Olen tästä ihan samaa mieltä. En tiedä olemmeko samanmielisiä tästä, mutta minä näen ongelmana valtsikan ja sosiaalitieteiden laitoksella valtoimenaan rehottavan "matikkavihamielisyyden".
Tuskin kyseessä on mikään matikkavihamielisyys sinänsä. Väitän, että moni karttaa kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä, koska ne vaativat paljon opettelua ja paneutumista. Siihen taas ei ole välttämättä aikaa, mikäli haluaa keskittyä oppialansa substanssiin. Lisäksi on todettava, että etenkin humanistisilla aloilla monet ilmiöt ovat sellaisia, että niitä on vaikea siirtää tilastolliseen esitysmuotoon.
On myös syytä erottaa valmistumisputkessa olevat perustutkinto-opiskelijat niistä, jotka pyrkivät akateemiselle uralle tai tutkijaksi. Ensin mainitulle porukalle on kuitenkin ensisijaista opettaa oman oppiaineen perusasiat sekä akateemisen keskustelun periaatteet.
Humanistisille aloille hakeutuu luultavasti paljon sellaista porukkaa, jolla ei ole taustaa tai valmiuksia opetella tilastollista metodologiaa. Heistä voi kuitenkin tulla tuottavia työntekijöitä työmarkkinoille. Se että joku keskivertoa edustava lukiolainen innostuu ihmistieteistä ja pääsee yliopistoon, voi olla valtion kannalta erinomainen juttu, vaikka mitään uraauurtavaa kontribuutiota tutkimuskentälle ei olisi tiedossa.
Oikeastaan tässä suhteessa näen myös että nykyisen nurkkakuntaisen sukupuolentutkimuksen sijaan esittämälläni poikkitieteellisellä tutkimusryhmäajattelulla voitaisin saada oikeita tuloksiakin siten että kaikki osapuolet voisivat oppia toisiltaan ja laajentaa osaamistaan.
Diversiteetistä olisi varmasti hyötyä. Kuten olen aiemmin todennut, myös sukupuolentutkimus on aika klikkiytynyt kerho, josta puuttuu tietynlaista ylitieteellistä ajattelua. Sen verran kun kävin luennoilla, huomasin aika äkkiä, että mielipidekäytävä on kapea.
Tästäkin huolimatta koen tarpeelliseksi, että pieni porukka keskittyy yksinomaan sukupuolen yhteiskunnallisten vaikutusten arvioimiseen. Sen verran kun muistan tenttikirjoista, niin myös yhteys muihin tieteenaloihin oli toisinaan esillä.
Selvennän tässä että minustakaan sukupuolentutkimus ei ole automaattisesti nollatutkimusta. Pitäisi kuitenkin suhtautua tinkimättömästi myös siihen, että nollatutkimuksesta ei saa tehdä automaattisesti vakavasti otettavaa tutkimusta vain siksi että se on tehty sukupuolentutkimuksen laitoksella. Nollatutkimus on nollatutkimusta ja se pitää voida sanoa ääneen ilman leimakirveiden lentelyä. Toisekseen sanoisin että kaikki teorianmuodostus ja asian X jostain näkökulmasta tarkastelu ei vain ole tiedettä ensinkään (tämä yleisempänä huomiona). Tieteellinen teoria ei ole mikä tahansa fundeerauksen tulos jossa on luotu narratiivi jostain näkökulmasta. Sen muodostuksessa on käytettävä tieteellistä menetelmää ja sen pitää olla falsifioitavissa. Tuntuu että monet esimerkiksi sukupuolentutkimuksen teorioista eivät ole tieteellisiä teorioita ensinkään.
Näen asian niin, että monet sukupuolentutkimuksen tutkimuskysymykset ovat sellaisia, joihin on hyvin vaikea vastata tyhjentävästi; aina jää tulkinnanvaraa. Teorioita voi toki rakennella puhtaasti filosofisistakin tutkimusongelmista, mutta niiden relevanssi mitataan tiedeyhteisön sisällä. Arvostusta voi myös mitata rahalla: keskeisinä havaintoina pidetyt löydökset keräävät yleensä rahoitusta.
En myöskään sanoisi, että virheellisten dogmien ja paradigmojen toistaminen olisi yksinomaan sukupuolentutkimuksen riesana. Etenkin 1800-luvulta nykypäivään tultaessa voidaan havaita, että lukuisat biologiasta johdetut teoriat ovat olleet täyttä huttua. Niillä on kuitenkin ollut taipumus pysyä elossa, koska ihmiset tuppaavat luottamaan "objektiiviseen tieteeseen".
Sukupuolentutkimuksen ehkä keskeisin lähtökohta onkin tässä mielessä osuva: neutraali tiede pyritäänä riisumaan näennäisestä sukupuolineutraaliudesta. Vaikka se vaikuttaisi ensi alkuun turhalta, niin aika nopeasti pääsee jyvälle siitä, miten läheisessä historiassakin on ollut voimakkaita vinoumia perusajattelussa.