Suomen sisällissota -ketju

  • 89 741
  • 757

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tagataan muutama henkilö joiden mielipiteet kiinnostaisivat:

No, minusta tuo on aika normaali tuomio noina aikoina. Varmasti olisi korrektimpaa, jos ei olisi kuolemantuomiota käytössä, mutta kun se kerran oli, niin sotaa käyvässä maassa tuomio on sangen ilmeinen. Suomi taisteli elämästään, ja olla kommunisti noihin aikoihin tarkoitti ehdotonta ja absoluuttista uskollisuutta Stalinille ja NKP:lle, koko sille veriselle punaiselle fasismille. Koskisen ja monen muun suuri elämäntragedia toki oli, että he palvelivat niin pyyteettömästi ja idealistisesti varmasti suurinta suomalaisten kommunistien teurastajaa ja vihamiestä.

Jos muuten on kiinnostunut Koskisen ja muiden vastaavien tapauksista niin suosittelen lämpimästi Rentolan loistavaa tutkimusta suomalaisesta kommunismista sodan aikana, "Kenen joukoissa seisot". Siinä on muuten kuolematon sitaatti Kuusisen kirjeestä Tuomiselle Moskovaan (jonne oli tämän saanut viime tipassa siirrettyä: "täällä on menossa samanlainen hyörinä ja pyörinä kuin lähtiessäsikin". Se varmasti kertoi Tuomiselle kaiken: SKP:n likvidointi oli menossa täydellä tohinalla.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rupesin nyt lukemaan enemmän tuosta Koskisesta. Tämän Hesarin artikkelin valossa juttu on kyseenalaisempi kuin kuvittelin edellistä viestiäni kirjoittaessa. Ennen kaikkea sotaylioikeuden jäsenen muistilappu, joka löytyi arkistosta:

Koskisen kuolemanrang.?
Selvitys heikko ja se mitä nimenomaan luetaan syyksi suhteellisen vähäistä, nimittäin yhteydenpitoa ja raporttien välittämistä, mikä toiminta oikeastaan vain enemmän avunannon luonteista (vertaa [Aliina] Pekkarinen ja [Lempi] Kilpinen).
Valposta ann.[etun] suullisen lausunnon perusteella S.S. valmis kuitenkin vahvistamaan ja koettanut faktat kirjoittaa siten, että styn [syytetyn] 'tekijä'-asema selvemmin näkyisi.

Tämä viittaisi siihen, että oikeus ei nähnyt näyttöä välttämättä riittävänä, mutta kuolemantuomio oli päätetty antaa. Lisäksi oikeus sai nähtäväkseen aineistoa, johon puolustuksella ei ollut pääsyä, ja tämähän ei ole oikeusprosessin sääntöjen mukaista missään sivistysvaltiossa.

Artikkeli on hyvin ja asiantuntevasti kirjoitettu, ja asiantuntijoina on käytetty vakuuttavia henkilöitä. Tulen siten tämän artikkelin pohjalta siihen tulokseen, että Koskista ei olisi pitänyt tuomita kuolemaan näytön ollessa riittämätön. Tämä siis riippumatta hänen mahdollisesta syyllisyydestään. In dubio pro reo.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Rupesin nyt lukemaan enemmän tuosta Koskisesta. Tämän Hesarin artikkelin valossa juttu on kyseenalaisempi kuin kuvittelin edellistä viestiäni kirjoittaessa. Ennen kaikkea sotaylioikeuden jäsenen muistilappu, joka löytyi arkistosta:

Eipä ollut Helsinkikään varsinainen raastuvanoikeus noina vuosina. Ei siis todellakaan mikään yllättävä tuomio. Tunnustan että oma myötätuntoni on hyvin minimaalinen - en vain osaa pitää stalinismia minään kovin sympaattisena ideologiana: tämä maa olisi hukkunut vereen (ja vuosi -18 täysin kalvennut rinnalla), jos Koskisen uskollisesti palvelema vihan ja terrorin ideologia olisi voittanut. Tarttui miekkaan ja hukkui miekkaan.
 
Tämä on ihan validi näkökohta. En ole kuitenkaan ihan varma, voimmeko "tuomita" kommunistit, jotka Suomessa toimivat, stalinisteiksi. Koskinen oli liittynyt punakaartiin 1917 ja saanut varsinaiseen initiaation sosialismiin Tammisaaren "akatemiassa". En nyt jaksa etsiä tietoa, oliko hän käynyt ja kuinka usein Neuvostoliitossa. Mitä ajan takaa on se, että sosialismi, johon Koskisen kaltaiset ihmiset uskoivat, oli todennäköisesti varsin erilainen kuin Stalinin Neuvostoliiton arki, josta hänellä oli todennäköisesti propagandan voimakkaasti värittämä kuva. Vaikka Neuvostoliiton miehittäessä Suomen seuraukset olisivat todennäköisesti olleet kuvailemasi, en pidä ihmistä moraalisesti vastuullisena seurauksista, joita tämä ei osaa ennakoida.

Voisin vielä tähdentää, että aikaisemman viestini mukaisesti olen sitä mieltä, että Koskinen, Nuorteva ja vaikkapa mainittu isotätini ottivat tietoisesti riskin vakaumuksensa puolesta, ja siksi kuolemantuomio - sen tullessa lainmukaisesti - oli oikeudenmukainen rangaistus kiinni jäämisestä. He olivat toisaalta kuitenkin oikeutettuja myös oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, mikä ilmeisesti ei Koskisen tapauksessa toteutunut.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä on ihan validi näkökohta. En ole kuitenkaan ihan varma, voimmeko "tuomita" kommunistit, jotka Suomessa toimivat, stalinisteiksi. Koskinen oli liittynyt punakaartiin 1917 ja saanut varsinaiseen initiaation sosialismiin Tammisaaren "akatemiassa".

Se on ihan puhdas määritelmä noilta ajoilta: jos oli kommunisti, oli stalinisti. Täytyi uskoa näytösoikeudenkäynteihin ja luokkavihollisten tuhoamisen hyödyllisyyteen, jos halusi puolueen jäsenyyden säilyttää. Ei ollut muuta linjaa kuin Stalinin linja. Tietenkään kaikki eivät noita vaatimuksia täyttäneet, mutta Koskinen mitä ilmeisimmin täytti.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Koskisen vaitonaisuuden kuulusteluissa voi nähdä monella tapaa. Yhtäältä on tietysti tavallaan ihailtavaa, että pysyi vaiti, mutta kolikon toinen puoli kertoo henkilöstä, joka uskoi aatteeseen ja henkilöihin takana (täysin henkilökohtaisena mielipiteenä: vaikea sympata ihmistä, joka osallistui Leinon piilotteluun.) ja kylmäverisesti jätti kertomatta tietonsa.

Ehkä Koskinen - kuten näistä yhdestä viimeisistä kirjeistään kävi rivien välissä imo ilmi - oli lähtenyt uhkapeliin, että tilanne on hänen kannaltaan win-win: tiedot jätetään kertomatta, mutta viranomaiset eivät lopulta henno laittaa tuomiota täytäntöön. Kuka tietää, varmuutta tuskin enää asiaan saamme.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts

Niin mulla tuli mieleen, että olisiko peliteorian "vangin dilemmaa" hyödyntäen ollut mahdollista saavuttaa kuulusteluissa mahdollisesti toinen lopputulos. Jos molemmat osapuolet kertoivat tosiaan sen mihin uskoivat niin tilanne olisiko ratkaisu pysynyt muuttumattomana? Mikäli joku ei tiedä mitä tarkoitetaan vangin dilemmalla niin se on teoreettinen malli, jonka avulla kuulusteltava tekee rationaalisen ratkaisun puhumalla totta. Peliteoriahan kehitettiin vasta 70 -luvulla mutta todennäköisesti kuulustelijat eri tilanteissa on hyödyntänyt sitä jo paljon aiemminkin tietämättään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä on ihan validi näkökohta. En ole kuitenkaan ihan varma, voimmeko "tuomita" kommunistit, jotka Suomessa toimivat, stalinisteiksi. Koskinen oli liittynyt punakaartiin 1917 ja saanut varsinaiseen initiaation sosialismiin Tammisaaren "akatemiassa". En nyt jaksa etsiä tietoa, oliko hän käynyt ja kuinka usein Neuvostoliitossa. Mitä ajan takaa on se, että sosialismi, johon Koskisen kaltaiset ihmiset uskoivat, oli todennäköisesti varsin erilainen kuin Stalinin Neuvostoliiton arki, josta hänellä oli todennäköisesti propagandan voimakkaasti värittämä kuva. Vaikka Neuvostoliiton miehittäessä Suomen seuraukset olisivat todennäköisesti olleet kuvailemasi, en pidä ihmistä moraalisesti vastuullisena seurauksista, joita tämä ei osaa ennakoida.
Natsit olisi ilmeisesti pitänyt jättää tuomitsematta, koska he omasta mielestään olivat parantamassa maailmaa?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Typerä vertaus. Suomessa selviä joukkomurhia tehneet valkoiset jätettiin tuomitsematta. Edes Hans Kalm ei saanut mitään tuomiota.

Sodan jälkeen voittaja kirjoittaa historian ja käyttää oikeutta, mikä harvoin on oikeudenmukaista ja tasapuolista. Kansallissosialismi on ideologia, siinä missä kommunismikin. En näe näiden välillä kovinkaan suurta eroa, molemmat pyrkivät jalostamaan kansakuntaa tiettyyn suuntaan ja ihmisoikeudet ovat tuossa prosessissa toisarvoisia. Nyt tuomittiin natsit, toisenlaisen tuloksen jälkeen olisi tuomittu kommunistit.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Natsit olisi ilmeisesti pitänyt jättää tuomitsematta, koska he omasta mielestään olivat parantamassa maailmaa?

Tuomitsematta miten? Moraalisesti olen valmis antamaan osittaisen synninpäästön natsille, joka esimerkiksi aidosti uskoi juutalaisia vietävän itään asuttamaan Ukrainaa. Oikeudessa puolestaan pitäisi tuomita kaikki rikoksiin syyllistyneet, kuten esimerkiksi Martta Koskinen. En tuomitsisi oikeudessa natsia, joka ei ole syyllistynyt rikokseen.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Typerä vertaus. Suomessa selviä joukkomurhia tehneet valkoiset jätettiin tuomitsematta. Edes Hans Kalm ei saanut mitään tuomiota.
Joukkomurhia tehneet punaiset pääosin pakeni Venäjälle, joten tuomitsematta jäivät hekin. Valkoisia taas kohdeltiin kuten maan pelastaneita tuleekin kohdella. Pieniä ylilyöntejä ei pidä korostaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä on ihan validi näkökohta. En ole kuitenkaan ihan varma, voimmeko "tuomita" kommunistit, jotka Suomessa toimivat, stalinisteiksi. Koskinen oli liittynyt punakaartiin 1917 ja saanut varsinaiseen initiaation sosialismiin Tammisaaren "akatemiassa". En nyt jaksa etsiä tietoa, oliko hän käynyt ja kuinka usein Neuvostoliitossa. Mitä ajan takaa on se, että sosialismi, johon Koskisen kaltaiset ihmiset uskoivat, oli todennäköisesti varsin erilainen kuin Stalinin Neuvostoliiton arki, josta hänellä oli todennäköisesti propagandan voimakkaasti värittämä kuva. Vaikka Neuvostoliiton miehittäessä Suomen seuraukset olisivat todennäköisesti olleet kuvailemasi, en pidä ihmistä moraalisesti vastuullisena seurauksista, joita tämä ei osaa ennakoida.
Ehkä osalla Suomen kommunisteista saattoi olla 1940-luvun alussa jonkinsuuntaista vihiä siitä, millaista siivousta Stalin oli toteuttanut Neuvosto-Venäjällä 30-luvulla, ja etenkin 1937-1938. Tuiki tavallisilla kommunisti-Lahtisilla ei välttämättä ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaista terroria Neuvostoliitossa harjoitettiin, kun arkielämän sujumisesta Neuvostoliitossa tuntui olevan hyvin vähän todellista tietoa, aina ei oikein mitään. Neuvostoliittoon siirtyi Suomen sisällissodan ja talvisodan välisenä aikana jonkin verran suomalaisia, ja ihan noteerattavissa määrin myös Yhdysvaltoihin aiemmin muuttaneita suomalaisia siirtotyöläisiä, joilla oli sosialistisia sympatioita. Tätä väkeä harvennettiin raskaalla kädellä Stalinin puhdistuksissa.

Eikä suomalaisen työväestön ymmärrys Neuvostoliiton asioista ollut aina kaksisella tasolla jatkosodan vielä päätyttyäkään. Esimerkiksi Taisto Huuskonen loikkasi vaimoineen Suomesta Neuvostoliittoon vuonna 1949, petyttyään elämäänsä ja kohteluunsa Suomessa. Eipä Huuskonen ymmärtänyt, mihin allikkoon hän itsensä ja vaimonsa meni raahaamaan. Tapaus on tullut tunnetuksi Taisto Huuskosen kirjoittaman teoksen Laps' Suomen ansiosta, joka sisältää Huuskosten tarinan alkaen loikkaamisesta ja päättyen Suomeen paluuseen. Runsas neljännesvuosisata sillä reissulla vierähti. Kirja oli kohtalainen myyntimenestys, ja siitä on otettu runsaasti uusintapainoksia. Kuten arvata saattaa, suomalaiset kommunistit tyrmäsivät kirjan neuvostovastaisena propagandana ja valehteluna. Se oli sitä aikaa.

Mutta sota-ajan suomalaiskommunistien ydinjoukolla, ja ainakin niillä joilla oli kanssakäymistä Neuvostoliitossa asuvien tai asuneiden suomalaisten kanssa, täytyi olla jonkinlainen ymmärrys siitä, millainen totalitaristinen hirmuvalta Neuvostoliitossa vallitsi. Ymmärsikö Martta Koskinen? Ei välttämättä. Tuskin niiden suomalaiskommunistit, joilla oli parempaa ymmärrystä neuvostotodellisuudesta, olisi ollut mitään järkeä "motivoida" marttakoskisia myyräntyöhön kertomalla näkemiään tai arvelemiaan totuuksia neuvostoyhteiskunnasta. Mutta he tiesivät jotakin, joilla oli määrättyjä yhteyksiä ja kanssakäymistä Neuvostoliittoon. Se on sitten oma juttunsa, kuinka nämä kommunistit suhtautuivat saamiinsa tiedonjyväsiin "työläisten paratiisista", eli missä määrin he uskoivat ja missä määrin kyseenalaistivat tai jättivät huomiotta. Toki tosikommunistit pitivät luokkavihollisten likvidoimista välttämättömänä välivaiheena, joten toleranssia varmasti oli vähän rajummankin menon suhteen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Joukkomurhia tehneet punaiset pääosin pakeni Venäjälle, joten tuomitsematta jäivät hekin...

Toki varmaankin eniten suomalaisia kommunisteja lahdannut Isä Aurinkoinen sittemmin tapatti heistä ison osan, eli rangaistus seurasi perästä, eri syistä mutta kuitenkin.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Onko vasemmistosiiven kirjoittajissa sellaisia, jotka aidosti uskovat Suomen tulevaisuuden ja kehityksen olleen parempaa mikäli punaiset olisivat voittaneet sisällissodan?

Vaikka valkoiset tekivät tuon ajan kuvaankin suhteuttaen varsin räikeitä sotarikoksia, tarkoitus pyhitti keinot niin väärin kuin se olikin. Punaiset olisivat suurella todennäköisyydellä syyllistyneet samassa ja mahdollisesti jopa suuremmassa mittakaavassa vastaaviin hirmutekoihin mikäli sodan kulku ja lopputulos olisi ollut päinvastainen. Esimerkkinä vaikka punaisten suorittamat Koilahteen joukkomurha ja Suinulan verilöyly.

Toteutumatonta historiankulkua ei luonnollisesti voi todistaa, mutta historialla on tapana toistaa itseään. Valkoisten kohtalo olisi todennäköisesti seurannut liberaalien, monarkistien, konservatiivien ja nationalistien kohtaloa Venäjän vallankumouksen esimerkkejä noudattaen.
 
Viimeksi muokattu:

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Onko vasemmistosiiven kirjoittajissa sellaisia, jotka aidosti uskovat Suomen tulevaisuuden ja kehityksen olleen parempaa mikäli punaiset olisivat voittaneet sisällissodan?

Vaikka valkoiset tekivät tuon ajan kuvaankin suhteuttaen varsin räikeitä sotarikoksia, tarkoitus pyhitti keinot niin väärin kuin se olikin. Punaiset olisivat suurella todennäköisyydellä syyllistyneet samassa ja mahdollisesti jopa suuremmassa mittakaavassa vastaaviin hirmutekoihin mikäli sodan kulku ja lopputulos olisi ollut päinvastainen. Esimerkkinä vaikka punaisten suorittama Koilahteen joukkomurha.

Toteutumatonta historiankulkua ei luonnollisesti voi todistaa, mutta historialla on tapana toistaa itseään. Valkoisten kohtalo olisi todennäköisesti seurannut liberaalien, monarkistien, konservatiivien ja nationalistien kohtaloa Venäjän vallankumouksen esimerkkejä noudattaen.

Uskon, että Suomi olisi ajautunut Neuvosto-Venäjän syliin, jos punaiset olisivat voittaneet. Kuitenkin tämä on jälkiviisautta. Aikalaiset eivät tätä voineet tietää. Ei edes ollut selvää, että bolshevikit voittavat Venäjällä. Punaisten tavoite oli itsenäisyys kuten valkoistenkin.
Kuitenkin on muistettava, että marxilaisuudessa kansallisvaltiot hylättiin tarpeettomina, joten itsenäisyys ei ajatuksena ollut sosialisteille yhtä tärkeää kuin valkoisille.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta sota-ajan suomalaiskommunistien ydinjoukolla, ja ainakin niillä joilla oli kanssakäymistä Neuvostoliitossa asuvien tai asuneiden suomalaisten kanssa, täytyi olla jonkinlainen ymmärrys siitä, millainen totalitaristinen hirmuvalta Neuvostoliitossa vallitsi.

Erinomainen kirjoitus PK:lta. Ainoa kohta, jonka kyseenalaistan, on tämä. Kun puhutaan nimenomaan Suomessa toimivista kommunisteista, niin heidän tietonsa asioista tulivat SKP:ltä ja viime kädessä tietenkin NKP:ltä. Eihän edes Neuvostoliitossa välttämättä ollut hajua siitä, mitä tapahtui. Siis toki tiedettiin oikeudenkäynneistä jne., mutta näitä kuviteltiin aiheellisiksi. Muistan lukeneeni, kuinka monet tuomituistakin oli sitä mieltä, että puhdistukset olivat hyvä asia, vaikka toki heidän omalla kohdallaan nyt oli tapahtunut virhe.

***
Onko vasemmistosiiven kirjoittajissa sellaisia, jotka aidosti uskovat Suomen tulevaisuuden ja kehityksen olleen parempaa mikäli punaiset olisivat voittaneet sisällissodan?

Koska minä varmasti kuulun tähän vasemmistosiipeen (ainakin Jatkoajassa), niin vastaan omalta osaltani. Jos punaiset olisivat voittaneet, olisi Suomi ajautunut Neuvosto-Venäjän etupiiriin vääjäämättömästi ja lopulta mitä todennäköisimmin Neuvostoliiton osaksi. Tämä ei siis ollut punaisten johdon, ainakaan poliittisen sellaisen, tarkoituksena, mutta väistämätöntä se olisi ollut. Suomi olisi siten tällä hetkellä jotakuinkin samassa jamassa kuin joku Ukraina. Tai Valko-Venäjä.

Suomen onneksi myös valkoinen johto ymmärsi kansalaissodan jälkeen sovittelun merkityksen. Punaiset armahdettiin, sosialidemokraattinen puolue otettiin mukaan poliittisen toimintaan ja tarpeellisia sosiaalisia uudistuksia, kuten Lex Kallio, ajettiin läpi.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Erinomainen kirjoitus PK:lta. Ainoa kohta, jonka kyseenalaistan, on tämä. Kun puhutaan nimenomaan Suomessa toimivista kommunisteista, niin heidän tietonsa asioista tulivat SKP:ltä ja viime kädessä tietenkin NKP:ltä. Eihän edes Neuvostoliitossa välttämättä ollut hajua siitä, mitä tapahtui. Siis toki tiedettiin oikeudenkäynneistä jne., mutta näitä kuviteltiin aiheellisiksi. Muistan lukeneeni, kuinka monet tuomituistakin oli sitä mieltä, että puhdistukset olivat hyvä asia, vaikka toki heidän omalla kohdallaan nyt oli tapahtunut virhe.

***

Koska minä varmasti kuulun tähän vasemmistosiipeen (ainakin Jatkoajassa), niin vastaan omalta osaltani. Jos punaiset olisivat voittaneet, olisi Suomi ajautunut Neuvosto-Venäjän etupiiriin vääjäämättömästi ja lopulta mitä todennäköisimmin Neuvostoliiton osaksi. Tämä ei siis ollut punaisten johdon, ainakaan poliittisen sellaisen, tarkoituksena, mutta väistämätöntä se olisi ollut. Suomi olisi siten tällä hetkellä jotakuinkin samassa jamassa kuin joku Ukraina. Tai Valko-Venäjä.

Suomen onneksi myös valkoinen johto ymmärsi kansalaissodan jälkeen sovittelun merkityksen. Punaiset armahdettiin, sosialidemokraattinen puolue otettiin mukaan poliittisen toimintaan ja tarpeellisia sosiaalisia uudistuksia, kuten Lex Kallio, ajettiin läpi.

Punaisia ei armahdettu. Heitä tapettiin tai tapatettiin lähes 20 000.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse

Itseasiassa sosiaalisia reformeja alettiin toteuttaa jo vuonna 1917, osin lakkosovittelujen tuloksena (mistä on omat tapahtumansa myös Linnan Pohjantähti -trilogiassa). Maailman tapahtumien vyöry vain teki tilanteen otolliseksi punakaartien vallankumouksellisille voimille kun bolshevikit suorittivat vallankaappauksen Venäjällä. Ilman sitä ei kapinaa olisi varmasti Suomessakaan nähty.

Oma spekulaationaiheensa on myös siinä, olisiko kapinaa toteutettu ellei Venäjän väliaikainen hallitus olisi hajottanut Suomen sosialistienemmistöistä eduskuntaa kesällä -17. Uskoisin että olisi. Jokatapauksessa tuo eduskunnan hajottaminen ja samanaikainen elintarvikepula voimistivat oleellisesti äärivasemmistolaisten (kumouksellisten) voimien asemaa sosialidemokraattisessa puolueessa. Niin paljon, että esim. kansanedustaja ja kansalaissodan jälkeisen ajan Sdp:n puheenjohtaja jätti kokonaan äänestämättä syksyn -17 vaaleissa. Ja niissähän sosialistit sitten myös menettivät eduskuntanenemmistönsä mikä katkeroitti heidän kannattajia entisestään.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Punaisia ei armahdettu. Heitä tapettiin tai tapatettiin lähes 20 000.
Saman kohtalon koki myös moni Neuvosto-Venäjälle paennut punainen. Muidenmuassa punaisten ylipäällikkö Eero Haapalainen teloitettiin Stalinin vainoissa Petroskoissa, että ei se kohtalo juuri paremmaksi muuttunut itärajan toisella puolellakaan.
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Nuo puhdistukset olisi koskeneet punaisten voittaessa kaikkia soviet finlandiassa asuneita.

Tuskin olisivat olleet niin massiivisia kuin valkoisten tekemät. Niin erilainen oli kansanvaltuuskunnan näkemys teloituksista kuin Mannerheimin ja Vaasan senaatin.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Olin viettämässä vappua Tikkurilassa, kun sain viestin suht järkevänä pitämältäni kaverilta, joka ihmetteli miksi juhlin vappua paikassa, jossa valkoiset tappoivat punaisia aikoinaan. Mitä vittua, oli kommenttini. Missäköhän päin Suomea sitä sitten voisi viettää vappua, jos tällä kriteerillä karsitaan paikat pois.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Erinomainen kirjoitus PK:lta. Ainoa kohta, jonka kyseenalaistan, on tämä. Kun puhutaan nimenomaan Suomessa toimivista kommunisteista, niin heidän tietonsa asioista tulivat SKP:ltä ja viime kädessä tietenkin NKP:ltä. Eihän edes Neuvostoliitossa välttämättä ollut hajua siitä, mitä tapahtui. Siis toki tiedettiin oikeudenkäynneistä jne., mutta näitä kuviteltiin aiheellisiksi. Muistan lukeneeni, kuinka monet tuomituistakin oli sitä mieltä, että puhdistukset olivat hyvä asia, vaikka toki heidän omalla kohdallaan nyt oli tapahtunut virhe.
Monissa lähteissä toistuu, että niin 30-luvun vainojen syövereissä kuin vielä sotien jälkeenkin monet ammuttavaksi, työleirille tai mihin tahansa ahdonkoon joutuneet uskoivat tosissaan, ettei Stalin tiedä mitä parhaillaan tapahtuu - eihän työläisten parasta haluava Isä Aurinkoinen sallisi näin pahoja asioita kansalleen. Totuuden ja asioiden todellisen laidan hahmottamisen haasteilla on pitkä perinne itänaapurissamme, ja sosialismin aikaan tuollaisten päätelmien lausuminen ääneen oli aika ajoin hengenvaarallista.

Olen ymmärtänyt, että vv. 1937-38 puhdistuksissa teloitettavien ja vankileirille joutuvien määrät tai paremminkin prosenttiosuudet oli määritelty etukäteen ylemmiltä tahoilta, suunnilleen paikkakuntakohtaisesti. Kun kansanvihollisia oli pakko löytyä tietty määrä seudulta ammuttavaksi, niin ei ole tietenkään yllätys, että teloitettaviksi päätyi melkoisen paljon ulkomailta neuvostoyhteiskuntaa rakentamaan saapuneita kommunisteja, kuten esimerkiksi suomalaisia. Vieraan veri tapaa olla niin sanotusti ohuempaa, ja siten joutilaampaa haaskattavaksi.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuskin olisivat olleet niin massiivisia kuin valkoisten tekemät. Niin erilainen oli kansanvaltuuskunnan näkemys teloituksista kuin Mannerheimin ja Vaasan senaatin.
Punaisten ottaessa haltuun yhteiskunnan, niin ensirytäkässä olisi päästetty päiviltä 5% väestöstä ja sitten olisi tulleet myöhemmin päälle Stalinin puhdistukset. 3 milj väestöstä olisi siis listitty enemmän kuin 150.000 ihmistä mielipiteen, koulutuksen, etnisen taustan, ammatin tai varallisuuden takia. Ei sitä turhaan luokkasodaksi kutsuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös