Presidentin asema ylipäällikkönä on täysin seremoniallinen. Sillä ei ole minkään valtakunnan käytännön merkitystä. Kriisitilanteessa presidentti luovuttaa ylipäällikön aseman puolustusvoimain komentajalle.
Yhdentekevimmät keskusteluaiheet presidenttiehdokkaiden osalta ovat:
1. Onko käynyt armeijan? Miksi ei? Sotilasarvo? Miksi on vain korpraali?
2. Kuuluuko kirkkoon? Miksi ei? Toivottaako Jumalan siunausta? Miksi ei?
3. Onko naimisissa? Miksi ei? Onko lapsia? Miksi ei? Onko homo? Onko lesbo? Miksi? Miksi ei?
Vapaissa vaaleissa mikä tahansa peruste riittää äänen antamiseksi ehdokkaalle. Jos ei seuraa politiikkaa, mutta haluaa "tehdä kansalaisvelvollisuutensa", silloin äänestäjä pyrkii löytämään jotakin samaistuttavaa ehdokkaasta. Aikoinaan sanottiin, että Ahtisaaren valintaan vaikutti merkittävästi se, että hänen suhde vaimoonsa vaikutti tv:n "Tuttu jutussa" olevan lämmin, kun E. Rehnin mies suhtautui vaimoonsa kylmäkiskoisesti.
Mikä tahansa seikka saattaa osoittautua tärkeäksi perusteeksi ehdokkaan valitsemiseen, etukäteen tätä on vaikea ennakoida, kunhan vain ko. tekijä on laajalti tunnettu. On myös niin, ettei tutkimuksen keinoinkaan välttämättä tiedetä ko. tekijää jälkikäteenkään. Jokin ele saattaa ratkaista: viimeisin tunnettu on O. Rehnin anteeksipyyntö. On varauduttava siihen, että ehdokkaat ovat nyt hyvin herkkiä ottamaan erinäiset loukkaantumiset huomioon.
Se, miten tulkitsemme vaalitulosta, on oma lukunsa. Jotkut painottavat pelkästään politiikkaan kuuluvia tekijöitä, toiset panevat enemmän painoarvoa yleisinhimillisille tekijöille. Kaikkien tulkitsijoiden mielestä jokin kattava selitys tai tarina on olemassa. Olisi aika noloa politiikan asiantuntijoille, jos saataisiin selville, että jokin täysin triviaali seikka vaikutti siihen, kuka jatkossa pitää uudenvuoden puheen.
Informaatio on olennainen osa valintaa. Mutta ei ole olemassa tahoa, joka kertoisi, minkälainen informaatio valintaan kelpaa. Presidentinvaalissa valitaan ehdokas, joka vaikuttaa erittäin vähän ihmisten arkielämään, mutta jonka roolina on kuitenkin edustaa meitä kaikkia. Miksei siis valinnan perusteeksi kävisi se, mikä tekee ehdokkaasta eniten juuri meihin, omaan maailmaan sopivamman. Tällaiseen valintaan tarvitaan tietoa, joka auttaa tässä samaistumisessa ehdokkaaseen.
Toinen puoli asiaa on se, ettei ole olemassa riittävää määrää informaatiota valintaan, jos valitsija suhtautuu omaan tehtäväänsä hyvin pedantisti. Tällaisen valitsijan pitää saada tietää kaikki ehdokkaista. Jos äänestäjä ei tyydy siihen, että presidentti edustaa omia arvoja yms., vaan haluaa myös Hari Seldonin tapaan ymmärtää niitä valintoja, joita presidentti tulee tekemään, tehtävästä tulee ymmärrettävästi äärimmäisen vaativa.
Ehdokkaasta pitää luoda psykologinen profiili. Tämä auttaa siinä, että tietyissä ennakoitavissa tilanteissa tiedetään, mitä ehdokas todennäköisesti tulee tekemään. Varmaankaan tämä informaatio ei riitä, koska on olemassa erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita niistä valinnoista tietyssä maailmassa, joita presidentti joutuu tekemään.
Ääripäät ovat täysin turvallinen maailma, jossa presidentin pukuvalinta päivittäin muodostaa kriittisimmän haasteen ja toisena suurena haasteena pitäisi myös keksiä jotain sanottavaa vuoden vaihteeksi. Toinen vaihtoehto on äärimmäisen vaarallinen maailma, jossa jännitteet suurvaltojen välillä ovat kiristyneet äärimmilleen ja jossa presidentti voi esiintyä vaikkapa maastopuvussa kenenkään välittämättä asiasta.
Onko siis ihme, että omaa arkielämäänsä elävä valitsija painottaa vain jotakin monille merkityksetöntä asiaa valinnassa. Kunhan nyt taas uurnalla tulee käytyä: demokratiaa!
www.mtvuutiset.fi
