Taudinkuvana depressio

[Päätykiekko]

Tänään taas olisi lääkäriin meno. Jotenkin tästä elämäsä olisi saatava taas kiinni ja se ote itselleni. Tällä hetkellä tuntuu, että on pirun paljon vaikeampaa, mitä oli viikko tai kaksi sitten. Miten pystyy kohtamaan asiat, jotka tuottavat kokoajan itselle pahempaa ja pahempaa tuskaa. Miten uskallat puhua asioita, jotka satuttavat joka päivä sinua. On helppo väistellä totuutta ja yrittää piilottaa oma tuska. Sitä vain voi tehdä tiettyyn pisteeseen asti. Töihinkin pitäisi mennä. Tällä hetkellä ajatus hirvittää ja pelottaa. Onko minulla voimia siihen? Pystynkö kohtaamana päivittäin ihmiset, joiden kanssa pitää olla tekemisissä. Entä työkaverit? Entä pystynkö tekemään työni tai pystynkö keskittymään siihen? Eniten pelottaa, että romahdan töissä. En minä sitä halua kokea. Tällä hetkellä häpeän tunne on todella voimakas. Myös tuntuu, että voimat on erittäin vähissä. Myönnän, että olen pettynyt itseeni. En minä ole saanut mitään hyvää viime aikoina aikaan. Päinvastoin tuntuu, että asia kuin asia menee aivan päin helvettiä tällä hetkellä. Tilanne on aika kaaosmainen. Ulospäin on helppo näytellä, mutta sisällä on täys kaaos meneillään tällä hetkellä. Tällä hetkellä tuntuu, että missään ei ole vastauksia, vaan jokaisen oven takana uusi kysymys tai uusi asia, mikä vetää mielen entistä alemmas. En halua olla luovuttaja, enkä halua olla häpeäksi kenellekkään läheiselleni. Tunnen itseni tällä hetkellä heikoksi ja samalla myös epäonnistujaksi.

Olenhan minä epäonnistunutkin. En minä ole sellainen ihminen, mitä haluaisin olla. En ole tasapainossa tällä hetkellä. En pysty tukemaan läheisiä ihmisiä tai keskittymään oikeastaan mihinkään. Monesti olen kuullut sanottavan, että elämän onnellisuus koostuu monista pienistä asioista. Se varmaan pitää paikkaansa. Tällä hetkellä tuntuu, että ne onnellisuus asiat on omasta elämästä todella kaukana. Varmasti ne on jossain, mutta tällä hetkellä niiden asioiden tilalla on epävarmuutta, tuskaa ja häpeää. Kaikki samalla kertaa.

 

[Derby]

Soittelin tuossa lekurille ja kerroin että Sepram on alkanut menettää tehoaan, päätettiin sitten että tuplataan päiväannos 20 mg:sta neljäänkymppiin. Ketipinorin toimimattomuutta valittelin ja lääkäri oli sitä mieltä että hoito lopetetaan kokonaan ja katsotaan uutta unilääkitystä kun aika on 14. päivä. Lääkäri ei tunnu ymmärtävän sitä että sepram on toiminut masennukseen mutta ei pelkotiloihin. Elämänilo on palannut, en vain usko pystyväni mihinkään työhön joka vaatisi säännölliset unirytmit. Alkoholia en ole käyttänyt kahteen viikkoon, ei vain uskalla koska krapulassa ahdistusolot ovat todella eeppiset. Lisäksi olen käynyt lenkillä nyt pari viikkoa joka päivä mutta ei ole auttanut ahdistukseen. Katsotaan jos tästä nyt jotain vielä tulis, en jaksa liikaa toivoa.

 

[Morgoth]

Entäpä työterveyshuolto... Sinne meneminen on sama kuin lopputilin otto, tämä on fakta.

Mitä pienempi työpaikka, niin sitä todennäköisemmin noin. Isommassa työpaikassa hukkuu massaan ja eihän lääkärillä käynnin syy työnantajalle tule tietoon kuin sairasloman yhteydessä. Itse olen ollut aina isossa yrityksessä töissä ja käynyt työterveyslääkärin lähetteillä psykiatrilla. Onneksi työterveyslääkäri ei ole edes yrittänyt hoitaa itse vaan kirjoittanut lähetteen aina. Sairaslomaa ei ole ollut kuin kaksi kolmen viikon jaksoa jolloin omaa esimiestä ei sairasloman syy sen kummallisemmin kiinnostanut vaan sairaslomatodistus meni suoraan HRlle. Voisiko pyytämällä lääkäri kirjoittaa tavallisen masennuksen kaksisuuntaisen masennuksen tilalle sairaslomatodistukseen? Tilanne on varmaankin täysin eri, jos sairaslomia on usein ja ovat pitkiä jolloin työnantaja kiinnostuu. Siinä mielessä olen onnekas, että olen ainakin toistaiseksi ollut työkykyinen.

Vaihdoin työpaikkaa ja työterveyshuollon lääkäriasema vaihtui samalla ja myös hoitava psykiatri. Kävin kolme kertaa lähetteellä taas psykiatrilla ja aloitettiin puhtaalta pöydältä taas, koska potilaskertomusta ei heillä ollut tietysti käytettävissä. Rasittavaa enkä oikein jostain syystä tullut ko. psykiatrin kanssa toimeen. Nyt sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle, koska en loppuelämääni voi kuulemma käydä työterveyshuollossa. Ehkä niin, mutta en jaksaisi että taas diagnosoidaan alusta alkaen. Kolmen viikon päästä pitäisi tavata siellä apulaisylilääkäri sekä sairaanhoitaja. Katsotaan. Toisaalta nykyinen työterveyslääkäri suhtautui vakavasti ja kehotti heti tulemaan hakemaan sairaslomaa mikäli olo on sietämätön. Nyt tosin hän ei enää näe mistään mitä polilla tapahtuu.

Tällä hetkellä olo on kauhea, vaikka ulospäin ehkä näytänkin olevan ihan normaali, mutta sisältä olen täysin rikki. Mieli tekisi lopettaa tämä kaikki ja kuolema kummittelee taas mielessä ja vetää puoleensa koko ajan enemmän. Tämän hetken lääkitystä lamictal+ketipinor yhdistelmää en ihan ymmärrä, vaikka jälkimmäinen on unettomuuteen, mutta senhän pitäisi toisaalta toimia kaikkiin kaksisuuntaisen vaiheisiin? Lamictal on hieman kallis, koska raha-asiat on sössitty aikoja sitten. Valitettavasti kelakorttiin 112 koodia en taida saada, koska en ole ollut psykoottinen. Katsotaan jospa tuo lääkesetti menisi vähän uusiksi kolmen viikon päästä.

 

[Tinke-80]

Mites te jotka olette joutuneet jäämään pois työelämästä sairauden takia, ni miten olette saaneet elämäänne sisältöä? Veikkaisin että itsellä on tämä kohta vastassa ellei ihmeitä käy. Jos et halua vastata ketjuun ni laita vaikka yv:tä. Itse olen miettinyt tukihenkilöksi ryhtymistä mutta sekin ikävä kyllä vaatisi tasaisempaa vointia mitä minulla on. Erään kehitysvammaisen kanssa kävin tällä kaudella jääkiekko-otteluissa eli jotain perustaa minulla olisi tukihenkilön hommiin.

-Tinke-80

 

[Aatos]

Mites te jotka olette joutuneet jäämään pois työelämästä sairauden takia, ni miten olette saaneet elämäänne sisältöä? Veikkaisin että itsellä on tämä kohta vastassa ellei ihmeitä käy. Jos et halua vastata ketjuun ni laita vaikka yv:tä. Itse olen miettinyt tukihenkilöksi ryhtymistä mutta sekin ikävä kyllä vaatisi tasaisempaa vointia mitä minulla on. Erään kehitysvammaisen kanssa kävin tällä kaudella jääkiekko-otteluissa eli jotain perustaa minulla olisi tukihenkilön hommiin.
-Tinke-80

Olin poissa n. vuoden ja alussa mietin samaa. Oleminen tuntui turhalta alkuun.

Tähän auttoi päiväohjelman luominen. Kävelyä, lukemista ja aktiivista sosiaalista toimintaa ystävien kanssa. Lopulta hurahdin avantouintiin.

Mutta jokaiselle arkipäivälle ohjelmoin jotakin.

Ja toimin myös tukihenkilönä eräälle jalkansa menettäneelle.

Auttaa omaan vointiin kunhan puuhaa jotakin joka tuntuu mielekkäälle.

 

[Worrell]

Mites te jotka olette joutuneet jäämään pois työelämästä sairauden takia, ni miten olette saaneet elämäänne sisältöä?

Eipä tuota sisältöä kovin hirveästi ole elämään tullut hankittua, kun välillä ei vain yksinkertaisesti jaksa yhtään mitään. Silloin kun minulla on vähän parempi päivä, niin koitan vain nauttia niistä asioista, joista edes jonkin verran innostun/pidän. Lisäksi kavereihin on tullut tukeuduttua enemmän ja yritän koittaa jaksaa viettää heidän kanssaan enemmän aikaa, mikäli se vain on mahdollista. Lisäksi käyn yhdessä ryhmäterapiassa kerran viikossa, niin kuin olen täällä aiemminkin kertonut. Lasketaanko se sisällöksi? No, ainakin siellä tapaa muita ihmisiä ja saa ns. vertaistukea.

Tuo on sinänsä paha kysymys. En oikeastaan osaa muuta neuvoa antaa kuin, että tee niitä asioita, joista saat jonkinlaista nautintoa. Olettaen siis, että se on mahdollista ja voimat riittää. Lisäksi ainakin täällä keski-suomessa on joitakin yhdistyksiä, joiden kautta pystyy käymään joissakin harrastuksissa. Ilmaiseksi totta kai.

 

[Tinke-80]

Kaverit, harrastukset, kirjasto.. siinä olisi joitain keinoja millä aion yrittää saada aikaa kulumaan. Tällä hetkellä istun tietokonetuolin edessä aivan liian paljon.

-Tinke-80

 

[Palstalegenda]

Kaverit, harrastukset, kirjasto.. siinä olisi joitain keinoja millä aion yrittää saada aikaa kulumaan. Tällä hetkellä istun tietokonetuolin edessä aivan liian paljon.

Aika moni voisi huomattavasti paremmin jos päättäisi, ettei ole internetissä vaikkapa kahta tuntia kauempaa per vuorokausi. Unikin tullee paremmin, kun illalla ei vahtaa ruutua vaan kirjaa. Ainakin minulla on noin.

Sitten kun harrastaa runsain määrin liikuntaa, niin kehon omat päätä parantavat hormonit alkavat hyventää mieltä. Siihen toki menee tovinen mutta toimii varmemmin kuin junan vessa.

Tupakassahan on kaikkea paskaa, se tukkii hyvennyshormonien kulkuväylät.

Tätä kaikkea ei kannata pilata syömällä paskaa vaan syömällä terveellisesti.

Jortsu huutaisi: Ei se tuon vaikeempaa ole.

 

[Tinke-80]

Omasta mt-tutuistani ja "mt-kavereistani" suurin osa joko
a) juovat tylsyyteen,
b) ovat hurahtaneet jeesukseen tai
c) istuvat koneella päivät pitkät

Onneksi näiden vastapainoksi on olemassa esim klubitalot ja muut mt-yhdistysten toiminta. Näiden yhdistysten toiminta on siitä hienoa että vertaistukea tulee melkein huomaamatta ja automaattisesti. Vertaistukiryhmistä on jotain kokemusta... aina huikeasta siihen ei-helevetti-mitä-paskaa tasoon. Onneksi itselläni on hemmetin hieno kaveriverkosto jonka avulla voin luovia eteenpäin. Kaikilla mt-kuntoutujilla ei tälläistä ole. Ikävä kyllä.

-Tinke-80

 

[ms.qvist]

Mites te jotka olette joutuneet jäämään pois työelämästä sairauden takia, ni miten olette saaneet elämäänne sisältöä?

Olin kaikkiaan useita vuosia poissa työelämästä käytännössä yhtäjaksoisesti (välillä pari kuukautta töissä ja sitten takaisin sairauslomalle/kuntoutustuelle). Tänä aikana ehdin olla kolme jaksoa päiväosastolla, kaksi niistä oli pidempiä likipitäen kuuden kuukauden mittaisia jaksoja, jolloin jokainen arkipäivä muutamia lomia lukuunottamatta menin päiväosastolle klo. 8:00-9:00 ja pääsin pois sieltä iltapäivällä klo. 14:00 tai 15:00. Päiväosastoilla oli niin yhteistä ohjelmaa kuin myös vapaa-aikaa, jolloin sai keskustella ja pelailla vapaasti muiden potilaiden kanssa. Kolmas jaksoista oli sitten lyhyempi ja sen lopetin oma-aloitteisesti koska koin ettei siitä ollut minulle mitään hyötyä.

Olen myös ollut vuoden verran kuntouttavassa työtoiminnassa LAPtuote-säätiöllä, jolloin työpäivät alkoivat pääsääntöisesti klo. 8:00 ja ne olivat alkuun neljän tunnin mittaisia ja myöhemmin niinden pituus kasvoi kuuteen tuntiin saakka. LAPtuote-säätiöllä työskentelin vuoden verran entisöintipajassa ja käytännöässä opin huonekaluentisöinnin persuteista alkaen. Pidin tätäkin jaksoa hyvin opettavaisena ja kannustavana vaikka se paikoin tuntuikin raskaalta. Lisäksi tähän jaksoon kuului aina viikottain yksi päivä, jolloin me kuntoutusryhmään kuuluneet suoritimme muuta kuntouttavaa toimintaa tai kävimme retkellä, pelaamassa pelejä tms. Tällöin meillä oli ohjaajina sosionomi sekä psykologi ja fysioterapeutti. Koin nämä päivät hyvin mielekkäinä ja voimia antavina.

Tämän lisäksi olen myös ollut erään mt-kuntoutujan tukihenkilönä jonkin aikaa, sekä toiminut vajaan vuoden verran eräässä mt-yhdistyksessä tukihenkilönä ja moderaattorina sen keskustelupalstalla. Tämän tehtävän sitten jätin oma-alotteisesti, koska en voinut allekirjoittaa kaikkia palstan toimintamalleja.

Reilut 2½-vuotta sitten päätin sitten aloittaa opinnot ja ne toivat sitten osaltaan ohjelmaa päiviini. Toisinaan oli rankkaakin mutta aaikuisopiskelijana opinnot olivat helpompia, koska oli etäviikkoja, jolloin sain rytmittää opiskelun omanlaisekseni. Nyt sitten olen palannut takaisin työelämään ja toivottavasti saan olla työelämässä hyvävointisena tulevien vuosien ajan. Tärkeää on kuitenkin se, että työn vastapainona on jotain konkreettista, jotain muutakin kuin pelkää netissä surffaamista. Toisinaan huomaan hautautuvani liian helposti nettiin ja aikaa kuluu liiankin monta tuntua per päivä Jatkoajassa ja muualla. Pitäisi oppia olemaan entistä aktiivisempi ja harrastamaan enemmän.

vlad.

 

[scholl]

Sitten kun harrastaa runsain määrin liikuntaa, niin kehon omat päätä parantavat hormonit alkavat hyventää mieltä. Siihen toki menee tovinen mutta toimii varmemmin kuin junan vessa.

En usko, että se on pelkästään tuosta kiinni, vaan siitä, että kun ihminen harrastaa liikuntaa niin hänen kuntonsa kasvaa ja kun hän huomaa, että pystyy tekemään lenkin vaivattomammin kuin ennen tai lyhyemmässä ajassa tai alhaisemmalla sykkeellä tai jos hän millä tahansa vastaavalla mittarilla huomaa edistymistä tapahtuneen niin hän on tyytyväinen itseensä. Toisin sanoen hän saavuttaa sellaisia "small wins". Netissä notkuminen tai viinan juonti harvoin johtaa mihinkään vastaavaan fiiliksiin, vaan henkilö saattaa kokea, ettei hän saa mitään aikaan, joka masentaa.

 

[Palstalegenda]

En usko, että se on pelkästään tuosta kiinni

En minäkään usko ja samaa mieltä olen. Pidin tuota itsestään selvyytenä, että käy noin niin kuin kirjoitit, vaikka eihän se ehkä itsestäänselvyys ole, varsinkin jos ns. "ui syvällä".

Ei sitä tosin meinaa aina saada nukutuksi riittävästi jos lukee illalla kirjaa. Eilen kun lainasin kirjan "Matti Hagman - Stadin kingi", niin eihän sitä meinannut malttaa nukkua, kun olisi saman tien huvittanut lukea kirja loppuun, joten kannattaa lainata tylsempiä kirjoja, esimerkiksi joku ... -> (lisää tähän jotakin hauskaa ihan ite)

 

[Morgoth]

Netissä notkuminen tai viinan juonti harvoin johtaa mihinkään vastaavaan fiiliksiin, vaan henkilö saattaa kokea, ettei hän saa mitään aikaan, joka masentaa.

Muutama päivähän sitten oli juttu lehdessä nettiriippuvuudesta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta masennuksesta. Poikeaako se sitten esim. peliriippuvuudesta oleellisesti? No, ilman pelejä on mahdollista olla, mutta ilman nettiä nykyään käytännössä ei. Kyllähän netin käyttö voi helposti "lähteä lapasesta" ja lopulta elämässä ei ole kuin netti ja kaveritkin vain virtuaalisia jne.

Ehkä olen hieman vanhanaikainen, mutta välillä tulee ihmeteltyä tätä "facebook yms. menoa" ja onko siinä mitään järkeä., Jos facebookit sun muut otettaisiin pois niin eiköhän siinä todella moni kärsisi "vieroitusoireista" ja kenties masennuksestakin...

 

[Metukka]

En usko, että se on pelkästään tuosta kiinni, vaan siitä, että kun ihminen harrastaa liikuntaa niin hänen kuntonsa kasvaa ja kun hän huomaa, että pystyy tekemään lenkin vaivattomammin kuin ennen tai lyhyemmässä ajassa tai alhaisemmalla sykkeellä tai jos hän millä tahansa vastaavalla mittarilla huomaa edistymistä tapahtuneen niin hän on tyytyväinen itseensä.

Kyllähän se on niin, että kaikenlainen liikunta, etenkin pitkäkestoinen, lisää endorfiinin tuotantoa joka tuo sitä hyvänolontunnetta. Tästähän on tehty suht tuore tutkimuskin Saksassa.
Itse kun uin tuon viime vuoden jälkimmäisen puoliskon syvissä vesissä, niin pidin huolta siitä että raahauduin väkisin salille tai lenkille - välillä sai sen tehdä hammasta purren ja itkien, mutta kyllä se vaan auttoi siihen olotilaan. Pahinta on jäädä masentuneena tai ahdistuneena kotiin makaamaan, vaikka tiedän kyllä ettei se liikkeellelähtö ole aina helppoa.

 

[Worrell]

Tuossa puolenpäivän jälkeen, kun tulin terapiasta pois, niin sattui todella "mukava" yllätys. Törmäsin kaupungilla yhteen vanhaan luokkakaveriin (tai sitten se oli sen todellinen kaksoisolento, kun ei sanonut mitään). Sekös sitten veti mielen ihan helvetin vittumaiseksi ja masentuneeksi. Tuli totaalisen voimaton olo, kun silmissä vilisi ne kaikki tapahtumat vuosien takaa. Tiedänpähän ainakin mistä psykoterapeutilleni ensi viikolla puhun... Ei ole eka kerta, kun vastaavaa tapahtuu, joten tuttu tunne. Onneksi näitä kuitenkin sattuu todella, todella harvoin.

Olisin voinut kirjoittaa tämän myös vitutusketjuun, mutta eiköhän tämä kuulu enemmänkin tänne.

 

[Worrell]

Nostetaas ketjua ylös ja päivitellään taas tänne omaa tilannetta, kun jonkinlaista edistystäkin on pikku hiljaa tapahtunut.

Tänään oli sitten lääkärille aika. Samalla annostuksella jatketaan (25mg*5, ketipinor). Sinänsä ihan fiksu päätös, vaikka periaatteessa tuota olisi voinutkin ehkä nostaa vielä. Psykoterapian kannalta ei ole kovin fiksua nostaa tuota annostusta liian suureksi. Siis siinä mielessä, että jos hymyilee jokaiselle vastaantulijalle niin... Pikku hiljaa alkanut toimimaan sillä tavalla, että jopa itse hieman huomaan vaikutukset. Ei enää heittele mielialat niin pahasti kuin ennen. Se kai se tuon lääkkeen tarkotus onkin. Masennusta on edelleen, mutta ei nämä päivät enää niin vaikeita ole, kun pikku hiljaa alan oppimaan, että ei voi liikaa henkisesti itseään rasittaa, muuten siitä ei seuraa hyvää. Lääkkeet ja psykoterapia onneksi auttavat tämän suhteen.

Psykoterapia on nyt alkanut käynnistymään ihan kunnolla. Alussa käytiin lähinnä tavoitteita ja sopimusasioita läpi, niin ne pari kertaa meni sitten lähinnä siinä. Jollain tavalla tuntuu hölmöltä käydä koko elämä läpi, mutta kyllä sen on tuolla psykoterapiassa huomannut, että ei helvetti, pakkko tietyt asiat on käydä läpi. Sen verran rankkoja asioita tuolta takaa löytyy, että ei niitä voi ikuisesti pakoon juosta. Välillä helpottaa, välillä on tosi raskasta ja puuduttavaa. Mutta näin se vaan tuppaa menemään kaikilla psykoterapiassa, kai.

Vajaan kahden kuukauden päästä on sitten työhön tutustumista eräässä paikallisessa yrityksessä. Ihan mielenkiintoista tulee varmasti olemaan. Tämäkin on onneksi sellaista kevyttä, että ei tarvitse liikaa stressiä itselleen tuosta ottaa.

Että silleen. Pikku hiljaa eteenpäin. Step by step, niin kuin Tami sanoisi. Kiitos ja anteeksi.

 

[Aatos]

N

Psykoterapia on nyt alkanut käynnistymään ihan kunnolla. Alussa käytiin lähinnä tavoitteita ja sopimusasioita läpi, niin ne pari kertaa meni sitten lähinnä siinä. Jollain tavalla tuntuu hölmöltä käydä koko elämä läpi, mutta kyllä sen on tuolla psykoterapiassa huomannut, että ei helvetti, pakkko tietyt asiat on käydä läpi. Sen verran rankkoja asioita tuolta takaa löytyy, että ei niitä voi ikuisesti pakoon juosta. Välillä helpottaa, välillä on tosi raskasta ja puuduttavaa. Mutta näin se vaan tuppaa menemään kaikilla psykoterapiassa, kai.

Noin se menee. P.Terapia on prosessi jossa tunteet usein heittelevät laidasta laitaan. Kipua ei kai voi välttää..

Asiat usein vahvistuvat niitä kieltäessä. Ne vaimenee kunhan saa ne käsiteltyä.

Tästä löytyy hyvää kirjallisuutta. Mm. Joustava mieli -niminen kirja.

Linkistä löytyy lisää: Joustava Mieli

 

[Tinke-80]

Että silleen. Pikku hiljaa eteenpäin. Step by step, niin kuin Tami sanoisi. Kiitos ja anteeksi.

Tsemppiä sinulle Worrell! Itselläni on tällä hetkellä todella hyvä vaihe menossa joten tiedän että syvimmästäkin kuopasta voi itsensä nostaa ylös. Toki lääkkeiden, mt-hoitajan ja vertaustuen avulla sieltä kuopasta noustaan ylös. Huomenna olisi työharjoittelupaikalla pieni palaveri jossa tod näk kätellään ja hyvästellään harjoittelupaikan työpaikan vastuuhenkilö.

-Tinke

 

[Vuokralainen]

Nyt menee suhteellisen hyvin. Työkokeilussa olen ollut nyt kaksi kuukautta ja työnantajalta tuli viestiä, että ovat olleet tyytyväisiä ja haluaisivat keskustella mahdollisesta jatkosta kanssani. Huomenna siitä sitten keskustellaan ja erittäin mielelläni jatkaisin kyseisessä työssä.
Kyllä tätä säännöllistä rytmiä olen elämääni kaivannut ja näköjään sitä tarvitsen, muuten menee laiskotteluksi.
Saas nähdä.

 

[Trenchtown]

Onkohan tämä nyt sitten taas kevätmasennusta, vai mikähän on meininki, en tiedä, mutta vaikeahkoa on. Heti vuoden alussa alkoi kuntoutus, josta sitten ATK-ajokortteja suorittamalla, linnunpönttöjä nikkaroimalla ja valtion piikkiin hyvin syöden pikku hiljaa siirryttiin tälle työkokeilujaksolle. Kaikki tuntui olevan hyvin, oli pitkästä aikaa motivaatiota elämiseen, ehkäpä vähän valoa näkyi tulevaisuudessakin.

Sitten yht'äkkiä kaikki muuttui, en osaa edes tarkalleen sanoa, että missä vaiheessa. Tai osaan, siinä vaiheessa, kun perussairauden tuomat rajoitteet iskivät päin taulua. Ei musta vaan enää ole täysiin työpäiviin, ei ainakaan tällä alalla. Asiakaspalvelu kiinnostaa siinä määrin, että vaikka pitäisi jaksaa hymyillä, niin huomaan vältteleväni asiakaskontaktia viimeiseen saakka ja yritän pysytellä hommissa varaston puolella. Vähintään kerran päivässä tulee jonkinlaisia mielihaluja aiheuttaa fyysistä kärsimystä typerälle asiakkaalle. Aluksi kuvittelin, että tuo nyt kuuluu työn varjopuoliin, mutta impulssikontrollin puute on välillä sitä luokkaa, että hirvittää. Himassa sitten hiljaa mietin, että mitä jos jollakin kerralla en saa pidettyä hermojani kurissa ja oikeasti käyn jonkun päälle. Pelkkä teoreettinen mahdollisuus pelottaa ihan helvetisti.

Olen pähkäillyt yksikseni sen niin, että kun en millään kai vieläkään suostu myöntämään itselleni, että tämä ms-tauti sen kummemmin elämääni vaikuttaa, niin sitten kun huomaan sen kuitenkin vaikuttavan, projisoin itseinhoni kanssaihmisiin. Mä olen vajaavainen ihminen, rikkinäinen yksilö, toisen tai kolmannen luokan kansalainen. Ai masennusta? No sitähän tämä saatanan sairaus aiheuttaa, vaikka eväät siihen ilman sairauttakin ovat vähintään riittävät.

Toisaalta mulla on varmaan kymmenenä viime keväänä iskenyt jokin masennuksen tapainen, siis jo kauan ennen ms-taudin puhkeamista, joten jos tämä on taas vaan sitä, niin pitäisi jaksaa purra hammasta vaan, päivä paistanee taas joskus risukasaankin. Mutta milläs vitulla jaksat odotella sitä päivänpaistetta, kun kaikki on niin vaikeaa, liike on kuin täillä tervassa ja mikään ei kiinnosta. Olen jopa alkanut vieraantumaan ystävistäni, senkin tajusin vasta eilen. En halua heitä loputtomiin rasittaa omalla painolastillani, varsinkin, kun useammasta suunnasta on luettavissa rivien välistä viestiä, että pitävät mua vain saamattomana luuserina, omalla tavallaan harmittomana, joskin vähän raskaana tapauksena. Ehkä he eivät ymmärrä, että vaikka jaksan hymyillä, painaa ms-tauti mua silti päivittäin n. keskikokoisen lentotukialuksen kokoisella painolastilla. Tai sitten en ymmärrä sitä itse, en tiedä.

Noh, saas kattoo nytten. On sellainen olo, että maanantaina pitää soittaa kuntoutuksen ohjaajalle, että nyt pelit seis ja vähän helvetin äkkiä. Toisaalta se tuntuu luovuttamiselta ja laiskuudelta - kaksi asiaa, joita vihaan ehkä eniten maailmassa. Sitten kun tuntuu, että koko lähipiiri noista mua syyttää muutenkin, on paine hampaat irvessä yrittämiseen vielä kovempi. Tuntuu, että tarjolla on vain lyhyitä korsia. Pystyn feikkaamaan olotilani kaikille läheisilleni, avovaimollekin sain avauduttua vasta tällä viikolla. En haluaisi feikata mitään kenellekään, mutta ehkä se on joku suojamekanismi, jonka taakse tässä tilanteessa oleva ihminen menee piiloon. En halua näyttää luovuttajalta tai laiskalta, vaikka ehkä mulla olisi siihen oikeuskin. Mutta jos ajattelen, että mulla on siihen oikeus, olen antanut ms-taudille erävoiton ja samalla myönnän, että se vaikuttaa ja tulee aina vaikuttamaan elämääni.

Fiilis tällä hetkellä on se, että en mä mitään ole masentunut, kunhan saisi vaan painettua hetkeksi pausea ja hävittyä tavallisten ihmisten kartalta kokonaan, "voimia keräämään". Dingdingding, masennuskello soi, olenko syrjäytymässä, vai tarvitsenko muka oikeasti jonkinlaisen aikalisän elämääni ja toisaalta, mikä vitun oikeus mulla muka olisi sellaista aikalisää ottaa, kun ei kenelläkään muullakaan ole. Jokainen ajatus johtaa kahteen uuteen ajatukseen ja jokainen hatarakin johtopäätös kolmen erilaisen johtopäätöksen skenaarioihin. Yöunet ovat (lääkkeillä tai ilman) katkonaisia ja vähäisiä, saman tien kun silmät edes hetkeksi aukeavat, alkaa päähän tulvia ajatuksia jotka eivät luonteeltaan ole niitä helpoimpia tai keveimpiä.

 

[Imagined]

Oletteko koskaan kokeilleet meditointia? Minun tapauksessani olen huomannut sen olleen paras mahdollinen apu lääkkeiden sijasta. Luonnollisesti lähes jokainen länsimaalainen kokee meditaation jonkin asteisena hölynpölynä sekä välineenä erilaisiin "tiloihin" pääsemiseksi. Toki jotkut voivat meditoida ihan mitä tarkoitusta varten haluavat, mutta sen syvin olemus on sisäisen "hälinän" hiljentäminen hetkeksi. eroaa normaalista mielikuva harjoituksistakin juuri siinä mielessä, että tässä ei yritetä luoda yhtään minkäänlaista mielikuvaa vaan syvennytään siihen mitä on todellisuudessa juuri nyt.

Yllä oleva nimim. Trenchtownin tekstistä löytyi muutama kohta pitkittyneen kärsimyksen aiheuttamista ongelmista, joita mielestäni hiljentymisellä voisi helpottaa.

Fiilis tällä hetkellä on se, että en mä mitään ole masentunut, kunhan saisi vaan painettua hetkeksi pausea ja hävittyä tavallisten ihmisten kartalta kokonaan, "voimia keräämään".

Koko meditaation/hiljentymisen ydin on siinä, että se on ikään kuin "pausea" painaisi. Vaikka viideksi minuutiksi luopuu kaikesta mikä liittyy omaan elämään synnyttäen ajatuksia. Ymmärrä, että nyt tämän viisi minuuttisen aikana ei tarvitse ajatella yhtään mitään vaan keskity pelkästään kaikkiin tuntemuksiin ja asitihavaintoihin mitä juuri nyt tapahtuu. Älä ajattele niitä, vain tiedosta. Lepää siinä ajattelemattomuuden tilassa.

Jokainen ajatus johtaa kahteen uuteen ajatukseen ja jokainen hatarakin johtopäätös kolmen erilaisen johtopäätöksen skenaarioihin. Yöunet ovat (lääkkeillä tai ilman) katkonaisia ja vähäisiä, saman tien kun silmät edes hetkeksi aukeavat, alkaa päähän tulvia ajatuksia jotka eivät luonteeltaan ole niitä helpoimpia tai keveimpiä.

Tässäkin kohta juuri siitä, miten ihminen kärsii jatkuvasta pakonomaisesta ajattelusta masentuneena. Itse asiassa se ajatteluhan johti masennukseen. Ajatuksethan vain tulevat meille päähän "nähtäviksi" halusimme me niitä tai emme ja meditoidessani pyrin huomaamaan kaikki asitihavainnot luonnollisesti liittämättä mitään tarinaa niihin. Myös ajatukset, mitä saattaa ilmetä hiljentymisen aikanakin.. Ajatus on tuossa, Minä tässä.. sen ei tarvitse kertoa minusta yhtään mitään tämän viiden minuutin aikana.

No mitä sitten kun viisi minuuttia on mennyt ja kaikki ongelmat odottavat taas nurkan takana? Pitkässä juoksussa, kun tästä tehdään päivittäinen (tai niin usein, kuin itselle sopii) harjoitus alkaa viideksi minuutiksi rentoutuminen olla paljon helpompaa ja jopa mukavaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että pystyt pikkuhiljaa rentoutumaan myös ihan normaaleissa arkiaskareissa.

Tämän rentoutuminen ja ajatusten jatkuvan tulvan helpottamisen terveysvaikutuksia ei varmaan kukaan nykypäivänä kiistä. Monilla perusterveilläkin tietämilläni henkilöillä kausittaiset flunssatkin ovat jääneet kokonaan pois. Itse pari vuotta rentoutuneena voin sanoa, etten muista millon viimeksi olisin ollut kuumeessa. Ja tietysti heti ensimmäisen vuoden aikana katosi kaikki masennuksen aiheuttamat fyysiset oireet kuten esim. suolistohiiva, ihon liika rasvoittuminen, jatkuva nuha jne.

Minä pidin täysin hölynpölynä tätä pitkään enne kuin kokeilin. Ja miksipä en olisi pitänyt sillä olen länsimaalainen ja täällä ihmisen hyvinvointi perustuu vain rahaan ja kipailuun. Ei meitä kehoteta, kuin leikkauksiin ja lääkeralleihin. Idässä ihmisen henkisestä hyvinvoinnista on pidetty ainakin muinoin hyvää huolta ja vaikka kaikki maailman kirjat ovat auki myös länsimaiselle lääketieteelle, niin painoarvo on silti kemiallisilla valmisteilla. miksiköhän?
Olkaa avoimia.. ihminen on ihan samanlainen psykofyysinen olento aivan sama palvotko Budhaa vai Rahaa.

 

[Birchman]

Koko meditaation/hiljentymisen ydin on siinä, että se on ikään kuin "pausea" painaisi. Vaikka viideksi minuutiksi luopuu kaikesta mikä liittyy omaan elämään synnyttäen ajatuksia. Ymmärrä, että nyt tämän viisi minuuttisen aikana ei tarvitse ajatella yhtään mitään vaan keskity pelkästään kaikkiin tuntemuksiin ja asitihavaintoihin mitä juuri nyt tapahtuu. Älä ajattele niitä, vain tiedosta. Lepää siinä ajattelemattomuuden tilassa.



Tässäkin kohta juuri siitä, miten ihminen kärsii jatkuvasta pakonomaisesta ajattelusta masentuneena. Itse asiassa se ajatteluhan johti masennukseen. Ajatuksethan vain tulevat meille päähän "nähtäviksi" halusimme me niitä tai emme ja meditoidessani pyrin huomaamaan kaikki asitihavainnot luonnollisesti liittämättä mitään tarinaa niihin. Myös ajatukset, mitä saattaa ilmetä hiljentymisen aikanakin.. Ajatus on tuossa, Minä tässä.. sen ei tarvitse kertoa minusta yhtään mitään tämän viiden minuutin aikana.

Tässä oli niin paljon asiaa, ettei uskokaan. Olen aivan samaa harrastanut ja olo on parantunut aivan tajuttomasti. Olen varmasti jollain tasolla ollut masentunut, vaikka suoriutuminen sosiaalisesti, töissä ja koulussa ei olekaan merkittävästä heikentynyt.

Kun tosiaan pääsee meditaation maailmaan (meikä kyllä kutsuu tätä läsnäoloksi, mutta anyway), alkaa huomaamaan ajatusten olevan vain ajatuksia. Itse ne sinne ajattelet, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Masentunut ihminen saattaa menettää myös tunnon itseensä. Anturat ovat koko ajan herkkänä muiden ihmisten tuntemuksille ja samalla oma keho ja tunteet saattavat unohtua. Läsnäolon harjoittaminen auttaa huomaamaan paremmin millaisia tuntemuksia sinun kehossasi menee.

Tässäpä pieni harjoitus ihan arkipäiväiseen elämään. Kun huomaat jonkun fiiliksen (mitä tuokin ajattelee minusta, epäonnistun varmasti etc...) keskitä kaikki fokus omaan kehoosi. Katso miltä sinun kehossasi tuntuu, jonka jälkeen voi vain todeta "Minulla on tällainen ajatus". Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 100 % varmasti alkuun kyseenalaistaa koko hommaa. Uskomukset ovat niin vahvasti siellä mielen syövereissä. Vaatii todellakin päättäväisyyttä olla rohkea ja kyseenalaistaa kaikki mahdollinen itseruoskinta jota on vuositolkulla(?) itselleen suoltanut.

Alitajunta on siitä vittumainen, että vanhat huonot kokemukset viitoittavat tietäsi helposti vuosienkin jälkeen. Kurjasta olosta on tullut niin arkipäiväistä, ettet edes osaa enää kyseenalaistaa omia ajatuksiasi.

Siispä helvetin määrätietoisesti eteenpäin. Voin kertoa käsi sydämellä yllä olevan auttaneen minua eteenpäin uskomattomasti!

Itselleni suurimmat ongelmat liittyivät siihen, mitä muut ajattelevat minusta. Eikä siitä oikein tullut mitään kun pää sanoo ei, muiden ihmisten sanoessa kyllä. Alkuun tulee tosi helposti heiluriliikkeitä vasemmalta oikealle, koska sitä saattaa olla jo niin turta omille fiiliksille ettei edes muista, miltä "normaali" olo tuntuu. Mutta kyllä sekin tasaantuu ja huomaa, miten mukavaa erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä oleminen onkaan.

 

[Imagined]

Puhumme samaa kieltä :)

Tässäpä pieni harjoitus ihan arkipäiväiseen elämään. Kun huomaat jonkun fiiliksen (mitä tuokin ajattelee minusta, epäonnistun varmasti etc...) keskitä kaikki fokus omaan kehoosi. Katso miltä sinun kehossasi tuntuu, jonka jälkeen voi vain todeta "Minulla on tällainen ajatus". Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 100 % varmasti alkuun kyseenalaistaa koko hommaa. Uskomukset ovat niin vahvasti siellä mielen syövereissä. Vaatii todellakin päättäväisyyttä olla rohkea ja kyseenalaistaa kaikki mahdollinen itseruoskinta jota on vuositolkulla(?) itselleen suoltanut.

Juuri näin. Huomio on uskomaton työkalu, mitä kohdistamalla pystyy muuttamaan omaa kokemustansa. Ja vaikka mieli pyrkii kyseenalaistamaan koko homman, niin kokeilkaa ihmeessä edes se viisiminuuttia päivässä vaikka parin viikon ajan. Ei pitäisi olla mitään menetettävää, jos on kärsinyt jo vuosia ja on todellakin kyllästynyt elämään niin.

Vielä lisäisin, että itse läsnäoleminen vaikka viiden minuutin ajan ei vaadi minkäänlaista eforttia. Se on rentoutumista, mutta ei nukuttavalla tavalla. Se on kaiken juuri nyt tapahtuvan helppoa huomioimista ilman, että jokaiseen tuntemukseen täytyy liittää jokin "tarina". Siinä huomion rentouttaminen on isossa roolissa.

Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Joku viisas sanoi joskus, että meillä on yksi maa mutta 7 miljardia erilaista maailmaa, joten kuka voi määritellä missä on objektiivinen totuus? Jollekin yksi tietty ajatus voi olla ylitsepääsemätön, kun taas toinen tuskin edes huomaisi koko ajatusta.

 

[Uleåborgir]

Meditaatio on monella tavalla parempi keino edes hetkellisen mielenrauhan saavuttamiseen kuin pamit. Myös pameilla saa hetkeksi aivot tauolle, mutta siinä vaikutus perustuu gamma-aminovoihapon aiheuttamaan hermoimpulssien kulun häiritsemiseen kun gamma-aminovoihappo eli GABA tukkii portit. Sitten kun GABA ei enää impulsseja kahlehdi, on impulsseja ihan vitusti liikaa. Meditaatioon ei syntyne ikävää riippuvaisuutta. Tietenkin jos on jo riippuvainen mömmöistä, niin meditaatioon vaihtaminen on käytännössä mahdotonta, koska impulssien automaattinen myrsky estää sen, jos pamit jätetään vain pois.

Eräitä meditaation heimolaisia ovat muun muassa lukeminen, radion kuunteleminen, lintujen kiikaroiminen ja ahvenien onkiminen.

 

[ms.qvist]

Päivistystä.

Tuossa jokin aika sitten mainitsin lääkärin tapaamisesta ja lääkityksen mahdollisesta purkamisesta edes joiltain osin. Tällä viikolla kävin sitten lääkärissä paikallisessa mtt:ssa ja lääkitystä ryhdytään hiukan purkamaan eli seuraavalta osin:

Nyt lääkitykseen kuuluu 4x 300 mg absenor päivittäin. Tämä puretaan pois siten, että viikossa lopetetaan päiväannoksesta aina yksi 300 mg absenor. Tällä viikolla määrä pudotettiin jo 3x 400 mg ja ensi viikolla sitten 2x 300 mg etc. Samalla lääkitykseen kuuluvan lamictalin annoskokoa nostetaan 200 mg per päivä portaittain, siten, että ensi viikolla määrä tulee olemaan 150 mg ja sitä seuraavalla sitten 200 mg.

Lääkäri painotti kuitenkin sitä, että mikäli ongelmia ilmaantuu, viestiä hänelle ja palataan entiseen lääkitykseen ja ryhdytään sitä kautta pohtimaan muita muutoksia, esim. absenorin annosta nostetaan ja vastaavasti lamictal pudotetaan pois tms. Nythän on mennyt samanaikaisesti niin lamictalia kuin myös absenoria ja saman ongelman hoitoon (bibo).

Muu lääkitys säilyy sitten ennallaan eli loppujen lopuksi lääkitystä karsitaan aika vähän.

vlad.