Omassa vasemmistolaiskuplassa on jonkin verran kohistu tästä syyskuussa julkaistusta jutusta:
Vaikka suomalaiset pojat ovat maailman tyytyväisimpiä, heidän yksinäisyytensä ja koulutuskielteisyytensä huolestuttavat poikatutkijaa.
www.helsinki.fi
Osa on sitä mieltä, että "positiivisen" muutoksen syynä 1980-luvulla aloitettu
"Mies 2000" -kampanja (YLE) jälkilöylyineen, ja siis että tämä nykyisen poikasukupolven "rento, salliva ja solidaarinen" mies on pitkäjänteisen vasemmistolaisen työn tulosta. Lainaan nimettömänä pari somekuplan kommenttia aiheesta:
"Kauas ollaan tultu 1980-luvun Mies 2000-hankkeesta, jolla yritettiin edistää miesten terveyttä ja elintapoja, mutta jota pidettiin feministien salajuonena."
"Eteenpäin mennään. Muutokset on hitaita ja vastarintaa tulee. Jotkut kokee itsensä ja olemassaolontapansa uhatuksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi luovuttaa tai lopettaa kamppailu."
"Hiljalleen aletaan itse enemmän ja enemmän purkamaan haitallisia rakenteita ja tukemaan toisia miehiä."
Maailma itsessään on kyllä muuttunut todella hurjasti vuodesta 1980. Siinä oli ensin välissä 90-luvun lama, sitten lamaa seurannut teollisuuden automatisaatioaalto (n. 95-), sen ohella tietotekniikan aalto, kännykät, älypuhelimet (2010-) ja muut. Ihan rehellisyyden nimissä, voiko oikeasti johtaa mitään yhteyttä 1980-luvun kampanjan ja nykypäivän poikia koskevien tulosten välille?
Kuten jotkut tietävät, kiinnitän kaikkein eniten huomiota päättelyyn. Faktat ovat faktoja. Muutosta selittävä päättely (korrelaatiosta implikaatioon) sen sijaan on ihan alasta riippumatta todella, todella haastava asia.
Tässä kyseessä olevassa aiheessa kysyisin kuitenkin faktojenkin perään. Millä perustein Lunabba päättelee nykypoikien olevan rennompia ja sallivampia? Jos hän oikeasti vetää tällaista johtopäätöstä esimerkiksi kyselytutkimuksista, niin sitten kyselytutkimusten kysymysten pitäisi olla samoja kuin esimerkiksi 1970-luvulla, tai 2000-luvulla. Siinä tapauksessa puolestaan jo pelkästään kysymysten merkitys on ihmisillä muuttunut. Jos hän puolestaan päättelee tämän usean erilaisen kyselytutkimuksen tai vastaavan perusteella, niin kiinnostaisi nähdä ne tutkimukset plus niiden toteutukset, jolla tällainen johtopäätös voidaan vetää. Tarkoitan hyvin yksinkertaista asiaa: esimerkiksi, nykyaikana väkivallan käytön sanallistaminen julkisessa keskustelussa ja sitä kautta kyselyissä on erilaista kuin esimerkiksi 1970. 1970 nuori vastaisi kysymykseen eri tavalla kuin nykyään, vaikkei olisi muuttunut asenteiltaan ja käytökseltään millään tavalla.
Syystä tai toisesta oma kuplani ei silti kiinnitä huomiota lainkaan tähän jutussa mainittuun asiaan: "Yksi ilmeinen huoli on se, että koulutuskielteisyys leviää poikien parissa. Yliopistojen miespuolisten hakijoiden määrä on laskenut. On surullista, jos miehet ajattelevat, että yliopisto ei ole heitä varten. Yksin jääminen on ehkä se murheellisin asia, jonka olen kohdannut tutkimuksissani. Vaikutelmani on, että poikien yksinäisyyteen ei kiinnitetä kovinkaan paljon huomiota. Ylipäätään poikien haavoittuvuutta ei aina nähdä."
Jos kerran nykyisen poikasukupolven rentous ja sallivuus on vasemmistolaisen työn tulosta, niin silloin tasapuolisuuden nimissä sen tulosta on myös koulutuskielteisyys ja yksinäisyys. Vain aatteellinen ihminen poimii rusinoita pullasta eli sanoo, että kaikki positiivinen on aatteen työn tulosta ja kaikki negatiivinen jotain muuta.
Enkä minä oikeasti ympärillä näe millään muotoa nuorten miesten (esipuberteetista 25-vuotiaiksi) rentouden tai sallivuuden kasvua, vaan näen maailman muuttumista. Se, että suhtautuminen eri asioihin on muuttunut 50 vuoden aikana ei minusta tarkoita sitä, että poikien ja miesten maailma olisi perustavalla tavalla muuttunut: nykyään vain ihaillaan ja dissataan eri asioita kuin ennen.