Tottakai voi olla huonoja vaikutuksia siihen, mutta sille osaatko esim. matematiikkaa hyvin vai kieliä tai historiaa ei ole tosiallista vaikutusta sun omaan fyysiseen tuntoon ja kuntoon.
Ei tietenkään fyysiseen kuntoon, mutta samalla tavalla itsetuntoon ja se kait tässä olikin kriitiikin pointti.
Itselläni liikunta oli sellaista pakkopullaa, että en siitä koskaan koulussa oppinut nauttimaan. Aikuisiällä on sitten ollut yhtä sun toista vikaa käsissä ja jaloissa, kun lihaskuntoa ei ole ylläpidetty nuorena eikä ole ymmärretty liikunnan merkitystä. Totta kai se koululiikunta siihen nyt ei ole ainoa syy, mutta kyllä se ainakin itsellä vaan korosti sitä omaa surkeutta ja siinä sen konkreettisesti huomasi helposti sen eron, kun joku osaa ja joku toinen ei edes pysty. Aikuisena oon kasvattunut itselleni ihan toisenlaisen suhteen liikuntaan ja se prosessi olisi todennäköisesti alkanut paljon aikaisemmin ilman sitä koululiikunnan masentavaa ilmapiiriä itselle.
Ikävä kuulla, että sulla on ollut tällaisia kokemuksia. En tiedä koska olet ollut koululiikunnan parissa, mutta veikkaisin, että siitä on jonkin verran aikaa? Ja toki aina löytyy niitä, jotka saavat ikäviä kokemuksia, mutta uskoisin, että isossa kuvassa koululiikunta on muuttunut selkeästi "inhimillisempään" ja motivoivaan suuntaan.
Mulla oli lapsena liikuntaan ihan hyvä suhde vaikka vanhempani eivät olleet mitenkään liikuntaan erityisesti kannustavia. Eivät tosin mitenkään estäneetkään liikkumista. Tykkäsin liikunnasta, mutta en ollut erityisen hyvä, en toki huonokaan. Yläasteella ja lukiossa mulla oli todella hyvä onni, kun pääsin todella hyvää liikunnanopetukseen. Motivaationi liikuntaa kohtaan lähti entisestään kasvamaan, mikä on kantanut aikuisiälle. Nyt liikunta on yksi suurimmista ellei suurin intohimoni.
IKaikkihan on viimeksi kiinni itsestä ja olen tyytyväinen, jos opetus on mennyt toiseen suuntaan ja lähdetty yksilöstä liikkeelle. En vaan jotenkin jaksa uskoa tähän, kun näen, missä kunnossa osa nuorista on jo 20v.
Kannattaa kuitenkin suhteuttaa kahden tunnin koululiikunta kokonaisuuteen. Lasten ja nuorten pitäisi liikkua suositusten mukaan jopa kolme tuntia päivässä. Se, että nuorten liikkumisessa on isossa kuvassa paljon toivomisen varaa, ei johdu koululiikunnasta vaan nuorten arjen liikkumattomuudesta ja passiivisuudesta. Liikunnan harrastaminen alkaa vähentyä yläasteelle siirryttäessä, kun mm. moni lopettaa vapaa-ajan liikuntaharrastuksensa. Esim. seuratoiminta muuttuu liian totiseksi, kun osa nuorista haluaisi ns. vain höntsätä pari kertaa viikossa. Arkikin sisältää nykyisin aivan liikaa paikallaan oloa ja istumista (mm. tv-ruudun ja tietokoneen ääressä) niin koulussa kuin kotona. Lyhyitäkin matkoja mennään autolla sen sijaan, että käveltäisiin tai pyöräiltäisiin. Syitä on monia, mutta koululiikuntaa en osaa laittaa syytettyjen penkille.
IKyllä kaikki siinäkin lähtee kotoa ja uskoakseni sillä, että se kaksi tuntia, mikä käytetään konkreettisesti liikuntaan koulussa käytettäisiin puhtaasti ja 100 %:sti ohjaamiseen ja ohjeistukseen ja tätä kautta sitten jokaiselle lähdettäisiin etsimään sitä omaa tapaa kunnon ylläpitoon. Ilman mitään arvostelua tai ryhmäpainetta, yksilöstä itsestään lähtien.
Kyllä, kaikki lähtee kotoa. Vanhempien esimerkki ja se, kuinka paljon antavat lasten leikkiä ja liikkua, ovat hyvin ratkaisevassa roolissa. Kaikilla ei ole kuitenkaan liikuntaan positiivisesti suhtautuvia vanhempia, mikä vain korostaa koululiikunnan merkitystä. Siksi näen järjettömänä poistaa sen kaksi tuntia liikuntaa kouluista.