Ohjelmassa Sannikka & Ukkola Sirkka-Liisa Anttila ja vihreiden Riikka Aapalahti (transaktivisti ja translapsen äiti) hieroivat sovintoa sukupuolineutraalista kasvatuksesta, jota ensinmainittu oli aiheesta kritisoinut. Hänen mielestään yhteiskunnan suurimpia ongelmia on se, että täällä on tiettyjä ryhmiä, jotka katsovat oikeudekseen olla aina oikeassa ja muut mielipiteet ovat vääriä ja keskustelu on vaikeaa, koska tällainen pieni ryhmä yrittää määrittää ison ryhmän edelletykset olla ja toimia. Ei tuo välttämättä ihan täysin humpuukia ollut.
Riikka Aapalahti oli puolestaan sitä mieltä, että ketään ei voi kasvattaa tiettyyn sukupuoleen ja kukaan muu ei voi sitä määritellä, esimerkiksi opettaja kutsumalla tytöksi tai pojaksi, vaan jokainen saa määritellä oman sukupuolensa. Tytöksi tai pojaksi kutsuminen hänen mukaansa vahingoittaa lapsista jotain (suuruudeltaan kiistanalaista) prosenttia, josta puolet harkitsee siksi itsemurhaa. Jaa siis kun kutsutaan tyttöä tytöksi tai poikaa pojaksi? Ihanko oikeasti vai oikaistiinkohan tässä nyt hieman?
Unisex-vessoja RA:n mukaan pitää olla ("koska kaikkien kotonakin on" oli suhteellisen lapsellinen pointti), koska poikien vessassa jotkut saa turpaan ja tyttöjen vessassa joitakuita kiusataan. Haluaako herkässä kasvuiässä oleva teini tosiaankin tehdä intiimejä asioita ja ruumiillisia toimituksiaan vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa? Itse ainakin haluan tarvittaessa käydä vääntämässä tortun omassa rauhassa ja sukupuolineutraalit mielenpahoittamiset kiinnostaa siinä tilanteessa yhtä paljon kuin toimittamani asia. Rauhassa paskalla käyminen on pyhä asia - miehisyyden viimeinen linnake. Älkää viekö sitäkin meiltä pois.
"Tuliko tyttö tai poika?"
"Jaa onko niitä vielä muitakin sortteja?"
Ei. Sukupuolen määrittää kromosomi ja syntyessään ihminen on joko tyttö tai poika. On toki hyvä, että vähemmistöjä suvaitaan, ymmärretään ja heidän etujaan ajetaan, mutta se ei saa olla itsetarkoituksellista enemmistön pakottamista vähemmistön muottiin. Onko todellakin ratkaisu pienen vähemmistön epävarmuuteen sukupuolestaan ja identiteetistään se, että tehdään kaikki muutkin epävarmoiksi sukupuolestaan ja identiteetistään?