Huulipunamulta on nimenomaan harmiton hassuttelu ja näistä pahastuminen "vähättelyn" takia olisi aika lopettaa. Tasa-arvoisessa tilanteessa kaikkia hallituksia pilkataan ja vähätellään vastapuolten ja itseironian kautta omienkin toimesta. Huulipunamulta tosiaan hauska sanaleikki jolla historiallinen konteksti eikä sävy mielestäni ole mitenkään itsessään halventava tai negatiivinen. Toki tuollaiset sopivat hyvin kahvipöytäkeskusteluihin ja keskustelupalstoille mutta huonommin esim. Hesarin artikkeleihin.
Itse en ole niin kriittinen sen suhteen, etteikö keskustelua voisi ja tulisikin käydä. Usein sillä keskustelulla on kuitenkin aika vähän tekemistä minkään konkrettisen kanssa, vaan ennemminkin pyrkimyksenä on jatkaa ikiaikaista taistelua sen oman poliittisen vihollisen kanssa. Minusta tuo huulipunamulta menee samaan kastiin kuin termi "shampanjasosialisti", joka on piikikäs mutta kuitenkin aika hyväntahtoinen leikittely.
Ylipäänsä toivoisin tasa-arvokeskustelussa nyt vihdoin mentävän eteenpäin historiallisten vääryyksien ikuisen toistelun ja muutoksen kieltämisen sijaan. Minulla ei ole mitään, ei niin yhtään mitään sitä vastaan että Suomessa on "naisvalta". Niin sen kuuluukin mennä että välillä hallitus on vahvasti miesvaltainen, välillä naisvaltainen, ja välillä nämä suhteet ovat tasan. Nimenomaan ne aggressiiviset tasa-arvoadvokaatit naiskiintiöineen näkevät että ongelma on aina kun 50-50-suhteesta poiketaan, mikä on minusta älytön ajatus.
Näen, että tässä on kyse jonkinlaisesta hegemonian tavoittelusta, eli poliittisesta mittelöstä, jossa tavoitellaan hyväksyntää omalle arvomaailmalle.
Henk.koht en pidä mielekkäänä, että vertailua tehdään vain miesten ja naisten välillä, vaan ennemminkin nostaisin keskiöön naiseuteen ja mieheyteen liittyvät ajatusmallit ja oletukset. Nainen voi miehen tavoin olla jämäkkä, itsekäs, johdonmukainen ja itsevarma. Alun perusteella Marinilla on näitä ominaisuuksia, mutta samalla häntä tarkastellaan ainakin lehdistössä naiseuden kautta. Sama pätee Ohisaloon, jonka hillitystä tyylistä tehtiin iso juttu jääkuningatar-teemalla.
Lasikattoja voi olla joillain aloilla paikallisesti, ihan kuten erinäisillä perusteilla voi kokea syrjintää paikallisesti ympäri yhteiskunnan. Sen sijaan jatkuva lässytys "naisten vähättelystä" ja implisiittinen vaatimus heidän kohtelemisestaan silkkihansikkain on naurettavaa ja siitä tulisi jo mennä eteenpäin.
Naisia ei pitäisikään kohdella silkkihansikkain. Eikä kyllä miehiä/poikiakaan. Olen tähän palannut, kun on puhuttu poikien heikosta koulumenestyksestä. Uskon, että siihen liittyy sellaista ajattelua, että pojilta ei voi vaatia samaa kuin "kympin tytöiltä". Voi ja pitää vaatia. Yhtä lailla tytöiltä pitää edellyttää omanarvontuntoa ja osaamisen sanoittamista palkkaneuvotteluissa.
Erityisesti jatkuva nuorten naisten vähättelystä ym. huolehtiminen on minusta enemmänkin holhoavaa/alentavaa kuin positiivista. Kuten Marinin hallituksesta, korkeakoulupaikkojen jakautumisesta ym. voidaan todeta, nuorilla naisilla menee Suomessa aika kivasti.
Naisilla on jo pitkään mennyt hyvin, kun tarkastellaan hyvinvointia, kouluttautuneisuutta ja elinajanodotetta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kuten toteat. Toinen asia on sitten se, millaisia toimintatapoja yhteiskunnan valtapositioissa arvostetaan. Ovatko ne feminiinisiä vai maskuliinisia? Tämä on mielestäni relevantti keskustelu, enkä koe, että kysymykseen pitäisi olla mitään yksioikoista vastausta.
Oikeastaan voisi perustellusti esittää hypoteesin, että vaikkapa politiikassa nuorilla naisilla on etu nuoriin miehiin nähden. Älkääkä nyt pillastuko tästäkin konsensuksen haastavasta ajatuksesta. Perustan sen ihan todennäköisyyslaskentaan ja huomioon, että siinä missä vanhempien ikäluokkien naisten on ollut käytännössä mahdotonta saada nyt nähdyn laista enemmistöasemaa hallituksen avainpaikkoihin, se ei selvästi ole kovinkaan mahdotonta nuoremmille sukupolville. Tästä päästään kysymykseen, onko minkään sukupolven miehillä ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia saada samanlaista "nuorten valtaa"? Vastaus näyttää olevan että mahdollisuudet ovat heikot: Ylipäänsä miesvaltaa on nähty pitkät pätkät mutta "kolmekymppiset" ministerit ovat kuitenkin olleet harvinaisuuksia, joskaan eivät ennennäkemättömiä.
Riippuu varmaan, millaisella aikaperspektiivillä vertailua tehdään. Historiallisesti Suomessa on ollut ylivoimainen enemmistö miesministereitä kaikissa ikäluokissa. Jopa kaksikymppisiä on nostettu ministerinvirkoihin ilman sen kummempaa poliittista kokemusta. Esim. Esko Aho oli 37-vuotias noustessaan pääministeriksi, eikä hänellä ollut aiempaa ministerikokemusta. Väyrynen oli 29-vuotias noustessaan opetusministeriksi. Lähempää historiasta löytyy Olli-Pekka Heinonen, joka niin ikään saavutti ministerin aseman 29-vuotiaana. Kaikkien aikojen nuorin ministeri, Ulf Sundqvist (24v), on hänkin mies.
Sen sijaan jos ajatellaan tätä päivää ja tulevaisuutta, niin naisia alkaa olemaan hyvinkin nuorina vastuullisissa tehtävissä. Eikä ihmekään, koska eduskunnassa on puolueita, jotka ovat naisvaltaisia ja joilla on kohtuullisen nuori ikärakenne. Kouluttautuneisuus ja sen tuoma työurapotentiaali alkaa myös näkyä.