Jääkiekkoa olen seurannut aktiivisesti 13-14 vuotta. Koko sen ajan olen ollut myös erittäin kiinnostunut NHL:stä. NHL on vienyt elämästäni kuukausia TV-ottelujen ja viikkomakasiinien (MTV3 & Nelonen), keräilykorttiharrastuksen, lehtien, PC/PS-pelien, tilastoanalyysien ynnä muiden johdolla.
Varsinaista pitkään ollutta suosikkijoukkuetta ei ole päässyt muodostumaan, vaan kiinnostus on ensisijaisesti suuntautunut koko sarjaan ja melko tasapuolisesti sen eri joukkueisiin ja pelaajiin.
Ala-asteen viimeiset vuodet olivat aikaa, jolloin keräilyharrastus oli kovimmillaan ja kavereiden kanssa kaikista eniten analysoitiin kaukalojen tapahtumia ja väiteltiin jengien ja pelaajien paremmuudesta. Silloin selvät suosikkijoukkueeni olivat Pittsburgh Penguins ja St. Louis Blues. Muistan jopa saaneeni samana jouluna lahjaksi kaksi erilaista Penguinsin pipoa, joita käytän edelleen sekä nimettömän Pens-pelipaidan jonain toisena jouluna. Eniten Pittsburghissa kiinnosti tietysti kovimmat tähdet maailmassa eniten arvostamani pelaajan Mario Lemieux’n johdolla. Bluesista en muista erityistä suosikkipelaajaa, mutta todella paljon ainakin harmitti (1995?) yhden suurimmista suosikeista yllättävä putoaminen Vancouverille heti pudotuspelien alussa.
Tämän vuosikymmenen alussa toivoin eniten menestystä Ottawa Senatorsille varsinkin, kun joukkueessa oli suomalaisia käden joka sormelle, mutta ei siitäkään vaan tullut yhtä ja selvää pysyvää suosikkia. Viime vuosina sarjan seuraaminen on jäänyt muiden kuin kokonaisten ottelujen varaan, koska sarjaa näyttänyttä TV-kanavaa en omista. Useassa tapauksessa on vaistomaisesti pienemmän puolella ja toivoo yllätyksiä ja uusia menestyjiä. Niinpä kaudella 03-04 toivoin ”sydänten mestarien” Calgary Flamesin menestystä loppuun asti. Joukkue oli ehkä paras, mutta ei voittanut Stanley-Cupia. Kiprusoffin ensimmäisten ottelujen huippuesitykset herättivät kiinnostuksen, joka kasvoi portaittain Detroitin pudottamisen, kaikista mediasta nähdyn kaupungin kiekkohuuman ja pitkästä aikaa Kanadaan palaavan Cupin mahdollisuuden myötä.
Eniten inhoamani joukkue NHL:ssä on ehkä aina ollut New York Rangers. Voittaessaan mestaruuden joukkueessa ärsytti eniten sen pelejä ratkaisseet huippupelaajat Messierin, Zubovin ja Richterin johdolla. Rangersin pitkään jatkuneen menestymättömyyden valtavasta rahankäytöstä huolimatta olen ottanut ilolla vastaan.
Monissa finaalisarjoissakin olen selvästi asettunut jommankumman puolelle, vaikka en sitä ole suosikkiseurakseni tuntenutkaan. Näin oli esimerkiksi Detroitin kohdalla pitkän kuivan kauden päättyessä 1997 tai Bourquen ja Niemisen Coloradon jahdatessa kannua 2001. Vähintään yhtä usein kuitenkin se joukkue, jolle Cupia olisin viimeisessä vaiheessa toivonut, on poistunut kentältä hävinneenä osapuolena.