Osa naisista; kuten miehistäkin; on "tunneihmisiä", eli yleensä ulkoisesti varsin viehättäviä mutta henkisiltä kyvyiltään sitten ehkä sitten hieman rajoitetumpia. Omassa kuplassani ylivoimaisesti suurin osa näistä "tunneihmisistä" on naisia. Vielä 2-3 vuosikymmentä heidän maailmansa oli melko rajoittunut, keskityttiin omaan perheeseen ja lähipiiriin. "Tunneihmiselle" oli ylpeydenaihe kun lähipiiri näki hänen ja perheensä voivan hyvin, muiden ajatuksilla ei ollut niin väliä; ja yleisesti "tunneihminen" oli onnellinen ja pätevä "hommassaan".
Olen samaa mieltä siitä, että keskimääräisen ihmisen elämänmeno on muuttunut radikaalisti viimeistein noin 50 vuoden aikana.
Muusta olenkin eri mieltä. Ensiksikin tulisi määritellä, mitä tarkoittaa "tunneihminen". Yhden ääriesimerkin kertominen ei vielä luo uskottavuutta omalle narratiiville.
Itse näen asian niin, että osa miehistä on jäänyt vanhojen sosiaalisten roolien vangeiksi. Näin on varmasti tapahtunut myös naisten osalta, mutta faktoja tarkastellessa he eivät edusta samanlaista ongelmaryhmää.
Naiset ovat jo vuosikymmeniä olleet koulutetumpia kuin miehet. Naiset myös elävät pidempään, koska naisten keskuudessa kaikenlainen hölmöily, kuten lääkärin pakoilu, alkoholinkäyttö, riskinotto ja väkivaltainen ongelmanratkaisu, on harvinaisempaa.
Mielestäni tunteiden pakoilu, kieltäminen tai vähättely on kaikkea muuta kuin rationaalista toimintaa. Tunteilla on ihmisen hyvinvoinnissa selkeä tarkoituksensa, minkä vuoksi niihin tulisi suhtautua järkevästi. Mielenterveyspalveluiden käyttö ei ole tunteellisuutta, vaan rationaalista toimintaa.
Suomalaisessa yhteiskunnassa on vuosikymmenet totuttu ajattelemaan tiettyjen normatiivisten kaavojen kautta; miestä on esim. pidetty järkevänä ja naista tunteellisena. Pääsääntöisesti roolit ovat noudatelleet vastinparien logiikkaa. 1800-luvun olosuhteissa näille rooleille on ehkä ollut paikkansa, mutta nyky-yhteiskunnassa ne ovat ainoastaan painolasti.
Jos pari vuosikymmentä sitten halusi informaatiota vaikka uusimmasta muodista tms., niin sitä piti erikseen hakea, nykyään kaikki info uusimmista trendeistä ja ajatuksista tulee somen seinälle automaattisesti ja pyytämättä. Tämä sitten on mielestäni sekoittanut ainakin jonkun verran tuntemieni "tunneihmisten" päitä.
Tiedon ja mahdollisuuksien lisääntyminen on kieltämättä avannut erilaisia vaihtoehtoja yksilön elämää koskeville valinnoille. Kun aviopuoliso ei ole enää henkiin jäämisen ja sosiaalisen hyväksynnän ehto, on moni alkanut nostaa vaatimuksia sen suhteen, kenet kelpuuttaa kumppanikseen. Myös yksin eläminen on tullut yhdeksi vaihtoehdoksi.
Onko tämä sitten hyvä kehityskulku? Se riippuu arvioijasta. Itse näen ilmiössä sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvää on etenkin se, että kumppania pyritään etsimään huolellisesti, jolloin sopivan ihmisen löytäminen on todennäköisempää kuin aiemmin. Huonona puolena voi pitää sitä, että jokaiselta yksilöltä vaaditaan hieman enemmän vaivannäköä, sosiaalista aktiivisuutta ja itsensä likoon laittamista.
Vaikkei erottaisikaan niin vanhemmat voivat esimerkiksi lopettaa lastensa harrastuksia säästösyistä kun pitää saada uusia designhuonekaluja joita voi sitten esitellä somessa yms. Tämä ei sitten olekkaan pelkästään naisten juttu, miehillä vaan esitettelyjen kohteet ovat erilaisia. Nykyään tuntuu vanhempien oma egoismi menevän monesti lasten edun edelle, tämä taitaa kuulua vain nykyaikaan.
En mitenkään kyseenalaista, etteikö tällaisia tapauksia olisi olemassa. Onko kuitenkaan uskottavaa olettaa, että designhuonekalut olisivat isossa kuvassa ihmisille merkityksellisempiä kuin lapset? Epäilen.
Sen sijaan yksi yleistyvä trendi on, että etenkin hyvin toimeen tulevat pyrkivät kasvattamaan lapsensa niin, että heidän elämänsä olisi täysin riskitöntä ja ongelmatonta. Tällaisia lapsia hemmottelevia ja heidän kauttaan omia puutteita paikkaavia futismammoja ja lätkäfaijoja löytyy pilvin pimein.
Mitään ehdostusta minulla ei ole miten asioita pitäisi parantaa. Kai tässäkin asiassa käydään informaatioaikakauden kasvukipuja läpi ja ehkä omat lapsemme osaavat jo käsitellä asioita meidän sukupolveamme paremmin.
Ei ole minullakaan. Kyllähän tässä uhkakuvia on nähtävillä, sillä ihminen sietää aika heikosti sosiaalista huonommuutta. Nyt kun meillä on näitä maakuntien yksinäisiä miehiä ja kaupungeissa asustelevia sinkkunaisia, on suuri riski, että syrjäytyneiden ja tahtomattaan yksin jäävien määrä kasvaa entisestään.
