Nyt kun routa on ajanut porsaat kotiin, Tuomioja ja Kiljunen esimerkkeinä, on aika vielä vähän analysoida niitä, joille ei Nato kelpaa. Kuriositeetit ovat joka tapauksessa paljon kiinnostavampia kuin tylsä porvarillinen konsensus. Johan tässä noihin puoltoargumentteihin alkaa väsyä.
Suurin osa perustaa Natonsa turvallisuuspolitiikkaan, jäsenyys hyväksytään pitkin hampain, koska se on huonoista paras vaihtoehto. Naton kannattajiin kuuluu myöskin ideologinen siipi, jolle jäsenyys on paljon enemmän kuin turpoa. Se on osallistumista "arvoyhteisöön". Mutta nyt ei näistä sen enempää.
Esimerkkinämme on Anna Kontula, joka on siis kommunisti, omien sanojensa mukaan. Ja vastustaa Natoon liittymistä. Miten tämä on ymmärrettävissä? Voidaan käyttää pelianalogiaa. Kun muut pelaavat turpopeliä, jotkut sen lisäksi muutakin, Kontula ei pelaa tätä peliä ollenkaan. Hänen pelinsä on globaalin kapitalismin vastustaminen. Koska kapitalismi on jo voittanut pelin, jäljellä ovat enää Pohjois-Korea ja Kuuba, silloin pelin pelaaminen loppuun asti tuntuu erikoiselta.
Tilanne on sama, jos shakissa pelaat Magnus Carlsenia vastaan, tilanne on jo tukala, etkä voi enää tehdä käytännössä muuta kuin kaataa oma kuninkaasi, niin useimmat luovuttavat. Voit toki tehdä vielä siirtoja, ehkä jopa kostoshakinkin, mutta seuraavassa kymmenessä siirrossa seuraa joka tapauksessa shakkimatti. Mitä tehdä? Kontula valitsee siirtämisen, hän pyrkii antamaan siirroille uusia merkityksiä ja tavoitteita. Hän ikään kuin muuttaa pelin mielensisäiseksi maisemaksi. Antaa kaikille siirroille vielä uusia merkityksiä.
Näin globaalin kapitalismin voitto ei olekaan vielä saavutettu. Onhan vielä islamilainen maailma, Kaakkois-Aasia ja monia köyhiä maita, jotka eivät liity kapitalismin eetokseen. Kiinakin on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Ongelmaksi tulee merkityksien anto. Kun amerikkalainen kapitalismi julistaa vapautta ja demokratiaa, on hankalaa vastustaa tällaista aatetta. Mutta onhan olemassa rauhanaate, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja muut hyvät asiat, joita voidaan käyttää kapitalismin vastustamiseen. Kontula antaa näille asioille uusia merkityksiä ja rinnastaa ne kapitalismin kritiikkiin. Pääkohteena on luonnollisesti Yhdysvallat.
Nato on tietysti rauhanaatteen vastakohta, osa militaristista systeemiä. Nato palvelee kapitalismin etua ja toimii sen poliisina Kontulan maailmassa. Kontula pelaa eri peliä kuin muut ja tässä pelissä Natolla ei ole positiivista sisältöä. Nato on irrotettu turpopelistä ja siirretty globaalin kapitalismin peliin: juuri siksi Kontula ei voi kannattaa Natoa. Yhtä vähän lätkä-TPS:n kannattaja voi kannattaa TPS:ä Veikkausliigassa, koska peli ja sarjatasokin on kokonaan eri.
Jos vertaamme Kontulan kommunismia 80 vuoden takaiseen, eroja tietysti löytyy. Silloin oli olemassa kommunistin unelma, Neuvostoliitto, jonka tavoitteita osa kommunisteista halusi noudattaa täydellisesti. Jopa omaa kansaansa vastaan. Olivat siis maanpettureita, Kuusiset ja muut. Heille kommunismi oli kaiken tarkoitus ja valtiot olivat vain sen välikappaleita. Ei siis haitannut, vaikka Neuvostoliitto olisi Suomen vallannut. Päinvastoin, olisi järjestetty hienot hirtto-orgiat kaikille omistavan luokan jäsenille.
Nyt tilanne on toinen. Kommunismia ei reaalisesti ole enää Venäjällä olemassa, ei ole olemassa kuin paria hassua valtiota, mitä kommunisti voisi pitää utopianaan. Siksi Kontula joutuu pelaamaan vain merkityspeliä lähes tyhjällä laudalla. Hänen taistelunsa on siirtynyt unelmista kapitalismin vastustamiseen. Tuskin hän edes osaisi enää sanoa, miten kommunismia voisi Suomessakaan toteuttaa, koska kommunismiin siirtyminen edellyttää pakkoa. Kommunismin voi toki määritellä niin laveasti, että sen sisältö voidaan liudentaa humanistiseen utopiaan.
Nato on osa tätä merkityspeliä. Kontula ei vain pidä Natosta, siksi kapitalismin vastustaminen ajaa jopa turporatkaisujen edelle. Suomen turvallisuus ei ole niin tärkeää, että sen vuoksi pitäisi liittyä Natoon. Tärkeämpää on, ettemme kuulu vääränlaiseen seuraan, USA:n ja Turkin kaltaisten joukkoon. Kontula voisi varmaan pelata tätä samaa kapitalismipeliä myös YYA-todellisuudessa tai osana Venäjää. Kyse on asioiden preferoinnista, ratkaisu on sinänsä looginen, harkittu, mutta ei varmasti juuri kenenkään suomalaisen mieleen.
Kontulalle ei siis, toisin kuin demareille, ole olemassakaan pienimmän pahan vaihtoehtoa. Eikä häntä voi argumentoida Natoon, koska Natoa kannattavat argumentit tehdään kokonaan eri pelissä, eri maailmassa.
