Itse kannatan Nato-jäsenyyttä, jotta välttyisimme Ukrainan kohtalolta. Yksin ei enää kannata jäädä, ja minkään hyvien suhteiden varaan ei voi enää laskea. Mutta tässä Nato-keskustelussa häiritsee, ei vain täällä vaan yleisesti se, että sitä rummutetaan yhdellä agendalla - eikä poikkeavia mielipiteitä sallita. Jos olet eri mieltä, olet putinisti/kommari/jne. Tuohan kuulosta aivan samalta kuin itänaapurin kielenkäyttö ja toimintatavat, eli on vain yksi totuus ja muuta ei sallita. Esim. omasta tuttavapiiristäni kovimmat Nato-öyhöttäjät puhuvat tavalla ja ihannoivat arvoja, jotka itseasiassa muistuttavat itänaapurin toimintatapoja.
Joillain toki lyö vähän yli, ja mediassa äänekkäimmät ovat tietysti yliedustettuna. Itse koetan pidättäytyä noiden putinisti-leimojen käytöstä, vaikka itseä on haitannut menneillä vuosilla ja vuosikymmenillä se, että oma Nato-myönteisyyteni on leimattu "Nato-kiimaksi" ja "sotahulluudeksi".
Positiivisesta Nato-kannastani huolimatta en pidä Natoa minään täydellisenä ja enkä välttämättä ongelmattomana tapauksena. Mutta jos vanhan maailman vaihtoehtoja ei enää ole realistisesti järkevällä tavalla olemassa, niin Nato on ehdottomasti se vähiten huono vaihtoehto tulevaan.
Nato ei tietenkään ole ongelmaton. Tässä ketjussa olen useampaankin otteeseen spekuloinut sillä, mitä voisi tapahtua, jos Nato hajoaisi. Kuten niissä spekulaatioissa olen sanonut, niin tällä hetkellä Nato on minusta Suomelle kaikkein paras vaihtoehto pitkälle tulevaisuuteen - varsinkin Ruotsin liittyessä - koska silloin voitaisiin oikeasti kehittää pohjoismaista puolustusta Nordefco:n parissa (siitä tulisi tavallaan Naton alajaosto). Nyt tällä hetkellähän ongelma on se, että Tanska ja Norja kuitenkin priorisoivat lopulta Naton ratkaisut Nordefco:n yläpuolelle. Toinen Suomelle merkittävä tekijä Natossa olisi se, että olisimme samassa liitossa muiden Itämeren demokratioiden kanssa: sekin todennäköisesti kestäisi myös Naton hajoamisen.
Mutta silti jotenkin toivoisi keskustelun siitä olevan yleisesti rehellisempää. Esimerkiksi minusta siinä on hieman ristiriitaa, kun sanotaan, että Natossa Suomi päättää itse, missä se on mukana. Mutta toisaalta muistutetaan, että Suomen liittymishankkeen yhteydessä mm. Unkari ei päätä itse, hyväksyykö se Suomen Nato-jäsenyyttä, vaan ”kyllähän Jenkit pitävät huolen siitä, että Unkari äänestää oikein”. Eikö Jenkit sitten pidä huolta siitä, että Suomikin osallistuu operaatioihin, joihin se ei itse välttämättä toivoisi osallistuvansa? Myönnän, että en ole syvällisesti perehtynyt Nato-asioihin, ja joku viisaampi osaa varmasti kertoa, että kyse on täysin eri asioista päätöksenteon osalta. Mutta näin kaupunkilaisjärjellä ajateltuna miksi nuo kaksi asiaa olisivat niin erilaiset? Ja eikö sitten tulevaisuudessa Suomellakaan olisi sananvaltaa siihen, keitä Natoon hyväksytään? Olisi vain rehdimpää myöntää, että kyllä sielläkin kyse on poliittisesta valtapelistä, ja isommat heiluttaa tahtipuikkoa, niin kuin muissakin piireissä. Toki hyvin toimimalla voi saada kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa, niin kuin joskus EU:ssakin oltu.
Natolla ja EU:lla on joitain eroja. EU:ssa päätöksenteko on demokraattisempi, äänivalta tulee pitkälti väestömäärän perusteella ja mailla on painoarvoa niiden talouden koon perusteella. Nato on sotilasliitto, jossa maan painoarvo määräytyy sen perusteella, millaisen kontribuution se tuo Naton yhteiseen puolustukseen. Natolla on valmis komentorakennelma ja se tekee ja ylläpitää suunnitelmia jäsenmaidensa puolustuksesta, jotka voidaan ottaa käyttöön sillä hetkellä kun niitä tarvitaan.
Esimerkiksi siis Unkarin tapauksessa monien arvio on se, että sen oma turvallisuus on sen verran riippuvainen esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kontribuutiosta, ettei se ala näiden maiden tahtoa vastaan mielellään toimimaan edes poliittisista syistä. Natossa on tietysti oma poliittinen vääntönsä ja omat kuppikuntansa, mutta sen päätöksenteko ei ole samalla tavalla sidoksissa poliittisiin virtauksiin tai kauppasuhteisiin.
Nato-maiden keskimäärin myönteinen kanta Suomen ja Ruotsin jäsenyyteen johtuu siitä, että näillä mailla arvioidaan olevan merkittävää annettavaa alueellaan olevien jäsenmaiden turvallisuudelle. Molemmissa maissa tämä tarkoittaa ensisijaisesti Itämeren alueen meri- ja ilmavalvontaa ja -puolustusta.
Tuossa asiassa puhutaan siis siitä asiasta mihin viittaisin Unkarin tapauksessa: mikä on jäsenmaan kontribuutio puolustusliitolle? Suomen kontribuutiosta puhutaan varmaan lisää ja tarkemmin jäsenyysneuvotteluissa, mutta yleinen arvio on se, että Suomen tärkein tehtävä on puolustaa omaa maa-aluettaan sekä osallistua naapurimaidensa ilma- ja meripuolustukseen. Kaksi tärkeintä suuntaa ovat Itämeri ja arktinen alue.
Siitä on varmasti liittymisneuvotteluissa puhetta, että mikä on Suomen kontribuutio lähialueensa ulkopuolelle. Uskon, että tuo kontribuutio tulee rakentumaan jo olemassaolevan kriisinhallintamekanismin varaan eli siis valmiusjoukot ja nopean toiminnan joukot eli JEF- ja NRF-joukot. Olen aika lailla varma, että Suomen rooli näissä operaatioissa tulee jatkumaan aika samalla tavalla kuin tähänkin saakka, eli Suomelta voitaisiin saada lähialueen ulkopuoelle esim. raivaus- ja rakennuskalustoa ja -joukkoja.
Missään tapauksessa en usko, että Suomen oletetaan missään tilanteessa lähettävän isompia maajoukkoja muualle, koska hyvin todennäköisesti missä tahansa Eurooppaan kohdistuvassa hyökkäyksessä Suomen ensisijaisia tehtäviä olisi ylläpitää omalla alueellaan riittävää voimaa puolustamiseen. Suomella ei ole valtamerilaivastoa, joten Suomen anti Atlannin suuntaan jää väistämättä vähäisemmäksi kuin vaikkapa Norjalla tai Tanskalla. Suomella ei myöskään ole lentotukialuksia, joilla se voisi liikuttaa ilmavoimiaan esimerkiksi Välimerellä tapahtuvaan konfliktiin.
Nato-Suomella on mahdollisuus rakentaa oman alueensa puolustusyhteistyötä ja tätä asiaa ei kannata aliarvioida! Nato-Suomella voi olla suurikin painoarvo sen suhteen, että kuinka Pohjois-Euroopan puolustus rakennetaan.
Nato-Suomella on sitten tulevaisuudessa sananvaltaa uusiin jäsenmaihin, mutta oletus on se, että jos jäsenmaa ei ole Suomen lähialueelta, niin sanavalta on aika pieni. Suurin sanavalta on mailla, joilla on globaalia suorituskykyä (Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska) sekä niillä mailla, joiden puolustussuunnitelmiin uusi jäsenmaa eniten vaikuttaa.
Ja näihin monien pelkäämiin ulkomailla tapahtuviin operaatioihin liittyen voisi nostaa sellaisen huomion, että kuinka todennäköisesti Suomi pysyisi niistä erossa, jos Natolla sellaisia on? Lähinnä nyt viittaan Suomen tapaan toimia ns. mallioppilaana poliittisella kentällä, joten ennemmin uskoisin Suomen olevan ensimmäisten joukossa kaikessa mukana, jotta voidaan osoittaa lunastavamme paikkamme. Ja onhan mukana oltavakin, jotta missään Nato-maassa ei tulisi mieleenkään tositilanteessa pohtia, käytetäänkö artikla 5.:ttä Suomen osalta, jos Suomi olisi vain vapaamatkustaja. Henkilökohtaisesti minulle ei ole väliä lähteekö palkkasotilaamme muualle operoimaan vai eivät, itse kun en siihen joukkoon kuulu, niin eipä juuri kosketa minua. Mutta ymmärrän kyllä, että jotain osaa kansasta tällainenkin seikka saattaa huolestuttaa.
Tähän taisin tuossa jo vastata eli todennäköisimmin lähialueensa ulkopuolella Suomen kontribuutio Natolle perustuu jo olemassa oleviin nopean toiminnan joukkoihin sekä Suomen kriisinhallintamekanismeihin.
Harmi kun ei näiden laajentumishaluisten diktaattoreiden päähän tule koskaan sitä, että jos haluavat puskurivyöhykkeitä, niin miksi eivät irrottaisi omasta maastaan sitä turvavyöhykettä, vaan pitää popsia joku ulkopuolinen itsenäinen valtio siihen, ja rajata heidän valinnanvapauttaan.
Nimenomaan!
www.dagbladet.no
