Yrttiahon kirjoituksessa kotisivullaan muuten oli kaksi pointtia mitkä itseänikin pelottavat tässä NATO:on hakemisessa. Lainaus:
"Kaikille pitäisi olla viimestään nyt ihan selvää, millaiseen asemaan jäsenyys Suomen ja suomalaiset asettaisi. Venäjän olisi välttämättä huomioitava tällainen muutos, yhteistä maarajaa on 1300 kilometriä. Toisaalta, kaiken keskellä huojentaa se varsin realistiselta tuntuva arvio, että eipä Natollakaan lopulta liene kiinnostusta tällaisen rajan synnyttämiseen Pohjolassa sen ja Venäjän välille."
Venäläiset harrastavat historiaa eikä oikein muuta tekemistä siinä maassa olekaan. Tulevaisuuden tutkimus ei ole houkuttelevaa ymmärrettävistä syistä. Harrastetaan siis mekin historiaa ihan vähän:
Suomen ja ison naapurimme välit perustuivat ensin YYA:n ja sitten Venäjän kanssa sanattomaan sopimukseen siitä, että Suomi ei liity Natoon eikä Venäjä uhkaa meidän olemassaoloamme.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli se, mikä tuhosi tämän sanattoman sopimuksen, riisui naamiot Niinistön sanoin. Voimme myös käyttää sanaa luottamus, jonka historian varmasti Yrttiahokin tunnistaa. Luottamus Venäjän rauhantahtoisuuteen on mennyttä lopullisesti. Tosin siihen ei olisi kannattanut aiemminkaan uskoa, mutta onneksi ollaan pidetty armeijamme aika hyvässä tikissä.
Koska luottamus meni, syntyi turvallisuuspoliittinen tyhjiö, jonka Suomi pyrkii kiivaasti täyttämään. On jo pyrkinyt kauan, lännettymisen kautta, mutta vasta nyt kansakin huomasi tämän asian, siis Venäjän muodostaman uhan.
Kyse on tavallaan siitä, että se, mitä tiesimme Venäjästä, mutta emme halunneet tietää, kävi ilmeiseksi. Vihjeet olivat täysin selvät: Putinin historianharrastus, jossa puhutaan jopa keisarikunnan rajojen palauttamisesta. Samantyyppisiä puheita on duumastakin kuulunut. Suomelle on siis erittäin hyvä syy olla luottamatta Venäjään. Venäjä haluaisi Suomesta suupalan, mutta me taas pyrimme tekemään tästä ateriasta erittäin karvaan.
Jos lähtisimme takaisin etsimään kadonnutta luottamusta, joutuisimme täydelliseen paitsioon länsimaiden suhteen. Meistä tulisi Venäjästä riippuvaisia tavalla, jota olimme joskus 1950-luvulla. Siihen maailmaan erittäin harva meistä haluaa. Ns. kolmas tie, liittoutumattomuus, katosi Venäjän hyökkäyksen myötä.
Eurooppaan tulee väistämättä rautaesirippu ja myös tällä kertaa haluamme olla tämän rajan läntisellä puolella. Kun sillä toisella puolella on täysin epädemokraattinen yhteiskunta, jonka talouskin on ottanut ison osuman. Ja Venäjän kansaan ei ole mitään luottamista. Tästä joskus toiste: viittaan vain yleisesti galluppeihin, jotka tiivistäen eivät kerro, että sanalla demokratia olisi mitään myönteistä merkitystä venäläisille. Näin oli jo 90-luvulla eikä demokratia edelleenkään ole venäläisten toivelistojen kärjessä. Meillä ei vain ole juuri mitään yhteistä Venäjän kanssa. Se erityissuhde kuuluu historiaan.
yle.fi
