Köyhä uutispäivä itärajan takana, kun pitää tuollaista paskaa suoltaa. Voisi ihan piruuttaan joku radiokanava soittaa samanlaisia hittejä pari viikkoa putkeen, niin olisi siinä minitsaarin me(e)dioilla tekemistä ihan riittävästi. Hullua touhua.
Tässä vielä kattavampi artikkeli aiheesta. En käyttäisi sanaa venäläisten omistama, koska se on katkaissut suhteensa venäjälle. Toki joku epäilys aina voi jäädä, en minä sillä. Aika jättimäinen datakeskus on kyllä kyseessä.Venäläisten omistama datakeskus Mäntsälässä laajenee.Venäläiset laajentavat omistamaansa isoa datakeskusta Suomessa 55 km päässä Helsingistä – 1000 M€ liikevaihto tavoitteena ja 60 000 suoritinta sisään
Datakeskuksen omistava Nebius kertoo, että laajennus mahdollistaa esimerkiksi Nvidian H200-suorittimien myymisen asiakkaille.www.tekniikkatalous.fi
Kyse siis entisestä Yandexista. Voitte kutsua skeptiseksi, mutta kai todellakin pitää luottaa, ettei siteitä Venäjälle enää ole.Tässä vielä kattavampi artikkeli aiheesta. En käyttäisi sanaa venäläisten omistama, koska se on katkaissut suhteensa venäjälle. Toki joku epäilys aina voi jäädä, en minä sillä. Aika jättimäinen datakeskus on kyllä kyseessä.
Kaupat Venäjällä täyttivät kassan ja nyt konesali Mäntsälässä kolminkertaistuu – katso harvinaiset kuvat megalaitoksesta
Maailman tekoälybuumi todella näkyy Mäntsälässä. Huippudatakeskus kuluttaa sähköä määrän, joka vastaa kuudesosaa Loviisan ydinreaktorista.yle.fi
Onko varmistettu ettei juuri tuolta tule sitä hyökkäystä Nordeaan?Tässä vielä kattavampi artikkeli aiheesta. En käyttäisi sanaa venäläisten omistama, koska se on katkaissut suhteensa venäjälle. Toki joku epäilys aina voi jäädä, en minä sillä. Aika jättimäinen datakeskus on kyllä kyseessä.
Kaupat Venäjällä täyttivät kassan ja nyt konesali Mäntsälässä kolminkertaistuu – katso harvinaiset kuvat megalaitoksesta
Maailman tekoälybuumi todella näkyy Mäntsälässä. Huippudatakeskus kuluttaa sähköä määrän, joka vastaa kuudesosaa Loviisan ydinreaktorista.yle.fi
Eiköhän ne ole jossain toisaalla ne vehkeet. DDoS —hyökkäykset käyttää usein tietynlaista zombiverkkoa näiden paukuttamiseen, eli kaapattuja internetiin kykettyjä laitteita. Kyse voi olla ihan vaikka yksittäisen kuluttajan pesukoneesta, joka sattuu olemaan esim älylaite. Näitä on sitten reilusti, jotta sivut saadaan ruuhkautumaan ihan ”menemällä kyseiselle sivulle” yhtäaikaisesti.Onko varmistettu ettei juuri tuolta tule sitä hyökkäystä Nordeaan?
Sama teksti näyttää siis olevan edelleen seinissä. Kovinkaan kovaa kiirettä ei tunnu kellään olevan tuon puhdistuksen kanssa.
Pöyristyttävää on, että upporikas sotilas- ja öljymahti ei pysty ilman Suomessa asuvien omaisten toimittamaa ruoka- ja raha-apua huolehtimaan kansalaistensa perustarpeista.Minä en ihan saa kiinni, miksi juttu olisi pöyristyttävä? Nähdäkseni siinä kuvataan ihan asianmukaisesti tilannetta Narvan rajanylityspaikalla. Ei minulla ainakaan ole järkisyitä epäillä Jeskasen kuvailun totuudenmukaisuutta. Jos Jeskasen jutun lopussa esittämä toive itärajan avaamisesta talvipakkasiin mennessä on pöyristyttävä, niin aika ahdasmieliseksi on poliittinen ilmasto rajatilanteen osalta mennyt.
Eiköhän tuolla ole enimmäkseen suomenvenäläisiä lapsia, jotka ovat se kohde, mihin Venäjän on helpoin Suomessa vaikuttaa."Putin-setä asuu Venäjällä"?
Uutinen on lukemisen arvoinen. Tästä voisi tehdä sellaisen tulkinnan, että Suomessa on vanhempia, joiden mielestä lapsiensa osallistuminen Venäjän järjestämään propaganda-leiriin miehitetyllä Krimillä on ihan OK?
Tietty nuo vanhemmat voivat olla myös sitä porukkaa, joka vastustaa sotaa, mutta lapsen lähettämistä tuollaiseen tapahtumaan ei nähdä ongelmaksi, koska sillä ei ole mitään tekemistä sodan kanssa.
Suomalaislapsia lomaili Venäjän kutsumana Krimillä
Artek-leirikeskuksesta aiemmin uutisoinut Yle kertoo, että Suomesta osallistuneet lapset matkustivat yhdessä Ruotsista tulleen ryhmän kanssa. Leirikeskuksen toiminnasta vastaa Venäjän hallitus ja opetusministeriö.www.iltalehti.fi
Oli kyse taustaltaan venäläisistä suomalaisista tai ei, huolestuttavaa silti, jos tässäkään määrin Venäjä pystyy yhteiskuntaamme edelleen vaikuttamaan. Suomessa on yksi länsimaiden suurimmista venäläistaustaisista väestöistä ja on mielestäni kaikkien etu, mikäli he integroituvat.Eiköhän tuolla ole enimmäkseen suomenvenäläisiä lapsia, jotka ovat se kohde, mihin Venäjän on helpoin Suomessa vaikuttaa.
Eiköhän tuolla ole enimmäkseen suomenvenäläisiä lapsia, jotka ovat se kohde, mihin Venäjän on helpoin Suomessa vaikuttaa.
Juuri näin. Yhä useammalla Suomen kansalaisella on perhetaustaa Venäjällä, enkä näe ollenkaan hyvänä asiana, jos länsivastainen putinismi saa suomenvenäläisten keskuudessa enemmän jalansijaa.Hyvin todennäköisesti. Ei kuitenkaan mielestäni muuta tilannetta mitenkään tai ole lieventävä asianhaara.
On termi Linus's law, eli että "given enough eyeballs, all bugs are shallow". Käytännössä, kunhan riittävästi ihmisiä on tarkkailemassa koodia, mikään ilkeys ei pääse läpi. Ei se aina pidä paikkansa, mutta ei tämä ole ensimmäinen kerta kun vastaavaa on yritetty. The Linux Backdoor Attempt of 2003En nyt sitten tiedä onko tuo avoin lähdekoodi aivan ideaaliratkaisu kun netissä on kaikenlaista örveltäjää liikkeellä
Linus Torvalds teki karun tempun venäläisille ja puhuu suunsa puhtaaksi: ”Olen suomalainen”
Potkujen jakamisen jälkeen Linus Torvalds tylytti ”venäläistä trollitehdasta”.www.is.fi
Mielenkiintoinen aihe. Mitä jos suomenvenäläisten osuus kasvaa ja saavuttaa jossain vaiheessa suomenruotsalaisten määrän eli n. 5%:n osuuden kokonaisväestöstä? Tällöin voisi olla loogista, että perustavat puolueen edistämään omia tavoitteitaan suomenruotsalaisten tavoin. En halua demonisoida suomenvenäläisiä - valtaosa heistä on yhteiskuntakelpoisia ja tavan kansalaisia - mutta kyllähän tuossa tilanteessa mm. puolueen rahoitukseen tulisi kiinnittää valvontaa.Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Tulevatko suomenvenäläiset esim. ruotsinsuomalaisten tapaan integroitumaan osaksi valtaväestöä parissa sukupolvessa, vai tulevatko siteet itärajan taakse pysymään vahvoina ja integraatio ohuempana? Tulevatko suomenvenäläiset ryhmittäytymään jonkin puolueen kannattajiksi?
Nähtäväksi tosiaan jää. Suomenvenäläisen väestön painopiste kaiketi on suhteellisen lähellä muun väestön vastaavaa (Tietyllä itäraja-painotuksella tosin.), joten heidän teoreettinen oma puolueensa pysyy mitä oletettavimmin aika marginaalisena tekijänä, vaikka heidän osuutensa maan kokonaisväestöstä vielä kasvaakin, veikkaisin kuitenkin heidän pysyvän eri puolueiden kannattajina, etenkin kun merkittävä osa suomenvenäläisistä on integroitunut erinomaisesti. Jonkinmoisena esimerkkinä voinee käyttää Saksaa ja sen n. kolmen miljoonan kokoista turkkilaistaustaista väestöä. Laajasta saksanturkkilaisesta väestöstä huolimatta heillä ei ole liittopäivillä omaa puoluetta.Mielenkiintoinen aihe. Mitä jos suomenvenäläisten osuus kasvaa ja saavuttaa jossain vaiheessa suomenruotsalaisten määrän eli n. 5%:n osuuden kokonaisväestöstä? Tällöin voisi olla loogista, että perustavat puolueen edistämään omia tavoitteitaan suomenruotsalaisten tavoin. En halua demonisoida suomenvenäläisiä - valtaosa heistä on yhteiskuntakelpoisia ja tavan kansalaisia - mutta kyllähän tuossa tilanteessa mm. puolueen rahoitukseen tulisi kiinnittää valvontaa.
Toiminta ollut siis hyvin organisoitua alusta lähtien.17. marraskuuta, päivä sen jälkeen, kun Suomi päätti ensimmäisestä rajasulusta, pieni joukko ihmisiä perusti viestipalvelu Telegramiin venäjänkielisen Granitsa Finljandii -kanavan ( Suomen raja -kanavan) .
Ryhmä ilmoitti heti järjestävänsä mielenosoitukset sulkua vastaan Helsinkiin, Lappeenrantaan, Jyväskylään ja Tampereelle. Sillä oli myös tarkat ohjeet käytettävistä iskulauseista.
Ryhmä kertoi myös esimerkiksi valittavansa Suomen venäjänkielisten syrjinnästä Yhdistyneille kansakunnille (YK:lle). Sitä varten se keräsi uhrikertomuksia, joiden kirjoittamiseen oli laadittu yksityiskohtaiset ohjeet.
Toimintatapa on sama, jota Kremlin johtama Suomen koordinaationeuvosto on käyttänyt. Neuvosto on toiminut Suomessa Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön tuella vuodesta 2007. Ympäri maailmaa toimivat neuvostot ovat olennainen osa Venäjän vaikuttamistyötä, jolla yritetään pitää venäläiset Moskovan vaikutuspiirissä.
Juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Vaikka suomenvenäläisten valtaenemmistö ei kyseisen liiton toiminnassa mukana olekaan, on mielestäni sääli, että juuri se on tällä hetkellä heidän poliittisen vaikuttamisen kasvot.Aleksanterinliitto korostaa säännöissään olevansa läpinäkyvä, vastuullinen, avoin ja rehellinen.
Avoimuus on suhteellista. Vladimirskiy ei esimerkiksi kerro, kuka on yhdistyksen käyttämä juristi tai ketä yhdistyksen hallituksessa istuu.
Entä rehellisyys? Aleksanterinliitto väittää, ettei se ole tekemisissä Venäjän valtion kanssa. ”Emme halua, että Venäjän hallitus puuttuu asiaan. Emme ole yhteydessä Venäjän viranomaisiin, Venäjän ulkoasiainministeriöön tai suurlähetystöön”, Vladimirskiy vakuutti Ylelle tammikuussa.
Silti maaliskuussa yhdistys kertoi Telegramissa ottaneensa yhteyttä Venäjän ulkoministeriöön rajanylitysasioissa: ”Viime viikolla saimme Venäjän ulkoministeriön toiselta osastolta virallisen vastauksen, että he ovat valmiita neuvotteluihin, mutta Suomi ei suostu niihin. Odotamme virallista vastausta Suomen puolelta.”
Vladimirskiy lähetti Seuralle Venäjän ulkoministeriöltä tulleen vastauskirjeen. Siinä Venäjän edustaja väittää Suomen keksineen koko hybridivaikuttamisen ja Suomen olevan – toisin kuin Venäjä – neuvotteluhaluton.
Miksi Aleksanterinliitto väitti, ettei sillä ole yhteyttä Venäjän valtioon? Vladimirskiyn mukaan kyse ei ollut yhteydenpidosta:
”Me olemme vain keränneet tietoa.”