Tän on ollut pakko tuntua hyvältä.
Pieni suvussa kulkenut kertomus,isoisän isä ja isoisäni vanhemmat veljet olivat todistamassa:
Vammala,Karkku ja Mouhijärvi olivat punaisten miehittämiä. Punaisten Tampereen esikunta oli sitä mieltä,että paikalliset eivät olleet tarpeeksi toimeliaita porvariston vallan murentamisessa.
Paikalle saapui junalla ulkopaikkakuntalaisia joukkoja, olivatko Porista vai Turusta alunperin.
Näiden joukkojen komentaja päätti näyttää mitä tovereilta odotettiin.
Paikallinen väestö kerättiin katsomaan, kun seudun tunnettu kauppias ja ylioppilaaksi kirjoittanut poikansa tuotiin kansan nähtäväksi. Ensin poikaa vähän piestiin,sitten puhkottiin pistimellä. Kaartilaiset pitelivät isää ja pakottivat tätä katselemaan. Lopuksi itkevä isä päästettiin kuolevaa poikaansa halaamaan. Lopuksi isältä puhkottiin pistimellä silmät,"koska "porvarin kyyneleet" eivät olleet minkään arvoisia. Punakaarti nauroi, kansa oli totisena,kauhuissaan. Sitten kauppiaskin pistettiin hengiltä,aikansa konttattuaan sokeana.
Pian sota saapui seudulle. Karkun uudessa kirkossa oli viimeinen punaisten tukikohta. "Ei ne porvarit kirkkoa ammu!"
Kyllä ampuivat. Punaiset lähtivät vetäytymään kohti Vammalaa. Kosken kartanon polttivat. Navetta poltettiin lehmät sisällä. Tämäkin teko aiheutti suurta vihaa koko seutukunnalla. Ruoasta oli pulaa ja eläinrääkkäystä kammoksuttiin.
Sekamuodossa punaiset saavuttivat Rautaveden rannan. Valkoiset ampuivat aikansa perään,mutta eivät seuranneet avojäälle. Kevätkin teki tuloa...
Rautaveden selällä punaiset,isosetieni katsoessa kotinsa pihalta ( talon alta), ryhmittyivät uudelleen tiiviiseen muodostelmaan.
Silloin se jää petti.
Kukaan ei yrittänytkään punaisia auttaa. Sen verran valkoiset kommentoivat,että haetaan pois kunhan jäät sulavat. Sen verran vahtivat,ettei kukaan ylös päässyt siitä avannosta.
Saavuttuaan kylille aloittivat valkoiset kuulustelut.
Karmea kauppiaan ja hänen nuoren poikansa kidutusmurha sekä navetan poltto,muun muassa,takasivat,että seudun punakaartiin kuuluneet tunnistettiin ja vangittiin nopeasti. Väestö oli näkemänsä jälkeen erittäin yhteistyöhaluista. Ulkopaikkakuntalaiset toverit olivat jo paenneet, tai hukkuneet,mutta nyt oli jäljelle jääneiden tuomion aika.
Iso osa marssitettiin vankileireille. Myös isoisäni isä. Häntä epäiltiin punaisten auttamisesta,koska oli hevosensa kanssa kuljettanut punaisten tarvikkeita,vaikka olikin muuten lähinnä pysytellyt erittäin uskovaisena ihmisenä erossa "vallankumouksesta".
Vankileirillä osa paikallisista teloitettiin,osa kuoli nälkään (1 annos velliä päivässä). Totuus on että ilman vankileiriä kaikki olisi tapettu. Viha oli suurta.
Isoiso-isäni päästettiin vapaaksi usean kuukauden vankeuden jälkeen, ja kotona häntä odotti 9 lasta ja vaimo.
Kertoi lukeneensa raamattua leirillä.
Vaimo oli leiponut juhlan kunniaksi tuoretta leipää. Velitettavasti pitkällinen vellikuuri teki sen,että tuore leipä ,jota nälkäinen kotiinpalannut mies söi innolla, turvotti vatsan. Isoisoisäni kuoli sänkyynsä sisäiseen verenvuotoon vatsansa turvotessa- tuskissaan, kotiinpaluupäivänään.
Lapset syyttivät myöhemmin,paitsi laihaa velliä,punaisten tapaa pakkovärvätä väkeä.
"Viedään sun hevonen tai sitte ajat itte!" Ei omaa hevosta voinut vieraille antaa..
Vasemmisto listasi isoisoisäni valkoisen terrorin uhriksi ja julkaisi nimen netissä olevalla listalla. Sittemmin nimi on poistettu jälkeläisten vaatimuksesta.
Tämä on oma kontaktipintani 100 vuoden takaisiin tapahtumiin.
