Taudinkuvana depressio

[Birchman]

Koko meditaation/hiljentymisen ydin on siinä, että se on ikään kuin "pausea" painaisi. Vaikka viideksi minuutiksi luopuu kaikesta mikä liittyy omaan elämään synnyttäen ajatuksia. Ymmärrä, että nyt tämän viisi minuuttisen aikana ei tarvitse ajatella yhtään mitään vaan keskity pelkästään kaikkiin tuntemuksiin ja asitihavaintoihin mitä juuri nyt tapahtuu. Älä ajattele niitä, vain tiedosta. Lepää siinä ajattelemattomuuden tilassa.



Tässäkin kohta juuri siitä, miten ihminen kärsii jatkuvasta pakonomaisesta ajattelusta masentuneena. Itse asiassa se ajatteluhan johti masennukseen. Ajatuksethan vain tulevat meille päähän "nähtäviksi" halusimme me niitä tai emme ja meditoidessani pyrin huomaamaan kaikki asitihavainnot luonnollisesti liittämättä mitään tarinaa niihin. Myös ajatukset, mitä saattaa ilmetä hiljentymisen aikanakin.. Ajatus on tuossa, Minä tässä.. sen ei tarvitse kertoa minusta yhtään mitään tämän viiden minuutin aikana.

Tässä oli niin paljon asiaa, ettei uskokaan. Olen aivan samaa harrastanut ja olo on parantunut aivan tajuttomasti. Olen varmasti jollain tasolla ollut masentunut, vaikka suoriutuminen sosiaalisesti, töissä ja koulussa ei olekaan merkittävästä heikentynyt.

Kun tosiaan pääsee meditaation maailmaan (meikä kyllä kutsuu tätä läsnäoloksi, mutta anyway), alkaa huomaamaan ajatusten olevan vain ajatuksia. Itse ne sinne ajattelet, eikä niillä ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Masentunut ihminen saattaa menettää myös tunnon itseensä. Anturat ovat koko ajan herkkänä muiden ihmisten tuntemuksille ja samalla oma keho ja tunteet saattavat unohtua. Läsnäolon harjoittaminen auttaa huomaamaan paremmin millaisia tuntemuksia sinun kehossasi menee.

Tässäpä pieni harjoitus ihan arkipäiväiseen elämään. Kun huomaat jonkun fiiliksen (mitä tuokin ajattelee minusta, epäonnistun varmasti etc...) keskitä kaikki fokus omaan kehoosi. Katso miltä sinun kehossasi tuntuu, jonka jälkeen voi vain todeta "Minulla on tällainen ajatus". Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 100 % varmasti alkuun kyseenalaistaa koko hommaa. Uskomukset ovat niin vahvasti siellä mielen syövereissä. Vaatii todellakin päättäväisyyttä olla rohkea ja kyseenalaistaa kaikki mahdollinen itseruoskinta jota on vuositolkulla(?) itselleen suoltanut.

Alitajunta on siitä vittumainen, että vanhat huonot kokemukset viitoittavat tietäsi helposti vuosienkin jälkeen. Kurjasta olosta on tullut niin arkipäiväistä, ettet edes osaa enää kyseenalaistaa omia ajatuksiasi.

Siispä helvetin määrätietoisesti eteenpäin. Voin kertoa käsi sydämellä yllä olevan auttaneen minua eteenpäin uskomattomasti!

Itselleni suurimmat ongelmat liittyivät siihen, mitä muut ajattelevat minusta. Eikä siitä oikein tullut mitään kun pää sanoo ei, muiden ihmisten sanoessa kyllä. Alkuun tulee tosi helposti heiluriliikkeitä vasemmalta oikealle, koska sitä saattaa olla jo niin turta omille fiiliksille ettei edes muista, miltä "normaali" olo tuntuu. Mutta kyllä sekin tasaantuu ja huomaa, miten mukavaa erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä oleminen onkaan.

 

[Imagined]

Puhumme samaa kieltä :)

Tässäpä pieni harjoitus ihan arkipäiväiseen elämään. Kun huomaat jonkun fiiliksen (mitä tuokin ajattelee minusta, epäonnistun varmasti etc...) keskitä kaikki fokus omaan kehoosi. Katso miltä sinun kehossasi tuntuu, jonka jälkeen voi vain todeta "Minulla on tällainen ajatus". Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 100 % varmasti alkuun kyseenalaistaa koko hommaa. Uskomukset ovat niin vahvasti siellä mielen syövereissä. Vaatii todellakin päättäväisyyttä olla rohkea ja kyseenalaistaa kaikki mahdollinen itseruoskinta jota on vuositolkulla(?) itselleen suoltanut.

Juuri näin. Huomio on uskomaton työkalu, mitä kohdistamalla pystyy muuttamaan omaa kokemustansa. Ja vaikka mieli pyrkii kyseenalaistamaan koko homman, niin kokeilkaa ihmeessä edes se viisiminuuttia päivässä vaikka parin viikon ajan. Ei pitäisi olla mitään menetettävää, jos on kärsinyt jo vuosia ja on todellakin kyllästynyt elämään niin.

Vielä lisäisin, että itse läsnäoleminen vaikka viiden minuutin ajan ei vaadi minkäänlaista eforttia. Se on rentoutumista, mutta ei nukuttavalla tavalla. Se on kaiken juuri nyt tapahtuvan helppoa huomioimista ilman, että jokaiseen tuntemukseen täytyy liittää jokin "tarina". Siinä huomion rentouttaminen on isossa roolissa.

Kun tätä toistaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa huomaamaan, että se todellakin on vain ajatus. Ei sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Joku viisas sanoi joskus, että meillä on yksi maa mutta 7 miljardia erilaista maailmaa, joten kuka voi määritellä missä on objektiivinen totuus? Jollekin yksi tietty ajatus voi olla ylitsepääsemätön, kun taas toinen tuskin edes huomaisi koko ajatusta.

 

[Uleåborgir]

Meditaatio on monella tavalla parempi keino edes hetkellisen mielenrauhan saavuttamiseen kuin pamit. Myös pameilla saa hetkeksi aivot tauolle, mutta siinä vaikutus perustuu gamma-aminovoihapon aiheuttamaan hermoimpulssien kulun häiritsemiseen kun gamma-aminovoihappo eli GABA tukkii portit. Sitten kun GABA ei enää impulsseja kahlehdi, on impulsseja ihan vitusti liikaa. Meditaatioon ei syntyne ikävää riippuvaisuutta. Tietenkin jos on jo riippuvainen mömmöistä, niin meditaatioon vaihtaminen on käytännössä mahdotonta, koska impulssien automaattinen myrsky estää sen, jos pamit jätetään vain pois.

Eräitä meditaation heimolaisia ovat muun muassa lukeminen, radion kuunteleminen, lintujen kiikaroiminen ja ahvenien onkiminen.

 

[ms.qvist]

Päivistystä.

Tuossa jokin aika sitten mainitsin lääkärin tapaamisesta ja lääkityksen mahdollisesta purkamisesta edes joiltain osin. Tällä viikolla kävin sitten lääkärissä paikallisessa mtt:ssa ja lääkitystä ryhdytään hiukan purkamaan eli seuraavalta osin:

Nyt lääkitykseen kuuluu 4x 300 mg absenor päivittäin. Tämä puretaan pois siten, että viikossa lopetetaan päiväannoksesta aina yksi 300 mg absenor. Tällä viikolla määrä pudotettiin jo 3x 400 mg ja ensi viikolla sitten 2x 300 mg etc. Samalla lääkitykseen kuuluvan lamictalin annoskokoa nostetaan 200 mg per päivä portaittain, siten, että ensi viikolla määrä tulee olemaan 150 mg ja sitä seuraavalla sitten 200 mg.

Lääkäri painotti kuitenkin sitä, että mikäli ongelmia ilmaantuu, viestiä hänelle ja palataan entiseen lääkitykseen ja ryhdytään sitä kautta pohtimaan muita muutoksia, esim. absenorin annosta nostetaan ja vastaavasti lamictal pudotetaan pois tms. Nythän on mennyt samanaikaisesti niin lamictalia kuin myös absenoria ja saman ongelman hoitoon (bibo).

Muu lääkitys säilyy sitten ennallaan eli loppujen lopuksi lääkitystä karsitaan aika vähän.

vlad.

 

[Birchman]

^^ tuosta meditaatiosta/läsnäolosta ym... Mä nyt kirjoitan tämän aika suoraan. Voin kertoa olleeni 100 % masentunut, vaikka sitä ei olekaan diagnosoitu. Niin paljon mustaa on mielessä ollut viime vuosien aikana. Ihan siitä lähtien, että kuulee aseen latausäänen mennessään nukkumaan ja ihan oikeasti miettii, millä keinolla sitä päivänsä päättää.

Liian moni lähtee pillerihelvettiin mun mielestä. Ymmärrän toki, että ihmiset on erilaisia ja niin myös avuntarve. Mutta liian moni masentuneisuus johtuu oikeasti siitä, etteivät ihmiset osaa käsitellä asioita. Ja nyt tietenkin tarvitsee rajata aivotoiminnalliseen (bipot ym.) liittyvät tapaukset pois. Mutta siis... Olisi se varmasti itsellekin ollut kaikkein helpoin vain ottaa bentsoa lääkäriltä ja yrittää sillä tavoin turruttaa itsensä. Mutta helvetisti suurempi askel onkin penkoa se kaikki paskan aiheuttaja mielessä läpi. Todeta, ettei sillä oikeasti ole valtaa sinusta. Tutustua itseensä ja olla läsnä sata prosenttisesti.

Olen nähnyt lähipiirissäni myös psykoottista masennusta, enkä siinä vaiheessa olisi enää voinut suositella yllä olevaa. Niiden vuosien aikana kun se kehittyi - kyllä.

Suomi on surullinen maa. Täällä ongelmat ratkotaan vaikenemisella ja viinalla. Niin se vain on, sanottiin mitä sanottiin. Niin moni ongelma jäisi pois, kunhan vain asioista puhuttaisiin avoimesti. Ilman jatkuvaa häpeän pelkoa siitä, mitä tämä yksittäinen ongelma nyt saattaakaan aiheuttaa ympäristössäni.

 

[Aatos]

Noista edellisistä viesteistä tuli mieleen asia joka on vaivannut.

Eli noista bentsoista. Niitä käytetään varsin laajalti joskin käyttö on vähenemään päin. Tuskan poistossa tehokas lääke, ja estää ihmisen henkistä kehittymistä pitkän päälle.

Tunteiden säätely sekä tunteiden käsittely vaikeutuvat oleellisesti. Suomeksi sanottuna ne estävät ihmisen henkistä kehittymistä. Vähän samaa tyyliin kuin alkoholi tekee ongelmakäyttäjillä.

Korostan kuitenkin että moni tarvitsee bentsoja ja käyttää niitä asiallisesti olemassa olevaan tarpeeseen. Tarkoitus ei todellakaan ole ketään syyllistää.

Joillekin tulee massiivinen ongelma näistä lääkärin määräämistä lääkkeistä joilla on tyypillinen addiktiopotentiaali. Mm. toleranssi kasvaa melko helposti useimmilla ihmisillä.

Ja tämän vuoksi annokset tuppaavat kasvamaan. Vähentäminen/lopettaminen korostaa ahdistavia tunteita eli niitä fiiliksiä joihin ne alunperin on määrätty.

Kun ongelmia syntyy, ihmisiä ohjataan mm. A-klinikkalle. Lääkettä määränneen lääkärin tulisi kantaa vastuu ja hoitaa potilas "loppuun" saakka. Niin tehdään muissakin lääkkeissä. Ihminen saattaa ajautua päihdeongelmaiseksi kirjoitetun reseptin vuoksi.

Onhan noita lääkäreitä jotka vastuun kantavat, mutta liian moni ei.

Jenkeissä bentsot ovat yksi suurimmista terveydenhuollon ongelmista. Ja mm. liikenteessä suuri ongelma.

Yhtä kaikki, lääkärillä tulee olla vastuu siitä mitä potilaalle aiheuttaa..

 

[Surukuku]

Näitä tekstejä lukiessani minusta tuntuu, että minulla on jokaiseen otaksumaan ja väittämään oma eriävä mielipiteeni ja kuitenkin jokainen noista väittämistä on tavallaan oikeassa - ahdistavaa...
Mt- sairaudet ovat niin vaikea ja subjektiivinen oma joukkonsa, seinät leveällä, katto korkealla, ettei niihin mitään yksiselitteistä viisautta ja käsittelymallia löydy.

Olen hakenut oman mallini selviytyä ja jopa nauttia elämästäni ja kaikki siinä perustuu lopulta vain sairauteni myötä kasvaneeseen itsetuntemukseeni ja taitooni käsitellä ongelmiani. Huonoja hetkiä, päiviä, jaksoja on edelleen ja tullee olemaan, mutta ehkä kuitenkin vähemmän kuin hyviä...

"... ja kevyt tuulenvire siveli ihoani lempeällä kädellään muistuttaen minua elämästä..."

 

[Morgoth]

Yhtä kaikki, lääkärillä tulee olla vastuu siitä mitä potilaalle aiheuttaa..

Onhan lääkäreilläkin luultavasti melkoiset paineet potilaan hoidossa varsinkin näiden ikävien viimeaikaisten ikäviä tapahtumien ansioista. Helposti varmaan lätkäistään lääkkeitä liikaa kuin liian vähän. Päädyin lyhyeen mielenkiintoisen keskusteluun psykiatrin (tällä kertaa kokenut apulaisylilääkäri) käynnin lopussa jossa hän pohdiskeli hetken bipon hoitoa esim. 20 vuoden kuluttua ja toisaalta siitä miten sen hoito on kehittynyt vuosikymmenten aikana. Ei mikään suuri oivallus ja tavallaan aivan itsestäänselvyys, mutta onhan kyky hoitaa mt-potilaita toisaalta rajallista. Varsinkin mitä vakavammasta mt-sairaudesta on kyse.

 

[Vuokralainen]

Pitkään menikin hyvin ja tuntui, että suunta on ylöspäin.

Nyt ei ole mikään hyvin.
Saakos illalla/yöllä mistään apua?

 

[Morgoth]

Nyt ei ole mikään hyvin.
Saakos illalla/yöllä mistään apua?

Päivystyksestä. Sieltä lähete psykiatriseen päivistykseen. Suoraanhan kai psykiatriseen ei saa marssia. Jos sellaista ei ole niin saa normaalissa päivistyksessäkin apua.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Pitkään menikin hyvin ja tuntui, että suunta on ylöspäin.

Nyt ei ole mikään hyvin.

Lyhyitä tunteja. Muuta en osaa toivottaa.

Täällä hyvin vastaavanlaisen tilanne. Kuukausi nyt duunissa tullut pyörittyä ja tietyllä tapaa elämä tuntuu entistäkin tyhjemmältä eikä huominen hymyilytä. Liekö tämä sittenkin liian aikaista lähteä kokeilemaan jaksamistaan, kun jo kuukauden kohdalla tuntuu akusta virta loppuvan.

Edelliset pari viikkoa sitä samaa paskaa, mitä ennen lääkitysten aloittamista. Juomiseksi menee, sillä turtumusta, paskaa oloa, ahdistusta ja suoranaista kipua pitää saada edes jollakin siirrettyä yön yli. En käy käytännössä missään työajan ulkopuolella, taaskaan. Duunit hoidan kyllä kunnialla, kuten silloin aikanaankin kun tähän jamaan itseni hankin. Ei hyvä näinkään.

 

[Uleåborgir]

Pitkään menikin hyvin ja tuntui, että suunta on ylöspäin.

Nyt ei ole mikään hyvin.
Saakos illalla/yöllä mistään apua?

Hätä jos on suuri, niin aina voi soittaa myös 112.

 

[Vuokralainen]

Kiitti kaikille.

Sain yön sinniteltyä ja pari tuntia nukuttuakin.
Soitin päivällä psykiatrilleni ja sain vähän keskusteltua sekä ajan ensi tiistaille hoitoneuvotteluun. Jos tarvetta ilmenee, niin aiemminkin saan apua.
Paskaahan tämä on, kun pitää vaan sinnitellä eikä uskoa tai toivoa ole minkäänlaisen tulevaisuuden suhteen.

 

[Surukuku]

...

Ei pelkkä lääkitys oikeastaan pitkälle auta ahdistuksessa ja masennuksessa. Kaikkein tärkeintä lääkityksen aikana olisi päästä alkuun niiden syiden selvittämisessä, mistä vaikeudet alunperin johtuvat => terapia.
Samaan tilanteeseen (esim. töihin) palaaminen tuo samat vanhat käyttäytymismallit takaisin, jos niitä ei olla mitenkään käsitelty - ja vaikka olisikin, ihmisen mieli on äärimmäisen muutosvastarintainen näissä asioissa eli vanhaan tuttuun, tarpeettomaan ja vahingolliseen tunteeseen on kovin helppo "pudota" aina uudestaan.

Tuo noidankehä tulee rikkoa tavalla tai toisella ja lääkkeet ovat siinä vain "kipua" varten, ei varsinaisesti parantamassa. Ne antavat mahdollisuuden nousta ahdistuksen yläpuolelle turruttamalla sitä, mutta syitä ne eivät poista.
Keskustelu ja sen mukana itsetutkiskelu johtavat parempaan itsetuntemukseen eli ymmärrykseen ja omien, vahingollisten käyttäytymismallien ja niiden syntysyiden tunnistamiseen tietyissä (stressaavissa) tilanteissa ja tuo tietoisuus taas avustaa olemaan lopulta toistamatta niitä.

Nuo asiat eivät tapahdu nopeasti eivätkä lineaarisesti kehittyen vaan ikään kuin pikkuhiljaa pulpahdellen: syy ja seuraus sieltä, toiset täältä, aika yllättäenkin ja kestää aikaa ennen kuin edes oppii tunnistamaan jonkin käyttäytymis-/ajatusmallin saati sitten olemaan toistamatta sitä.

Nämä juttuni ovat tuttuja eivätkä kovin lohdullisisa akuutissa tilanteessa, mutta silti teille, Jääkoneenkuljettaja ja Vuokralainen, toivotan ja toivon kuitenkin uskoa ja luottoa siihen, että vointinne paranee.
Tiedän, mitä on elää näköalattomana ja toivottomana eikä juuri mikään voisi vähempää elämässä kiinnostaa ja kuolemakin tuntuu vain yhdeltä aika samantekevältä vaihtoehdolta.
Jaksoin pahimman yli ilmeisesti kai lapsieni kautta eli minulla oli kuitenkin edes jokin kiintopiste elämässäni, joka piti nenän pinnalla ja kehoitti alitajuisesti vain jaksamaan, ei edes mitään uskomaan...

Nyt minulla on suhteellisesti ottaen asiat monessa mielessä paremmin kuin koskaan - tunnen itseni jo jotenkin.

 

[Ted Raikas]

Voiko masennusoireisiin kuulua vihamielisyys ympäristöä kohtaan ja ylipäätään raivo, turhautuminen ja ärtymys?

Olen itse tässä jo tovin kärsinyt noista oireista. Voi olla, että se liittyy enemmänkin ahdistukseen joka nyt on lähes alituinen seuralainen elämässäni ollut jo useamman vuoden. Olen yleensä pitänyt itseäni varsin leppoisana ja elämänmyönteisenä, vaikka onkin alakuloa ja epätoivoa ollut kuvioissa. Nyt olen viimeaikoina kokenut paljon kyynisiä tunnetiloja ja tietysti nyt katkeruutta myös (joka on ehkä alhaisin tunnetila mitä tiedän) sekä ihan puhdasta vihaakin. Myös aika synkeätä suhtautumista asioihin ja kovia ja jopa äärimmäisiä tunnetiloja. En nyt onneksi ole lähdössä ketään hakkaamaan tai teurastamaan, ei minusta siihen ole, koska moraali on niin lujassa. Silti, ei erityisesti liikuta monetkaan asiat, kuten ehkä joskus on tehnyt. Suhtaudun melko kylmäkiskoisesti.

Aina välillä tuntuu, että en ole lainkaan se sama ihminen mitä olin vielä muutama vuosi sitten. Hetkittäin se pelottaakin.

Olen jotenkin ymmälläni tästä kaikesta, joten jos joku osaa sanoa liittyykö tuo masennukseen vai mahdollisesti johonkin muuhun ongelmaan?

 

[Worrell]

Voiko masennusoireisiin kuulua vihamielisyys ympäristöä kohtaan ja ylipäätään raivo, turhautuminen ja ärtymys?

Kyllä voi. Ainakin itselläni on ollut samaa. Ennen hoitoon hakeutumista nuo oireet olivat välillä todella voimakkaitakin. Kun masentaa paljon ja on muutenkin ihan väsynyt sekä henkisesti, että fyysisesti, niin kyllä sitä tuli helposti turhauduttua ja suututta todella herkästi pienistäkin asioista. Asiantuntija en ole, mutta itse kyllä olen tullut siihen tulokseen, että tuo on täysin mahdollista. Joskus turhaudun/ärsyynnyn vieläkin, mutta en läheskään niin usein, kun saan nykyään nukuttua suhteellisen hyvin. Fyysinen uupumus ja henkinen väsymys samassa lauseessa ei ole ikinä kuulostanut minun kohdallani hyvältä, sillä silloin sitä kyllä on aivan äärirajoilla jaksamisen suhteen.

 

[Surukuku]

Voiko masennusoireisiin kuulua vihamielisyys ympäristöä kohtaan ja ylipäätään raivo, turhautuminen ja ärtymys?

...

Olen jotenkin ymmälläni tästä kaikesta, joten jos joku osaa sanoa liittyykö tuo masennukseen vai mahdollisesti johonkin muuhun ongelmaan?

Kuten Worrell jo totesikin, nuokin oireet kuuluvat ahdistukseen ja masennukseen - lääketieteellinen selitys lienee alhainen serotoniinitaso. Tuolla seikalla selitetään myös juopuneiden aggressiivisuutta, morkkista, yms. koska alkoholi tunnetusti laskee aivojen serotoniinitasoa, mikä taasen lyhytaikaisenakin vaikuttaa mielentilaan.
Kokonaan toinen kysymys masentuneilla ja ahdistuneilla on, onko tuo syy vai seuraus, mutta olisin taipuvainen uskomaan selityksiä, että mm. pitkittynyt stressi, yms. vaikeudet toisaalta "vaativat" aivojen serotoniinin tuotannolta enemmän kuin mihin se pystyy ja toisaalta myös tuotanto vähenee ja näin serotoniinin vajausta syntyy.

Tässä linkki yhteen uutiseen, joka sivuaa aihetta: Aivojen serotoniinitaso vaikuttaa epäreiluuden kokemiseen Lähde: YLE/Tiede

 

[Ted Raikas]

Kiitos vastauksista. Serotoniinistahan se johtunee joo. Mitä luultavammin omat serototoniinitasot ei ole päätä huimaavat ja yleensä jos on hyvä fiilis, tuntuu, että "tuhlaan" aivokemian hetkessä ja sitten ollaankin kallella kypärin.

Sanomattakin selvää, että alkoholia tulisi juoda vähemmän. En toki ryypiskele lähellekään joka päivä, mutta kun tulee otettua niin kanssa tulee otettua. Kun ei osaa lopettaa muutaman jälkeen. Menee liian lujaa ja on liian kivaa.

Onnekseni en ole humalassa aggressiivinen, ellei toden teolla ärsytetä. Välttelen konflikteja humaltuneena. Muutoin olen kyllä holtiton.

Krapulassa on helposti todella ahdistunut olo, pienetkin jutut tuntuu suurilta jutuilta. Lisäksi se olo jatkuu vielä vaikka fyysinen krapula on tipotiessään.

 

[Lunatico]

Krapulassa on helposti todella ahdistunut olo, pienetkin jutut tuntuu suurilta jutuilta. Lisäksi se olo jatkuu vielä vaikka fyysinen krapula on tipotiessään.

Tähän sama. Krapulassa ei uskalla ollenkaan mennä minnekään ulos, tai sosiaalisen median sivuille (FB etc.) tai minnekään foorumeille. Puhelin äänettömällä ja kauhea tuska päällä koko päivän. Not good.

 

[Uleåborgir]

En koskaan sano masentuneelle, että ottaa itseään niskasta kiinni. Sen voin sanoa, että ottaa järjen käteen, koska itseään voi sillä tavalla auttaa. Alkoholi kannattaa kerta kaikkiaan laittaa syrjään, kun masennus on kimpussa. Ei ole olemassa ihmemiestä ihmekeholla, jolle alkoholi ei aiheuta masennusta. Vähäinenkin alkoholinkäyttö tyhjentää välittäjäainevarastoja, jotka luonto on tarkoittanut käytettäväksi selvänä.

Ja tämän uskallan sanoa, koska minulla on asiasta kokemusta aivan riittävästi.

 

[ms.qvist]

Päivitystä. Eilen lähti viimeinen viikko Absenoria, nyt annos on enää 1x 300 mg, samalla Lamictalin annostus on noussut 4x 50 mg. Toistaiseksi en ole havainnut minkään sortin ongelmia mielialan tms. suhteen vaikka vuosia lääkepalettiini kuulunut Absenor ollaankin poistamassa, samalla kuitenkin Lamictalin annostus nostaen tähän 4x 50 mg/vrk. Eli jos tilanne on jatkossakin näin hyvp - positiivinen - lääkekokeilu on onnistunut ja Absenor pysyy poissa lääkepaletistani ja samalla lääkitykseni muuttuu kenties hiukan inhimillisemmäksi, kahdesta osin samaan tarkoitukseen tarkoitetusta lääkkeestä vihdoinkin toinen putoaa pois.

***

Omat kokemukseni alkoholista mielenterveysongelmaisena eivät ole "positiiviset", joten en todellakaan suosittele alkoholia kenellekään hoitokeinoksi, vaikka, tiedän, moni näin menettelee, koska siitä yhden illan kännin tuomasta huumasta olo on edes hetken "taivaallinen" mutta seuraavana päivänä pudotus voi olla todella raju krapulan - niin fyysisen kuin myös moraalisen - iskiessä päälle. Minulla elämä meinasi mennä pilalle alkoholin liikakäytön vuoksi, nyt käyttö on suurelta osin hallinnassa - no pakko tunnustaa, että oikeat kännit tulee joskus otettua, mutta näin tapahtuu pari kolme kertaa vuodessa. Muuten käyttön on luokkaa, kerran viikkon kahteen hiukan siideriä saunan jälkeen tai viiniä aterialla, tai joskus iltaa viettäessäni, mutta tällöinkin määrä jää siihen yhteen pulloon ja useamman tunnin aikana nautittuna.

Joskus jaksoin huomautella kohteliaasti kaveilleni liiallisesta alkoholinkäytöstä ja sen vaaroista - nämä kaverit olivat/ovat mt-ongelmaisia, ja alkoholi on huomattavan tärkeässä roolissa heidän elämää, ikävä kyllä. Nyt en enää jaksa huomautella asiasta, koska olen huomannut sen totaalisen turhaksi. En voi muuttaa heidän elämäntapaa, en voi nostaa heitä jaloille, en voi enää tehdä mitään muuta kuin toivoa, että he joku päivä itse tajuavat sen, että alkoholi on osaltaan suuressa roolissa heidän pitkään jatkuvissa todella vaikeissa mt-ongelmissa, joihin liittyy voimakas itsetuhoisuuden ja kuoleman kaipuu. En vaan enää jaksa...

vlad.

 

[magnum37]

Voiko masennusoireisiin kuulua vihamielisyys ympäristöä kohtaan ja ylipäätään raivo, turhautuminen ja ärtymys?

Aina välillä tuntuu, että en ole lainkaan se sama ihminen mitä olin vielä muutama vuosi sitten. Hetkittäin se pelottaakin.

Ilmanmuuta kuuluu. Voit kokea voimakkaita tunnetiloja masentuneenakin. Sekään ei ole mitenkään tavatonta, että kokemasi pettymykset ja vääryydet iskevät masennuksena vasta vuosien päästä. Ja puhun todellakin omasta kokemuksesta. Nuorena oli paljon helpompi sivuuttaa mielipahaa ja pettymyksiä. Katkeruuden tunteet ovat tulleet pintaan vasta aikuisiällä samaa tahtia, kun nuoruudelle tyypillinen naivi usko omaan itseen, toisiin ja maailmaan yleensä vaihtuu kyynisyydeksi.

Serotoniinivajausta/masennusta hoidetaankin oikeastaan noiden oireiden ja oman olotilan perusteella. Serotoniinivajetta nyt ei voi todeta mitenkään ainakaan nykymenetelmillä, mutta lääkehoidon tehokkuus omalla kohdallani on ainakin osoittanut, että myös jokin fyysinen mekanismi aivokemiassa ei ole ollut kohdallaan. Serotoniini on vain yksi monista aivojen välittäjäaineista. Lääkkeillä voidaan hoitaa ainakin serotoniini- ja noradrenaliinivajetta.

Kannattaa valitettavasti varautua myös siihen, että masennus saattaa uusia epäsäännöllisissä sykleissä. Mutta se on tätä elämää. Toiset kestää paskaa paremmin kuin toiset.

 

[Ted Raikas]

Ilmanmuuta kuuluu. Voit kokea voimakkaita tunnetiloja masentuneenakin. Sekään ei ole mitenkään tavatonta, että kokemasi pettymykset ja vääryydet iskevät masennuksena vasta vuosien päästä. Ja puhun todellakin omasta kokemuksesta. Nuorena oli paljon helpompi sivuuttaa mielipahaa ja pettymyksiä. Katkeruuden tunteet ovat tulleet pintaan vasta aikuisiällä samaa tahtia, kun nuoruudelle tyypillinen naivi usko omaan itseen, toisiin ja maailmaan yleensä vaihtuu kyynisyydeksi.

Jotain tuollaista se on varmaan minullakin. Olen ollut käytännössä koko nuoruuden ja aikuisiänkin ihminen joka on niellyt kaikkea paskaa muiden ihmisten taholta (kas liian lepsu ja kiltti kun on) ja sitä kaikkea kokemusta on vaan sullonut jonnekin aivojen hämärään nurkkaan ja koittanut olla välittämättä. Todellisuudessa homma on sattunut jatkuvasti, mutta ei ole uskaltanut näyttää tunteitaan, koska siinä helposti käy joko niin, että kierrokset vaan pahenee toisilla kun huomaavat, että olen poissa tolaltani ja siten helppo saalis. Tai sitten vähätellään koko hommaa, mikä taas lisää raivoa entisestään.

Kyllä minulla huumorintajuakin on, mutta jotkut jutut on ollut vaan liikaa ja ihan jotain muuta kuin pelkkää huumoria. Ehkä sitten tosiaan ne kaikki nuoruuden kokemukset ja samalla pettymykset on jotenkin ruvenneet tässä astiassa käymään sillä tapaa, että on huomannut asenteen elämään ja ympäristöön muuttuneen negatiivisemmaksi. Harmillista. Toki tämä voi olla yksi vaihe vaan ja tilanne voi vielä muuttua. On tässä nyt esim. viime ja tämän vuoden puolella tapahtunut hyviäkin asioita onneksi, lähinnä työllistymisrintamalla ja sitä kautta uskoa omaan itseen tullut lisää. Voi olla myös totuttautumista ja mieli reagoi sitten vahvasti.

***

Tuosta alkoholista vielä, että totta puhutte ja kyllä tuota tarkoitus olisi vähentää juomista siitäkin määrästä mitä nyt tulee otettua. Sitä en osaa sanoa, pystynkö ihan täysin olemaan erossa.

 

[Worrell]

no pakko tunnustaa, että oikeat kännit tulee joskus otettua, mutta näin tapahtuu pari kolme kertaa vuodessa. Muuten käyttön on luokkaa, kerran viikkon kahteen hiukan siideriä saunan jälkeen tai viiniä aterialla, tai joskus iltaa viettäessäni, mutta tällöinkin määrä jää siihen yhteen pulloon ja useamman tunnin aikana nautittuna.

Itse käytän alkoholia about samalla tyylillä kuin teikäläinen. Ei ole päivittäin eikä viikottain tapaa juoda järjettömiä kännejä. Liiallinen länträäminen tuo kyllä sen kunnon vitutuksen ja masennuksen aina, joten ei kiinnosta siihen tyyliin viinaa usein käyttää. Sillöin tällöin pienet kännit ovat ok, eikä silloin saa mitään älytöntä darraa saati morkkista. Joskus on kuukausia jolloin saatan juoda kahdestikkin pienet kännit, joskus taas sitä on huomaamattaan kuukausiakin ilman alkoholin pisaraakaan.

Kuten täälläkin on jo todettu, niin jos kärsii mt-ongelmista, niin aina kannattaa silloin miettiä ja tutkiskella sitä omaa alkoholin käyttöä, että onko se liiallista vaiko ei. Liikaa on aina liikaa.

 

[ms.qvist]

Tuosta alkoholista vielä, että totta puhutte ja kyllä tuota tarkoitus olisi vähentää juomista siitäkin määrästä mitä nyt tulee otettua. Sitä en osaa sanoa, pystynkö ihan täysin olemaan erossa.

Sanoisin, että jos alkoholi ei ole siinä mielessä ongelma, että se hallitsee täysin jokapäiväistä elämää, sen kanssa oppii elämään ja käyttämään kohtuudella. Kannattaa "opetella" käyttämään sitä siten, että tietää ja tiedostaa missä raja menee ja näinollen hallitsee sen käytön. Mutta en todellakaan ole tuomitsemassa ketään, jos ottaa viikossa jonkun oluen - kunhan se ei ole päivittäistä tolkutonta lipittämistä - tai että jos vuodessa lipsahtaa kovemman kännin puolelle, tämäkin on täysin ummärrettävää, enkä tuomitse tätäkään.

Opin kantapään kautta asian ja olin sellaiset ½-vuotta täysin ilman, kunnes aloin opetella kohtuukäyttöä ja nyt, kuten ed. viestissä totesin - lipsahduksia sattuu pari kolme vuodessa, muuten mennään hyvinkin kohtuulinjalla saunan jälkeen siideri, viikonloppuna kenties kaksi tai kolme ja silloin tällöin viiniä pullollinen. Jos haluaisin, niin voisin varmaan olla ilman alkoholiakin, mutta en halua, koska haluan nauttia siitä pienestä makunautinnosta, jonka hyvä siideri tai viini minulle antaa.

vlad.