. Tuntuu vain että tätä "kirousta" ei enää jaksa tai taistella tuulimyllyjä vastaan. Tekee mieli antaa vain olla ja katsoa mihin se johtaa. Aivan sama.

Minulla kun on takana muutama vuosikymmen tämän taudin kanssa - diagnosoituna vain yhden verran - en osaa sanoa hoitojen toimivuudesta. Ymmärrän kyllä hyvin, kuinka hoito laahaa tarpeiden perässä. Mikäli siis luin viestisi oikein.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että se hoito on ainoa tapa pitää minut realiteeteissa kiinni. Elän niin vittumaisessa tilanteessa pääni kanssa, vaikka kaikki onkin hopeavadilla minua odottamassa. Duuni alkaa heti kun sanon "hep!", mutta sanoin sen jo. TE se saatana pisti kapuloita rattaaseen, joten nyt olenkin taas tässä odottavassa tilassa.

Irtisanoin elämäni parhaan ystävän kanssa solmitun sopimuksen tässä paskassa vaiheessa, sillä neidin näkeminen ja kokeminen teki vain enemmän pahaa minulle. Lisätään tuo vielä tähän, mitä kohta lainaan Morgothin viestistä alla.

Toki, ainakin vielä, tiedostan että näin on tyhmää toimia.

Se meistä tekeekin selviytyjiä. Sen olen oppinut, että tiedostaminen on puoli voittoa viikatemiehestä.

Eikä siitä miehestä enempää, ettei mukahassut ehdi haaskalle.

 

[ms.qvist]

Tänään pitkästä aikaa terapia tapaaminen, edellinen oli muutama kuukausi sitten. Kaiken ohella nostettiin esiin lääkitykseni ja kertasimme sen läpi:

4x 300 mg Absenor illalla nautittuna.
2x 50 mg Lamictal illalla nautittuna.
1x 50 mg Sertralin aamulla nautittuna.
1x 5 mg Olanzapin illalla nautittuna.
1x 15 mg Oxamin tarvittaessa otettuna.
1x 25 mg Truxal tarvittaessa otettuna.

Päädyttiin siihen lopputulemaan, että lääkityksessä on päällekkäisyyttä ja minun kannattaa tavata erikoislääkäri, jonka kanssa keskustella asiasta ja mahdollisesti purkaa hiukan lääkitystä. Tähän suostun mielelläni, koska todellakin tuntuu siltä, että lääkkeitä menee liikaa. Keskimäärin kun niitä kuitenkin menee sen 8 kpl/vrk pl. toisinaan tarvittaen otetut lääkkeet. Jos nyt Lamictalin saisi pois listalta, koska Absenorkin on samaan ongelmaan määrätty. Koen myös Truxalin aika turhaksi lääkkeeksi, koska sitä menee aika vähän.

vlad.

 

[Vuokralainen]

Huomenna alkaisi sitten 3kk:n mittaiseksi suunniteltu työkokeilu.
Ennen tätä päivää ei asia ole juurikaan ollut mielessä eikä ole siis edes jännittänyt. Nyt sitten onkin alkanut jännittämään ja oikein kunnolla ja nyt jo tietää ettei ensi yönä paljoa nukkua tarvi. Tämähän on tietysti suht normaalia uuteen työpaikkaan mentäessä ilman tätä paskatautiakin.
Nyt pitää vaan toivoa, että kaikki menee hyvin, sillä kyllä mä tosissani takaisin työelämään haluaisin.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Huomenna alkaisi sitten 3kk:n mittaiseksi suunniteltu työkokeilu.

Minulla olisi jo työpaikka, mutta ovat sitä mieltä että kokeillaan nyt ensin. Käsittääkseni joudun siis julkiselle sektorille kaivamaan nenää viikoksi. Kokeilun saa keskeyttää ja jatkaa siitä eteen päitsin suoraan työelämään.

Nyt pitää vaan toivoa, että kaikki menee hyvin, sillä kyllä mä tosissani takaisin työelämään haluaisin.

Sitä samaa toivon meille molemmille.

Olkootkin, että ala jolle jouduin palaamaan on se mikä ensisijaisesti minut tähän jamaan saattoi. Onpahan sentään jotain juuri nyt.

 

[Vuokralainen]

Ensimmäinen työkokeiluviikko nyt takana ja tuntuu tosi mukavalta. Tarkoituksella aloitetaan nelipäiväisellä työviikolla ja myöhemmin siirrytään pidempään.
Voihan se olla, että kaikki menee alkuinnostuksen piikkiin, mutta jos aiemmin nukuin aina kuin mahdollista niin tämän viikon ole vetänyt ihan normirytmissä ilman päikkäreitä. Odotukset eivät saisi olla liian korkealla, mutta mukavaa, jos näin jatkuisi.

 

[Päätykiekko]

Kaippa sitä voisi itsekkin tähän ketjuun vähän kirjoitella. Itsellä on ollut parisen vuotta masennusta ja välillä on käyty aika syvällä. Tavallaan se, että ei ole pystynyt itselleen asioita myöntämään vaan on hakannut päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Oikeastaan se vaan on ainakin itselle niin pirun vaikeaa myöntää ja sanoa läheisille, että tilanne on nyt tämä. Viime syksynä ensimmäisen kerran ymmärsin mennä asiasa keskustelemaan, koska silloin tuntui, että jos en tee asialle jotain, niin voi olla, että tästä ei enään selvitä ihan noin vain. Isoimman virheen tein itse siinä, että en mennyt aikaisemmin keskustelemaan asioista, vaan annoin sen pallon kasvaa tarpeettoman suureksi. Sitä ei koskaan voi tietää, että olisiko tilanne eri kuin nyt, mutta siittä asiasta en voi syyttää kuin itseäni. Kaduttaa, että en ymmärtänyt aikaisemmin mennä asioita keskustelemaan.

Syksyllä tuntui, että mentiin yksi askel oikeaan suuntaan, mutta nyt taas tämän vuoden puolella tuntuu, että on menty taas pari askelta taaksepäin. Välillä tunteet ovat pinnassa ja välillä on todella voimaton olo ja tuntuu, että ei vain yksinkertaisesti jaksa mitään. Välillä taas tuntee itsenä perkeleen epäonnistuneeksi ja samalla tuntee myös suunnatonta häpeää omasta tilanteestaan. Ehkä viime syksynä oletin tyhmyyttäni, että tämähän menee nopeasti ohi ja kaikki jatkuu ihan normaalina elämässä eteenpäin. Ei se kuitenkaan aivan niin ole ollut. Jotenkin on vain todella vaikea esimerkiksi puhua läheisille ihmisille näistä omista tuntemuksista ja eikä se ole yhtään helpompaan puhua myöskään ammattilaisille näistä asioista.

Jotenkin sitä vain kerää aina sisälleen asioita ja paineet kasvaa. Sitä haluaisi käydä ihan normaalisti töissä ja olla positiivinen ja katsoa tulevaisuuteen hyvillä mielen. Pikku hiljaa alkaa kuitenkin taas oireet nousemaan pintaan ja sitten sitä taas mennään alamäkeä alaspäin. Eniten kai tässä pelkää sitä, että jossain vaiheessa sitä oikeasti menee siihen pahimpaan vaihtoehtoon ja luovuttaa. Eniten tässä ehkä painaa mieltä sekin, että ei tämä vaikuta yksistään itseensä. Se ehkä itselläni lisää sitä häpeän tunnetta, että tietää vierellä olevan ihmisen, joka varmasti myös asiasta kärsii tavalla tai toisella. Vaikka loistavaa tukea naiseltani olen tähän asti saanut ja ymmärrystä. Sekin on kuitenkin fakta, että kaikkea en voi hänenkään niskaan kaataa. Vaikeaa on taas tällä hetkellä ja nyt on aidosti tehtävä pitemmälle aikavälillä olevia päätöksiä asioiden suhteen, sillä en halua, että kaikki ympärillä menee päin helvettiä ja murenee. Sitä olisi erittäin vaikea antaa itselle anteeksi.

Vähän tuli sekavaa tekstiä, mutta vähän auttaa tämäkin, kun saa edes vähän purkaa omia tuntemuksiaan. Kiitos ja anteeksi.

 

[ms.qvist]

Vähän tuli sekavaa tekstiä, mutta vähän auttaa tämäkin, kun saa edes vähän purkaa omia tuntemuksiaan. Kiitos ja anteeksi.

Suotta anteeksi pyytelemään ryhdyt, hienoa, että kerroit omista tuntemuksistasi - olipa teksi sitten ulkoasultaan millaista tahansa. Kun mielessä risteilee ajatuksia jos jonninlaisia ja masennus jäytää mieltä todella voimakkaasti ja halu kadota ja kenties kuolla on suuri, tärkeintä minusta on se, että uskaltaa purkaa omia tuntojaan, sillä ei ole väliä kuinka luettavaa teksti on. Se purkaminen ja ajatustulvan kertominen on jo suuri asia ja voi helpottaa oloa todella paljon - edes väliaikaisesti, ja se voi olla alku sille, että uskaltaa tai jaksaa taas astua uuden askeleen eteenpäin ja lähtee aktiivisesti hakemaan apua jotta välttäisi vajoamisen todelliseen hetteiseen suohon.

Samoissa ongelmissa vuosia painineena en oikein uskalla toivottaa muuta kuin kärsivällisyyttä ja jaksamista, etene rauhallisin ja pienin askelin niin kaikki kenties kääntyy paremmaksi ja elämä näyttäytyy mahdollisesti paremmassa valossa vielä jokin päivä tulevaisuudessa. Aikaa tähän voi mennä - paljonkin, mutta parempi sekin kuin ettei mitään toipumista tapahtuisi, ettei laisinkaan olisi toivoa paremmasta.

vlad.