Blackhawks-faniuteni juontaa ala-asteajoilta, jolloin Pittsburgh ja Chicago kohtasivat Stanley Cup -finaalissa. Paras kaverini kannatti pingviinejä, joten valitsin inkkarit, joiden logo ja peliasu miellyttivät pikkupojan silmää. Mielipide maailman hienoimmasta pelipaidasta ei ole muuttunut parinkymmenen vuoden aikana mihinkään.
Super-Marion Dream Team oli voittamaton, mutta fanius oli jo ehtinyt syntyä. Finaalisarjasta otettiin tietysti kaverin kanssa revanssia ulkokentällä. Samoihin aikoihin NHL tuli elämään lippisten, keräilykorttien, konsolipelien ja TV:n makasiiniohjelmien muodossa.
1990-luvun Blackhawks oli hieno joukkue, joka ei koskaan saavuttanut jääkiekon suurinta palkintoa. Tynkäkaudella 1994-1995 Chicagossa tosin pelattiin konferenssifinaaleja, mutta Stanley Cup -finaalit jäivät haaveeksi Detroitin viedessä sarjan 4-1. Tuohon aikaan kokoonpano oli täynnä nimimiehiä, kuten Jeremy Roenick, Ed Belfour, Chris Chelios, Steve Larmer, Michel Goulet, Gary Suter, Steve Smith, Dirk Graham, Eric Weinrich, Joe Murphy, Sutterit jne. Myös Christian Ruuttu jäi salmiakkimainoksineen pikkupojan mieleen etenkin, kun sain hankittua lippikseen hänen nimmarinkin. Taitava joukkue pelasi kovaa ja näyttävästi. Valitettavasti suurimmat tähdet myytiin yksi kerrallaan pois.
Vuosikymmeniä kestänyttä playoff-putkea seurasikin sitten tasapaksulla pelaajamateriaallilla pitkä kymmenen vuoden korpivaellus, jolloin joukkue selvisi vain kerran pudotuspeleihin tippuakseen silloinkin ensimmäisellä kierroksella Bluesille. Taaperruksen keskellä jäi silti mieleen monta valopilkkua: Tony Amonte, Alexei Zhamnov, Bob Probert, Jocelyn Thibault, Michael Nylander, Steve Sullivan, Phil Housley, Doug Gilmour, Boris Mironov, Steve Thomas, Eric Daze. Hienoja pelaajia, mutta monella oli jo parhaat vuodet takana inkkarinuttua kantaessaan. Uransa parasta peliään esittäneet taiturit puolestaan hukkasivat parhaat pelivuotensa surkeassa joukkueessa.
Tokihan tuon jakson aikana kävi suomalaisiakin kokoonpanossa, mutta vain Tuomo Ruutu pelasi useamman kauden, eikä hänkään lunastanut suuria odotuksia loukkaantumisten vuoksi. Edelleen silti yksi suosikkipelaajistani. Muita suomalaisia olivat mm. Ville Nieminen, Tony Salmelainen, Sami Helenius, Lasse Kukkonen, Petri Kontiola sekä tietysti ensimmäinen suomalainen NHL-päävalmentaja Alpo Suhonen.
Jossain vaiheessa tuntui, että perinteiset suosikkijoukkueeni Blackhawks ja Ilves eivät tule voittamaan elinaikanani mestaruuksia, mutta työsulkukauden jälkeen Chicagossa alkoi muutos, joka kruunattiin keväällä 2010. Jos EA:n NHL-pelisarja mullisti 90-luvulla joukkueiden seuraamisen, niin ESPN Player teki saman tällä vuosituhannella. Sen äärellä on tullut jännitettyä nykyisen joukkueen nousua taalaliigan huipulle. Tälle kaudelle palvelu vaihtui tosin ViaPlayeriksi.
Mestaruuskevät 2010 tuotti paljon univelkaa, mutta en varmaan ikinä unohda niitä pelejä. Samoin Stanley Cupin hiplaaminen Lahden jäähallissa oli mahtava juttu. Parasta on kuitenkin, että joukkueella on hyvä runko, jonka voi olettaa pistävän kampoihin muille kärkijoukkueille vielä pitkään.
Tästä tulikin näköjään tällainen Blackhawks-historiikki parilta viimeiseltä vuosikymmeneltä, mutta toivottavasti ei haittaa. Niin se aika vaan vierähtää.