Mainos

Tampereen KOOVEE 2018–2019

  • 82 755
  • 182

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Kertokaas nyt tyhmälle mitä hyötyä näistä ilveksen ns. Liiga avuista on? Valtosta lukuunottamatta.
+/- kärjessä laitamäki -7, nalli -5 ja savilahti -4
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Kertokaas nyt tyhmälle mitä hyötyä näistä ilveksen ns. Liiga avuista on? Valtosta lukuunottamatta.
+/- kärjessä laitamäki -7, nalli -5 ja savilahti -4

Lukemat ei valehtele, tekemistä on noilla ukoilla tässäkin sarjassa. Nalli on kiekon kanssa ok, mutta ilman kiekkoa omassa päässä välillä aivan kujalla ja jopa hiukan tahdoton. Ahtolakin oli eilen heikko, jalka liikkui kuin Savilahdella - eli eipä juuri. Omassa päässä tulee paljon kiekollisena virheitä kun kiekko pyritään pitämään omilla. Tason nosto ja TuTo kumoon keskiviikkona niin päivä paistaa taas.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki maalia tuulettavat joukkueet. Patasydän
Jos oli Hermestä vastaan vaikeaa, niin vähintään yhtä hankalaa oli lauantaina Keupaa vastaan. Keuruulaiset olivat todella hyvällä jalalla pelissä ja KOOVEE:lla varmasti paino pelimääräkin. Risteli maalissa oli hyvä, Ilveksen lainat eivät kyllä esittäneet mitään. Lopputulokseen 1-3 voi olla varmasti tyytyväinen, koska niin selkeästi Keuruulaiset peliä hallitsivat.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kertokaas nyt tyhmälle mitä hyötyä näistä ilveksen ns. Liiga avuista on? Valtosta lukuunottamatta.
+/- kärjessä laitamäki -7, nalli -5 ja savilahti -4
Jerry Laakso on kai kutenkin ollut ihan ok myös, vai olenko käsittänyt väärin?

Laitamäeltä olisin odottanut enemmän, vaikka nuori onkin. Olin lauantaina paikalla, ja olihan se syöttö KeuPan maaliin karmea virhe. Myös Ahtolan kiekonmenetyksestä tulleeseen maaliin saavat pakkiparinsa kanssa osavastuun, sillä aika optimistisesti jättivät oman maalin edustan tyhjäksi siinä.

Ahtolan kohdalla pitkä loukkaantuminen vaikuttaa tietysti. Tämä pelihän oli ensimmäinen sitten elokuun alkupuolen Tampere-cupin. Savilahden tilanne sen sijaan kummastuttaa kovasti. Hänellä oli kyllä loukkaantuminen, mutta jos se edelleen vaivaa, niin en ymmärrä, miksi on peluutettu jo yhteensä 8 peliä. Liike on kyllä niin tahmeaa, että vaikea käsittää, jos ei tosiaan ole jotain vaivaa, tai sitten kesäharjoittelu mennyt jotenkin pieleen, mikä taasen kummastuttaisi, koska yleisesti Ilveksen pelaajilla on liike ollut ihan hyvässä kunnossa. Kummallakaan näistä ei ole ilman loukkaantumisia asiaa Ilveksen kokoonpanoon (tosin voi olla että juuri siitä syystä jompikumpi ainakin keskiviikkona siellä esiintyy), joten jatkanevat enemmän KOOVEEn "ilona". Muutenkaan en isommin näe tapahtuvan pelaajaliikennettä, paitsi että ehkä Laakso saa jossain vaiheessa näytön paikan liigapuolella. Silloin toiseen suuntaan voisi tulla Olli Vainio, joka jos olisi parhaalla tasollaan, olisi Mestikseen kyllä vahvistus, vaan kun ei hän ole. Kovin vaikea arvioida, miten mahtaisi nykyisellään sujua.

Marraskuun maajoukkuetauon jälkeen Eemeli Suomen pitäisi palata Ilveksen kokoonpanoon, ja silloin joku laitahyökkääjä tulisi tarjolle. Joko jo tuttu Valtonen tai sitten mahdollisesti Haapanen tai Liuksiala, jotka jälkimmäisen kantamasta gorillasta huolimatta olisivat mitä todennäköisimmin paljon isommaksi iloksi kuin Savilahti, koska heillä luistin kulkee.

Noin yleisesti en tiedä, miten paljon KOOVEE on laskenut Ilveksen lainojen varaan, mutta suhteellisen kapealla ringillä Ilveksessäkin mennään. Periaatteessahan Ahtolan ja Savilahden pitäisi olla ihan laadukkaita pelaajia Mestikseen, mutta nykykunnollaan eivät sellaisia tokikaan ole. Jos kumpikaan ei olisi loukkaantunut, olisivat varmaan pelanneet Ilveksen nelosketjussa, ja silloin tarjolla olisi voinut olla koko ajan Valtonen ja varmaan Samuli Vainionpää, joista kummastakin olisi varmasti ollut enemmän hyötyä.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
laakso on ollut samalla tasolla kuin kvn pelaajat. Jos nyt toivoa saa niin ilveksen vahvistukset samaan ketjuun, jonka voi 3 erässå kätevästi laittaa vilttiin. Jos on vaan 4 niin ahopelto joutaa siihen samaan. Niin surkeesti on pelannut. Uusi ketju Rosanov laitaan, ville keskelle ja jesse hurme toiseen laitaan. Hukki seinäjoelle viikoksi.
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Laakso on ollut ihan hyvä, joskin kiekolliseen peliin kaipaisi varmuutta. Luulisi, että Laitamäkikin pystyisi parempaan, ehkä yksi onnistunut (kokonainen) peli voi tuoda itseluottamusta. Syöttö KeuPan toiseen ei ihan ainoa käsittämätön passi omassa päässä ole.

KOOVEE tarvitsisi paria kelvollista ukkoa omaan rosteriinsa, esim. mestistason pakki ja hyökkääjä tekisi jo paljon. Strömbergin (ja Valtosen) poistuminen kokoonpanosta vei terää hyökkäyksestä valitettavan paljon. Nuorista ilveksistä voisi olla enemmän iloa KOOVEElle kuin vanhemmista liigaäijistä. Niiden syttyminen Mestiksessä voi olla niin ja näin (esim. Savilahti, Ahtola). Eli aika paljon on tällä hetkellä Ilves-avuista kiinni.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Nyt on ketjut laitettu uuteen uskoon hyvä niin. Laitamäki (-7) on onneksi pois kokonaan. Nalli ja Savilahti ykkösessä Valtosen kanssa - kuten toivoin :) Ville on saanut laidalleen Rozanovin - kuten toivoin :) Nyt pitäs sitten vihdoin näyttää sitä Liiga osaamista. Sillanpää on kokoonpanossa, toivottavasti pääsee myös kentälle. Ex- lekiläiset samassa ketjussa, ehkä hekin nyt vihdoin heräävät henkiin...

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamerosters/index.php?gameid=3821&season=
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Kokoonpano on kyllä lupauksia herättävä. Toivottavasti kaikki saavat koivet vielä liikkeelle. Valtonen on tärkeä lenkki jos on samassa iskussa kuin edellisissä.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Niilo Koskinen tänään ekassa mestis pelissä maalissa. Toivottavasti pärjää hyvin niin saataisiin toinen pelaava vahti Ristelin rinnalle. Pelas kyllä harjoituskaudella yhden hyvän pelin.
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Nyt näyttää huolestuttavalta, tänään ei Imatralla oikein mitään palaa. Tekopaikoille asti pääsy oli kiven takana. Eka erä vielä sinniteltiin mukana, mutta toisessa repesi.

Edelleen muutamaa kokeneempaa pelimiestä joukkue kaipaisi kipeästi. Mistä sellaisia nyt tähän hätään repii ja millä resursseilla onkin eri juttu.

Tällä hetkellä mennään näillä ja huomenna on päivä uus (ja kakkoshallin jäätävä tunnelma).
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen pelaajat ovat viestien mukaan osoittautuneet Kooveelle turhakkeiksi, mutta nyt Kooveella on varmaan yhteistyösopimuksen nimissä tarjota Ilvekselle muutama (edes) kolmosparin pakki paikkailemaan liigaan oletettavien loukkaantumisten ajaksi?
 

Kappis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yleisesti hyvä jääkiekko, Ilves, KOOVEE
Ilves-lainat eivät ole olleet turhakkeita - he ovat olleet rivimiehiä. Itselläni ainakin on ollut suuremmat odotukset liiga-statuksella olevia pelaajia kohtaan. Viime kaudellakin kun LeKi lähetti pelaajia KOOVEEseen niin jotkut (esim. Järviluoma) olivat vahvistuksia kun taas jotkut (esim. Väkiparta) vetelivät puolilla valoilla. Nyt mielestäni näitä "väkipartoja" ei ole, yritystä löytyy mutta taso vaan ei riitä Liiga-lainoilla kantaa KOOVEEta reppuselässä.

Pakkitilanteesta sen verran että nyt Laakso-Ilvessuo -parille kokeilusauma Liigaan niin nähdään miten jätkät pärjää. Ja Haapanen näytti olevan KOOVEEn kokoonpanossa. Tänään vaan ei harmittavasti pääse hallille.
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Tämä:

Ilves-lainat eivät ole olleet turhakkeita - he ovat olleet rivimiehiä. Itselläni ainakin on ollut suuremmat odotukset liiga-statuksella olevia pelaajia kohtaan.

Tänään harmittavia (helppoja) virheitä ja pari helppoa Ristelille. Kipsissä ja köysissä ollaan, mutta toivotaan alkupelien rentouden löytyvän vielä. Onnistumisia kaipaisi ja etenkin ehjää erää, sitten jo ehkä kokonaista peliäkin. Sarjan häntäpään porukoita varmasti ollaan, mutta ihan pisteautomaatiksi ei pitäisi juuttua.
 

Kappis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yleisesti hyvä jääkiekko, Ilves, KOOVEE
Viidesosa runkosarjasta pelattu ja kyllä on todettava että kuopassa ollaan. Ongelmat joukkueen kasaamisessa alkavat konkretisoitua. KOOVEElta puuttuu hyvä, rutinoitunut Mestis-tason viisikko. Ok-tason äijiä pariin viisikkoon on mutta se ei riitä kun vielä opetellaan Mestiksen tavoilla - pelinopeuteen, virheettömyyteen, röyhkeyteen, kovuuteen jne. Toivottavasti aika riittää tai sitten KOOVEEn täytyy mennä markkinoille.

Erityisesti lämmittää että edelleen pyritään pysymään kiekossa eikä roiskita sitä. Peliä pystytään avamaan omasta päästä varsin hyvin, toisaalta viime peleissä puolustajien ja hyökkääjien etäisyydet ovat kasvaneet. Ja tämä aiheuttaa ongelmia keskialueen ylityksessä ja tämä taas vaikuttaa maalitekopaikkojen luontiin. Hyökkäyskolmikoista Saloranta-Huovinen-Tikka on positiivisesti yllättänyt. Lehtonen on taasen kärsinyt vaihtuvista laitureista. Ilves-hyökkäysketjun kokoaminen on ehkä hieman rauhoittanut tilannetta. Rozanov on jo tainnut vaihtaa maisemaa? Puolustajista Hopponen ja Ilvessuo ovat esittäneet hyviä otteita. Mäkelällä on mahdollisuuksia nousta hyväksi kiekolliseksi pakiksi. Maalissa Risteli on esittänyt muutamia hyviä otteita mutta viime kevään tasaisuus puuttuu vielä. Yrjölä oli tänään ok, joten maalivahti-osasto on ehkä vahvin osa KOOVEEssa. Lehtonen tähän vielä päälle lainana Ilveksestä.

Muutama sana vielä Ilves-lainoista. Valtonen on esittänyt pirteimpiä otteita lainapelaajista. Savilahti on piristymässä, onko sitten terveysmurheet (?) hellittämässä. Tänään tuli kyllä ikävästi kiekko korvaan mutta palasi kehiin teipattuna. Keskustelua on aiheuttanut jonkin verran Laakso. Oma mielipiteeni on että hänellä on pitkä tie kiekolliseksi liigapakiksi. Kun aikaa ja tilaa on Jerry pystyy pelaamaan kiekollisesti hyvin mutta kun sitä ei Mestiksessäkään yleisesti ole niin kiekollisena ratkaisut ovat hätäisiä ja huonoja, hermostuneisuus näkyy. Puolustuspelissä Jerry on vaikeuksissa, mutta toisaalta hän pääsee loistamaan ylivoimalla hyökkäyspäässä. Kokonaisuudessa voisi sanoa että hankalaa on Jerryllä Mestiksessä liigapelaajan statuksella.

Nyt KOOVEEssa tarvitaan uskoa omaan tekemiseen, ei paniikkiratkaisuja pelitavallisesti JA pliis muutama tasonsa näyttänyt Mestis-pelaaja rinkiin mukaan.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kokonaisuudessa voisi sanoa että hankalaa on Jerryllä Mestiksessä liigapelaajan statuksella.
Eihän Laakso toisaalta ole pelannut peliäkään SM-liigassa, joten statuksen pitäisi kai pikemmin olla yliopistopelaajan, vaikka try-out liigasopimuksen toikin. Täsmälleen samaa mieltä siitä, että kun tilaa ja aikaa on, kiekollinen osaaminen tulee esiin, mutta kun ne vähenevät, vaikeudet alkavat kasvaa.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Koovee paransi huomattavasti ed peliin verrattuna. Pelinrakentelu oli fiksua ja aktiivista. Mutta ne oman pään virheet ja maalivahtipeli on mun mielestä ongelmat. Yrjölä sylkee kaiken eteen ja tänään 2 meni hänen piikkiin. Yhden maalin joka pelissä vastustajalle syöttää mäkelä tai laakso. Tänään oli mäkelän vuoro. Ojanperä pelasi tänään ekan koko pelin ja oli riekon kanssa ihan hyvä pari. Miksi vasta nyt kentälle? Savilahti oli vihdoin vahvistus ja valtonen jatkaa hyviä otteita. Muita onnistujia tänään kapteeni ville sekä saloranta, joka välillä pyöritti kiekkoa koko kentän ympäri miten halusi. Harmi kun taso vaihtelee paljon jopa pelin sisällä. Pajuojalle toivomus: villelle vakio kv laiturit muutamaan peliin niin tulosta tulee. Nalli ja laakso katsomoon vai onko niitä tosiaan pakko peluuttaa? Nallilla on vauhtia, mutta kiekko karkaa aina. Joka ikinen kerta. lindfors kentälle. Ei hän huonompi ole kuin laakso. Tai sitten saarinen katsomosta :) Risteli maaliin niihin peleihin mitkä on voitettavissa, eikä päinvastoin. Tai kun risteli lepää niin kai antti laaksosta voi käyttää tai kokeilla ilveksen a-mokkeja. Sieltä a:sta voisi löytyä muitakin pelaajia?
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Kooveen tilastojen kärjet joka kertoo mistä homma kiikastaa:

1 Savilahti, Ilves, -10
2 Laakso, Ilves -9
3 Valtonen, Ilves -9
4 Nalli , Ilves - 9
5 Ville Lehtonen, Koovee -9 ( hän on joutunut pelaamaan nimenomaan näitten surkimusten kanssa)
6 Laitamäki ,Ilves - 7

Kyllä kateellisena kattelee tuonne Lekin suuntaan, kun Tapparan ringin pelaajat komeilee mestiksen tehotilastojen kärjessä.
 
Suosikkijoukkue
KooVee, Ilves
Kyllä se suurin virhe on ottaa sarjapaikka vastaan ja laiminlyödä joukkueen kärjen hankkiminen. Ilveksen apuun ei tässä tilanteessa kauheasti ole voinut laskea.
Joukkue pelaa kyllä ainakin kotiotteluissa loppuunsaakka ja taistelee taitojen ylärajalla, eli pelaajia on vaikea moittia. Taso ei vaan riitä etenkään vastustajien 1-kenttiä vastaan. Tämä johtunee siitä, että Kooveella itsellään ei ole selkeää 1-kenttää. Vaikea sitä on enää lokakuussa hankkia.
 

kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Puhelinliikennettä mainostetaan kovasti seuran Rozanov-uutisessa, saa nähdä tuleeko pelaajia vai ei. Tiukka kausi oli odotettavissa, ekat pelit antoivat ilmeisesti liian hyvän kuvan joukkueesta, samaa tasoa ei ihan ole kyetty pitämään. Parilla hyvällä vahvistuksella tilanne voi vielä kääntyä parempaan, mutta kovin pitkälle marraskuuhun ei aikaa ole odotella.

Selkeä ykköskenttä tai ainakin ykköshyökkäysnyrkki puuttuu, joka vastustajalta sellainen löytyy. Se on totta.

Mitä Ilves-apuihin tulee, niin kieltämättä parempaa voisi odottaa.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Tälläkaudella joitakin KOOVEE:n pelejä tullut seurattua niin turhaan täällä huudellaan noita ykköskorin hyökkääjiä. Syyt tappiohin löytyy aivan muualta. Tuo puolustus vuotaa aika pahasti. Kyllä lähtisin etsimään niitä ykköskorin puolustajia. Kiekollista taitoa, liikettä, ja ripaus kovuutta. Puolustus ensin kuntoon. Tuosta tän hetken hyökkäyskalustosta löytyy kyllä riittävästi taitoa, kunhan roolitukset vain napsuvat kohdalleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös