Edellisen uutisen innoittamana Iltalehti jatkaa aiheesta toisella jutulla:
Kaksi vanhempaa kertoi Iltalehdelle, miten he näkevät koulun seksuaalikasvatuksen. Asiantuntija nostaa esille usean vanhemman harhaluulon.
www.iltalehti.fi
"Ekaluokkalaisen pojan vanhempi Emma Kolu on sitä mieltä, että seksuaalisuus, sukupuoli ja perheellistyminen ovat niin moniulotteisia asioita, että niitä on tärkeää käsitellä lapsen kanssa ikätasoisesti monessa elämänvaiheessa. Asioita ei voi pelkistää biologiseen lisääntymiseen."
On ihan varmasti totta, että kyseessä on moniulotteinen asia. Silti evolutiiviset mallit ovat kaikki ainoastaan kiinni lisääntymisestä, joten tuo viimeinen lause ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ei, jos pidät ihmistä biologisena olentona ja eläimenä, niin se ei vain pidä paikkaansa. Se voi olla monimutkaista, mutta kaikki mitä evolutiivisten algoritmien seurauksena saadaan, tähtää lisääntymiseen.
"Kolun mukaan hänen lapsensa ei ole ollut moksiskaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä puhuttaessa, vaan niitä on pidetty ihan tavallisina asioina."
Varmaan näin. Kyllä varmaan ihmisen on kasvaessaan hyvä tietää se, että kaikki eivät ole samanlaisia. Silti valtaosa ihmisistä kasvaa "samaan muottiin".
Ajatellaan kasvatusta. Tyttöjen ja poikien erot ovat aika marginaalisia murrosikään saakka. Tällä voidaan kyllä perustella se, että tyttöjä ja poikia voidaan kasvattaa samalla tavalla. Silti iso osa ihmisistä elää valtaosan elämästään murrosiän jälkeistä aikaa. Minusta voidaan hyvin kysyä sellaista, että kasvatetaanko lasta nyt sen mukaan mitä hän on sillä hetkellä, vai kasvatetaanko häntä sen mukaan, mikä hänestä tulee.
Joku tietysti voi väittää, että murrosikä ja sen tuomat muutokset - saati muutokset sen jälkeen - ovat pelkkää sosiaalista konstruktiota, mutta silloin kyllä ohitetaan iso osa ihan fyysistä todistusaineistoa ilmiön laadusta. Asiasta on paljon ihan tutkimustietoa, koska sekä estrogeenin että testosteronin vaikutuksesta ihmisiin on paljon kokeellista tutkimusta.
Iltalehden väliotsikko on "Eläinkunnassakin monta sukupuolta" - ei pidä paikkaansa, ei biologisesti. Kolu on väärässä tässä asiassa. Siinä hän on toki oikeassa, että eihän tämä nyt näin yksinkertaista ole, mutta valtaosa nisäkkäistä ihminen mukaan lukien jakaantuu kahteen kategoriaan.
Oheisessa kuvassa on miesten ja naisten pituusjakautuma länsimaissa. Mitä siitä voidaan päätellä? Esimerkiksi se, että sukupuolen sisäinen vaihtelu pituudessa on suurempi kuin keskimääräisen pituuden ero. Siitä huolimatta on mahdollista ennustaa sukupuoli pelkästään pituuden perusteella todella luotettavasti. Häviävän pieni osa naisista on 180 cm tai yli. Jos rajan vetää keskikohtaan, 171 cm, niin ennusteen osumatarkkuus on silti vielä reilusti yli 90%. Korrelaatio pituuden ja sukupuolen välillä on siis hyvä, mutta yksilöllinen vaihtelu on vallattoman paljon suurempaa kuin keskimääräinen ero (15 cm).
"– Ei voi kategorisoida, että kaikki ovat miehiä tai naisia. Se on sellainen jatkumo, jossa osalla on enemmän naistyypillisiä piirteitä ja osalla miestyypillisiä piirteitä. Siinä välissä on tosi paljon kaikkea, johon vaikuttaa mieli, hormonit, ilmaisu ja oma kokemus, Kolu kertoo."
Kyllä voi kategorisoida, ainakin luonnontieteellisesti. Kaikki eivät mene kaikkiin lokeroihin, mutta lokerot ovat ihan silmin nähden tunnistettavissa myös ihmisissä. Ei kyseessä ole mikään valkoisen kohinan tapainen tasainen satunnaissarja, vaan aika kategorinen luokittelu.
"Kettusen mukaan moninainen seksuaalikasvatus on herättänyt hänen lapsissaan keskustelua, kyseenalaistusta ja jopa ahdistusta."
Voidaan minusta hyvin kysyä, että kuinka paljon ylipäätään kouluissa perusopetuksessa opetetaan poikkeuksista. Paljonko puhutaan vaikkapa siamilaisista kaksosista? Paljonko kimeereistä? Paljonko muista lasten patologisista syndroomista? Ne kaikki ovat ihan taatusti olemassa, minullakin on lähipiirissä sellaisia. Muistan ala-asteelta kaksikin syöpään sairastunutta luokkakaveria, ja silti syövästä ei käsittääkseni vieläkään puhuta peruskoulun opetusohjelmassa, koska se ei keskimäärin ole lasten sairaus.
Mistä syndroomista siis pitäisi puhua ja mistä ei? Kuuroutumiseen tai sokeutumiseen johtavista oireyhtymistä? Myöhemmässä vaiheessa kehityshäiriöihin johtavista perinnöllisistä sairauksista? Muista perinnöllisistä sairauksista, joita lapsilla saattaa hyvin olla, mutta jonka he huomaavat vasta murrosiän jäljiltä?