Suomen presidentinvaali 2024

  • 649 689
  • 6 695

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toiselle kierrokselle voi riittää, mutten jaksa millään uskoa, että Halla-aholla tai kellään muullakaan persulla riittää kakkoskierroksella oikeastaan ketään vastaan. Niin paljon löytyy kuitenkin niitä, jotka ovat valmiita äänestämään persuja vastaan. Mukaanlukien yours truly.

Toivon toki kovasti, etten ole väärässä eikä kukaan lainaa tätä viestiä parin vuoden päästä lällätellen.
Toisella kierroksella persulla ei ole mitään mahkuja. Valtaosa kansasta äänestää tällöin persuja vastaan.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Mielenkiinnosta kysyn, miksi epäilet hänen vuorovaikutustaitojaan? Penttilä perusti aikoinaan Nuorsuomalaisen puolueen, koska ei ollut tyytyväinen Kokoomuksen politiikkaan ymmärtääkseni, mutta se, että on eri mieltä ei merkitse, että ei omaisi vuorovaikutustaitoja.
Ah, verrattuna vaikka esim. Haavistoon.

Kuka muistaa Ahtisaaren? Täysin puskista. Tämä voisi olla Penttilän etu.
Olet ihan oikeassa. Myönnän ihan suorilta sen, että presidentinvaalit ovat sen kaltaiset, että etukäteisveikkaukset ovat todella vaikeita.

Stubbilla tuntuu olevan nostetta, mutta olen jossain välissä sanonut hänen olevan "liian elitistinen" kansalle.
Itse en usko Stubbin presidentiksi nousevan, mutta varmaksi en tietenkään sitä sano, koska tässä on vielä aikaa. Juuri nyt tällä hetkellä Stubb tunnetaan ehkä entisenä pääministerinä, joka on sen jälkeen tehnyt uraansa ulkomailla. Riippuu paljon hänestä itsestään, että paljonko tässä jäljellä olevassa ajassa pystyy rakentamaan suhdetta Suomen kansaan.

Kassellaan.
Ehdottomasti näin. Mutta minusta on aina hauska spekuloida asioila.
 
Fordél

Jäsen
Jos nuo ovat ehdokkaat, niin kyllä Halla-Aholla on mahdollisuus saada 20 prosenttia äänistä ja päästä toiselle kierrokselle esimerkiksi Haavistoa vastaan. Todennäköisesti 20 prosenttia riittää toiselle kierrokselle pääsyyn. Stubb ja Rehn tuskinpa saavat ”konservatiivien” ääniä. Ei Halla-Aho ikinä vaaleja voita, mutta toiselle kierrokselle voi päästä.
Kyllä, mutta koska ei ole mahdollisuuksia voittaa koko skabaa, en laskenut kärkiehdokkaaksi.

Epäilen sitä, että Halla-aho todennäköisesti keräisi 20 % kannatuksen ekalla kierroksella. Vaatisi paljon ääniä yli puoluerajojen tai nukkuvien invaasiota äänestysuurnille. En oikein usko kumpaankaan.

Kun kisassa tuskin on selkeää ykkösnimeä (tyyliin Niinistö), äänet jakautuvat varmaan suht tasaisesti viiden isohkon puolueen (kok, sdp, kesk, ps ja vihr) välille (vihreät tässä kategoriassa kun oletan, että ehdokkaana Haavisto). Edellisiin vaaleihin verrattuna seka SDP että Keskusta saanevat vakuuttavat ehdokkaat liikkeelle, jolloin eivät jää mihinkään 3-5 % kannatuksiin. Lisäksi on pikkupuoluiden ehdokkaat (Vas. RKP, KD, LN jne.), jotka kerännevät sen noin 10 % äänistä. Näin ollen jollain alle 20 % saaliillakin mentäneen toiselle kierrokselle. Toiselle kiekalle riittävän potin toki Halla-ahokin voi saada.
 
Mutta kannattaa ottaa huomioon se, että eletään sellaista murroskautta, että jopa puolueiden "tavanomaiset" voimasuhteet saattavat vaihdella. Tällä tarkoitan erityisesti "pieniä puolueita" (kesk, ps, vas, vihr), koska uskon, että maltillinen vasemmisto ja oikeisto (sdp ja kok) kyllä pitävät pintansa.

Tältä kannalta katsottuna esim. Haaviston osakkeet ovat lähtötilanteessa kiinni siitä, paljonko vihreät pystyy ulosmittaamaan kannatusta tästä nykymurroksesta. Vaikka yleensä vihreitä äänestän, niin jos totta puhutaan, niin en ole ihan hirveän optimistinen. Silti tässä murroksessa uskoisin kokoomuksen saavan ääniä ihan sillä, että ovat kannattaneet Natoa, ja vihreiden sillä, että ovat kannattaneet energiariippumattomuutta. Mutta paljonko tästä puolueet saa itselleen ulosmitattua kannatusta on mun mielestä silti vielä hämärän peitossa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Haavisto ehkä vaikuttaa ns. hyvältä ja sympaattiselta tyypiltä, mutta käsittääkseni jakaa kyllä hyvinkin paljon ihmisten mielipiteitä persoonana julkikuvansa takana. Osaa olla tympeä ja vittumainenkin. Jopa leuhka.

Kyllähän Haavistostakin on kuulunut juttuja siitä, kuinka asiat pitävät mennä hänen tahtonsa mukaan ja haluavat välillä näyttää ja käyttää valtaansa ihan pelkästä näyttämisen halusta.

Minä kuitenkin vähän luulen, että se on jonkinlainen perusluonteenpiirre ihmisissä, jotka hakeutuvat politiikkaan, etenkin mitä korkeammalle vallanportailla noustaan. Kaikille kiva ja joviaali tyyppi ei pärjää tai ainakaan etene, vaan joku etuilee aina kyynärpäätaktiikalla ohi.

Tympeä, vittumainen, leuhka - samoja adjektiiveja on käytetty joissain piireissä myös Niinistöstä, Halosesta, Koivistosta ja Kekkosesta. Varmaan Ahtisaarestakin, vaikka ei varsinainen urapoliitikko edes ollut.
 
Fordél

Jäsen
Mutta kannattaa ottaa huomioon se, että eletään sellaista murroskautta, että jopa puolueiden "tavanomaiset" voimasuhteet saattavat vaihdella. Tällä tarkoitan erityisesti "pieniä puolueita" (kesk, ps, vas, vihr), koska uskon, että maltillinen vasemmisto ja oikeisto (sdp ja kok) kyllä pitävät pintansa.

Tältä kannalta katsottuna esim. Haaviston osakkeet ovat lähtötilanteessa kiinni siitä, paljonko vihreät pystyy ulosmittaamaan kannatusta tästä nykymurroksesta. Vaikka yleensä vihreitä äänestän, niin jos totta puhutaan, niin en ole ihan hirveän optimistinen. Silti tässä murroksessa uskoisin kokoomuksen saavan ääniä ihan sillä, että ovat kannattaneet Natoa, ja vihreiden sillä, että ovat kannattaneet energiariippumattomuutta. Mutta paljonko tästä puolueet saa itselleen ulosmitattua kannatusta on mun mielestä silti vielä hämärän peitossa.
Presidentinvaalit ovat hyvin pitkälle henkilövaalit. Tästä kertoo se, että samaan aikaan kun Keskustan ja SDP:n kannatus on 15-20 % välillä, niiden ehdokas voi saada 3-4 % äänistä. Toisaalta, jos pienenkin puolueen ehdokkaan ympärille saadaan hype, ehdokas voi saada selvästi puolueen kannatusta isomman potin (esim. Haavisto aikanaan). Toki puolueellakin ja sen tilanteella on merkitystä.

Nyt näyttäisi siltä, että kaikki kärkipuolueet saavat laadukkaat ehdokkaat jalkeille. Toki moni heistä on lähes yhden kortin varassa (SDP Urpilaisen, koska Marin ei lähde / Keskusta Rehnin / PS Halla-ahon). Oletan kuitenkin, että kun Sale on poissa kisasta, kovia ehdokkaita saadaan paljon mukaan skabaan. Vielä kun Keskusta on nousemassa syvimmästä alhostaan ja Demarit jyskyttää eteenpäin suht tasaisesti vajaan 20 % kannatuksessa niin itse en usko mihinkään suuriin voimasuhteiden vaihteluihin. Se on sitten eri asia, jos joku em. yhden kortin varassa olevista puolueista ei saa kärkiehdokasta mukaan. Silloin esim. Keskusta tai PS voisin jäädä reilusti alle puolueen kannatuksen ja alle 10 %.

Summa summarum, jos ehdokkaina ovat vaikka Stubb/Katainen, Urpilainen, Rehn, Halla-aho ja Haavisto, uskon kaikkien saavan hyvin oman puolueen äänestäjiä taakseen (Haaviston vähän yli puoluerajojenkin), jolloin kaikki saisivat vähintään 10-15 % kannatuksen. Stubb ja etenkin Katainen voisi kerätä isommankin potin.

Todella mielenkiintoinen skaba tulossa, ja ehdokasasettelu ratkaisee paljon.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onkos Sari Essayahaa vielä nostettu keskusteluun? Pienpuoleen jäsen, mutta minusta oikein tolkun henkilö. Voisin kuvitella kyseisen henkilön jopa presidentin virassa. Ei samanlainen "kiihkouskovainen" kuin vaikka Päivi Räsänen.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Tavallaan samaa mieltä, mutta silti vähän mietin miten, suostuvatko "kansan syvät rivit" äänestämään Vihreää homoa (olisi muuten kova supersankarinimi). Eihän noilla tietenkään mitään väliä presidentin hommassa ole, mutta ihmiset voivat vielä 2020-luvullakin olla yllättävän takapajuisia.
Presidentin homous saattaa olla ongelma lähinnä kahdelle ihmisryhmälle: erittäin vanhoille ja erittäin takapajuisille. Vaaleihin on vielä pari vuotta, ja siinä ajassa luonnollinen poistuma korjaa väkeä vanhimmasta päästä, kun taas tilalle tulee pari ikäluokkaa uusia äänestysikäistä nuoria, joista valtaosalle on aivan yhdentekevää, millainen presidentin seksuaalinen suuntautuminen on. Mitä taas erittäin takapajuisiin tulee, somessa meuhkaaminen kyllä heiltä luonnistuu, mutta he myös kaikkein todennäköisimmin kuuluvat siihen joukkoon, joka ei viitsi tai osaa äänestää.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Itselleni suurin ongelma Haavistossa on Ultra Bra:n esiintyminen hänen tukikonsertissaan 2012. Ei tuollaisilla asioilla pidä pelleillä. Saavat vielä päähänsä tehdä paluun.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Penttilän esiintyminen on ihan hyvää, asiantuntemusta löytyy. Eurooppa ja transatlanttisia kontakteja on myös. Miksi ei?
Penttilä ja vaikkapa se Mika Alltola ovat poliittisesti aivan kirjoittamattomia kortteja. No okei, Penttilä istui eduskunnassa 90-luvulla pikkupuolueessa, kuinka moni kuitenkaan edes muistaa sitä? Presidentinvaali on kansan ykkösvaali, jossa yhden kaupunkilaisen oikeistoliberaalin (Aaltolan ja Penttilän potentiaalinen äänestäjä) vastapainoksi kaikki kylän kolme bussikuskia Hyrynsalmelta. Bussikuski ei Penttilää ikipäivänä äänestä, vaan hänen vaihtoehtonsa on JHA, Rehn yms. tuttu kasvo jolla on jokin miellyttävä ominaisuus ja tietty takuu mitä saa.

Samasta syystä pidän Hautalan saumoja heikkoina, jos oikealla on asettaa ehdokkaaksi Stubb sekä Rehn ja vasemmalla Urpilainen. Sekä tietysti se JHA.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Jyrki Katainen tai Mikko Hautala on mukana seuraavassa presidentinvaalissa, niin äänestän jompaa kumpaa heistä. Muita mieleisiäni ehdokkaita ei ole ollut esillä, eli tason voidaan sanoa olevan heikko. Noh, heikko se on ollut aina Niinistöä ja Koivistoa lukuunottamatta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Penttilä ja vaikkapa se Mika Alltola ovat poliittisesti aivan kirjoittamattomia kortteja. No okei, Penttilä istui eduskunnassa 90-luvulla pikkupuolueessa, kuinka moni kuitenkaan edes muistaa sitä? Presidentinvaali on kansan ykkösvaali, jossa yhden kaupunkilaisen oikeistoliberaalin (Aaltolan ja Penttilän potentiaalinen äänestäjä) vastapainoksi kaikki kylän kolme bussikuskia Hyrynsalmelta. Bussikuski ei Penttilää ikipäivänä äänestä, vaan hänen vaihtoehtonsa on JHA, Rehn yms. tuttu kasvo jolla on jokin miellyttävä ominaisuus ja tietty takuu mitä saa.

Ehkä tilanne muuttunut Suomen NATO-hakemuksen myötä. Läntiset arvot nousevat joka tapauksessa enemmän esille ja Penttilä saa kannatusta. Häntä ei vaivaa mm. Fortumin Venäjään liittyvät sekoilut eikä Rosatomin ydinvoimalan päästäminen Suomeen, kuten vaivaa Stubbia ja Rehniä. Penttilän vahvuus on Suomen position ymmärtäminen vuosikymmeniä. Se on todella kova saavutus.

Toinen asia on, haluaako Kokoomus Penttilää ehdokkaakseen. Voisi olla kova pala Stubbille ja Vapaavuorelle Kokoomuksen sisäisissä. Stubb ja Vapaavuori eivät ole suosiossa oikeastaan lainkaan. Yhteensä luokkaa 20 prosenttia kannatus eli saman verran kuin Katainen yksin ja puolet siitä, mitä kieltäytynyt Risikko sai yli 40 prosentin kannatuksella.
 
Presidentin homous saattaa olla ongelma lähinnä kahdelle ihmisryhmälle: erittäin vanhoille ja erittäin takapajuisille. Vaaleihin on vielä pari vuotta, ja siinä ajassa luonnollinen poistuma korjaa väkeä vanhimmasta päästä, kun taas tilalle tulee pari ikäluokkaa uusia äänestysikäistä nuoria, joista valtaosalle on aivan yhdentekevää, millainen presidentin seksuaalinen suuntautuminen on. Mitä taas erittäin takapajuisiin tulee, somessa meuhkaaminen kyllä heiltä luonnistuu, mutta he myös kaikkein todennäköisimmin kuuluvat siihen joukkoon, joka ei viitsi tai osaa äänestää.
Valitettavasti vaan vieläkin löytyy ihan kaikista ihmisryhmistä henkilöitä, jotka eivät koskaan äänestä vihreitä eikä homoja. Lisäksi monille voi olla esim. etninen syntyperäkin tai uskonto ongelma, tosin tämähän ei koske Haavistoa. Näitä ajatuksia kuulee ihan samalla lailla amiksen tupakkapaikalla kuin golfklubin terassilla. Haaviston "pelastus" voisi olla, että Halla-Aho tulisi vastaan toisella kierroksella. Silloin "maltillisimmat" vihreiden vastustajat ja konservatiiviset "homofobiset" kallistuisivat mahdollisesti Haaviston kannalle. Näitä, joilla ei ole mitään homoja vastaan, mutta eivät halua homoa presidentiksi löytyy yllättävän paljon, valitettavasti...

Uusia äänestäjiä tulee myös maahanmuuttajien piiristä, joissa homoseksuaalisuus ei ole esim. uskonnon tai kultturitaustan myötä oikein hyvä asia. Lisäksi on huomioitava, että lähteekö nykynuoriso edes vaalipäivänä äänestämään. Vai onko edessä digivaalit ja äänestää voisi kännykällä. Suuret ikäluokat käyvät kyllä äänestämässä. Tuo yhtälö vihreä-homoseksuaali voi olla vielä seuraavissa vaaleissa liian kova paikka monelle.

Muistan hyvin, kun aikoinaan äänestin Elisabeth Rehniä ja käytiin koulussa kovaa keskustelua vaaleista. Silloin oli kova hypetys siitä, että Suomeen tulee ensimmäinen naispresidentti. Eräs historian opettaja naureskeli meille, että vaikka nyt voisi olla jo aika tarpeeksi kypsä valita nainen presidentiksi, niin liian monen on vaikea äänestää pelkästään ruotsinkielistä tai naista presidentiksi, puhumattakaan ruotsinkielistä hienostorouvaa presidentiksi. Eihän me nuoret silloin osattu ajatella vielä niin pitkälle. Seuraavissa vaaleissa sitten jo valittiin demarinainen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oikeiston ehdokkaana Risto E.J. Penttilä - miltä kuulostaa?

Toki "kaupunkilainen" eli maaseudun ääniä vaikea saada. Tuskin vasemmistonkaan vaikka Siimes (vas) aikoinaan tukikin häntä.
Kuka keskustalainen tuntee Penttilän? Harva, ja tätä pidän itse ongelmana.

TV-aikaa tulisi saada. EU:n, USA:n, Venäjän ja NATO:n osalta Penttilä on tuonut vuosikymmeniä eurooppalaisia ja transatlanttisia näkemyksiä Suomessa esille, mutta siihen nähden kovin vähän hän on saanut tv-aikaa asiantuntijana YLE:n ohjelmissa.

Kokoomuksen osalta peruskysymys on, millä ehdokkaalla parhaiten saavutetaan tavoite eli seuraava presidentti. Pelin voittaminen menee arvojen edelle, mutta arvoilla on silti iso merkitys.

Uusia äänestäjiä tulee myös maahanmuuttajien piiristä, joissa homoseksuaalisuus ei ole esim. uskonnon tai kultturitaustan myötä oikein hyvä asia. Lisäksi on huomioitava, että lähteekö nykynuoriso edes vaalipäivänä äänestämään. Vai onko edessä digivaalit ja äänestää voisi kännykällä. Suuret ikäluokat käyvät kyllä äänestämässä. Tuo yhtälö vihreä-homoseksuaali voi olla vielä seuraavissa vaaleissa liian kova paikka monelle.

Käsittääkseni vasemmisto- ja oikeistokonservatiivit vieroksuvat Haavistoa maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Niistä tärkein on al-Holin äitien ja lasten hakeminen/tulemisen tukeminen Suomeen.

Haaviston seksuaalinen suuntaus ei arvokonservatiiveja haittaa. Ellei hän avaa suutaan Suomen aborttioikeuden laajentamiseksi USA:n (nyt) tai monien EU-valtioiden ja Pohjoismaiden tasolle.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki voi olla, että Kokoomus kusee omiin muroihinsa ja laittaa Vapaavuoren ehdolle. Kai Janne nyt sentään on julkisuuskuvansa sen verran ryvettänyt, ettei pressaksi pitäisi voi olla mitään asiaa?

Vapaavuori ei ole huono poliitikko, pidän häntä yhtenä aikaansaavimmista. Mahdollisuudet äänivyöryn saattaa olla kuitenkin olla alhaiset.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Näissä maailman myrskyissä soisi ajateltavan, että kuka on Suomelle paras vaihtoehto presidentiksi, eikä välttämättä sitä, että mikä puolue, tai aatesuuntaus saa oman ehdokkaansa läpi.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä kun Haavistosta puhutaan, niin nostanpa vielä parin kuukauden takaisen viestinikin esille:

Tasavallan Presidentin tärkeimmät toimenkuvat ovat mielestäni toimia ulkopoliitikan johdossa, mielipidevaikuttajana sekä Suomen edustajana ulkomailla.

Pirun vaikea keksiä Suomesta ketään, kellä olisi kaikista näistä asioista yhtä vahva cv kuin Haavistolla.

Toisaalta: etenkin tässä Niinistön muminoita seuranneena toivoisin, että Suomen seuraava presidentti olisi alle eläkeikäinen.

Jonkun verran fanitan Haavistoa, mutta sitä ei vielä pysty sanomaan, olisiko hän presidentinvaaleissa ykkösehdokkaani. Tai lähteekö edes ylipäätään ehdolle. Presidentin toimenkuvaa ajatellen hän olisi kuitenkin erittäin pätevä henkilö presidentiksi. Politiikan ulkopuolelta esille nostetuilla nimillä ei taida juurikaan olla henkilökohtaisia suhteita muiden maiden valtiojohtoihin, mikä on mielestäni selvä miinus.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Lähtee aivan varmasti ehdolle. Ja ennakoin, että myös voittaa vaalit. Tässä ennakointini nyt:

Presidentinvaali 2024, ensimmäinen kierros:
Pekka Haavisto 28 %
Olli Rehn 22 %
Alexander Stubb 20 %
Halla-aho 16 %
Urpilainen / muu SDP 5 %
Muut yht. 9 %

Toinen kierros:
Haavisto 52 %
Rehn 48 %
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vapaavuori ei ole huono poliitikko, pidän häntä yhtenä aikaansaavimmista. Mahdollisuudet äänivyöryn saattaa olla kuitenkin olla alhaiset.
Eiköhän Stubb ole kokoomuksen ehdokas, ja hyvä niin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lähtee aivan varmasti ehdolle. Ja ennakoin, että myös voittaa vaalit. Tässä ennakointini nyt:

Presidentinvaali 2024, ensimmäinen kierros, kolmen kärki
Pekka Haavisto 32 %
Olli Rehn 26 %
Alexander Stubb 22 %

Toinen kierros:
Haavisto 52 %
Rehn 48 %
Olli Rehn ei mitenkään saa 26 prosenttia ekalla kierroksella kun persuillakin on ehdokkaansa (Halla-Aho). 26 prosenttia vaatisi jo lähes kaikkien keskustan ja persujen äänestäjien äänet. Varsinkin jos Stubb vie Kokoomuksen äänet. Rehn ei tule viemään persujen ääniä, vaan pikemminkin Halla-Aho vie kepun ääniä. Rehn voi saada Kokoomuksen ääniä kyllä.

Eka kierros:

Haavisto 15-25 %
Rehn 5 - 20 %
Halla-Aho 10 - 20 %
Stubb 10 - 25 %
Urpilainen 10 - 20 %

Tähän vielä täyte-ehdokkaat vievät yhteensä sen 20 %

Toiselle kierrokselle Haavistoa vastaan saattaa päästä ihan kuka tahansa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Eka kierros:

Haavisto 15-25 %
Rehn 5 - 20 %
Halla-Aho 10 - 20 %
Stubb 10 - 25 %
Urpilainen 10 - 20 %

Tähän vielä täyte-ehdokkaat vievät yhteensä sen 20 %

Toiselle kierrokselle Haavistoa vastaan saattaa päästä ihan kuka tahansa.
Tämä lienee varsin realistinen skenaario. Toisesta kierroksesta saattaa tulla todella tiukka. Oikeastaan ainoa, joka varmasti häviäisi toisella kierroksella, on Halla-aho – syistä, jotka on todettu moneen kertaan. Esim. Stubb–Haavisto tai Rehn–Haavisto voisi olla todella tiukka vääntö, samoin toisen kierroksen yllätysparit Stubb–Urpilainen ja Rehn–Urpilainen.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olli Rehn ei mitenkään saa 26 prosenttia ekalla kierroksella kun persuillakin on ehdokkaansa (Halla-Aho). 26 prosenttia vaatisi jo lähes kaikkien keskustan ja persujen äänestäjien äänet. Varsinkin jos Stubb vie Kokoomuksen äänet. Rehn ei tule viemään persujen ääniä, vaan pikemminkin Halla-Aho vie kepun ääniä. Rehn voi saada Kokoomuksen ääniä kyllä.

Eka kierros:

Haavisto 15-25 %
Rehn 5 - 20 %
Halla-Aho 10 - 20 %
Stubb 10 - 25 %
Urpilainen 10 - 20 %

Tähän vielä täyte-ehdokkaat vievät yhteensä sen 20 %

Toiselle kierrokselle Haavistoa vastaan saattaa päästä ihan kuka tahansa.
Totta, hyvä huomio: Halla-aho vetää kyllä merkittävän ääniosuuden, jos pystyy asettumaan ehdolle. Säädin hieman prosentteja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta, hyvä huomio: Halla-aho vetää kyllä merkittävän ääniosuuden, jos pystyy asettumaan ehdolle. Säädin hieman prosentteja.
Tuli mieleen, että jos Huhtasaari on taas persujen ehdokkaana, niin silloin kyllä Rehn on vahvoilla. Huhtasaari jäänee sinne 5 prosenttiin.
 
Fordél

Jäsen
Olli Rehn ei mitenkään saa 26 prosenttia ekalla kierroksella kun persuillakin on ehdokkaansa (Halla-Aho). 26 prosenttia vaatisi jo lähes kaikkien keskustan ja persujen äänestäjien äänet. Varsinkin jos Stubb vie Kokoomuksen äänet. Rehn ei tule viemään persujen ääniä, vaan pikemminkin Halla-Aho vie kepun ääniä. Rehn voi saada Kokoomuksen ääniä kyllä.

Eka kierros:

Haavisto 15-25 %
Rehn 5 - 20 %
Halla-Aho 10 - 20 %
Stubb 10 - 25 %
Urpilainen 10 - 20 %

Tähän vielä täyte-ehdokkaat vievät yhteensä sen 20 %

Toiselle kierrokselle Haavistoa vastaan saattaa päästä ihan kuka tahansa.
Tämä on jo realistisempi ennustus ääniosuuksista, mutta kaksi asiaa tässäkin pistää silmään:

1. Rehn tuskin tulee jäämään 5 %. Ehdokas on hyvä ja hänellä on kannatusta. Keskusta on myös puolueena noussut pahimmasta alhostaan.

2. Täyte-ehdokkaat tuskin saavat 20 % äänistä. Siellä on todennäköisesti Vassareiden ehdokas (esim. Kyllönen), RKP:n ehdokas, KD:n ehdokas (Essayah) ja Liike Nyt (Harkimo) ja joku muu. Jos kärkiehdokkaiden nimilista on ennakoidun kova niin näistäkin puolueista valuu ääniä niille. Sanoisin, että voi jäädä noin 10 %. Maksimissaan 15 %. Riippuen toki mitä Väykkä tekee, mutta tuskin hänkään kovin suuriin lukemiin enää yltää.

Oma veikkaukseni näillä ehdokkailla tässä vaiheessa olisi jotain tämän suuntaista:

Haavisto 15 - 20 %
Rehn 10 - 20 %
Halla-Aho 10 - 15 %
Stubb 10 - 20 %
Urpilainen 10 - 15 %
Muut 10 - 15 %

Jos puolestaan kokoomus saisi Kataisen ehdokkaaksi, uskoisin hänen olevan kovin ehdokas koko vaalien voittajaksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös