Ongelmamme on kuviteltu tai todellinen Venäjän töhöily, ja toisella puolella mahdollisen Natojäsenyyden mukanaan tuoma uhka itään, johon sieltä reagoidaan tai ei.
Natojäsenyys takaa parhaiten sen, että voimme kehittää omaa yhteiskuntaamme tarvitsematta kysyä neuvoja miltään kaappiryssältä. Toisin sanoen, kaikki turvallisuuspolitiikkamme keskeiset väitteet voi heittää viemäriin. Esimerkiksi tuttu Paasikiven tuuttaus: maantieteelle emme voi mitään, voidaan hylätä sen ei-triviaalissa merkityksessään. Triviaalisti lausuma on totta, Venäjä on naapurimme aina, mutta jos sillä tarkoitetaan, että meidän täytyy aina ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja mukauttaa omaa poliittista systeemiämmekin siihen, tämän totuuden voi siirtää arkistoon. Sillä ei ole enää käyttöä.
Pekka Toverin havainto Venäjän toimista, joukkojensiirrosta Ukrainaan, havainnollistaa tätä osuvasti. Venäjä siirtää joukkojaan Suomen rajojen läheltä, pohjoisestakin Ukrainaan. Mitä ihmettä? Eikö Naton hyökkäys olekaan odotettavissa? Eikö Venäjän pitänyt pelätä Natoa, nythän olisi oiva tilaisuus hyökätä pohjoisen kautta Venäjälle. Edes oletetuista harhoista kärsivä Putin ei miettinyt tätä asiaa. Miksiköhän?
Koska hän tietää, että Venäjän ydinasepelote on täysin riittävä takaamaan Venäjän turvallisuuden. Nythän sitä paitsi Ukrainan sodassa USA ja Venäjä viestivät toisilleen, niin etteivät vahingossakaan ota yhteen rintamalla. Koko Nato-pelotteella voi pyyhkiä takapuolensa, se on sitä samaa Putinin taktista totuutta kuin kaikki muukin hänen uhkailunsa. Putinia harmittaisi Suomen Nato-jäsenyydessä se, että häneltä otettaisiin yksi hattara pois, mutta onneksi Nato-jäsenyys sulattaa tämänkin hattaran, toisin sanoen, kuvitelman siitä, että Suomen pitäisi kuulua Venäjän yhteyteen.
Mutta pitäisikö nyt todella tarkkaan miettiä sitä, että onko Suomen ongelma Venäjä, vai Putin? Miettiä sitä, että miten Uralin länsipuolinen maailma tulee kehittymään seuraavan 100 vuotta, ja suhteuttaa Putinin elinajan odote siihen? Itse koen tällä hetkellä niin, että ongelma on yksin Putin, eikä Venäjä kansakuntana sitoudu päämiehensä perseilyyn. Mitä miettii Venäjän seuraava presidentti, sitä ei tiedä tasan kukaan. Mitäpä jos valtaan nouseekin joku vanha hippi? Mihin sitä Natoa silloin tarvitaan?
Pitkän aikavälin suunnitelmia on vaikea tehdä, jos Putin saa olla pitkään vallassa. Toisaalta, vilkaise vaan rauhassa Venäjän historiaa runsaan sadan vuoden ajalta. Vaihtelua on ollut tsaareista kommunisteihin. Yksinvaltaa on kuitenkin ollut pääasiassa tarjolla. Sekin vähäinen demokratiakokeilu oli venäläisten näkökulmasta kaaoksen aikaa. Tykkäsivät taas palata vahvaan johtajaan.
Minua ei yhtään kiinnosta miettiä Venäjän näkökulmia edes lätkään. On parempi, että siirrymme kehittämään omaa yhteiskuntaamme ja omaamme niin vahvan sotilaallisen turvan, että jopa Venäjä ymmärtää jättää meidät rauhaan. Samantekevää, kuka siellä on vallassa. Loppujen lopuksi, päädytään taas kaaoksen kautta takaisin vahvaan valtaan ja sitä rataa. Venäjää ei saa re-normalisoida, siis olettaa, että nyt siellä on muuttunut kaikki paremmaksi. Venäjän kanssa joskus tulevaisuudessa pidetään yllä diplomaattisuhteet ja käydään kauppaa, mutta muuten terve epäluulo kaikkea Venäjän hallinnon toimia on paikallaan.
Tuo sinun re-normalisointisi on todella vaarallista, jos Suomi ei liittyisi Natoon. Naton jäsenenä saamme ajatella Venäjästä, mitä haluamme. Kunhan muistamme (mitä joku Enbuske vastusti kiivaasti vielä vähän aikaa sitten) pitää yllä yleisen asevelvollisuuden ja muutenkin huolehtia aseistuksemme ajantasaistamisesta. Kaikki vähäänkään tarjahaloset pitää laittaa heille perustettavaan kukkahattuministeriöön, heille ei saa antaa valtaa turvallisuuspolitiikkamme päättäjinä edes seuraavan sadan vuoden aikana.
Kaikki sinisilmäisyys ja usko Venäjän muuttumiseen on vaarallista, jopa Natossa, jos taas veltostumme ja unohdamme poliittisen realiteettimme suurvallan naapurina. Venäjään ei voi koskaan luottaa, mutta voimme teeskennellä luottamusta ja kuitenkin pitää pää kylmänä suhteessa Venäjään. Valtakunnassa, jossa yksinvaltaisuus on tuhatvuotinen perinne, joku hyvä johtaja on vain lyhyt ajanjakso kohti uutta diktatuuria. Pitää myös muistaa se, että kilttikin susi ottaa paistin sieltä mistä saa, koska se kuuluu tämän olennon luontoon.
Kannattaa muistaa, mitä jopa USA:ssa tapahtui vähän aikaa sitten. Kun yli 200 vuotta demokratiaa ei riitä pyyhkimään harhaisia johtajia maasta, kuinka paljon todennäköisempää onkaan se, että 50 vuoden säteellä Venäjällä nousee taas joku putin valtaan.