Tässä keskustelussa näkyy välillä hyvin voimakkaasti meidän suomalaisten kokemattomuus ulkopolitiikasta, tai oikeastaan se, että emme osaa lukea peliä vielä kovinkaan hyvin.
Noin yleisesti ottaen meille "Ei" tarkoittaa... ei. Maailmalla se ei aina tarkoita "Ei". Yleensä se tarkoittaa "Kyllä, mutta...".
On hyvä ymmärtää, että valtioiden välinen vuorovaikutus ei tähtää yleensä ja lähtökohtaisesti hyväntekeväisyyteen. Se perustuu erilaisiin vaikuttimiin ja tavoitteisiin, joita voi olla määrällisesti aika lailla. Asiat ovat oikeasti todella kompleksisia ja niiden painoarvo vaihtelee poliittisen tuulen suunnan ja sen muutosten mukaisesti.
Niinistö on usein tuonut esille tämän nollasummapelin-käsitteen. Kaikki ei ole yksinkertaista matikkaa, jossa asioita voidaan summata plus- ja miinusmerkkien avulla.
Mitä isompiin pöytiin haluamme olla istumassa, sitä enemmän joudumme tekemään kompromisseja ja kauppaa jatkossakin. Nyt ei voida enää potkia renkaita ja todeta, että onpa kallis auto. Nyt on uskallettava tehdä kompromisseja, mutta samaan aikaan pitää löytyä tarpeeksi isot pallit neuvotella ne ehdot sellaisiksi, että niiden kanssa voi elää. Ja ne ehdot eivät ole aina sellaisia, että voisimme suomalaisina joka ainoan jutun välttämättä arvopohjaisesti allekirjoittaa.