Olikos tänään joku lastenpäivä-teema menossa, en voi tietää koska en ole vanhempi vaan lapseton.
Tasa-arvon puutteesta Suomessa aina jaksaa joku, nykyään yhä keskinkertaisempi tutkija loihtia ongelman ja hänestä pykälän typerämpi toimittaja tekemään jutun. Ja oman alansa asijantuntioita ovat nämä järjestöihmiset, kirjoitustaitoiset yliopistonsa läpikäyneet, mutta joista ei tutkijoiksi tai edes toimittajiksi vain pysty kykenemään, ideologista näkemystä sen sijaan yleensä riittää tirkistysreiästä huutamiseen.
No voi kiesusmaaria sentään, näinkö tilastollisesti on tieteilijät havainneet? Yllätyksen??
Se lienee selvää, että Itämaakunnassa 1700-luvulla oli koulutus harvojen herkkua. 1800 luvullakin, mutta edistystä tapahtui.
Viime vuosisadalla Suomessa oli jo kansakoulutus järjestelmällistä ja lyseoita, jopa yhteiskouluja ilmaantui sinne tänne. Ja myös stipendejä, fiksuille nuorille kunnallista tai yrittäjien tukea. Muistan tämän jopa omalta koulupolultani, olin viimeistä ikäluokkaa joka yhteiskouluun pyrki ja sinne ruokarahaa kantoi, koulukirjat ja kynät ostettiin perheen rahalla, kirjakaupassa oli tili. Ja muutamat luokkamme hyvät tyypit saivat jotain avustuksia, hieman noloina siitä, mutta ei kukaan heitä pilkannut. Ehkä syynä oli se, että nämä ihmiset olivat mukavia ja lisäksi vielä fiksuja.
Miksi yhteiskuntamme on tällainen, miksi tyhmälle tai laiskalle ihmiselle ei vieläkään makseta samaa miljoonaa kuin toiselle kyllä maksetaankin? Tai varsinkin miksi riistäjäkapitalistiyrittäjien etuoikeutetut kakarat vain pärjäävät koulussa. Tai ekonomien, insinöörien ja kosmologien sekä lääkäreiden mukulat ? Rahastako kaikki kiinni, lelujen määrästä? Ulkomaanmatkoista ja suksista?
Oli muuten luokallani aikoinaan muutamia ökymaatilojejn ja yrittäjien mukuloita. Useat ovat pärjänneet hyvin, jotkut kasvattaneet vanhoja pienyrityksiä loistoon, jotkut häipyneet pois, jopa kuolleet. Yksi kohtuullisen kokoisen, ei ökymaatilan poika päätti ryhtyä professoriksi. On työnjohtajien lapsia, joista on tullut tunnettujen firmojen johtoporrasta, tekniikan puolelta nämä tosin.
Akateemisia uranaisia myös useita, vanhempien sosioekonominen status ei näköjään ole heidän urakehitystään pystynyt tukahduttamaan, stipendityttöjä ei yhteiskuntamme alistanut.
Silloin ei vielä ollut tiedonvälitys nykyisellä tasolla, kurjalistokorostuksellista sosiologiaa yliopistossa oppineita toimittajia ei ollut vielä maakuntalehdissä, ehkä ei Hesarissakaan kuin muutama.
Viiskytluvulla hyvin vaatimattomissa oloissa syntyneitä, ja niistä kuitenkin kouluun joka päivä oppimaan lähteneitä merkittäviä tiedeihmisiä on vielä Suomessa elossa monia. Professoreita, virkamiehiä, diplomi-insinöörejä jne.
Sosioekonominen asema on tyhmä selitys, köyhyys on syy.
Epämiellyttävämpää on miettiä, voiko laiskuus periytyä, voiko keskinkertainen älykkyys periytyä?
Miksi vanhemmat eivät ole päättäneet nostaa tasoaan pykälän vertaa, miksi heille ei ole maksettu parempaa palkkaa?
Miksi he eivät vie lapsiaan ilmaiseen kirjastoon, miksi eivät jaksa lukea iltasatuja?