Meikäläinen alkaa kypsyä ekassa vakituisessa työpaikassani, vaikka tässä on oltu vasta vajaa vuosi. Viikonloppu olisi aikaa päättää hakeako uutta hommaa, jota minulle melko suurella todennäköisyydellä tarjottaisiin, sillä olin aika lähellä tulla valituksi jo ko. projektin esimiestehtäviin, ja nyt olisi duunaritehtävät haussa.
CV:n ja työkokemuksen kannalta vaihdos olisi selkeästi takapakkia, eikä työurani - pikkupätkiä eri puolilla - ja nyt jo vakituisesta duunista tulisi häipättyä "huonompaan" hommaan. Tämä uusi homma olisi useamman vuoden projekti, koostuen määräaikaisista pätkistä, mutta siinä olisi selkeä tehtävänkuva ja rajattu vastuualue.
Nykyinen työni sisältää haastavia ja mielenkiintoisia kehitys- ja suunnittelutehtäviä - teoriassa. Itseasiassa ne olisivat jopa välttämättömiä, jotta homma pysyisi kasassa. Niitä kun ei vain ehdi tehdä, koska rutiininomaiset oheis- ja tuuraustyöt vievät lähes kaiken ajan. Nämä tehtävät ovat lähinnä toimistosihteeritöitä, joita en suoraan sanottuna osaa tehdä nopeasti ja tarkasti, kuten kunnon sihteerin pitäisi. Ja koska kyseessä on naisvaltainen toimistoala, niin turha kai mainitakaan, että palkka on aivan paska.
Oma koulutukseni ja aiempi kokemukseni sattuisikin paremmin noihin kehitys- ja suunnittelutehtäviin, ja siksi minut on luultavasti tähän hommaan aikoinaan valittukin. Luultavasti kukaan täysijärkinen ei hakenut, ja itsekin otin paikan vastaan lähinnä siksi, ettei silloisen työpätkän päättymisen jälkeen ollut duunia juuri kiikarissa (paitsi eräs kolmen kuukauden pätkä, joka sekin olisi edellyttänyt muuttoa). Toisekseen, ajattelin, että jos tuossa pestissä oppii kyllä paljon uutta vaikka kuluttavalta kuulostaakin.
Osastolla on resurssointi siis aika pielessä. Ja kyllä, on pidetty meteliä, ja saatu pitkän tappelun jälkeen jopa pieniä - mutta riittämättömiä - parannuksia aikaan. Edeltäjänikin - aivan, tästä hommasta on moni lähtenyt kävelemään ;) - ovat pitäneet meteliä, joten sinällään ongelmien pitäisi olla tiedossa.
Monilla työkavereilla on niinikään vastaavankaltaisia ongelmia. En vain pysty käsittämään, miksi he tyytyvät tilanteeseen. Paitsi ehkä se, että ovat sitoutuneita tähän pikku"kaupunkiin" eivätkä halua muuttaa pois. Luullakseni heillä on useimmiten paremmin tienaavat puolisot (itse siis poikamies) ja/ tai maa-/metsätaloustuloja.
Hyviä puolia työssä on tosiaan kaikessa pervessiydessään olleet uudet kokemukset tyyliin "mikä ei tapa, se vahvistaa", mutta kai sitä pitää jossain vaiheessa rotan jättää uppoava laiva, koska onhan se mielenterveyskin ihan jees. Tässä nimittäin on loppuunpalamisen vaara oikeasti olemassa. Työkaverit ovat loistavia: kaveria kyllä autetaan ja tarvittaessa joustetaan (luultavasti jopa liikaa). Osan heistä kanssaan tulee oltua tekemisissä vapaa-aikanakin harrastusten merkeissä.
Uusi työ olisi siis yksitoikkoisempaa rutiininomaista perusduunia, jota olen viimeksi tehnyt tunnista ja päivästä toiseen viimeksi opiskelijana, mutta silti selkeästi oman alan työtä. Palkka olisi vain vähän parempi. Työnantaja olisi taas oman alan merkittävä toimija. Paikka olisi keskikokoisessa kaupungissa oikealla puolella (minun kannaltani) Suomea. Huonompaa tosiaan olisi se, että työkokemuksena huonompaa, määräaikaista työtä, ja käytännössä pitäisi opiskella työn ohessa, jottei ihan tippuisi kelkasta, ja olisi mahdollisuudet uralla vielä edetä.
Mitähän sitä tässä oikeastaan Jatkoaikaan avautuu, kun voisi hakemustakin raapustella. Ei ole perhettä elätettävänä eikä lainoja makseltavana, joten määräaikaisuuttakaan nyt tuskin tarvii pelätä. Kun tuo projekti on päätöksessä, on alan keksimääräistä huomattavampi eläkepoistuma juuri toteutumassa, joten eihän tässä hätiä mitiä...
